Petri Suntinen raiskasi kolmevuotiaan pikkutytön - yli 6 vuotta vankeutta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
inner circle
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Su Joulu 28, 2014 5:13 pm

Petri Suntinen raiskasi kolmevuotiaan pikkutytön - yli 6 vuotta vankeutta

Viesti Kirjoittaja inner circle »

Mies raiskasi kolmevuotiaan pikkutytön – lähetti tapahtumasta videon toiselle miehelle

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeuteen muun muassa kolmevuotiaan pikkutytön törkeästä raiskauksesta.

Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.

Hän oli myös lähettänyt tapahtumasta videoaineistoa Instagramin kautta aikuiselle henkilölle ulkomaille.

Mies tuomittiin lisäksi kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Tekoaikaan 9-12-vuotiasta uhria mies oli oikeuden mukaan muun muassa kosketellut paljaalta iholta ja kuvannut vähissä vaatteissa. Kaksivuotiasta poikaa mies oli kuvannut riisumassa.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.

http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli ... le/6311174

Juhani Saari
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:34 pm

Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeksi

Viesti Kirjoittaja Juhani Saari »

Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön - tuomittiin yli 6 vuodeksi vankeuteen

Tiistai 14.2.2017 klo 15.46

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeuteen muun muassa kolmevuotiaan pikkutytön törkeästä raiskauksesta.

Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.

Hän oli myös lähettänyt tapahtumasta videoaineistoa Instagramin kautta aikuiselle henkilölle ulkomaille.

Mies tuomittiin lisäksi kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Tekoaikaan 9-12-vuotiasta uhria mies oli oikeuden mukaan muun muassa kosketellut paljaalta iholta ja kuvannut vähissä vaatteissa. Kaksivuotiasta poikaa mies oli kuvannut riisumassa.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.
STT
Kantasuomalainen Jussi, vai Uussuomalainen Mohammed. STT ei kerro, koska haluaa suojella unelmaa, tai jotain. Todellakin toivon, ettei tällainen ole osa suomalaisuutta.

ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Juhani Saari kirjoitti:
Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön - tuomittiin yli 6 vuodeksi vankeuteen

Tiistai 14.2.2017 klo 15.46

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeuteen muun muassa kolmevuotiaan pikkutytön törkeästä raiskauksesta.

Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.

Hän oli myös lähettänyt tapahtumasta videoaineistoa Instagramin kautta aikuiselle henkilölle ulkomaille.

Mies tuomittiin lisäksi kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Tekoaikaan 9-12-vuotiasta uhria mies oli oikeuden mukaan muun muassa kosketellut paljaalta iholta ja kuvannut vähissä vaatteissa. Kaksivuotiasta poikaa mies oli kuvannut riisumassa.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.
STT
Kantasuomalainen Jussi, vai Uussuomalainen Mohammed. STT ei kerro, koska haluaa suojella unelmaa, tai jotain. Todellakin toivon, ettei tällainen ole osa suomalaisuutta.
Sopiihan sitä toivoa, vaan olipahan tuo Jämsän rinkikin ihan kokonaan kotimaista käsialaa. Niin ovat olleet myös lestadiolaispiireissä tapahtuneet rikokset. Tämmöisiä asioita tapahtuu ihan kantasuomalaistenkin tekeminä, ja sinä kyllä tiedät sen aivan hyvin, mutta ainahan sitä on vähän agendaa puskettava, kun siihen on tilaisuus.

Avatar
Kyläseppä
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: Pe Maalis 28, 2014 6:09 am
Paikkakunta: Seppä Ilmarisen paja

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja Kyläseppä »

Vitun sama onko neekeri vai kanttis. Veikkaan ensimmäistä noin alhaisen tuomion vuoksi. 6.5v kun rikosnimikkeenä 3 vuotiaan törkeä raiskaus. Ei helvetti oikeuslaitosta ja tuomioita. Suljetulle tommoset joutaisi määrättömäksi ajaksi.


Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.


Kuin sairaita ihmisiä tänne suomeen syntyy tai tulee muuten vaan jostain?

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Ihan kantis oli, syyttäjä ei vaatinut enempää.

Kelju K. Kojootti
Sofia Karppi
Viestit: 424
Liittynyt: La Kesä 09, 2007 2:07 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja Kelju K. Kojootti »

Kyläseppä kirjoitti:Vitun sama onko neekeri vai kanttis. Veikkaan ensimmäistä noin alhaisen tuomion vuoksi. 6.5v kun rikosnimikkeenä 3 vuotiaan törkeä raiskaus. Ei helvetti oikeuslaitosta ja tuomioita. Suljetulle tommoset joutaisi määrättömäksi ajaksi.


Mies oli ollut täysin puolustuskyvyttömän uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä.


Kuin sairaita ihmisiä tänne suomeen syntyy tai tulee muuten vaan jostain?
Äläpä muuta sano. Melkein kaikki muut rikokset jollain tasolla ymmärtää, paitsi täysin viattomiin ja puolustuskyvyttömiin eläimiin tai ihmisiin kohdistuvat sellaiset, etenkin väkivalta- ja seksuaalirikokset.

mewwi
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Marras 08, 2013 12:15 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja mewwi »

Onko tän saastan nimi P.S?

Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja samoilija »

Hirvittävä rikos paljastui Sastamalassa – mies käytti pikkulapsia seksuaalisesti hyväkseen ja kuvasi tekonsa

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeusrangaistukseen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Oikeuden tiistaina antaman tuomion mukaan rikokset tapahtuivat Pirkanmaalla sijaitsevassa Sastamalan kaupungissa vuoden 2014 tammikuun ja vuoden 2016 lokakuun välisenä aikana.

Uhreja oli kolme, joista yksi oli tapahtumien aikaan 9–12-vuotias. Kaksi muuta olivat 2- ja 3-vuotiaita.

Oikeuden mukaan mies kosketteli useita kertoja vanhimman uhrin alapäätä, minkä lisäksi hän otti uhrista seksuaalissävytteisiä valokuvia. Mies myös kuvasi videon, jossa uhri muun muassa kosketteli rintojaan. Mies lähetti kuvat ja videon Instagramin kautta Yhdysvalloissa asuvalle ”aikuiselle henkilölle.”

Törkein rikoskokonaisuus kohdistui 3-vuotiaaseen tyttöön. Oikeuden mukaan mies työnsi sukupuolielimensä uhrin alapään ruumiinosiin. Mies kuvasi teon ja lähetti tästä tapahtumasta kaksi videota Instagramin kautta Yhdysvalloissa asuvalle henkilölle. Mies otti lapsesta myös useita valokuvia, joissa uhri oli alastomana. Mies lähetti myös nämä kuvat Yhdysvaltoihin. Oikeus piti miehen tekoa uhrin kannalta erittäin nöyryyttävänä.

Mies otti myös 2-vuotiaasta pojasta kuvia tilanteessa, jossa tämä riisui pikkuhousujaan. Yhdessä kuvassa pojalla oli housut jalassa, mutta kahdessa hän oli alasti. Mies säilytti ottamiaan kuviaan kännykässä.

Näiden tapausten lisäksi miehen hallussa oli myös muita videoita ja kuvia, joissa oli seksuaalissävytteisiä kuvia lapsista. Mies lähetti kuvat eteenpäin yhdelle henkilölle.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan miehen 6,5 vuoden vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Mies pysyy yhä vangittuna. Hänen passituspaikkansa on Kylmäkosken vankila.

Mies joutuu maksamaan uhreille yhteensä 58 200 euron korvaukset, joista raiskatuksi joutunut 3-vuotias tyttö saa 42 000 euroa. Mies myönsi pääasiassa rikosten teonkuvaukset.

IS ei julkaise miehen nimeä, koska nimenjulkaisu saattaisi paljastaa uhrien henkilöllisyyden.
Niko Ranta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 87866.html

Haiskahtaa kyllä ihan kantisten puuhilta :roll:
When the goings get weird, the weird turn pro

Sassy
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Tammi 08, 2009 12:06 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja Sassy »

Tekijän nimi kiitos.

rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 5:50 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja rokka »

Kysymyksiä joihin toivoisi saavansa selityksen
-Kuinka tekijä jäänyt kiinni?
-Missä lapsen äiti ollut tapahtumien aikaan? Onko tekijä lapsen/lasten isä mahdollisesti?? Viittaan siihen, ettei tekijän henkilöllisyyttä paljasteta, ettei uhrien henkilöllisyys paljastu.

Aivan käsittämättömän kuvottava tapaus kaikenkaikkiaan.
-Heittämällä läpi-

mewwi
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Marras 08, 2013 12:15 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja mewwi »

rokka kirjoitti:Kysymyksiä joihin toivoisi saavansa selityksen
-Kuinka tekijä jäänyt kiinni?
-Missä lapsen äiti ollut tapahtumien aikaan? Onko tekijä lapsen/lasten isä mahdollisesti?? Viittaan siihen, ettei tekijän henkilöllisyyttä paljasteta, ettei uhrien henkilöllisyys paljastu.

Aivan käsittämättömän kuvottava tapaus kaikenkaikkiaan.
Kylällä liikkuu huhu, että tekijä oisi lasten isä. Äidin fbstä tulee ilmi, että eroa on mietitty loka-/marraskuussa. Että kai siinä eron aikana on tämä tullut ilmi tai lapset kertoneet. Muuhun en oikein osaa vastata.

Juhani Saari
Harjunpää
Viestit: 341
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 5:34 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja Juhani Saari »

MV-lehden mukaan tekijä on tuo P.S. ja ilmeisesti oma lapsi tuo raiskattu. Miten paljon päässä pitää lyödä tyhjää, että haluaa työntyä omaan lapseensa?

Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja samoilija »

Juhani Saari kirjoitti:MV-lehden mukaan tekijä on tuo P.S. ja ilmeisesti oma lapsi tuo raiskattu. Miten paljon päässä pitää lyödä tyhjää, että haluaa työntyä omaan lapseensa?
Se on varmaan tämä suomalainen verenperintö ja luterilaisuus mikä altistaa pedofilialle, se voi olla myös vaalea iho ja juuret balkanilla. Vai olisko se sittenkin yksilön omat sairaat mielihalut :roll:
When the goings get weird, the weird turn pro

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Tuomio ei ollut ensimmäinen, edellisestä törkyjutusta sai 1v 8kk.

Avatar
Fed
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 11:11 am

Re: Mies raiskasi 3-vuotiaan tytön, tuomittiin yli 6 vuodeks

Viesti Kirjoittaja Fed »

mewwi kirjoitti:Onko tän saastan nimi P.S?
Sama syntinen kyseessä. Muistan tyypin Herwoodista, kävi aina välillä lataamossa rauhoittumassa.

Vastaa Viestiin