Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

Välimatkathan on olleet luettavissa asiakirjoista ja selvityksistä,mutta on totta että vasta paikan päällä kokonaisuus hahmottuu.Teltan paikka ei mun mielestä ole ollut ihan järkevin mahdollinen,mutta siihen se kuitenkin pystytettiin.Vuosien saatossa aluskasvillisuus on vähentynyt,puusto vanhentunut,joskin nuoria puita on tullut muutamia lisää.Sanovat,että polku kulki silloin rantaa seuraten eikä keskiniemellä ollut polkua.Prätkät on kuitenkin saatu teltan viereen koivuja vasten.Rantapolulta maastossa töyräälle työntäminen ei olisi ehkä onnistunut.Myöskään pehmeän maaperän ansiosta jyrkkä nousu ajamalla olisi jäänyt tekemättä.Lintupojat kertovat olleensa lähimmillään 15 metrin päässä lyyhistyneestä teltasta.Eivät nähneet kaikkea mitä heidän kuvitellaan nähneen,tai ajatellaan että olisi pitänyt nähdä.Maaston muutokset huomioiden poikien kertoma on kuitenkin ihan looginen.Kuulusteluiden kertomus on hyvin samankaltainen vaikka välissä ehti kulua yli 40 vuotta.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja awa »

rootbeer kirjoitti:Sanovat,että polku kulki silloin rantaa seuraten eikä keskiniemellä ollut polkua.Prätkät on kuitenkin saatu teltan viereen koivuja vasten.
Kas tästähän riemu nousee.Konstailevaa huumoria oletan?Ainakin Sariola on asteineen tästä kovasti erimieltä.
rootbeer kirjoitti:Eivät nähneet kaikkea mitä heidän kuvitellaan nähneen,tai ajatellaan että olisi pitänyt nähdä.
Niinpä - pojat eivät todellakaan nähneet Gustafssonia teltan päällä päällimmäisenä,vaikka olisi pitänyt.Näkymä polulta oli Gustafssonin löytöpaikkaan esteetön ja vielä esteettömämpi tai konstailemattomampi oli näköyhteys tupakkipaikalta teltalle.Puusta puhumattakaan.Valitettavasti.

- hymm -

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

^Mistä tiedät etteivät nähneet NG:tä teltan päällä?

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja awa »

^Turhaa chattailua,mutta kerottaan se nyt taas kerran.Tiedän juuri siitä mitä pojat ovat kertoneet,vieläpä heti seuraavana päivänä.Sehän oli sitä varmimmin muistissa olevaa faktaa.Pojat eivät kertomansa mukaan nähneet Gustafssonia teltan päällä,vaan luulivat tätä vaatemytyksi.Aika selkeästi tuo on sanottu.Valitettavasti.

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Matlock »

awa kirjoitti:^.Pojat eivät kertomansa mukaan nähneet Gustafssonia teltan päällä,vaan luulivat tätä vaatemytyksi.Aika selkeästi tuo on sanottu.Valitettavasti.
Eipä vaan näkivät jalat, joiden omistajasta oikeudessa käytiin pitään selvittelyjä.

Ja elossa oleva lintupoika totesi lehtimiehelle, että jos olisin kävellyt vielä muutaman metrin edemmäs, mysteeri olisi siltä osin selvinnyt. Mutta ei kävellyt. Valitettavasti.
Pasilan mies.

Puliukko
Olivia Benson
Viestit: 742
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 10:21 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Puliukko »

von Serpentin kirjoitti:Lopeta Puiukko se pulituurin juominen, joka näköjään on jo pilannut kykysi ajatella, no9 minä kuulin nuo asiat Olavi Kivilahdelta itseltään, kun hänen kanssaan niemellä kävimme. Olavi näytti missä kohden oli nähnyt kulkijan ja mistä kulkija oli tullut, samaten Kivilahti kertoi yrittäneensä korjata sitä todistajan lausuntoaan kulkijan tulosuunnasta ja katoamissuunnasta, vaan poliisi ei halunnut jostain syystä sitä muuttaa, tai ei sitten tajunnut, mistä oli kyse. Lintupoikien jutun olen kuullut Heikki Salosen sisarelta joka oli fiksu ja täydessä sielun ja hengen voimissa, kun hänen kanssan pari tuntia puhelimessa keskustelin, pojat olivat pöllineet kotoaan röökiä, Hessu muistaakseni Norttia isommalta veljeltään ja Kilu Klubi 7 merkkistä "mahorkkaa". Niitä pojat polttelivat siellä uimarannan kohtaan, ja toinen heistä kiipesi jopa koivuun, katsomaan "pesää" no siitä nyt vaan sattumalta sattui näkemään suoraan teltalle, eli mitä pesää sitten olikaan tarkoitus katsoa? Kyllä noita juttuja voi kysellä ihan asianomaisilta itseltään, jos vain ovat hengissä, ei se mikään iso urakka viitsivälle olisi. Olen minä muitakin jutuun kuuluvia kuullut, kuten Paavolaa, lanssikuskia, hoitajia, ym. ketä niitä kaikkia onkaan, mutta kuten jo olen sanonut, niin hyvästi.
Kyllä minä Hessu uskon enemmän Kivilahden kuulusteluja, hypnoosia sekä miehen antamia haastatteluja, kuin sinun juttujasi. Vai, että poliisi ei usko Kivilahtea, kun aikoo muuttaa kertomustaan :D. Kyllä se menee joko niin, että sinä puhut paskaa tai sitten Kivilahti veti sinua höplästä. Sekin on toki mahdollista, että näin pitkän ajan kuluessa Kivilahti alkaa muistamaan väärin asioita, joka on ihan normaalia. Juuri tämän inhimillisen asian takia luotettavin tieto on 60-luvun kuulustelut ja hypnoosi. Ihminen tietää asiat parhaiten lähimpänä tapahtumaa. Näin se vain on.

Muuten kello kuuden mies ei ilmoittautunut koskaan, joten aiheuttaa kyllä epäillyksiä maailman tappiin saakka, ellei sitten vanhoina päivinään tule esiin. Olen melko varma, että miehellä oli jotain tekemistä murhien kanssa.

Ei tule ikävä joten hyvästi :mrgreen:.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Kaikki tietää nämä lintupoikien, vuoden 60-kuulustelulausunnot. Salonen tarkensi lausuntoaan 2003-suoritetussa kuulustelussa. Siltäosin, "että tästä jalkahavainnosta heillä oli Kalevi Haapalaisen kanssa erimielisyyttä". Sensijaan teltan takaa poistuvasta hahmosta, "näkemys oli yhteinen". Siksi, että he olivat pelästyneet, "kun näkivät telttapaikalla liikettä". Heikki oli sanonut edellä olevalle Kaleville, "että mennään pois, ettei häiritä niitä". Tämä Heikin tokaisu vääntyi sittemmin lehtikirjoituksissa, että tämä poistuva hahmo olisi huutanut pojille, "että menkää pois häiritsemästä niitä".

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Töyrään taakse on joku piiloutunut, eihän sitä kukaan ole epäillytkään. Piiloutujan ja jalkojen omaajan henkilöllisyys vain on epäselvä.

Mielenkiintoista on lintupoikien kuulemat äänet telttaa lähestyessään. Jos ne eivät voi olla kuolevien vaikerrusta, se viittaisi vahvasti kahteen tekijään.
Pasilan mies.

Misri
Jessica Fletcher
Viestit: 3450
Liittynyt: La Marras 22, 2008 12:05 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Misri »

^ Kyllä tämän piiloutujan ja jalkojen omistajan henkilöllisyys tuli selväksi, tässä uudessa tutkinnassa. Vaikka judirdinen totuus asiasta oli toisenlainen. Ihmetyttää suuresti tämä, oikeuden jäsenten katselmus surmapaikalla. Voiko näistä teltanpäältä otetuista valokuvista nähdä sitä, minkälainen uhri näkymä oli kello kuusi-aamulla lintupoiken katselusuunnasta? Tuominen kysyi Heikki Saloselta, "näitekkö alastoman naisen makaamassa teltanpäällä"? Salonen vastasi, "että jos sellainen siinä olisi ollut, he olisivat varmasti sen nähneet". Telttalavastus-rekonstraatiossa, johon Salonen myös osallistui, kokeiltiin myös tätä lintupoikien näkemää, teltta romahdutettiin ja näyttelijät asettuivat, teltan päälle uhrikuvaa vastaavaan asetelmaan. Eli tässä on koko jutun mysteeri! Kello kuusi aamulla, lintupojat näkivät, teltan kakkos-sivulta pilkottavat jalat, ja ne jalat olivat Irmelin jalat. Irmeli oli vedetty teltan päälle, kokonaan näkyviin kello kuuden ja klo. yhdeksän välillä. Ja ei liene vaikea arvata, kuka oli asettunut sille samalle paikalle makaamaan, josta lintupojat tekivät, aamuisen jalka havaintonsa!?

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Wagner »

MT myös kysyi Heikiltä, olisiko teltan päällä maannut voinut heidät havaita: HS: joo.
Kun havaitsemisedellytysten havaitseminen edellyttää kasvojen havaitsemista, jossa on havaitsijan näköhavaintoaistimuksia välittävä silmäpari, tämä kertonee sen, että olivat nähneet NG:n kasvot.
Tai puhuivat kakkaa, mitä edelleen epäilen johtuen useista ristiriitaisista kertomuksistaan.

8)
8) :) :shock: :? Wag
:shock: :oops: :roll: :evil: Awanha Wäinämöinen laski laulellen vesiä: mieleni minun tekewi, Awaani ajattelewi.
Kalapää sinun, minä päällä pilun, pilu sinun, alla minun"

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja awa »

Matlock kirjoitti: Eipä vaan näkivät jalat, joiden omistajasta oikeudessa käytiin pitään selvittelyjä.
Vaatemytyllä ei ole jalkoja. Pojat eivät kertomansa mukaan nähneet Gustafssonia teltan päällä. Tästä voi päätellä sen, että pojat näkivät koko teltan ja ketään ei sen päällä makoillut. Valitetattavasti.
Wagner kirjoitti:MT myös kysyi Heikiltä, olisiko teltan päällä maannut voinut heidät havaita: HS: joo.
Kun havaitsemisedellytysten havaitseminen edellyttää kasvojen havaitsemista, jossa on havaitsijan näköhavaintoaistimuksia välittävä silmäpari, tämä kertonee sen, että olivat nähneet NG:n kasvot.
Tuo Heikille esitetty kysymys on ehdollinen, -olisiko teltan päällä maannut voinut heidät nähdä? Niin - olisiko voinut nähdä jos olisi maannut? Ja vastauksesta paljastuu tuo, että pojat olivat niin lähellä telttaa, että näkivät teltan jotakuinkin kokonaan.

Lintupojat eivät Gustafssonin kasvoja teltan päällä tietenkään nähneet, koska eivät koko heppua siinä havainneet. Eivät kasvoja eikä jalkoja.

Eräs silminnäköhavainto teltalta kuitenkin on, missä kerrotaan kasvoista jotka teltalta kurkki. Tämän havainnon teki aamulla uimaan tullut Siv. Hän tuli niemelle huomattavasti lintupoikia myöhemmin. Olisiko murhaaja verisenä naamaltaan sieltä kurkistellut? Ehkäpä näin! No - siinä vaiheessa murhaaja olisi teltan päällä makaillut. Mielenkiintoista.

Ja itse topiccin aiheeseen: -Bodomilla tulee käytyä viikottain, ja havaintona etäisyyksistä, esimerkiksi Sivin-kivi on niin lähellä telttapaikkaa, että kertojan havaintoa on mahdoton kiistää.

- hymm -

Wagner
Adrian Monk
Viestit: 2674
Liittynyt: Ma Huhti 23, 2007 12:29 pm
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja Wagner »

Murhaniemen itärannassa on pari stemua, toinen jonkassa niemen kärjessä, josta jopa mahdollisuus lähteä uimaan. Toinen kivi on lähempänä telttapaikkaa, mutta matala ranta on pelkkää kivikkoa, ei uimapaikka.
Voitaneen päätellä Siv-kiven olevan siten tuo niemennokan stemu, josta jo on matkaa telttapaikalle sen verran, ettei tuolloisissa olosuhteissa näkymää telttakukkulalla makaavaan taida olla ollut.

8)
8) :) :shock: :? Wag
:shock: :oops: :roll: :evil: Awanha Wäinämöinen laski laulellen vesiä: mieleni minun tekewi, Awaani ajattelewi.
Kalapää sinun, minä päällä pilun, pilu sinun, alla minun"

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja awa »

Niinpä - Siv kertoi kurkkivasta päästä. Joka tapauksessa Siv on kulkenut vain metrien (n.3m) päästä telttaa, eli hän on nähnyt teltalle hyvin tarkasti.

rootbeer
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Pe Helmi 24, 2012 8:22 am

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja rootbeer »

Kumpikaan pojista (KH ja HS) eivät ole kuulusteluissa ainakaan oma-aloitteisesti maininneet ketään henkilöä nimeltä.KH kulki edellä ja kertoi nähneensä teltan päällä ilmeisesti mieshenkilön jonka oletti ottavan aurinkoa.Ottaako vaatemytty aurinkoa?Auringonottajan vaatetusta KH kuvaili "tummat housut",kun taas poikien yhteisen kertomuksen mukaan töyrään taakse piiloutujalla ei voinut olla tummia vaatteita.HS ei kertonut nähneensä teltan päällä sen enempää jalkoja tai vaatemyttyä,valitettavasti,sillä hän on KH:n takana eli hänen näkökenttänsä teltalle oli rajoittunut.
PR jota kuulusteltiin vasta 2005 kertoi katsoneensa teltan päällä maannutta miestä metrin päästä.Miehellä,jonka PR oletti nukkuvan,oli voimakkaasti turvonneet kasvot,ja vaaleampi paita kuin housut.Vaatteissa ei ollut sanottavasti verta.Tämä kuvaus siis natsaa hyvinkin yhteen KH:n kertomuksen kanssa.Havainnoilla on aikaeroa 4 tuntia.PR myös kertoo,että vasta paikalle saapuneet poliisit vetivät telttakankaan alta esiin puolialastoman tytön,ja sanoi "tämän olevan täysin jäykkä".
PR:n kuuleminen tukee lintupoikien kertomusta paitsi teltan päällä makaajan kohdalla,myös IB:n näkymättömyyden kohdalla.Töyrään taakse piiloutuja ei oikein voinut olla NG (poikien kuvauskaan ei tue tätä teoriaa),sillä varmuudella PR näki teltan päällä juuri NG:n.
Paikanpäällä käyminen auttaa hahmottamaan tapahtumapaikan mittasuhteita.Samoin maaston muodot ja kasvillisuus osoittaa sen,ettei tarkkojen havaintojen teko ollut ihan yksinkertaista.Lintupojat luulivat tulleensa leiriin kesken aamutoimien ja häveliäisyyssyistä poistuivat kauemmaksi.

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Kuinka moni on käynyt Bodomilla?

Viesti Kirjoittaja awa »

Turha tässä on konstailla ja yrittää epätoivoisesti vääntää omia teorioita faktojen tilalle.

Faktaa on, että lintupojat eivät Gustafssonia teltan päällä nähneet ja vaatetuksen värit töyrään taakse kätkeytyjällä täsmäsivät Gustafssonin vaatteisiin.

Tunteja myöhemmin silminnäkijät todellakin näkivät Gustafssonin heittelehtivän teltan päällä ja kuulivat tämän uikuttavan. Erikoista kyllä, Gustafssonin uikutus hiljeni kun kulkijat lähestyivät telttaa. Ikäänkuin Gustafsson olisi vain halunnut herättää ohikulkevien huomion. Eli tästä todellakin voi huomata, että lintupoikien vierailun aikana teltan päällä ei ole heittelehtinyt kukaan, paikalla on ollut ainoastaan vainajia ja töyrään suojissa lymyilijä.

Vastaa Viestiin