Bodom-tuomio tekstimuodossa

[JasseHames]

15

Tätä johtopäätöstä vielä vahvistaa se, että mitä todennäköisimmin
Gustafsson on tuossa tilanteessa ollut makaamassa teltan päällä.

Todistaja Tarja Sahakangas on kertonut tavanneensa 4.6.1960 illalla
Bodominjärven rannalla oman seurueensa telttapaikalla sinne käymään
tulleen riidanhaluisen ja päihtyneen Gustafssonin ja tämän seurueen sekä
edelleen kuullensa tämän jälkeen noin puolen yön aikaan riiteleviä miesten
ääniä sieltä, missä Gustafssonin seurueen teltta oli ollut. Gustafsson on
ilmoittanut, ettei kertomus pidä paikkaansa ja että hän ei tunne
Sahakangasta.

Sahakangas on henkirikosten tapahtuessa ollut 17-vuotias, ja hänen on
siten täytynyt käsittää ilmoittamiensa havaintojen tärkeys vakavan asian
selvittämisessä. Sahakangas ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä poliisiin tai
keneenkään muuhunkaan kertoakseen tietojaan, vaan hän on kertonut
tapahtumista työtoverilleen vasta keväällä 2004 sekä televisio-ohjelmassa
10.6.2005. Sahakankaan kertomuksen paikkansa pitävyys koskien havaintoja
Gustafssonista ja tämän seurueesta 4.6.1960 ei ole miltään osin
tarkistettavissa. Kertomuksesta ilmenevät muut seikat kuten tiedot
surmapaikasta ja Gustafssonin kuljettamisesta ambulanssilla ovat olleet
kaikkien saatavissa vuosikymmeniä jatkuneen surmien laajan uutisoinnin
seurauksena.

Sahakankaan kertomuksessa on huomattavia epätarkkuuksia ja
ristiriitaisuuksia. Sahakangas ei ole muistanut telttaseurueensa jäsenistä
nimeltä kuin yhden, joka henkilö on kuollut, kahden muuan henkilöllisyyttä ei
poliisi ole pystynyt Sahakankaan antamien tietojen perusteella selvittämään.
Sahakangas on käräjäoikeudessa ensin todennut nähneensä Björklundin ja
Mäen ensimmäisen kerran 4.6.1960 Bodominjärvellä mutta sitten ilmoittanut,
että hän oli nähnyt nämä aikaisemmin yhdessä Gustafssonin ja Boismanin
kanssa jossakin baarissa. Sahakangas ei ole kyennyt kertomaan mitään
tarkempia tuntomerkkejä Björklundista tai Mäestä, hän ei ole tiennyt oliko
jompikumpi heistä ollut tumma vai vaalea sekä kumpi heistä oli seurustellut
Gustafssonin ja kumpi Boismanin kanssa. Sahakangas on
televisio-ohjelmassa kertonut oman seurueensa telttailleen yleisellä
leirintäalueella, vaikka mitään yleistä leirintäaluetta ei paikalla ole ollut.
Sahakankaan ilmoittama seurueensa telttapaikka sijaitsee Dahlbyn kartanon
alueella, jolla todistajien Henrik Lindelöfin ja Henrik Rosengvistin
kertomusten mukaan oli kaikenlaiseen ulkopuolisten liikkumiseen
suhtauduttu ehdottoman torjuvasti, eikä telttailu alueella olisi huomaamatta
siten ilmeisesti ollut mahdollista. Sahakangas on kertonut lähteneenä
katsomaan tapahtumia surmapaikalle 5.6.1960 kulkien Dahlbyn ja Oittaan
kartanoiden maiden kautta rantaa pitkin, vaikka Lindelöfin ja Rosnqvistin
kertomuksista ilmenee, että mitään kulkuväylää ei rannassa ole ollut.
Sahakangas on kertonut nähneensä Gustafssonia nostettavan ambulanssiin
mutta todennut ettei poliiseja ollut paikalla, kun taas todistaja Kauko Paavola
on kertonut olleensa poliisin virkapuvussa kantamassa paareilla ollutta
Gustafssonia ambulanssiin.

Kenenkään Sahakankaan seurueeseen kuuluneen henkilön ei ole ilmoitettu
vuosien aikana kertoneen tapahtumista poliisille.

Aikaisemmin todetuin tavoin Björklundin muistikirjassa ei ole mainintaa
mistään riidasta tai erimielisyydestä Gustafssonin ja muun seurueen välillä
sen enempää kuin mainintaa käynnistä toisella telttapaikallakaan.

Edellä todetut lukuisat Sahakankaan kertomuksen luotettavuutta heikentävät
seikat huomioon ottaen on hyvin mahdollista, että vasta yli 40 vuotta
tapahtumien jälkeen esille tulleen Sahakankaan kertomus, jonka
kertomuksen paikkansa pitävyyttä olennaiselta osalta ei voida tarkistaa, ei
vastaa todellista tapahtumien kulkua. Sen vuoksi kertomukselle ei asiaa
arvioitaessa ole annettava merkitystä.

[JasseHames]

16

4. Havainnot telttapaikalta ja sen läheisyydestä sen jälkeen kun
väkivallan käyttö on tullut ilmi

Keskeinen selvitys

Todistaja Siv Jansson-Knutsin kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli
5.6.1960 noin kello 9.00 kiertänyt rantaa pitkin siihen niemeen, missä teltta oli
ollut havaitsematta telttaa ja kuulematta ääniä. Uimasta tultuaan
Jansson-Knuts oli kuulut valituksen ääntä, kivennyt rannasta töyräälle ja
havainnut telttapaikalla verissään olevan miehen. Miehen verinen pää oli ollut
sivuttain maata vasten ja miehen silmät eivät olleet auki. Jansson-Knuts oli
lähtenyt pakalta, ja kun hän oli tullut takaisin kyseinen mies oli jo viety pois.
Tuolloin Jannson-Knuts oli havainnut, ettei yhdellä teltassa olleista ollut
vaatteita. Paikalla oli ollut tuolloin useita uteliaita, joita poliisi oli häätänyt pois.

Todistaja Martti Kolin kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli 5.6.1960 kello
9.00 jälkeen nähnyt kaatuneen teltan luona elossa olevan miehen
päällimmäisenä vinottain jalat teltan reunan ulkopuolella. Mies oli ollut
verissään ja tiedoton mutta hengittänyt. Muita teltassa olijoita Martti Koli ei
ollut nähnyt selvästi. Muut henkilöt olivat ilmeisesti olleet teltan pohjalla ja
telttakankaan liepeiden piilossa, ja Martti Koli oli luullut muiden olevan elossa.
Havainnot tehdessään Martti Koli oli ollut noin metrin päässä teltasta. Paikalla
oli ollut kymmenkunta ihmistä ennen poliisien tuloa.

Todistaja Ruth Kolin kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli 5.6.1960
kävellessään kysymyksessä olevassa niemessä yhtäkkiä havainnut verisen
miehen makaamassa teltalla. Miehen kasvoissa ei ollut ilmettä tai
elonmerkkiä, eikä mies ollut äännellyt. Miehen koukussa oleva polvi oli
liikkunut sivusuunnassa pientä liikettä, mikä liike oli ollut ilmeisen tahatonta.
Muut teltassa olleet olivat jotenkin piilossa, ja poliisi oli paikalla nostanut
kankaita, jolloin myös toisesta teltan reunasta oli tullut esiin henkilö.

Todistaja Henrik Rosengvistin kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli
havainnut paikalle tulleiden poliisien nostaessa telttakangasta jonkun uhrin
päältä, että vastaavassa kohdassa, missä telttakankaassa oli ollut viilto
uhrissa oli ollut haava.

Todistaja Gösta Lönnbergin kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän ja Kauko
Paavola olivat ensimmäisinä poliiseina tulleet paikalle 5.6.1960 noin kello
11.30. Tapahtumapaikalta tekemänsä piirroksen perusteella Lönnberg on
todennut, että teltan päädyssä oli ollut selällään yksi henkilö ja muut olivat
olleet kyljellään. Lönnberg ei ole osannut sanoa kuinka paljon Gustafsson oli
ollut allaan olleen naisen päällä, ja hän on arvellut että nainen oli ehkä ollut
osittain telitakankaan alla. Mitään yksityiskohtaisia muistikuvia uhreista ei
Lönnbergillä ole ollut.

Todistaja Kauko Paavolan kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli paikalle
tullessaan havainnut teltan ja ihmisiä kaatuneina sekä Gustafssonin
päällimmäisenä. Gustafsson oli liikuttanut jalkojaan ja päätään vähän, hän oli
ollut tajuton tai tajuttomuuden rajamailla eikä hän ollut puhunut mitään.
Gustafsson oli heti viety poliisien kanssa samanaikaisesti paikalle tulleeseen
sairasautoon, ja virkapuvussa ollut Paavola oli ollut kantamassa paareilla
maannutta Gustafssonina. Paavola ei ole muistanut kuinka paljon Gustafsson
oli peittänyt Björklundia ja missä vaiheessa hän oli havainnut Björklundin
olevan alaston.

Todistaja Aatos Aallon kertomuksesta on käynyt ilmi, että hän oli ottanut
valokuvat tapahtumapaikalta tultaan sinne 5.6.1960 arvionsa mukaan noin
kello 13.30 jälkeen ja että tuossa vaiheessa Gustafsson oli jo siirretty paikalta.

[JasseHames]

17

Johtopäätökset

Todistajia ei Rosengvistia lukuun ottamatta ole kuultu poliisin toimesta ennen
kuin vasta vuosina 2003 - 2004. Todistajien kertomat muistikuvat eivät ole
olleet kovin tarkkoja, mikä on ajan kuluminen huomioon ottaen ymmärrettävää.
Kertomuksissa ei kuitenkaan ole ristiriitaisuuksia tai sellaisia epätarkkuuksia,
joiden vuoksi kertomuksille ei voitaisi antaa asiaa arvioitaessa merkitystä.

Valokuvista ilmenee, että siinä vaiheessa kun Gustafsson on viety jo pois
paikalta Boisman on maannut teltan pohjalla selällään ja hänen ylävartalonsa
on ollut kokonaan telttakankaan peittämä, Mäki on maannut oikealla kyljellään
suunnilleen kohtisuoraan Boismaniin nähden siten että hän on ollut osittain
Boismanin oikean jalan päällä ja hänen ilmeisesti huovalla peitetty päänsä on
ollut Björklundin jalan alla. Alavartaloltaan paljas Björklund puolestaan on
maannut osin vasemmalla kyljellään päinvastaiseen suuntaan kuin
Mäki, ja hän on ollut osittain Mäen päällä. Lönnbergin ja Paavolan
kertomuksista on käynyt ilmi, että Gustafsson on maannut kyljellään osittain
Björklundin päällä. Kuitenkaan sitä, miten paljon Gustafsson on ollut
Björkundin päällä ja mikä Gustafssonin asento tarkoin on ollut ei ole pystytty
selvittämään.

Rosengvistin kertomus osaltaan tukee johtopäätöstä, että teräasevammat
Boismanille on aiheutettu lyömällä teräaseella telttakankaan läpi eikä viiltoja
telttakankaaseen ole tehty jälkeenpäin hämäystarkoituksessa.

Jansson-Knutsin, Martti ja Ruth Kolin ja Paavolan yhtenevät havainnot
Gustafssonista osoittavat, että Gustafsson on 5.6.1950 noin kello 9.00 - 11.30
ollut ulkoiselta olemukseltaan tajuton eikä hän ole pystynyt puhumaan eikä
liikkumaan. Vaikka kysymys onkin lääketieteellistä erityisasiantuntemusta
vailla olevien henkilöiden havainnoista, tukevat ne vahvasti johtopäätöstä,
että Gustafssonin tajunnantaso ja toimintakyky on tuolloin ja myös
aikaisemmin aamulla ollut huomattavasti alentunut. Epäuskottavaa on, että
Gustafsson olisi tällaisessa fyysisessä tilassa kyennyt itseään tai ketään
vainajista siirtämään.

5. Rikospaikalla ja etsinnöissä tehdyt havainnot

Keskeinen selvitys

Todistajien Gösta Lönnbergin ja Kauko Paavolan sekä 5.6.1960 noin klo
12.00 paikalle tulleen tuolloin Espoossa apulaisnimismiehenä toimineen
todistaja Knut Aasin kertomuksista käräjäoikeudessa on käynyt ilmi, että
poliisi oli pyrkinyt eristämään rikospaikan ja että viimeistään Aasin tultua
paikalle eristäminen oli toteutettu tehokkaasti. Näiden todistajien
kertomuksista käräjäoikeudessa on käynyt ilmi, että rikospaikan sekä maaston
ja vesialueen tutkintaa rikospaikan läheisyydessä oli tapahtunut useana
päivänä. Maaston haravointiin oli osallistunut kymmeniä poliiseja eri
yksiköistä ja kymmeniä armeijan palveluksessa olevia henkilöitä, minkä
lisäksi apuna oli ollut myös suunnistajia. Maaston tutkinnassa oli käytetty
apuvälineinä poliisikoiria sekä magneettiharavoita, ja vesialuetta oli tutkittu
naaraamalla ja magneettiharavilla. Maaston tutkinta oli ulottunut laajalle
alueelle telttapaikalta. Lönnbergin kertomuksesta on käynyt selville, että
vesialueen tutkiminen oli ulottunut heittoetäisyyden päähän Bodominjärven
rannasta ja että magneettiharavalla oli löydetty pieniäkin esineitä mm. pieni
työkalu maastosta ja järven pohjasta rautalangan pätkä. Lönnbergin ja Aallon
kertomuksista on käynyt selville, että kahdet kengät oli maastoetsinnässä
löydetty noin 500 - 600 metrin päästä toisen kenkäparin ollessa laitettuna 10 -
15 metrin päähän polulta kallionkoloon kengänkantojen ollessa näkyvissä ja
toisen kenkäparin ollessa ojassa polun toisella puolella noin 1,5 metrin
päässä polusta.

[JasseHames]

18

Johtopäätökset

Rikospaikan ja sen ympäristön tutkinta on rikospaikan tultua eristetyksi ollut
tuolloin vallinneissa olosuhteissa perusteellista ja tarkkaa, ja etsintä on
ulottunut laajalle alueelle. Tästä huolimatta etsinnöissä ei ole löydetty uhreihin
kohdistettuun väkivaltaan soveltuvia tekovälineitä eli teräasetta tai tylpän
väkivallan käyttöön soveltuvaa esinettä. Etsinnöissä ei myöskään ole löydetty
Boismanin ja Mäen omaisten aikanaan 10.6.1960 poliisille ilmoittamaa
vainajilta kadonnutta omaisuutta sekä 7.6.1960 omaisuuden palautuksen
yhteydessä ilmoitettua Gustafssonilta kateisiin jäänyttä omaisuutta. Huomioon
ottaen, että Gustafsson on kyseiseen aikaan ollut sairaalassa Gustafssonin
ilmoitusta siitä, että hänen omaisuutensa on palautettu hänen vanhemmilleen
on pidettävä uskottavana. Näin uskottavana on pidettävä myös sitä, että
kateisiin jääneen omaisuuden poliisille ovat aikanaan ilmoittaneet
Gustafssonin vanhemmat

Poliisille tuolloin tehtyjen ilmoitusten mukaan kateisiin on jäänyt Boismanin
taskukello, lompakko ja moottoripyörän rekisterikirja, Mäen lompakko,
pyyheliina ja uimapuku sekä Gustafssonin rannekello, sormus ja kantokassi.
Gustafsson on lisäksi ilmoittanut myöhemmin kadonneiksi siirtopihdit, puukon
ja lompakon, ja tutkinnassa myös Boismanilta on selvitetty kadonneen
puukko. Virheitä tai kirjaamisesta johtuvia epätarkkuuksia ei ole osoitettu
tämän kateisiin jääneen omaisuuden kohdalla olleen, ja esimerkiksi kellojen,
lompakkojen samoin kuin puukkojen kohdalla, joista puukot ovat olleet
tarpeellisia esimerkiksi juuri telttakeppien vuolemisessa, väärinkäsitys
omaisuuden kateisiin joutumisesta ei ole todennäköinen. Rikospaikalta on
siten katsottava kadonneen huomattava määrä omaisuutta. Huomioon ottaen
etsintöjen laajuus ja tarkkuus uskottavana ei ole pidettävä sitä, että tällainen
määrä omaisuutta olisi pystytty kätkemään maahan tai upottamaan järveen
ilman että mitään omaisuudesta olisi etsinnässä löydetty. Vaikka edellä
todetuin tavoin maahan lysähtäneen teltan luona onkin 5.6.1960 ollut ennen
poliisien paikalletuloa ulkopuolisia uteliaita katselijoita, ei kukaan kuulluista
paikalla olleista henkilöistä ole kertonut nähneenä kenenkään ottavan
omaisuutta teltalta. Tämän vuoksi on pidettävä erittäin todennäköisensä sitä,
että kadonneen omaisuuden on etsintäalueen ulkopuolelle vienyt
väkivallantekoon syyllistynyt henkilö.

Huomioon ottaen edellä todettu ulkoisesti havaittava Gustafssonin alentunut
tajunnantaso ja toimintakyvyttömyys erittäin epätodennäköisenä on pidettävä
sitä, että Gustafsson olisi vammauduttuaan pystynyt hävittämään tai viemään
etsijöiden ulottumattomiin kadonneiksi todetut tavarat sekä tekovälineet ja
vielä piilottamaan toisaalle kahdet kengät. Myös se vaihtoehto, että
Gustafsson olisi aiheuttanut itselleen vammat vasta hävitettyään omaisuuden
on erittäin epätodennäköinen, koska jäljempänä todetuin tavoin mitään jälkiä,
jotka sopisivat vammojen aiheuttamiseen ei Gustafssonilla ole todettu käsissä
eikä myöskään mitään vammojen aikaansaamiseen sopivaa tekovälinettä ole
telttapaikalta löytynyt.

Se seikka, että merkintöjen mukaan Gustafssonilla päällä olleiden vaatteiden
palauttamisen yhteydessä on palautettu myös hänellä olleet sukat eikä
missään ole mainintaa sukissa mahdollisesti olleista maastossa kävelemisen
jäljistä osaltaan tukee johtopäätöstä, että Gustafsson ei ole kenkiä vienyt pois
telttapaikalta.

Se vaihtoehto, että Gustafsson olisi käyttänyt moottoripyörää tavaroiden tai
kenkien pois kuljettamiseen on erittäin epätodennäköinen, koska kukaan
aamuyöllä liikkeellä olleista henkilöistä ei ole kertonut kuulleensa tai
nähneensä moottoripyörän liikkuvan.

Tekovälineiden ja omaisuuden kateisiin jääminen sekä kenkien löytyminen yli

[JasseHames]

19

puolen kilometrin päästä tekopaikalta tukee siten vahvasti johtopäätöstä, että
surmaaja on ollut joku telttaseurueen ulkopuolinen henkilö.

6. Teräaseen jälkiä koskevissa sekä verijälki- ja DNA-tutkimuksissa
tehdyt havainnot

Keskeinen selvitys

Keskusrikospoliisin kriminaalilaboratorion sekä Valtion seerumlaitoksen
vuonna 1960 tekemissä tutkimuksissa on todettu, että telttapaikalta
löytyneessä nipuksi käärityssä tyynynpäällisessä on ollut pistemäisiä ja
räiskyneestä verestä syntyneitä jälkiä, ja liinaan liitetyn todennäköisesti
teräaseella katkaistun kuminauhan kuitujen päässä on ollut verta.
Tutkimusten mukaan vainajien ja Gustafssonin veriryhmät on voitu
melkoisella todennäköisyydellä sulkea pois. Keskusrikospoliisin
rikoslaboratorion vuonna 2005 päivätyssä lausunnossa liinassa on todettu
olevan viitteitä siemennesteestä. DNA-tutkimuksessa siemennesteestä saatu
tunniste ei ole sopinut Boismaniin, Gustafssoniin tai kolmeen muuhunkaan
tutkittuun henkilöön, eikä vastaavaa tunnistetta ole löytynyt DNA-rekisteristä.

Keskusrikospoliisin kriminaalilaboratorio on antanut vuonna 1960 lausunnon
teltan tutkimuksista. Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on vuonna
2005 antanut lausunnot koskien telttanaruissa ja -kankaassa olevia teräaseen
jälkiä, Gustafssonin jalkineita, teltan ja jalkineiden verijälkiä sekä teltan ja
jalkineiden DNA-tutkimuksia, minkä lisäksi DNA-tutkimusten osalta on
hankittu englantilaisen ja saksalaisen laboratorion tutkimustulokset.

Vuonna 2005 annettujen useamman lausunnon laatimiseen osallistuneen ja
todistajana kuullun tekninen tutkija Anja Hytin mukaan verinäytteet teltasta on
yritetty ottaa kattavasti siten että samaan verijälkiperheeseen kuuluvista
verijäljistä saataisiin selville DNA. Kaikista verijäljistä ei ole ollut
mahdollisuutta ottaa näytteitä. Osasta näytteistä ei ole saatu DNA:ta
selvitettyä.

Boismanin DNA-tunnisteeseen sopivaa verta on löytynyt teltan sisäpinnalta
takapäädystä, takapäädyn ja suuaukkopäädystä katsoen oikean pitkän sivun
nurkkauksesta sekä samalta pitkältä sivulta. Teltan ulkopinnalta Boismanin
verta on löytynyt samalta pitkältä sivulta sekä teltan suuaukkopäädystä.
Boismanin verijälkien sijainti kyseisellä pitkällä sivulla on sopinut hänen
sijaintipaikkaansa valokuvissa. Veriroiskejäljet ovat olleet matalalla ja
hengitysverijäljet ovat olleet telttakankaassa, ja tästä voitaisiin päätellä, että
Boisman on surmattu siihen asentoon, missä hän on ollut löydettäessä.

Mäen DNA-tunnisteeseen sopivaa verta on löytynyt teltan ulkopinnalta
suuaukkopäädystä sekä suuaukkopäädystä katsoen vasemmalta pitkältä
sivulta. Verijäljet ovat kaikki olleet roiskejälkiä ja ne ovat sopineet Mäen
sijaintiin valokuvissa. Veriroiskeet teltan suuaukkopäädyn ulkopuolelle eivät
ole voineet tulla suuaukkopäädyn ollessa maahan kaatuneena ulkopuoli
maata vasten siten kuin valokuvissa, ja suuaukkopääty on ilmeisesti
kääntynyt tai käännetty tapahtumien aikana tai tapahtumien jälkeen.

Björklundin DNA-tunnisteeseen sopivaa verta on löytynyt teltan sisäpinnalta
suuaukkopäädystä, suuaukkopäädystä katsoen vasemmalta pitkältä sivulta,
takapäädystä sekä suuaukkopäädystä katsoen oikealta pitkältä sivulta. Osa
verijäljistä ei ole sopinut Björklundin sijaintiin valokuvissa.

Gustafssonin DNA-tunnisteeseen sopivaa verta on löytynyt teltan sisäpinnalta
takapäädyn ja suuaukosta katsoen oikean pitkän sivun nurkka-alueelta, mitkä
jäljet ovat olleet kosketusverta / vuotanutta verta, sekä teltan ulkopinnalta
kummaltakin pitkältä sivulta. Verijäljet ulkopinnalla ovat olleet kosketusverta ja

[JasseHames]

20

roiskeverta. Ulkopinnalla todettu kosketusveri on sopinut hyvin aiheutuneeksi
tilanteessa, jolloin Gustafsson on maannut teltan päällä, ja roiskeverta
ulkopinnalla on ollut hyvin vähän.

Surmaamisjärjestystä ei verijäljistä ole pystynyt päättelemään.

Hytin kertomuksesta on edelleen käynyt ilmi, että Gustafssonin kengissä
erityisesti oikean jalan kengässä on todettu Mäen DNA-tunnisteeseen
sopivaa verta. Verijäljet ovat kenkien päällä olleet veriroiskeita ja sisäsivuilla
kosketusverta. Kosketusveri on voinut tulla myös verisen kankaan tai esineen
osuttua kenkään. Oikean jalan kengän sisäsivun venykkeiden raossa on ollut
vereltä vaikuttavaa ainetta, jolle ei kuitenkaan ole voitu tehdä
verenosoitustestiä, ja taaemmassa venykkeessä on ollut veriroiske / tuhrujälki
venykkeen raossa. Viimeksi mainittu on voinut tulla tilanteessa, jolloin venyke
on ollut venyneenä tai siten kysymys on ollut kimmokeroiskeesta, jolloin
venykkeen ei ole tarvinnut olla venyneenä. Oikean jalan kengän suuaukon
reunuksessa on ollut pieniä veriroiskeita. Myös vasemman jalan kengän
sisäsivulla on pääosin venykkeiden kohdalla ollut veriroiskeita.
Mikroskooppisessa tutkimuksessa ei kenkien sisäpohjissa ole todettu
verijälkiä, mutta kun viisi oikean jalan kengän sisäpohjan näytettä on
yhdistetty, verenosoitustestissä on saatu positiivinen tulos. Kengissä olevat
veriroiskeet ovat kooltaan ja tiheydeltään olleet samanlaisia kuin
telttakankaassa suuaukkopäädystä katsoen vasemmalla pitkällä sivulla, jossa
on puolestaan ollut alue jossa ei ole lainkaan ollut verijälkiä. Kyseinen alue
sopisi hyvin siihen että kengät ovat olleet kyseisellä alueella. Mikäli teltan
suuaukkopääty ja toinen pitkä sivu ovat olleet taittuneena tai kääntyneenä
tietyllä tavoin veriroiskeiden syntymisen aikaan jalkineet ovat voineet sijaita
myös teltan ulkopuolella toisella pitkällä sivulla tai suuaukkopäädyssä edessä
vasemmalla puolella. Yksiselitteistä vastausta jalkineiden sijainnista
suhteessa telttaan ei siksi voida antaa. Tähän on syynä myös se, että
dokumentoitua tietoa verijäljistä teltan ympäristössä ei ole ollut. Mikäli
oikeanpuoleinen kenkä on ollut avonaisena mahdollisilla alueilla, olisi
odotettavissa, että veriroiskeita olisi myös kengän sisäpohjassa.

Vuonna 2005 useamman lausunnon laatimiseen osallistuneen ja todistajana
kuullun tekninen tutkija Johanna Lehdon mukaan telttakankaassa on ollut
viiltojälkiä, puhkaisujälkiä ja repeämäjälkiä. Viiltojäljet telttakankaaseen ovat
pääsääntöisesti tulleet ennen verijälkiä. Telttakankaassa todettujen
teräasejälkien syntyjärjestystä ei ole voinut päätellä sen enempää kuin
sitäkään, onko teltta ollut näiden jälkien syntyessä pystyssä. Teltan
suuaukkopäädystä katsoen oikeanpuoleisen pitkän sivun teltan takapäädyn
puoleisessa osassa on yhdeksän siistireunaista pisto/viiltojälkeä. Teltan
sivunarut on katkaistu teräaseella, ja harjanaruiksi sopivissa narun
kappaleissa on ollut teräaseen jättämiä jälkiä. Teltan suuaukon viidestä
naruparista ylhäältä päin toinen ja neljäs ovat olleet rusetilla kiinni ja muut
ovat olleet auki.

Vuonna 2005 DNA-tutkimuksia koskevan lausunnon laatimiseen osallistuneen
ja todistajana kuullun rikoskemisti Matti Karjalaisen mukaan kaikkia
telttakankaassa olleita veritahroja ei ole tutkittu. Varmuudella ei voi tehdä
johtopäätöstä, että muualta teltasta ei löytyisi DNA:ta. DNA-tutkimuksella ei
voida edes selvittää, onko ulkopuolinen henkilö ollut paikalla, kun ei ole tietoa
siitä onko mahdollinen ulkopuolinen henkilö loukkaantunut verta vuotavalla
tavalla. Gustafssonin puolelta esitetty väite, että 20 otetusta näytteestä, jotka
ovat olleet 11 eri alueelta teltasta ei DNA:ta ole saatu määritettyä saattaa
pitää paikkansa. Tutkimukset rajoittuivat toiminnan teknisiin vaikeuksiin ja
tutkimusten kalleuteen ulkomailla. Löytyneessä tyynyliinassa on ollut veri- ja
spermatahroja laajasti, eikä sitä, onko liina ollut paikalla jo ennen
telttaseurueen tuloa pysty selvittämään.

Johtopäätökset

[JasseHames]

21

Selvityksestä on selkeästi käynyt ilmi, että tutkimukset sinänsä ovat olleet
tarkkoja mutta että kovin varmoja johtopäätöksiä mahdollisesta tapahtumien
kulusta ei tutkimustulosten perusteella voida tehdä.

Paikalta löytyneen yhteensidotun tyynyliinan käyttötarkoitus on jäänyt
epäselväksi. Poliisitutkinnassa on arveltu tyynyliinaa käytetyn
kuukautissuojana. Sitä mikä on ollut tyynyliinan käyttötarkoitus ja onko
tyynyliina ollut telttapaikalla jo ennen telttaseurueen tuloa ei ole voitu selvittää.
Vaikka todennäköistä tapahtumien kulkua arvioitaessa tyynyliinasta ei voida
tehdä mitään kovin merkittäviä johtopäätöksiä, tukevat tyynyliina ja siitä tehdyt
tutkimustulokset osaltaan ainakin vähäisessä määrin johtopäätöstä, että
telttapaikalla on voinut olla tapahtuma-aikaan ulkopuolinen henkilö.

Teltasta tehty verijälkitutkimus on ollut laaja, mutta siinä on jouduttu
asettamaan etusijalle toiset verijäljet ja jättämään toiset tutkimatta. Kun
tutkimuksessa verinäytteet DNA:n määrittämiseksi on otettu merkityksellisiksi
katsotuista yhteensopivista verijäljistä eli verijälkiperheistä, on tämä
tarkoittanut muun ohessa sitä, että verijälkiluokittelussa syntytavaltaan
epämääräisistä ns. tuhrujäljistä ei lähtökohtaisesti näytteitä ole otettu eikä
myöskään tekovälineen siirtokuviosta, kun tekoväline ei ole ollut tiedossa.
Tuhrujälkiä, joista verijälkitutkimusta ei ole tehty, mainitaan
— Keskusrikospoliisin rikoslaboratorion 17.2.2005 päivätyssä lausunnossa
useita ja osa niistä on myös kooltaan suurehkoja, esimerkiksi teltan
sisäpuolella suuaukkopäädyssä 15 x 30 senttimetrin suuruinen jälki. Samoin
tutkimattomana siirtojälkenä mainitaan esimerkiksi teltan toisella pitkällä
sivulla 4 x 7 senttimetrin suuruinen jälki. Edelleen merkittävästä osasta
verinäytteistä ei DNA:ta ole pystytty määrittämän. Keskusrikospoliisin
rikoslaboratorion 16.2.2005 päivätyssä lausunnossa tällaisia teltasta otettuja
näytteitä mainitaan 32 ja ne ovat useasta eri kohdasta telttaa. Osasta näistä
on sittemmin saatu ulkomailla tutkimuksissa DNA selville, mutta edelleen
osasta DNA on selvittämättä. Gustafssonin puolelta on ilmoitettu
selvittämättömiä näytteitä olleen 20 ja niiden olevan 11 eri alueelta teltasta,
mitä näkemystä ei ole pystytty mitenkään osoittamaan virheelliseksi.

Verijälkitutkimuksen perusteella ei siten voida sulkea pois vaihtoehtoa, että
jonkun ulkopuolisen henkilön verta olisi teltassa. Lisäksi on otettava
huomioon, että ahtaassa teltassa olleiden telttaseurueen jäsenten
mahdollisuus puolustautua teltan ulkopuolelta tullutta hyökkäystä vastaan on
ollut ilmeisen huono ja että hyökkääjällä on ollut siten mahdollisuus erittäin
lyhyen ajan kuluessa aiheuttaa teltassa olijoille heillä todetut puolustuskyvyn
lamaannuttavat vammat. Näin surmatöiden tekijästä ei ole tarvinnut edes
jäädä verijälkiä telttaan. Tehdyt verijälki- ja DNA-tutkimukset teltasta eivät
siten mitenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että surmaaja olisi ulkopuolinen
henkilö.

Teltan pieni koko ja teltassa olevat jäljet huomioon ottaen mahdottomana on
pidettävä sitä, että vammat uhreille olisi aiheutettu teltan sisältä käsin.
Tutkimuksessa todettu, että viiltojäljet telttakankaaseen ovat tulleet
pääsääntöisesti ennen verijälkiä, tukee johtopäätöstä, että
hämäystarkoituksessa tehtyjä jälkiä ei telttakankaaseen ole jälkeenpäin tehty.
Johtopäätöstä tukee myös Boismanin hengitysverijälkien sijainti teltan
kankaassa teltan suuaukkopäädystä katsoen teltan oikeanpuoleisella pitkällä
sivulla alueella, jossa kankaassa on yhteensä yhdeksän pisto- ja viiltojälkeä.
Kun Boismanin kaulalla on aikaisemmin todetuin tavoin ollut kolme
pistojälkeä, kaksi viiltohaavaa ja mahdollinen viiltojälki leuassa osoittaa tämä,
että Boismania on todennäköisesti lyöty telttakankaan läpi teräaseella. Se,
että pisto- ja viiltojälkiä kankaassa on enemmän kuin teräsaseen jälkiä
Boismanissa ei ole tässä suhteessa merkityksellistä, koska kolme
telttakankaassa olevaa jälkeä on erittäin lyhyitä, ja näissä tilanteissa
teräaseen terä ei ilmeisestikään ole ulottunut kovin syvälle eikä siten ole
osunut Boismaniin. Boismanin verijäljet teltassa sopivat sijaintinsa puolesta
siihen, mitä Gustafsson on kertonut nukkumajärjestyksestä teltassa.

[JasseHames]

22

Gustafssonin verijäljet teltan sisällä, jotka jäljet ovat olleet kosketusverta /
valumaverta, sijaitsevat siinä osassa telttaa, missä hän on ilmoittanut
nukkuneensa ja ovat jokseenkin siinä missä hänen päänsä on tuolloin ollut eli
teltan suuaukosta katsoen vasemmanpuoleisen pitkän sivun ja takapäädyn
nurkka-alueella. Teltan sisällä olevat Gustafssonin verijäljet tukevat siten
vahvasti johtopäätöstä, että hän on ollut teltan sisäpuolella makaamassa kun
verijäljet ovat syntyneet. Veren valumisen enemmälti teltan pohjalle on voinut
estää Gustafssonin päänalusena käyttämä nahkatakki. Se, että teltan
suuaukkonarut ovat olleet solmitut niin ettei teltasta ulos liikkuminen ole
onnistunut, tukee samoin johtopäätöstä, että Gustafsson on ollut teltan sisällä
vammat saadessaan. Teltassa ulkopuolella olevat kosketusverijäljet ovat
hyvin voineet aiheutua Gustafssonin makaamisesta teltan päällä. Teltan
ulkopuolella olevien Gustafssonin vähäisten roiskeverijälkien osalta Ytti on
todennut että ne voisivat olla peräisin heilahtaneesta kädestä kykenemättä
sanomaan kenen kädestä olisi kysymys, ja roiskeveren todennäköinen
syntymekanismi jää siten täysin epäselväksi.

Gustafssonin verijälkien löytyminen teltan sisältä tukee vahvasti
johtopäätöstä, että hän on ollut yksi väkivallan uhreista.

Käytetyn väkivallan voimakkuus, teltan romahtaminen sekä
verijälkitutkimuksessa tehdyt havainnot teltan suuaukkopäädyn ja ainakin
Björklundin asennon muuttumisesta sekä aikaisemmin vammaselvityksessä
todetut pistohaavat Björklundissa huomioon ottaen on selvää, että paikalla on
tapahtunut surmaamisten aikana ja myös niiden jälkeen ainakin joidenkin
väkivallan kohteena olleiden henkilöiden ja myös tavaroiden liikkumista.
Koska teltan ympärillä telttapaikalla olleista verijäljistä ei ole mitään
tarkempaa selvitystä, ja kun muita esineitä kuin teltta ja Gustafssonin kengät
ei ole voitu verijälkitutkimuksissa tutkia, on selvää, että sen enempää
Gustafssonin kenkien kuin muidenkaan esineiden asennoista ja
sijaintipaikoista väkivallan käytön aikana ei verijälkitutkimusten ja valokuvien
perusteella voi tehdä mitään yksiselitteisiä ja varmoja johtopäätöksiä. Epäillyn
kenkien jäljen telttakankaaseen ovat voineet aiheuttaa monet esineet,
esimerkiksi valokuvista näkyvät Björklundin ja Mäen kengät tai paikalla olleet
laukut.

Vastaavasti syynä siihen, että Gustafssonin kenkien sisältä ei ole löytynyt
verta tai sitä on löytynyt vain hyvin vähän verrattuna roiskeisiin kenkien
päällä, ei voida mitenkään varmuudella pitää sitä, että kengät olisivat olleet
veriroiskeiden tapahtuessa jonkun ja lähinnä Gustafssonin jalassa. Veren
joutuminen kenkien sisään on voinut estyä hyvin muustakin syystä,
esimerkiksi jonkin toisen esineen tai vaatteen ollessa kenkien päällä.
Oikeassa kengässä venykkeen sisällä varmuudella vereksi todettu on voinut
syntyä ilman että venykkeen olisi täytynyt olla venyneenä. Kenkien sisäsivun
kosketusveri on voinut aiheutua myös siitä että verinen esine, esimerkiksi
telttakankaan kohta on osunut kenkään eikä siten kengän ole tarvinnut
liikkua. Näin se vaihtoehto, että kengät olisivat olleet jalassa surmaajalla on
vain yksi mahdollinen selitys sille, että kenkien sisältä ei ole löytynyt verta tai
sitä on löytynyt vain hyvin vähän. Koska selvitystä mahdollisen ulkopuolisen
henkilön vammautumisesta ei ole, ei myöskään verijälkitutkimuksilla kengistä
voida mitenkään sulkea pois sitä vaihtoehtoa, surmaaja olisi ulkopuolinen
henkilö.

7. Lääketieteellinen arvio Gustafssonin vammoista sekä mahdollisesta
toimintakyvyttömyydestä ja muistinmenetyksestä

Keskeinen selvitys

Gustafssonin vammoja on vuosina 2003 - 2004 arvioitu vuoden 1960

[JasseHames]

23

potilasasiakirjojen ja hoitotietojen perusteella. Lisäksi Gustafssonille on
suostumuksellaan tehty vuonna 2004 lääketieteellisiä tutkimuksia aikanaan
saatujen vammojen selvittämiseksi.

Gustafssonia 5.6.2960 ensimmäisenä lääkärinä hoitaneen todistaja Ilmo
Hassisen kertomuksesta on käynyt ilmi, että sairaalaan noin kello 14.00
tuotaessa Gustafssonin silmät olivat olleet muurautuneet umpeen ja hänellä
oli ollut kasvoissa ruhjehaavat vasemmassa ohimossa, poskessa ja leuassa
sekä vasemman kyynärvarren takapinnalla viiltohaava. Haavat Hassinen oli
ommellut. Gustafssonin leukaluussa oli ollut murtuma kahden hampaan
välissä vasemmalla ja alaleuka oli ollut poikki; minkä lisäksi kun leuan kärki oli
vinossa myös toinen murtuma oli ollut jossakin taaempana. Verenpaine ja
pulssi olivat olleet normaalien rajoissa. Hassinen ei ole muistanut oliko
Gustafsson liikkunut. Gustafssonin tajunnantaso oli ollut alentunut, ja hän oli
ollut hieman ylemmällä tasolla kuin täysin tajuton. Poliisien huutaessa
korvaan Gustafsson oli reagoinut sanoin, joista ei ollut saanut selvää.

Lausunnot vuosina 2003 ja 2004 antaneen ja todistajana kuullun ortopedi
Eero Hirvensalon mukaan murtumat Gustafssonilla ovat olleet vasemmalla
alaleukaluussa ja yläleukaluussa, ohimoluussa korvakäytävän kohdalla sekä
vasemmassa poskiluussa. Kallonpohjan murtumaa ei ole ollut, vaan
ohimoluun murtumassa kysymys on ollut murtuneen leukakuun nivelnastan
vieressä olevan korvakäytävän luun murtumasta. Haavat kasvoissa
Gustafssonilla ovat olleet vasemmalla poskessa, leuassa ja ohimon seudulla
sekä vasemmassa kyynärvarressa. Vammat ovat olleet matalaenergisen
voiman kuten nyrkiniskun aiheuttamia, ja iskuja on ollut vähintään kaksi.
Vammat eivät ole olleet raskaalla esineellä aiheutettuja myöskään siitä
päätellen, että ihovammat ovat olleet suhteellisen vähäiset. Gustafssonin
kallon alueella ei ole ollut murtumaa, hänen työkykynsä on palautunut ilman
hoitoa eikä ilmakallotutkimuksessa vuonna 1960 ole siirtymiä todettu. Näin
ollen ei voida pitää kovin todennäköisenä, että Gustafssonilla olisi ollut
merkittävä aivovamma, mutta missään tapauksessa sitä ei voida täysin
poissulkea. Gustafssonin ilmoittama tajuttomuus ja neljän vuorokauden
pituinen muistiaukko edellyttäisivät vaikea-asteista aivovammaa. Hoitavan
lääkärin havainto siitä, että Gustafsson oli ollut vielä 5.6.1960 noin kello 14.00
tajunnantasoltaan alentunut ei ole sopusoinnussa muun selvityksen kanssa.
Ns. Brillen hematooma eli symmetrinen mustelma silmän ympärillä potilaalla
tosin viittaa kallonpohjan murtumaan. Aivovamma voi olla; vaikka
aivoselkäydinnesteessä ei olekaan verta. Se, että alkuperäisiä röntgenkuvia
ei ole ollut käytettävissä, on jossakin määrin vaikeuttanut kokonaisarviota.

Lausunnot vuosina 2003 ja 2004 antaneen ja todistajana kuullun neurokirurgi
Juha Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla
alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa
poskiluussa sivuseinämässä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi
otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan
takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut
ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava
oikeassa kyynärvarressa. Vammat on voitu aiheuttaa nyrkillä mutta myös
tylpällä astalolla tai potkaisemalla. On epätodennäköistä, että neljän
vuorokauden muistinmenetyksen aiheuttaneessa vaikeaksi luokiteltavassa
aivovammassa ei verta aivoselkäydinnesteessä olisi. Gustafssonille vuonna
2004 tehdyssä magneettikuvauksessa olisi kyllä näkynyt aikanaan ollut ns.
aivoruhjepesäke. Sen sijaan jos kysymyksessä on ollut ns.
diffuusiaivovamma, se ei näy kuvantamismenetelmissä.
Aivosähkötutkimuksen 16.6.1960 mukaan Gustafssonilla on saattanut olla
aivoissa vasemmalla puolella häiriöitä, mutta tämä tutkimus on epäspesifi, ja
ilmakallotutkimuksessa 17.6.1960 on voitu nähdä vain aivokammioiden
mahdollisia litistymiä. Lisäksi molemmat tutkimukset on nyt tehty suhteellisen
pitkän ajan kuluttua vammasta. Mitään työkyvyn ja kuntoutumisen selvittäviä
neuropsykologisia kokeita ei ole 1960 luvulla tehty. Puutteelliset kirjaukset ja
röntgenkuvien puute ovat vaikeuttaneet johtopäätösten tekemistä, ja siksi

[JasseHames]

24

Öhman on perustanut kannanottonsa asiassa pitkälti aivoselkäydinnesteen
verettömyyteen. Ns. Brillen hematooma kuvaa luotettavasti kyllä kallopohjan
murtumaa. On mahdollista, että Gustafssonilla on ollut aivovamma ja että
Gustafsson on ollut vammat saatuaan tajuton ja liikuntakyvytön, mutta
sellainen aivovamma, josta Gustafssonille olisi aiheutunut 3 - 5 vuorokauden
pituinen muistiaukko ei ole ollut todennäköinen. Kysymykseen kuinka pitkä
muistiaukko olisi voinut olla Öhman ei ole ottanut kantaa.

Lausunnon vuonna 2004 antaneen ja todistajana kuullun leukakirurgi Risto
Kontion mukaan Gustafssonilla on ollut murtumina alaleuan kaksoismurtuma
sekä vasemman poskiluun murtuma. Erillistä yläleuan murtumaa ei ole ollut
vaan kysymys on ollut poskiluun murtumasta joka on kulkenut yläleuanluun
kautta. Temporaaliluun eli ohimoluun murtuma on ilmeisesti ollut nivelnastan
murtumiseen liittyvä korvakäytävän luun murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on
ollut ruhjeita. Kaikki on tietysti mahdollista, mutta tämän kaltaisia vammoja
saaneet potilaat tulevat usein omin voimiin vastaanotolle. Mikäli
Gustafssonilla on ollut kallonpohjassa murtuma se on voinut parantua jälkiä
jättämättä. Tutkimus, jossa haetaan vastausta toisten aikanaan tekemistä
potilasasiakirjojen merkinnöistä on aina epävarma. Voi epäillä myös sitä,
kuinka luotettavia diagnoosit aikanaan ovat olleet. Kun röntgenkuvia vuodelta
1960 ei ole ollut, röntgenlääkärin tuolloisesta merkinnästä koskien
kallonpohjan murtumaa ei voida päätellä, onko lääkäri tarkoittanut Kontion
epäilemää murtumaa korvakäytävässä vai onko röntgenlääkäri todella nähnyt
jossakin muualla kallonpohjassa murtuman.

Lausunnon vuonna 2005 antaneen ja todistajana kuullun neurologi Olli.
Tenovuon mukaan käsillä olevan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö
aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan.
Tärkeimpiä tietoja tässä suhteessa ovat objektiiviset seikat eli se, että
Gustafsson on saanut pään alueelle ulkoisen energian seurauksena
huomattavat ruhjeet ja murtumat. Murtumia on dokumentoitu kahdessa
kohtaan vasemmassa leukaluussa, yläleuanluun alasivuseinässä ja katossa,
poskiluussa sekä kallonpohjassa ohimoluussa. Ns. Brillen hematooma on
luotettava osoitus kallonpohjan etuosan murtumasta. Aivovammojen
syntymisen kannalta ei merkitystä ole sillä, miten vammat aiheutettu, vaan
sillä, että energia on ollut sen suuruinen, että se on aiheuttanut useita
luunmurtumia. Kun voima ovat riittäviä aiheuttamaan murtumia kasvojen
keski- ja yläosaan myös merkittävän aivovamman syntyminen on
odotettavissa. Aivovamman olemassaoloa tukeva objektiivinen tieto on myös
aivosähköfilmissä 16.6.1960 todettu laaja-alainen diffuusirajainen hitaan
toiminnan alue vasemmassa aivopuoliskossa. Aivoselkäydinnesteen
verettömyys ei osoita mitään aivovamman olemassaolosta, ja nyt lisäksi
Gustafssonin aivoselkäydinnesteen punasolujen määrä ja valkosolujen määrä
oli ollut kohonnut. Tulkinnanvaraiset seikat eli havainnot tajunnan alenemasta,
jolta osin kliinisessä kuvauksessa ei ole mitään sellaista joka viittaisi
teeskentelyyn, sopivat juuri aivovammaan. Muistiaukon olemassaoloa ei voida
arvioida objektiivisesti, mutta tässä tapauksessa ilmoitettu muistiaukko sopii
muihin perusteisiin.

Tenovuon mukaan vuonna 1960 Gustafsonille tehdyillä röntgenkuvauksella ja
ilmakallotutkimuksella ei aivovamman olemassaoloa ole pystytty
selvittämään. Viimeksi mainitussa menetelmässä ei ole voitu havaita
erityisesti ns. diffuusia aivovammaa, jossa aivokudos on vaurioitunut
solutasolla ilman tarkasti määriteltävää rajautumista tiettyyn aivoalueeseen.
Tämän päivän kuvantamismenetelmilläkään ei aivovammaa aina voida
todeta, koska aivokudoksen muutokset tapahtuvat mikroskooppitasolla ja
löydökset voivat myös hävitä. Aivojen magneettikuvauksesta vuonna 2004 ei
voida tehdä johtopäätöksiä Gustafssonilla yli 40 vuotta aikaisemmin
mahdollisesti olleesta aivovammasta. Gustafssonilla kuvattu muistiaukko sopii
tyypilliseen muistimenetyksen käyttäytymiseen aivovammojen yhteydessä, eli
vammaa edeltävältä ajalta on pitempi vähitellen palautuva muistinmenetys
lähelle vamman syntyhetkeä, ja vamman syntyhetken jälkeen on täydellinen

[JasseHames]

25

muistiaukko ja sekavuustila ja muisti palautuu vähitellen vamman jälkeen
tapahtuneiden asioiden jäädessä kuitenkin pysyvästi pimentoon. Aivovamman
vaikeusasteluokittelut vaihtelevat. Tajunnan tason ja muistiaukon keston
mukaan arvioiden Gustafssonin aivovamma on ollut keskivaikea.
Gustafssonin mahdollisesta toipumisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä,
koska keskivaikean aivovamman saaneista oireettomiksi toipuu noin puolet,
lisäksi mitään neuropsykologista tutkimusta aivovamman jälkioireiden
selvittämiseksi ei ole Gustafssonille tehty. Gustafssonin tajunnan tila on ollut
iltapäivällä 5.6.1960 sairaalaan tuotaessa selkeästi alentunut, ja on siten
todennäköistä , että hän on ollut aikaisemmin aamulla tajuton. Tajunnantason
alentuma huomioon ottaen Gustafsson on menettänyt toimintakykynsä.

Lausunnon vuonna 2003 antaneen ja todistajana kuullun psykiatrian
professori Hannu Lauerman mukaan harvinaiseen orgaanisesta traumasta
riippumattomaan psyykkiseen traumaan perustuvan psykogeenisen
muistinmenetyksen olemassaolo Gustafssonilla on epätodennäköinen mutta
ei mahdoton.

Todistajina on kuultu lisäksi röntgenlääkäri Antti Servoa ja professori Henry
Trouppia, joiden kertomuksista ei ole tehtävissä mitään asian ratkaisun
kannalta merkittäviä johtopäätöksiä.

Johtopäätökset

Gustafssonilla ei potilasasiakirjoissa ole kuvattu olleen käsissä ja käsivarsissa
muita vammoja kuin vasemmassa kyynärvarressa viiltohaava. Tällainen
viiltohaava on voinut aiheutua kamppailussa, mutta muita kamppailun
yhteydessä syntyneeksi ajateltavia vammoja käsissä ei Gustafssonilla ole
todettu. Aikaisemmin todetuin tavoin Boismanilla ja Mäellä on ollut vähäisiä
vammoja käsissä, jotka ovat voineet olla torjuntavammoja mutta voineet tulla
muualtakin kuin kamppailusta, ja vain Björklundilla vammat käsissä ovat olleet
selkeämmin torjuntavammoja. Näin myöskin vainajilla on ollut hyvin vähän
selkeitä torjuntavammoja, mihin on varmasti osaltaan vaikuttanut aikaisemmin
todetut huonot mahdollisuudet ahtaassa teltassa puolustautua hyökkäystä
vastaan. Viiltohaavaa lukuun ottamatta muiden vammojen puuttumisesta
Gustafssonin käsistä ja käsivarsista ei siten voida tehdä mitään merkittäviä
johtopäätöksiä tapahtumien kulun suhteen.

Johtopäätösten tekeminen vanhojen potilasasiakirjojen perusteella
Gustafssonin tajunnantasosta ja toimintakyvystä sekä hänellä mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta sisältää lukuisia epävarmuustekijöitä,
mikä on käynyt ilmi kaikkien kuultujen lääketieteellistä asiantuntemusta
omaavien todistajien kertomuksista. Potilasasiakirjojen merkinnät ovat osin
suppeita ja osin tulkinnanvaraisia, ja merkintöjen oikeellisuuttakin on epäilty,
eikä alkuperäisiä vuonna 1960 otettuja röntgenkuvia enää ole tallella.
Epävarmuus ilmenee esimerkiksi jo Gustafssonin tajunnantason kuvauksen
paikkansapitävyydestä sairaalan poliklinikalla 5.6.1960. Merkittävä
epävarmuus liittyy siihen, onko Gustafssonilla korvaklinikan röntgenosaston
muistiinpanoissa mainittu, tutkimuksissa 27.7.1960 todettu murtuma
kallonpohjassa ollut murtuma korvakäytävässä vai mahdollisesti muualla
kallonpohjassa, kun röntgenkuvia ei ole tallella. Kuitenkin tällä mahdollisella
murtumalla on merkitystä arvioitaessa mahdollisen aivovamman
olemassaoloa. Käsitystä kallonpohjan etuosan murtumasta tukee se, että
Gustafssonilla on hammasklinikalla 11.6.1960 todettu ns. Brillen hematooma,
joka Hirvensalon, Öhmanin ja Tenovuon mukaan kuvaa kallonpohjan etuosan
murtumaa. Myöskään minkäänlaista neuropsykologista selvitystä aikanaan
Gustafssonin kuntoutumisesta ei ole tehty. Vuonna 1960 tehdyt
ilmakallotutkimus, jolla ei ole pystytty ns. diffuusia aivovammaa havaitsemaan
sekä röntgenkuvaus, joka on vain luuston kuvaus, ovat olleet riittämättömiä
keinoja havaita mahdollinen aivovamma varmasti, eikä tänä päivänäkään
pystytä varmuudella tuolloin mahdollisesti ollutta aivovammaa toteamaan.
Aivovammojen vaikeusasteluokittelun suhteen ei olla yksimielisiä.

[JasseHames]

26

Siltä osin kuin käytetyn väkivallan voimakkuuden arvioinnissa on viitattu
Gustafssonilla olleiden ihoruhjeiden vähäisyyteen on otettava huomioon, että
vastaavasti kuin vainajien kohdalla myös Gustafssonin kohdalla ihon suojana
on voinut olla telttakangas tai muu vaate.

Kuultujen lääketieteellistä asiantuntemista omaavien todistajien ammatillisen
erikoisosaaminen huomion ottaen aivo-selkäydinvammojen seurantaan
erikoistuneen neurologi Tenovuon käsityksille Gustafssonilla mahdollisesti
olleesta aivovammasta ja muistiaukosta on annettava huomattava merkitys.
Tenovuon mukaan aikanaan Töölön sairaalan neurokirurgian klinikalla tehtyä
diagnoosia aivoruhjeesta ei ole pidettävä virheellisenä, eikä Gustafssonilla
olleen vähintään keskivaikeaksi arvioitavan aivovamman, ulkoisesti havaitun
Gustafssonin tajunnantason alenemisen ja muistiaukon välillä ole mitään
ristiriitaa.

Lääketieteellisen selvityksen perusteella on siten pidettävä täysin
mahdollisena eikä millään todennäköisyydellä poissuljettuna sitä vaihtoehtoa,
että Gustafsson on 5.6.1960 aamuyöllä saanut päähänsä kohdistuneen
väkivallan seurauksena aivovamman ja että tämän aivovamman saatuaan
Gustafsson on ollut ensin tajuton ja hänen tajunnantasonsa on vielä samana
päivänä iltapäivälläkin ollut huomattavasti alentunut ja hän on ollut
toimintakyvytön. Samalla tavalla täysin mahdollisena eikä millään
todennäköisyydellä poissuljettuna on pidettävä sitä, että Gustafsson on
saamansa aivovamman seurauksena menettänyt muistinsa noin neljän
vuorokauden ajalta, eikä tämä muistiaukko ole palautunut.

Aivovamman ja sen seurausten olemassaolo on siten otettava huomioon
asiaa arvioitaessa, ja ne tukevat vahvasti johtopäätöstä, että surmaaja ei ole
Gustafsson.

8. Gustafssonin oma kertomus

Keskeinen selvitys

Gustafssonin kertomusten paikkansa pitämättömyyden osalta on erityisesti
korostettu hänen kertomuksiaan alkoholin nauttimisesta telttapaikalla,
raahaamista väkivallan käytön yhteydessä sekä hänen ilmoituksiaan
saamistaan vammoista.

Gustafsson on esitutkinnassa vuonna 1960 kertonut nauttineensa Boismanin
kanssa paikalla alkoholia ja että hän ei muista muuta alkoholia nautitun sekä
muistikuviensa päättyvän nukkumaan menoon teltassa. Mistään
raahaamisesta ja raahausjäljistä tai vammoista ei esitutkintakertomuksessa
ole mainintaa.

Gustafssonin hypnoosipuhuttelusta vuonna 1960 laadittuun päiväämättömään
asiakirjan on merkitty, että Gustafsson on hypnoosissa muun ohessa kertonut
nähneensä teltan katon olevan päällään ja tuntomerkeiltään kuvaamansa
miehen lyövän puukolla tai jollakin teräaseella sekä kovalla esineellä.
Alkoholia Gustafsson on kertonut nauttineensa yhdessä Boismanin kanssa,
eikä hän ole muistanut, olisiko viinapullon lisäksi ollut likööripulloa.

Gustafsson on esitutkinnassa vuonna 2004 kertonut, että hänen
muistaakseen mukana oli ollut viinapullo ja likööripullo. Juomiseen olivat
osallistuneet kaikki telttaseurueeseen kuuluneet, ja pulloihin oli jäänyt
alkoholia. Gustafsson on kertonut nukkumaan menon jälkeen heränneensä
sairaalassa. Gustafsson on kertonut hänellä olleen puukonpistoja puhuen
kymmenestä tai yhdestätoista puukoniskusta sekä päänsä olleen säpäleinä.
Gustafsson on kertonut kuulleensa puukoniskuista päähän isältään ja

[JasseHames]

27

äidiltään. Gustafsson on myös esitutkinnassa vuonna 2004 kertonut, että
häntä oli telttapaikalla raahattu rannan suuntaan ja että raahausjälkiä oli ollut
teltan suuaukon ja rannan välisellä alueella. Gustafssonin mukaan poliisi oli
vuonna 1960 käyttäessään Gustafssonin tapahtumapaikalla kertonut
raahaamisesta, ja Gustafsson oli muistaakseen nähnyt myös raahausjäljet
tuolloin.

Käräjäoikeudessa Gustafsson on kertonut, että hän ja Boisman olivat
nauttineet viinaa ja että hän ei muista olivatko Björklund ja Mäki nauttineet
likööriä. Alkoholia oli pulloihin jäänyt. Edelleen Gustafsson kertonut, että
hänen vanhempansa olivat kertoneet päähän kohdistuneista puukoniskuista.
Raahaamisesta telttapaikalla ei Gustafssonilla ole ollut mitään omaa
muistikuvaa, ja hänen käsityksensä mukaan hänelle oli siitä kertonut poliisi tai
isä tai sitten tieto oli tullut lehdistä.

Todistaja Tauno Ratisen kertomuksesta on käynyt selville, että hänen
liikkuessaan aikanaan Gustafssonin kanssa samassa seurassa Gustafsson ei
ollut puhunut juurikaan Bodominjärven tapahtumista. Joskus Gustafsson oli
maininnut, että oli hyvä asia että hänellä oli niin kova pää kun oli tullut monta
puukon iskua päähän, minkä Ratinen oli käsittänyt vain huulenheitoksi.

Todistaja Ahti Toivolan kertomuksesta on käynyt selville, että hänen
kuljettaessaan vuonna 1960 Gustafssonia sairaalaan Gustafsson oli kertonut
heränneensä siihen kun teltta oli pudonnut päälle ja joku oli ollut hajareisin
päällä ja puukkoa alkoi tulla. Gustafssonilla ei ollut mitään muistikuvaa
hyökkääjästä tai siitä miten tapahtumat tarkemmin olivat tapahtuneet, ja
Gustafsson oli kertonut heränneensä sairaalassa.

Todistaja Hannu Lauerman kertomuksesta on käynyt ilmi, että
omaelämänkerrallinen muisti on omiaan muuttumaan toisin kuin
emotionaalisesti neutraali asiamuisti. Mielikuvien värittyminen yli 40 vuoden
aikana on muistin normaalia toimintaa. Muistikuviin vaikuttaa se, mitä on
kuullut tosiasioina tai huhupuheina. Gustafssonin hypnoosipuhuttelussa, jota
ei ole ilmeisesti täydellisesti dokumentoitu, on piirteitä, jotka viittaavat siihen,
että kysymyksessä on jälkeenpäin syntynyt kehitelmä eikä kysymys ole
tapahtumien todellisesta kuvauksesta. Kuitenkin tämän kertomuksen on
voinut antaa yhtä hyvin syyllinen kuin syytönkin.

Todistaja Olli Tenovuon kertomuksesta on käynyt ilmi, että muistikuvat
muistinmenetyksen jälkeen ovat usein vääristyneitä.

Johtopäätökset

Aikaisemmin todetuin tavoin Gustafssonin muistinmenetys on
lääketieteellinen selvitys huomioon ottaen täysin mahdollinen.

Arvioitaessa Gusafssonin kertomusten sisältöä on otettava huomioon, että
Gustafsson on tapahtumien sattuessa ollut 18-vuotias nuori, joka on joutunut
valtavan julkisen huomion kohteeksi. Oma vammautuminen ja ystävien
kuolema ovat vahvasti tunteisiin vetoavia tapahtumia, ja näin ulkopuolisen
tahojen kuten tiedotusvälineiden ja läheisten ihmisten käsitykset tapahtumista
ovat suurella todennäköisyydellä vaikuttaneet vailla omia muistikuvia
väkivallan käytöstä olevan Gustafssonin käsityksiin. Yksityiskohtien
unohtaminen ja muistikuvien värittyminen yli 40 vuoden aikana on myös
erittäin todennäköistä.

Kenelläkään vainajista ei ruumiinavauksessa ole todettu olevan alkoholia
veressä. Verenalkoholipitoisuutta ei ole Gustafssonista aikanaan selvitetty.
Gustafsson on ilmoittanut, ettei koko viinapullollista ollut nautittu. Kyseinen
alkoholipullo on jäänyt kateisiin, eikä siten nautitun viinan määrä ole
selvitettävissä. Paikalta on löytynyt tyhjä likööripullo. Gustafssonin ilmoitusta,

[JasseHames]

28

että myös muut kuin hän olivat nauttineet alkoholia tukee Björklundin
muistikirjassa oleva merkintä siitä, että Gustafsson ja Boisman olivat olleet
kännissä. Koska nautitun alkoholin määrää ei ole pystytty tarkemmin
selvittämään, ja alkoholin nauttimisesta on voinut kulua aikaa riittävästi aikaa
sen häviämiseksi verestä, ei Gustafssonin kertomusta siitä, että alkoholia
olivat nauttineet muutkin kuin hän ole osoitettu virheelliseksi. Muistikuvien
epävarmuus alkoholin nauttimisen suhteen ei ole mitenkään outoa.

Välittömästi tapahtumien jälkeen eli 7.6.1960 ilmestyneissä lehdissä on
Gustafssonin saamia vammoja kuvattu hyvin vakaviksi, muun ohessa on
todettu Gustafssonin olevan hengenvaarallisessa tilassa, hänen koko
leukaluunsa murskautuneen sekä häneen kohdistetun useita puukoniskuja
myös kasvoihin, ja eräässä 8.6.1960 ilmestyneessä lehdessä on todettu
telttapaikalla olleen viitisen tummaa kohtaa ja kuin koroilla raavittua maata.
Näin käsitykset saamistaan puukoniskuista päähän ja raahaamisestaan
telttapaikalla Gustafsson on hyvin voinut saada tiedotusvälineistä tai muualta
kuten vanhemmiltaan.

Gustafssonin todellisuutta vastaamattomille kertomuksille puukoniskuista
päässä tai muista vammoista samoin kuin puheille raahaamisesta sekä
muistikuvien muuttumiselle ja puuttumiselle muiden yksityiskohtien osalta on
siten olemassa täysin ymmärrettävä selitys, eikä pelkästään näistä voida
tehdä johtopäätöstä, että Gustafsson olisi puheillaan pyrkinyt salaamaan tai
vääristämään tiedossaan ollutta tapahtumien kulkua. Gustafssonin puheet
ulkopuolisille kuten Ratiselle ja Toivolalle ovat olleet lähinnä tapahtumien
spekulointia tai kehuskelua. Esitutkinnassa Gustafsson on sen jälkeen, kun
hänelle on ilmoitettu, että hänen kertomuksensa vammoista poikkeavat
lääketieteellisestä selvityksestä sekä että raahausjälkiä ei ole tutkijoiden
tiedossa, tuonut esille, että käsitys puukoniskuista ja vammoista sekä
raahausjäljistä ja raahaamisesta perustuu ulkopuolisilta saatuun tietoon.
Osaltaan johtopäätöstä siitä, että vammojen osalta Gustafsson ei ole pyrkinyt
mitään salamaan tai vääristämään osoittaa se, että Gustafsson on vuonna
2004 suostunut tutkimuksiin saamiensa vammojen selvittämiseksi.

Gustafssonin puheet hypnoosissa eivät suurella todennäköisyydellä pidä
paikkaansa, mutta tämä ei ole mikään osoitus sen enempää Gustafssonin
syyllisyydestä kuin syyttömyydestäkään. Se, että Gustafsson on suostunut
hypnoosiin tukee osaltaan johtopäätöstä siitä, ettei Gustafsson ole pyrkinyt
tapahtumien kulkua salaamaan.

Todistajana kuultu asian tutkija Markku Tuominen on kertonut, että
Gustafsson olisi tultuaan vangituksi ja selliosastolle mennessään sanonut
"tehty mitä tehty, 15 vuotta tuli", minkä Tuominen on käräjäoikeudessa
ilmoittanut käsittävänsä surmatekojen tunnustukseksi. Gustafsson on
ilmoittanut, ettei hän muista sanoneensa Tuomisen väittämin tavoin ja että jos
näin on tapahtunut kysymys on voinut olla huulenheitosta. Mitään merkintää
tutkinta-asiakirjoihin ei Tuominen ole tilanteesta tehnyt, eikä hän ollut palannut
myöhemmissä kuulusteluissa tähän tapahtumaan, ja Gustafssonin puolustaja
on ilmoittanut, ettei hän ollut kuullut Tuomisen kertomasta Gustafssonin
lausumasta kuin vasta käräjäoikeuden istunnossa Tuomista kuultaessa.
Missään vangitsemisen jälkeisissä kuulusteluissa, joissa kaikissa puolustaja
oli ollut läsnä, ei tällaista asiaa ollut kertaakaan käsitelty.

Huomioon ottaen rikostutkinnassa tapauksen selvittämiseen käytetyt
huomattavat voimavarat ei ole uskottavaa, että Gustafssonin tunnustamiseksi
katsottavaa tai siihen edes viittaavaa lausumaa ei lainkaan merkittäisi
mihinkään tutkinta-asiakirjoihin, ja että lausuman sisältöä ei jälkeenpäin
kuulustelulla pyrittäisi varmistamaan. Tuomisen kertoman lausuman tarkka
sisältö ja asiayhteys jää näin luotettavasti selvittämättä. Se, että väitetty
lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin osoittaa, että vaikka
Gustafsson olisikin lausuman sanonut se ei ole ollut mikään todellinen

[JasseHames]

29

kannanotto syyllisyyteen ja että Tuominenkin on tuolloin asian näin käsittänyt.

Gustafsson on johdonmukaisesti kiistänyt syyllisyytensä. Gustafssonin
kertomuksissa esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa koskien tapahtumien kulkua
ei ole ilmennyt seikkoja, jotka tukisivat epäilystä hänen syyllisyydestään.

9. Gustafssonin ja uhrien väliset suhteet; motiivi tekoihin

Keskeinen selvitys

Todistajien Tauno Ratisen ja Ahti Toivolan kertomuksista on käynyt selville,
että Gustafsson ja Boisman olivat olleet hyvät ystävät keskenään. Toivolan
mukaan on täysin mahdotonta ajatella, että Gustafsson ja Boisman olisivat
kohdistaneet toisiinsa väkivaltaa.

Todistajana on kuultu lisäksi Pauli Piristä, jonka kertomuksesta ei ole
tehtävissä mitään asian ratkaisun kannalta merkittäviä johtopäätöksiä.

Johtopäätökset

Todistajien kertomukset tukevat Gustafssonin ilmoitusta siitä, että mitään
riitaa hänen ja Boismanin välillä ei ole ollut.

Gustafssonin ilmoitusta, että hänen ja Björklundin välillä ei ollut mitään riitaa
sekä että halailua ja rintojen koskettelua lukuun ottamatta mitään intiimimpää
kanssakäymistä heidän kesken telttaretkellä ei ollut eikä kumpikaan ollut
enempää halunnutkaan, ei mitenkään ole osoitettu epäuskottavaksi. Siitä, että
Gustafssonilla samoin kuin Boismanillakin on ollut mukana telttaretkellä
kondomeja ja että juuri Björklund on ainoana uhrista ollut löydettäessä osittain
alaston ei tässä suhteessa ole tehtävissä mitään johtopäätöksiä. Myöskään
se, että Björklundiin on kohdistettu voimakasta väkivaltaa teräaseella niskaan
senkin jälkeen, kun hänen kallonsa on jo murskattu, ei edes yhdessä edellä
todettujen seikkojen kanssa pienimmässäkään määrin muuta tätä arviointia.

Aikaisemmin todetuin tavoin on selvitetty, että mitään huomiota herättävää
riitaa telttaseurueessa ei aamuyöllä ennen surmia ole ollut.

Väitteet Gustafssonilla olleista surmaamisen motiiveista eli pyrkimys
seksuaalisen kansakäymiseen Björklundin kanssa, siihen liittyvä torjutuksi
tuleminen ja mustasukkaisuus sekä riita muun seurueen kanssa, jolloin
Gustafsson olisi suljettu teltan ulkopuolelle, jäävät siten kokonaisuudessaan
toteen näyttämättä.

Se, että mitään perusteltua epäilyä Gustafssonin motiivista väkivallan
käyttöön ei ole tullut esille osaltaan tukee johtopäätöstä, että surmaaja ei ole
ollut Gustafsson.

10. Yhteenveto syyllisyyskysymyksestä

Noudatettavana olevan oikeusjärjestyksen mukaan syyllistyminen
rikosoikeudellisesti rangaistavaksi määritettyyn tekoon edellyttää, että
tekijäksi ilmoitetun on katsottava epäilyksittä menetelleen tavalla, joka laissa
on säädetty rangaistavaksi.

Lähtökohtana mahdollisesti rangaistavaksi määriteltyä käyttäytymistä
arvioitaessa on aina syyttömyysolettamus, jonka kumoutuminen edellyttää,
että pienintäkään epäilystä sen olemassaolosta ei enää ole.
Rikosoikeudellisessa arvioinnissa tarkasteltavaksi asetetun syytettynä olevan
henkilön tekemisen lopputuloksen määrittämisen kohdalla on vain kaksi
kategoriaa: syytön tai syyllinen. Syylliseksi toteamien edellyttää siten aina,