Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
mykisstys
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ti Maalis 02, 2010 9:50 pm

Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Viesti Kirjoittaja mykisstys »

Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Kainuulaispariskunnan parisuhde päättyi karusti.
IS:n tietojen mukaan opettajana työskentelevä mies alisti vaimoaan lähes kaikin mahdollisin keinoin. Lopulta mitta täyttyi ja nainen teki puolisonsa teoista ilmoituksen poliisille.

Käräjäoikeudessa käsitellyt tapahtumat istuttiin suljetuin ovin. Oikeuden laatimasta julkisesta selosteesta selviää kuitenkin pääpiirteittäin tapahtumat vuosilta 2010–2015. Teonkuvauksen mukaan mies oli ajanut puolisonsa alapään paljaaksi vastoin tämän tahtoa ja myös raiskannut hänet.

Opettajamiestä syytettiin myös toisesta raiskauksesta, mutta tämän teon osalta oikeus katsoi kyseessä olleen kunnianloukkauksen. Mies oli vetänyt naisen housut polviin ja nöyryyttänyt tätä itsenäisyyspäivänä 2015, mutta näyttöä raiskauksesta ei ollut. Nöyryytystä oli edeltänyt useaan otteeseen tapahtunut puhelimen ja sen puhelintietojen tarkastus.

Kun parisuhteen päättyminen oli selviö, niin mies vaihdatti myös lukot pariskunnan yhteiseen asuntoon.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi miesopettajan vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen raiskauksesta, pakottamisesta sukupuoliseen tekoon, lievästä pahoinpitelystä, viestintäsalaisuuden loukkauksesta, kunnianloukkauksesta ja hallinnan loukkauksesta.

Korvauksia kertyi miehelle maksettavaksi yli 21 000 euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Juttua korjattu ja tarkennettu klo 11.18: Mies veti naisen housut polviin, ei nilkkoihin. Tieto miehen ammatista perustuu IS:n hankkimiin tietoihin, ja tämä käy nyt ilmi myös tekstistä.
Pekka Moliis


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005457854.html


Kukahan se olisi tämä opettaja? Kenelläkään tietoa?

Pertinax
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Pe Maalis 31, 2017 1:28 am

Re: Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Viesti Kirjoittaja Pertinax »

Melkoista touhua.

Tässä(kin) tuomiossa minua ärsyttää kunnianloukkauksen väärinkäyttö. Ko. rikoshan on alun pitäen speksattu julkiseksi panetteluksi valheellisia tietoja levittämällä, mutta nykyään se tuntuu olevan sellainen rikosnimike, jota käytetään jokerina kun muun rikoksen tunnusmerkistö ei täyty mutta halutaan kuitenkin päästä rankaisemaan. Olen aiemminkin nähnyt tapauksia, joissa kunnianloukkaustuomio on lätkäisty kahdenvälisestä riidasta, jossa toinen on solvannut toista. Tämä on mielestäni epätarkoituksenmukaista, koska kunnian loukkaamiseen kuuluu oleellisesti se, että panettelu leviää laajemman yleisön tietoisuuteen (muuten kuin uhrin toimesta). Nykyinen ”emme nyt keksineet muuta rikosta” -tyyli ei ole oikeusvaltion hengen mukaista, vaan rikokset kuuluisi spesifioida tarkasti laissa. En myöskään pidä asiaankuuluvana, että esim. riidan yhteydessä toisen sanominen tyhmäksi tms. olisi juridisesti rangaistavaa.

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Viesti Kirjoittaja Smirre »

mykisstys kirjoitti:
Opettajamiestä syytettiin myös toisesta raiskauksesta, mutta tämän teon osalta oikeus katsoi kyseessä olleen kunnianloukkauksen. Mies oli vetänyt naisen housut polviin ja nöyryyttänyt tätä itsenäisyyspäivänä 2015, mutta näyttöä raiskauksesta ei ollut. Nöyryytystä oli edeltänyt useaan otteeseen tapahtunut puhelimen ja sen puhelintietojen tarkastus.


Juttua korjattu ja tarkennettu klo 11.18: Mies veti naisen housut polviin, ei nilkkoihin.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005457854.html
Tämä toinen raiskausepäily....Onkohan kohde tässäkin vaimo?
-vai peräti aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori nainen?
Mustasukkanen pipipää haluaa tietää,jotta onko tytär "huorannu".
Saman sairaan tarkistuksen voi tehä vaimollenki,että voipi olla myös hän.
Luulis tollaasella olevan töissäkin näkyvis jottai käytös/asennehäiriöö.
50 villitys ja seksuaalinen kiinnostus tyttöoppilaisiin?
Sitä voi olla, vaikkei kuunaan niihin likkoihin koskiskaa.
Pahentunnu mustasukkasuus ja/tai alakava skitso-tosin se voi olla ollu piilevänä lievänä.
Tai tarpeeks vanha ukko,nii alakava dementiakin voi tehä tommosta käytöstä.
Tosin oletan,jotta opettaja on mies.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Smirre kirjoitti:Tämä toinen raiskausepäily....Onkohan kohde tässäkin vaimo?
Eiköhän tuo jopa tuon toimittajan kirjoituksista selviä jokaiselle normaalilla älyllä varustetulle...
Eli kyllä oli vaimo tuossakin tapauksessa kyseessä, se toki ei selvinnyt oliko jo siinä vaiheessa tuleva ex-vaimo, eli ero oli jo vireillä.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Vastaa Viestiin