Miksi poikkeuksellinen seksuaalirikosvyyhti pysyi salassa niin pitkään? Psykologin mukaan pojat vaikenevat usein hyväksikäytöstä
Pojat tuntevat vielä tyttöjäkin enemmän häpeää tapahtuneesta.
POJAT kertovat seksuaalisesta kaltoinkohtelusta selvästi tyttöjä harvemmin. Jos tyttöjenkin on vaikea tuoda esiin seksuaalista hyväksikäyttöä, pojille se on vielä vaikeampaa.
Keskiviikkona keskusrikospoliisi (krp) tiedotti Suomen oloissa poikkeuksellisesta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikoskokonaisuudesta. HS kertoi torstaina, kuinka rikokset etenivät.
Kokonaisuuteen liittyy myös suomalaisten lasten raiskauksia, tekojen kuvaamista ja materiaalin jakamista eteenpäin. Rikosten epäillään tapahtuneen 14 vuoden ajanjaksolla. Poliisi tiedotti pedofiiliringin tutkinnasta keskiviikkona.
UHRIT olivat poikia.
Se voi olla yksi selitys sille, miksi seksuaalirikosvyyhti pysyi salaisuutena niin pitkään.
Tiedetään, että pojat vaikenevat näistä asioista tyttöjä useammin.
Psykologi Risto Vakkilaisen mukaan eräässä tutkimuksesta tytöistä 65 prosenttia oli kertonut hyväksikäytöstä jollekin, pojista 23 prosenttia.
”Pojille ja miehille ei ole mitenkään epätyypillistä, että he eivät kertoisi asiasta koskaan kenellekään”, Vakkilainen sanoo.
Hän työskentelee Husin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikössä, joka auttaa poliisia selvittämään rikoksia.
”Pojilla ja miehillä siihen liittyy häpeää vielä enemmän kuin tytöillä. Kuva, joka välitetään seksuaalisen hyväksikäytön uhrista, on avuton ja heikko. Se sotii miehistä kuvaa vastaan. Se voi olla yksi tekijä, joka haittaa kertomista.”
RIKOKSEN tekijät hakeutuvat usein luottamukselliseen suhteeseen uhrien kanssa. Läheisyys suojaa tekijöitä, ja etenkin poikia kaltoinkohtelevia tekijöitä.
”Se on tutkimuksessakin todettu, että pojat vielä vähemmän kertovat tällaisesta asiasta, jos on kyse läheisestä, sukulaisesta tai perheenjäsenestä”, Vakkilainen sanoo.
”On myös havaittu, että mitä vakavammasta teosta on kyse, sitä todennäköisemmin pojat eivät kerro. Kun taas tytöillä teon vakavuusaste lisää valmiutta kertoa tapahtuneesta jollekin.”
Kun uhrit ovat poikia ja hyväksikäyttäjät miehiä, pojat voivat pelätä myös homoseksuaalisen viitekehyksen aiheuttamia reaktioita.
Heteropojilla näihin tapauksiin liittyy pelko leimautua homoseksuaaliksi. Vakkilaisen mukaan homo- ja bi-seksuaalisilla pojilla taas on pelko siitä, että heidän seksuaalisen suuntautumisensa ajatellaan johtuvan näistä kokemuksista.
VAIKENEMISEN taustalla voi olla monia muitakin syitä. Rikoskomisario Saara Asmundelan mukaan pieni lapsi ei välttämättä edes ymmärrä, mitä hänelle on tehty. Hän ei ehkä ymmärrä joutuneensa kaltoinkohdelluksi ja rikoksen kohteeksi.
Asmundela tutkii seksuaalirikoksia vakavan rikollisuuden tutkintayksikössä Helsingin poliisissa.
”Mikäli seksuaalinen kaltoinkohtelu on alkanut lapsen ollessa hyvin nuori, siitä on voinut tulla hänelle uusi ”normaali”, koska hän ei muusta vielä tiedä. Hän ei välttämättä tunnista tapahtunutta vääräksi”, Asmundela sanoo.
”Varsinkin pienen lapsen luottamus aikuiseen ja siihen, että aikuiset tekevät oikein ja ovat luotettavia, voi olla hyvinkin vankka. Silloin lapsen voi olla vaikea kyseenalaistaa aikuisen tekoja.”
Asmundelan mukaan varttuneempikaan lapsi ei aina ymmärrä joutuneensa rikoksen uhriksi. Jos rikoksen tekijä on antanut lapselle palkkion, kuten esineitä tai rahaa, lapsi voi kokea jopa hallitsevansa tilannetta.
”Näin ei tietenkään ole”, Asmundela sanoo.
Hänen mukaansa käsitys voi muuttua iän myötä, kun lapsen elämänpiiri kasvaa ja elämänkokemukset lisääntyvät.
Kertomisen kynnystä voi nostaa myös se, että lapsi voi tuntea tapahtuneesta häpeää ja syyllisyyttä, etenkin jos hän itse on ollut jollain tapaa aktiivinen.
TUOREEN rikosvyyhdin uhreilla on kerrottu olevan rikkonaisia perhetaustoja.
Lapsen oma elämänhistoria ja se, millaisissa oloissa hän on kasvanut, vaikuttaa lapsen käsitykseen siitä, miten häntä saa kohdella.
Vakkilaisen mukaan heikot perheolot altistavat lapsia kaltoinkohtelulle, koska lapset jollain tapaa kasvavat siihen.
”Rikkinäinen perhetausta voi vaikuttaa lasten käsitykseen siitä, mikä on normaalia, mikä on heidän arvonsa sekä oikeutuksensa olla olemassa ja toimia”, Vakkilainen sanoo.
”Heidän itsetuntonsa on niin heikko, että he kokevat sen oikeutettunakin, että heitä kohdellaan tällä tapaa.”
Lapsi voi myös ajatella, että vaikka hän kertoisi asiasta, häntä ei uskota.
VAKKILAINEN huomauttaa, että kertomisen kynnystä voi nostaa myös se, millaisia kokemuksia lapsilla on aiemmista kerroista, jolloin he ovat kertoneet ikävistä asioista.
Jos aiemmin pahoista asioista kertominen on johtanut esimerkiksi sijoittamiseen kodin ulkopuolelle, asuinpaikan tai läheisten aikuisten vaihtumiseen, lapset voivat kokea kertomisen vaikuttavan heihin kielteisesti.
AIKUISEN reaktio on myös tärkeä. Asmundela ja Vakkilainen korostavat, että sen aikuisen, jolle lapsi kertoo seksuaalisesta hyväksikäytöstä, on tärkeää reagoida asiaan rauhallisesti ja asiallisesti.
Vaikka kuullut asiat olisivat vastenmielisiä, aikuisen on hillittävät tunteensa, kuunneltava lasta ja osoitettava, että hän ottaa lapsen kertomuksen tosissaan.
Lapselle ei saa jäädä tunnetta, että aikuinen ei kestä kuulla asiasta. Se voi pahimmillaan saada lapsen sulkeutumaan uudelleen.
Saara Asmundelan mukaan on hyvä, että lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista käydään yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelu osoittaa, että näistä asioista voidaan puhua ja niitä voidaan käsitellä neutraalisti.
Sekin voi madaltaa kertomisen kynnystä.
Vakkilaisen mielestä asiallinen keskustelu auttaa myös lapsia ja nuoria toipumaan. Hysterisointi on pahasta.
”Selviytymisessä tärkeää on rauhallinen ja neutraali suhtautuminen asiaan. Lasten ja nuorten kokemukset tulee ottaa vastaan sellaisenaan kuin he ovat ne kokeneet.”
SEKSUAALINEN hyväksikäyttö altistaa lapset tulevaisuudessakin monenlaisille haittavaikutuksille, mutta psykologi Risto Vakkilaisen mukaan toipuminen on mahdollista.
Rankan hyväksikäytön uhriksi joutunut lapsi tarvitsee todennäköisesti pitkäaikaistakin terapiaa päästäkseen tapahtumista yli ja elämässä eteenpäin.
”Se vaatii paljon työtä, että päästään käsiksi mahdollisiin ajatusvääristymiin ja vääränlaisiin toimintamalleihin, joita he ovat elämänsä aikana oppineet.”
Toimivat perhesuhteet ja hyvä keskusteluyhteys läheisiin paitsi suojaavat lapsia kaltoinkohtelulta myös auttavat heitä selviytymisessä.
Hoito ja tuki on tärkeää, mutta Vakkilaisen mukaan tärkeää on myös se, ettei lasta ja nuorta määritellä vain heidän hyväksikäyttökokemustensa kautta. Nämä tapahtumat ovat yksi asia heidän elämässään, mutta lapset ja nuoret itse kokevat olevansa paljon muutakin. Tämä aikuisten tulee muistaa.
”Ihmisillä, erityisesti lapsilla, on hämmästyttävä potentiaali selviytyä karmeistakin asioista”, Risto Vakkilainen sanoo.
Visa Marttila. 57v, 1961, Töysä (Etelä-Pohjanmaa) - Karigasniemi (Lappi, aivan Norjan rajanylityskohdassa) - Raasepori (Tammisaari, Länsi-Uudenmaa). 
