Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Lehti: Lapsen raiskauksesta Suomessa epäilty etsintä­kuulutettu mies pidätettiin USA:ssa

Julkaistu: 16.1. 23:56
Yhdysvallat Rikoksista epäilty mies odottaa mahdollista luovutusta Suomeen.
Yhdysvaltain rajavartiosto on ottanut kiinni guatemalalaismiehen, joka on etsintäkuulutettu Suomessa epäiltynä lapsen hyväksikäytöstä ja raiskauksesta, kertoo Times of San Diego -lehti. 36-vuotias mies jäi kiinni lähellä Dulzuraa Meksikon rajan pinnassa.

Guatemalalainen kuului viiden miehen ryhmään, jonka rajavartijat yhyttivät kävelemässä pohjoiseen päin. Miehet lähtivät juoksemaan, mutta heidät saatiin kiinni viitisen kilometriä ennen rajaa. Rajavartioston tekemässä tarkastuksessa paljastui, että kansainvälinen poliisijärjestö Interpol oli etsintäkuuluttanut miehen.

Mies on nyt pidätettynä odottamassa mahdollista luovutusta Suomeen.

Asiasta kertoi Suomessa ensin Yle.

STT

Ilta-Sanomien uutisointia.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Turun Sanomien paivitysta:

Suomi valmistelee Meksikon rajalla kiinni jääneen guatemalalaisen luovutuspyyntöä
Maailma Turun Sanomat 12:16 1

Viime lauantaina USA:n ja Meksikon rajalla kiinni otettu, Suomessa etsintäkuulutettu Guatemalan kansalainen halutaan saada Suomeen oikeuden eteen. Hänestä on Interpolin etsintäkuulutus. Hän on syyllistynyt Suomessa seksuaalirikoksiin vuonna 2016 ja 2017. Häntä epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka on tapahtunut vuonna 2016 ja vuonna 2017 tehdystä raiskauksesta. Keskusrikospoliisin rikoskomisario Minna Laukka kertoo, että tapauksissa on eri uhrit. Laukan mukaan 36-vuotiaan guatemalalaisen miehen etsintäkuulutus "ei ole ihan tuore" eli mies on ollut suomalaisviranomaisilta kadoksissa jonkin aikaa.

Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan luovutuspyyntöä miehestä.

– Tämä on nyt ihan alkuvaiheessa, sillä olen saanut vasta tiedon että tällainen henkilö on jäänyt kiinni, hallitusneuvos Juhani Korhonen oikeusministeriöstä kertoo.

Hänen mukaansa Suomi tekee vuosittain 5–10 vastaavaa luovutuspyyntöä. Valtameren takaa tietoja kiinni jääneistä etsintäkuulutetuista ei Korhosen mukaan tule kovin usein.

Guatemalalaisen rikokset ovat siirtyneet syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon.

Guatemalalaisen jäämisestä kiinni kertoi ensin Times of San Diego ja Suomessa ensin Yle.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

rumilus
Neuvoja-Jack
Viestit: 570
Liittynyt: Ti Helmi 17, 2015 9:22 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja rumilus »

aivoriihi kirjoitti:Lehti: Lapsen raiskauksesta Suomessa epäilty etsintä­kuulutettu mies pidätettiin USA:ssa

Julkaistu: 16.1. 23:56
Yhdysvallat Rikoksista epäilty mies odottaa mahdollista luovutusta Suomeen.
Yhdysvaltain rajavartiosto on ottanut kiinni guatemalalaismiehen, joka on etsintäkuulutettu Suomessa
(...)
Guatemalalainen kuului viiden miehen ryhmään, jonka rajavartijat yhyttivät kävelemässä pohjoiseen päin. Miehet lähtivät juoksemaan, mutta heidät saatiin kiinni viitisen kilometriä ennen rajaa.
Jos tässä tuntui olevan logiikassa jotain pielessä, niin "ennen rajaa" on ilmeisesti STT:n kehittämä ilmaisu. Alkuperäisessä "three miles north of the border". USA:n rajavartijat tietenkin partioivat omalla puolellaan ja havaitsivat etelästä tulleet rajan ylittäjät, jotka jäivät kiinni ehdittyään 5 km rajan pohjoispuolelle.
https://timesofsandiego.com/crime/2019/ ... n-finland/

vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja vempele »

Trumputin oli oikeassa, kun puhui että vain terroristeja sekä raiskareita pyrkii rajan yli.
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä

Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Miettikää mikä hätä tällä ihmisparalla on! Rajat auki!

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Eikö luovutuksen sijaan voi pyytää paikallisia antamaan tuomion?

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Taitaa Suomi vielakin valmistella sita luovutuspyyntoa, vai mika mattaa :?: :roll:
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Missa luuraa tama Guatemalalainen lastenraiskaaja? Olettaisin etta USAssa tai Suomessa? Eipa nay minkaan sortin paivittelya tahankaan lasten seksuaaliseen hyvaksikayttokeissiin Suomen median toimesta.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Ei kai vielakaan mitaan uutta tietoa tasta lastenraiskaajasta?
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Taidan vaan keskustella itseni kanssa. No, dementian merkki se on sekin :lol:
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

aivoriihi kirjoitti:
To Tammi 17, 2019 7:15 pm
Turun Sanomien paivitysta:

Suomi valmistelee Meksikon rajalla kiinni jääneen guatemalalaisen luovutuspyyntöä
Yli kaksi vuotta on jo kulunut! Missa mennaan, vai mennaanko missaan?
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Kyllä mulla oli käsitys, ettei noi hommat mene ihan parissa viikossa eteenpäin, mut toi pari vuotta alkaa olemaan jo aika byrokraattinen helvetti.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

viinitty kirjoitti:
Ma Helmi 15, 2021 5:03 pm
Kyllä mulla oli käsitys, ettei noi hommat mene ihan parissa viikossa eteenpäin, mut toi pari vuotta alkaa olemaan jo aika byrokraattinen helvetti.
Parempi vaan jos viruu jossain jenkkivankilassa vuosikausia. Siellä kun voi oikeesti tulla itkukin jos paljastuu lasten raiskaajaksi.
"Those who want respect, give respect."

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja viinitty »

jepulis82 kirjoitti:
Ti Helmi 16, 2021 8:48 am
viinitty kirjoitti:
Ma Helmi 15, 2021 5:03 pm
Kyllä mulla oli käsitys, ettei noi hommat mene ihan parissa viikossa eteenpäin, mut toi pari vuotta alkaa olemaan jo aika byrokraattinen helvetti.
Parempi vaan jos viruu jossain jenkkivankilassa vuosikausia. Siellä kun voi oikeesti tulla itkukin jos paljastuu lasten raiskaajaksi.
Ehdottomasti.
Mun ajatukset on vaan lähinnä uhreissa täällä Suomen päässä. Ihan hiukan hienoa repiä taas kaikki traumat auki, jos tuo paska saadaan tänne asti.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Late6
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: Su Joulu 27, 2020 11:01 pm

Re: Suomessa lapsen raiskannut pidätettiin USA:ssa

Viesti Kirjoittaja Late6 »

ReissuLasse kirjoitti:
Ke Tammi 23, 2019 5:34 pm
Eikö luovutuksen sijaan voi pyytää paikallisia antamaan tuomion?
Tulisi meille paljon halvemmaksi ja saisi raiskari istua vähintään 30 vuotta linnassa. Mutta valitettavasti jos se näin olisi niin kaikkien muiden maiden rikolliset tulisivat Suomeen antautumaan, jotta saisivat lievimmät tuomiota ja parhaimmat vankilahotellit. Tätähän me ei haluta

Vastaa Viestiin