Keski-Suomessa iso huumejuttu

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

Poliisi epäilee keskisuomalaistaustaisen 37-vuotiaan miehen pyörittäneen miljoonien eurojen huumekauppaa vankilasta käsin. Miehen epäillään junailleen viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana Ruotsista Keski-Suomeen ainakin yli 50 kiloa amfetamiinia ja vajaat neljä kiloa kokaiinia. Amfetamiinista noin 12 kiloa ja kokaiinista 447 grammaa poliisi onnistui takavarikoimaan viime keväänä Jyväskylän seudulla, jossa aineet olivat kätkettynä metsässä sijaitsevan hylätyn kiinteistön rakenteisiin.

– Pelkästään takavarikoitujen aineiden arvo katukaupassa olisi ollut noin miljoonaa euroa ja kokonaisrikoshyöty yli kolme miljoonaa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutanen Sisä-Suomen poliisilaitokselta arvioi.

KESKI-SUOMESTA OSAN aineista epäillään lähteneen levitykseen eteenpäin eri puolille Suomea, jossa paikalliset poliisit ovat tehneet omia takavarikkoja ja jutut tutkittu erikseen. Keski-Suomen haarassa poliisi pitää päätekijänä 37-vuotiasta pitkään Keski-Suomessa vaikuttanutta, nykyisin Etelä-Savossa kotipaikkaansa pitävää, miestä, joka istui epäiltyjen rikosten aikaan vankilassa suorittamassa tuomiota aiemmista rikoksistaan.

– Poikkeuksellista on, että toimintaa epäillään johdetun vankilasta käsin. Miehen epäillään pitäneen hallussaan SkyECC-puhelinta tai -puhelimia, ja olleen niiden kautta yhteydessä apureihinsa, jotka ovat hoitaneet järjestelyt huumeiden maahantuontiin, kuljetuksiin ja muihin käytännön asioihin liittyen, Rutanen luonnehti.

SkyECC on salatuksi luultu viestijärjestelmä, johon poliisi pääsi käsiksi keväällä, kun palvelin takavarikoitiin viime keväänä Ranskasta.

PÄÄTEKIJÄN LISÄKSI jutussa on kuusi muuta epäiltyä, joista tutkintavankeina ovat 39- ja 48-vuotiaat keskisuomalaismiehet sekä 56-vuotias mies Kanta-Hämeestä. Rutasen mukaan epäiltyjen osallisuudet törkeisiin huumausainerikoksiin vaihtelevat johtoportaasta kuriireihin.

Huumetutkinnassa paljastui myös epäilty törkeä ampuma-aserikos, kun toisen keskisuomalaisepäillyn kotiin tehdyssä etsinnässä löytyi kahdeksan luvatonta ampuma-asetta pitäen sisällään pistooleita sekä järeämmän konetuliaseen. Samaisen miehen kotoa takavarikoitiin 35 000 euroa käteistä rahaa.

Poliisi on tutkinnan yhteydessä takavarikoinut myös kaksi Keski-Suomessa sijaitsevaa taloa sekä yhden osakehuoneiston, jotka epäillään hankitun huumekaupoista saaduilla varoilla.

Jutussa syyte on nostettava tammikuun alussa, jolloin asia on tulossa myös Keski-Suomen käräjäoikeuden käsittelyyn.

KYSEESSÄ ON jo kolmas iso huumausaineisiin liittyvä juttukokonaisuus vuoden sisällä Keski-Suomessa. Nyt syyteharkintaan siirtyvä juttu on kaikkein suurin – ja tietyillä mittareilla jopa suurin Keski-Suomessa koskaan.

– Kyllä tässä kyse on ainakin kaikkien aikojen suurimmasta yksittäisestä maahantuonnista, kun yksittäisen erän epäillään olleen 36 kiloa amfetamiinia. Onhan tämä kaikkinensa ollut poikkeuksellinen vuosi, kun syyteharkintaan on saatu kolme isoa juttua, kun aina näin isoja juttuja ei ole edes vuosittain, Rutanen totesi.

Juttua muokattu 16.12.2021 kello 19.20: Tutkinnanjohtaja Ari Rutasen mukaan takavarikoitujen huumausaineiden arvo katukaupassa olisi ollut noin miljoona euroa, eikä 3 miljoonaa, mikä on arvioitu jutun kokonaisrikoshyödyn määräksi.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Näitäpäs nyt tipahtelee tiuhaa tahtia mikä on tietysti maan mainio asia.
KIITOS SkyECC! ja salauksen purkaneille tyypeille, hyvästä työstä.

liveshere
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Elo 02, 2012 1:13 am

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja liveshere »

Onko kukaan hakenut tämän jutun nimilistaa tai mikähäb mahtaa olla diaarinumero?

Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

liveshere kirjoitti:
Ma Joulu 20, 2021 1:56 am
Onko kukaan hakenut tämän jutun nimilistaa tai mikähäb mahtaa olla diaarinumero?
Ilmeisesti vasta ollaan nostamassa syytettä

Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

Nyt on sitten tämäkin edennyt oikeuteen asti:

Viittä miestä vastaan on nostettu syytteitä isossa huumejutussa Jyväskylässä. Jutussa on 13 syytekohtaa, joista seitsemässä kyse on törkeästä huumausainerikoksesta. Muita syytteitä ovat muun muassa avunannot törkeisiin huumausainerikoksiin, törkeä ampuma-aserikos sekä lääkerikos.

Syytteiden yksityiskohtainen sisältö tulee julkiseksi, kun asian käsittely alkaa Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Kun juttu oli siirtymässä syyteharkintaan joulun alla, tiedotti Sisä-Suomen poliisi epäilevänsä jutun päätekijäksi 37-vuotiasta, Keskisuomalaisen tietojen mukaan keskisuomalaistaustaista miestä. Hänen epäillään pyörittäneen miljoonien eurojen huumekauppaa vankilasta käsin ja junailleen viime ja toissa vuoden aikana Ruotsista Keski-Suomeen ainakin yli 50 kiloa amfetamiinia ja vajaat neljä kiloa kokaiinia. Keski-Suomesta osan aineista epäillään lähteneen levitykseen eteenpäin eri puolille Suomea.

– Tässä jutussa on kyse isosta asiasta, jo pelkästään takavarikoidun aineen määrän perusteella, mutta myös lonkeroiden, jotka ulottuvat eri puolille Suomea ja rajojen yli Ruotsiin. Nyt käsittelyyn tulee Keski-Suomen osuus, erikoissyyttäjä Kaisa Ahva luonnehti.

Jyväskylän seudulla poliisi takavarikoi viime keväänä noin 12 kiloa amfetamiinia ja liki puoli kiloa kokaiinia, joiden arvo katukaupassa olisi ollut noin miljoona euroa.

Juttuun liittyen paikalliset poliisit ovat tehneet omia takavarikkojaan eri puolilla maata, jutut on tutkittu erikseen ja osa on ollut jo käräjäoikeuksien käsiteltävinä.

Epäillyn päätekijän lisäksi syytteisiin tutkintavankeudesta vastaavat 39- ja 48-vuotiaat keskisuomalaismiehet sekä 56-vuotias mies Kanta-Hämeestä. Keski-Suomen käräjäoikeudessa jutun käsittelyn on määrä alkaa kahden viikon kuluttua ja sille on varattu varapäivineen seitsemän istuntopäivää.

Kyseessä on jo kolmas iso vuoden sisällä oikeuskäsittelyyn edennyt huumejuttu Jyväskylässä. Ensimmäisessä jutussa joulun alla vankilatuomiot luettiin viidelle miehelle, joista ankarin rangaistus oli 10,5 vuotta vankeutta. Toisen jutun tuomio on tulossa kahden viikon kuluttua.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6416
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Näemmä Jyväskylään on osuttu oikein kunnolla, oli jo aikakin. Saaliit alkaa olla aika kohdillaan kiloissa sanottuna.

Tyyttyyt
Armas Tammelin
Viestit: 73
Liittynyt: Ti Syys 22, 2020 7:06 am

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tyyttyyt »

Jos noista aikasemmista kahdesta jutusta on minfossa ketju olemassa niin voiko joku heittää linkit niihin?



EDIT.
Tämä ilmeisesti toinen viewtopic.php?f=34&t=34593

Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

Tyyttyyt kirjoitti:
Pe Tammi 07, 2022 11:15 am
Jos noista aikasemmista kahdesta jutusta on minfossa ketju olemassa niin voiko joku heittää linkit niihin?



EDIT.
Tämä ilmeisesti toinen viewtopic.php?f=34&t=34593
Tässä ketjussa myös noista aiemmista jutuista:

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... &start=150

Jaht82
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 06, 2022 1:00 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Jaht82 »

Onko kellään nimiä näille

Jaht82
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 06, 2022 1:00 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Jaht82 »

Tänään ilmeisesti alkoi käräjät tästä, onko nimiä vieläkään?

Avatar
volkanunsal
Remington Steele
Viestit: 245
Liittynyt: Ti Joulu 07, 2021 5:31 pm
Paikkakunta: Vuosaari

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja volkanunsal »

Omien asioiden selvittely käynnissä mikä upottaa ympärillä olevat jollat samalla. Selvittelyllä saa pois puoli vuotta istuttavaa. :evil:

Ensin avovankilasta löytyi kielletty puhelin, sitten tutkinta johti huumekätkön ja konepistoolin luokse Petäjävedellä – nyt syyttäjä vaatii maksimirangaistusta Keski-Suomen suurimman huumejutun pääsyytetylle
18.1.2022 20:44

Keski-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina alkaneelle oikeudenkäynnille on on varattu kuusi istuntopäivää ja kaksi varapäivää. Timo Mustalampi
Viime vuoden helmikuussa Naarajärven avovankilassa Pieksämäellä pidettiin ennalta varoittamattomat sellitarkastukset.

Yksi kohteista oli 36-vuotiaan keskisuomalaistaustaisen vangin huone. Avovankilassa puhelimen pitäminen on sallittua, mutta miehen veikkauskuponkien seassa oli kielletty älypuhelin.

Löytyneeseen iPhoneen oli ladattu ainoastaan yksi applikaatio: rikollisten suosima, salattuun viestintään tarkoitettu Sky ECC -sovellus.

Parin viikon päästä Europol tiedotti, että viranomaiset ovat murtaneet Sky ECC:n salauksen. Suomessa poliisitutkinta johti muun muassa rakenteilla olevan mökin syrjäiselle tontille Petäjävedellä, josta lattialautojen väliin kätkettynä löydettiin noin 11,5 kiloa amfetamiinia ja puoli kiloa kokaiinia.

Puhelimensa selliin kätkenyttä miestä syytetään tiistaina alkaneessa oikeudenkäynnissä Keski-Suomen historian määrällisesti suurimmista huumausainerikoksista. Syyttäjän mukaan mies on toiminut Ruotsista operoidun rikollisryhmän Keski-Suomen alueen johtajana.

– Hän on hoitanut suhteita Ruotsiin, hankkinut aineita myytäväksi ja hankkinut niille ostajia Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa, erikoissyyttäjä Kaisa Ahva sanoi.

Petäjävedellä asuva mies tunnusti olevansa Sky ECC -nimimerkki Patruuna.

Syytteet koskevat muun muassa yli 50 kiloa amfetamiinia, puoltatoista kiloa kokaiinia, lähes kiloa ketamiinia ja kymmeniätuhansia subutex-tabletteja. Taloudellista mittakaavaa kuvaa se, että viittä syytettyä vaaditaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yhteensä noin 800 000 euroa.

Syyttäjän mukaan aineiden säilyttämisestä Keski-Suomessa vastasi 39-vuotias Petäjävedellä asuva mies, jolta takavarikoitiin myös mittava asearsenaali.

Miehen kotipihassa olleesta autosta löydettiin muun muassa konepistooli, kolme pistoolia ja kolme kivääriä. Hänen avustajansa kertoi oikeudessa, että mies haluaa selvittää oman osuutensa rikoksista. Mies tunnusti olevansa Sky ECC -nimimerkki "Patruuna" ja myönsi syyllistyneensä ampuma-aserikokseen sekä törkeään huumausainerikokseen.

Mies kiisti saaneensa rikoksista merkittävää taloudellista hyötyä. Hän on puolustuksen mukaan ollut vain välikäsi, joka on luovuttanut huumausaineita ja rahoja eteenpäin ennalta tuntemattomille kuriireille.

Syyttäjän näkemys oli toinen. Oikeudessa esiteltiin kaavio, jossa petäjävetinen kuului rikollisorganisaation keskitasolle ja jopa johti sitä sen jälkeen, kun vankilassa ollut mies menetti Sky ECC -puhelimensa.

Muut kolme pääsyytettyä kiistivät syytteet.

Oikeudenkäynnistä tuli nopeasti samanlainen kuin kaksi aiempaa Keski-Suomen käräjäoikeuden isoa huumejuttua tänä talvena. Syyttäjä kävi läpi Sky ECC -viestejä ja pyrki osoittamaan syytettyjen nimimerkit sekä yhdistämään keskustelunpalaset muuhun todisteluun. Muun muassa automerkit, televalvontatiedot ja yhden syytetyn nimellä tehty hotellivaraus Ruotsissa tukivat syytteitä. Yhdessä viestissä mainittiin jopa pääsyytetyn nimi ja kerrottiin hänen nimimerkkinsä.

Puolustukset kiistivät syyttäjän esittämät nimimerkit ja kyseenalaistivat, riittääkö nimimerkkien välinen keskustelu langettavaan tuomioon.

– Minäkin teen joskus niin, että lupaan jotain viestissä, mutta en toteuta sitä, pääsyytetyn asianajaja Mikko Tuomi sanoi.

Puolustukset vetosivat myös siihen, että samaa Sky ECC -nimimerkkiä on voinut käyttää useampi kuin yksi ihminen. Esimerkiksi vankilasta löydetyn Sky ECC -liittymän tilanne on sikäli ristiriitainen, että siitä lähetettiin sekä pääsyytetyn selfieitä että liettuankielisiä viestejä.

– Samalla osastolla on ollut liettuankielinen vanki ja yli 20 vankia on päässyt käsiksi puhelimeen, Tuomi huomautti.

Viisi syytettyä

Neljä miestä on syyttäjän mukaan pitänyt hallussaan, kuljettanut, kuljetuttanut tai levittänyt edelleen poikkeuksellisen suuria huume-eriä Keski-Suomessa.

Päätekijänä syyttäjä pitää 37-vuotiasta keskisuomalaistaustaista miestä, joka on ollut rikosten tekohetkinä marraskuusta 2020 syyskuuhun 2021 vankilassa. Hänelle vaaditaan 13 vuoden rangaistusta. Mies kiistää syytteet.

Myös 39-vuotiaalle petäjävetiselle miehelle vaaditaan 13 vuoden maksimirangaistusta, mutta syyttäjän mukaan rangaistusta voidaan lieventää, jos mies edistää rikosten selvittämistä. Hän on myöntänyt syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen ja ampuma-aserikokseen.

48-vuotiaalle jyväskyläläismiehelle ja 56-vuotiaalle eteläsuomalaiselle miehelle vaaditaan 10 vuoden vankeusrangaistuksia. Miehet kiistävät syytteet.

Huumeiden levittämisestä Jyväskylässä syytetylle 22-vuotiaalle miehelle vaaditaan seitsemän vuoden vankeusrangaistusta. Mies myöntää törkeän huumausainerikoksen häneltä takavarikoitujen huumeiden osalta.

https://www.ksml.fi/paikalliset/4445296
veijo baltzar is my idol

Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

Huumeiden säilytyksen syrjäseudulla piti olla "helppoa rahaa" – näin Petäjävedellä asuva mies ajautui syytetyksi Keski-Suomen suurimmassa huumejutussa

Petäjävedellä asuva mies sai omien sanojensa mukaan reilu vuosi sitten tarjouksen.

Häntä pyydettiin säilyttämään isoja määriä huumausaineita ja rikollisella menettelyllä saatua rahaa. Lisäksi miehen tehtävänä oli jakaa huumeita ja rahaa ohjeiden mukaisesti eteenpäin kuriireille.

Mies asuu haja-asutusalueella ja omistaa syrjäisiä kiinteistöjä.

– Tultiin kyselemään, että kiinnostaako tällainen. Se vaikutti helpolle rahalle, 39-vuotias mies kertoi tiistaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Palkkioksi yhdestä isosta amfetamiinierästä luvattiin 20 000 euroa.

"Helpolla rahalla" oli kuitenkin kova hinta. Poliisi pääsi rikosten jäljille ja viime vuonna mieheltä takavarikoitiin yli kymmenen kiloa amfetamiinia, noin 33 000 euroa rahaa sekä yhdeksän asetta. Vaarallisin aseista oli PPSh-41 konepistooli.

Syyttäjä vaatii miehelle 13 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta, jota voidaan lieventää, mikäli hän edistää rikoksensa selvittämistä.

Mies myönsi oikeudessa syyllistyneensä kolmeen törkeään huumausainerikokseen ja törkeään ampuma-aserikokseen. Hän tunnusti muun muassa pitäneensä Petäjävedellä hallussaan ensin 15 kiloa amfetamiinia ja myöhemmin 10 kilon amfetamiinierää. Hän kertoi myös välittäneensä huumausaineita eteenpäin Kanavuoren ABC:llä odottaneille kuriireille.

Miehen kertomus rajautui vain hänen omaan osuuteensa. Hän ei paljastanut oikeudessa esimerkiksi sitä, kuka suostutteli hänet huumeiden säilyttäjäksi.

– Oman turvallisuuteni takia en kerro muusta.

MIEHEN MUKAAN häntä ohjeistettiin rikollisten käyttämällä Sky ECC -sovelluksella. Viestien uskottiin olevan salaisia, mutta viranomaiset onnistuivat purkamaan Sky ECC:n salauksen viime vuoden maaliskuussa.

Mies myönsi olevansa huumausainekaupoista viestitellyt nimimerkki Patruuna. Muiden Sky ECC -nimimerkkien henkilöllisyyttä hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt, eikä tiedolle ollut edes tarvetta.

– Tavara tuli minulle tuntemattomasta lähteestä. Sitten joku antoi osoitteen ja sanoi, että paljon lähtee ja mitä lähtee, mies kertasi tapahtumia. 

Hän kätki huumausaineita eri kiinteistöille ja metsiin. Syyttäjän mukaan huumeita toimitettiin eteenpäin ainakin Ouluun, Joensuuhun, Kuopioon ja Jyväskylään.

Mies myönsi pääosin syytteiden mukaiset huumausainemäärät. Toisaalta huumeet olivat samannäköisissä pakkauksissa, eikä miehellä ollut kertomansa mukaan aina tietoa siitä, mitä käsitteli. Lisäksi mies sanoi, että ei pysty muistamaan kaikkea.

– Aika nollat taulussa mentiin. Olen ollut niin stressaantunut tästä touhusta, että en osaa sanoa päivämääristä ja ajankohdista mitään.

SYYTTÄJÄN MUKAAN huumekauppaa johti 37-vuotias jyväskyläläistaustainen mies, joka oli rikosten hetkillä vankilassa.

Petäjävedellä asuva mies kävi tapaamassa pääsyytettyä, mutta hänen mukaansa tämä ei liity rikoksiin mitenkään. Miehet tutustuivat jyväskyläläisessä liikkeessä, jossa pääsyytetty oli töissä ja petäjävetinen asiakkaana.

– Olen käynyt katsomassa, miten kaverilla vankilassa menee. Perusjuttelua, mies sanoi.

OIKEUDESSA KUULTIIN myös huumeiden kuljettamisesta syytettyä 57-vuotiasta eteläsuomalaista miestä.

Poliisi pysäytti hänet viime vuoden helmikuussa Savonlinnassa, jolloin mieheltä takavarikoitiin Sky ECC -puhelin. Mies kiisti käyttäneensä sitä itse ja kertoi puhelimen kuuluneen tuttavalleen.

Hän kertoi tutustuneensa pääsyytettyyn vankilassa, mutta kiisti liittyvänsä mitenkään oikeudessa käsiteltäviin asioihin. Hän kritisoi kuulemisessaan poliisin toimintaa ja kuvaili syytteitä "täydeksi yllätykseksi".

Mies ei ole omien sanojensa mukaan käyttänyt koskaan huumausaineita, eikä edes tunnista niitä.

– On järjetön ajatus, että rupeaisin tässä iässä huumeiden kanssa rellestämään. Minulle voisi myydä vaikka pyykkipulveria amfetamiinina.

Jaht82
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 06, 2022 1:00 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Jaht82 »

Joko ne tällä viikolla antaa jotain tuomioita

Tollisko
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Touko 01, 2008 8:52 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Tollisko »

Tässä tuomiot:

Vyyhdin päätekijäksi arvioitu 37-vuotias Jari Juhani Kovanen tuomittiin 11 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi vankeuteen kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta ja lääkeainerikoksesta. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään rikoshyötynä 390 000 euroa.

Huumeita ja rahaa kuljettanut 57-vuotias Jorma Olavi Riikola tuomittiin 9 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

Huumeita ja rahaa varastoinut ja eteenpäin toimittanut 39-vuotias Antti Risto Juhani Saarinen tuomittiin 9,5 vuodeksi vankeuteen kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja lääkerikoksesta. Lisäksi hänet määrättiin menettämään rikoshyötynä 33 780 euroa, henkilöauto ja kerrostalohuoneiston asunto-osake.

Huumeita kuljettanut 48-vuotias Sami Juhani Halinen tuomittiin 6 vuodeksi ja 9 kuukaudeksi vankeuteen kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään rikoshyötynä 4 000 euroa.

Huumeita hallussaan pitänyt ja niitä eteenpäin kaupannut 22-vuotias Aleksi Uguccioni tuomittiin 3 vuodeksi ja 7 kuukaudeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Rangaistukseen sisältyy aiemmin tuomittu, nyt täytäntöönpantavaksi määrätty rangaistus. Lisäksi hänet määrättiin menettämään rikoshyötynä 24 870 euroa.

Linkki koko uutiseen:
https://www.ksml.fi/paikalliset/4492223

Kätyri
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Su Helmi 20, 2022 10:39 pm

Re: Keski-Suomessa iso huumejuttu

Viesti Kirjoittaja Kätyri »

Kyllä mahtaa vituttaa. Ei taida enään monikaan uskoa nähin salattuhin viestintä palveluihin. Alun alkaenkin kun näitä tuli ihmettelin miten joku niihin uskaltaa luottaa..
Taistelua käydään täällä. Tarvitsen ammuksia, en kyytiä.

-Zelenskyi

Vastaa Viestiin