Poliisimies tuomittiin Katiska-vyyhdissä ehdottomaan vankeuteen

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Poliisimies tuomittiin Katiska-vyyhdissä ehdottomaan vankeuteen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kehonrakennuspiireissä tunnettu poliisi vangittu epäiltynä törkeästä dopingrikoksesta – myös muita epäiltyjä: "Tutkimme isoa rikoskokonaisuutta"

Helsinkiläinen poliisi vangittiin sunnuntaina Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä dopingrikoksesta. Dopingaineita käytetään esimerkiksi kehonrakennuspiireissä tulosten parantamiseen.

Miehen epäillään syyllistyneen rikokseen tammikuun 2017 ja tammikuun 2019 välisenä aikana.

– Vahvistan, että näin on käynyt. Yksi Helsingin poliisilaitoksen poliisimies on vangittu tuolla nimikkeellä, kertoo kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen.

– Juttu on siinä vaiheessa, ettei ole tiedotettavaa, Mäkinen kertoo tutkinnallisiin syihin vedoten.

Hän kertoo, että tapauksessa on muita epäiltyjä. Näiden osalta tutkinnanjohtajana toimiva Kalle Lehmus Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että ei voi kommentoida rikosepäilyä.

– Tutkimme isoa rikoskokonaisuutta. Tutkinnan tässä vaiheessa en voi kommentoida tai ottaa kantaa yhtään mihinkään, hän kertoo.

Vangittu poliisimies on pitkän linjan kehonrakennuksen harrastaja, joka on osallistunut aktiivisesti myös lajin kisoihin.

MTV
15.1.2019
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keh ... s.7i8zUP8i
Tämmöinenkin uutinen ilmestyi eetteriin. Vangittu poliisi työskentelee Helsingin poliisilaitoksella, joka myös tutkii tapausta muiden epäiltyjen osalta. Onkohan kyseinen tutkinta alkanut ensin ja vasta myöhemmin tullut esiin, että myös oman talon poliisi on mukana rötöksissä. Poliisilaitoshan ei voi oman poliisin rötöksiä tutkia, joten ne tutkii sitten joku muu taho. Miksiköhän vangitsemiskäräjät piti istua sunnuntaina? Osaako joku kertoa, mikä voisi olla syynä siihen? Entä miksiköhän tämä tuli kotimaan mediaan nyt kuitenkin vasta tiistai-iltana?
Törkeä dopingrikos
Mikäli dopingrikoksessa rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä dopingainetta; taikka, tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä; taikka, rikoksentekijä toimii sellaisen rikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen ryhmän jäsenenä; taikka, dopingainetta levitetään alaikäisille, ja dopingrikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, katsotaan teko törkeäksi dopingrikokseksi. Törkeästä dopingrikoksesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Lähde: https://www.laki24.fi/riri-rikokset-ter ... pingrikos/
Otsikon aikamuotoa muutettu. Vangittu :arrow: oli vangittuna, otsikko muutettu 5.12. ja mukaan otettu toisenkin poliisin tapaus. Otsikko päivitetty tuomioluvun jälkeen.
-NILS-
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Avatar
Misantrooppi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Su Joulu 30, 2018 8:21 am

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Misantrooppi »

Tämän kytän nimi on Kimmo Niemi.
Jokainen ihminen on luodin arvoinen

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Silli kirjoitti: Miksiköhän vangitsemiskäräjät piti istua sunnuntaina? Osaako joku kertoa, mikä voisi olla syynä siihen?
Oli pidätetty torstaina, niin lain mukaan oli vangitsemisoikeudenkäynti pidettävä viimeistään sunnuntaina. Ei siinä mitään sen kummallisempaa ole.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Rescuer kirjoitti:
Silli kirjoitti: Miksiköhän vangitsemiskäräjät piti istua sunnuntaina? Osaako joku kertoa, mikä voisi olla syynä siihen?
Oli pidätetty torstaina, niin lain mukaan oli vangitsemisoikeudenkäynti pidettävä viimeistään sunnuntaina. Ei siinä mitään sen kummallisempaa ole.
Ihmettelin lähinnä, onko tällaisen rikoksen yhteydessä päivällä niin väliä. Toki ymmärrän laista tulevat raamit, mutta onko tässä nyt ollut välttämätöntä pidättää juuri sellaisella hetkellä, että vangitsemispäivä osuu sunnuntaille. Olen kuvitellut, että viikonloppuisin hoidetaan vaan ihan välttämättömiä hommia, mutta kai tämä nyt sitten on sellaisiin laskettu tai sitten viikonloppuisin hoidetaan paljon enemmän hommia kuin olen tiennytkään.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Misantrooppi kirjoitti:Tämän kytän nimi on Kimmo Niemi.
Kuva

Tosi pieni kaveri, vaikka steroidit on maistuneetkin poliisitutkinnasta päätellen.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja putsari »

Kehonrakennuspiireissä tunnettu poliisimies pidätettiin virasta – epäillään törkeästä dopingrikoksesta, joka kytkeytyy laajaan rikosjuttuun: "Valtava kokonaisuus"

Törkeästä dopingrikoksesta epäilty poliisimies on vapautettu tutkintavankeudesta, mutta on pidätettynä virasta rikosepäilyn vuoksi, kertoo kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen.

Mäkisen mukaan poliisimiehen osuus ei ole keskeinen nyt tutkinnassa olevassa rikosasiassa, jota hän kuvailee isoksi.

– Rooli ei ole keskeinen, [epäily] on pieni osa isommassa paletissa. Osuus liittyy valtavan isoon kokonaisuuteen, Mäkinen kertoo.

Muita epäiltynä myös huumeista
Kokonaisuuden tutkinnanjohtajana toimiva Kalle Lehmus kertoo, ettei tapauksesta voi kertoa tässä vaiheessa juurikaan. Kokonaisuus on hänen mukaansa laaja, ja epäiltyjenkin määrä elää yhä. Poliisilla on myös ihmisiä vangittuina rikoskokonaisuuteen liittyen.

Lehmus kertoo, että kokonaisuus pitää sisällään dopingaineiden lisäksi myös erilaisia huumausaineita.

Nämä huumerikosepäilyt eivät kuitenkaan koske dopingrikoksesta epäiltyä poliisimiestä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keh ... #gs.clpsux
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6415
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tämä mitään uutta ole, sitä on tehty iät ja ajat punttisalilla samaa, niin asiakkaat kuin poliisitkin.
Sehän oli ihan normaalia, että yhteen aikaan salimiehillä alkoi viirata kun vetivät kaikkea sekaisin ja kun esim. 80-luvulla ei edes tiedetty, että kuinka paljon sitä dopinkia voisi käyttää.
Kun pää oli sekaisin kuin seinäkello niin alkoi tulla myös väkivaltarikoksia :mrgreen: :mrgreen:

Avatar
Shemale Sonja
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2019 8:32 am
Paikkakunta: Kokkola

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Shemale Sonja »

Yllättääpä uutinen taas tosi paljon.

Saihan se yksi muijakin ajaa Ksaloleissa, vai oliko se fenatsepaamia, no anyways. Ja vielä kaksi kertaa jäi kiinni ja sai jatkaa. Tuollaisia kutsun huumepoliiseiksi, kuten tätä dopingtyyppiiä, Aarniota ja niitä kymmeniä (ainakin) muita, jotka eivät ole jääneet kiinni.

Sama on sairaaloissa, kotihoidossa, missä nyt lääkkeitä pyöriikään.

Kun me ollaan vaan ihmisiä. Tai mua moni ei myönnä ihmiseksi, mutta ne poliisit ja sairaanhoitajat sun muut lääkärit on vain ihan tavallisia ihmisiä, joihin on Herraa pelkäävällä kansalla joku samanlainen suhtautuminen, kuin pikkupojilla (ellei ne oo transuja) Supermiehiin ja sen sellaisiin Hämähäkkimiehiin, jotka auttavat poliisia ottamaan rikollisia kiinni. Poliisi on aina hyvä ja rosvo paha, vaikka veisi nälkäänsä koiranmakkaraa kaupasta.

Ja ei ole antipatioita poliisia kohtaan itselläni. Lääkäreitä kohtaan kyllä on, mutten tässä avaudu, että miksi.

Avatar
Susku London
Roger Murtaugh
Viestit: 893
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Susku London »

Ghost hunting kirjoitti:Tämä mitään uutta ole, sitä on tehty iät ja ajat punttisalilla samaa, niin asiakkaat kuin poliisitkin.
Sehän oli ihan normaalia, että yhteen aikaan salimiehillä alkoi viirata kun vetivät kaikkea sekaisin ja kun esim. 80-luvulla ei edes tiedetty, että kuinka paljon sitä dopinkia voisi käyttää.
Kun pää oli sekaisin kuin seinäkello niin alkoi tulla myös väkivaltarikoksia :mrgreen: :mrgreen:
Joulukuussa vuonna 2006 joku kävi murhaamassa perheenisän Ulvilassa ilmeisen mömmöpäissään. Silminnäkijä kuvaili tekijän toimineen kuin kone. Jaloissaan tekijällä oli turvakengät. Sellaisia käyttävät mm. punttisaleilla käyvät poliisit ja turvamiehet.

On jo aikakin, että poliisi tutkii tätä "iät ja ajat" punttisaleilla tapahtunutta avointa huumerikollisuutta (lasken doupit huumeiksi). On myös aika Suomen kansan herätä siihen, että poliisit eivät välttämättä ole sen rehellisempää tai kunnollisempaa väkeä, kuin muukaan kansa. Ajat ovat muuttuneet.
Susku London, korruption vastustaja
Lataa Naakan kirja Ulvilan surmasta! (Salasana on ulvila) https://drive.google.com/file/d/1VxnVEZ ... 3n6mH/view
BLOGI:
http://anneliauer.com
LIITY seuraajakseni:
http://twitter.com/SuskuLondon

pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja pop »

Susku London kirjoitti: On myös aika Suomen kansan herätä siihen, että poliisit eivät välttämättä ole sen rehellisempää tai kunnollisempaa väkeä, kuin muukaan kansa. Ajat ovat muuttuneet.
Mitä mä juuri luin?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pelkkää ja silkkaa olettamista, mutta onko kyseessä tässä ketjussa puheena oleva poliisimies:
Helsinkiläispoliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta fitnessmalli Sofia Belórfiin kytkeytyvässä huumetutkinnassa

Samassa kokonaisuudessa on epäiltynä nyt ainakin fitnessmalli, suomalaisliikemies, Helsingin poliisilaitoksen poliisi ja HS:n tietojen mukaan myös Helvetin enkelien pomo.

LAAJASSA suomalaisliikemieheen kytkeytyvässä doping- ja huumerikoskokonaisuudessa epäillään myös Helsingin poliisin poliisimiestä törkeästä dopingrikoksesta.

Poliisimies vangittiin tammikuussa todennäköisin syin epäiltynä törkeästä dopingrikoksesta ja vapautettiin maaliskuussa. Syyttäjän mukaan poliisia koskevalla tutkinnalla on liittymä tutkintaan, jossa suomalaisliikemiestä, fitnessmalli Sofia Belórfin puolisona tunnettua Niko Ranta-ahoa epäillään törkeästä huume- ja dopingrikoksesta.

”Sillä on tietynlainen liittymä tähän pääjuttuun, mutta sen enempää en voi kertoa”, kertoo STT:lle kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen. Hän toimii tutkinnanjohtajana jutussa.

Mäkisen mukaan asiaa kommentoi laajan kokonaisuuden tutkinnanjohtaja Kaarle Lehmus. Lehmus ei kuitenkaan halunnut kommentoida poliisimieheen liittyvää kytköstä STT:lle.

Poliisimiestä koskeva tutkinta etenee Mäkisen mukaan pääjutun mukana.

”Häntä (poliisimiestä) ei epäillä huumerikoksista lainkaan, vaan vain dopingrikoksesta”, Mäkinen kertoo.

HS:N TIETOJEN mukaan kyseisen poliisin ei epäillä tällä hetkellä esimerkiksi sotkeneen tutkintaa, suojelleen rikollisia tai olleen doping- ja huumerikosjutun keskiössä. Muita poliiseja ei tiettävästi ole tällä hetkellä epäiltynä doping- ja huumerikosvyyhdessä.

Löytyneitä dopingaineita on kuitenkin ollut sen verran paljon, että asiaa tutkitaan törkeänä dopingrikoksena. Epäilynä myös on, että aineet eivät ole tulleet vain omaan käyttöön.

POLIISIMIEHEN epäillään syyllistyneen törkeään dopingrikokseen tammikuun alusta 2017 tammikuuhun 2019, kertoo Helsingin käräjäoikeus. Tekopaikaksi on merkitty Helsinki. Rikoksen epäillään alkaneen samoihin aikoihin kuin Ranta-ahon huume- ja dopingrikoksen.

Epäilyt liittyvät laajaan huume- ja dopingkokonaisuuteen, josta poliisi on ollut vaitonainen. Ranta-ahoa koskeva rikostutkinta liittyy samaan vyyhteen, jossa Helvetin enkelien pomoa epäillään törkeästä huumerikoksesta.
Helsingin Sanomat
23.7. 12:42 , Päivitetty: 23.7. 13:51
Muita poliiseja ei tiettävästi ole tällä hetkellä epäiltynä...
Huojentava tieto; ei tiettävästi... ei tällä hetkellä...

Kansan luottamus poliisin rapautumassa; 1 km/h ylinopeuksista sakko, poliisi mukana huume- ja dopingkäryissä, poliisijohto käräjillä...

Mutta kansalaisten kyttäämiseen pienistä erheistä riittää kyllä aikaa. Tai sitten ei. Tapauksesta riippuen. Monasti "taviksen" ainoa kosketus virkavaltaan on kun fillari varastettiin; poliisi harvoin edes tutkii asiaa. Toinen kosketus poliisin taviksella on kun ajaa hyvällä tiellä 2 km/h ylinopeutta - jo vain tulee muikkari tai jopa sakko. Hänelle, joka ei tietoisesti tehnyt mitään väärää.
- Ei häiriköinyt, ei näpistänyt, ei puhunut vihaa. Nämä kolme viimeksimainittua pääsevät sen sijaan kuin koira veräjästä koska resurssipula.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 498
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Poliisia epäillään törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Helluby »

pop kirjoitti:
Susku London kirjoitti: On myös aika Suomen kansan herätä siihen, että poliisit eivät välttämättä ole sen rehellisempää tai kunnollisempaa väkeä, kuin muukaan kansa. Ajat ovat muuttuneet.
Mitä mä juuri luin?
Luit mitä on kirjoitettu.
Näinhän tämä on.
Tosin ei tässä mitään uutta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten epärehelliset, varkaat, väkivaltaiset, pikku pil... sekaantuja, yms siirrettiin toiseen piiriin, ja asia oli sillä hoidettu. Turhaahan olisi ollut oikeuslaitosta rasittaa poliisien pikku jutuilla. Hoidettiin vain hys hys oman väen (poliisien) kesken.
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.

pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Poliisimies vangittu törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja pop »

Näköjään joillekkin se tulee yllätyksenä. Kohta varmaan Tamagotchitkin tai jojot tulee ekaa rundia muotiin sinne perä-hikiälle missä ollaan niin sinisilmäisiä.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Poliisimies oli vangittuna törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Sinälläänhän järkevä douppaaminen [niin, ettei tule impulsiivista aggrea] on poliisin ammatissa hyväksi, kun samalla treenaa ja syö hyvin. Pelkkä ulkonäkö auttaa monessa tilanteessa, kunhan mukana myös rauhallinen käytös. Tämä Niemihän on ollut myös kehinrakennustiimin vetäjänä vuosia - varmasti jakanut tuona aikana paljon "tietotaitoa"?

Mitä Niemen omaan fysiikkaan tulee, niin harvinaisen epäsymmetriseksi on kehonsa saanut pumpattua - jättitorso, ruikkukädet ja jalat kuin kastemadot. Kaupanpäälle [räjähdysarka] punaoranssi pää ja verenpaineet 200+.
Ruikkukäsi ja matojalka Niemi.jpg
Ruikkukäsi ja matojalka Niemi.jpg (37.94 KiB) Katsottu 11934 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Poliisimies oli vangittuna törkeästä dopingrikoksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helsingin poliisin vanhempi konstaapeli vangittiin törkeästä dopingrikoksesta epäiltynä – HS:n tietojen mukaan nimi löytyi pimeän verkon kauppapaikan palvelimelta

Vanhemman konstaapelin epäillään siirtyneen dopingaineiden myyntiin oman käytön seurauksena. Viranomaiset järjestävät tiedotustilaisuuden Silkkitie-verkkokauppapaikan palvelimen takavarikosta huomenna keskiviikkona.

ITÄ-UUDENMAAN käräjäoikeus on tiistaina vanginnut törkeästä dopingrikoksesta epäiltynä Helsingin poliisin vanhemman konstaapelin.

HS:n tietojen mukaan epäillyn poliisin nimi on pulpahtanut esiin Silkkitie-verkkokauppapaikan palvelimelta. Viranomaisepäilyjen mukaan Silkkitien kautta on myyty Suomessa ja kansainvälisesti merkittäviä määriä huumausaineita ja muuta laitonta tavaraa.

Käräjäoikeuden tietojen perusteella rikoksen epäilty tekoajankohta on tammikuusta 2016 tammikuulle 2018 sekä huhtikuusta 2019 marraskuulle 2019. Tekopaikaksi on merkitty Hyvinkää.

Kyseinen poliisi on myös rekisteröinyt kaupparekisteriin toiminimen maahantuontibisnestä varten. HS:n tiedossa ei ole, liittyykö vuonna 2012 rekisteröity toiminimi jotenkin rikosepäilyyn vai ei.

TULLI kertoi toukokuussa, että se on takavarikoinut Silkkitien palvelimen.

”Silkkitie oli yksi pitkäikäisimmistä ja kansainvälisesti tunnetuimmista Tor-verkossa toimineista huumausaineita myyneistä kauppapaikoista”, Tulli luonnehti tuolloin tiedotteessa.

Tor-verkko mahdollistaa internetin anonyymin käytön ja sitä on luonnehdittu myös internetin pimeäksi puoleksi.

DOPINGRIKOSKOKONAISUUDEN tutkinnanjohtaja Pekka Jauhola Tullista ei halua toistaiseksi kommentoida esimerkiksi epäiltyjen henkilöiden määrää, epäillyn rikoshyödyn määrää tai muita juttuun liittyviä yksityiskohtia.

Keskiviikkona viranomaiset pitävät kuitenkin Silkkitie-palvelimen takavarikosta tiedotustilaisuuden. Tiedotustilaisuudessa on väkeä Tullin lisäksi keskusrikospoliisista ja syyttäjälaitoksesta.

Palvelimella on ollut massiivinen määrä nimiä, joten joukosta voi paljastua vielä muutakin merkittävää tietoa.

VANHEMMAN konstaapelin asiassa tutkinnanjohtajana on erikoissyyttäjä Jukka Haavisto. Hän sanoo, että tänään vangitun poliisin epäillään ajautuneen dopingaineiden kauppaan oman käytön seurauksena.

Haaviston mukaan tutkinta on vasta alussa, eikä hän voi ottaa kantaa esimerkiksi myytyjen aineiden määriin tai muuhun kokonaisuuteen.

Lain mukaan törkeän dopingrikoksen tunnusmerkistö täyttyy, jos rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä dopingainetta, teolla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos tehdään osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa tai dopingainetta levitetään alaikäisille.

HELSINGIN poliisin apulaispäällikkö Heikki Kopperoinen kertoo, että laitoksella on aloitettu tiistaina vanhempaan konstaapeliin liittyvät virkamiesoikeudelliset toimet.

Hänen mukaansa epäiltyä poliisia on tarkoitus kuulla niin nopeasti kuin se on suinkin mahdollista ja käsitellä myös mahdollista virasta pidättämistä.

Kopperoisen mukaan tällä hetkellä laitoksella on hänen tietojensa mukaan yhteensä kaksi poliisia, joita epäillään dopingrikoksista. Tapaukset eivät liity toisiinsa.

Laitoksen toisen poliisin törkeä dopingrikosepäily liittyy mittavaan huume- ja dopingrikosjuttuun, jota Helsingin poliisi tutkii. Juttu nousi pintaan loppukesästä muun muassa vangittujen julkisuudenhenkilöiden ja vangitun ja sittemmin jo vapautetun Helvetin enkelin vuoksi.

Tiistaina vangitun poliisin juttu ei kuitenkaan ilmeisesti liity tähän toiseen vyyhteen.

TULLI arvioi toukokuussa, että monet Silkkitietä käyttäneistä suomalaisista huumemyyjistä siirsi toimintansa Wall Street Market -kauppapaikkaan suomalaisviranomaisten iskun jälkeen.

Wall Street Market oli maailman toiseksi suurin kauppapaikka laittomaan kaupankäyntiin.

Saksan viranomaiset ovat kuitenkin sulkeneet Wall Street Marketin.
Helsingin Sanomat
3.12. 18:51
Tiistaina vangitun poliisin juttu ei kuitenkaan ilmeisesti liity tähän toiseen vyyhteen.
Poliiseja kaksi ja vyyhtejä kaksi? Kumpi on kumpi?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin