MeToo-ketju ahdisteluille ja vihjaaville puheille

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Berlin
Nikke Knattertton
Viestit: 880
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Berlin » La Joulu 31, 2016 9:33 am

Täysi Purenta kirjoitti:Kuvaaja ja kähmijä olivat molemmat käsittääkseni ihan kotimaan valtaväestöistä idioottikantaa. Yläasteikäinen poika ei liene koskaan pätevä arvioimaan, onko tyttö vihainen vaiko eikö. Liian monelle täysikasvuisellekin miehelle ei-sana tuntuu olevan vaikea ymmärtää.

Nykyään yläasteella varhaisnuoret ovat aika läheisissä väleissä keskenään ja monille pojille tuntuu tuottavan vaikeuksia hahmottaa, että tytöt saavat koskettaa toisiaan vapaammin kuin mihin heillä on lupaa. Toki suurin osa ei kehtaisi koskettaa toista luvankaan kanssa ja esim. tanssitunteja jännitetään kuukausia etukäteen. Mutta ne joilla ei ole sosiaalisia estoja saattavat mennä liian pitkälle huomaamatta itse mitä tilanteessa tapahtuikaan. Tytöille tällainen on tosi ahdistavaa ja juttu joka pojasta oli pelkkää hevosenleikkiä voi traumatisoida pitkäksi aikaa. Tätä on pojille välillä todella vaikeata selittää.
Kannattaisiko ottaa asioista selvää, ennenkuin puhuu " käsittääkseni kotimaisesta idioottikannasta".
Olikin sompanssi.. Vituttaako?

Palstan pahin valeuutisten levittäjä, joka aina "tietää" välittömästi, että tekijä on suomalainen. On useimmiten väärässä, mutta silti yrittää johtaa harhaan.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

Ollijoki
Wallander
Viestit: 1056
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Ollijoki » La Joulu 31, 2016 11:08 am

Anti-Bini Laden kirjoitti:Kiva seurata, kuinka joillakin kehittynyt valhemedian lukutaito niin hyvin, että he näkevät HETI, kun kyseessä "kultamuna".
Itsellä vielä hieman petraamista.
Ikävä, että suurin osa medioista julkaisee sellaista materiaalia minkä on tarkoitus johtaa harhaan. Vaikka päätoimittelijat tekivät asiasta sopimuksen keskenään. Jonka painoarvoa olemme nähneet tässä useampien kuukausien ajan.
Kyllä noista jutuista värinätutka värähtää aika herkästi. Lähinnä kiinnostaa että onko muu ulkomaankansalaisuus kuin somali?
Ja pitää muistaa se että media uutisoi vain promillen matujen perseilyistä, valtaosa jää pimentoon. Käräjäoikeuksien juttulistoista saa hyvän kuvan mitä seutukunnalla tapahtuu, nimien määrä siellä ei korreloi julkaistujen valtamedianuutisten kanssa.

Jukka Siintonen
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1323
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen » La Joulu 31, 2016 11:39 am

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Onko tässä nyt olemassa jotain perusteita sille, että tekijä olisi ulkomaalaistaustainen? Jos on niin mitä? Jos ei ole niin miksi täällä höpistään siitä?
Uutisoinnin epätarkkuus?
Tuomion Pasuuna kirjoitti: Oletko tullut ajatelleeksi, että tekijä saattaisi valehdella?
Ihan mahdollista, olihan tekijä tarinankerronnan kulttuurista.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3357
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » La Joulu 31, 2016 1:03 pm

Anti-Bini Laden kirjoitti:Kiva seurata, kuinka joillakin kehittynyt valhemedian lukutaito niin hyvin, että he näkevät HETI, kun kyseessä "kultamuna".
No jos jokaiseen uutiseen vihjailee, että ulkomaalaiset ovat varmaan kyseessä, niin totta kai niissä tapauksissa, joissa näin on, osutaan oikeaan. Juuri siksi toivoisin niitä perusteluja asialle. Esimerkiksi tuo tekijän nimi on aika hyvä perustelu.

Jukka Siintonen
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1323
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen » La Joulu 31, 2016 1:18 pm

Tuomion Pasuuna kirjoitti:
Anti-Bini Laden kirjoitti:Kiva seurata, kuinka joillakin kehittynyt valhemedian lukutaito niin hyvin, että he näkevät HETI, kun kyseessä "kultamuna".
No jos jokaiseen uutiseen vihjailee, että ulkomaalaiset ovat varmaan kyseessä, niin totta kai niissä tapauksissa, joissa näin on, osutaan oikeaan. Juuri siksi toivoisin niitä perusteluja asialle. Esimerkiksi tuo tekijän nimi on aika hyvä perustelu.
Aika hyvä? Mitähän suvakin mieli vielä nimen lisäksi kaipaisi perusteluksi, että suvakin mieli saisi mielenrauhan ja onnistuisi yhdistelemään synapseja niin, että vielä ymmärtäisi häiriökäyttäytymiseen syyllistyneen lapsukaisen olleen somali?

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3357
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » La Joulu 31, 2016 1:29 pm

Mitä yrität sanoa? Täsmennätkö hieman?

Ärrkele
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2619
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Ärrkele » La Joulu 31, 2016 10:21 pm

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Mitä yrität sanoa? Täsmennätkö hieman?
Kuva
Maslah Nur Ahmed

EI SUOMALAINEN. Ymmärrätkö?
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Avatar
Lumipanda
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 46
Liittynyt: Ke Loka 14, 2015 4:32 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Lumipanda » Su Tammi 01, 2017 6:13 pm

Hey! Nobody fight each other!
Ylä-astelaiset eivät muutenkaan kauheasti harkitse tekemisiään.Yrittää vaan egoaan kasvatella, kuten lähes kaikki teinipojat. :roll: Tiedättehän, klassinen "money and bitches"-asenne, joka ei liity välttämättä henkilön kansallisuuteen.
Poika oli vain typerä, siinä kaikki. Ehkä hän tulee järkiinsä sakkojen maksamisen jälkeen, ellei vanhemmat maksa.
Yes, my lord.
-Sebastian Michaelis

Rubiskreebeli
Aloitteleva dekkari
Viestit: 549
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli » Su Tammi 01, 2017 6:36 pm

Lumipanda kirjoitti:Hey! Nobody fight each other!
Ylä-astelaiset eivät muutenkaan kauheasti harkitse tekemisiään.Yrittää vaan egoaan kasvatella, kuten lähes kaikki teinipojat. :roll: Tiedättehän, klassinen "money and bitches"-asenne, joka ei liity välttämättä henkilön kansallisuuteen.
Poika oli vain typerä, siinä kaikki. Ehkä hän tulee järkiinsä sakkojen maksamisen jälkeen, ellei vanhemmat maksa.
Rohkenen olla eri mieltä. Jos tuo olisi yleistä käytöstä kaikilta teineiltä niin oletan, että saisimme lukea vastaavista tapauksista enemmänkin. Oma mielipiteeni on, että tämänlainen käytös ei todellakaan ole erikoista somaleille, mutta suomalaiset taas harvoin vastaavaa tekevät. Olen usein nähnyt kuinka somalipojat lähestyvät nuoria tyttöjä hyvin lipevään tyyliin leikkien jotain räppärigangsteria ja he eivät luovuta vaikka tyttö suoraan osoittaa ettei ole kiinnostunut. Välillä tytöistä nkee, että heitä ahdistaa tilanne hyvin paljon mutta somalipojasta ei vain pääse irti. Poikien toiminta menee myös joka kerta fyysiseksi, eli alkavat käsillään lääppimään tyttöjä joka puolelta kehoa. Olen kaksi kertaa ollut sellaisessa tilanteessa, että olen voinut mennä myös keskeyttämään touhun. Molemmilla kerroilla ahdistelun kohteena ollut tyttö vähätteli tapahtunutta aivan kuin se olisi ihan normaalia ja ok, vaikka selvästi naama ja eleet kertoi muuta.

Avatar
CharlesBronson
Sledge Hammer
Viestit: 1613
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson » Su Tammi 01, 2017 7:15 pm

Jukka Siintonen kirjoitti:...niin, että vielä ymmärtäisi häiriökäyttäytymiseen syyllistyneen lapsukaisen olleen somali?
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Mitä yrität sanoa? Täsmennätkö hieman?
Yritän auttaa:

Somali.
Ei somalialainen, vaan somali.
Somalit ovat neekereitä.
Kaikki somalit ovat neekereitä.
Kaikki somalialaiset eivät ole neekereitä.
Kaikki neekerit eivät ole somalialaisia.
Kaikki neekerit eivät ole somaleita.
Somalit ovat kaikista neekereistä alinta kastia älyllisesti. (muistaakseni)

Toivottavasti tästä oli apua.
it's my car !

Ärrkele
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2619
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Ärrkele » Ma Tammi 02, 2017 3:45 pm

Lumipanda kirjoitti:Hey! Nobody fight each other!
Ylä-astelaiset eivät muutenkaan kauheasti harkitse tekemisiään.Yrittää vaan egoaan kasvatella, kuten lähes kaikki teinipojat. :roll: Tiedättehän, klassinen "money and bitches"-asenne, joka ei liity välttämättä henkilön kansallisuuteen.
Poika oli vain typerä, siinä kaikki. Ehkä hän tulee järkiinsä sakkojen maksamisen jälkeen, ellei vanhemmat maksa.
Ongelma tässä on kuitenkin, että nuo somalit sun muut kultapojat ovat jo 20-30 vuotiaita kun he selviytyvät yläasteen tasoiseen kouluun. Kyllä tuon ikäisenä jo pitäisi harkintaa olla hieman enemmän.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

tena lady
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Pe Elo 28, 2015 6:22 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja tena lady » Ma Tammi 02, 2017 8:50 pm

Rubiskreebeli kirjoitti:
Lumipanda kirjoitti:Hey! Nobody fight each other!
Ylä-astelaiset eivät muutenkaan kauheasti harkitse tekemisiään.Yrittää vaan egoaan kasvatella, kuten lähes kaikki teinipojat. :roll: Tiedättehän, klassinen "money and bitches"-asenne, joka ei liity välttämättä henkilön kansallisuuteen.
Poika oli vain typerä, siinä kaikki. Ehkä hän tulee järkiinsä sakkojen maksamisen jälkeen, ellei vanhemmat maksa.
Rohkenen olla eri mieltä. Jos tuo olisi yleistä käytöstä kaikilta teineiltä niin oletan, että saisimme lukea vastaavista tapauksista enemmänkin. Oma mielipiteeni on, että tämänlainen käytös ei todellakaan ole erikoista somaleille, mutta suomalaiset taas harvoin vastaavaa tekevät.
Voi morjens, oikeastiko luulet, että teini-ikäisten tyttöjen seksuaalinen ahdistelu on vain somalien harjoittamaa? :D :o Tervetuloa todellisuuteen. Kyllä meitä ahdisteltiin jo ihan suomalaisten toimesta 90-luvulla kun itse aloitin koulun.

Rubiskreebeli
Aloitteleva dekkari
Viestit: 549
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli » Ti Tammi 03, 2017 8:45 pm

tena lady kirjoitti:
Rubiskreebeli kirjoitti:
Lumipanda kirjoitti:Hey! Nobody fight each other!
Ylä-astelaiset eivät muutenkaan kauheasti harkitse tekemisiään.Yrittää vaan egoaan kasvatella, kuten lähes kaikki teinipojat. :roll: Tiedättehän, klassinen "money and bitches"-asenne, joka ei liity välttämättä henkilön kansallisuuteen.
Poika oli vain typerä, siinä kaikki. Ehkä hän tulee järkiinsä sakkojen maksamisen jälkeen, ellei vanhemmat maksa.
Rohkenen olla eri mieltä. Jos tuo olisi yleistä käytöstä kaikilta teineiltä niin oletan, että saisimme lukea vastaavista tapauksista enemmänkin. Oma mielipiteeni on, että tämänlainen käytös ei todellakaan ole erikoista somaleille, mutta suomalaiset taas harvoin vastaavaa tekevät.
Voi morjens, oikeastiko luulet, että teini-ikäisten tyttöjen seksuaalinen ahdistelu on vain somalien harjoittamaa? :D :o Tervetuloa todellisuuteen. Kyllä meitä ahdisteltiin jo ihan suomalaisten toimesta 90-luvulla kun itse aloitin koulun.
No voi morjens! En luule, enkä niin tekstissäni väittänyt. Otin kantaa tekotapaan kokonaisuutena. Ensin mennään juttelemaan tuntemattomalle ja kysellään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sitten tullaan iholle kielloista huolimatta, eikä loppua näy. Lisäksi kuvataan teko kännykällä ja leuhkitaan kavereille videolla. Kuulostaako suomalaisen touhuilta? Jos unohdat tuon kuvaamisen niin kuinka paljon tällaisia vastaavia tekoja muistat yläasteajoiltasi ja oliko monessakin tekijä suomalainen?

Jukka Siintonen
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1323
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Yläastepoika latasi kähmintävideon nettiin

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen » Ke Tammi 04, 2017 3:13 am

tena lady kirjoitti: Voi morjens, oikeastiko luulet, että teini-ikäisten tyttöjen seksuaalinen ahdistelu on vain somalien harjoittamaa? :D :o Tervetuloa todellisuuteen. Kyllä meitä ahdisteltiin jo ihan suomalaisten toimesta 90-luvulla kun itse aloitin koulun.
Kyllä se on ihan poikien ja miesten harjoittamaa aina ollut, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kehitysmaalaiset ovat tuoneet asian pinnalle omalla röyhkeydellään, kun sen sijaan, että teinitytöt ja teinipojat hoitaisivat asiansa kuten ennenkin yhä useammin riitaa kutsutaan selvittelemään tulkki ja poliisit.

kanlaya
Tarkastaja Morse
Viestit: 957
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 5:05 pm

Kolme miestä ahdisteli seksuaalisesti iäkästä naista

Viesti Kirjoittaja kanlaya » Ke Tammi 18, 2017 4:12 pm

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/4764 ... sta-naista
Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee kolmea miestä ryöstön yrityksestä ja seksuaalisesta ahdistelusta Espoossa.

Poliisin mukaan noin 20–30-vuotiaat miehet yrittävät varastaa iäkkään naisen käsilaukun ja ahdistelivat häntä seksuaalisesti Espoon keskuksen Asemakujalla sijaitsevassa rappukäytävässä. Epäilty teko tapahtui tiistaina 17. tammikuuta noin kello 16.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja tapahtumista.

Poliisin mukaan kaksi miehistä oli noin 170 senttimetriä pitkiä. Kahdella miehistä oli myös tummat housut ja tummat takit, kahdella sivuilta lyhyet ja päältä pystyyn nostetut hiukset. Tämän tarkempia tuntomerkkejä poliisi ei anna.

Asiasta jotain tietäviä tai mahdollisesti tapahtumien nähneitä henkilöitä pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin puhelimitse 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Alkaa aika röyhkeäksi nämä teot mennä kun arkipäivänä klo 16.00 tapahtunut paikassa joka on täynnä valvontakameroita.Tämän tarkempia tuntomerkkejä poliisi ei anna mutta silti pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtumasta,voi hyvää päivää :evil:

Vastaa Viestiin