Spekulointia kadonneista tavaroista

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Stobbart
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2018 11:42 am

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Stobbart »

Tuossa Johanssonin kioskimiehestä (Gyllström) kertovassa kirjassa väitetään, että Gyllström piilotti tavarat metsään, ja merkitsi kivellä. Jonkun kartanon työntekijän lapset olisivat nuo kirjan mukaan löytäneet ja kiikuttaneet isälleen, joka piti tavarat. Voi olla legendaa, mutta tuon luulisi olevan tarkistettavissa vielä, jos yksikin noista lapsista on vielä elossa.

Noin muuten on sanottava, että eihän tuollaisten tavaroiden hävittäminen lopullisesti, tai varma piilottaminen tähtitiedettä ole. Suuren osan on voinut ihan polttaa, ja sitten palamattomat tosiaan heittää esimerkiksi järven pohjaan. Mahdotonta se on sitten löytää, kun ei tarkkaan tiedetä mistä etsiä.

Sama oli Kyllikki Saaren tapauksessa. Kyllikiltä hävisivät ainakin virsikirja, kello ja alushousut. Ne kun olisi jostain löydetty, niin olisi saattanut paljastua syyllinenkin, mutta iäksi jäivät tavarat kadoksiin. Pääepäillyn eli Vihtorin kotitalo muuten poltettiin tässä pari vuotta sitten. Eräs tapausta aikanaan tutkinut poliisi kertoi minulle uskovansa, että Kyllikin tavarat saattoivat olla vielä talon vintillä, ja paloivat sitten mukana. Itse en tähän oikein usko, vaan veikkaan murhan peittelyssä avustaneen lankomiehen hävittäneen tavarat jo aikanaan, kun alkoi maa polttaa jalkojen alla. Sori offtopic, Kyllikin ketjuunhan tämä kuulusi, mutta kun tuli nyt kadonneista tavaroista puhe.

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

On kyllä huikea legenda, ja tyystin vailla uskottavuutta. Miksi ihmeessä tietoa tavaroista ei olisi välitetty poliisille? Ja mistä ne tiedettiin kioskimiehen piilottamiksi?

Jos ajattelee kadonneita tavaroita epäiltyjen valossa, niin kioskimiehellä kai oli vähiten syytä ottaa uhreilta muistoesineitä mukaan. Vastaavasti epäilty Lonkalle, joka kai oli jonkinlainen rantojen mies, ne olisivat olleet ihan elämistä helpottanut saalis.

Avatar
Baretta
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 7:49 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Baretta »

Minäkään en mielelläni lähde uskomaan huhuihin... Ennemmin vaikka sitten omia teorioita kehiin. Mielestäni ne olisivat voineet kadota tapahtumapaikalta moottoripyörien/-pyörän mukana. Pyöriä ei tutkittu. Kun kätkijä tiesi niiden matkanneen pyörien mukana hän myös sai ne lopullisesti hävitettyä aivan muualla kuin rikospaikan läheisyydessä.

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

Mistä juontaa juurensa luulo siihen, ettei prätkiä tutkittu? Jos niillä olisi ajettu, olisi äänestä ollut havaintoja. Huumorilla voi tietysti todeta, Markan höpöttäneen niistä jopa oikeudenkäynnissä.

Stobbart
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Ti Helmi 20, 2018 11:42 am

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Stobbart »

Vaikka itselläni ei toki asiasta mitään tietoa ole, niin ei nyt kovin vaikea ole kuvitella, että prätkät on pikimmiten saatettu luovuttaa poliisille ilman tarkkaa syyniä. Olihan se rikospaikkatutkinta vähän mitä sattuu, kun sadat ihmiset päästettiin mellastamaan rikospaikan ympäristöön, ja veriset tavaratkin luovutettiin nopeasti omaisille. Hannes Markkulan kirjassa on litteroitu hänelle lähetetty kirje, jossa Bodomilla murha-aamuna pyörinyt henkilö oli löytänyt jostain teltan lähettyviltä verisen voipaperin, johon oli mielestään pyyhitty veristä veistä. Oli tuonut sen paikalla olleelle poliisille, joka oli vain mutissut ”meillä on jo noita.” Paperin löytänyt henkilö oli sitten vienyt sen kotiinsa, ja säilyttänyt kirjahyllyllä, ja vieraatkin olivat tuota esinettä sitten ajan saatossa ihmetelleet. Paperi sitten hävisi muuton aikana, ja kuinka ollakaan pari vuotta tapahtumien jälkeen henkilö oli saanut soiton poliisilta. Tieto voipaperista oli kantautunut poliisin korviin, joka nyt sitten lopulta oli siitä kiinnostunut. Paperi oli kuitenkin iäksi kadonnut, jota kirjoittaja kovasti harmitteli. Hänen mukaan siinä olisi ollut jopa veriset sormenjäljet havaittavissa. Tiedä sitten, mutta kyllä tuo joka tapauksessa kuvastaa poliisin touhuja tuolloin.

Moottoripyöristä vielä sen verran, niin kyllä esimerkiksi veitsen olisi hyvinkin voinut piilottaa esim. bensatankkiin. Mutta kaikkia tavaroita ei prätkiin mitenkään olisi saanut. Miten esimerkiksi piilotat nahkatakin moottoripyörään? Ylipäätään moottoripyörien käyttäminen kätköpaikkana tulee mieleen lähinnä siinä tapauksessa, että syyllinen olisi paikalle jäänyt Gustafsson. Mutta kyllä kaikki viittaa siihen, että tekijä on päässyt poistumaan paikalta kauas kenenkään huomaamatta, vienyt tavarat hevonskutsiin ja hävittänyt iäksi. Ellei sitten uskota Johanssonin kirjaa, että Donne näki Gyllströmin kuskaamassa verisiä vaatteita. :D Itse pidän tuota kirjaa lähtökohtaisesti melkoisena satuiluna, vaikka toki haluaisin kirjan joskus suomeksi lukea, ja myös päästä juttelemaan noiden elossa olevian todistajien, kuten Donnen kanssa.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Johansson esittää, että metsään kätkettiin vain muutama pieni tavara kuten kellot. Muu poltettavissa oleva tavara olisi pudotettu monttuun, jossa tuhottiin polttamalla sairaiden tai tauteihin kuolleiden sikojen ruhot. Sinne olisivat kirjan mukaan kadonneet, palaneet.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Avatar
Baretta
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 7:49 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Baretta »

Kunto Kalpa kirjoitti:Mistä juontaa juurensa luulo siihen, ettei prätkiä tutkittu? Jos niillä olisi ajettu, olisi äänestä ollut havaintoja. Huumorilla voi tietysti todeta, Markan höpöttäneen niistä jopa oikeudenkäynnissä.


Tästä oli kirjoitusta muutama vuosi sitten palstalla. Poliisilla ei ole olemassa dokumenttiä jonka perusteella pyörät olisi aikanaan tutkittu. Eikä mikään viittaa tutkintaan. Pyörät kuljetettiin paikalta muistaakseni ( tämä muistinvaraista tietoa) kuorma-auton lavalla poikien kotiin. Itsekkin epäilen kovasti ettei pyöriin koskettu muutoin kuin silmäilemällä. Sen ajan rikostutkinta lienee suuntautunut ympäristössä aivan muualle... Siinähän ne pyörät oli kaikkien nähtävillä... Mitäpä niitä tutkimaan 8)

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

Tarkkoittanet Baretta, ettei etp:ssä ole mainintaa moottoripyörien tutkimisesta. Ei ole monesta muustakaan asiasta, mutta ei se tarkoita, että tärkeimpiä kohteita olisi jätetty katsomatta. Aikanaan muuten yksi kirjoittaja kirjoitti huikeana päätelmänä, että kadonneet tavarat olivat vedenottamon roskiksissa, koska etp:ssä ei ole mainintaa niitten tutkimisesta. Sama laulu siis jatkuu.

Julperi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 27, 2011 10:21 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Julperi »

Kunto Kalpa kirjoitti:Tarkkoittanet Baretta, ettei etp:ssä ole mainintaa moottoripyörien tutkimisesta. Ei ole monesta muustakaan asiasta, mutta ei se tarkoita, että tärkeimpiä kohteita olisi jätetty katsomatta. Aikanaan muuten yksi kirjoittaja kirjoitti huikeana päätelmänä, että kadonneet tavarat olivat vedenottamon roskiksissa, koska etp:ssä ei ole mainintaa niitten tutkimisesta. Sama laulu siis jatkuu.

No ei niitä nyt välttämättä ole katsottu kuin pintapuolisesti. Roskikseen nyt varmaan ollaan kurkattu, ehkä vähän kaiveltukkin. Ja joo, ei se ettei etp:ssä ole jostain mainintaa tarkoita etteikö niin olisi tehty. Mutta ei se tarkoita että niin olisi varmasti tehty. Ja aikoinaan kirjoittajiin, nii eikös se yks "hemmo" väittänyt että prätkän penkin alle mahtuu vaikka mitä roinaa?

Avatar
Baretta
Hetty Wainthropp
Viestit: 450
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 7:49 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja Baretta »

Julperi kirjoitti:
Pe Joulu 07, 2018 3:23 pm
Kunto Kalpa kirjoitti:Tarkkoittanet Baretta, ettei etp:ssä ole mainintaa moottoripyörien tutkimisesta. Ei ole monesta muustakaan asiasta, mutta ei se tarkoita, että tärkeimpiä kohteita olisi jätetty katsomatta. Aikanaan muuten yksi kirjoittaja kirjoitti huikeana päätelmänä, että kadonneet tavarat olivat vedenottamon roskiksissa, koska etp:ssä ei ole mainintaa niitten tutkimisesta. Sama laulu siis jatkuu.

No ei niitä nyt välttämättä ole katsottu kuin pintapuolisesti. Roskikseen nyt varmaan ollaan kurkattu, ehkä vähän kaiveltukkin. Ja joo, ei se ettei etp:ssä ole jostain mainintaa tarkoita etteikö niin olisi tehty. Mutta ei se tarkoita että niin olisi varmasti tehty. Ja aikoinaan kirjoittajiin, nii eikös se yks "hemmo" väittänyt että prätkän penkin alle mahtuu vaikka mitä roinaa?
Niinhän se on että näistä asioista voisi tingata loputtomiin... Pyöriin niitä tavaroita joka tapauksessa olisi saanut paljon mahtumaan ja olen siinä luulossa että niitä ei siinä hässäkässä tsekattu.

garcia
Jane Marple
Viestit: 1059
Liittynyt: Pe Loka 10, 2014 11:13 am

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja garcia »

Mä taidan lähtee telttailemaan Bodom- järven rannalle.Yksin, etten saa koronaa.

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3998
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Spekulointia kadonneista tavaroista

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Huomioin mm., että esitutkintapöytäkirjan mukaan:

Alkuperäisen tutkintamuistion mukaan Tuulikki Mäen omaisille on 6.6.1960 luovutettu keltainen pusero, vyö, farmarihousut, housut, kengät, uimapuku , rintaliivit, keltainen villatakki, anorakki, keinomokkatakki, silkkihuivi, pusero, nilkkasukat, eväslaukku ja huopa. (Liite 25)

Mutta tutkintamuistio listaa kadonnutta omaisuutta kuitenkin:

Mäelle kuuluvat:
Lompakko, naisten mallia, punaista galonia ja päästä kaksinkerroin kääntyvä, sen kääntöpuolen vasemmanpuoleinen sivu on varattu kokonaan valokuvaa varten ja siinä oli värillinen, mahdollisesti Paul Ankaa esittävä kuva. Kääntöpuolen oikeanpuoleisessa osassa oli 7 valokuvaa ja mahdollisesti 150 markkaa rahaa. Lompakko on kooltaan noin 7 x 12 senttiä.

Pyyheliina, jossa mahdollisesti on merkattuna kirjaimet E.M., sekä naisten villainen, yksivärinen, kirkkaantumman sininen uimapuku, jonka olkaimet ovat ristiin takana.


Kaija Ryynänen on toisaalta Eva-kehden jutussa kertonut lainanneensa Mäelle uimapukunsa.

Tuulikin äiti oli antanut tälle luvan lähteä sillä nimenomaisella ehdolla, että Seppo tulisi hakemaan Tuulikkia kotoa. Perjantaina Tuulikki vielä kävi meillä. Hän oli ostanut uudet valkoiset nilkkasukat ja tällaiset terveyssandaalit kuin minullakin on. Ja hän lainasi minun sateenkaarenkirjavan uimapukuni. Ennen retkeä kävimme yhdessä ostamassa lenkkimakkaraa, jota tyttöjen piti käristää leiritulella.

Tutkinnan mukaan Mäille on siis luovutettu (ilmeisesti Björklundin) uimapuku, kadoksiin on jäänyt Mäen yksivärinen, kirkkaantumman sininen uimapuku, ja Kaija Ryynänen on kertomansa mukaan lainannut Mäelle sateenkaarenkirjavan uimapukunsa.
Reino Mäki poltti uimapuvun palattuaan Seinäjoelta. On mahdollista, että se oli sama uimapuku, jota Gustafsson vuonna 2004 väitti käyttäneensä.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Vastaa Viestiin