Puhuiko Marjatta totta?

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Urho

Puhuiko Marjatta totta?

Viesti Kirjoittaja Urho »

Marjatta Sahakangas tuli ensimmäisen kerran esille ruotsinkielisessä obs-ohjelmassa, jossa hän kertoi kuinka hän ja 5 muuta nuorta olivat telttailleet Bodom-järven rannalla "yleisellä leirintäalueella". Illan aikana Bodomin uhrit ja Nils Gustafsson olivat vierailleet tässä toisessa leirissä, ja vierailun yhteydessä pojat olivat nahistelleet työtistä. Myöhemmin leiristä oli kuutunut riitelyn ja moottoripyörän ääntä. Marjatta kertoi nähneensä moottoripyörässä kaatumisen jäljet. Kaikille Marjatan porukan ihmnisille oli ollut selvää, kuka veriteot oli tehnyt. Ohjelmassa kerrottiin myös, että poliisi oli aikanaan kuullut näitä muita telttailijoita.

Ohjelman jälkeen poliisi kutsui Marjatan kuulusteluun, jossa hän kertoi hivenen erilaisen tarinan. Leiripaikka olikin muuttunut "yleisestä leirintäalueesta" Rackaruddenin niemelle, missä ei ollut näkynyt ketään, telttailijoita olikin vain 4 ja poliisi ei ollutkaan kuulustellut heistä ketään.

Oikeudessa Marjatta todisti samoin kuin oli poliisikuulustelussa kertonut. Puolustus osoitti hänen tarinansa epäuskottavaksi mm. sen osalta, että väitetyllä leiripaikalla telttaileminen oli ehdottomasti kielletty. Myös Marjatan kertomus reitistä, jota pitkin he olivat kulkeneet murhan jälkeen osoittautui mahdottomaksi, koska sen varrella oli leveähkö puro. Marjatta kertoi heidän ylittäneen puron kaatunutta puuta pitkin kävellen, mutta paikallisen todistajan mukaan sellaista ei ole siellä koskaan ollut.

Edellä kerrottu on tiivistelmä, enkä ole edes ottanut esiin Jäppisen kaverin kertomaa, tai sitä, että sekä Karjalaisen havainto että päiväkirjamerkintä puhuvat tarinaa vastaan. Silti tekee mieli kysyä niiltä lukuisita kirjoittajilta, jotka uskovat Marjatan tarinaan, että MIKSI? Mikä saa teidät uskomaan ihmistä, joka vaikenee 45 vuotta, mutta tulee sitten esille kahdella erilaisella tarinalla, joista löytyy lukuisia mahdottomuuksia.

supernova
Martin Beck
Viestit: 762
Liittynyt: Ke Elo 08, 2007 9:15 am

Viesti Kirjoittaja supernova »

Minä en usko.

Huomionkipeän ihmisen juttu joka on päässyt "karkaamaan" eikä marjatalla ole enää ollut pokkaa sanoa että kertomansa tarina oli ihan roskapuhetta.

Tästä ainakin itse oletan löytyvän marjatan paskapuheiden motiivin. Tarina singahti maailmalle ja marjatalta lähti mopo käsistä...

Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5207
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Onkohan sitä obs:n juttua mahdollista katsoa enää missään?

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Re: Puhuiko Marjatta totta, ja miksi häntä pitää uskoa?

Viesti Kirjoittaja groot »

Urho kirjoitti:Marjatta Sahakangas tuli ensimmäisen kerran esille ruotsinkielisessä obs-ohjelmassa, jossa hän kertoi kuinka hän ja 5 muuta .
Ei pitanyt puuttua enaa Bodomiin :lol:

Pitaa korjata kuitenkin virhe: kyseessa oli Marjatta ja KOLME nuorta eli nelihenkinen seurue kuten Gustafssonin seuruekin.

Ja ne, jotka pitavat sita paskapuheena, Urho voi toimittaa Marjatan seka hanen poikansa kuulustelun seka jokainen voi kuunnella oikeuden nauhat, jossa oli todistaja, joka sanoi etta Marjatta "hengailli" samoissa porukoissa kun Gustafsson......

Talla kertaa, Urho, ala vaaristele asiaa. Kiitos.

Ja ne jotka eivat asiasta tieda: varokaa lausuntojanne. Kiitos.
---------
Allekirjoitus.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Aika komeasti asian vierestä heitti groot. :wink:

Obsissa puhuttiin Marjatasta ja viidestä telttailijasta, kuulusteluissa määrä oli pudonnut kolmeen muuhun.

En missään vaiheessa ole epäillyt, etteikö Marjatta olisi tuntenut näöltä Nisseä. Nissen kaverihan muisti tytön, ja Jäppisen kaverikin "tiesi" Nissen prätkäilijäksi. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Marjatan jutun uskottavuuden kanssa.

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Urho kirjoitti:Aika komeasti asian vierestä heitti groot. :wink:

Obsissa puhuttiin Marjatasta ja viidestä telttailijasta, kuulusteluissa määrä oli pudonnut kolmeen muuhun.

.
Mahdollisesti, mutta oliko kyseessa OBSin tekema virhe vai Marjatan?

Kerro mksi han valehtelisia asiasta ja miksi oikeussalissa oli kuvauskielto kun han todisti. Miksi han tuli sivuovesta ja poistui siita. Miksi Gustafsson oli hanen todistuksen alussa hermona?
---------
Allekirjoitus.

Lydia07
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 10:31 am
Paikkakunta: Tre

Viesti Kirjoittaja Lydia07 »

Mielikuvitusrikkaassa Marjatan tarinassa on paljon epätarkkuuksia;
-nuotio kielletyllä alueella metsäpalonvaroituksen aikaan(ehkä mukana oli priimuskeitin, jolla kahvi keitettiin)
-leirintäaluetta ei vielä ollut
-Gulfin baari tuli jälkeen päin

Ei ole kuitenkaan poissuljettua se seikka että jospa Jäppisellä olikin ihan tosi tärkeä syy pitää seurue hiljaisena? Syy, josta Marjatalla ei ollut hajuakaan.
Marjatta saattoi sammua jo alkuyöstä ja Jäppinen lähti hakemaan Nilsin seurueelta lisää viinaa tai nuorempaa naisseuraa ?

Olihan lokkipappa-Wagnerkin kuvattu samasta niemestä, eikä kukaan tiedä kuvan ottajaa.
Huhupuheiden mukaan rannasta lähti vene, eihän veneitä lukittu siihen aikaan...Marjatan ja Wagnerin tarinat voisi yhdistää keskenään...

Ei koskaan pidä sanoa:"ei koskaan".
Kun etsii toisen parasta, löytää omansa.
- Platon -

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

No joo - tähän aiheeseen on hieman vaikea ottaa kantaa puoleen tai toiseen, koska asioita on äärimmäisen vaikea todentaa ja on vain sana sanaa vastaan.

Epätarkkuuksia voi aina perustella sillä, että tapahtumista on kulunut niin paljon aikaa. Myös se, että Gustafssonia pidettiin alausta asti uhrina - eikä epäilyjä hänen syyllisyydestään juuri ollut - voi vaikuttaa siihen - että esim. Marjatta on unohtanut ollennaisiakin asioita illan tapahtusta.

Tietysti jos Marjatan tarina ja todistus joskus pystytään todistamaan tositarinaksi - olisi se Gustafssonin kannalta enemmän kuin kiusallinen juttu.

Nyt kun asia epätarkkuuksineen on todistusarvoltaan käsitelty on vain odotettava tuleeko kertomukseen tarkennuksia ja varmennuksia - esimerkiksi valokuva telttaseurueesta.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Lydia07 kirjoitti:Ei ole kuitenkaan poissuljettua se seikka että jospa Jäppisellä olikin ihan tosi tärkeä syy pitää seurue hiljaisena? Syy, josta Marjatalla ei ollut hajuakaan.
Marjatta saattoi sammua jo alkuyöstä ja Jäppinen lähti hakemaan Nilsin seurueelta lisää viinaa tai nuorempaa naisseuraa ?
Ei koskaan pidä sanoa:"ei koskaan".
Jappinen teki itsemurhan vuonna 1966. Miksi? Henkilokohtaisia ongelmia vai painoiko jokin muu asia mielta?

Marjatan todistuksen todistusarvoon en voi iottaa kantaa, koska taytta totuutta ei tieda kukaan - paitsi Marjatta.

Gustafsson oli hemostunut vain kaksi kertaa koko prosessin aikana. Vangitsemisen jalkeen ja silloin kun Marjatta astui aitioon.Miksi?

Kuvauskielto.....saatetettuna oikeussaliin sivuovesta ja siita pois, aanen muuntaminen OBSsissa. Julkisuutta han ei siis hakenut, joten olisi hyva kuulla teilta mita han haki ja miksi?
---------
Allekirjoitus.

alpo
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 7:03 pm

Viesti Kirjoittaja alpo »

Marjatta astui esiin sopivasti oikeudenkäynnin aikana muistutukseksi Nisselle.
Eli muistutus Nisselle siitä, että häntä tarkkaillaan ja parempi ettei ala laulamaan tietojaan eteenpäin. Myönnytyksenä Nisselle Marjatta tarjosi tappoa, eli rikos olisi vanhentunut.
Kuinka paljon Nissellä ja Marjatalla oli esim. yhteisiä tuttuja, voitaisiin varmaan vieläkin selvittää.
Ai joo, nyttehä mä sen vasta hokasin.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Jappinen teki itsemurhan vuonna 1966. Miksi? Henkilokohtaisia ongelmia vai painoiko jokin muu asia mielta?
Jäppinen oli alkoholisoitunut. Itsemurhan hän teki Mossella kaasuttaen, kun oli kärähtänyt ratista.


Gustafsson oli hemostunut vain kaksi kertaa koko prosessin aikana. Vangitsemisen jalkeen ja silloin kun Marjatta astui aitioon.Miksi?
Olikos pyskologi-groot paikalla. Mistä tiedät, ettei kyseessä ollut sisäinen pihinä siitä, että tyyppi tulee sinne ja puhuu niin täyttä skeidaa kuin keksiä voi. Ja. kun nyt käyttäytymisen arvuutteluun mentiin, niin miettikääpä miksi Nisse uskalsi olla mainitsematta vierailusta toiseen leiriin niissä ensimmäisissä kuulusteluissa? Hänen koko tarinansahan olisi sortunut kuin korttitalo, jos yksikin neljästä seurueen jäsenestä olisi puhunut vierailusta.
Kuvauskielto.....saatetettuna oikeussaliin sivuovesta ja siita pois, aanen muuntaminen OBSsissa. Julkisuutta han ei siis hakenut, joten olisi hyva kuulla teilta mita han haki ja miksi?
Mitä: puhui ...skaa
Miksi: Luoja tietää, tälle ilmiölle kai on ihan oma nimi, ja tapauksia ilmenee usein.

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Urho kirjoitti:Jäppinen oli alkoholisoitunut. Itsemurhan hän teki Mossella kaasuttaen, kun oli kärähtänyt ratista.
Miksi han oli alkolisoitunut? Ala edes naurata, etta surmasi itsensa, koska karahti ratista. :lol:

Urho kirjoitti: Olikos pyskologi-groot paikalla. Mistä tiedät, ettei kyseessä ollut sisäinen pihinä siitä, että tyyppi tulee sinne ja puhuu niin täyttä skeidaa kuin keksiä voi.
Silloin ollaan vihaisia ja suuttuneita, ei hermostuneita.Olinko paikalla? Sita saat miettia itse.
---------
Allekirjoitus.

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Viesti Kirjoittaja MEG »

Marjatta episodi vaikuttaa mystiseltä ja mielettömältä, katsoi sitä mistä näkökulmasta tahansa.
Olen tästä jo sanonut sanottavani muutamaan kertaan.
Mielestäni Marjatan motiivi oli;- Nostalginen kaipuu muistella nuoruuden aikoja ja henkilöitä, yhtyneenä uskoon Nissen syyllisyydestä.

Marjatan ja Nissen tuttuja ja ikätovereita on vielä elossa paljonkin, joten tämä on siitä erikoinen Bodom-episodi, että tämä voitaisiin kyllä selvittää.
Mutta kun on vähän pääasian vierestä, N.G.- voi olla syyllinen tai syytön Marjatan Bodom retkestä riippumatta.

Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Miksi han oli alkolisoitunut? Ala edes naurata, etta surmasi itsensa, koska karahti ratista. :lol:
Tässä kuvastuu juuri grootin nuorenmiehen ongelma kirjoittajana. Kirjoitin: kun kärähti ratista. Tästäpä groot koko kaiken tietävällä viisaudellaan ryhtyy paasaamaan, että älä naurata, ... kuvitteletko groot tosiaan tietäväsi miksi ihmiset voivat tappaa itsensä, ja miksi ei? Onko olemassa jokin riittävä syy tms? Oletko koskaan kuullut elämän ja ihmisen moniulotteisuudesta? Maailamsta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä yksittäisiä syitä löydy.

Ja jos olet yhtään alkoholistien elämään tutustunut, niin et varmaan kysele tosissaan, että "miksi hän oli alkoholisoitunut".

groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

MEG kirjoitti:Marjatan ja Nissen tuttuja ja ikätovereita on vielä elossa paljonkin, joten tämä on siitä erikoinen Bodom-episodi, että tämä voitaisiin kyllä selvittää.
Bodomia ei voida enaa selvittaa eika Marjatan tarinaa, koska kaikki kolme, joista Marjatta mainitsi ovat kuolleet ja siten veivat tarinansa hautaan mukanaan.

Mika se tarina sitten on? No, sita ma en muista..... :wink:
---------
Allekirjoitus.

Vastaa Viestiin