Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Erilaiset salaliittoteoriat tänne.
Muulle foliohattuilulle on "Huu Haa" osasto

Valvoja: Moderaattorit

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Vauvakaappauksia on epäilty ja raportoitu tapahtuneen useissa eri maissa. Joskus vauva- tai lapsikaappauksen takana on yksittäinen rikollinen tai sekopää, mutta yllättävän usein niiden takana on järjestäytynyt rikollisryhmä. Joskus vauvakaappaukset ovat osa laajemman salaliiton toimintaa.

Esimerkiksi Francon diktatuurin aikana Espanjassa vauvoja varastettiin erityisesti hallintoa vastustaneilta vanhemmilta ja vauvat sijoitettiin hallintoa tukeneisiin perheisiin. Taustalla oli siis selkeästi osoitettava poliittinen motiivi. Kaikissa maailmalla paljastuneissa tapauksissa ei vastaavaa motiivia välttämättä ole tai sitä ei ole tunnistettu, mutta tällöinkin vauvakaappaukset saattavat olla hyvin organisoituja ja niiden tekijät ovat saattaneet työskennellä kaappaukset mahdollistavissa ammateissa. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi lääkäri, kätilö, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, pappi ja lastenkotien työntekijä.
Oikeus vahvisti espanjalaislääkärin syylliseksi vauvan varastamiseen 49 vuotta sitten – Tapaus oli ensimmäinen oikeusjuttu Francon ajan vauvakaupoista

Jopa satojatuhansia vauvoja varastettiin vastasyntyneinä vanhemmiltaan Francisco Francon diktatuurin aikana. Lapsia vietiin etenkin köyhiltä.

ESPANJALAINEN tuomioistuin totesi maanantaina syylliseksi lääkärin, joka oli lähes 50 vuotta sitten varastanut biologisilta vanhemmiltaan tyttövauvan ja välittänyt tämän eteenpäin.

Eduardo Velaa ei kuitenkaan tuomittu koska kanneaika oli ehtinyt kulua umpeen – toisin sanoen rikos oli vanhentunut. Oikeuden päätöksestä kertoi uutistoimisto Reuters.

Oikeudenkäynti oli merkittävä. Vastaavanlaisia tapauksia on kymmeniä ellei satojatuhansia, mutta aikaisemmin epäiltyjä ei ole saatu oikeuteen.

Varastetty tyttövauva oli Inés Madrigal, josta HS kertoi oikeudenkäynnin alkaessa kesäkuussa.

ESPANJASSA ARVELLAAN, että lukuisia vauvoja varastettiin vanhemmiltaan Francisco Francon diktatuurin aikana vuosina 1939–75. Käytännön uskotaan jatkuneen myös Francon kuoleman jälkeen aina 1980-luvun lopulle asti. Laajaan verkostoon kerrotaan kuuluneen lääkäreitä, hoitajia, nunnia ja pappeja.

Vauvoja vietiin aluksi Francon vastustajilta ja sittemmin köyhiltä tai aviottomilta äideiltä, joiden lapset myytiin tai lahjoitettiin eteenpäin hallintoa miellyttäville perheille.

Biologisille vanhemmille kerrottiin, että vauva syntyi kuolleena ja on jo ehditty haudata.

MADRIGAL EI koskaan saanut tietää, keitä hänen biologiset vanhempansa ovat ja miksi hänen syntymätodistuksensa on väärennetty.

Vela todettiin oikeudessa syylliseksi lapsen kaappaamiseen sekä syntymätodistuksen ja muiden asiakirjojen väärentämiseen.

HS
8.10.2018 klo 13:15
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005856696.html

Huom! Alleviivaukset ovat Sillin tekosia.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tässä on Hesarin aiempi, samaa asiaa käsitellyt, artikkeli kuluvan vuoden kesäkuulta.
Isä kertoi ostaneensa poikansa kirkon edustajalta, lääkäri lahjoitti naiselle tyttären – Espanjassa alkoi ensimmäinen oikeudenkäynti Francon diktatuurin vauvavarkauksista

ESPANJASSA alkoi tiistaina oikeudenkäynti, jossa lääkärinä toiminutta 85-vuotiasta Eduardo Velaa syytetään tyttövauvan varastamisesta vuonna 1969.
173924020caf4129985afa124c78317b.jpg.jpg
173924020caf4129985afa124c78317b.jpg.jpg (55.45 KiB) Katsottu 20024 kertaa
Nyt Inés Madrigal, 49, haluaa vastauksia. Hän ei ole koskaan saanut selville, keitä hänen biologiset vanhempansa ovat ja miksi hänen syntymätodistuksensa on väärennetty.

Oikeudenkäynti on merkittävä, sillä aiemmin vastaavanlaisissa tapauksissa epäiltyjä ei ole saatu oikeuteen.

ESPANJASSA arvellaan, että lukuisia vauvoja varastettiin vanhemmiltaan Francisco Francon diktatuurin aikana vuosina 1939–75. Käytännön uskotaan jatkuneen myös Francon kuoleman jälkeen aina 1980-luvun lopulle asti. Laajaan verkostoon kerrotaan kuuluneen lääkäreitä, hoitajia, nunnia ja pappeja.

Tarkkaa tietoa varastettujen lasten määrästä ei ole. Arviot liikkuvat kymmenientuhansien ja satojentuhansien välillä. Osa vauvoina varastetuista ei todennäköisesti tänäkään päivänä tiedä, että heidät on riistetty biologisilta vanhemmiltaan.

Aluksi lapsia vietiin etenkin Francon hallinnon vastustajilta, mutta 1950-luvulla käytännön kerrotaan laajentuneen myös köyhien perheiden ja aviottomien naisten vauvoihin.

Vauvojen varastaminen on mitä todennäköisemmin ollut systemaattista, ja vastasyntyneitä on myyty ja lahjoitettu eteenpäin hallinnolle mieluisille perheille. Lasten syntymätodistuksia on tiettävästi väärennetty siten, että niissä lukee, että kasvattiäiti on synnyttänyt lapsen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan toimintaa ohjanneena ajatuksena näyttää olleen, että lasten on parempi kasvaa vauraissa ja konservatiivisissa perheissä, jotka ovat vankasti katolilaisia.

Biologisille vanhemmille on kerrottu sairaalassa, että vauva on kuollut, ja sairaala on järjestänyt lapsen hautaamisen. Ruumista ei ole yleensä näytetty.

VAUVOJA on todennäköisesti varastettu eri puolilla Espanjaa, mutta monissa kertomuksissa on toistunut sama Madridissa toiminut San Ramón -klinikka.

Klinikalla työskenteli oikeuden eteen tiistaina astunut lääkäri Vela.

Poliisi jututti Velaa jo 1980-luvun alussa, kun espanjalainen Interviú-lehti julkaisi artikkelin, jossa useat naiset kertoivat Velan huijanneen heiltä heidän vauvansa. Tutkinta ei kuitenkaan edennyt mihinkään.

Velan oikeuteen vienyt Madrigal alkoi epäillä tulleensa vauvana varastetuksi, kun hän luki lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että vauvoja varastettiin aikoinaan etenkin San Ramón -klinikalla – samassa paikassa, jossa hän itsekin oli syntynyt.

Lopulta kävi ilmi, ettei hänen syntymätodistuksensa pitänyt paikkaansa.

Vela on myöntänyt allekirjoittaneensa syntymätodistuksen, jossa Madrigalin adoptiovanhempien väitetään olevan tämän biologiset vanhemmat. Dna-testit ovat kuitenkin todistaneet, että Madrigal ei ole sukua hänet kasvattaneelle, nyt jo edesmenneelle pariskunnalle.

Vela on sanonut, että hän allekirjoitti papereita lukematta niiden sisältöä toimiessaan klinikan johtajana.

MADRIGALIN adoptioäiti kertoi tuomarille ennen kuolemaansa, että jesuiittapappi oli esitellyt hänet Velalle, joka oli antanut hänelle ”lahjaksi” tyttövauvan, kertoi BBC. Madrigalin adoptiovanhemmat eivät olleet saaneet omia lapsia.

”He [Madrigalin luovuttaneet henkilöt] kertoivat äidilleni, että biologinen äitini oli naimisissa oleva nainen, joka ei voinut pitää minua. Hänellä oli ollut suhde sillä aikaan, kun aviomies oli muualla”, Madrigal kertoi BBC:lle.

Madrigal uskoo, että todellisuudessa hänen biologinen äitinsä huijattiin tai kiusattiin luopumaan hänestä.

Oikeudenkäynnissä Velaa syytetään muun muassa virallisten dokumenttien väärentämisestä ja laittomasta adoptiosta, kertoi AFP.

Madrigal toivoo viranomaisten avaavan uudelleen lopetettuja lapsivarkaustutkimuksia.

”Se olisi suurin saavutukseni”, hän sanoi AFP:lle.

HS
27.6.2018 klo 2:00
https://www.hs.fi/paivanlehti/27062018/ ... 34104.html
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

KIINAN VAIETTU LAPSIKAUPPA

Kirjoittanut: Geoffrey York
Torstai 15.12.2005
Globeandmail.com

Peking – Kiinan viranomaiset vaikenevat skandaalista, joka koskee vauvojen myymistä. Skandaali syntyi, kun julkisuudessa kerrottiin Kiinan lastenkotien ja sosiaaliviranomaisten järjestäneen vähintään 100 lapsen ostamisen ja myymisen.

Raportin mukaan osa vauvoista on adoptoitu ulkomaisiin perheisiin. Tämä on herättänyt kysymyksiä Kiinan adoptiojärjestelmän korruptiosta. Kiinasta on tullut kanadalaisten suosituin ulkomainen adoptiokontakti.

Monet lapsikaupasta pidätetyt olivat lastensuojelun viranomaisia ja työntekijöitä eräästä lastenkodista, joka sijaitsee Hengyangin alueella Hunanin maakunnassa eteläisessä Kiinassa. Kiinalaisen sanomalehden mukaan lastenkoti on myynyt lapsia toisiin lastenkoteihin Hunanissa ja muissa Kiinan maakunnissa kuten Guangdongissa ja Guangxissa.

Hunanin maakunta on yksi merkittävimmistä maakunnista, josta adoptoidaan lapsia Kanadaan ja muihin länsimaihin. Kiinalaisten tutkijoiden kerrotaan nyt selvittävän laittomasti siirrettyjen lasten kotikaupunkeja sekä nykyisiä olinpaikkoja.

Poliisi on pidättänyt yli 50 epäiltyä, jotka olivat vuosien ajan myyneet vauvoja lastenkoteihin ja lastensuojelun järjestöihin 110-165 dollarin hinnasta. Sen jälkeen vauvat myytiin toisiin lastenkoteihin tai lapsettomille pariskunnille jopa 4200 dollarin hinnalla. Osa vauvoista oli kaapattu vanhemmiltaan.

Sanomalehden mukaan vauvojen laittomat siirtelyt olivat osittain tarkoitettu hallitusten tukien hankkimiseksi. Lehden mukaan hallituksen tuki lastenkodeille perustuu näiden lapsimäärään.

Laittomat järjestelmät lasten ostamista ja myymistä varten ovat olleet aktiivisia Kiinassa vuosien ajan.

Satoja ihmisiä on vangittu ja jopa teloitettu vauvojen myymisestä. Viimeisin raportti kuitenkin esittää, että monet lastenkodit ja lastensuojeluorganisaatiot olisivat olleet voimakkaasti mukana vauvoja myyvissä verkostoissa.

Poliisi ja sosiaaliviranomaiset Hunanissa ovat kieltäytyneet kommentoimasta viimeisintä tapausta ja Kiinan tiedotusvälineitä on käsketty lopettamaan jutun tutkiminen.

- Hallituksen kiireellisen määräyksen mukaan mikään tiedotusväline ei saa nyt tehdä yhtään raporttia tästä tapauksesta, eräs kiinalainen toimittaja kertoo.

Kiina on tällä hetkellä kanadalaisten merkittävin ulkomaisten adoptioiden kohdemaa. Viime vuonna kanadalaiset adoptoivat 1001 lasta Kiinasta. Se oli yli puolet kaikista Kanadan kansainvälisistä adoptioista viime vuonna.

Kanadan adoptiolautakunnan puheenjohtaja Sandra Scarth sanoo haluavansa lisää tietoa väitteistä, jotka koskevat Kiinan laittomia lapsisiirtoja. - Olen hämmentynyt väitteistä, sillä olemme kuvitelleet Kiinan olevan yksi parhaimmin organisoiduista ja eettisistä adoptiokohteista kanadalaisille perheille, hän sanoo haastattelussa.

- On vaikea sanoa, voiko laittomasti siirrelty lapsi päätyä lastenkotiin, josta adoptoidaan lapsia Kanadaan. Minä uskon, että se on mahdollista, hän sanoo. Scarth on myös toiminnanjohtaja eräässä adoptiojärjestössä, joka on sijoittanut Kiinasta adoptoituja lapsia kanadalaisperheisiin. Hän ei usko merkittävään korruptioon niissä lastenkodeissa, joista adoptoidaan lapsia Kanadaan. Hän kuitenkin toteaa, että lastenkotien toiminnan rehellisyyden takaavat loppujen lopuksi Kiinan viranomaiset.

- Kiina ei salli adoptiojärjestöjemme työskennellä suoraan lastenkotien kanssa, hän sanoo. - Me olemme riippuvaisia CCAA:n [China Centre of Adoption Affairs] vakuutukseen siitä, että lapsi on vapaa adoptoitavaksi. Vastaanottavana maana meillä ei ole mitään kontrollia siihen, mitä tapahtuu toisessa maassa.

Aiemmin on paljastunut lasten laittomia siirtelyitä ja korruptiota mm. Vietnamissa, Kamputseassa ja Guatemalassa. Ne ovat saaneet Kanadan adoptiopalvelunantajat pysäyttämään adoptiot näistä maista kunnes kohdemaat saavat parannettua lastensuojelukäytäntöjään.

Kiinassa on pitkään toiminut aktiivisesti laiton lapsikauppa. Tämä johtuu maan yhden lapsen politiikasta ja poikien suosimisesta. Maan tiedotusvälineiden mukaan pelkästään viime vuonna pelastettiin 3500 lasta 1975 laittoman lapsikauppajärjestelmän hallusta. Joissain tapauksissa vauvoja on huumattu, jotta he nukkuisivat kuljetuksen aikana. Osa vauvoista on kuollut tämän seurauksena.

Viime elokuussa kaksi miestä Fujianin maakunnasta tuomittiin kuolemaan. He olivat organisoineet 82 lapsen ostamisen vanhemmiltaan ja myymisen singaporelaisiin perheisiin.

Toisessa tapauksessa mies tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Hän oli myynyt oman poikansa 1300 dollarilla saadakseen rahaa ostaakseen arpalippuja. Eräässä tapauksessa joku yritti myydä lapsia internetissä 4000 dollarin hintaan.

Huom! Alleviivaukset ovat Sillin tekosia.
Tässäkin tapauksessa lapsikaupan takana oli mm. sosiaalityöntekijöitä ja lastenkotien henkilökuntaa. He työskentelivät tehtävissä, joissa heidän velvollisuutenaan olisi ollut puolustuskyvyttömien vauvojen suojeleminen. Monesti ajattelemme, että tuollaisiin ammatteihin hakeutuu vain korkealla moraalilla varustettuja ihmisiä, joilla on erityinen kutsumus hoitaa työtehtävänsä hyvin. Olisi kiinnostavaa tarkemmin tietää, millaisista perheistä lapsia kaapattiin vai tehtiinkö kaappauksia täysin satunnaisesti. Mahtoiko olla niin, että hallitusta vastustavien henkilöiden tai esimerkiksi puolustuskyvyttömämpien (esim. köyhien, nuorten) vanhempien lapsia kaapattiin enemmän?
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kuinkas sattuikaan! Olinkin jo kirjannut to do -listalleni Sabinan ja kohtalotovereidensa tapauksen kopioimisen tähän ketjuun, mutta ajanpuutteen vuoksi en ollut sitä vielä tehnyt. Tämän päivän Hesarissa oli kuitenkin asiasta artikkeli, joten laitetaanpa se tännekin. Kiireisille lukijoille todettakoon, että Sabina Söderlund-Myllyharju on aikoinaan adoptoitu Taiwanista Suomeen lapsikaupan uhrina.

Vielä parikymmentä vuotta sitten maailmalla vannottiin, että kansainvälisessä adoptiossa ei ole yhteyksiä sen enempää rikollisiin, likaiseen rahaan kuin lapsikauppaankaan. Kansainvälisen adoption väitettiin olevan niin eettistä kuin mahdollista ja eri tahot toistelivat mantrojaan siitä, miten tarkasti lasten taustat tarkistetaan, jotta nämä eivät voi olla esim. kaapattuja tai ostettuja lapsia. Sittemmin pystyttiin kiistatta todistamaan, että varsinkin Aasian maista annettiin ulkomaille adoptoitavaksi paljon lapsia, joiden taustat olivat hyvin epäselviä tai asiakirjat todettiin kiistatta väärennetyiksi. Myös lapsikauppaliigoja saatiin kiinni ja tuomittiin mm. Kiinassa. Siinä vaihessa, 2000-luvun alussa, Suomessa hoettiin sellaista mantraa, että Suomessa tuollaissa ongelmia ei ole eikä niitä tarvitse pelätä, koska suomalaiset adoptiojärjestöt olivat erityisen tarkkoja ja kelpuuttivat yhteistyötahoikseen vain kaikkein eettisimmät ulkomaiset adoptiotahot. Tätä mantraa Suomessa tosiaan hoettiin, vaikka Suomen kontakti esimerkiksi Kiinassa oli sama China Center of Adoption Affairs (CCAA), jonka oli todettu syyllistyneen selkeisiin väärinkäytöksiin ja josta muut länsimaat (esim. Kanada) olivat huolissaan. Palaan tähän myöhemmin tässä ketjussa, mutta tutustutaan nyt ensin Taiwanista vuonna 1980 Suomeen adoptoituun Sabinaan.
Sabina Söderlund-Myllyharju on etsinyt biologista äitiään yli 20 vuotta – nyt hänellä on uusi toivo

Adoptiolapset ja -vanhemmat punnitsevat nyt dna-testien hyötyjä ja haittoja.

SABINA SÖDERLUND-MYLLYHARJU, 39, alkoi etsiä biologisia vanhempiaan Taiwanista jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Monta kertaa hän on ollut luovuttaa ja hän on välillä luvannutkin itselleen, että etsintä saa riittää.

”Vuosien varrella on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa”, Söderlund-Myllyharju kertoo.

Nyt hän on jälleen toiveikas, sillä hän on löytänyt kansainväliset, kaupalliset dna-testit ja tietokannat, joiden kautta tavalliset ihmiset selvittävät geneettisiä yhteyksiään. Nämä palvelut ovat parantaneet merkittävästi mahdollisuuksia jäljittää biologia sukulaisia, mutta niihin liittyy myös eettisiä ja tietosuojakysymyksiä.

Monet adoptoidut maailmalla ovat löytäneet palveluiden kautta biologiset vanhempansa. Lauantaina Adoptioperheet ry järjesti aiheesta täydelle salille seminaarin Helsingissä. Söderlund-Myllyharju osallistui seminaariin.

PIETARSAARESSA lapsuutensa asunut Söderlund-Myllyharju yritti ensimmäistä kertaa jäljittää biologisia vanhempiaan lukioiässä 1990-luvun loppupuolella. Hän kopioi salaa vanhemmiltaan adoptiopapereitaan kirjastossa. Häntä hävetti, koska hän oli niin kiinnostunut biologisesta äidistään, ja häntä pelotti, että adoptiovanhemmat eivät pitäisi etsinnästä.

Myöhemmin hän tajusi, että moni muukin adoptiolapsi on kiinnostunut syntymäjuuristaan, ja hänen adoptiovanhempansa ovat lähinnä huolissaan tyttärensä tunteista etsinnän aikana.

Lukiolaisena Söderlund-Myllyharju vei papereistaan kopiot kiinalaisravintolaan ja pyysi henkilökunnasta erästä tuttavaa kääntämään. Papereissa luki biologisen äidin ja isän nimi ja heidän osoitteensa Taiwanissa adoption ajoilta, mutta hän ei pystynyt löytämään pariskuntaa.

Myöhemmin Taiwanin edustusto Suomessa lähetti Söderlund-Myllyharjun paperit tutkittavaksi Taiwaniin. Kävi ilmi, että ne oli väärennetty. Vanhemmiksi merkityt ihmiset olivat kyllä olemassa, mutta he eivät olleet hänen biologisia vanhempiaan.

2000-luvun puolessa välissä Söderlund-Myllyharju kävi tapaamassa Taiwanissa tätä pariskuntaa. Vastassa oli herttaisia ja vähän hermostuneita ihmisiä.

”He olivat ehkä saaneet rahaa siitä, että he antoivat henkilötietonsa käyttöön. Kaikesta ei voinut puhua, se oli vähän herkkä tilanne.”

Söderlund-Myllyharju tapasi myös naisen, joka oli istunut vankilassa autettuaan papereiden väärentämisessä. Moni muukin lapsi lähti adoptioon laittomasti Taiwanista eri puolille maailmaa Taiwanista 1970- ja 1980-luvun vaihteessa.

Söderlund-Myllyharju tuli Suomeen vuonna 1980 noin yksivuotiaana, ja hänen adoptiovanhempansa toimivat hyvässä uskossa. Tuohon aikaan Suomessa ei vielä ollut lakia eikä kunnon säätelyä kansainvälisestä adoptiosta.

VUONNA 2015 Söderlund-Myllyharju ja kaksi muuta Taiwanista Suomeen adoptoitua esiintyi taiwanilaisessa televisio-ohjelmassa. He pyysivät mahdollisia biologisia vanhempia ottamaan heihin yhteyttä. Heistä otettiin myös dna-testit, jotta niitä voitaisiin verrata vanhempikandidaattien näytteisiin.

Yksi esiintyjistä löysikin ohjelman avulla äitinsä, mutta Söderlund-Myllyharju ei.

”Ovathan nämä olleet isoja pettymyksiä, mutta olen voinut työstää tunteitani.”

VIIME vuosina Söderlund-Myllyharju on törmännyt netin keskustelupalstoilla ja uutisissa yhä useammin kansainvälisiin, kaupallisiin dna-palveluihin.

Tammikuussa Söderlund-Myllyharju sylkäisi näyteastiaan ja lähetti dna-näytteensä yhteen palveluista. Jos joku sukulainen on sattunut panemaan omat tietonsa samaan tietokantaan, sukulaiset voivat löytää toisensa.

Söderlund-Myllyharju oli epäröinyt testin tekemistä pitkään. Hän pohti monia lauantainkin seminaarissa esitettyjä kysymyksiä: Kuka pääsee dna-tietoihini käsiksi? Entä jos tiedot hakkeroidaan? Mitä kaikkea ne paljastavat minusta tulevaisuudessa, kun tiede kehittyy?

”Tein kuitenkin testin, koska asia oli minulle niin tärkeä.”

Neljän viikon kuluttua tulokset tulivat. Söderlund-Myllyharju latasi tietoja muihinkin dna-palveluihin. Löytyi noin tuhat biologista sukulaista.

”Ajattelin, että nyt löytyy tietoa.”

Seurasi taas pettymys: Osumissa ei ollut 4. serkkuja läheisempiä sukulaisia, ja vanhempien selvittäminen osoittautui mahdottomaksi. Yhteydenotot kaukoserkkuihin eivät auttaneet.

”Aluksi olin kiinnostunut löytämään vain biologisen äitini. Nyt olen kiinnostunut muistakin sukulaisista. Se ehkä johtuu dna-testistä.”

ADOPTIOPERHEIDEN toiminnanjohtaja Anu Uhtio ei osaa arvioida, moniko Suomeen adoptoitu on tehnyt kaupallisen dna-testin.

”Kiinnostus on valtava, mutta paljon liikkuu myös kriittisiä mietteitä”, Uhtio kertoo.

Eniten näyttäisi pelottavan se, että kun dna:nsa kerran testaa, tiedot ovat aina jossakin olemassa.

Useimmat testin tehneistä ovat kiinnostuneita biologisen sukunsa löytämisestä, mutta osa haluaa myös tietää, onko suvussa perinnöllisiä sairauksia. Niitäkin voi näytteistä etsiä.

Uhtio korostaa, että kaikki adoptoidut eivät ole kiinnostuneita biologisen sukunsa ja juuriensa selvittämisestä.

”Se on täysin yksilöllistä. Kaksi samaankin perheeseen adoptoitua voi suhtautua asiaan aivan eri tavoin.”

JOS Söderlund-Myllyharju joku päivä löytää äitinsä, hänellä on paljon kysyttävää.

”Olisi kiinnostava tietää, miksi hän antoi minut pois. Vastaus voi olla sellainen, ettei sitä ole miellyttävä kuulla. Olisi silti parempi tietää, kuin aina vain pohtia asiaa”, hän sanoo.

”Olen ajatellut biologista äitiä paljon vuosien varrella. Välillä jopa kaipasin häntä. Miten voi kaivata jotain, jota ei tunne?”

Söderlund-Myllyharju odottaa nyt, että joku läheisempi sukulainen jossain päin maailmaa panee dna-testinsä tuloksen samoihin tietokantoihin kuin hän. Silloin äidin voisi ehkä jäljittää.

”Vielä ei ole onnellista loppua tullut, mutta toivoa on.”

Oikaisu 14.10. kello 20.24: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, myös Suomessa on dna-testejä tarjoavia yrityksiä.

Mari Manninen HS
14.10.2018 klo 16:45, päivitetty: 14.10.2018 klo 20:25
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005864140.html
Hesarin ylläolevassa sinänsä kivassa jutussa viitattiin Sabinan adoption taustalla oleviin epämääräisyyksiin varsin vaivihkaisesti. Verkkouutiset uskalsi jo vuosia sitten käyttää asianmukaisia termejä LAPSIKAUPPA ja LIIGA. Olisi kyllä minun mielestäni pitänyt olla RIKOLLISLIIGA.
Heidät adoptoitiin Suomeen lapsikaupan seurauksena 1980 – nyt he etsivät äitejään maailmalta

Sabina Söderlund piti Taiwanissa lehdistötilaisuuden biologisten vanhempiensa löytämiseksi.

China Post ja Focus Taiwan kertovat Sabina Söderlundin, 35, tulleen jälleen Taiwaniin etsimään biologisia vanhempiaan.

Söderlund esitteli torstaina lehdistötilaisuudessa lapsuuskuviaan ja Taiwanin passiaan. Hän kertoi tekevänsä viimeisen yrityksen vanhempiensa löytämiseksi saadakseen vastauksen ”kysymyksilleen ja tunteilleen”.

Nainen oli ilmeisesti yksi yli sadasta silloisesta lapsesta, jotka taiwanilaispariskunta ja liiga järjestivät USA:an, Australiaan, Ruotsiin ja Suomeen väärennetyillä dokumenteilla. Myös hänen tuleva adoptiosiskonsa oli joukossa. Tulevat sisarukset tulivat Suomeen 12. toukokuuta 1980 vuoden ikäisinä.
Sabina ja siskonsa 1980-luvun alussa.jpg
Sabina ja siskonsa 1980-luvun alussa.jpg (45.36 KiB) Katsottu 19585 kertaa
CNA on kertonut heidän etsinnöistään tässä jutussa ja Taipei Times viime kesänä tässä jutussa.

Kolmas Suomeen adoptoitu on Conny Wiik. Hufvudstadsbladet kertoi toukokuussa hänen äitinsä löytymisestä.

Söderlundien juurten etsintä ei ole onnistunut. Papereiden nimet ja osoite ovat väärennettyjä ja niissä mainitut vanhemmat eivät osoittautuneet oikeiksi.

Kesäkuussa Taiwanin poliisi kertoi löytäneensä heidän äitiensä nimet. Asia ei edennyt, koska samannimisiä naisia on yli tuhat.

JUHA-PEKKA TIKKA
15.01.2015 klo 20:22
https://www.verkkouutiset.fi/heidat-ado ... lta-30663/

Alleviivaukset Sillin tekosia.
Palaan aiheeseen myöhemmin, mutta olisi toki mukavaa, jos muutkin laittaisivat tähän ketjuun omia tietojaan, kysymyksiään tai ajatuksiaan ketjun aihepiiristä.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kun loppuvuodesta 2005 Suomeenkin levisi tieto Kiinassa paljastuneista lapsikauppatapauksista ja asiaa alettiin ruotia mm. Suomi24:n keskustelupalstalla, kiirehti kiinalaislasten adoptioita Suomeen hoitava Pelastakaa Lapset ry antamaan lausunnon asiasta.
2.12.2005: Pelastakaa Lapset Kiinan adoptiolapsikaupasta

Viime viikolla on tullut esiin tietoja järjestäytyneestä lapsikaupasta Kiinassa, Hunanin maakunnan alueella. Myös Pelastakaa Lasten adoptioperheisiin on sijoitettu lapsia tämän maakunnan lastenkodeista.

Pelastakaa Lapset tekee Kiinassa adoptioyhteistyötä CCAA:n (China Center of Adoption Affairs) kanssa. CCAA toimii Kiinan siviiliasian ministeriön alaisuudessa. Virallinen yhteistyömme Kiinan adoptioviranomaisten kanssa on alkanut vuonna 1995. Yhteistyö perustuu monivuotiseen kokemukseen ja luottamukseen, eikä väärinkäytöksiä ole tullut esiin.

Kiinasta kansainväliseen adoptioon luovutettavat lapset ovat hylättyjä löytölapsia. Lasten taustojen selvittely kuuluu siviiliasian ministeriön viranomaisille maakunnissa. Kun Kiinassa löydetään hylätty lapsi, poliisiviranomaiset toimittavat hänet lastenkotiin. Viranomaiset kuuluttavat julkisin ilmoituksin lapsen vanhempia. Mikäli lapsen biologisia vanhempia ei löydetä kolmen kuukauden kuluessa, lapsi julistetaan orvoksi ja hän jää lastenkotiin. Tässä vaiheessa hänelle voidaan etsiä adoptiovanhemmat. Suurin osa hylätyistä lapsista sijoittuu adoptioperheisiin Kiinassa, osa saa kodin kansainvälisen adoption kautta.

Lapsen sijoittuessa kansainväliseen adoptioon, hänen papereissaan on mukana poliisiraportti löytöajankohdasta ja –paikasta sekä lehti-ilmoitukset vanhempien kuulutuksista. Liitteenä on myös notaarin todistus siitä, että lapsi on hylätty. Valitettavasti lapsen taustasta ja historiasta ennen löytöhetkeä ei useimmiten ole saatavissa tietoja. Viranomaiset toimittavat kansainväliseen adoptioon vapaaksi todetun lapsen tiedot CCAA:lle, jossa puolestaan on lasta toivovien ulkomaalaisten adoptiohakijoitten hakemusasiakirjat. Lapsen ja perheen yhdistäminen tehdään CCAA:ssa. Adoptio vahvistetaan lapsen syntymämaakunnassa, kun adoptiovanhemmat matkustavat hakemaan lapsen kotiin.

Kiinan kulttuuri, toimintatavat sekä myös lastensuojelutyön toimintaympäristö eroavat monin tavoin länsimaalaisesta. Kiinan nykyinen lainsäädäntö ei esim. anna mahdollisuutta luovuttaa lasta virallisesti adoptioon. Lapsia hylätään paljon ja maassa on heitä varten suuri määrä eritasoista hoivaa ja suojelua antavia lastenkoteja. Valtiolliset lastenkodit toimivat pääasiassa valtion avustuksin, jotka eivät aina riitä kuin kaikkein välttämättömimpään. Kansainväliseen adoptioon lapsia sijoittavat lastenkodit saavat lisärahoitusta adoptiovanhempien maksamista hoitomaksuista. CCAA:n antaman tiedon mukaan hoitomaksu/avustus tulee käyttää hylättyjen lasten olosuhteiden parantamiseen. Kaikki maksut suoritetaan viranomaisten kautta ja niiden käyttö on sekä valvottua että julkista.

Kiina on syyskuussa 2005 ratifioinut Yleissopimuksen lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Tämä ns. Haagin sopimus antaa puolin ja toisin työvälineitä kansainväliseen adoptiotoimintaan liittyviä menettelytapojen arvioimiseksi sopimusvaltioiden välillä. Haagin sopimus edellyttää, että kansainväliset adoptiot toteutetaan lapsen edun mukaisesti. Sopimuksella taataan lasten kaappaamisen, myynnin ja kauppaamisen estävä sopimusvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä.

Liittyen Hunanissa paljastuneeseen lapsikauppatapaukseen Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet, että rikolliseen toimintaan syyllistyneet on pidätetty. Pelastakaa Lapset pitää tärkeänä, että kaikki lapsen oikeuksia adoptiossa vaarantavat hankkeet ja rikolliset käytännöt estetään Suomessa ja kansainvälisesti.

Lisätietoja:
Pelastakaa Lapset ry
Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Tuula Kumpumäki 050 323 9143
Ylläolevan tiedotteen alleviivaukset ynnä muut tekstinmuokkaukset ovat Sillin tekosia. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Tämän päivän Hesarissa oli positiivinen uutinen vantaalaisen arkkitehdin vaivannäöstä, joka saattaa merkittävällä tavalla auttaa Europolia työssään ja ehkä auttaa joitakin hyväksikäytön uhreiksi joutuneita lapsia sekä mahdollistaa rikollisten kiinnijäämisen ja tuomitsemisen. Tämän ketjun aiheena ovat lapsikaappaus- ja lapsikauppavyyhtien uhreiksi joutuneet lapset, joista valitettavasti osa joutuu seksuaalisen riiston ja pakotetun prostituution uhreiksi.

Yksittäisten aktivistien työ ei ole turhaa. Netin kautta vaikka toiselta puolelta maailmaa työskentelevä harrastaja-aktivisti saattaa pystyä tuottamaan rikoksen selvittämisen kannalta merkittävää tietoa. Tavallisten ihmisten aktiivisuus paitsi lisää rikollisten kiinnijäämisen riskiä myös lisää painetta ja stressiä rikollisten keskuudessa, mikä tekee rötöstelystä rankempaa. Tarkoitus on luonnollisesti lisätä myös niiden ihmisten stressiä ja omatunnon kolkutuksia, jotka ovat osallistuneet lapsikauppaan suorasti tai epäsuorasti esim. lapsipornon ostajina tai levittäjinä tai vaikka epämääräisistä oloista tulevan adoptiolapsen vanhempina, adoption parissa työskenteleviä työntekijöitä tai päättäjiä unohtamatta. Tavallisten ihmisten aktivismi myös lisää todennäköisyyttä, että uhreja pystytään pelastamaan ja heitä pystytään auttamaan oikeudellisin keinoin. Kannattaa olla aktiivinen!!!
Käräyttikö vantaalaismies kansainvälisen pedofiiliringin? Arkkitehti Olli Enne uskoo selvittäneensä, mistä Europolin välittämä mysteerikuva on peräisin

On vielä epäselvää, mihin etsiväntyö Vantaalla lopulta johtaa.

VANTAALAINEN arkkitehti Olli Enne on viime aikoina ollut koukussa erikoiseen harrastukseen.

Hän on selannut kymmeniä tunteja kuvamateriaalia Kiinan suurkaupungeista löytääkseen tietyn erikoisen kattorakenteen. Lokakuun lopussa hän oli varma, että salapoliisityö on onnistunut ja lähetti vinkkinsä Europolille eli Euroopan unionin poliisivirastolle.
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 1.jpg
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 1.jpg (28.94 KiB) Katsottu 17452 kertaa
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 2.jpg
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 2.jpg (56.31 KiB) Katsottu 17452 kertaa
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 3.jpg
Nettiaktivistin vinkki Europolille Twitterin kautta 3.jpg (44.83 KiB) Katsottu 17452 kertaa
Enteestä kirjoitti aiemmin myös Vantaan Sanomat.

EUROPOL pyysi kesällä 2017 tavallisten ihmisten apua saadakseen kiinni pedofiilirinkejä eri puolilta maailmaa. Kyseessä on valokuvia yksityiskohdista, jotka on poimittu lasten seksuaalista riistoa esittävien kuvien taustalta.

Kuvissa on siis vaatteita, arkisia esineitä ja maisemia, joiden avulla voidaan ehkä saada selville, missä kuva on otettu.

Enne on arkkitehti, joka suunnittelee esimerkiksi omakotitaloja ja rivitaloja. Parhaiten hänet tunnetaan miniomakotitaloista, jollaisen hän suunnitteli itselleenkin Korsoon jo opiskeluaikoinaan.

Häntä jäi häiritsemään lokakuun puolivälissä julkaistu kuva, jossa näkyi kaupunkimaisemaa.

”Mietin, että miten nykyaikana voi olla, että paikkaa ei saada selville. Kai se väärä käsitys tulee televisiosarjoista, että meillä on niin hyvät digitaaliset välineet nykyisin, että piip piip vaan ja kaikki on ratkaistu.”

NIINPÄ Enne alkoi tutkia yhtä kuvista tarkemmin ja havaitsi, että ihan helppoa asian selvittäminen ei Suomesta käsin ole.

Ensimmäisenä hän tarkasteli kuvassa näkyviä tasakattoja, niiden reunat olivat taitettuja ikään kuin kaiteeksi. Selailu todisti, että tällaista suositaan Indonesiassa, Filippiineillä ja Kiinassa.

Kiinaa Enne piti todennäköisimpänä, sillä hän arveli, että kuva on jonkin suurkaupungin liepeiltä muttei keskustasta. Näin hän päätteli esimerkiksi rakennusten korkeudesta.

Seuraavaksi hän mietti, mitä paikasta ilmasta katsottuna ainakin näkyisi: läheinen kukkula, tiet. Kiinasta on nimittäin paljon helpompi löytää satelliittikuvaa selattavaksi kuin esimerkiksi katutasolta kuvattua.

Pitkä etsintä tuotti tulokseksi paikan Shenzhenin kaupungin läheltä. Enne halusi olla aivan varma: hän tutki vanhempiakin satelliittikuvia ja tarkisti, että kaikki keskeiset maamerkit ja rakennukset löytyvät seudulta oikeasti.

Sitten hän lähetti löytönsä Europolille sekä Twitterin kautta ja virallisempia reittejä. Europolilta ei ole kommentoitu löytöä vielä mitenkään, mutta Twitterissä muut aktivistit ovat päätyneet siihen, että Enne olisi oikeassa.

Yhteensä projektiin paloi aikaa noin 15–20 tuntia.

JOHTIKO salapoliisityö Korsossa lopulta mihinkään? Vaikea tietää varmasti.

Kun Enne ei saanut heti verkossa vastausta, hän kyseli puhelimitse, oliko vinkki huomattu. Puhelimessa sanottiin, että yleisöltä on tullut vihjeitä eri kuvista yhteensä 22 000. Vie aikaa, kun ne on kaikki käyty läpi.

Sen Europol tosin juuri lokakuussa kertoi, että vinkkien avulla noin ylipäätään on pelastettu kahdeksan lasta ja saatu kiinni yksi epäily, mutta tämä siis tapahtui hiukan ennen korsolaisen salapoliisin suoritusta.

Enne tutkii jo toista kuvaa.

”Jään koukkuun asioihin, jotka tuntuvat mahdottomilta. Ja onhan tässä vakava tarkoitus taustalla. En varmaan viitsisi nähdä niin paljon vaivaa, jos kyseessä olisi tyyliin jokin taskuvarkaus.”

Maija Aalto / HS
2.11.2018 klo 10:10; päivitetty: 2.11.2018 klo 10:28
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005886067.html
Viimeksi muokannut Silli, Pe Marras 02, 2018 4:56 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Stop Child Abuse _ EUROPOL.jpg
Stop Child Abuse _ EUROPOL.jpg (48.65 KiB) Katsottu 17451 kertaa
Tämän linkin takaa löytyy enemmän tietoa Europolin käynnissä olevista lasten hyväksikäyttötutkimuksista: https://www.europol.europa.eu/stopchildabuse
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Postaan tähän ketjuun tämän ihan tuoreen uutisen, vaikka tässä ei ehkä olekaan kyse ihan perinteisestä vauvakauppaa harjoittavasta salaliitosta. Kiinnostavaa tässä on mielestäni se, että tässä on mukana perinteiset elementit eli uhreina köyhät (=heikossa asemassa olevat) naiset/pariskunnat sekä heidän vauvansa ja toimijoina on viranomaisia gynekologeista lastenlääkärin kautta poliisipäällikköön. Ulkomainen adoptiokin mainitaan. Uutta on lähinnä tapahtumapaikka eli Peru - tai pikemminkin se, että perulaisesta lapsikaupasta kirjoitetaan suomenkielisessä sanomalehdessä.
Vauvoja kaupannut ”sieluton” salakuljetusrinki napattiin Perussa – epäiltyjen joukossa entinen poliisipäällikkö

Jengin jäsenet olivat suostutelleet köyhiä äitejä luopumaan vauvoista ja sen jälkeen myyneet lapset eteenpäin.

PERUSSA otettiin tiistaina kiinni vauvoja myynyt salakuljetusrinki, kertoi uutistoimisto Reuters syyttäjänviraston tietojen perusteella.

Kiinniotettujen joukossa on Perun entinen poliisipäällikkö, gynekologi, lastenlääkäri ja kymmenkunta muuta ihmistä.

Viranomaiset kutsuvat jengiä ”sieluttomiksi ihmissalakuljettajiksi”, jotka metsästivät köyhiä, raskaana olevia naisia ja suostuttelivat nämä luopumaan vauvoistaan korvausta vastaan. Jengin kerrotaan myyneen lapset eteenpäin huomattavilla voitoilla, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

TIISTAISESSA operaatiossa poliisi teki ratsian 18 kohteeseen eteläisessä Arequipan suurkaupungissa. Operaation aikana pelastettiin yksi viiden kuukauden ikäinen vauva.

Tutkijat uskovat, että vauvoja myytiin 4 000 Perun solin eli runsaan tuhannen euron hintaan. Poliisi selvittää, myytiinkö vauvoja adoptiolasta etsiville ulkomaalaisille pariskunnille tai ihmiselimiä salakuljettaville jengeille, kertoi BBC.

Kiinniotettu entinen poliisipäällikkö johti poliisivoimia vuosina 2010–2011. Hän joutui jättämään tehtävänsä sen jälkeen, kun alainen syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä. Entisen poliisipäällikön kumppania epäillään salakuljetusringin johtajaksi, Reuters kertoi.

Linda Laine / HS
7.11.2018 klo 19:47
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005891837.html#
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Palataanpa jälleen adoptiojuttuihin. Työpöydällä on tekeillä lisää tekstiä edellä jo käsiteltyyn Kiinan tilanteeseen, joka oli erityisen kovasti tapetilla vuosien 2004-2006 tienoilla. Palautetaan nyt kuitenkin ensin mieleen, mitä kansainväliset sopimukset sanovat lastensuojelusta ja erityisesti kansainvälisistä adoptioista.

Kansainvälistä adoptiota on pyritty kehittämään Haagin sopimukseen sisältyvällä lastensuojelullisia näkökulmia sisältävällä adoptiokonventiolla, joka on laadittu vuonna 1993. Sopimuksen aivan keskeinen näkökulma on lapsen etu, jonka tulee aina olla tärkein kansainvälistä adoptiotoimintaa ohjaava periaate. Kansainvälinen adoptiotoiminta on erityisen herkästi kytköksissä esimerkiksi lapsikaappauksiin ja lapsikauppaan, joiden vuoksi toimintaa täytyy valvoa vahvasti ja puuttua epäkohtiin heti, kun niitä havaitaan. Tai ainakin näin täytyisi toimia...

Kiina ratifioi syyskuussa 2005 Yleissopimuksen lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa (ns. Haagin sopimus). Suomi on saman sopimuksen allekirjoittanut ja ratifioinut jo aiemmin. Alla olevassa tekstissä on käsitelty muutamia kyseisen sopimuksen tärkeimpiä kohtia.
"Haagin sopimus sisältää keskeiset kansainvälistä adoptiota koskeva periaatteet. Sopimus on perustana niille prosesseille, joilla varmistetaan, että kansainvälinen adoptio on tehty lapsen oikeuksia kunnioittaen, ja että lapsen etu adoptiossa toteutuu.
** ** **
Adoptioiden rahoitusta ja maksuja koskevassa sessiossa todettiin, että kulut ovat tulleet viime vuosina näkyviksi, mutta myös nousseet. Kaikissa valtioissa tai kaikilta osin kulut ja niiden ajantasaisuus eivät kuitenkaan ole tiedossa. Keskustelua adoptiokustannuksista käydään jatkuvasti adoptiofoorumeilla. Keskustelu on tärkeää sen seuraamiseksi, liittyykö adoptioiden toteuttamiseen korruptiota tai muutoin tarpeettomasti perittyjä maksuja. Tässä kokouksessa keskusteltiin muun muassa orpokodeille annettavien lahjoitusten lainmukaisuudesta ja eri maiden käytännöistä näissä asioissa.
** ** **
Haagin sopimuksen keskeinen lähtökohta on estää lasten kaappaaminen, myynti ja kauppaaminen. Keskustelussa laittomien toimintatapojen käytön estämisestä todettiin, että ehkäisyn tarvetta on edelleen. Keinoja ovat ainakin lapsen alkuperän selvittäminen, kansainvälisen ja kansallisen adoption erillään pitäminen, itsenäisten (private, independent) adoptioiden estäminen ja palvelunantajien valvonta. Tärkeintä laittomien keinojen ehkäisemisessä on valtioiden välinen yhteistyö ja hyvien käytänteiden jakaminen.
** ** **
Haagin sopimuksen keskeinen periaate on subsidiariteettiperiaate. Se tarkoittaa, että ennen lapsen luovuttamista kansainväliseen adoptioon, on ensin selvitettävä, voidaanko hänelle löytää pysyvä perhe hänen lähtömaassaan. Kokouksen päätelmissä todetaan, että tämän periaatteen toteuttaminen edellyttää lapsia luovuttavissa maissa tehokkaista kotimaisia lastensuojelutoimenpiteitä sekä perheiden yhdistämistä ja perhe-elämää tukevia toimenpiteitä. Lisäksi valtioilla tulisi olla erilaisia vaihtoehtoisia pysyviä perhehoidon muotoja, joista yksi on hyvin toimiva kotimainen adoptio."

Tekstin on kirjoittanut Suomen adoptiolautakunnan puheenjohtaja Merja Vuori

Kyseinen kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://www.valvira.fi/-/adoptioiden-as ... istunnosta
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Osuipa silmiini tällainenkin juttu Euroopan historian synkistä käänteistä - vain muutamia vuosikymmeniä sitten :shock: :shock: :shock:
Natsien Lebensborn-järjestön "hyväntekeväisyystoiminta"

Lebensborn-niminen yhdistys pyöritti natsien äitiyskoteja. Lebensborn tarkoittaa suomeksi elämän lähdettä. Yhdistys toimi natsipuolueen pahamaineisen SS-järjestön alaisuudessa. SS eli Schutzstaffel oli Adolf Hitlerin henkivartio­kaartista kehittynyt sotilasorganisaatio, joka oli päävastuussa keskitysleireistä ja juutalaisten joukkomurhan toteuttamisesta.

Hitlerin Saksassa Lebensbornia pidettiin hyväntekeväisyys­järjestönä, joka tuki yksinäisiä äitejä ja SS-miesten perheitä.

Todellisuudessa hyväntekeväisyys rajoittui vain niihin äiteihin ja lapsiin, jotka katsottiin natsi-Saksan kannalta hyödyllisiksi.

Norjassa Lebensborn-äitiyskoteja oli erityisen paljon, sillä natsien näennäistieteellisessä rotuopissa pidettiin arvossa niin kutsuttua ”pohjoista rotua”. Sen pitkiä ja vaaleita edustajia ajateltiin löytyvän etenkin Norjasta. Natsien suunnitelmissa norjalaisnaisia olisi myöhemmin asutettu Etelä-Saksaan muka sikäläistä perimää parantamaan.

– Lebensbornin tarkoitus oli jalostaa Saksan kansaa ja pelastaa jokainen rodullisesti arvokas lapsi ja äiti, sanoo tutkija Anu Heiskanen.

Heiskanen on tutkinut natsi-Saksan hallitsemille alueille vuonna 1944 lähteneiden suomalaisnaisten kokemuksia. Hänen väitöskirjansa tarkastettiin 7.9.2018 Helsingin yliopistossa.

Äitiyskoteihin haluavista naisista tehtiin tarkka arviointi. Tarkoituksena oli selvittää, olisiko ulkomaalainen nainen ”rodullisilta ominaisuuksiltaan” kelvollinen saksalaisen miehen vaimoksi – ja jos ei, voisiko naista kuitenkin hyödyntää työvoimana ja olisiko tämä halukas muuttamaan Saksaan. Monet olivat, sanoo Heiskanen.

Naisia tärkeämpiä natseille olivat kuitenkin saksalaista verta olevat lapset. Saksan kansaa piti saada lisää, sillä sodassa miehiä kaatui kauhistuttavaa vauhtia.

Natsijohtajat yllyttivät avoimesti saksalaisia miehiä siittämään aviottomia lapsia.

Lebensborn puolestaan tuki aviottomia äitejä, jotta nämä eivät tekisi abortteja. Äitiyskodeissa naimattomat naiset olivat samassa asemassa kuin aviovaimot, ja kaikkia naisia kutsuttiin Frauksi siviilisäädystä riippumatta.

Saksan ja Norjan lisäksi yksittäisiä äitiyskoteja perustettiin Itävaltaan, Belgiaan, Luxemburgiin ja Ranskaan. Itä-Euroopassa taas tuhansia sopivan vaaleita lapsia ryöstettiin vanhemmiltaan ja vietiin Lebensborn-koteihin tai suoraan adoptioon saksalaisperheisiin.

Miehitetyssä Norjassa vastaavaa ei tapahtunut, sanoo Heiskanen. Naisten oli Heiskasen mukaan kyllä mahdollista jättää lapsensa Lebensborn-kotiin adoptoitavaksi. Myös muutama suomalaisnainen teki niin.

Huom! Silli on vähäisessä määrin muokannut yllä olevaa tekstiä mm. päivittäen väitöskirjan tarkastuksen. Myös alleviivaukset ja tekstin muokkaukset ovat Sillin tekosia. Alkuperäinen teksti, joka huomattavan paljon pidempi sisältäen myös kuvia, löytyy täältä:
https://yle.fi/uutiset/3-10162067
Artikkeli on julkaistu YLEn toimesta 22.4.2018.
Natsien Lebensborn-kodit.jpg
Natsien Lebensborn-kodit.jpg (58.99 KiB) Katsottu 14296 kertaa
Huom! Liikuta kuvaa pystysuunnassa nähdäksesi sen kokonaan.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Sain vinkin, että natsien lastenryöstöistä on julkaistu kirja, joka on jopa suomennettu.
Natsien ryöstämä Ingrid sai tietää vasta aikuisena, kuka hän oikeasti on

Ingrid von Oelhafen sai tietää liki kuusikymppisenä, ettei hän ollutkaan syntyjään saksalainen Ingrid vaan jugoslavialainen Erika. Hän oli yksi niistä lapsista, jotka natsit julmasti veivät vanhemmiltaan.
Lebensborn-lapsena eläminen jätti jälkensä. Rakkaussuhteeni eivät onnistuneet, koska en osannut luottaa toiseen ihmiseen.jpg
Lebensborn-lapsena eläminen jätti jälkensä. Rakkaussuhteeni eivät onnistuneet, koska en osannut luottaa toiseen ihmiseen.jpg (53.97 KiB) Katsottu 14231 kertaa
Joulukuussa 1999 Ingrid von Oelhafen sai puhelun, joka muutti hänen elämänsä.

Puhelimessa oli Punaisen Ristin virkailija, joka kysyi, halusiko Ingrid etsiä biologiset vanhempansa.

Totta kai hän halusi, olihan hän jo 58-vuotias. Hän tiesi, etteivät hänen saksalaiset vanhempansa olleet hänen biologisia vanhempiaan.

Kun Ingrid sulki tuona hämäränä joulukuun päivänä fysioterapeutin vastaanottonsa oven Osnabrückin kaupungissa Luoteis-Saksassa, hän ei aavistanut, mitä kaikkea hänen menneisyydestään paljastuisi.

Pian hän törmäsi sanaan, jota ei ollut aikaisemmin kuullut: Lebensborn.

Lebensborn oli natsijohtaja Heinrich Himmlerin perustama ohjelma, jonka tarkoituksena oli tuottaa puhdasrotuisia arjalaisia.

Toisen maailmansodan aikana ohjelma laajeni myös miehitettyihin maihin. Kun Saksa kärsi rintamalla tappioita, ne korvattiin varastamalla miehitetyistä maista arjalaisilta näyttäviä lapsia.

Ingrid von Oelhafen kävi äskettäin kertomassa Helsingissä kirjastaan Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset – elämäni Lebensborn-lapsena (Atena), jonka hän on kirjoittanut yhdessä englantilaisen dokumentaristin Tim Taten kanssa.

Rotuseulasta läpi
Ingrid ja Dietmar-veli sijoitettiin rotutestin läpäistyään saksalaisperheeseen.jpg
Ingrid ja Dietmar-veli sijoitettiin rotutestin läpäistyään saksalaisperheeseen.jpg (54.67 KiB) Katsottu 14231 kertaa
Ingridin tarina alkaa Celjen kaupungista Jugoslaviasta elokuussa vuonna 1942, jolloin saksalaiset olivat miehittäneet maan. Natsit pakottivat Celjen kaupungin asukkaat tuomaan lapsensa lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Näihin tutkimuksiin läheisen koulun pihalle tuli myös Matkon perhe kolmine lapsineen. Erika oli lapsista nuorin, yhdeksän kuukauden ikäinen. Hänellä oli siniset silmät, vaaleat hiukset ja hänen kallonsa oli oikean muotoinen.

Hän läpäisi Matkon perheen lapsista ainoana rotuseulan, ja hänet vietiin Saksaan Lebensborn-kotiin, jonne kerättiin kaapattuja lapsia. Siellä hän sai nimekseen Ingrid.

Matkon perheelle natsit antoivat korvikkeeksi orvon vauvan, jonka partisaanivanhemmat oli teloitettu koulun takana. Tätä vauvaa alettiin kutsua Erikaksi.

Kun Ingrid oli 2,5-vuotias, saksalaiset Gisela ja Hermann von Oelhafen ottivat Ingridin Lebensborn-kodista kasvatettavaksi.

Gisela oli vauraasta suvusta, Hermann oli ammattisotilas, 30 vuotta vaimoaan vanhempi. Perheessä oli myös toinen adoptiolapsi, saksalainen Dietmar, alle vuoden Ingridiä nuorempi.

Giselan ja Hermannin avioliitto oli onneton. Kun vanhemmat erosivat, kuusivuotias Ingrid joutui Dietmarin kanssa neljäksi vuodeksi prostestanttisen kirkon ylläpitämään lastenkotiin.

Vanhemmat kävivät välillä katsomassa lapsia, kunnes isä otti heidät luokseen. Ingrid oli tuolloin 10-vuotias.

Hermann ei tullut toimeen vilkkaan Dietmarin kanssa ja alkoi kurittaa tätä niin kovakouraisesti, että Dietmar muutti takaisin lastenkotiin.

Ingrid kaipasi veljeään suunnattomasti, sillä lapset olivat olleet lastenkodissa toistensa tukena.

”Kaipasin Dietmaria, mutta en näyttänyt suruani kenellekään. Olin vaivaton lapsi ja halusin vain miellyttää, sillä pelkäsin, että joutuisin taas joidenkin vieraiden ihmisten luokse”, Ingrid muistaa.

”Minulla ei ollut mitään hätää Hermannin kanssa, vaikka hän olikin katkera avioerosta.”

Järkytys Hampurissa

Kun Ingrid oli 11-vuotias, hänen isänsä taloudenhoitaja kertoi, että Ingrid on adoptiolapsi.

Ihme kyllä, tieto ei suuresti järkyttynyt häntä.

”Mietin vain, että tämä selitti sen, miksi adoptioäitini Gisela oli niin kylmä ja etäinen minua kohtaan. En rohjennut ottaa tätä adoptioasiaa puheeksi isäni kanssa, koska pelkäsin, että hän hylkää minut.”

”Jatkoin elämääni aivan kuin en olisi tuota tietoa kuullutkaan. Itse asiassa en halunnut uskoa sitä.”

Mutta neljä vuotta myöhemmin Ingrid järkyttyi.

Oli vuosi 1956, ja oli kulunut kymmenen vuotta sodan päättymisestä. Sodassa liki kaksi miljoonaa lasta oli joutunut eroon vanhemmistaan, ja nyt Punainen Risti järjesti kampanjan yhdistääkseen vanhemmat ja lapset.

Kadonneiden lasten kuvia oli painettu julisteisiin eri puolille Länsi-Saksaa. Niin myös Hampuriin, jossa Ingrid oli käymässä.

Yhdessä julisteessa oli hänen kuvansa.

”Olin sokissa. Toivoin, että biologinen äitini näkisi julisteet ja hakisi minut luokseen. Sitten pelästyin, ehkä hän ei pitäisi minusta ja ehkä hän olisi vieläkin kylmempi kuin adoptioäitini”, Ingrid kertoo.

”Pikkuhiljaa unohdin tuonkin jutun, en jäänyt märehtimään sitä. Ajattelin, että minut on sittenkin tarkoitettu saksalaisille vanhemmilleni.”

Vuosikymmeniä myöhemmin hän sai selville, että adoptioäiti Gisela oli antanut kuvan viranomaisille.

Menneisyys selviää
Hermann ja Gisela von Oelhafenin tehtävänä oli kasvattaa adoptiolapsista puhdasrotuisia arjalaisia.jpg
Hermann ja Gisela von Oelhafenin tehtävänä oli kasvattaa adoptiolapsista puhdasrotuisia arjalaisia.jpg (75.54 KiB) Katsottu 14231 kertaa
Ingrid luuli pitkään olevansa kotoisin Itävallasta. Yllätys olikin suuri, kun hän vuonna 2003 sai Sloveniasta viranomaisilta kirjeen, jossa kerrottiin, että Erika Matko -niminen ihminen oli syntynyt Jugoslaviassa 11.11.1941.

”Se oli ilon päivä. Palapeli alkoi hahmottua, minulla oli menneisyys, johon tarttua”, Ingrid kertoo.

”Ilman Punaisen Ristin vuonna 1999 neuvomaa historioitsijaa en olisi osannut jäljittää menneisyyttäni, jonka selvittäminen muistutti välillä salapoliisityötä.”

Pian tiedon saamisen jälkeen Ingrid lähti Sloveniaan, juurilleen. Matkustaessaan autolla lentokentältä Celjen pikkukaupunkiin, hän katseli maisemia, mutta hänen sisällään ei läikähtänyt mikään. Maisemat olivat hänelle vieraita.

”Olin pettynyt, ettei tunnekuohua syntynyt.”

Ingrid kävi myös biologisten vanhempiensa haudalla ja näki hautakivessä heidän nimensä: Helen ja Johann.

Hän ei tuntenut surua vaan katkeruutta.

”Olin kiukkuinen vanhemmilleni, etteivät he olleet etsineet minua. Kuinka he olivat voineet jatkaa elämäänsä edes yrittämättä etsiä minua”, Ingrid ihmettelee.

”Tuolloin minulla ei ollut tarpeeksi etäisyyttä asiaan. Nyt ymmärrän vanhempiani, he vain eivät olleet tarpeeksi rohkeita. Olen hyväksynyt sen. ”

Aluksi hän oli raivoissaan myös Erika Matkolle, joka oli saanut elää perheessä, johon hän itse oli ensin syntynyt.

”Ajattelin, että hän oli varastanut elämäni. Olin kirjoittanut hänelle, mutta hän lähetti sukulaisteni kautta viestin, ettei halua olla missään tekemisissä kanssani.”

Kerran Ingrid jopa oli menossa tapamaan Erikaa, seisonut tämän kotioven ulkopuolella ja melkein painanut ovikelloa, kunnes tuli järkiinsä.

Hän tajusi, ettei Erika ollut syyllinen tapahtuneeseen.

”Olemassaoloni oli ollut hänelle varmasti sokki. Kuulin, ettei hän ollut kovin onnellinen. Hänellä on poika, mutta ei aviomiestä. Hän on sairastellut koko elämänsä niin, ettei ole pystynyt tekemään töitä”, Ingrid tietää.

”Ehkä hän on tuntenut itsensä ulkopuoliseksi perheessä, jonne hän ei alun perin ollut syntynyt. Himmler heitti varjon meidän kummankin elämään.”

Jätti jäljet

Ingrid käy noin kerran vuodessa Sloveniassa tapaamassa uusia sukulaisiaan, kuolleen veljensä vaimoa ja tämän lapsia sekä kuolleen sisarensa lapsia.

Hän ei tunne heitä läheisiksi, vaikka nämä ovatkin miellyttäviä ihmisiä.

”Miten voisinkaan! Meillä ei ole yhteistä kieltä eikä meillä ole yhteisiä vuosia, meillä on vain tietoisuus siitä, että olemme samaa sukua.”

Jossakin vaiheessa Ingrid mietti kiihkeästi, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi saanut elää syntymäperheessään.

Jossittelu on turhaa, elämä meni näin, mutta jäljet se on jättänyt. Ingrid ei koskaan mennyt naimisiin eikä saanut paljon kaipaamiaan lapsia.

”Rakkaussuhteeni eivät onnistuneet, koska en osannut luottaa kehenkään. Minut oli hylätty liian monta kertaa. Elämääni on hallinnut se, että olen aina laittanut toisten tarpeet omieni edelle.”

Ingrid jäi eläkkeelle kolme vuotta sitten fysioterapeutin työstään, jossa oli erikoistunut kuntouttamaan vammaisia lapsia. Hän rakasti työtään ja sai siitä paljon kiitosta. Työ olikin hänelle perheen korvike.

”Matka menneisyyteeni oli pitkä ja tuskallinen, mutta se kannatti tehdä. Olen nyt 74-vuotias ja tunnen itseni vihdoin vapaaksi, jopa onnelliseksi.”

SEURA
22.11.2015 klo 19.11
https://seura.fi/ilmiot/historia/natsie ... keasti-on/
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Ingrid/Erikan elämän muuttaneista tapahtumista on säilynyt todisteita sekä kirjallisessa että kuvallisessa muodossa. Alla olevien kuvien aikaan Erika Matko oli vasta 9 kuukauden ikäinen vauva, kun natsisotilaat ja heitä avustaneet "rotututkijat" saapuivat Jugoslaviaan etsimään ryöstettäväksi sopivia lapsia.
Natsit erottivat lapsia vanhemmistaan elokuussa 1942.jpg
Natsit erottivat lapsia vanhemmistaan elokuussa 1942.jpg (48.77 KiB) Katsottu 14231 kertaa
Lapsia tutkitaan rodunjalostuksen nimissä entisen Jugoslavian Celjessä elokuussa 1942.jpg
Lapsia tutkitaan rodunjalostuksen nimissä entisen Jugoslavian Celjessä elokuussa 1942.jpg (45.35 KiB) Katsottu 14231 kertaa
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

”Etkö muista sanoneesi, ettet halua enää nähdä isääsi?” Italiassa paljastuneen lapsikauppa­ringin jäsenet manipuloivat lapsia psykoterapian varjolla

Corriere della Sera -lehden mukaan lapsia on ollut yhteensä kymmenen ja epäillyt ovat jatkaneet toimiaan vuosia. Osa lapsista on lehden mukaan jo teini-ikäisiä.

ITALIAN poliisi tutkii koukeroista ja kammottavaa ihmiskauppatapausta, jossa on kaupiteltu psykologisin keinoin vanhemmistaan vieroitettuja lapsia.

Lapsikaupparinkiin uskotaan kuuluneen ainakin 18 ihmistä. Heidän joukossaan on muun muassa pohjoisitalialaisen Bibbianon kaupungin pormestari, paikallisia poliitikkoja, sosiaalityöntekijöitä ja psykoterapeutteja, jotka uskottelivat auttavansa lapsia.

Epäillyt on vangittu, ja ilmassa on monenlaisia kysymyksiä. Niistä päällimmäinen lienee se, kuinka rinki onnistui toimimaan niin törkeällä tavalla kuin poliisi on kertonut sen toimineen. Torstaina maailmalle levinneen uutisen mukaan lapsikauppaan osallistuneet ovat toimineet hyvin määrätietoisesti ja yhteistyössä toistensa kanssa.

Sosiaalityöntekijät ovat poliisin mukaan auttaneet lasten huostaanotossa, minkä jälkeen psykoterapeutit ovat aloittaneet lasten aivopesun. Päämääränä on ollut luoda lapsille valemuistoja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka perusteella heidät on haettu vanhemmiltaan.

Suunnitelman viimeisessä vaiheessa lapset on myyty esimerkiksi lapsettomille pariskunnille. La Repubblican mukaan osa lapsista on myyty henkilöille, joiden luona heitä on mahdollisesti käytetty seksuaalisesti hyväksi.

KUVIO on monimutkainen.

Tapahtumien keskipisteessä on väkiluvultaan hieman Turkua pienempi pohjoisitalialainen Reggio Emilian kaupunki. Kaukaisimmat tekoon liitetyt epäillyt ovat peräisin 300 kilometrin päässä sijaitsevasta Torinosta.

Epäillyt ovat italialaismedian mukaan tehneet lapsilla rahaa satojatuhansia euroja. Poliisi ei ole kertonut, minkä ikäisistä lapsista tapauksissa on kyse tai kuinka monta lasta ringin kohteeksi on joutunut.

Corriere della Seran mukaan lapsia on ollut yhteensä kymmenen ja epäillyt ovat jatkaneet toimiaan vuosia. Lehti kertoo, että osa lapsista on nyt teini-ikäisiä ja tapauksen tutkijoiden mukaan tapahtumista on aiheutunut lapsille vakavia oireita, kuten ahdistusta, itsetuhoista käytöstä ja huumeriippuvuutta.

POLIISIN mukaan lapsille on pyritty sinnikkään manipuloinnin avulla tuottamaan valemuistoja, joissa heidän omat vanhempansa muuttuvat pahoiksi.

Corriere della Sera kertoo poliisia ja tuomaria siteeraten keskusteluiden sisällöistä:

Psykoterapeutti ja lapsen – jota kutsutaan nyt vain nimellä ”A” – huoltajiksi nimetyt kaksi naista keskustelevat siitä, että A:lla on ikävä isäänsä.

Psykoterapeutti: ”Mutta etkö muista, että olet sanonut, ettet halua enää nähdä häntä?”

A: ”En ole sanonut niin.”

Paikalla olevat kaksi naista yrittävät uskotella A:lle samaa kuin psykoterapeutti.

A: ”En ole sanonut, että en halua nähdä häntä enää.”

Keskustelu jatkuu lehden mukaan pitkään.

A: ”Itken usein, koska minulla on ikävä isän halauksia.”

Psykoterapeutti: ”Kerroit minulle, että pelkäät hänen satuttavan sinua...Kerroit minulle, etkö muista?”

A: ”Milloin?”

Tämänkaltaista inttämistä aikuiset jatkoivat lehden mukaan niin kauan, että lapsi alkoi uskoa ennemmin heitä kuin itseään. Eräälle toiselle lapselle uskoteltiin, että tämän äidin miesystävä olisi kosketellut häntä intiimialueelle.

CORRIERE DELLA SERAN mukaan valtaosa tapauksista sijoittui Torinossa sijaitsevaan hoitolaitokseen, johon lapset haettiin kotoaan sosiaalityöntekijöiden avulla.

Lehti kertoo, että kaikki tapaukseen liittyvät lapset olivat jo valmiiksi oloista, jotka tekivät heidät alttiiksi manipuloinnille. He ovat peräisin perheistä, joilla oli jonkinlaisia taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia.

Osalla lapsista oli lehden tietojen mukaan ongelmia vanhempiensa kanssa jo valmiiksi. Kyse ei kuitenkaan ollut seksuaalisesta tai muustakaan väkivallasta.

Valheellisten hyväksikäyttömuistojen luomista on vahvistettu antamalla lapsille sähkösokkeja osana ”terapiaa”. Sähkösokkeja annettiin elektrodien kautta, jotka kiinnitettiin lasten käsiin ja jalkoihin psykoterapeutin kanssa keskustelemisen ajaksi.

Corriere della Sera kertoo, että pääepäiltyihin kuuluva psykoterapeutti kutsui laitetta ”muistojen taikalaatikoksi”, joka ”auttoi astumaan pahojen muistojen kellariin”. Mukana vyyhdissä oli myös psykoterapeutin puoliso.

Lisäksi lapsille on näytetty piirroksia, jotka on lehtitietojen mukaan saatu näyttämään lasten tekemiltä ja joissa oli seksuaalista sisältöä. Heidät myös eristettiin vanhemmistaan täysin ja vanhempien lähettämät lahjat ja kirjeet hävitettiin ilman, että lapset edes näkivät niitä.

Tapausten tutkiminen on Corriere della Seran mukaan hyvin monimutkaista, koska lapset eivät itse pysty enää tunnistamaan, mitkä heidän muistikuvistaan ovat todellisia ja mitkä on syötetty heille.

HELSINGIN SANOMAT
28.6.2019 klo 19:19
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006157630.html
Polizia ajaa sinisellä autolla...jpg
Polizia ajaa sinisellä autolla...jpg (46.84 KiB) Katsottu 12693 kertaa
Tapausta alettiin tutkia viime vuonna. Epäilty Bibbianon pormestari on nimeltään Andrea Carletti. Epäiltyjen joukossa on myös lääkäreitä. Huostaanottoa ja lasten hoitoakoskeviin asiakirjoihin on kirjattu paikkaansapitämättömiä asioita. Epäiltyjen määrä voi vielä nousta merkittävästikin, koska tutkimukset ovat edelleen kesken. Tähän mennessä nimettyjä rikoksia ovat mm. lasten hyväksikäyttö, törkeä pahoinpitely, virkarikokset, petos ja todistusaineiston väärentäminen. Lasten uusia vanhempia eli sijaisvanhempia on kuvattu näin:
The children’s foster parents included sex shop owners, people with psychological disorders and parents whose children had taken their lives. Italian media report that two of the children have been sexually abused after being assigned to the foster parents.

Lähde: https://www.independent.co.uk/news/worl ... 78891.html
Eli sijaisvanhempiin kuului mm. seksikaupan pitäjiä, psyykkisesti häiriintyneitä ja ihmisiä, joiden lapset olivat tehneet itsemurhan. Ainakin kahden tällä tavalla ryöstetyn ja myydyn lapsen tiedetään joutuneen uusissa perheissään seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Yllä mainitusta Italian lasten kaappaus- ja kauppausvyyhdistä on avattu ihan omakin ketjunsa, jossa toivottavasti päästään ajan ja lisäuutisoinnin myötä ruotimaan tapausta tarkemminkin. Kyseinen ketju löytyy täältä: https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 18#p950618
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2181
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Vauva- ja lapsikaappaukset salaliittojen toimesta

Viesti Kirjoittaja Silli »

Se mikä tämän ketjun jutuissa pistää silmään, on naisten rooli ja vahva osallisuus paitsi lasten kaappauksissa (esim. rotutestauksia tekevät naiset sekä kätilöt & synnytyssairaaloiden hoitajattaret), lasten eteenpäin myymisessä (mm. lastenkotien henkilökunta, adoptiovirkailijat) sekä lopuksi kaapattujen lasten kasvattajina (mm. adoptioäidit, lapsia manipuloivat terapeutit).

Tämä tuli mieleeni erityisesti ISIS-naisista ja siitä, kuinka heidän vain kerrottiin hoitaneen kotia ja lapsia. Niiden lasten joukossa on ollut myös perheestään ryöstettyjä lapsia ja ISIS-terroristeilta ostettuja/saatuja lapsia. ISIS:illä on ollut myös lastenkoteja, joihin perheestään ryöstettyjä lapsia laitettiin kasvamaan. ISIS:illä oli tietenkin lastenkotien lapsillekin tulevaisuus suunniteltuna järjestön parissa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Vastaa Viestiin