Irmelin isäpuoli

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

No ajatus oli tietenkin se, että jos on ajellut mopolla pitkin Bodomia reunustavaa tietä, on ollut kovin hankala nähdä esim juuri Bodomin niemiin, olisiko nuoret olleet siellä!

Eiväthän nuo baanat minnekään ole siirtyneet, vaikka ovatkin saaneet asvalttikerroksen pintaansa, eli maukaat motukkapikikset nuo lähiseudun asvalttibaanat ovat, ja melko vaaralliset.

Olen todellakin sitä mieltä, ettei kukaan tyttöjen tai poikien lähiomaisisista olisi osannut sinne niemeen, vaikka , olisko se Tuulikin kotiväki oli kuulema käynytkin kioskilla.

Mistä tuo tieto on peräisin, en muista?

Irmeli eikä Tuulikki eivät kertoneet, minne retki vei, eivätkä pojatkaan sitä kaiketi kertoneet, porukoilleen taisi Gusse sentään mainita paikan, mutta ihan eri mestan, jonne päätyivät, miksi?

teemu
Javier Pena
Viestit: 1794
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 1:39 pm

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja teemu »

^Maalari Virtanen tiesi retkipaikan ainakin viikkoa ennen, ja myös tunsi sen, koska oli käynyt siellä. Tieto lienee tullut hänelle Seppo Boismanin kautta, joka osti Virtaselta alkoholijuomat. Arvelen, että retkeläisten lähipiiri tiesi retkikohteen. Gustafsson olisi halunnut Sääksjärvelle, mutta mukautui muiden toiveisiin.

papillon
Perry Mason
Viestit: 3635
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 12:12 pm
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja papillon »

teemu kirjoitti:^Maalari Virtanen tiesi retkipaikan ainakin viikkoa ennen, ja myös tunsi sen, koska oli käynyt siellä. Tieto lienee tullut hänelle Seppo Boismanin kautta, joka osti Virtaselta alkoholijuomat. Arvelen, että retkeläisten lähipiiri tiesi retkikohteen. Gustafsson olisi halunnut Sääksjärvelle, mutta mukautui muiden toiveisiin.
Kyllä tiesi, mutta esimerkiksi Ratisen käydessä kiskalla 4.6 klo 18:00 maissa siellä on Grimsin kertomana vallalla tieto että nuoret lähtivät juuri, mutta Porkkalaan.

Virtanen oli tutun pariskunnan kanssa kauklahdessa tansseissa 4.6 illalla ja yöllä, palasi sitten Gumböleen.
Kenties on kaukaa haettu mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa, että maalri Virtaselle pasahtaa fönäpäissään mieleen että pojathan ne on siellä niemessä kittaamassa hänen hankkimaansa viinaa ja mimmien kanssa, mitäs jos kävis morjestamassa.
Ei mitenkään poikkeuksellinen päähänpisto ottaen huomioon että oma akka on kotosalla, eikä ollut jostain syystä juhlimassa mukana.
- Sanos muuta ja älä muuta sano!

Japi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:29 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Japi »

papillon kirjoitti:

Tuo saattaisi tulla itsellekin mieleen paremman tekemisen puutteessa "käynpä morjestamassa poikia", mutta oliko käytössä autoa tai muuta kulkuneuvoa ?

yövuoro
Martin Beck
Viestit: 781
Liittynyt: To Joulu 11, 2008 5:26 pm
Paikkakunta: HUS

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja yövuoro »

Grimsin mukaan, siis Askistonko kioskilta nuoret lähtivät klo 18. Melkoisia (parin tunnin) heittoja lähtö -ja saapumisajoissa.
Virtanen olisi ottanut melkoisen riskin lähteä matsiin tuntemiensa nuorten hyväkuntoisten kundien kanssa. Miksi olisi jättänyt Gustafssonin henkiin tunnistamaan ym ja mikä erityinen seikka olisi aiheuttanut vihanpurkauksenomaisen Irmelin pahoinpitelyn .
Mysteereitä ei ole. Ainakaan mun tietääkseni.

papillon
Perry Mason
Viestit: 3635
Liittynyt: Su Joulu 23, 2007 12:12 pm
Paikkakunta: Ei kenenkään maa.

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja papillon »

^ Ei se aika ilmene ainakaan tarkkaan, mutta BG tulee kiskalle 18.00 mainssa ja kuulee nuorten mennen, mikä on se todellinen aikaväli, jää arvoitukseksi.
- Sanos muuta ja älä muuta sano!

Japi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:29 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Japi »

yövuoro kirjoitti:Grimsin mukaan, siis Askistonko kioskilta nuoret lähtivät klo 18. Melkoisia (parin tunnin) heittoja lähtö -ja saapumisajoissa.
Virtanen olisi ottanut melkoisen riskin lähteä matsiin tuntemiensa nuorten hyväkuntoisten kundien kanssa. Miksi olisi jättänyt Gustafssonin henkiin tunnistamaan ym ja mikä erityinen seikka olisi aiheuttanut vihanpurkauksenomaisen Irmelin pahoinpitelyn .
Jeps, ei Virtasesta saa syyllistä kyllä tekemälläkään.

teemu
Javier Pena
Viestit: 1794
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 1:39 pm

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja teemu »

Japi kirjoitti:
papillon kirjoitti:Virtanen oli tutun pariskunnan kanssa kauklahdessa tansseissa 4.6 illalla ja yöllä, palasi sitten Gumböleen.
Kenties on kaukaa haettu mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa, että maalri Virtaselle pasahtaa fönäpäissään mieleen että pojathan ne on siellä niemessä kittaamassa hänen hankkimaansa viinaa ja mimmien kanssa, mitäs jos kävis morjestamassa.
Ei mitenkään poikkeuksellinen päähänpisto ottaen huomioon että oma akka on kotosalla, eikä ollut jostain syystä juhlimassa mukana.
Tuo saattaisi tulla itsellekin mieleen paremman tekemisen puutteessa "käynpä morjestamassa poikia", mutta oliko käytössä autoa tai muuta kulkuneuvoa ?
Virtasen tuttu pariskunta oli autolla. Tansseissa oli varmuudella muitakin autoja. Kyydin sai, kun hinnoista sovittiin. Olennaisinta on, että Virtasen mukana kulki tieto siitä, keitä retkeläiset olivat, mitä oli mukana ja minne olivat menneet. Tiedon satunnainen kertominen jollekin tansseissa olleelle henkilölle olisi voinut johtaa ulkopuolisten vierailuun niemessä. Motiivista tosin voi olla vain arvailuja.

Toinen asia on, että Virtanen tiesi matkan kohteen jo viikkoa ennen. Pidän luonnollisena, että olisi ollut muitakin, jotka sen tiesivät. Esimerkiksi Tuulikki Mäki oli ilmoittanut menevänsä vaikka ilman lupaa. Tuossa tilanteessa tuntuisi järkevältä, että lupa olisi annettu edellyttäen, että paikka on tiedossa. Mahdollisesti paikka olisi fiksattu Tuulikin ja Sepon välillä juuri tässä tarkoituksessa. Nils ja Irmeli olisivat saaneet sen tiedoksi. Paikan tiedossaoloon viittaa, että lehtihaastattelun mukaan Tuulikin perhe oli ollut ajelulla samoilla seuduilla seuraavana päivänä, ja Irmeli oli arveltu nähdyn kioskilla. Suoraan, ei sanota, että sinne mentiin, koska tiedettiin retkeläisten olevan samoilla nurkilla. Sellainen vaikutelma tulee, että vanhempien mahdollisesti tunteman levottomuuden vuoksi olisi lähdetty ajelemaan ja "nähty" Irmeli.

Krieg
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 1:28 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Krieg »

Irmelin Isäpuolen Jukka Takala sanoi murhan paljastuttua: "Kuka tuollaista tekee, tuollaiset pitäisi hirttää munistaan..." Liekö kyseessä ns. Freudilainen lipsahdus mitä tulee hänen omasta suhteestaan Irmeliin...? Seuraavan yön Takala sitten viettikin omissa oloissaan eikä halunnut olla Berttan , Irmelin äidin tukena vaan sitä virkaa hoiti Pauli Pirinen. Psykologeilla saattaisi olla jotakin sanottavaa moisesta käytöksestä.
Takala oli kolmekymppinen v.1960. Saattaisi sopia ulkonäoltään ja vaatetukseltaan vaaleaan kello kuuden mieheen.

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

No kuvan mukaan ei taida sopia ja eiköhän tuo ollut niin, että Irmelin isäpuolikin tutkittiin tarkasti ja alibi hyväksi havaittiin.

Jos noita kaikkia alibeja alettaisiin hylkäämään, joita täällä on väitetty valehteluiksi, niin ei olisi yhtäkään henkilöä, jota ei voisi epäillä syyllisksi, voihan vee!

Krieg
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 1:28 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Krieg »

Kerro lisää jos olet jostakin löytänyt tietoa Irmelin isäpuolen " tarkoista" tutkimuksista. Kuulustelu, alibi, tiedot murhaviikonlopun liikkeistä tms. "tarkkaa".Mihin perustuu väite "tarkoista" tutkimuksista?
Kuvan mukaan sopii hyvin. Pukeutumista myöten.

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

En minä ala sinulle, hyvä Krieg, noita asioita esittelemään, kyllä sinun on etsittävä tiedot ihan itse, ja ne kyllä löytyvät.

Samalla kun niitä haet, saat muutakain tietoa tapauksesta, joka on ihan hyväksi sinulle.

Tutkimalla itse "keissiä", asiat valkenevat paremmin, kuin jos ne joku sinulle suoraan eteen kantaa, kyllä näin on jämpti!

Krieg
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 1:28 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Krieg »

Mainitsemiasi "tarkkoja" tukimuksia Irmelin isäpuolesta ei ole olemassa koska niitä ei ole tehty.

Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Kirjoitat vastoiin parempaa tietoasi, kyllä alibi on tutkittu ja hyväksi havaittu, piste.

Krieg
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 1:28 am

Re: Irmelin isäpuoli

Viesti Kirjoittaja Krieg »

Kerrot tarkoista tutkimuksista. Mitä ne ovat?
Ainoa tarkasti tutkittu on Nils Gustafsson ja hänet voi niiden tutkimusten perusteella jätää pois laskuista. Ketään muuta ei ole tutkittu mainitsemallasi tavalla "tarkasti".Ei edes Irmelin isäpuolta.

Vastaa Viestiin