MeToo-ketju ahdisteluille ja vihjaaville puheille

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Kallion lukion opettaja hyllytetty toistaiseksi – Entinen opiskelija HS:lle ”Oli yksi ilmaisutaidon kurssi, jonka kaikki kurssin tytöt jättivät kesken”

Koulu aikoo olla yhteydessä poliisiin ja lastensuojeluviranomaisiin. STT kertoo, että useat Kallion lukion entiset opiskelijat syyttävät koulun teatterin lehtoria lähentelystä ja epäasiallisesta käytöksestä

USEAT KALLION LUKION entiset opiskelijat syyttävät koulun teatterin lehtoria lähentelystä ja epäasiallisesta käytöksestä, kertoo STT, jonka uutisen on julkaissut esimerkiksi MTV. Uutisen mukaan tätä olisi tapahtunut vuosikausia.

Kallion lukio kertoo opiskelijoiden vanhemmille suunnatussa Wilma-viestissä, että kyseinen opettaja on siirretty syrjään opetustehtävistä tapauksen selvittämisen ajaksi.

”Asian vakavuuden takia olemme heti maanantaiaamuna yhteydessä poliisiin ja lastensuojeluun”, viestissä kerrotaan.

Kallion lukio kertoo myös järjestävänsä opiskelijoille tiedotustilaisuuden heti maanantaiaamusta ja vanhemmille mahdollisimman pian. Opiskelijoille on järjestetty lisäksi kriisitukiryhmä.

STT HAASTATTELI 18:aa entistä opiskelijaa ja kahta opettajaa. Kaikki eivät olleet kokeneet häirintää, mutta sanoivat kokeneensa outoa seksuaalisesti virittynyttä tunnelmaa opettajan läheisyydessä. Osa taas oli kokenut suoranaista lähentelyä. Opettajat eivät nähneet lähentelyä mutta tarkkailivat tilannetta, koska opettajasta oli esitetty ahdisteluväitteitä.

Opiskelijat arvostelivat myös opettajan opetusmenetelmiä, joista esimerkiksi yhdessä harjoiteltiin raiskauksen esittämistä. Opettaja myönsi STT:lle, että raiskausta oli harjoiteltu ”ehkä kerran” ja että hän oli käyttäytynyt ”provosoivasti” 15–20 vuotta sitten, koska hänen ammattitaitonsa ei tuolloin ollut riittävä.

Opettaja kiistää ahdistelleensa opiskelijoita.

HS ei tavoittanut Kallion lukion rehtoria kommentoimaan asiaa sunnuntaina.

Entinen oppilas HS:lle: ”Opettajan käytös oli hyvin erikoista”

HELSINGIN SANOMAT tavoitti lukion entisen oppilaan, joka halusi kommentoida tapausta nimettömänä.

Mies aloitti Kallion lukiossa vuonna 1991, jolloin nyt tehtävistään hyllytetty opettaja jo työskenteli lukiossa. Opettajan käytös oli jo silloin hyvin erikoista, mies kertoo.

”Oli yksi ilmaisutaidon kurssi, jonka kaikki kurssin tytöt jättivät kesken epäasiallisen käytöksen takia. Ainoastaan pojat jatkoivat kurssia”, entinen oppilas sanoo.

Miehen mukaan opettaja oli hyvin omalaatuinen luonne, joka piti fyysisestä ja voimallisesti heittäytyvästä teatterityypistä. Näin hän perusteli, että harjoituksissa oltiin fyysisiä ja esimerkiksi kosketeltiin usein toisia.

”Opettaja on ollut koskettelevaa sorttia. Jotenkin olen nähnyt sen teatterin ja taiteen palon kautta, mutta puhetta siitä on oppilaiden keskuudessa ollut ja varmastikin se on nuoria lukiolaisnaisia häirinnyt paljon.”

ENTINEN OPPILAS ei tiedä, keskustelivatko lukion muut työntekijät koskaan siitä, oliko opettajan käytös epäasiallista.

”Voi olla, että hänen käytöksestään on puhuttu, mutta veikkaan, että sitä on ymmärretty, koska hän oli tällainen omalaatuinen tyyppi”, mies kertoo.

Uutinen opettajan hyllytyksestä ei tullut entiselle oppilaalle yllätyksenä.

”Heti kun kuulin uutisen, tiesin, kenestä on kyse”, hän sanoo.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005437691.html
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Hyvä että asia on annettu poliisin selvitettäväksi. Kiinnostavaa kuulla, mitä tarinoita entiset oppilaat ovat valmiita kertomaan oikeudessa, ja mitkä osoittautuvat huhuiksi, kuten jossakin uutisessa rehtorin kerrottiin luonnehtineen oppilaille hänelle opettajasta tehtyjä valituksia. Edellä kopioidun uutisen kommenteista löytyy myös tällainen versio tapahtumista:
Nyt on kyllä sanottava että totuus voi olla jotain muutakin. Olin itse kolme vuotta kyseisen opettajan tunneilla ja lähinnä oli kiusallista kun kaikki 16-18 vuotiaat tytöt suorastaan heittäytyivät kyseisen miesopettajan kimppuun. Oli ihan kilpailua ketä opettaja oli muka katsonut ja mitä sanonut kenellekin.
Voitte kuvitella millaista seksuaalista yli-innostusta ja kierroksia meillä tytöillä sen ikäisenä oli ja mikä parempi ja klassisempi kohde kuin persoonallinen, vahva ja karismaattinen opettaja. Maailman sivu tytöt ovat ihastuneet opettajiinsa ja ilmaisutaito oli mitä helpoin tapa tehdä itseään tykö vaikka melkein alusvaatteissa teatterin nimissä.
Kertaakaan en koskaan nähnyt opettajan käyttäytyvän epäasiallisesti. Päinvastoin hän oli erittäin etäinen, vähäpuheinen ja minusta varmasti tajusi asemansa.
Kyllä tytöt puhuivat silloinkin paljon, tottakai, mutta ne oli ihan päiväunijuttuja eikä mitään muuta. Joku tyttö lopettilon kurssin turhautuneena ja itkuisena kun ei saanut opettajalta vastakaikua tunteisiinsa.
Että näkökulmia voi olla monia. Tämä minun oma kokemukseni kolmelta vuodelta, eikä silloin ollut epäasiallista käytöstä muilta kuin meiltä kurssin tytöiltä.
Eniten ihmettelen kohtaa "Kaikki eivät olleet kokeneet häirintää, mutta sanoivat kokeneensa outoa seksuaalisesti virittynyttä tunnelmaa opettajan läheisyydessä." Millä tavalla opettaja on vaikuttanut tunnelmaan? Jos kyse ei ole ollut sanoista eikä teoista, onko tunnelma kuitenkin syntynyt oppilaiden omassa päässä? Sekä alapäässä että yläpäässä. Pitäisikö jatkossa kaikkien teini-ikäisiä opettavien olla mahdollisimman epäviehättäviä ja feromonittomia nutturapäitä, joista ei synny teineille seksuaalisia ajatuksia? Toisin sanoen pidän mahdollisena, että kyse on ollut lainaamassani kommentissa kuvatunlaisesta teinien joukkohysteriasta, joka joidenkin oppilaiden muistoissa on muuttunut aikuistuessa muuksi kuin mistä alunperin oli kyse.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Totta, syytösten ja väitteiden pitää perustua johonkin konkreettiseen, ei epämääräiseen fiilikseen oudosta tunnelmasta. Ja silloin mennään metsään, jos kaikki huhut vastaanotetaan kritiikkittömästi - ei se vähennä tositilanteiden vakavuutta, että ymmärretään, että asioita tapahtuu myös mielikuvituksessa jopa ilman järjestelmällistä pyrkimystä epätoden puhumiseen. Vähän odottelinkin, missä ja milloin se kritiikin ääni nousisi esiin, mutta silti tässä tapauksessa sanonta savusta ilman tulta painaa väkisinkin mieleen. Kun Tietotoimiston mukaan niinkin moni kuin ainakin 18 entistä opiskelijaa ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa ovat tätä mieltä, jo lukioiän ylittäneitä ihmisiä, jotka muistavat hänet, eivät komeana ja mukavana, vaan ahdistavana. Miksi opettaja pyrkisi noin innokkaasti fyysiseen läheisyyteen oppilaiden kanssa, antaisi oppilaalle suusta suuhun-elvytystä, halailisi oppilaita (pitkään) ja vapaa-ajallaan viestittelisi ja pyrkisi yhteyteen oppilaiden kanssa?
Ainakin yhden entisen opiskelijan mukaan yhteydenpito ei jäänyt ainoastaan viestittelyn tasolle, vaan oli myös tapaamisia.
- Yksi kaverini oli viimeisellä luokalla jossain oudossa suhteessa sen kanssa. Ei se siitä paljoa puhunut, mutta ne näki paljon vapaa-ajalla ja se mies jotenkin jumaloi sitä. Se tyttö oli vakuuttunut siitä, että se on erityistä, nainen kertoo.
Kertoo Iltalehti. Kyseinen oppilas on ollut täysi-ikäinen, mutta antaa minulle varsin epäluotettavan kuvan opettajasta ja tukee muita väitteitä.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017110 ... 0_u0.shtml
Kallion lukion entiset opiskelijat muistelevat opettajan kyseenalaista käytöstä - ”Himon esittäminen kuului joskus harjoitteisiin liian selkeästi, tirkistelynomaisesti”

Sunnuntai 5.11.2017 klo 22.10

Opiskelijat kertovat esimerkiksi seksuaalissävytteisistä oppitunneista, asiattomasta palautteesta ja oudosta suhteesta nuoreen opiskelijaan. Samaan aikaan opettaja oli kuitenkin arvostettu työssään ja monet ovatkin järkyttyneitä ilmitulleista syytöksistä.
Iltalehden haastattelema Kallion lukion entinen opiskelija ei itse kokenut ahdistelua, mutta allekirjoittaa väitteet, joiden mukaan monet oppitunneista olivat seksuaalissävytteisiä. Opettaja esimerkiksi rikkoi opiskelijoiden henkilökohtaista tilaa ja antoi kehuja näiden ulkonäköön liittyen.

Kallion lukion miesopettajaa epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Suomen tietotoimiston mukaan eriasteinen seksuaalinen häirintä on jatkunut 2000-alusta saakka. 18 opiskelijaa ja kaksi opettajaa on kertonut STT:lle opettajan epäasiallisesta käytöksestä.

Iltalehti haastatteli kolmea Kallion lukiossa opiskellutta henkilöä. Osan kokemukset ovat samankaltaisia kuin STT:n haastattelemien naisten kertomukset, joissa esimerkiksi Niinana esittäytyvä nainen kertoo päätyneensä terapiaan kokemustensa vuoksi. Toisaalta opettajan kerrotaan olleen myös arvostettu ja pidetty henkilö.

STT:n haastatteleman Niinan mukaan opettaja lähestyi häntä ensimmäisen lukiovuoden keväänä vuonna 2004. Lämmittelypelien aikana opettaja otti hänet usein halausotteeseen ja piti kiinni. Kerran opettaja pyysi Niinaa laittamaan hänellekin maskeerausmeikit ja veti samalla tytön jalkojensa väliin.

- Näyttämöllä hän saattoi seistä takanani, kun muut olivat edessä, ja laittaa käden perseelle tai painautua lantioon kiinni, Niina kertoo.

Outo suhde oppilaaseen


Iltalehden haastattelema, 2010-luvun vaihteessa lukiossa opiskellut nainen muistaa, että opettajalla oli tapana suosia "omia lemmikkejään".

- Yksi kaverini oli viimeisellä luokalla jossain oudossa suhteessa sen kanssa. Ei se siitä paljoa puhunut, mutta ne näki paljon vapaa-ajalla ja se mies jotenkin jumaloi sitä. Se tyttö oli vakuuttunut siitä, että se on erityistä, nainen kertoo.

Naisen mukaan tyttö oli ollut suhteen aikana 19-vuotias.

- Useaa tuttua se mies oli jotenkin lähennellyt, mutta ei ne olleet lähteneet siihen mukaan. Jotkut se onnistui saamaan pauloihinsa.

Näytelmä raiskauksesta

Nyt 39-vuotias helsinkiläinen mies oli opiskelijana Kallion ilmaisutaidon lukiossa 1990-luvun loppupuolella, jolloin ahdistelusta syytetty opettaja oli jo aloittanut työskentelyn koulussa. Mies muistaa, että opettaja oli arvostettu ja pidetty.

- Hänen opetusmetodinsa olivat vaativat, mutta opiskelijat tykkäsivät hänestä kovasti. Itse muistan, että hän oli hyvin hallitseva ja itsevarma hahmo. Olen keskustellut monen entisen opiskelukaverini kanssa tänään, eikä kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Monet ovat järkyttyneitä nyt ilmi tulleista syytöksistä. Aika oli silloin kuitenkin erilainen ja nykyään epäasiallinen käytös ehkä tunnistetaan eri tavalla kuin silloin, lukion entinen oppilas kertoo Iltalehdelle.

- Sellaisia huhuja liikkui, että hänen tunneillaan opiskelijat saattoivat olla vähissä vaatteissa ja harjoituksissa oli seksuaalisia teemoja. Siitä ei silloin puhuttu, että hän olisi ketään millään tavalla ahdistellut.

Opettaja myös kirjoitti ja ohjasi näytelmän, jossa käsiteltiin voimakkaasti seksuaalisuutta ja jonka yhtenä teemana oli raiskaus. Oppilaiden vanhemmat kävivät katsomassa näytelmän, jossa heidän lapsensa esiintyivät. Kyseisen näytelmän näkivät myös muut koulun opettajat.

- Luulisi, että muut opettajat olisivat puuttuneet tilanteeseen, jos jotain pedagogisia ylilyöntejä tapahtui. Ainakin osa sen aikaisista opiskelijoista, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, kokivat näytelmän parissa työskentelemisen voimaannuttavana, eikä ahdistavana. Ihmiset kuitenkin kokevat nämä asiat hyvin eri tavalla ja ymmärrän, että joku on voinut kokea sen myös ahdistavana.

- Itse en nähnyt opettajan käyttäytyvän koskaan ketään kohtaan epäasiallisesti, entinen opiskelija sanoo.

Huhuja 2000-luvulta asti


Toinen, myöskin 2010-luvun vaihteessa koulussa opiskellut mies kertoo, että opettajasta liikkui huhuja oppilaiden keskuudessa pitkään, ainakin 2000-luvun lähtien. Osa opiskelijoista myös vältti ottamasta kyseisen opettajan kursseja, koska olivat kuulleet huhuja tämän käytöksestä.

Mies itse ei kokenut ahdistelua, mutta allekirjoittaa väitteet, joiden mukaan monet oppitunneista olivat seksuaalissävytteisiä. Opettaja esimerkiksi rikkoi opiskelijoiden henkilökohtaista tilaa ja antoi kehuja näiden ulkonäköön liittyen.

- Vitsailtiin "yksityispalautteista" opettajanhuoneessa ja toisaalta olin kuullut harjoitteesta, jossa oppilaat joutuivat esittämään eläimiä ja konttaamaan lattialla. Sinällään harjoite on ihan yleinen, eikä siinä ole mitään erikoista, mutta välillä eläinten piti olla kiimassa ja tehdä kuten eläin silloin tekee. Koskettelu ja himon esittäminen kuului joskus harjoitteisiin liian selkeästi, tirkistelynomaisesti, mies kertoo.

Kukaan tuskin puuttui

Mies ei ihmettele kommentteja, joiden mukaan koulun henkilökunta olisi saanut tietää miesopettajan toiminnasta vasta STT:n yhteydenoton myötä, sillä teatteriopetus on järjestetty jo jonkin aikaa toisessa rakennuksessa. Hän ei myöskään usko, että kukaan olisi puuttunut opettajan toimintaan.

- Tuskin. Jonkun lehden mukaanhan rehtorille olisi kerrottu, ja suhtautuminen vaikutti olevan epäuskoista. Jos ajatellaan, että jotakuta olisi ahdisteltu tai pahimmassa tapauksessa hyväksikäytetty, niin kynnys sen kertomiseen on aika suuri. Tuskin siitä on haluttu kertoa edes läheisille ystäville, koska sellainen hävettää ja puistattaa. Teatteriopiskelijat ovat vielä usein niin ehdottomia ja haluavat seurata sitä omaa unelmaansa keinolla millä hyvänsä... jotkut saattavat suostua vaikka mihin. Mutta painotan, etten tiedä tuollaista tapausta. Se on vain spekulaatiota, mies sanoo.

Tapahtuneesta huolimatta mies toivoo, ettei koulun maine pilaantuisi yhden opettajan takia.

- Haluan painottaa vielä osaltani sen, että Kallion lukio on erittäin hieno koulu, josta on jäänyt itselle melkeinpä hyviä muistoja. Siellä on upeat opettajat ja turvallinen ympäristö. Joukkoon voi aina vaan mahtua joku, joka käyttää asemaansa väärin.
Tuossa "huhuja 2000-luvulta asti" kohdassa kuvailtu harjoite, jossa oppilaat esittävät eläimiä, on ilmeisesti sama harjoite, jota toisessa uutisessa kuvailtiin orgasmin näyttelemisenä. Toiset oppilaat muistavat vähän paremmin, mitä todella tapahtui, kuin toiset. Ja jospa opettaja laittoi kätensä "Niinan perseelle" ettei tyttö olisi taas työntänyt pakaroitaan vasten opettajaa? En ole täysin vakuuttunut, että mitään lainvastaista olisi tapahtunut. Yllä olevassa uutisessakin kerrotaan monta selvää huhua eli pelkkiä suurenneltuja kuulopuheita. Seksuaalisuuden käsittely ymmärtääkseni kuuluu normaaliin teatteriopetukseen, eikä kiimaisten eläinten esittäminen tai raiskausteeman käsittely näytelmässä (jota oppilaiden vanhemmat ovat katsomassa) ole liian rankkaa keskiverroille lukiolaisille.

Hesarin mukaan "Oppilaiden ahdistelusta epäilty Kallion lukion lehtori on tehnyt väitöskirjan Jouko Turkan opetusmetodeista". Mystery solved? Teinit ei tunne Turkan opetusmetodeja.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Ei ole ensimmäinen kerta, kun kissa on nostettu pöydälle.
Kallion lukion opettaja sai huomautuksen 2004 – Miehen toimia selviteltiin myös viime vuonna
Toimialajohtajan mukaan opetusmenetelmät oli koettu "tyttöjä loukkaavina ja ajoittain seksuaalisena häirintänä"

UUTISET 06.11. 19.01

Lähentely- ja häirintäsyytösten kohteena olevan Kallion lukion opettajan toimintaa on selvitelty koulutoimessa jo yli vuosikymmen sitten. Helsingin kaupungin toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo STT:lle, että miesopettajalle annettiin joulukuussa 2004 suullinen huomautus. Pohjolaisen mukaan syynä oli tuolloin se, että "jotkut tytöt kokivat opetusmenetelmät tyttöjä loukkaavina ja ajoittain seksuaalisena häirintänä”. Pohjolainen ei tiedä tarkkaa muotoilua, sillä asian selvittely on kesken, eikä hän ole vielä nähnyt tapaukseen liittyviä asiakirjoja.

STT uutisoi sunnuntaina, että lukion opettaja oli piinannut ja lähennellyt lukuisia naispuolisia opiskelijoita vuosien ajan. Opettaja kiistää ahdistelleensa oppilaita.

Viime vuonna aihe oli noussut uudestaan esille, kun nyt täysi-ikäinen nainen tuli koululle keskustelemaan vuoden 2004 tapahtumiin liittyen. Pohjolaisen mukaan rehtori kävi keskustelun miesopettajan kanssa, mutta siitä ei seurannut kurinpitotoimia

Vielä ei ole varmuutta siitä, onko vuosikymmeniä teatterin lehtorina toimineen opettajan käytös johtanut tarkasteluun jo aiemminkin.

–  Nyt ei ole vielä ennätetty selvittää 1990-luvun tapahtumia, joten on mahdollista, että jotakin voi paljastua tuoltakin ajalta. Jatkamme selvittämistä, vaikka 1990-luvun tapahtumien selvittäminen onkin haasteellista, Pohjolainen sanoo.

Varoituksista ei koota tietoa keskitetysti

Pohjolaisen mukaan opettajien epäiltyä "epäasiallista tai vääränlaista käyttäytymistä" selvitellään Helsingissä keskimäärin kerran vuodessa koko koulutoimen eli perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen piirissä. Tapaukset voivat liittyä esimerkiksi seksuaaliseen häirintään tai vaikkapa fyysiseen kurinpitoon.

–  Yleistäen puhutaan tai toimitaan sillä tavalla, miten koulussa ei voi toimia. Jos väärinkäytöksiä on tapahtunut, toimenpide on yleensä kirjallinen varoitus tai irtisanominen riippuen tapauksen vakavuudesta.

Kirjallisista varoituksista päättää rehtori. Aiemmin virassa olevan opettajan irtisanomisesta päätti johtokunta, nykyisin aluepäällikkö eli se viranomainen, joka ottaa opettajan virkaan.

Tapausten dokumentointi tapahtuu kouluissa ja oppilaitoksissa. Yksittäisiä tapauksia ei arkistoida koko opetustoimen tasolla, ellei selvittely johda irtisanomisiin. Miksi näin, sitä Pohjolainen kertoo pohtineensa tänään.

–  En pitäisi mitenkään pahana, että koottua tietoa olisi saatavilla, ja tätä asiaa on syytä pohtia perusteellisesti. Jos tätä halutaan, kaupungin pitäisi koulutuksen järjestäjänä se hoitaa.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/kallio ... -200514424
Gladys
David Starsky
Viestit: 4508
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Gladys »

Opettajan ei pääsääntöisesti tarvitse halata tai kosketella oppilaitaan, ja jos tarvitsee, se voidaan tehdä sukupuolettoman neutraalisti. On normihalauksia ja kosketuksia, ja sitten on niitä, jotka kestävät liian pitkään ja jotka tuntuvat oudolta. Niitä, joiden aikana ehkä kuiskutellaan korvaan, puristetaan peppua, painaudutaan liian liki, hinkataan omaa lantiota toista vasten, hipaistaan rintoja jne. Ja kun se tehdään ovelasti, se tehdään juurikin kaikkien muiden nähden ja hymyillen, jopa asiasta vitsaillen ja halauksen kohdetta kehuen. Sillä tavalla hyväntuulisesti ja hauskasti ohimennen. Muut eivät oikein edes ymmärrä mitä tapahtuu, eikä halauksen kohdekaan ihan heti. Vasta vähän myöhemmin, jolloin siitä on vaikea mennä kenellekään kertomaan. Ja kenelle kertoisit, kaikkihan siinä ympärillä näkivät tapahtuneen.

Se oli vaan sinun peppu tai rinta jota vaivihkaa puristettiin, tai korva johon kuiskittiin kummallisia juttuja, tai lantio joka tunsi miehen erektion.

Tässä tapauksessa on kyse yli 15 vuoden tapahtumista, valituksista rehtoreille, jopa annetusta huomautuksesta. Nyt asioista kertomassa jopa parisenkymmentä henkilöä. Ja jos ymmärsin oikein, niin täällä joku yrittää vähätellä asiaa?

Minä sanoisin, ettei savua ilman tulta.

Yök.
All is pretty.
- Andy Warhol
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Gurney »

^
Samaa mieltä, ei savua ilman tulta ja varsinkin kun ukon toimia tutkittu aikaisemminkin. Silti saanut jatkaa. Kait rehtorillakin on joku vastuu asiassa, miksi antanut tyypin jatkaa opettamista.

Ei ole yllätys, että tietyt nimimerkit vähättelevät asiaa ja syyllistävät nuoria tyttöjä. Samat henkilöt aina asialla, jos kyseessä vastaavat tapahtumat.

Nyt sitte kyseisen opettajan nimi? Ilmeisesti poistettu Kallion Lukion netistä.

Onko Jouko Turkan oppilas? Turkan käytös ja opetusmetodit olisivat nykyaikana somen aikaan varmaan tapeetilla. Ennen sai tehdä, mitä halusi
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Avatar
TieD
Sabrina Duncan
Viestit: 365
Liittynyt: To Helmi 18, 2016 12:58 pm
Paikkakunta: Viljandi

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja TieD »

Onko kyseisen opettajan sukunimi sama,kuin artistilla jonka on " pakko twerkkaa,jotta saisi fyrkkaa" :roll:
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

URSA kirjoitti:Hyvä että asia on annettu poliisin selvitettäväksi. Kiinnostavaa kuulla, mitä tarinoita entiset oppilaat ovat valmiita kertomaan oikeudessa, ja mitkä osoittautuvat huhuiksi, kuten jossakin uutisessa rehtorin kerrottiin luonnehtineen oppilaille hänelle opettajasta tehtyjä valituksia. Edellä kopioidun uutisen kommenteista löytyy myös tällainen versio tapahtumista:
Nyt on kyllä sanottava että totuus voi olla jotain muutakin. Olin itse kolme vuotta kyseisen opettajan tunneilla ja lähinnä oli kiusallista kun kaikki 16-18 vuotiaat tytöt suorastaan heittäytyivät kyseisen miesopettajan kimppuun. Oli ihan kilpailua ketä opettaja oli muka katsonut ja mitä sanonut kenellekin.
Voitte kuvitella millaista seksuaalista yli-innostusta ja kierroksia meillä tytöillä sen ikäisenä oli ja mikä parempi ja klassisempi kohde kuin persoonallinen, vahva ja karismaattinen opettaja. Maailman sivu tytöt ovat ihastuneet opettajiinsa ja ilmaisutaito oli mitä helpoin tapa tehdä itseään tykö vaikka melkein alusvaatteissa teatterin nimissä.
Kertaakaan en koskaan nähnyt opettajan käyttäytyvän epäasiallisesti. Päinvastoin hän oli erittäin etäinen, vähäpuheinen ja minusta varmasti tajusi asemansa.
Kyllä tytöt puhuivat silloinkin paljon, tottakai, mutta ne oli ihan päiväunijuttuja eikä mitään muuta. Joku tyttö lopettilon kurssin turhautuneena ja itkuisena kun ei saanut opettajalta vastakaikua tunteisiinsa.
Että näkökulmia voi olla monia. Tämä minun oma kokemukseni kolmelta vuodelta, eikä silloin ollut epäasiallista käytöstä muilta kuin meiltä kurssin tytöiltä.
Eniten ihmettelen kohtaa "Kaikki eivät olleet kokeneet häirintää, mutta sanoivat kokeneensa outoa seksuaalisesti virittynyttä tunnelmaa opettajan läheisyydessä." Millä tavalla opettaja on vaikuttanut tunnelmaan? Jos kyse ei ole ollut sanoista eikä teoista, onko tunnelma kuitenkin syntynyt oppilaiden omassa päässä? Sekä alapäässä että yläpäässä. Pitäisikö jatkossa kaikkien teini-ikäisiä opettavien olla mahdollisimman epäviehättäviä ja feromonittomia nutturapäitä, joista ei synny teineille seksuaalisia ajatuksia? Toisin sanoen pidän mahdollisena, että kyse on ollut lainaamassani kommentissa kuvatunlaisesta teinien joukkohysteriasta, joka joidenkin oppilaiden muistoissa on muuttunut aikuistuessa muuksi kuin mistä alunperin oli kyse.
Justiinsa juu. "Kyllä tytöt puhuivat silloinkin paljon, tottakai, mutta ne oli ihan päiväunijuttuja eikä mitään muuta. Joku tyttö lopettilon kurssin turhautuneena ja itkuisena kun ei saanut opettajalta vastakaikua tunteisiinsa." :lol: Juu niin varmaan. Tainnut opettajasetä ihan itse olla kommentoimassa tuolla. :lol:
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)
sine qua non

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

TieD kirjoitti:Onko kyseisen opettajan sukunimi sama,kuin artistilla jonka on " pakko twerkkaa,jotta saisi fyrkkaa" :roll:
Googlettelu kertoo, että ainakin tuo samansukuniminen miesopettaja on ollut Kallion lukiossa töissä jo vuonna 1992, joten sikäli sopisi olemaan tämä haettu henkilö, koskapa ao. opettajan on lehtijutuissa mainittu työskennelleen Kallion lukiossa jo vuosikymmeniä. Olisiko Kallion lukiossa joku toinenkin miespuolinen teatterin lehtori, joka olisi työskennellyt talossa jo vuosikymmeniä? Aika epätodennäköisenä pitäisin. Muita miespuolisia teatterin opettajia Kallion lukion henkilökuntaluettelossa ei ole. Naamakuvankin perusteella mies olisi ikänsä puolesta sopiva. Hän on väitellyt tohtoriksi teatterikorkeakoulussa tämän vuoden keväällä.
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Hesari kertoo, että epäilty opettaja on tehnyt väitöskirjan Jouko Turkasta eli ei kauas mennyt edellinen arvaukseni Jouko Turkan oppilaasta.

Oppilaiden ahdistelusta epäilty Kallion lukion lehtori on tehnyt väitöskirjan Jouko Turkan opetusmetodeista.


https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005438122.html

Ja Hannu Tuisku on opettanut Kallion Lukiossa ja tehnyt väitöskirjan Turkasta:

Hannu Tuiskun väitöstutkimus tarkastelee kokonaisvaltaisesti ruu­miillisten näyttelemisen harjoittelutapojen ominaislaatua ja etiikkaa sekä niiden käyttöä jatkumossa, joka ulottuu nuorten teatteriopetuksesta ammattinäytte­lijöiden harjoitteluun. Tuisku tutkii psykofyysisen näyttelijäkoulutuksen perinnettä Suomessa ja muualla maailmassa ja pohtii sen käyttöä nuorisoteatterissa. Tuisku näkee nuorten teatteriopetuksessa tarpeen kokonais­valtaisen ruumiillisille näyttelemisen harjoittelutavoille vaihtoehtona perintei­sille harjoittelutavoille. Samalla hän korostaa, että näitä traditioita tulee arvioida kriittisesti ja perinpohjaisesti ennen soveltamista ja että henkilökohtaisen kasvun näkökulma on tärkeää ottaa huomioon harjoittelua suunniteltaessa. Tutkimus kehittääkin nykyaikaista, eettisesti kestävää psykofyysisen näyttelijän harjoittelun mallia.

Tutkimus pohjautuu sekä Tuiskun omaan työhön teatteripedagogina ja ohjaajana että laajaan haastattelumateriaaliin. Mukana on kirjallisia kyselyitä suomalaisille ja saksalaisille lukioikäisille nuorille, ammattinäyttelijöiden – Jouko Turkan entisten oppilaiden - haastatteluja sekä nykypäivän näyttelijäopiskelijoiden haastatteluja.

Hannu Tuisku on teatterintutkija, teatteripedagogi ja -ohjaaja. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa hän on vuodesta 2008 ollut mukana Näyttelijäntaide ja nykyaika -tutkimusprojektissa, jossa on luonnosteltu Jouko Turkan pedagogiikan pohjalta nykyaikaista, eettisesti kestävää psykofyysisen näyttelijän harjoittelun mallia.

Tutkimusjulkaisuun sisältyvät artikkelit on julkaistu kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa.


KUVAN tuosta ällötyksestä jokainen voi käydä katsomassa, puhelimella en saa kopioitua sitä
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Katsotaan mitä aikanaan kerrotaan julkisuuteen selvitysten tuloksista. Kallion lukiossa on toteutettu kunnianhimoisia teatteriproduktioita, mm. näytelmä nimeltä EC-STASIS (http://webcache.googleusercontent.com/s ... clnk&gl=fi) jonka yhteydessä mainitaan "Biomechanics theatre" eli jonkinlainen fyysinen teatteri. Lukiossa ei ole tehty mitään lasten teatteriesityksiä. Kenties kaikki oppilaat eivät ole olleet riittävän kypsiä ymmärtämään, mistä tuollaisissa fyysisen teatterin harjoitteissa on kyse. Sellaiseen viittaa eri uutisissa olleet toisistaan poikkeavat kuvaukset samoista harjoitteista. Sellaista se tuppaa yleensäkin olemaan luovilla aloilla, jotka houkuttelevat juuri herkkiä taiteilijasieluja, että osasta tulee lahjakkaita moniosaajia, ja osalla suurin saavutus on päätyä psykoterapeutin luokse miettimään vuosien takaisia hipaisuja. Huomatkaa ettei yksikään entinen oppilas ole puhunut julkisuudessa mistään hinkkaamisista tai rintojen puristeluista. Kaikki lähti liikkeelle STT:n tekemistä haastatteluista, joten voi pohtia sitäkin, ovatko entiset oppilaat olleet yhtä tarkkoja sanoissaan kertoessaan huhuista toimittajalle, kuin he olisivat puhuessaan poliisille.

Väitöskirja näyttää olleen täysin pätevä tutkimus, ja siinä on pohdittu sattumalta nimenomaan "nykyaikaista, eettisesti kestävää psykofyysisen näyttelijän harjoittelun mallia". Kiinnostavaa, että skandaali alkoi juuri samana vuonna, kun opettaja saavutti tietyn huipun ammatillisella urallaan ja väitteli tohtoriksi. Vaikka olisi ollut 17 vuotta aikaa julkistaa syytökset mediassa.
Avatar
Valoviikate
Christopher Lorenzo
Viestit: 1504
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 7:12 pm
Viesti:

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Valoviikate »

Entiset tai nykyiset oppilaat ovat keränneet peräti 61 kirjallista lausumaa tästä tyypistä. Reipasta toimintaa heiltä.
Ex-opiskelijat keräsivät 61 lausumaa Kallion lukion lehtorista: "Sama kaava toistui vuodesta toiseen"
Häirintäsyytösten kohteena oleva mies sai suullisen huomautuksen jo vuonna 2004

UUTISET 06.11. 19.17 Päivitetty 19.54

Entisillä Kallion lukiolaisilla on koottuna 61 entisen tai nykyisen opiskelijan lausumaa lehtorin toiminnasta, josta STT kertoi sunnuntaina. Kaikki lausumat ovat omakohtaisia kokemuksia miehen epäasialliseksi koetusta käytöksestä, STT:lle kerrotaan.

Lausumat aiotaan antaa ainakin koulun nykyiselle johdolle. Jokainen lausunnon antanut päättää itse, kertooko kokemuksistaan poliisille.

–  Luettuani kaikki lausumat läpi, käsitykseni opettajan kyseenalaisista opetusmetodeista ja hajoita ja hallitse -tyylisestä taktiikasta vain vahvistuivat. Kohteet vaihtuvat, mutta sama kaava vallan väärinkäytöstä ja häirinnästä toistuu vuodesta toiseen, sanoo kertomuksia kokoamassa ollut Niina, joka on aiemmin kertonut STT:lle omista kokemuksistaan.

STT uutisoi sunnuntaina, että lukion opettaja oli piinannut ja lähennellyt lukuisia naispuolisia opiskelijoita vuosien ajan. Opettaja on kiistänyt STT:lle ahdistelleensa opiskelijoita.

Niinan mukaan lausumissa on eriasteisia kuvauksia esimerkiksi seksuaalissävytteisestä käytöksestä ja opettajan raivokohtauksista.

–  Keräsimme lausumat, jotta valta-aseman väärinkäytön laajuus ja moniulotteisuus tulisi esiin. Lausumat antavat myös osaltaan selityksen siihen, miten tämä kaikki pääsi tapahtumaan ja mitä yrityksiä opiskelijoilla oli häirinnän esiintuomiseksi koulun johdolle.

Lausumat kerättiin Niinan mukaan vain kahdessa vuorokaudessa.

Poliisi selvittää tällä hetkellä tapahtumia koulun kanssa ja toivoo, että Kallion lukion tapahtumista jotakin tietävät ottaisivat yhteyttä Helsingin poliisin seksuaalirikostutkintaan. Rikoskomisario Jari Kosken mukaan poliisi tutkii, mitä koululla on tapahtunut ja päättää sitten jatkotoimenpiteistä.

Miehelle on annettu suullinen huomautus

Helsingin kaupungin toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo STT:lle, että miesopettajalle annettiin joulukuussa 2004 suullinen huomautus. Pohjolaisen mukaan syynä oli tuolloin se, että "jotkut tytöt kokivat opetusmenetelmät tyttöjä loukkaavina ja ajoittain seksuaalisena häirintänä”. Pohjolainen ei tiedä tarkkaa muotoilua, sillä asian selvittely on kesken, eikä hän ole vielä nähnyt tapaukseen liittyviä asiakirjoja

Viime vuonna aihe oli noussut uudestaan esille, kun nyt täysi-ikäinen nainen tuli koululle keskustelemaan vuoden 2004 tapahtumiin liittyen. Pohjolaisen mukaan rehtori kävi keskustelun miesopettajan kanssa, mutta siitä ei seurannut kurinpitotoimia

Vielä ei ole varmuutta siitä, onko opettajan käytös johtanut tarkasteluun jo aiemminkin.

–  Nyt ei ole vielä ennätetty selvittää 1990-luvun tapahtumia, joten on mahdollista, että jotakin voi paljastua tuoltakin ajalta, Pohjolainen sanoo.

Rehtori: Poliisi on oikea taho selvittämään

Kallion lukion rehtori Ari Mäkinen esitti maanantaina opiskelijoille toiveen, ettei tapauksesta puhuttaisi julkisuudessa.

STT kysyi Mäkiseltä, onko opiskelijoiden edun mukaista, että heidän ei haluta jatkavan julkista keskustelua aiheesta.

–  Poliisi on oikea taho selvittämään näitä asioita ja mielestäni on oikein, että asiat kerrotaan tutkivalle taholle eikä muualle, Mäkinen kommentoi.

Koululla mahdollisesti tehtävät selvitykset lehtorin toiminnasta riippuvat Mäkisen mukaan poliisin tarpeista. Jos poliisi kokee tarpeelliseksi, Mäkinen pitää mahdollisena koululla vuosittain tehtyjen hyvinvointikyselyjen läpikäymistä.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/entise ... 200514460/

Kummallisena häntä ovat pitäneet nekin, joita ei ole lääpitty tai muuta.
Ex-kalliolaiset gurun maineessa olleesta kohuopettajasta: "Otsikosta tiesi heti, kuka oli kyseessä"

KOTIMAA JULKAISTU 07.11.2017 07:22

Kallion lukion pitkäaikaisen opettajan vuosia jatkunut naisoppilaiden piinaus on ollut oppilaiden tiedossa jo vuosia. MTV Uutiset haastatteli lukion entisiä oppilaita näiden kokemuksista.

– Minua hän ei ikinä ahdistellut, mutta kaikkea hänestä puhuttiin jo silloin. Hän oli sellainen tyyppi, etten olisi halunnut jäädä hänen kanssaan kahden, kertoo Kallion lukiossa 2010-luvun vaihteessa opiskellut nainen.

Kyseinen opettaja opetti Kalliossa jo 1990-luvulla. MTV uutisten haastattelemilla muutamilla tuonaikaisilla oppilailla ei ole opettajasta mainitunkaltaisia kokemuksia, eikä kukaan heistä muista, että koulun käytävilläkään olisi puhuttu erityisen poikkeavasta käytöksestä.

– Hän oli sellainen räväkämpi tapaus. En kuitenkaan muista hänestä mitään erityistä puhutun, eikä ainakaan ollut mitään sellaista, mihin meidän luokkana olisi pitänyt puuttua, kertoo 1990-luvun lopulla lukionsa suorittanut mies.

"Kaikki ajattelivat, että häneen pitää tehdä vaikutus"

Useita kursseja miehen johdolla 2000-luvun lopulla suorittanut nainen kuvaa entistä opettajaansa karismaattiseksi hahmoksi, jolla oli kyky ottaa tila haltuunsa.

– Hän oli gurun asemassa. Kaikki ajattelivat, että häneen pitää tehdä vaikutus, ja että hänen avullaan ja opissaan pääsee Teatterikorkeaan.

Naisella itsellään ei ole kokemuksia epäasiallisesta käytöksestä, mutta hän kertoo, että osa harjoituksista oli hyvin fyysisiä ja ”turkkalaisia”.

– Näin jälkikäteen olen miettinyt, että mahtoivatko kaikki niistä harjoituksista olla 16-vuotiaille sopivia.

"Hänestä tuli kylmät väreet, creepy"

Muiden haastateltujen tavoin myös 2000-luvun lopulla opiskellut nainen kertoo, että miehellä oli selviä suosikkeja, joihin hän ei itse kuulunut. Naisen mukaan opettajasta oli oppilaiden keskuudessa ”jännä” kuva.

– Muistan lukioaikoina, että yksi tuttu puhui vähän kuiskaillen, että jotain sellaista (oppilaiden ahdistelua) oli. Mutta se oli aihe, josta ei puhuttu. Kuulin kuiskutteluja, mutta niitä ei ehkä osannut ottaa ihan todesta.

Miksi ei?

– Hänestä oli kyllä vähän limainen ja outo kuva, mutta se on mennyt siihen gurun maineen piikkiin.

Nainen kertoo kuitenkin arvanneensa heti uutisen viikonloppuna nähtyään, kenestä oli kyse.

– En voi sanoa tienneeni, mutta kun näin ensimmäiset otsikot, oli heti selvää, kenestä kirjoitetaan.

Myös toinen 2000-luvun loppupuolella miehen oppilaana ollut nainen kertoo samanlaista tarinaa:

– Ei tarvinnut kuin lukea otsikko, että tiesin kenestä oli kyse. Ihme, että asialle aletaan tehdä jotain vasta nyt.

Myös hän on ollut epäsopivasta käytöksestä epäillyn miehen oppilaana useammalla kurssilla.

– En ole ikinä kokenut mitään ahdistelua tai sellaista, mutta minulla oli sellainen kuva, etten haluaisi hänen kanssaan jäädä kahdestaan minnekään. Hänestä tuli kylmät väreet, parhaiten häntä kuvaa sana ”creepy”.

"Ajattelin niiden olevan vain huhuja"

Nainen kertoo, että miehestä huomasi heti, ketkä olivat hänen suosikkejaan.

Opettajasta puhuttiin todella paljon, mutta ajattelin niiden olevan vain huhupuheita. Kun asialle ei tehty mitään, sitä oli vaikea uskoa.

Nainen piti miestä myös hyvänä opettajana, vaikkakin pelottavana.

– Kurssilla oli aina vähän sellainen olo, että minkäköhänlaista palautetta tulee. Hän oli pelottavan oloinen jollain tavalla. Ja vähän sellainen inhottava.

Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miksi asialle ei tehty mitään?

– Ajattelen itse niin, että hän on ollut niin kovassa maineessa ja myös arvostettu opettaja, että ehkä se liittyy jotenkin siihen. Ehkä oppilaita ei ole uskottu tai asiaa ei ole alettu puimaan hänen maineensa takia.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... sa/6647310
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Nyt Maija Vilkkumaa on myös avautunut Twitterissä ( kopiot MTV3 sivuilla) ja vaatii rehtoreita tilille eli kaikkia Hannu Tuiskun aikana rehtorina olleita.

Miten voi olla, että rehtorit eivät ole puuttuneet asiaan?
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Opettaja lähenteli lukiolaisia Helsingin Kalliossa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vilkkumaa Twitterissä:
Ei ollut mun opettaja, mutta mun aikana. Kiinnitin ulkopuolelta huomiota hänen tyyliinsä valikoida suosikkeja epämääräisin perustein.
Ai siis tietyt lahjakkaat oppilaat saivat aina parhaat roolit? Ja rikos oli mikä?

Pelkkä "creepy" vaikutelma ei ole (vielä) rikos. Oppilaiden keräämät lausumat koskevat "kyseenalaisia opetusmetodeja" ja "hajoita ja hallitse-tyylistä vallankäyttöä". Eli mikä oli rikos? "Kuiskuttelut" koulun käytävillä eivät todista mitään. Jospa rehtorit eivät puuttuneet asiaan, koska mitään sopimatonta ei tapahtunut.
Vastaa Viestiin