Lonka

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Lonka

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

Kun täällä ei ole omaa topiccia Esko Longalle, niin teinpä sellaisen. Lonka on jäänyt vähemmälle näissä Bodom-spekulaatioissa syystä en tiedä miksi. Tiedoksi niille, jotka eivät hänestä tiedä, hän oli? kiertävä elämäntaparikollinen, jota epäiltiin aikoinaan vahvastikin Bodomin murhista. On jopa väitteitä, joiden mukaan tyynyliinaan tuntematon sperma olisi hänen. On myös väitteitä, joiden mukaan tyynyliina olisi hänen äitinsä tekemä. Mielenkiintoista on se, että joidenkin spekulaatioiden mukaan hän SAATTAA olla poliisin "Ei vanhene koskaan"-ohjelmassa mainitsema suurelle yleisölle tuntematon epäilty, jonka "syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä". Todennäköisesti samaisesta miehestä eräs Kristillisdemokraattien poliitikko kertoo blogissaan, josta teen jossain vaiheessa toisen topicin, ettei tule sellaista kuvaa, että jutussa mainittu epäilty olisi varmasti Lonka.

Mutta tiedättekö Longasta muuta? Minkä näköinen hän on ja muistuttaako NG:n hypnoosipiirrosta? Oliko alibia? Kertokaa pois, jos tiedätte jotain kys. miehestä.

Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

Lisätäkseni tähän vielä sen, että olen jostakin lukenut, että Lonka olisi teon tunnustanut. Profiililtaan voisi sopia murhien tekijäksi, tosin ulkoasun kuvaus olisi hyvä kuulla.

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

Ilmeisesti jonkinlainenalibi löytyy.Esko Lonkan kerrotaan olleen murhien tapahtumahetkellä kotonaan Hämeenkylässä.Alibin antajasta ei mulla ole tietoa.

antsa1
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: To Elo 27, 2009 1:06 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja antsa1 »

Löytyihän täältä viestjeä myös Lonkasta. Tiedän tästä Lonkasta jonkin verran. Oli kulkuri joka asui kesät taivasalla milloin missäkin ja talvisin sukulaistensa nurkissa tai jossain väliaiakisissa majoituksissa. Tämä eloon jäänyt Gustafson taisi joskus käydä poliisin kanssa Lonkan luona katsomassa millainen tyyppi oli eli jonkinlainen tunnistaminen. En tiedä mitä Gustafsson tuumasi miehestä mutta näköjään Lonkaa on epäilty tappajaksi kun Gustafsonkin on viety häntä katsomaan.

Lonkan puolesta puhui omainen joka sanoi ellen väärin muista että Lonka oli ollut hänen luonaan silloin kun ne tapot tehtiin.En tiedä elääkö tämä omainen enää. Puhuttiin paljon että omainen olisi katunut tätä todistusta eli ei oikeasti tiennyt missä Lonka oli ollut silloin helluntaina. Tunsi kai vähän syyllisyyttä kun oli puhumaan mitä sattuu.

Lonka muistui mieleeni kun selasin noita tutkimuspapereja. Siellä sanotaan että

"Tyynyliinan omistajaksi on epäilty toisaalta Lonka-nimistä henkilöä. Hänen mahdollista yhteyttään tyynyliinaan on tutkittu myöhemminkin. Ymmärtääksemme Longan sukulaiset olisivat tunnistaneet tyynyliinan Longalle kuuluvaksi. Tämä kuulemma käytti tyynyliinaa polkupyörän satulan suojana. Nyt suoritetussa esitutkinnassa ei ilmeisesti ole tutkittu Longan DNA-tunnistetta".

Silloinhan tappojen jälkeen oli ollut joku hämärän oloinen pyöräilijä jota ei ainakaan ihan heti tunnistettu. Nykytilannetta en tiedä. Hänellä oli samanlainen kantokassi joka katosi tapettujen leiristä. En muista tämän pyöräilijän tuntomerkkejä mutta Lonka oli kai ruskeatukkainen. Ei mikään keski ikäinen vielä silloin.

Sitten on vielä se keltainen kaulaliina joka löytyi ihan siitä lähistöltä mistä ne kengätkin. Sitäkin yritettiin kai liittää ensin kioskinpitäjään vaikka väkisin.Puhuttiin jotain että sillä on tappaja pyyhkinyt kengistä pois sormenjälkensä jotta ei selviä että hän on ne kengät kantanut sinne pusikkoon.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Ei Esa Lonka silti välttämättä ole syyllinen veritekoihin. Koska hän vietti kesät, missä sattui, hän on voinut yöpyä tuolla murhaniemellä vaikka koska ennen helluntaita.
Ehkä hän silloinkin oli menossa taas sinne, mutta sattuneesta syystä ei voinut jäädä.
Se, että hänellä oli murhatuille kuuluvaa tavaraa mukanaan,ei todista häntä syylliseksi.
Tietty, kulkuri kun oli, hän keräsi mukaansa tavaraa. Ainahan kaikkea tarvii, ja voi myydäkin tiukan paikan tullen.
Ja se, ettei ehkä ole alibia, tee kenestäkään murhaajaa.

Ja mikä olisi ollut tuon miehen motiivi surmiin? Ei mikään.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

antsa1
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: To Elo 27, 2009 1:06 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja antsa1 »

Tuo on ihan totta mitä sanot enkä ole suinkaan syyllistämässä ketään. En syytä Bodomjärvestä ketään koska se ei ole minun tehtäväni. Syyttäjä syyttää ja oikeus tuomitsee. Lonka on kyllä mielenkiintoinen epäilty koska omaiset ovat ilmeisesti siis tunnistaneet tyynyliinan Lonkalle kuuluneeksi. Jos tämä on totta niin se sitoo Lonkan ainakin jotenkin tekopaikkaan vaikkakaan ei osoita että Lonka olisi syyllinen tekoon.

Sitten mietin sitä että yksi omaisista antoi alibin jota hän myöhemmin katui. Sekään ei tee kenestäkään tappajaa mutta mikä voi saada ihmisen katumaan sitä että on antanut alibin? Ehkä alibin antanut ei oiekasti tiennyt missä Lonka oli ollut ja tyynyliina asian jälkeen epäilykset ehkä heräsivät että Lonkalla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa.

Lonka tuli poliisin epäillyksi tietääkseni vasta 70 luvulla mutta miksi vasta silloin? Miten Lonkan kaltainen kulkuri jolla ei aina edes ollut vakituista asuinpaikkaa keksittiin epäillyksi yli 10 vuotta tekojen jälkeen?Ja vietiin vielä ainoana eloonjäänyt henkilö tunnistamaan häntä!

Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Puliukko kirjoitti:Mielenkiintoista on se, että joidenkin spekulaatioiden mukaan hän SAATTAA olla poliisin "Ei vanhene koskaan"-ohjelmassa mainitsema suurelle yleisölle tuntematon epäilty, jonka "syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä"..
Jos poliisi TIETÄISI jonkun muun kuin Gustafssonin olevan syyllinen, ei Gustafssonia olisi murhista syytetty. :roll:
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Pharnamoh kirjoitti:Jos poliisi TIETÄISI jonkun muun kuin Gustafssonin olevan syyllinen, ei Gustafssonia olisi murhista syytetty. :roll:
Onko tullut mieleen, että suomessa ei kuolleita tutkita ja NG sattui nyt olemaan hengissä? Itselleni tuli mieleen, että KRP halusi tämänkin kiven vielä kerran kääntää. Tämä tietysti oli kaikille meille hyvä, sillä noin kiistatonta syyllisyysnäytön kaatamista en ole koskaan nähnyt. Hyvä, että tutkivat. :)
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Pitäisikö muka uskoa, että poliisit olisivat käynnistäneet pelkän "tarkastistuksen" vuoksi näin laajamittaisen prosessin ? Jossa mm. vainajatkin nostettiin ylös haudoistaan !? :roll:

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Misri kirjoitti:^ Pitäisikö muka uskoa, että poliisit olisivat käynnistäneet pelkän "tarkastistuksen" vuoksi näin laajamittaisen prosessin ? Jossa mm. vainajatkin nostettiin ylös haudoistaan !? :roll:
On syytä epäillä - kynnys ylittyi (KRP käänsi sen todennäköisin syin), ja homma tutkittiin. Ja NG vapautettiin. Eikös mennytkin näin?
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Puliukko kirjoitti:Kun täällä ei ole omaa topiccia Esko Longalle, niin teinpä sellaisen. Lonka on jäänyt vähemmälle näissä Bodom-spekulaatioissa syystä en tiedä miksi. Tiedoksi niille, jotka eivät hänestä tiedä, hän oli? kiertävä elämäntaparikollinen, jota epäiltiin aikoinaan vahvastikin Bodomin murhista. On jopa väitteitä, joiden mukaan tyynyliinaan tuntematon sperma olisi hänen. On myös väitteitä, joiden mukaan tyynyliina olisi hänen äitinsä tekemä. Mielenkiintoista on se, että joidenkin spekulaatioiden mukaan hän SAATTAA olla poliisin "Ei vanhene koskaan"-ohjelmassa mainitsema suurelle yleisölle tuntematon epäilty, jonka "syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä". Todennäköisesti samaisesta miehestä eräs Kristillisdemokraattien poliitikko kertoo blogissaan, josta teen jossain vaiheessa toisen topicin, ettei tule sellaista kuvaa, että jutussa mainittu epäilty olisi varmasti Lonka.

Mutta tiedättekö Longasta muuta? Minkä näköinen hän on ja muistuttaako NG:n hypnoosipiirrosta? Oliko alibia? Kertokaa pois, jos tiedätte jotain kys. miehestä.
Kun ottaa huomioon ajankohdan, jossa Ei vanhene koskaan -ohjelma esitettiin, niin on helppo nähdä ketä tarkoitettiin lauseella " suurelle yleisölle tuntematon epäilty, jonka "syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä"." Siinä vaiheessahan Gustafsson oltiin esitelty uhrina joka mediassa. Bodom-käräjät myöhemmin todistivat sitä, että tuo epäilty oli Gustafsson. Ja niinhän siinä kävi, ainakin toistaiseksi, ettei poliisi ole pystynyt todistamaan syyllisyyttä.
Mitä tähän Lonkaan tulee, niin eipä taida motiivia löytyä häneltäkään. :wink:
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Pharnamoh kirjoitti:Kun ottaa huomioon ajankohdan, jossa Ei vanhene koskaan -ohjelma esitettiin, niin on helppo nähdä ketä tarkoitettiin lauseella " suurelle yleisölle tuntematon epäilty, jonka "syyllisyyden poliisi tietää, muttei pysty todistamaan sitä"." Siinä vaiheessahan Gustafsson oltiin esitelty uhrina joka mediassa. Bodom-käräjät myöhemmin todistivat sitä, että tuo epäilty oli Gustafsson. Ja niinhän siinä kävi, ainakin toistaiseksi, ettei poliisi ole pystynyt todistamaan syyllisyyttä.
Mitä tähän Lonkaan tulee, niin eipä taida motiivia löytyä häneltäkään. :wink:
Jos palkintoja jaettaisiin, niin sä saisit kyllä yksioikoisimman kirjoittajan tittelin.

On suorastaan typeryyttä väittää, että EVK-ohjelmassa tarkoitettaisiin NG:tä.

Motiivia ei löytynyt NG:ltäkään. En ainakaan itse ole sellaisesta kuullut.
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Tuli vielä mieleen sama kuin antsalla tuolla aikaisemmin, että alibin antaja katui lausuntoaan siksi, että tyynyliina paljasti Longan olleen joskus Bodomilla.
Ensinnäkään ei tuota alibia olisi pitänyt edes ottaa aikanaan vakavasti sentakia, koska tuo heppu vietti kesäajat ulkosalla missä sattui. Kuinka hän juuri tuona surmayönä olisi ollut kenenkään luona yöpymässä? Varsinkin, kun oli lämmintä yölläkin ja luonnossa pärjäsi.
Mutta silti en tämän miehen syyllisyyteen usko.
Hyvä silti, että kaikki kivet käännettiin.
Murhaaja sai kuitenkin muutaman tunnin etumatkan ja se on riitänyt tähän päivään saakka.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Gyllis kirjoitti:
Jos palkintoja jaettaisiin, niin sä saisit kyllä yksioikoisimman kirjoittajan tittelin.

On suorastaan typeryyttä väittää, että EVK-ohjelmassa tarkoitettaisiin NG:tä.

Motiivia ei löytynyt NG:ltäkään. En ainakaan itse ole sellaisesta kuullut.
Kiitos kiitos. Pokkaan kyllä pokaalin mielelläni. Totuus tekee kipeää ja selkeä ja yksinkertainen totuus on tietenkin ikävä asia niiden kannalta, jotka pelkäävät keskustelun loppumista. Monellehan Bodom-mysteerio on ainoa elämän sisältö.
Kyllähän Gustafssonilla oli motiivi, joka syytteessä tuotiin esiin: ei saanut seksiä. :roll:
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Lonka

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Pharnamoh kirjoitti:Kiitos kiitos. Pokkaan kyllä pokaalin mielelläni.
Ole hyvä vaan. :)
Pharnamoh kirjoitti:Totuus tekee kipeää ja selkeä ja yksinkertainen totuus on tietenkin ikävä asia niiden kannalta, jotka pelkäävät keskustelun loppumista.
Totuutta ei kukaan tällä keskustelupalstalla tiedä. Et sinä, en minä. Joten turha väittää faktaksi tai totuudeksi sellaista mikä sellaista ei ole.
Pharnamoh kirjoitti:Monellehan Bodom-mysteerio on ainoa elämän sisältö.
Puhutko nyt itsestäsi?
Pharnamoh kirjoitti:Kyllähän Gustafssonilla oli motiivi, joka syytteessä tuotiin esiin: ei saanut seksiä. :roll:
Kuinka pitävä motiivi se oli, varsinkin kun sille ei mitään todisteita löytynyt? :roll:
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Vastaa Viestiin