Sivu 1/7

Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 04, 2013 12:54 pm
Kirjoittaja antsa1
Hei!

Luin mielenkiinnosta noita Bodomtapauksen asiakirjoja joita on näköjään vieläkin löydettävissä internetistä.Erityisen kiinnostunut olen tästä ulkopuolisesta henkilöstä joka liikkui siinä paikalla jossa murhat tapahtui.On todennäköistä että tämä henkilö oli tappaja.

"Kalevi Haapalainen on kertonut myös noin 05.50-05.55 aikoihin kuulleensa jotain ääntä niemen suunnasta. Haapalainen oli lisäksi havainnut jonkun lähtevän teltan vierestä alas rantaan eli itärantaan. Haapalaisen käsityksen mukaan tämä henkilö oli ilmeisesti ollut mieshenkilö ainakin koosta ja ruumiinrakenteesta päätellen ja vaatetuksesta hän on todennut, että se ei missään tapauksessa ollut tumma. Lisäksi hän on havainnut jonkun miehen makaavan kasassa olevan teltan päällä. Tällä oli ollut jalassa tummat housut."

"Olavi Kivilahti on havainnut noin klo 06 aikaan niemen suunnalta tulevan henkilön. henkilö oli melkein juoksuvauhtia kulkemassa Vestön työmaalle. Hän on arvioinut henkilön iäksi 25-30-vuotta, jotain alle kolmikymppinen. ...Kivilahti on kuvannut, että mies oli ollut noin 20-30-vuotias, tukka vaaleanruskea, pituudeltaan noin 170-180 senttiä, normaalivartaloinen ja suoraryhtinen. Mies oli ollut puettuna hyvin vaaleaan pikkutakkiin ja tummiin housuihin."

Mitenkä tämän henkilön paikallaolo sivuutettiin jälkimmäisessä tutkinnassa niin vahvasti? Kolme todistajaa on kertonut aika samallalailla tällaisesta henkilöstä. Ja vaikka en hypnoosia pidä erityisen luotettavana niin myös niissä kokeissa saatiin tuntomerkit samanlaisesta vaaleatukkaisesta miehestä.

Kuka se mies sitten oli?! Aika vahvasti monet poliisit uskoivat tämän kioskinpitäjän syyllisyyteen. Mutta hän oli muistaakseni jo lähemmäs 50-vuotias ja roteva mies. Muistutti enemmän kehonrakentajaa. Ei hän voinut olla tuo mies jota kuvattiin alle 30-vuotiaaksi ja vaaleaksi ja normaalivartaloiseksi.

Mies ei voinut olla myöskään Nils Gustafson joka oli tummatukkainen ja hänen vaatetuksensa oli tumma.Gustaffsson oli myös aika iso mies luultavasti pitempi kuin tuo mies.

Mietiskelen tässä samalla sitä Vestön työmaata.Kivilahti sanoi että mies oli kävelemässä sinne suuntaan. Kuuden pintaan ainakin P. Timberg oli joittenkin kertomusten mukaan Vestöllä. Se mikä on jäänyt mieleen siis jos mietitään tappovälinettä,niin faija joka kävi tuolla paikalla aika pian tappojen jälkeen sanoi että se ase oli varmaan otettu työmaalta. Siellä oli kaikennäköisiä rautaputkia kuulemma joilla olisi voinut kalauttaa hengen pois. Myös tämä saunatyömaan mies on aika kiinnostava henkilö. Näitten liikkumisista ei kai tiedetä hirveästi.

Miten selitetään siis ulkopuolinen henkilö ja kuka se oli. Moni elää siinä käsityksessä että tappaja oli Gustafson tai kiskakalle mutta eihän kumpikaan voinut olla se paikalla liikkunut vaalea henkilö.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 04, 2013 4:37 pm
Kirjoittaja Lumienkeli
Jokuhan kehtasi täällä epäillä, että Andrei Chikatilo olisi ollut tuolloin luokkaretkellä Suomessa :mrgreen: *kaivelee foliohattuaan*

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 04, 2013 11:15 pm
Kirjoittaja Misri
^ Tuskin kävi. Uhrien vammaprofiili, ei tue sitä näkemystä.

Hieman täytyy oikoa taas antsa1 virheellistä "tietoa". Lintupojat eivät kuvanneet teltan takaa poistuvaa hahmoa vaaleahiuksiseksi mieheksi. Vaan, että tällä hahmolla oli jotain vaaleaa vaatetta yllään. Tämä poistuvan hahmon havainto kesti vain muutaman sekunnin ajan. Mitään tunnistettavia ykityiskohtaisia ulkonäkö-havaintoja, lintupojat eivät tästä hahmosta kyenneet tekemään.

Kivilahden klo. kuuden mies havainto, oli tehty aurinko-kellon tarkkuudella. Joten näkemänsä klo-kuuden kulkijan aikahavainto on "luonnollisen" epätarkka.

Kuitenkin tässä uudessa tutkinnassa selvisi, paljon sellaisia seikkoja jotka tukevat näkemystä, että tämä poistuva hahmo on ollut NG. Lintupoikien saapuminen telttapaikan läheisyyteen. Aiheutti nuoressa surmaajassa hallitsemattoman paniikkireagtio-tilan, ja hän aikoi paeta surmapaikalta. Kuitenkin hän on tullut sen verran järkiinsä ja tajunnut, että pako olisi suuri virhe. Joten hän on rauhoituttuaan palannut takaisin telttapakalle.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ma Touko 06, 2013 4:50 pm
Kirjoittaja Matlock
Misri kirjoitti:^ Kuitenkin tässä uudessa tutkinnassa selvisi, paljon sellaisia seikkoja jotka tukevat näkemystä, että tämä poistuva hahmo on ollut NG. Lintupoikien saapuminen telttapaikan läheisyyteen. Aiheutti nuoressa surmaajassa hallitsemattoman paniikkireagtio-tilan, ja hän aikoi paeta surmapaikalta. Kuitenkin hän on tullut sen verran järkiinsä ja tajunnut, että pako olisi suuri virhe. Joten hän on rauhoituttuaan palannut takaisin telttapakalle.
Eipä selvinnyt yhtään mitään, mikä tukisi hahmon olleen NG. Pelkkää spekulaatiotasi tuo paniikki.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ma Touko 06, 2013 7:49 pm
Kirjoittaja Misri
Matlock kirjoitti:
Misri kirjoitti:^ Kuitenkin tässä uudessa tutkinnassa selvisi, paljon sellaisia seikkoja jotka tukevat näkemystä, että tämä poistuva hahmo on ollut NG. Lintupoikien saapuminen telttapaikan läheisyyteen. Aiheutti nuoressa surmaajassa hallitsemattoman paniikkireagtio-tilan, ja hän aikoi paeta surmapaikalta. Kuitenkin hän on tullut sen verran järkiinsä ja tajunnut, että pako olisi suuri virhe. Joten hän on rauhoituttuaan palannut takaisin telttapakalle.
Eipä selvinnyt yhtään mitään, mikä tukisi hahmon olleen NG. Pelkkää spekulaatiotasi tuo paniikki.
Totuus on kuitenkin se, että telttanäkymä uhrien osalta oli erilainen löydettäessä kuin mitä se oli lintupoikien havaintojen teko hetkellä. Eli telttanäkymää oli muutettu, muokattu vielä siitä näkymästä minkä lintupojat näkivät. Tämä uhri asetelmamuutos, selviää teltan verijäljistä. On aivan luonnollista, että tekijä oli paniikissa, lavastustyöt olivat vielä kesken ja kärähtäminen muutaman askeleen päässä.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 3:52 pm
Kirjoittaja Matlock
Tekijä oli todennäköisesti paniikissa riippumatta siitä, kuka hän oli. Jos telttapaikkaa on poikien käynnin jälkeen muutettu, toki ulkopuolinenkin on voinut sen tehdä kähveltäessään kamoja tai muusta kuten seksuaalisesta syystä.

Kuten antsa1 toteaa, moni seikka viittaa ulkopuolisen paikalla olemiseen. Lisäisin hänen listaansa vielä poikien kuulemat ihmisäänet telttaa lähestyttäessä.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 4:31 pm
Kirjoittaja Atlanta
Eivät telttaa siirrelleet ja teltan luona puhuneet varmaankaan ollet surmatöihin osallistuneet. Sieltä etsittiin vaan käyttökelpoista tavaraa ja muuta, kuten viinaa tai tupakkaa.
Ei henkilöitten tarvitse välttämättä olla mitään kodittomia kulkureitakaan, vaan muuten kesäyössä aikaansa viettäviä.
Jos olivat vielä sodankäyneitä miehiä, eivät pelästyneet muutamaa vainajaa eikä verta. Olivat nähneet pahempaakin.
Ehkä Nils oli siirretty etsinnän ajaksi sivuun ja sitten heitetty takaisin jotenkutenkin teltan päälle, kun on lähdetty pois.
Nämä henkilöt eivät muuten olleet poliisin ystäviä, kun eivät ilmoittautuneet.
Saattoivat kyllä olla mukana katselemassa ja ihmettelemässä, kun uhreja vietiin pois ja ehkä vielä haravoimassa lähiseutua, kuten niin monet muutkin.
Myös murhaaja saattoi olla samassa puuhassa ja hävittää ja viedä mennessään ehkä tärkeitäkin todisituskappaletta.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 8:42 pm
Kirjoittaja Misri
^ ' Saattoi olla ja ehkä oli'! Nämä mielikuvitukseen perustuvat teoriat, ei oikein jaksa innostaa. Teltan läheisyydessä oli tupakka-askeja jotka eivät olleet kelvanneet näille 'saattoi' ja 'ehkä' tyypeille. :roll:

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 8:50 pm
Kirjoittaja Spurgumies
Kuinka vilkas alue tämä oli..Monenko henkilön on nähty olleen murha-aikaan noin 1km kokoisen ympyrän sisällä. paikan keskusta on murhapaikka

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 11:00 pm
Kirjoittaja matlockb
Empä nyt jaksa alkaa määrää laskemaan, Spurgumies, mutta kyllähän tuota porukkaa siellä yllättävän paljon oli kilometrin säteellä villinä veikkauksena varmaan yli 50 eri henkilöä (heti surmien jälkeen ja niiden paljastumisen aikoihin).
Porukkaa kyllä riitti kirjaimellisesti kuin pienessä kylässä, vähän tuntuu että puolet Bodomin kyläläisistä olisi ollut tuolloin liikkeellä unohtamatta tietenkään näitä ns. "metsien miehiä" joita niitäkin jo löydettiin kymmeniä (joilla oli voimassa oleva etsintäkuulutus pikkurikoksista).

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 07, 2013 11:40 pm
Kirjoittaja Gyllis
Misri kirjoitti:^ ' Saattoi olla ja ehkä oli'! Nämä mielikuvitukseen perustuvat teoriat, ei oikein jaksa innostaa. Teltan läheisyydessä oli tupakka-askeja jotka eivät olleet kelvanneet näille 'saattoi' ja 'ehkä' tyypeille. :roll:
Minkä takia sinun (Tuomisen) mielikuvitukseen perustuva teoria olisi yhtään parempi?

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ke Touko 08, 2013 8:28 am
Kirjoittaja yövuoro
Telttapaikalta löytyi tupakka-askeja.
Armiro merkkisiä, löytyi myös Amirossi merkkisiä kondomeita.
Löytyi citrus likööripullo, mahdollisesti nuotiopohja.
Ei löytynyt tiettyjä tavaroita, Salmisaari pulloa, Vaakuna pulloa, pilsneripulloja.

Ulkopuoliset henkilöt. Kaunis kesäilta, nuorista oli vähän havaintoja ja paikalla liikkui vähän väkeä, kiersivätkö leiripaikan. Gustafssonin mukaan illanvietto kului korttia pelaten, prätkistä puhuen ja uiden. Silti havaintoja on kumman vähän.

Lintupojat luulivat Gustafssonia vaatemytyksi, melkoinen "pakkaus".

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ke Touko 08, 2013 3:59 pm
Kirjoittaja antsa1
Tämä asia eli kolmen eri todistajan näkemä hiippari ei selity Gustafssonilla. Gustafsson oli tummatukkainen ja yllään retkellä oli tumma nahkatakki ja harmaa villapusero ei siis mitään vaaleaa. Todistajat näkivät kasassa makaamassa henkilön tai oikeastaan jalat ja tuon täytyi olla Gustafsson.Esimerkiksi uhri Maili Björklundia tuskin saattoi luulla mieheksi ja hänen housunsakin oli eri väriset.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ke Touko 08, 2013 4:10 pm
Kirjoittaja yövuoro
Gustafssonin villapaita oli luonnonharmaa eli vaaleahko. Muuna vaatetuksena ruutupaita, ajalleen tyypillinen, kuten kertoi.
Nahkatakki lie ollut jo kuuden aikaan " ihan verinen" kuten Gustafsson harmitteli pilalle mennyttä rotsiaan.
Olisi mielenkiintoista saada nähdä kuvia tai selostus poliisien niemellä tekemästä teltta in situ rekosta.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ke Touko 08, 2013 9:47 pm
Kirjoittaja Misri
^ Yövuoro, sitä selostuta ei ole saatavissa. Mutta se mikä oli telttalavastuksen tarkoitus, tulee esiin syyttäjän teemasta. Ehkä tärkein asia oli se, mitä lintupojat näkivät tai eivät nähneet telttapaikalta. Heikki Salonen osallistui myös tähän telttalavastukseen. Ja häntä kuulusteltiin Tuomisen toimesta uudelleen.