Sivu 4/7

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 5:56 pm
Kirjoittaja ANDYROM
Eräs toinen asia, joka on dokumentoitu virheellisesti ja puutteellisesti: Irmeli B:n tavaraluettelosta alusvaatepuolelta on luetteloitu kahdet liivit, rintaliivit ja toiset, jotka ilmeisesti olivat silloin käytettävää sukkanauhamallia. Missään ei ole kerrottu, että sukat puuttuvat. Olisiko niin, että retkeläinen olisi intuitiivisesti pakannut lämmikettä jaloille yöksi. Sukista ei ole missään vaiheessa puhuttu mitään. Häveliäisyyttäkö? Ei varmaan, ehkä puhdasta tietämättömyyttä.

Mihin tekijä olisi saanut kadotetuksi pientä tavaraa ja vaikkapa murha-aseen: Sukkaan, jos laittaa kiven ja sitten vielä hävitettävää pikkutavaraa, solmu päähän ja avot: saa lingotuksi aika kauas. Tämä nyt taas spekulaatiota, kun tässä jutussa on kaikki levällään eikä vähiten aikoinaan tapahtuneen tutkinnan puutteen takia.

Murha-asetta etsittiin aikanaan miinaharavalla. Kuka käy demonstroimassa sen aikaisella sukalla, kuinka kauas kivellä varustetun sen aikaisen sukan saa lentämään? 8)

Sitä vaan ihmettelen, olisiko NG kaiken tämän keksinyt ja puuhastellut tavaroita tie minne :roll:

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 7:47 pm
Kirjoittaja Misri
^ Irmeli Björklund

Rikospaikkatutkinnan mukaan Björklundin vaatetuksena oli vaaleansiniharmaa villapaita, vaaleanvihreät farmarit, joiden etutaskussa oli yksi Abloy-avain, vaalea beigevärinen pusero, rintaliivit ja sukat.

Alkuperäisen tutkintamuistion mukaan Björklundin omaisille on 6.6.1960 luovutettu villatakki, jonka kauluksessa oli 16 reikää, silkkihuivi, pitkät housut, pusero, jonka kauluksessa oli 17 reikää, villapusero, housut, liivit, rintaliivit, pyyheliina, kengät ja vyö (Liite 25). Björklundin vaatteiden reiät ovat syntyneet tapahtuneen yhteydessä ja ovat teräaseen iskujen aiheuttamia.

Täytyi vähän virkistää muistia mitä vaatteita uhreilla on ollut yllään. Tuon rikospaikkatutkimuksen mukaan Irmelillä on ollut sukat. Kuitenkin kun katsoo uhrikuvaa niin hän on siinä kuvassa paljasjaloin. Eikä teltan pohjalta löydetyissä tavaroissakaan mainita sukkia? Anja-Tuulikin nilkkasukat oli siellä itärannanpuolella pensaassa. Irmelin osalta on liivejä mainittu kaksin kappalein, rintaliivit, (liivit)? Onkohan kyseessä ollut kirjausvirhe, kuka sitä nyt pitkienhousujen kanssa pitäisi sukkanauhaliiveillä kiinnitettäviä sukkia? :roll:

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 8:02 pm
Kirjoittaja ANDYROM
Onkohan kyseessä ollut kirjausvirhe
Niinpä niin, virheitä siellä siellä, virheitä täällä. :|

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 8:11 pm
Kirjoittaja Misri
ANDYROM kirjoitti:
Onkohan kyseessä ollut kirjausvirhe
Niinpä niin, virheitä siellä siellä, virheitä täällä. :

Tuo kyllä vähän ihmetyttää, että rikospaikkatutkimuksessa maititaan Irmelillä olleen sukat, ja valokuvasta voi nähdä, että hän oli siinä teltapäällä paljasjaloin. Joko kirjaaja on kirjannut väärin, tai sitten murhaaja on vienyt ne sukat? Näissä liiviasioissa olisi kyllä ollut naispoliisi paikallaan. :P

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 8:22 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Misri, ketä pidit syyllisenä Bodomin murhiin ennen NG:n pidätystä vuonna 2004? Kiinnostaisi tietää.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 8:47 pm
Kirjoittaja Misri
^ Niin tämä kiinnostukseni Bodomiin heräsi kun uutisoitiin, "että Bodomin surmista ainoana eloonjäänyt on pidätetty." Sitä ennen olin kyllä jotain näistä surmista lueskellut lehdistä ja mielessäni ajattelin, että kuinkahan se eloonjäänyt on itse selvinnyt fyysiseti ja psyykkisesti näistä ystäviensä traagisista surmista? Siitä asiasta kun ei juurikaan kirjoiteltu mitään lehdissä. Oletin tietenkin, että hän ilm. oli myös saanut vakavat vammat. Joten kyllä tämä pidätysuutinen yllätti.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 9:01 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Misri kirjoitti:^ Niin tämä kiinnostukseni Bodomiin heräsi kun uutisoitiin, "että Bodomin surmista ainoana eloonjäänyt on pidätetty." Sitä ennen olin kyllä jotain näistä surmista lueskellut lehdistä ja mielessäni ajattelin, että kuinkahan se eloonjäänyt on itse selvinnyt fyysiseti ja psyykkisesti näistä ystäviensä traagisista surmista? Siitä asiasta kun ei juurikaan kirjoiteltu mitään lehdissä. Oletin tietenkin, että hän ilm. oli myös saanut vakavat vammat. Joten kyllä tämä pidätysuutinen yllätti.
Olitko heti pidätyksen jälkeen vakuuttunut siitä, että poliisilla oli oikea mies pidätettynä vai mikä sinut lopulta vakuutti NG:n syyllisyydestä? Keskustelitko esimerkiksi Muuralan palstalla tai muilla foorumeilla Bodomista jo tuolloin?

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Ti Touko 06, 2014 9:37 pm
Kirjoittaja Misri
^ Minä nyt satun olemaan luonteeltani niitä ihmisiä, jotka eivät usko mitään ennenkuin olen asiat ensin itselleni selvittänyt. Joten odottelin mitä tuleman pitää. Vasta sitten kun tutkinta-aineisto julkistettiin pääsiin tekemään näitä omia päätelmiäni asioista. Ja surffaillessani netissä löysin sattumoisin kys. murhaa käsittelevän Waldemarin keskustelufoorumin, siitä se sitten todenteolla nytkähti liikkeelle..

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 3:47 pm
Kirjoittaja Uta
ANDYROM kirjoitti:Eräs toinen asia, joka on dokumentoitu virheellisesti ja puutteellisesti: Irmeli B:n tavaraluettelosta alusvaatepuolelta on luetteloitu kahdet liivit, rintaliivit ja toiset, jotka ilmeisesti olivat silloin käytettävää sukkanauhamallia. Missään ei ole kerrottu, että sukat puuttuvat. Olisiko niin, että retkeläinen olisi intuitiivisesti pakannut lämmikettä jaloille yöksi. Sukista ei ole missään vaiheessa puhuttu mitään. Häveliäisyyttäkö? Ei varmaan, ehkä puhdasta tietämättömyyttä.

Mihin tekijä olisi saanut kadotetuksi pientä tavaraa ja vaikkapa murha-aseen: Sukkaan, jos laittaa kiven ja sitten vielä hävitettävää pikkutavaraa, solmu päähän ja avot: saa lingotuksi aika kauas. Tämä nyt taas spekulaatiota, kun tässä jutussa on kaikki levällään eikä vähiten aikoinaan tapahtuneen tutkinnan puutteen takia.

Murha-asetta etsittiin aikanaan miinaharavalla. Kuka käy demonstroimassa sen aikaisella sukalla, kuinka kauas kivellä varustetun sen aikaisen sukan saa lentämään? 8)

Sitä vaan ihmettelen, olisiko NG kaiken tämän keksinyt ja puuhastellut tavaroita tie minne :roll:

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 5:26 pm
Kirjoittaja Misri
Uta kirjoitti:

Utaa kaiketi kiinnostaa kadonneen tavaran metsästys? :wink: Luulisin, että sellaisen varrellisen sukan pikkutavaroineen ja vielä kivi siinä mukana saa lentämään kauemmaksi, kun käyttää sellaista moukarinheittotyyliä. Itse kyllä ajattelisin, että ne kaikki kadonneet kamat on sullottu siihen NGn kadonneeseen "kauppalaukkuun". Vesilaitoksen rakennustyömaakin tarkistettin vain silmämääräisesti, lähinnä sieltä etsittiin sopivaa murha-asetta esim putkenpätkää tmsv.

Ehkä siinä keksimisasiassa, on mukaltetu Tulilahden surmien toimintakuvaa. Olihan ne tapahtumat tapetilla lehdissä tulevan oikeudenkäynnin johdosta.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 7:40 pm
Kirjoittaja Uta
[quote="Misri"]
Uta kirjoitti:
ANDYROM kirjoitti:Eräs toinen asia, joka on dokumentoitu virheellisesti ja puutteellisesti: Irmeli B:n tavaraluettelosta alusvaatepuolelta on luetteloitu kahdet liivit, rintaliivit ja toiset, jotka ilmeisesti olivat silloin käytettävää sukkanauhamallia. Missään ei ole kerrottu, että sukat puuttuvat. Olisiko niin, että retkeläinen olisi intuitiivisesti pakannut lämmikettä jaloille yöksi. Sukista ei ole missään vaiheessa puhuttu mitään. Häveliäisyyttäkö? Ei varmaan, ehkä puhdasta tietämättömyyttä.

Mihin tekijä olisi saanut kadotetuksi pientä tavaraa ja vaikkapa murha-aseen: Sukkaan, jos laittaa kiven ja sitten vielä hävitettävää pikkutavaraa, solmu päähän ja avot: saa lingotuksi aika kauas. Tämä nyt taas spekulaatiota, kun tässä jutussa on kaikki levällään eikä vähiten aikoinaan tapahtuneen tutkinnan puutteen takia.

Murha-asetta etsittiin aikanaan miinaharavalla. Kuka käy demonstroimassa sen aikaisella sukalla, kuinka kauas kivellä varustetun sen aikaisen sukan saa lentämään? 8)

Sitä vaan ihmettelen, olisiko NG kaiken tämän keksinyt ja puuhastellut tavaroita tie minne :roll:

Utaa kaiketi kiinnostaa kadonneen tavaran metsästys? :wink: Luulisin, että sellaisen varrellisen sukan pikkutavaroineen ja vielä kivi siinä mukana saa lentämään kauemmaksi, kun käyttää sellaista moukarinheittotyyliä. Itse kyllä ajattelisin, että ne kaikki kadonneet kamat on sullottu siihen NGn kadonneeseen "kauppalaukkuun". Vesilaitoksen rakennustyömaakin tarkistettin vain silmämääräisesti, lähinnä sieltä etsittiin sopivaa murha-asetta esim putkenpätkää tmsv.

Ehkä siinä keksimisasiassa, on mukaltetu Tulilahden surmien toimintakuvaa. Olihan ne tapahtumat tapetilla lehdissä tulevan oikeudenkäynnin johdosta.[/quote]

No joo... Ajattelin, että kyllä Minfolaiset suurinpiirtein arvaa mitä yritän sanoa, joten turhaahan se on sen kummemmin mitään kirjoitella. :wink:

Mutta voi vitsi... En ymmärrä kuinka tuossa noin kävi, sillä olin kyllä lähettävinäni myös jonkinmoisen vastauksen. Kun painoin lähetä-nappulaa kone ilmoitti samalla hetkellä, että ei yhteyttä verkkoon, vaikka yhteys kuitenkin sitten oli. Ja siihen samaan syssyyn tuli vieraita, joten piti sammuttaa koko kone. Mitenköhän minä nyt muistan mitä tuli jo sanottua, mutta yritetään...

Olikohan jotenkin näin: Onhan ne IB:n toiset liivit voineet olla mukana vain varmuuden vuoksi, esim. mahdollisesti tarvittavan "kuukautisrätin" paikoillaan pysymiseksi. Sukista... tarkoitat ehkä niitä sen aikaisia nailonsukkia (tai sen tapaisia), jollaisista minäkään en kyllä muista mitään mainintoja. Nimim. Krieg mainitsi kuitenkin jossain viestissään, että Kaija Ryynäsen haastattelussa (Eeva-lehti, elok.1960) mainitaan IB:n ostaneen valkoiset nilkkasukat ennen reissuun lähtöä. Eri asia varmaankin, mutta mainitaanko niitäkään missään muualla?

Voisin muuten mennä kokeilemaan sitä sukanheittoa, mutta lentäisiköhän tuo minun heittämänäni viittä metriä kauemmaksi.

t.Uta

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 8:07 pm
Kirjoittaja Uta
[quote="Misri"]^ Niin tai oikea totuus on, että se likainen liinakäärö ei kelvannut häveliäisyys-syistä uhrien vanhemmille. Uta, kyllä se Valtion seerumilaitoksen antama lausunto taisi olla kaikkea muuta kuin varma.

Taitaa olla minulla huono päivä tänään näiden konehommelien kanssa, kun meni tuon äskeisen viestin tekstikootkin vähän miten sattuu ...

Mutta... Miksi Valtion seerumilaitoksen lausunto olisi epäluotettava tai epävarma? Silloinhan voisi ajatella, että kaikki lausunnot ovat epäluotettavia ja turhia. Ainakin ne, jotka eivät oikein ole minulle (siis minulle) mieleen, eikö vaan ? :|

t.Uta

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 9:16 pm
Kirjoittaja Misri
^ Näin nämä masiinat joskus tuottavat yllätyksiä. :P Tässä pätkälainaus Kaija Ryynäsen kertomana nilkkasukka-asiasta Eeva-lehdestä 1960; - " Perjantaina Tuulikki vielä kävi meillä. Hän oli ostanut uudet valkoiset nilkkasukat ja tällaiset terveyssandaalit kuin minullakin on."

Nämä Tuulikin kys. nilkkasukasukat olivat siellä itärannalla olevassa pensaassa ilm. kuivumassa. Yksi vaihtoehto on Irmelin sukattomuudelle, ettei hänellä ollut matkassa sukkia lainkaan, sääkin oli silloin helluntaina lämmin. Varmaan näitä pieniä kirjausvirheitä poliiseille sattui kaiken kiireen keskellä.

Jaa sitä minä en tiedä, miksi seerumilaitoksen lausunnossa todetaan, että saatiin epävarmasti niitä veriryhmämäärityksiä? Mutta voisin olettaa, että sitä tutkittavaa ainetta, verta on ollut niissä näytteissä yksinkertaisesti liian vähän. Niistä "pirskeistä" joita siinä kys. liinassa vielä oli olemassa tämän uuden tutkinnan aikaan, niistäkään ei onnistuttu saamaan dna-tunnisteita. Eli tuo pirske-sana mielestäni kuvaa hyvin, että ne verijäljet siinä liinassa ovat tosiaan olleet erittäin pieniä pirskeitä.

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: La Touko 10, 2014 9:56 pm
Kirjoittaja Uta
[quote="Misri"]^ Näin nämä masiinat joskus tuottavat yllätyksiä. :P Tässä pätkälainaus Kaija Ryynäsen kertomana nilkkasukka-asiasta Eeva-lehdestä 1960; - " Perjantaina Tuulikki vielä kävi meillä. Hän oli ostanut uudet valkoiset nilkkasukat ja tällaiset terveyssandaalit kuin minullakin on."

Aivan oikein, sukkien ostaja oli Tuulikki. Päivä ei siis todellakaan ole parhaimpiani näissä viestittelyasioissa, joten taidanpa ruveta kuuntelemaan viisuja. :wink: t.Uta

Re: Murhapaikalla liikkunut ulkopuolinen henkilö

Lähetetty: Su Touko 11, 2014 5:49 pm
Kirjoittaja ANDYROM
Edelleen näistä kahdesta asiasta: Kivilahden todistelemistahan poliisi joutui odottelemaan. Kukakohan väitti alun perin Kivilahtea likinäköiseksi: hän itsekö vai kotiväki? Oliko tällä harhautuksella syynsä? Virheväittämä oli iso, etenkään kun sitä ei ole oikaistu. Valehteliko Kivilahti, tunsiko hän kulkijan? Uhkailiko kulkija häntä?

Tuskinpa IB on ilman sukkia liikkunut, aika orpo olo jalassa, jos ei ole kengän sisässä olisi ollut kuin paljas jalka.

Mihin NG olisi piilottanut hävinneet tavarat, joita ei löytynyt?