Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Kiskaukko olisi kyllä profiililtaan sopinut tekijäksi, mutta näyttöä häntä vastaan ei löydetty. Ja kumma, ettei ollut aikaisemmin tappanut ketään telttailijaa. Kuinka juuri nämä neljä nuorta valikoitui uhreiksi?
Kyllä sitä kännipäissä uhotaan ja uhkaillaan, mutta siihen se yleensä jää. Ja kuten toisaalla kirjoitin, on kännipäissään moni muukin teon tunnustanut. En laske sen päälle mitään.
Mutta toisaalta, alibi huono, tiedettiin väkivaltaiseksi. Jos hän sen teki, mitään uhrien tavaroita hän ei vienyt. Ne on vieneet toiset, ehkä vahingossa paikalle tulleet henkilöt. Näitä hiippareita riitti.
Ja suurin osa anastetusta omaisuudesta on poltettu joko nuotiossa tai saunan pesässä. Uskon, että jutulle on enemmän silminnäkijöitä kuin on uskaltanut tulla esille.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

kapteeni
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: Ti Kesä 05, 2007 7:13 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja kapteeni »

Nätti_Jussi kirjoitti:
matlockb kirjoitti: Jotkin Hansin Paloarolle kertomat asiat tosin eivät pitäneet paikkaansa.
Miten voin varmistua siitä, että he tapasivat?

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^Näyttää siltä että tuossa on epähuomiossa laitettu sanoja minun suuhun. Joka tapauksessa Paloaro kertoi tapaamisestaan salaa jollekin poliisikollgalleen.
Tarkemmin en asiaa nyt muista.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja awa »

^ Näyttää siltä, että tässä Paloaron ja Assmannin tapaamisessa ei välttämättä pidä yhtään mikään paikkaansa.


Tämähän varmistettiin ja kerrottin jo kirjan alkusanoissa, että mitään ei saanut ylös kirjoittaa ja kaikki perustui vain kuolevan viisi vuotta vanhaan kertomukseen ja siihen mitä Paloaro siitä haastattelun jälkeen muisti.

Tästähän on olemassa leikkikin, että miten se tarina kerrottaessaa leikkisästi muuttuu. Tässä lienee esimerkki siitä miten tarina muuttuu, kun siitä kertomuksesta on muutama tunti tai yli viisi vuotta, ja sitten sitä yrittää joku muistaa jotakin, ja taustalla on vahva epäily Kirurgisen sairaalan potilaasta, joka pitäisi liittää tarinaan. Mitähän sitä muistaa??

Niin - edesmennyt kirjailija J. Palo on tuon Assmann illuusion -pohjalta voinut kirjoittaa ihan kirjankin. Valitettavasti.

P.S. Niin ehkä joillakin löytyy faktaa edes Paloaron ja Assmannin tapaamisesta? Jotenkin en haluaisi uskoa, että Palo-Paloaro -akseli tässä vedättäisi. Vaikka jos totta puhutaan, niin kirjailija Jorma Palon höpinät olivat sitä luokkaa tv-haastatteluineen, että paljon meni pieleen, ja Paloaronkin liittäminen niihin olisi ymmärrettävää. Valitettavasti.

antsa1
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: To Elo 27, 2009 1:06 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja antsa1 »

Isäni oli paljonkin tekemisissä Gyllströmin kanssa ennen Bodomjärven surmia. Tappojen jälkeen kylä eli aika kauan pelon vallassa.Kaikki epäilivät kaikkia ja ulkopuolisiin suhtauduttiin entistäkin epäluuloisemmin. Huhut kiersivät.Sen takiahan kioskinpitäjä kuulemma eristäytyi muista eikä paljon liikkunut kylillä. Tämä on kuultua tietoa en siis ole itse koskaan seudulla asunut enkä tunne paikallisia. En koskaan tavannut itse kioskinpitäjää. Olin tappojen aikaan vasta pelkkä kakara ja muistikuvat niistä ajoista ovat hajanaiset. Kävimme kyllä perheen kanssa monta kertaa siinä niemellä jossa ne nuoret tapettiin. Eräs kohtaus siltä paikalta on jostain syystä jäänyt mieleeni ja se oli se kun joku vanha pariskunta kauhisteli tekoa. Sanoivat että tämä on Tulilahden tappajan tekoja joka antoi merkin että vankilassa istuu väärä mies eli Ruunar.

Ne oli kyllä sillä tavalla pelottavia aikoja että eihän Kyllikin surmasta ollut kulunut kauaakaan ja vuotta aiemmin muistaakseni oli se Tulilahti tapahtunut. Kyllikistä en itse mitään muista mutta tulilahdesta puhuttiin radiossa koko ajan.
Minulla ei ole enää mahdollisuutta kysellä isältä mitään koska hän on jo kuollut.Eikä hän voinut paljon mitään kertoakaan kun vielä eli koska nehän oli tavallaan salaisia työasioita.Nykyäänhän niistä voi kai puhua avoimemmin mutta se on nyt myöhäistä ainakin isäni kohdalta.

En ole seurannut bodomjärven tapausta kovin tarkasti.En tiedä miksi se eloon jäänyt telttailija vangittiin ja myöhemmin vapautettiin koska se koko uutisointi meni minulta vähän ohi.Välillä lehdestä luin.Isä seurasi sitä enemmän ja hän oli sitä mieltä että se Gustafson ei ollut tappaja. Olen ymmärtänyt että ainakin joku niistä sen aikaisista tutkijoista tutki sitäkin jälkeä jo silloin. En muista niitä nimiä enää tarkasti mutta olisiko ollut Lönnqvist se johtava poliisi. Tai ainakin yksi heistä. Tutki sitä ja päätteli ettei tappaja ollut se eloon jäänyt.

antsa1
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: To Elo 27, 2009 1:06 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja antsa1 »

Lisään sen verran vielä että luin sen palon kirjat kerran ihan uteliaisuudesta. Niissä jossa käsiteltiin sitä saksalaista Asmannia. Isä selasi siitä joitain kohtia ja väitti ihan hölynpölyksi. Miestä kai tutkittiin mutta ei se varmaan ollut se tappaja.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja awa »

Kyllä se siitä. Kun tietoa karttuu niin ymmärrystäkin tulee. Tuo kirjoittamasi on oikein hyvä alku.

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

awa kirjoitti:Kyllä se siitä. Kun tietoa karttuu niin ymmärrystäkin tulee. Tuo kirjoittamasi on oikein hyvä alku.
Ei se aina taattua ole, että vaikka tietäisi asioista, niin silti ymmärtäisi kokonaisuuksia. :D Olethan sinä awa kuitenkin malliesimerkki tästä. :wink:

Minun mielestäni on pelkästään positiivista, että keskusteluun saadaan uutta verta. Olenhan minäkin sellainen.

Tämä ketju muuten tavallaan jo esiasetelmaltaan pistää Assmannin ja Gyllströmin samalle viivalle - mielestäni molemmilla pitäisi olla omakin ketju tämän ketjun lisäksi.
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ No onhan tuo "kahden murhaajan" teoria-ketju, ollut huilitauolla jo jonkin aikaa. Siellä olisi tilaa Assmanille ja Gylströmille erikseen tai yhdessä, kuinka vaan halutaan.

Gyllis
Martin Riggs
Viestit: 637
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 6:12 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Gyllis »

Misri kirjoitti:^ No onhan tuo "kahden murhaajan" teoria-ketju, ollut huilitauolla jo jonkin aikaa. Siellä olisi tilaa Assmanille ja Gylströmille erikseen tai yhdessä, kuinka vaan halutaan.
Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Ei täällä ole ketjua nimeltä "Hans Assmann ja Nils Gustafsson" tai vaikkapa "Jorma Palo ja Valdemar Gyllström", joten miksi laittaa jo esiasetelmaltaan nämä kaksi samaan "koriin"? En nyt edelleenkään kritisoi Hans Assmannia epäiltynä, mutta näistä kaikista vaihtoehdoista todennäköisin on "kioskimies". Hän ansaitsisi mielestäni oman ketjun.

Hans Assmannilla ja Valdemar Gyllströmilla ei välttämättä ollut mitään tekemistä keskenään. Tosin ei kummallakaan ollut välttämättä tekemistä edes koko tämän tapauksen kanssa.
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.

"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."

kukkuu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1369
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:25 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja kukkuu »

Gyllis kirjoitti:....mutta näistä kaikista vaihtoehdoista todennäköisin on "kioskimies". Hän ansaitsisi mielestäni oman ketjun.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=4&t=1689

Karde
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ke Elo 14, 2013 5:27 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Karde »

Kun nisse kävi yöllä motskarilla rälläämässä motskarin melu herätti koko kylän
(eihän nissen pyörässä ollu äänenvaimenninta) ja kioskiukko joka asui lähistöllä heräsi kyseiseen meteliin .Kioskimieshän oli tunnetusti herkästi hermostuvaa sorttia .Kun höyry alko tulla ulos korvista päätti hän lähteä telttapaikalle tiä vaikka Hanssi oli Valten tykönä kylässä ja päättivät yhessä lähteä telttapaikalle ja seurauksethan me tiedämme.

mikaelk

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja mikaelk »

Karde kirjoitti:Kun nisse kävi yöllä motskarilla rälläämässä motskarin melu herätti koko kylän
(eihän nissen pyörässä ollu äänenvaimenninta) ja kioskiukko joka asui lähistöllä heräsi kyseiseen meteliin .Kioskimieshän oli tunnetusti herkästi hermostuvaa sorttia .Kun höyry alko tulla ulos korvista päätti hän lähteä telttapaikalle tiä vaikka Hanssi oli Valten tykönä kylässä ja päättivät yhessä lähteä telttapaikalle ja seurauksethan me tiedämme.
Lennokas teoria, mielikuvitusta ainakin riittää :lol: Sehän nyt on aika selvää, että moottoripyörillä ei rällätty ainakaan myöhään illalla/yöllä, olisi tästä nyt tullut havaintoja.

Karde
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ke Elo 14, 2013 5:27 pm

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Karde »

Marjatta oli kuullut yölla moottoripyörän äänen

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Hans Assmann ja Valdemar Gyllström

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Karde kirjoitti:Marjatta oli kuullut yölla moottoripyörän äänen
Ei, vaan kertoi kuulleensa. Kertoi paljon muutakin, johon linkki: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... A4#p264541

8)

Vastaa Viestiin