Aarnio tuomittiin käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2436
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

^ Tuo näyttää varsin huonolta jo TOLVASENKIN osalta. Saattaa nykyiset ja aiemmat kannattajat lakata äänestämästä TOLVASTA hänen mädistä mädimmälle poliisille eli AARNIOLLE kaiken muun ohessa tuollaisiakin mahdollisuuksia järjestettyään. Aivan kaikkea ei voi laittaa TOLVANENKAAN sinisilmäisyyden piikkiin, vaikka kaveriaan AARNIOTA viimeiseen saakka onkin puolustanut kaikissa niissäkin rikoksissa, joista tuomio on jo AARNIOLLE langetettu. Tämänkin asian esitutkinnassa TOLVANEN on antanut virheellistä tietoa eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Jari Aarnion murhajutun esitutkinta: Nykyinen kansanedustaja Kari Tolvanen antoi oikeusasiamiehelle poliisina väärää tietoa Vuosaaren murhatutkinnasta

Tolvanen toimi murhan aikaan väkivaltarikosyksikön päällikkönä ja perusteli oikeusasiamiehelle yksikkönsä virheellistä toimintaa Ruotsista tulleella pyynnöllä. Esitutkinnan mukaan ruotsalaiset eivät esittäneet pyyntöä.



Kuva
Esitutkinnan mukaan kansanedustaja Kari Tolvanen (kok) antoi oikeusasiamiehelle virheellistä tietoa vuoden 2003 murhatutkinnasta.­KUVA: RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Mikko Gustafsson HS, Susanna Reinboth HS
8.6. 17:34 | Päivitetty 9.6. 10:57
KANSANEDUSTAJA Kari Tolvanen (kok) antoi Vuosaaren vuoden 2003 palkkamurhajutusta virheellistä tietoa eduskunnan oikeusasiamiehelle. Asia selviää murhajutun uudesta tutkinnasta, joka tuli julkiseksi maanantaina.

Tolvanen toimi Vuosaaren palkkamurhan alkuperäisen tutkinnan aikaan Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johdossa. Hän oli aikoinaan yleisjohtajana murhajutussa, josta Jari Aarnio on nyt syytteessä. Aarnio oli puolestaan Helsingin huumepoliisin päällikkönä. Tolvanen nousi eduskuntaan vuosia myöhemmin, vuonna 2011.


https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006534467.html
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Milloinkahan mahtaa oikeus antaa päätöksensä tässä "epävarsinainen laiminlyöntirikos" -jutussa?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Joosua kirjoitti:
Pe Joulu 04, 2020 9:38 pm
Milloinkahan mahtaa oikeus antaa päätöksensä tässä "epävarsinainen laiminlyöntirikos" -jutussa?
Minulla pyörii päässä päivämäärä 22.12.2020, mutta en muista, onko se ollut jossain esillä vai onko pelkkää omaa kuvitelmaa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Voisiko joku selvittää meille muille, miksi ihmeessä Vantaan vankilan turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja ei ole ollut todistamassa tässä Ünsalin murhan kakkosvaiheen oikeudenkäynnissä? Onko tätä henkilöä edes kuulusteltu tähän asiaan liittyen? Käsittääkseni hän on yksi niistä henkilöistä, jonka minun mielestäni olisi kuulunut olla todistajien joukossa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Costantin

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Costantin »

Kalle-Ville kirjoitti:
Ti Joulu 01, 2020 12:10 pm
^ Tuo näyttää varsin huonolta jo TOLVASENKIN osalta. Saattaa nykyiset ja aiemmat kannattajat lakata äänestämästä TOLVASTA hänen mädistä mädimmälle poliisille eli AARNIOLLE kaiken muun ohessa tuollaisiakin mahdollisuuksia järjestettyään. Aivan kaikkea ei voi laittaa TOLVANENKAAN sinisilmäisyyden piikkiin, vaikka kaveriaan AARNIOTA viimeiseen saakka onkin puolustanut kaikissa niissäkin rikoksissa, joista tuomio on jo AARNIOLLE langetettu. Tämänkin asian esitutkinnassa TOLVANEN on antanut virheellistä tietoa eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Jari Aarnion murhajutun esitutkinta: Nykyinen kansanedustaja Kari Tolvanen antoi oikeusasiamiehelle poliisina väärää tietoa Vuosaaren murhatutkinnasta
Onhan se nyt järjetöntä että tällaiset henkilöt voivat olla maassa kansanedustajina. Jossain Nigeriassa sen nyt vielä ymmärtäisi, mutta Suomi voi alkaa varautua melkoseen pudotukseen korruptio rankingeissa jos kaikki totuudet selviäisi kerralla.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä todeta, että kovin suurta painoarvoa voi tuskin laittaa yhden ruotsalaisen eläkkeellä liki 10 vuotta olleen avaintodistajapoliisin sanomisille, sillä todellisuudessa hänen muistikuvansa mm. Ünsaliin kohdistuneista uhkailuista ja henkilön katoamiseen liittyneistä työtehtävistä olivat kuulustelujen perusteella kadonneet melko lailla totaalisesti hänen mielestään. Olin aika yllättynyt, että kyseinen todistaja ei edes muistanut nimeltä mainittuna Ünsalin morsianta, vaan hänen piti tiedustella, kuka tämä kyseinen henkilö oikein olikaan.

Lisäksi kuulustelujen perusteella meillä Suomessa on Ünsalin murhan tapahtuma-aikoihin toiminut kaksi uudelleen nimettyä tarkkailutehtävissä yms. toiminutta poliisia - nimittäin "Mätinen" ja "Jarlin". Luulen, että Aarnion tapauksen paremmin tuntevat tietävät kyllä, keitä henkilöitä kuulustelussa on tarkoitettu. Hieman pisti kyllä naurattamaan nämä ruotsiksi ja suomeksi tehdyt litteroinnit ja niiden tarkkuus.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tarkoittaako tämä Tolvasen antama väärä tieto siis tietoa, joka on kerrottu samoin kuin Aarnio on kertonut?

Tällä tavalla saadaan syyllisiä vielä tosi paljon, mutta motiiveita ihmetellään...
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Onko täällä ollut jossain vaiheessa puhetta siitä Kallvikintien asunnosta 21.10.2003 klo 20:00 taktisen tutkijan toimesta taltioidusta kumikäsineestä? Jostain syystä tämä kumikäsine kummittelee päässäni enkä saa sitä yhdistettyä kunnolla mihinkään. Liittyykö kyseinen kumikäsine ainoastaan siihen, että Saaralla on ollut asunnossa tietty siivousvälineistö, jolla Leinonen on aikoinaan kämppää siivonnut? Saarahan on todennut asunnosta kadonneen sohvan ja nojatuolin lisäksi myös mm. siivousmopin ja ämpärin. Oliko Ünsalin murhajälkiä siivoamassa olleilta kavereilta pudonnut kiireessä toinen kumikäsineistä matkan varrelle, kun he ovat olleet hävittämässä asuntoon liittynyttä sotkeutunutta välineistöä?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Useammalta poliisilta on Ünsalin kakkosmurhatutkinnan kuulusteluissa kysytty, miten osattiin hakea Makkaratalon valvontakuvat. Aika moni ei osannut kyseiseen kysymykseen vastata. Minä ainakin uskoisin tietäväni, miten kyseiset valvontakuvat osattiin hakea. Onko täällä joku, jolle tämä asia on epäselvä, tai joku, joka haluaa esittää oman näkemyksensä siihen, kuinka nämä valvontakuvat osattiin hakea?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Jos noiden tallennettujen puheluiden yhteydessä on mainittu "produced time", niin tarkoittaako se sitä hetkeä, jolloin kyseistä puhelua on oltu tietyllä "produced name"-tunnuksella kuuntelemassa kuuntelupömpelissä. Jos näin on, niin silloin pystytään tarkentamaan niitä ajankohtia, jolloin puheluista saatuja tietoja on voitu välittää kuuntelijoiden ja tarkkailijoiden tai ylipäänsä asioita käsitelleiden poliisien välillä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Onko kenelläkään tullut vastaan suomeksi käännettynä sitä Leon P.L.:lle 3.5.2005 vankilasta lähettämää kirjettä? Minusta siinä vaikutti käyvän ilmi näiden kavereiden puuhasteluja huumeiden parissa. En ole sen enempää kyseiseen kirjeeseen perehtynyt, mutta kertaalleen on tullut luettua tuo ruotsinkielinen kirje puolihuolimattomasti läpi. Täytynee jossain vaiheessa paneutua tarkemmin tuohon ruotsinkieliseen versioon, jos käännöstä suomeksi ei ole saatavilla.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Costantin kirjoitti:
Su Joulu 13, 2020 5:08 am


Onhan se nyt järjetöntä että tällaiset henkilöt voivat olla maassa kansanedustajina. Jossain Nigeriassa sen nyt vielä ymmärtäisi, mutta Suomi voi alkaa varautua melkoseen pudotukseen korruptio rankingeissa jos kaikki totuudet selviäisi kerralla.
En puolustele Tolvasen kertomisia, mutta jos ihan absoluuttisesti alettaisiin tarkastelemaan poliitikkojen rehellisyyttä ja luotettavuutta niin uskon että Tolvanen sijoittuisi ihan sinne parhaaseen päähän. Sen verran hämmästyttäviä ovat taas viime päivinä tapahtumat olleet.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Hyvä kuva tänään ilttiksessä, mies kukkapenkin takaa, mitenkä osuvaa jöyrnälismiä :mrgreen: :mrgreen:

Costantin

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Costantin »

Toivottavasti tämä mätämuna korjaa muutaman päivän päästä elinkautisen, ja erityisesti toivottavaa olisi että hautajaiset ehtisi pitää sinä aikana kun vielä poliisipäällikkö istuu vankilassa.

Joosua
Adrian Monk
Viestit: 2910
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Olen lukenut "Kentsun" kirjaa: Kovat kadut, ja siinä kirjan päähenkilökään ei kovin paljoa arvosta Aarnion rehellisyyttä. Tehokas poliisi oli Aarnio kylläkin Kentsun mielestä.

Voi hyvin olla että A päättää päivänsä kivitalossa, jos saa ek:n, niinkuin vähän näyttäisi.

Vastaa Viestiin