Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

Tällainen uutinen löytyi tuolta HS verkkosivuilta. Kun ei sitä kukaan muukaan ollut vielä tänne laittanut niin olkaa hyvät:

"Heroiini oli pula-ajan Suomen suosittu superlääke

5.4.2009 4:30

Lahden sotilaslääketieteen museon ampulleja sisältäneitä lääkemorfiinipaketteja ja heroiinitablettiputkilo toisen maailmansodan ajalta. (kuva)

Vuonna 1936 Suomi – presidentti P. E. Svinhufvudin pieni tasavalta – nousi merkittävän maailmantilaston ylivertaiseksi ykköseksi, ohi Japanin. Seuraavat kaksi vuosikymmentä Suomessa kulutettiin heroiinia kansalaista kohti enemmän kuin missään muualla.

Pohjois-Euroopassa olimme suoranainen kummajainen: heroiinia kului moninkertaisesti enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa – yhteensä.

Heroiinia oli tavallisten työssäkäyvien Virtasten lääkekaapeissa 1950-luvun alkuun asti – esimerkiksi suositussa Pulmo-yskänlääkkeessä.

Ei ihme, ettei mummi koskaan tästä puhunut. Eikä vaari. Heroiini oli vain hyvä lääke.

"Suomen 1920-luvun kokaiiniaalto ja heroiinin kulutuksen määrä 1930-luvulla olivat aika uutta ja yllättävää tietoa itsellenikin", historioitsija Mikko Ylikangas sanoo työhuoneessaan Suomen Akatemiassa Sörnäisissä.

46-vuotias tohtori Ylikangas on ohjelmapäällikkönä akatemian Päihteet ja addiktio -tutkimusohjelmassa. Ensi keskiviikkona julkaistaan hänen kirjansa Unileipää, kuolonvettä, spiidiä (Atena). Se on ensimmäinen yleiskatsaus kovien huumeiden käyttöön Suomessa 1800-luvulta 1950-luvulle.

Kirjaa varten Ylikangas penkoi muun muassa sairaaloiden potilasasiakirjoja sekä valtiollisen poliisin, etsivän keskuspoliisin arkistoja, ja sota-arkistoa.

Paljastui isovanhempiemme – sisällissotasukupolven ja sotasukupolven – Suomi, jossa oopiumin, morfiinin ja heroiinin kaltaisia aineita kulutettiin yleisesti.

Huumeiden viihdekäyttäjiäkin oli, mutta vähän. Lääkehuumeita käytettiin, koska ajat olivat ankarat: oli tuberkuloosia, unettomuutta, ahdistusta ja sotia.

Miten sen sanoisi juhlavasti, kuten historioitsijat?Suomi lääkittiin maailmankartalle.

Heroiinia oli paljon, mutta kyse oli reseptilääkkeistä. Ylikangas antaa kolme ihan järjellistä syytä sille, miksi heroiinia käytettiin niin valtavasti verrattuna muuhun Eurooppaan.

"Heroiini oli hyvä lääke etenkin hengitystievaivoihin, ja suomalaisilla oli niitä tuberkuloosiepidemian myötä. Toiseksi se oli halvempi kuin muut vastaavat lääkkeet. Ja kolmanneksi kovien lääkkeiden väärinkäytön sosiaaliset ongelmat eivät Suomessa riistäytyneet käsistä."

Heroiini oli pula-ajan superlääke. Sitä sisältäviä lääkkeitä vetivät lapset ja vanhukset. Oli halpoja heroiinipillereitä. Heroiinia sisältänyttä yskänlääke Pulmoa kului paljon, koska tuberkuloosi oli terveysongelma 1950-luvulle asti.

"Heroiinin saaminen oli lapsellisen helppoa", Ylikangas sanoo. "Sen käyttö olisi periaatteessa voinut räjähtää käsiin, tosin väärinkäytöllä oli Suomessa lyhyet perinteet. Kaiken lisäksi aine oli lähinnä erilaisissa mikstuuroissa, joiden väärinkäyttö oli hankalampaa."

Muu maailma äimisteli Suomea jo 1930-luvulla. Kansainliitto eli YK:n edeltäjä patisti jäsenvaltioita luopumaan heroiinista, mutta Svinhufvudin Suomi ei suostunut. Lääkintöhallituksen ja Suomen lääkäriliiton mukaan heroiini oli halpa lääke, jonka rajoittaminen ei ollut perusteltua.

Sitä ei voinut korvata muilla aineilla.

Niinpä sitä sitten käytettiin, kotimaista ja tuontikamaa: Orionin heroiinitableteissa heroiinia oli viisi milligrammaa. Oli ruotsalaisia Adapyrineitä, saksalaisia Diffinesejä ja sveitsiläisiä Hemyphoneja.

Kun muu maailma kielsi kovia huumausaineita, Suomi hangoitteli toistuvasti vastaan. Suomen liityttyä kansainväliseen oopiumisopimukseen vuonna 1936 tukkukauppiaat ryhtyivät ankaraan hamstraukseen. Apteekit ostivat varastonsa täyteen. Puolustusministeriö tilasi sotilasapteekeille heti puolitoista kiloa lisää heroiinia ja viisi kiloa lisää kokaiinia.

Silti heroiinin ja kokaiinin väärinkäyttö pysyi vähäisenä, sillä 1800-luvulta 1950-luvulle suomalaisten narkomaanien ykköshuume oli morfiini.

"Morfiinin väärinkäytöllä oli Suomessa pitkät perinteet, se oli saanut jo monet koukkuun", Ylikangas sanoo.

Vasta sodassa heroiinin käyttö riistäytyi. Ei silti mennä ihan vielä rintamalle.

Historiankirjoitus on aina tietenkin valikoivaa – ja aina enemmän tai vähemmän ideologista. Koululaisillekin muistetaan aina mainita, että Nurmi, Ritola ja muut hiilimurskaratojen prinssit juoksivat Suomen 1920-luvulla maailmankartalle. Se taas on sivuutettu, kuinka laaja oli 1920-luvulla maamme ensimmäinen rikollinen kokaiiniaalto.

Helsingissä pyöri maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen jäljiltä ihme emigrantteja: rahansa ja valtansa menettäneitä Venäjän aatelisia ja upseereita, vakoojia ja salakuljettajia. Talous oli kuralla, sosiaaliturvaa ei ollut, joten kansan oli pakko yrittää.

Jotkut ryhtyivät huumekauppaan. Saksalaiset lääkefirmat olivat ensimmäisen maailmansodan jäljiltä konkurssikypsiä. Selviytyäkseen talouskriisistä ne myivät suuria määriä kokaiinia ja morfiinia hämärämiehille, jotka salakuljettivat aineet Helsingin kautta Pietariin. Oli kysyntää, koska Leninin Venäjällä oli sotien jäljiltä valtava määrä narkomaaneja.

"Kotimaista kysyntää pystyi tyydyttämään aika paljon ihan apteekeista ostamalla. Sitten sitä haettiin suoraan saksalaisista laivoista satamasta", Ylikangas sanoo.

Osa Saksan–Pietarin-huumerallin kamasta jäi Helsinkiin. Kokaiinia sai salakapakoista sekä tiskin alta ravintoloista.

"Aika paljon se oli ovimiesten pyörittämää toimintaa. Se, mitä myytiin, oli jauhemaista kokaiinia", Ylikangas sanoo.

Huumebisnes ei ollut mitään nappikauppaa, kun määriä vertaa nykypäivään: Vuonna 1925 poliisin kolmessa takavarikossa Helsingissä löytyi neljä kiloa kokaiinia. Eli yhtä paljon kuin Suomen poliisi ja tulli takavarikoivat kokaiinia vuosina 1995–1999.

Helsingissä jäi kiinni pienen luokan huumeparoneita, kuten viipurilaiset liikemies Tahvo Käppi ja lääkäri Kaarlo Kalske. He myivät kilokaupalla Viroon. Lääkärit tehtailivat reseptejä yläluokalle ja kulttuuripiireille, sillä narkomaanit ennen sotia olivat lääkäreitä, sairaanhoitajia, liikemiehiä, taiteilijoita, lakimiehiä, opettajia ja upseereita.

Oli kieltolaki. Alkoholi oli kiellettyä, esimerkiksi kokaiini ei. Etsivän keskuspoliisin raportissa vuodelta 1928 narkomania näyttäytyi yläluokan juhlana: helsinkiläisen everstin Wennerholmin kokaiiniorgioissa "oli läsnä hän, J. Kauppinen, nuoria kadetteja ja tyttöjä. Tytöille syötettiin kokaiinia appelsiineissa ja makeisissa. Kokaiinikuoppana oli peukalonjuuri, johon kokaiinia sijoitettiin imettäväksi."

Miettikää: eversti Wennerholm olisi ollut täydellinen hahmo 1950-luvun amerikkalaiseen rikoselokuvaan.

Hitler valloitti Puolan syksyllä 1939. Keväällä Stalin miehitti Baltian.

Suomi vastasi suursodan uhkaan: se alkoi vimmatusti hamstrata kovia lääkehuumeita. Puolustusvoimat teki Orionin kanssa sopimuksen. Lääketehdas sitoutui pitämään varastossaan Puolustusvoimia varten sellaisen määrän raakaoopiumia, joka vastasi 150:tä kiloa puhdasta morfiinia.

Apteekkarien keskuskunnasta tilattiin kokaiinia, heroiinia ja morfiinia. Pääesikunnan lääkintäosasto tilasi Sveitsistä 50 kiloa morfiinia sekä 35 kiloa heroiinia, josta olisi saanut seitsemän miljoonaa viiden milligramman heroiinitablettia.

Silti lääkintäupseerit olivat tyytymättömiä. Kovia aineita oli niukasti.

Helpotusta oli tulossa. Talvisodan aikana Suomeen virtasi posketon määrä huumeita: Helsingin sotilasapteekkiin oli maaliskuun loppuun 1940 mennessä tullut pelkästään oopiumia 1 511 kiloa. Se tuli pääosin Amerikan Punaiselta Ristiltä ja Ruotsin valtiolta. Joulukuussa 1940 lääkintäkeskusvarastossa oli 117 000 heroiinitablettia, 469 000 morfiinitablettia, 917 kiloa oopiumia ja 351 kiloa morfiinia.

Oli tropit jatkosotaan.

"Se oli mielenkiintoista aikaa aineiden suhteen", muistelee 86-vuotias sosiaalipsykiatrian emeritusprofessori Erik E. Anttinen.

Hän soti talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Ensin tykistössä, ja lentosotakoulun jälkeen ilmavoimissa.

"Kyllä koviksi huumausaineiksi luettavia jaettiin mielestäni oudon vapaasti. Jos oli yskää, saattoi saada useita kymmeniä heroiinitabletteja, koska se oli tehokas yskänpoistaja", Anttinen muistelee.

Heroiini oli sodan yleislääke: kipuun, yskään, reumaan ja lihassärkyihin. Lääkintäupseereilla oli laukussaan kaksi ampullia kokaiinia, neljä ampullia morfiinia, 30 oopiumitablettia ja 30 heroiinitablettia. Etuvartioon sai mukaansa viiden heroiinitabletin pakkauksen. Jatkosodassa niitä oli korsuissa hyllyillä ja lääkintämiesten laukuissa. Sai vaikka kourallisen.

Heroiinia Anttinen otti "muutaman kerran". Pervitiniä eli berliiniläisen lääketehtaan metamfetamiinia hän muistaa ottaneensa vain kerran, kesällä 1944, kun hän teki tähystäjänä monta taistelulentoa päivän aikana Kannakselle.

Metamfetamiinissa koneessa? "Kyllä se selkeästi tuotiin esille, ettei saa ottaa liian paljon eikä jatkuvammin", Anttinen sanoo. "En muista, että liiallisen Pervitin-annoksen alaisena olisi sattunut lentohaavereita."

Rintamalla tarvitaan kovat tropit, etenkin haavoittuneille ja sisseille. Silti Ylikangasta hämmentävät ne heroiinimäärät, joita Suomen armeija käytti. Pelkästään Antineuralgin-heroiinitabletteja meni jatkosodan aikana 7–9 miljoonaa vuosittain.

"Tietääkseni missään toisessa sotaa käyneessä maassa ei heroiinia jaettu samassa määrin. Pervitinin käyttö oli jo valvotumpaa", Ylikangas sanoo.

Saksan armeija oli vähentänyt jyrkästi Pervitinin käyttöä jo vuonna 1941, koska aine oli johtanut yllättäviin ongelmiin. Sotilailla oli harhoja. Osa ei saanut unta, vaikka "saksalaisella täsmällisyydellä niitä oli testattu sekä eläimiin että ihmisiin", Ylikangas sanoo.

Saksa tyhjensi osan Pervitin-varastoistaan Suomeen. Päämajan lääkintäosaston salaisen kirjeen mukaan elokuussa 1941 puolustusvoimien varastoissa oli yhteensä 850 000 Pervitin-tablettia. Hädän hetkellä – etenkin Neuvostoliiton vuoden 1944 suurhyökkäyksen aikana – niitä kului. Ihan rivimiehilläkin.

Jatkosota – totta puhuen – tasa-arvoisti huumeidenkäyttöä. Rintamalla pienviljelijät ja tehtaantyöläiset kokeilivat aineita, joita oli aiemmin ollut tarjolla vain Helsingin salongeissa. Jotkut jäivät koukkuun.

Sodan jälkeen kaukopartiomiehet ovat kertoneet kokemuksistaan lehdissä ja kirjoissa. Yksi kaukopartiomies muisteli viikkojen pakomatkaansa amfetamiinissa, toinen kertoi nähneensä rintamalla kerrostaloja, tanssityttöjä ja kristallikruunuja. Eräs lähettiupseeri luuli lumen peittämiä kivenjärkäleitä lampaiksi.

Sodan jälkeen vuonna 1946 Helsinki oli levoton pääkaupunki: paljon sotien tuomaa epämääräistä porukkaa ja rikollisuutta. Pelkästään murtoja oli vuoden aikana lähes 15 000. Oli avioeroja, väkivaltaa ja yskivä talous. Laitoksissa makasi rikkinäisiä rintamamiehiä.

Heroiinia, amfetamiinia ja morfiinia oli valunut rintamalta katukauppaan, ja aineita oli sotilasapteekkien varastot puolillaan. Heroiinia käytettiin ja myytiin useissa keskustan kahviloissa ja ravintoloissa. Morfinistiporukat törttöilivät Vanhassa kirkkopuistossa, Paavalin kirkon puistossa ja Hietaniemen hautausmaalla.

Kolme sotaa käynyt Erik E. Anttinen luki lääkäriksi. Kesällä 1950 hänet pestattiin Lapinlahden sairaalaan Helsinkiin.

"Siellä oli päihderiippuvaisia ympäri maata, koska se oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan klinikka. Siellä oli varsinkin oopiumijohdannaisten väärinkäyttäjiä", Anttinen muistelee.

"Heille koetettiin antaa jotakin vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä. Heitä koetettiin kuunnella ja keskustella, saada sitä ahdistusvaihetta lievitettyä. Ne ihmiset hikoilivat, olivat kauhean tuskaisia."

Kuinka moni huumeongelmainen sitten oli haavoittunut rintamalla? Siitä lääkärit olivat eri mieltä. Helsingin kaupunginlääkäri Erkki Jokivartio arveli, että ainakin 60 prosenttia heroinisteista oli haavoittuneita. Lääkärit Achilles Westling ja Jaakko Riippa tutkivat sodan jälkeen 108 narkomaania. Näistä vain 14:llä huumeriippuvuus johtui haavoittumisen jälkeisestä hoidosta.

Poliisikuulusteluissa narkomaanit itse arvioivat, että heitä oli 1950-luvun alun Helsingissä yhteensä noin tuhat.

Siitä on kaksi sukupolvea. Heroiinia kulutetaan nyt paljon vähemmän, mutta muiden huumeiden väärinkäyttö on selvästi yleisempää. Vuonna 2005 Suomessa arveltiin olevan 14 000–19 000 ihmistä, jotka olivat koukussa koviin huumeisiin. Noin puolet heistä asui Helsingissä. Kolme neljästä oli koukussa amfetamiiniin.

YK:n päämajassa New Yorkissa asti ihmeteltiin, miten on mahdollista, että neljän miljoonan asukkaan Suomessa kului 40-luvun lopulla heroiinia vuodessa saman verran kuin muissa maissa keskimäärin 25 vuodessa.

Vuonna 1946 Suomessa kulutettiin – reseptilääkkeinä – 99 kiloa heroiinia.

Suomi ei ollut vielä YK:n jäsenmaa. Ehkä siksi vastaus Helsingistä New Yorkiin oli kylmänviileä: Jatkamme heroiinin käyttöä. Sitä tarvittaisiin itse asiassa entistäkin enemmän – kansanterveydellisistä syistä.

Mitä uhmaa! Kyse on kuitenkin maasta, joka myöhempinä vuosikymmeninä on aina kontannut sen valtakeskuksen edessä, joka on sattunut käskemään. "Ei sellainen varmaan tapahtuisi enää Bryssel-Suomessa, nyt täällä direktiivit otetaan heti käyttöön", Ylikangas sanoo.

Lopulta Paasikiven Suomi antoi periksi; Suomi halusi YK:n jäseneksi. Kun heroiini katosi apteekeista 1950-luvun alussa ja morfiinin tarjonta hyytyi, Helsingin narkomaaneille tuli paniikki. Tehtiin apteekkimurtoja ja kierrettiin maaseudun apteekkeja. Niistä sai kovia lääkkeitä, kun selitti olevansa sotainvalidi.

Myös lääkärit käyttivät. Dosentti Ailo Huhtala arvioi vuonna 1955, että noin prosentti suomalaisista lääkäreistä oli narkomaaneja. Lääkäriliiton tilastojen mukaan vuonna 1955 Suomessa oli yhteensä 2 381 lääkäriä eli – jos Huhtalan arvio osui lähelle todellisuutta – huumeriippuvaisia lääkäreitä oli 20–30.

"Lääkärikunnan piirissä yritettiin aina hoitaa ongelmat vähin äänin omassa keskuudessa", Ylikangas sanoo. "Ei heitä poliisikuulusteluihin raahattu. Silloin parempi väki hoidettiin kotona tai heidät lähetettiin ulkomaille hoitoon."

Sosiaalipolitiikan rintamaveteraani Ilkka Taipale uskoo, että osa huumeriippuvaisista lääkäreistä oli jäänyt jo sodassa heroiinin koukkuun. "Yhdestä kuntoutuksessa olleesta huumeriippuvaisesta lääkäristä tuli sitten Hesperian johtaja."

Heroiini katosi 1950-luvun aikana. Huumeriippuvaiset vaihtoivat Algidoniin. Se oli morfiinin kaltainen reseptilääke. "Aluksi ajateltiin, että se ei aiheuttaisi riippuvuutta. Mutta kyllä se aiheutti", Anttinen sanoo.

Algidon oli itse asiassa kova aine. Sen väärinkäyttöön kuoltiin 1950-luvulla, varmoja tapauksia on ainakin yksitoista. Jokunen sen ajan narkomaaneista saattaa vieläkin pihistä.

"Varmuudella tiedän ainakin yhden 1950-luvun algidonistin, joka on edelleen elossa", Ilkka Taipale sanoo. Taipale välittää haastattelupyynnön eteenpäin, mutta henkilöstä ei kuulu mitään.

Se on harmi. Pyyntö on edelleen voimassa."

*******

Mietelmä-osio: Tämähän asettaa historiankirjoitusta sekä edeltävien sukupolvien lääkekaapin aivan uuteen valoon. Pienen sulattelun jälkeen keskustelua asian tiimoilta lienee kenties luvassa...




.
.
.

kaukana poissa


.

Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja ABC »

Paljon kiitoksia synkkikselle mielenkiintoisesta artikkelista.

Olenkin uumoillut jotain tällaista. Ihminen ei voi ymmärtää eikä käsittää, miten niin moni olisi muuten pystynyt viettämään 5 vuotta metsässä Suomen olosuhteissa. Tulee väkisinkin mieleen, että jos nykyisin tulisi sota, niin olisiko sen tulos kannaltamme päin persettä sen takia, ettei voimakkaaseen psyykkiseen ja fyysiseen pahoinvointiin olisi tarjolla yhtä ytyjä aineita kuin entisaikaan? Nykyiset psyykenlääkkeethän ovat pitkään "sisäänajettavia", aiheuttavat usein samoja oireita joilla niitä yritetään lääkitä, ja mitä kipulääkkeisiin tulee, niin tiedän paljon ihmisiä, joilla nykyiset käsikauppalääkkeet lähinnä pistävät pään sekaisin varsinaisen kivunlievityksen sijasta (eli miedoissa lääkkeissä korostuu se, että aineet vaikuttavat ihmisiin hyvin eri lailla).

Meni vähän aiheen vierestä, sorry. Mutta toivottavasti muutkin kommentoivat tätä mielenkiintoista aihepiiriä.
Every ship must sail a world.

katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Ennen oli kaikki paremmin...

loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja loneliness »

katupoika kirjoitti:Ennen oli kaikki paremmin...
Sotaveteraaneista ei yleisesti sallita pahaa sanaa. Oli ne sitten kuinka doupattuja tahansa niin meidän tehtävämme on aina heittää kättäl lippaan heitä kohti. Vanhat huippujuoksijat, myös kansamme ylpeyksiä, olivat kovasti doupattuja ja sotilaat olivat, mutta eipäs kyseenalaisteta heitä ollenkaan, eihän :shock:
Paavo Arhinmäki on äijä!

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja markja »

Harva tajuaa, että amfetamiinia, heroiinia ja kaikenlaisia muita mömmöjä sai aivan vapaasti ostaa apteekeistä vuosikymmeniä sitten. Kysymys: Kuinka paha oli silloinen huumeongelma verrattuna huumeongelmaan nyt, kun meillä on huumeiden kieltolaki? Tehkää omat johtopäätöksenne asiasta.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Yökiitäjä
Frank Drebin
Viestit: 394
Liittynyt: To Maalis 29, 2007 7:22 am
Paikkakunta: Kallio

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja Yökiitäjä »

Jutussa oli menty siltäosin harhaan, että siinä ei tehty eroa heroiini popsimisessa suun kautta ja suonensisäisessä käytössä. Suun kautta nautittuna vaikutustapa on samaa luokkaa kuin kodeiinin vaikutus, eli siis aineen mitä edelleen käytetään yskänlääkkeissä. Suonensisäisen käytön vaikutus taas on samankaltainen kuin suonensisäisen morfiinin. Aika merkittävä eroavaisuus!!! Vaikutuksen erilaisuus johtuu ihmisen aineenvaihdunnasta. Ruoansulatuskanavan kautta nautittuna maksa ehtii muuntaa aineen toiseen muotoon, mutta suonensisäisesti käytettynä heroiini vaikuttaa sellaisenaan keskushermostoon. Ihmetyttää ettei tätä seikkaa tuotu mitenkään esiin kys. jutussa :roll:

Alunperin Heroiini tuotenimenä tarkoitti tabletteja, niitä käytettiin yskään ja muihin pieniin särkyihin. Sodan aikana lääketieteellistä morfiinia käytettiin runsaasti ja osa siitä meni viihdekäyttöön. Kun morfiinin saatavuus laittomilla markkinoilla heikkeni, oli keksittävä jotain muuta tilalle. Huomattiin että ne tabletit voitiin liuottaa veteen ja injektoida. Viihdekäytöstä ei aluksi julkisesti edes tiedetty, vasta 50-luvulla alettiin puhua "narkomanisteista" eli "narkomaaneista". Nimityskin tuli siitä että ongelmakayttö keskittyi anestesialääkkeisiin, mitä vanhalla nimellä kutsuttiin "narkoottisiksi aineiksi".

Amfetamiinin vaikutuksissa taas ei käyttötavalla ole noin isoa eroa. Suonensisäisesti käytettynä vaikutus tietysti alkaa heti, mutta suun kautta nautittuna päästään lähes samaan tehoon kun käytetään isompia annoksia.

Wallabi
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2008 4:08 pm

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja Wallabi »

Täytyykin ihan mielenkiinnosta haastatella pääsiäisenä mummua, josko hänellä olisi jotain omakohtaista tietoa näistä jutuista. Hän kuitenkin oli sotien aikaan jo reilusti aikuinen. Maaseudulla ei tietysti ollut näitä "kokaiinisalonkeja".

tmk666
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 9:37 pm

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja tmk666 »

Yökiitäjä kirjoitti:Jutussa oli menty siltäosin harhaan, että siinä ei tehty eroa heroiini popsimisessa suun kautta ja suonensisäisessä käytössä. Suun kautta nautittuna vaikutustapa on samaa luokkaa kuin kodeiinin vaikutus, eli siis aineen mitä edelleen käytetään yskänlääkkeissä. Suonensisäisen käytön vaikutus taas on samankaltainen kuin suonensisäisen morfiinin. Aika merkittävä eroavaisuus!!! Vaikutuksen erilaisuus johtuu ihmisen aineenvaihdunnasta. Ruoansulatuskanavan kautta nautittuna maksa ehtii muuntaa aineen toiseen muotoon, mutta suonensisäisesti käytettynä heroiini vaikuttaa sellaisenaan keskushermostoon. Ihmetyttää ettei tätä seikkaa tuotu mitenkään esiin kys. jutussa :roll:



.
Nohnoh,jos Kalliossa asut niin käyppä siinä Mäkelänkadun kaupungin puoleisessa päässä olevassa kukkakaupassa ostamassa "puska",eli unikon kotia. Niistä sitten kotona keittelet teetä ja juot,tule sitten kertomaan uudestaan ettei se vaikuta samalla tavalla kuin suoneen tökätty polle. Huomattavasti hitaammin mutta täysin samalla tavalla.
HYKS:n huumepoliklinikan lääkärin mukaan "puskasta" saa suurempia opiaatti määriä kuin itse pollesta ja siitä on vaikeampaa vieroittautua.
Että kyllä se suun kautta tai nokkaan vedettynä (valkoinen pulla) vaikuttaa ihan samalla tavalla kuin hihaankin vedetty.
One,two,fuck you!

seppoilmari
Martin Beck
Viestit: 776
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja seppoilmari »

Mielenkiintoinen oli juttu ja muistelen joskus puhuttaneet abdullah astmasavukkeesta joita sai ostaa apteekeista.
Nuo määrät on vain huimia, olisi nykyliigoillakin tekemistä päästäkseen samoihin lukuihin:D

Spete
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 12:05 pm

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja Spete »

Muistin oikein, että oli meillä sota-ajan huumeiden käytöstä joskus keskusteluakin. :wink:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=3&t=2682
"Ennakkoluuloinen, stereotypioita ylläpitävä, miesvihamielinen, epälooginen femakko ja kaiken lisäksi vielä olet aivan täysi idiootti." Eräs kommentti kun ei omaat eväät enää riittänyt.

markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja markja »

Yökiitäjä kirjoitti:Jutussa oli menty siltäosin harhaan, että siinä ei tehty eroa heroiini popsimisessa suun kautta ja suonensisäisessä käytössä. Suun kautta nautittuna vaikutustapa on samaa luokkaa kuin kodeiinin vaikutus, eli siis aineen mitä edelleen käytetään yskänlääkkeissä. Suonensisäisen käytön vaikutus taas on samankaltainen kuin suonensisäisen morfiinin.
Ja hoplaatihoplaa, oletat, ettei kukaan tuohon aikaan tajunnut tehdä samaa mitä nykyään, eli murskata tabuja, liuottaa ja tuikata suoneen? Tms. jne. Hah.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD

Mike Manner
Jessica Fletcher
Viestit: 3149
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Isoisän lääkekaapissa jytisee!

Viesti Kirjoittaja Mike Manner »

markja kirjoitti:Ja hoplaatihoplaa, oletat, ettei kukaan tuohon aikaan tajunnut tehdä samaa mitä nykyään, eli murskata tabuja, liuottaa ja tuikata suoneen? Tms. jne. Hah.
Itseasiassa asia keksittiin/tajuttiin/hoksattiin vasta jatkosodan jälkeen...
Yritin tuossa googletella ja muistella, mutta en onnistunut löytämään sitä kirjaa, mitä haeskelin...
Lueskelin about 10v. sitten kirjan, missä oli kerätty yksiin kansiin Suomen ensimmäisten narkkarien tarinoita ja taustoja, sekä kertomuksia Helsingin järjestys- ja rikospoliisissa sotien jälkeen työskennelleiden poliisien kokemuksista, näkemyksistä ja tietämyksistä asiaan liittyen. Tämän maan ensimmäiset narkkarit (tietysti yksittäisi tapauksia on ollut ennen tuotakin, mutta tuo oli ensimmäinen vähän isompi invaasio) oli yleensä morfiiniin koukkuun jääneitä sotainvaliideja ja porukka huomasi noiden yskänlääke tablettien koostumuksen vasta kun morfiini alkoi käydä vähäksi markkinoilta jatkosodan jälkeen.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe

Vastaa Viestiin