"Eiran mafia"; vuosina 2000-2001 huumeita myyneet nuoret

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
PitBull
Martin Beck
Viestit: 839
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 2:05 am
Paikkakunta: Uusimaa

"Eiran mafia"; vuosina 2000-2001 huumeita myyneet nuoret

Viesti Kirjoittaja PitBull »

Tulipa mieleen eräs vanhempi juttu
Internetti kirjoitti:Kantakaupunkia viime kuukausina järkyttäneet uutiset niin kutsutusta Eiran mafiasta eivät näytä muuttaneen alueen katukuvaa mitenkään. Pieni puhelinsoittokierros ullanlinnalaiskoteihin todisti ihmisten rauhallisen, mutta toiveekkaan suhtautumisen nuorten ongelmiin Helsingin hienostokaupunginosassa.

Keväinen päivä on muuttunut pitkän aikaa sitten illaksi. Ulkona on hämärää, lähes pimeää. Edessäni on arvottu lista Tehtaankadulla asuvien ullanlinnalaisten puhelinnumeroja. Herkeämätön näppäily alkaa.

"Rikkaiden perheiden pennut asialla"

Ensimmäinen puhelu: Vastaajana on eräs iäkäs rouva Tehtaankatu 6:ssa. Hän on kovin järkyttynyt kaikesta viime aikoina tapahtuneesta. Rouva vaatii yhteiskunnan tekevän kaiken voitavansa nuorten ongelmien poistamiseksi. Hän liikkuu yleensä päiväsaikaan, joten ei osaa sanoa mitään Ullanlinnan ilta- ja yöelämästä.

Toinen puhelu: Juuri ulkomailta muuttaneen naisen mukaan ulkoilu kantakaupungissa on iltasellakin turvallista. Hän on kävellyt useita kertoja keskustan halki Tehtaankadulle saakka ongelmitta.

Kolmas puhelu: Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuva mies näkee kantakaupungin nuorten tuoreen huumeongelman tiivistyvän juuri "hienostokaupunginosiin".
- Rikkaiden perheiden pentujahan ne ovat, mies tokaisee lyhyesti puhelimeen.

"Jeesus pelastaisi nuoret"

Neljäs puhelu: Tehtaankatu 3:sta luuriin vastaa eräs naishenkilö, joka löytäisi nuorten ongelmiin ratkaisun Jeesuksesta.
Lähetysseurakuntaan kuuluva, 19-vuotiaana uskoon tullut, nainen säälii valtavasti nuoria toivoen heille Jumalan siunausta. Hän ihmettelee suuresti vanhempien kovuutta ja välinpitämättömyyttä. "Meneekö vanhempien huomio mammonan tavoitteluun", nainen kysyy kummeksuen.
Hänen mielestään nuorille pitäisi antaa voimia kieltätyä joistakin asioista kovankin paikan tullen. Tähän tarvitaan kuitenkin paljon ehkäisevää ja kasvattavaa työtä. Itse "Eiran mafia" on lähetysseurakunnan jäsenen silmissä mätäpaise. Nainen epäilee ketjun "pääjehujen" pakottavan uhrejansa mukaan toimintaan. Hän ei kuitenkaan näe tätä organisaatiota ainoana uhkana keskustan nuorille.
"Olen tavannut paljon saatananpalvontaan kytköksissä olevia nuoria. Jotkut haluaisivat siirtyä toisille poluille elämässään, etsimällä rauhaa seurakunnasta"

Oli mukava keskustella sanavalmiiden ihmisten kanssa. Kokonaisuudessaan tutkivaa journalistia ihmetyttää kuitenkin, että puheluihin vastasivat yleensä keski-ikäiset illanviettäjät. Missä mahtoivat olla perheiden nuorison edustajat?

+ FAKTA lähde: STT

• Niin kutsuttu "Eiran mafia" välitti huumeita eteläsuomalaisnuorille vuoden vuoden 2000 keväästä viime vuoden loppuun.
• Huumerinkiin kuului 17-22 vuotiaita nuoria, joista suurin osa asuu Helsingin kantakaupungissa. Nuorista 39 sai huhtikuussa erilaisia syytteitä
välitysrinkiin liittyvistä kytköksistä.
• Eiran mafian hallussa oli ollut ainakin 30 kiloa hasista, 700 ekstaasitablettia, marihuanaa, amfetamiinia, Subutexia ja kokaiinia.
• Huumeiden vastaanottajia on ollut parisensataa
MTV3 uutiset 17.05.2002 kirjoitti:Käräjäoikeus langetti tänään Etelä-Helsingin nuorten hasisjutussa kolmelle nuorelle miehelle ehdotonta vankeutta huumerikoksista.

Kovin niin kutsutun Eiran mafian jutussa annettu tuomio on kolme vuotta vankeutta. Loput runsaat parikymmentä tuomionsa saanutta nuorukaista selvisivät ehdollisilla vankeusrangaistuksilla tai sakoilla.

Huhtikuussa Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa oikeusjutussa huumerikoksista oli syytteessä lähes neljäkymmentä 17-22-vuotiasta miestä. Syytteiden mukaan joukkio levitti keväästä 2000 viime vuoden loppuun mennessä noin 40 kiloa hasista ja jonkin verran muita huumeita. Syytetyistä puolet oli Helsingin Eiran, Ullanlinnan ja Punavuoren kaupunginosista.

Itse keksitystä mafia-nimityksestä huolimatta toimintaan ei liittynyt väkivaltaa. Lisäksi huumeet ostettiin tavanomaisesta poiketen yleensä omilla rahoilla eikä velaksi.

Kuukausi sitten Hämeenlinnan poliisi paljasti tukkuportaan, joka oli toimittanut huumeita myös Eiran mafialle. Tämän ryhmän kautta kulki poliisin mukaan 140 kiloa hasista, 16 kiloa amfetamiinia ja 2700 ekstaasitablettia, jotka tulivat Virosta ja osin Venäjältä.

(MTV3-STT)
entä mitä kuuluu kavereille nykyään?
päätekijöistä tiedän muutaman.

Yksi istuu linnassa pahoinpitelyä, tapon yritystä ja omistaa henkilöstövuokraus firman. Toinen kuollut ja kolmas viettää perheellisen elämää ja käy töissä 08-16. Muista ei tietoa, Ei ainakaan ole tullut vastaan että olisko ottaneet opikseen?

Tuomiot ei tainneet olla mitään isoja?

Ketju nimetty uudellen ja siirretty Muut Rikokset osastolle. Ei sentään järjestäytynyttä...
-NILS-
Kaikki tämän nimimerkin kirjoittamat viestit ovat kyseisen
henkilön omia, yksityishenkilön mielipiteitä, eivätkä
minkään puolueen, yhteisön tai yrityksen mielipiteitä
tai kantoja. Oikeus perustuu PL 12§:ään.

UUSI TUNNUS! REALPITTI
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Joitain noista jätkistä on joskus tullut vastaan joidenkin juttujen yhteydessä. Tuomiot tosiaan aika pieniä, joo.
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1328
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Eihän noi määrät mitään hirveen suuria pojilla kumminkaan ollu ja pääasiassa vaan pilveä. Todellakin pojat vielä rahottivat pääsääntösesti ostonsa omaisuusrikoksia tekemättä, joka myöskin täten vaikutti tuomioihin.
Viimeksi muokannut jamppa, To Helmi 28, 2008 9:00 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
vilkku99
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: La Tammi 26, 2008 3:20 am

Viesti Kirjoittaja vilkku99 »

Alkaako tämän vuokrausfirman omistajanen etunimi j:llä
PitBull
Martin Beck
Viestit: 839
Liittynyt: Ke Marras 28, 2007 2:05 am
Paikkakunta: Uusimaa

Viesti Kirjoittaja PitBull »

vilkku99 kirjoitti:Alkaako tämän vuokrausfirman omistajanen etunimi j:llä
Ei, K:lla alkaa.
Kaikki tämän nimimerkin kirjoittamat viestit ovat kyseisen
henkilön omia, yksityishenkilön mielipiteitä, eivätkä
minkään puolueen, yhteisön tai yrityksen mielipiteitä
tai kantoja. Oikeus perustuu PL 12§:ään.

UUSI TUNNUS! REALPITTI
Vastaa Viestiin