Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Misri »

Nyyti kirjoitti:No nyt ainakin leimataan hörhöksi, mutta minusta Palon ja Paloaron kirja Luottamus tai kuolema on melko hyvä osoitus siitä, että Assmann on saattanut olla kaksoisagentti. Siinähän Assmann kertoo tuosta asiasta itse. Tietenkin on otettava se seikka huomioon, että hän on sepittänyt koko tarinan.

Jos Assmannin syyllisyyttä ei saa/kannata spekuloida, niin ei sitten Nilsinkään, koska onhan hänet oikeudessa todettu syyttömäksi. (Huom. Omasta puolestani täällä saa spekuloida ihan mitä vaan. Tämä vain huomautuksena siitä, että myös Nils on Assmannin tapaan virallisesti syytön.)
Assmann oli kieltämättä taitava tarinaniskijä ja hän antoi Palolle ja Palonarolle sitä mitä he halusivatkin kuulla. Ei kukaan pysty estämään spekulointia, mutta mielekkäänpää ja antoisampaa olisi keskustelun annin kannalta se, että spekuloinnille olisi myös lihaa luiden ympärillä. Eli tyhjän saa pyytämättäkin. Assmannia ei ole koskaan syyllisenä edes epäilty. NGtä vastaan oli jopa syyllisyyttä osoittavaa näyttöä. Oikeus kuitenkin katsoi kokonaisarvioinnissaan jutun liian vanhaksi ja kaikki ristiriidassa olevat todisteet katsottiin NGn eduksi. Ymmärrän kyllä tämän lainmukaisen päätöksen. Mutta totta hitossa haluan myös tietää, mitä siellä Bodomilla oikeasti tapahtui.
remupa
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Huhti 08, 2015 9:48 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja remupa »

Nyyti kirjoitti:
Olen huomannut, että tällä palstalla leimataan helposti hörhöksi/fanaatikoksi, jos Assmannista kirjoittelee siihen sävyyn, että hän olisi syyllinen. Mieleeni tuli kuitenkin eräs asia. Selaillessani Hannes Markkulan Bodom-kirjaa huomasin kohdan, jossa hän siteerasi edesmennyttä bodomlake-sivustoa. Siellä kerrottiin, että uhrit oli aseteltu H- tai A-kirjaimen muotoiseen asetelmaan. Kun olen tätä Assmann-asiaa nyt pohtinut, niin noista kirjaimista tulivat maallikkona heti mieleen Assmannin nimikirjaimet. Voisiko tämä asetelma olla jokin merkki Assmannilta? Anteeksi, jos asiaa on täällä jo pohdittu. Omaan silmääni ei ole osunut. (Markkulahan itse torppaa Assmannin syyllisyyden kirjassaan aika voimakkaasti. Hän tuntuu olevan Nilsin syyllisyyden kannalla.)
Oletin, että tähän keskusteluun osallistuu vain normaalilla älyllä varustetut aikuiset. Nyyti osoittaa olevansa lapsi tai ainakin lapsen mielinen sillä muuten ei ymmärrä edellä mainittua kommentointia. Koita nyt saada pieneen päähäsi, että tällä sinun tripla-agentillasi ei ole tämän henkirikoksen kanssa mitään tekemistä. Sen lisäksi voisit lukea vanhat viestit. Nämä asiat on jankattu jo tuhanteen kertaan.
Nyyti
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: To Syys 18, 2014 6:50 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Nyyti »

Jatketaan lautamieskommentointiin lautamieskommentoinnilla. Sinä puolestasi, remupa, olet aika hyvin perillä vanhoista keskusteluista ollaksesi alokas. Eli toisin sanoen epäilen sinua jonkun vakikäyttäjän tuplanikiksi.

Tämä Bodom-osio on mielestäni aika kuollut, ja tottakai samoista asioista jankataan, kun mitään uutta ei asiaan ilmene. Minua nyt vaan sattuu kiinnostamaan tämä Assmann-asia, ja keskustelupalstoilla ihmiset nyt vain keskustelevat asioista, jotka heitä kiinnostavat. Remupa voi itse ryhtyä luomaan tälle foorumille jotain uutta ja käänteentekevää sisältöä, jos ei ole tyytyväinen. Foorumin säännötkin voisit lukea.
Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Remupa lienee pitkään kirjoitellut kiihkoilija, joka on vaihtanut nikkiä jouduttuaan usein banniin.

Mutta jokin rooli Assmanilla tapahtumissa voisi olla, kun noin kova hinku on syyllistä esittää. Assmanin DNA:ta pitäisi ehdottomasti verrata teltan läheltä löytyneen rätin spermatahroihin.
Pasilan mies.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Matlock kirjoitti:Assmanin DNA:ta pitäisi ehdottomasti verrata teltan läheltä löytyneen rätin spermatahroihin.
Samoin Arskan DNA on edelleen tutkimatta.
Tyynyliinassa oli kirjailu BS, joka sopi Arskan äidin etu- ja sukunimeen 1960.

8)
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2110
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Ei tarvitse verrata Assmaniin,Assmanniin(siis kahdella ännällä),voisi jopa yrittää verratakin.Mutta siinäkin tapauksessa asia olisi jokseenkin hyödytön.Mummoni nimi muuten oli Bertta Saimi,eli kirjaimet sopisivat.Tietääkseni hän kuitenkaan ei liikkunut mainitulla alueella kyseisenä ajankohtana,ja oli muutenkin uskovana ihmisenä erinomaisen pidättyväinen masturbaation suhteen.

Misri,kyllä myös Hans Assmann(kahdella N-kirjaimella siis) tunnustautui Bodomin tekijäksi.APU-lehdessä oli aikanaan useampikin laaja juttu aiheesta.Kuolinvuoteellaan H.A.oli "tunnustanut"teot.Ei silti kovin uskottavaa missään muodossa.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Misri »

paccasucco kirjoitti:Ei tarvitse verrata Assmaniin,Assmanniin(siis kahdella ännällä),voisi jopa yrittää verratakin.Mutta siinäkin tapauksessa asia olisi jokseenkin hyödytön.Mummoni nimi muuten oli Bertta Saimi,eli kirjaimet sopisivat.Tietääkseni hän kuitenkaan ei liikkunut mainitulla alueella kyseisenä ajankohtana,ja oli muutenkin uskovana ihmisenä erinomaisen pidättyväinen masturbaation suhteen.

Misri,kyllä myös Hans Assmann(kahdella N-kirjaimella siis) tunnustautui Bodomin tekijäksi.APU-lehdessä oli aikanaan useampikin laaja juttu aiheesta.Kuolinvuoteellaan H.A.oli "tunnustanut"teot.Ei silti kovin uskottavaa missään muodossa.
Assmannin ruumis tuhkattiin ( huom. kirjoitusmuoto kadella ännällä :wink: ) eli sikäli tuolle dna-tutkimukselle ei ole siten perusteita. Wagnerin nimikoinniksi (BS) väittämä on näytteenottokohdan koodi ja sen jatkuva toistelu ( valehtelu) täällä vie pohjan hänen muiltakin jutuiltaan. paccasukko, lehdet ( apu, alibi.. nyt kirjoittavat) mitä kirjoittavat.
Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Misri kirjoitti:<blabla> Wagnerin nimikoinniksi (BS) väittämä on näytteenottokohdan koodi ja sen jatkuva toistelu ( valehtelu) täällä vie pohjan hänen muiltakin jutuiltaan.
Tutkinta-aineistossa tyynyliinan kuvaan oli dokumentoitu BS eräässä kohdassa tyynyliinaa.
En sitä todellakaan ole itse keksinyt.
Kirjoitelmasi todistaa vanhan sananlaskun: Der Luger lugt, weil er alle anderen lugen glauben. *
Meistä kahdesta itse olen pitäytynyt tosiasioissa.

8)
* Suomennos: valehtelija valehtelee, koska luulee muidenkin valehtelevan
Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

Wagner kirjoitti:
Misri kirjoitti:<blabla> Wagnerin nimikoinniksi (BS) väittämä on näytteenottokohdan koodi ja sen jatkuva toistelu ( valehtelu) täällä vie pohjan hänen muiltakin jutuiltaan.
Tutkinta-aineistossa tyynyliinan kuvaan oli dokumentoitu BS eräässä kohdassa tyynyliinaa.
En sitä todellakaan ole itse keksinyt.
Kirjoitelmasi todistaa vanhan sananlaskun: Der Luger lugt, weil er alle anderen lugen glauben. *
Meistä kahdesta itse olen pitäytynyt tosiasioissa.

8)
* Suomennos: valehtelija valehtelee, koska luulee muidenkin valehtelevan
Olen aina jostain syystä yhdistänyt tuon tyynyliinan "BS"-kirjaimet eräältä huoltoasemalta löytyneeseen puukkoon, jolla lukee "SB". Voi olla, että se on tulkittu väärinpäin, kun se on helpompi olla "SB", mikä taas voidaan yhdistää Seppo Boismaniin. Erikoinen sattuma nuo kaksi asiaa. Tuo BS/SB voi tarkoittaa jotain muutakin, kuin nimikirjaimia, mutta mikä liittyy tekijään/tekijöihin. Jonkun firman nimi?
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Boismanin puukko (luunvärinenkahva) kaiketi on vieläkin krp:n hallussa. Ainakin oikeudenkäynnin alla vielä oli. Puliukko, katsoppas tarkemmin suurennuskuvia tyynynliinasta. Huomaat, että siinä olevat merkinnät BS/1 JA BS/2 ovat tutkimusnäytteiden (koodeja) merkintöjä.
kulkijatar
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Kesä 12, 2014 1:49 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja kulkijatar »

Kyllä Assmann on ihan varteenotettava murhaajakandidaatti tässä tapauksessa. HA oli hämäräperäinen tyyppi kontakteineen - jatkuvasti Paloa ja tämän myös toimittajakavereita häiriköineet kontaktihenkilöineen. Paloa seurailtiin vuosikausia, kotipuhelujen taustalla kuului saksankielistä puhetta, asuntojensa ulkopuolelle ilmestyi usein tuntikausiksi autoja joista heitä tarkkailtiin, ovilla kävi "mattokauppiaita", Palo ja Vuorjoki saivat tahallisen merkillisiä postikortteja etc - Assmannista on myös paljon havaintoja näiden kirjojen ulkopuolelta. ( Hän esim istui kerran erään naisen eteen ratikassa ja tuijotti tätä koko matkan ajan hievahtamatta )- Luonnollisestikaan "konkreettista" näyttöä hänen vakoojataustastaan ei taviksille olla jaettu. Eipä täällä Suomessa monenkaan itävakoojan henkilöhistoriaa tunneta. He ovat tullee t ja häipyneet aikanaan, naurettaa ajatus että konkreettista näyttöä olisi pitänyt jäädä, varsinkin esim Assmann saattoi olla pikkutekijä, joka kuitenkin osoittautui liian väkivaltaiseksi, hän mm. mukiloi naisystävänsä niin pahaan kuntoon että tämä sai keskenmenon ja aivovaurion. -Assman oli tod.näk. ns työkalu, ei väkivaltaisuutensa takia tietenkään, se oli sivujuonne, hänelle oli ehkä käyttöä logistisesti - Suomalaiset eivät pysty sulattamaan tällaisia asioita ja tajuamaan että uskomattomia henkilöitä on silloin tällöin liikenteessä, outoja asioita tapahtuu, kansa on aivopesty keittiörealismiin.
bettya
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 8:12 am

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja bettya »

kulkijatar kirjoitti:Kyllä Assmann on ihan varteenotettava murhaajakandidaatti tässä tapauksessa. HA oli hämäräperäinen tyyppi kontakteineen - jatkuvasti Paloa ja tämän myös toimittajakavereita häiriköineet kontaktihenkilöineen. Paloa seurailtiin vuosikausia, kotipuhelujen taustalla kuului saksankielistä puhetta, asuntojensa ulkopuolelle ilmestyi usein tuntikausiksi autoja joista heitä tarkkailtiin, ovilla kävi "mattokauppiaita", Palo ja Vuorjoki saivat tahallisen merkillisiä postikortteja etc - Assmannista on myös paljon havaintoja näiden kirjojen ulkopuolelta. ( Hän esim istui kerran erään naisen eteen ratikassa ja tuijotti tätä koko matkan ajan hievahtamatta )- Luonnollisestikaan "konkreettista" näyttöä hänen vakoojataustastaan ei taviksille olla jaettu. Eipä täällä Suomessa monenkaan itävakoojan henkilöhistoriaa tunneta. He ovat tullee t ja häipyneet aikanaan, naurettaa ajatus että konkreettista näyttöä olisi pitänyt jäädä, varsinkin esim Assmann saattoi olla pikkutekijä, joka kuitenkin osoittautui liian väkivaltaiseksi, hän mm. mukiloi naisystävänsä niin pahaan kuntoon että tämä sai keskenmenon ja aivovaurion. -Assman oli tod.näk. ns työkalu, ei väkivaltaisuutensa takia tietenkään, se oli sivujuonne, hänelle oli ehkä käyttöä logistisesti - Suomalaiset eivät pysty sulattamaan tällaisia asioita ja tajuamaan että uskomattomia henkilöitä on silloin tällöin liikenteessä, outoja asioita tapahtuu, kansa on aivopesty keittiörealismiin.
Samaa mieltä. Jo pelkästään se, että Assmann tulee esiin niiin monessa käänteessä ja hänelle aina löytyy alibi joskus varsin korkealtakin taholta, on outoa. On monta kertaa viranomaisen taholta heitetty että Assmannin liikkumiset tiedetään ja on niille on todistajia, mutta voihan todistajakin päästää suustaan muunnettua totuutta.
Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Misri »

bettya kirjoitti:
kulkijatar kirjoitti:Kyllä Assmann on ihan varteenotettava murhaajakandidaatti tässä tapauksessa. HA oli hämäräperäinen tyyppi kontakteineen - jatkuvasti Paloa ja tämän myös toimittajakavereita häiriköineet kontaktihenkilöineen. Paloa seurailtiin vuosikausia, kotipuhelujen taustalla kuului saksankielistä puhetta, asuntojensa ulkopuolelle ilmestyi usein :) tuntikausiksi autoja joista heitä tarkkailtiin, ovilla kävi "mattokauppiaita", Palo ja Vuorjoki saivat tahallisen merkillisiä postikortteja etc - Assmannista on myös paljon havaintoja näiden kirjojen ulkopuolelta. ( Hän esim istui kerran erään naisen eteen ratikassa ja tuijotti tätä koko matkan ajan hievahtamatta )- Luonnollisestikaan "konkreettista" näyttöä hänen vakoojataustastaan ei taviksille olla jaettu. Eipä täällä Suomessa monenkaan itävakoojan henkilöhistoriaa tunneta. He ovat tullee t ja häipyneet aikanaan, naurettaa ajatus että konkreettista näyttöä olisi pitänyt jäädä, varsinkin esim Assmann saattoi olla pikkutekijä, joka kuitenkin osoittautui liian väkivaltaiseksi, hän mm. mukiloi naisystävänsä niin pahaan kuntoon että tämä sai keskenmenon ja aivovaurion. -Assman oli tod.näk. ns työkalu, ei väkivaltaisuutensa takia tietenkään, se oli sivujuonne, hänelle oli ehkä käyttöä logistisesti - Suomalaiset eivät pysty sulattamaan tällaisia asioita ja tajuamaan että uskomattomia henkilöitä on silloin tällöin liikenteessä, outoja asioita tapahtuu, kansa on aivopesty keittiörealismiin.
Samaa mieltä. Jo pelkästään se, että Assmann tulee esiin niiin monessa käänteessä ja hänelle aina löytyy alibi joskus varsin korkealtakin taholta, on outoa. On monta kertaa viranomaisen taholta heitetty että Assmannin liikkumiset tiedetään ja on niille on todistajia, mutta voihan todistajakin päästää suustaan muunnettua totuutta.
"Jo pelkästään se, että Assmann tulee esiin niiin monessa käänteessä ja hänelle aina löytyy alibi joskus varsin korkealtakin taholta, on outoa."

Tähän "monelta taholta esiin tuloon" kaipaisin niitä yksilöityjä faktoja, koska nehän ei ketään vielä virallisesti syylliseksi osoita. Nämä ns. monen tahon epävarmat tiedot jättävät edelleen mahdollisuuden vain mitä moninaisimmille epäilyille ja olettamuksille. Ainoa raskas rikos, josta Assmann on Suomessa tuomittu, on v. 1961 tapahtunut vaimon pahoinpitely.
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2110
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Kiitos Misri. Niin,Assmannia epäiltiin jossain vaiheessa jopa Elli Immon tapostakin.Eli kiirettä on miehellä pitänyt!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luottamus_ ... murha_1955

Kannattaa myös huomioida,että Elli Immon murhaa tutki jossain vaiheesssa komisario Paavo Mömmö.Kun nimi on tiedossamme,niin enpä yhtään ihmettele,että tapaus jäi selvittämättä :D
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Hans Assmann - Bodomin tekijä, vai myytti?

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Kyllä Assmanilla on hyvin voinut olla jotakin tekemistä Bodomin murhien kanssa. Onhan hän itse todennut Paloarolle jotain siihen tapaan, että "Palo sentään oli oikeilla jäljillä!". Sehän ilmaisee, että Assman tiesi Bodomin murhista paljon enemmän kuin luullaan.

Se on tiedossa, että Assmanin alibi on epäluotettava. Sekin tiedetään, että Kivilahden kuvaus kulkijasta sopii hyvin Assmaniin. Varmaa tietoa ei ole, mutta ei ole myöskään varmaa tietoa siitä, että Assman ei liity Bodomin tapaukseen millään tavalla. Assman ei ole pelkkä myytti - hänellä on voinut hyvin olla tietoa Bodomin murhista vaikka hän ei ole kertonut tietojaan poliisille. Esim. syytettynä ollut on suhtautunut auttavaisesti Bodomin selvittelyssä, mutta niin ei ole tehnyt esim. Assman. Assmanin tausta ja persoonallisuus sopivat hyvin Bodomin rikosten tekijäksi.
Vastaa Viestiin