/.../ Utön saarelta alus tuo vainajia Saaristomeren merivartioston Latokarin tukikohtaan Turun Hirvensalossa syyskuun lopussa 1994. Henkilökohtaisesti vaikuttavin kuva Estonia-tragediasta piirtyy Lindénille vahvana mieleen. Kansanedustaja vaikenee hetkeksi herkistyen.
– Olimme vastassa aamuyöllä. Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Kaj Engström piti lyhyen hartaustilaisuuden kolmella kielellä. Vainajat lastattiin kuljetusarkuissa kolmeen kuorma-autoon. Näen yhä silmissäni poliisiautosaattueen, mikä lähti valot vilkkuen etenemään hitaasti kohti Helsinkiä.
Lindén ei usko voivansa koskaan unohtaa yhtä merkittävää työtehtäväänsä.
– Muistan Estonian tapahtumat tunti tunnilta. Olin ollut kolme viikkoa lääninlääkärinä, en tiennyt olevani meripelastuksen johtoryhmän jäsen. Yöllä minulle tuli soitto aluksen uppoamisesta, lähdin johtoryhmään Merivartioston keskukseen. Olimme viisi vuorokautta yötä päivää siellä.
Kun ensimmäinen vuorokausi meni pelastustyöhön Saaristomeren merivartioston komentajan, kommodori Raimo Tiilikaisen johdolla, seuraavat vuorokaudet kuluivat jälkihoitoon. Turun lentokenttä täyttyi lentokoneista kansainvälisen lehdistön tullessa paikalle, työryhmä piti tiedotustilaisuuksia kolme kertaa päivässä.
– Tyttäreni oli silloin vaihto-oppilaana Ranskassa. Hän näki isän istuvan televisiossa Tiilikaisen vieressä kertomassa pelastustyön etenemisestä.
”They have found it”, kansainvälisen lehdistön edustaja huudahtaa mikrofoniin. Myös se on Lindénillä elävästi mielessä. Tiilikainen oli juuri kertonut hylyn löytyneen 30. syyskuuta näyttäen kaikuluotainkuvan. Kuukauden päästä meripelastuksen johtoryhmän jäsenet lensivät Estonian uppoamispaikalle.
– Pudotimme seppeleen sinne, joimme kahvit Utössä ja kävimme yhdessä läpi tapahtunutta.
Joku aika sitten korviini kantautui huhu, että kuulemma Aki Lindén on todennut aikoinaan jossain Tyksin toimintoihin liittyvässä toimittajainfossa, että eläkepäivillä hän kirjoittaa kirjan näistä Estonia kokemuksistaan. Oisko nyt kirja tuloillaan.