Oulun raiskaukset 2018 alkaen - kokoomaketju

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun raiskaukset 2018 - eteenpäin, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ke Joulu 04, 2019 11:47 am
YLE muistaa Oulun uutta vuosipäivää. Jätin pois uutisessa olleet poliittiset löpinät yms sekä tilastot, osa niistä on täällä kerrottu ja todettu jo aiemmin.
yle kirjoitti:Vuosi sitten selvisi, että useita lapsia on käytetty hyväksi Oulussa – siitä alkoivat tapahtumat, jotka muuttivat koko yhteiskuntaa

Esimerkiksi 27 vuotta Oulussa asunut Hassane el Kazza menetti niitä miettiessään yöunensa, Adnaan Mohamed sanoo sydämensä särkyneen.
– Kukaan meistä ei hyväksynyt noita järkyttäviä tapahtumia, Daniel Moiso sanoo.
Voi olla, että he eivät vääräuskoisten raiskailua poikkeuksellisesti hyväksykään, mutta eiköhän tämä ole sitä taqiyyaa, kun on aivan selvää, että monet hyväksyivät, kerran niin moni lapsia itsekin raiskasi, enkä ole kuullut islamilaisen yhteisön mitenkään puuttuneen asiaan? Sen sijaan olen kuullut, että se kuuluisa demaripapin "piru oli Oulussa irti" eli Oulun moskeijan ikkunanrikkominen, mikä oli valtamedian ykkösaiheita tuolloin, olikin ilmeisesti (Oulun islamilaiseen) yhteisöön kuuluneen vastalause moskeijassa tapahtuneeseen lapsiseksiin ja sitten laskeutuikin täydellinen hiljaisuus, kun se piru olikin mitä ilmeisimmin joku huolestunut muslimi-isi. Mikään paha rasisti se "piru" ei ainakaan ollut ja kumman hiljaa tapauksesta oltiin, kun asian todellinen laita tuli ilmeisesti selväksi...

yle kirjoitti: Huonona tutkija [Elina Tolonen] pitää sitä, että joissakin jutuissa välitettiin yleisölle yleistävää ja jopa rasistista mielikuvaa siitä, että Oulun tapaukset olisivat selitettävissä vain ja ainoastaan kulttuurisilla syillä.
Turpa kiinni horopää! Tuskinpa tuollaisia tekstejä on medioissa julkaistu, vaikka jotkut piirit loukkaantuivatkin siitä, kun kultamuna toisen perään paljastuikin raiskariksi ja raiskausten tekijät vaikuttivat tulevan ylivertaisella todennäköisellä islamilaisesta maasta tai afrikasta, missä vallitsee raiskauskulttuuria myös kristinuskoisissa piireissä ja sama ilmiö on siirtynyt jollain ihmeen mekaniikalla myös amerikkalaiseen afroväestöön, mutta näistä kertominen on ilmeisesti tuota tutkija Tolosen rasismia? Eihän se ole rasismia kertoa faktaa eri kulttuureista ja tämän olisin katsonut jopa valtion velvollisuudeksi tehdä silloin hyvissä ajoin, kun rajan yli virtasi islamilaista miestä mustanaan. Muistan hyvin, kuinka meille kriittisille tuolloin naurettiin ja ilkuttiin, rasistiksi määriteltiin. Tosin tämä sama Tolonen on ihan itse kertonut, että "journalismille jokainen voi olla asiantuntija, opiskelematta päivääkään" eli hänenkin sanansa tulee nähdä tässä valossa, vaikka kertookin tutkiskelevansa mediaa. Mielenkiintoista olisi joskus lukaista hänen laajempi näkemyksensä Oulun SERI-sumasta medioissa.

Mielestäni on yhä niin, että poliisi, sisäministeriö palkittuine uhri-migrinergeineen median kera saisivat katsoa ihan tosissaan peiliin ja miettiä mitä nyt tehdään, kun raiskaustahti näyttäisi pysyvän vuodesta toiseen yhä hyvin rumana ja keskittyvän tiettyihin kulttuuripiireihin ja näitä yhdistää islam. Ei voi olla, että nämä ovat niitä, joihin yhteiskunta eniten panostaa ja satsatut rahat pyörivät miljardeissa per vuosi ja tarkoista lukemista vaietaan. Parhaat arviot onkin esittänyt jo eläkkeellä oleva tilanteen järjettömyyden hyvissä ajoin nähnyt Pauli Vahtera.
yle kirjoitti:Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen sanoo, että Oulun tapauksissa tekijöiden ulkomaalaistausta päätettiin kuitenkin kertoa, koska uusia tapauksia haluttiin ennaltaehkäistä.

Poliisi katsoi, että nuoret tytöt olivat ilmeisessä vaarassa joutua ulkomaalaistaustaisten miesten seksuaalissävytteisen houkuttelun kohteeksi somessa.
Vai haluttiin ennaltaehkäistä - höpsistä pussiin ja sen pussin suu sitten kiinni! Jos tämä olisi tosi, niis sehän osoittaisi, että poliisi paskat nakkasi lasten/nuorten naisten turvallisuudesta. Mitään ennakoivia toimia ei näet ole ollut ja tilanteesta kertovia kansalaisia vaienneltiin rosiksella uhkailemalla, keksittiin kriminalisoitu vihapuhe ja lässyteltiin selityksillä, että "prinsseillä on prinsessoihinsa oikeus" (vaikka prinsessa ei olisikaan seksiä muslimiprinssiltä halunnut). Joku voi toki osoittaa minun näkemykseni vääräksi kertomalla konkreettisista toiminnasta seksisaalistajien estämiseksi, kun oululaiselle miehelle tilanne näyttäytyi ihan päinvastaisena, katupartioita suitsittiin ja uhkailtiin kyttien taholta (lestapomon käskyllä, kaiketi), netissäkin kyylät kyllä uhkailivat totuudentorvia samalla, kun heidän lakeijoinaan toimineet puskaradiomodet bannasivat ja sensuroivat. Pitäisi vielä kaivaa se oululaispoliisi Arto Aution puheista koostettu "meemi", minkä media valheelliseksi ja pahantahtoiseksi heti väitti, vaikka ne möläytykset olivatkin tuon poliisin omia ajatuksia.

Tässäpä tämä hänen lausahduksistaan tehty meemi:
Monet ovat luulleet poliisin nimissä tehtyä kannanottoa aidoksi.jpg
Monet ovat luulleet poliisin nimissä tehtyä kannanottoa aidoksi.jpg (49.84 KiB) Katsottu 6446 kertaa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f11b ... 0b7325d608
yle kirjoitti: – Katsoimme tärkeäksi, että poliisi vahvistaa asian osaltaan nopealla aikataululla, koska se sai osakseen voimakasta mielenkiintoa, Kiiskinen perustelee.

Maaliskuussa 2019 Oulun poliisi laittoi pisteen seksuaalirikosvyyhdistä tiedottamiselle, koska koki, ettei sille ollut enää siinä vaiheessa perusteita.
Säälittävää pakon edessä sätkyttelyä tuo tiedottaminen oli ja nuoriso saikin faktat ja varoitukset kavereiltaan sekä todennäköisesti usean tytön terveyden pelastaneelta Junes Lokalta, jonka Suomi ja Oulu palkitsi jatkuvilla syytteillä ja tuomioilla. Hän on oikeassa siinä, että iso osa ongelman kiistäjistä vaikuttaa olevan täysin mielisairaita, eihän tätä muuten voi selittää!?
...
Oulua on nimitelty seksuaalirikosvyyhdin jälkimainingeissa Suomen raiskauspääkaupungiksi.

Ainakaan poliisitilastot eivät tällaista tue.

Poliisihallituksen tilastoissa näkyvät, miten monessa poliisille ilmoitetussa seksuaalirikoksessa epäilty on ulkomaan kansalainen. Esimerkiksi Oulussa määrä on ollut kuluvana vuonna 35, Tampereella 50 ja Espoossa yli 100.
YLE
4.12.2019 klo 05.45
Ihan ansiosta tuon maineen sai, Oulu olisi ilman näitä tph-saalistajia ihan erilainen paikka nuorille, joitakin vanhojakin raakoja neekereiden löyhien kaveriporukoiden raiskauksia yhä pimeänä. Katsotaanpa hieman tarkemmin vuotta 2019, en lähtisi kyllä ainakaan rinta kaarella pullistelemaan, että Oulussa jotenkin hienosti olisi mennyt tämä mennyt vuosikaan, vaikka poliisi yrittääkin väittää mustaa valkoiseksi ylen heitä kompatessa:
Oulussa ulkomaalaiset syyllistyvät seksuaalirikoksiin yhä useammin – raiskausrikoksissa kasvua lähes 50 prosenttia
8.2.2020 10:47 Petri Saarela
TUOMITUT.
TUOMITUT.
Oulussa lapsiinkohd. seksuaalirik. tuomittuja ulkomaalaismiehiä. Kuvat P. Saarela.jpg (58.12 KiB) Katsottu 6446 kertaa
Oulun poliisilaitoksen alueella kaikkien seksuaalirikosten määrä kasvoi huomattavasti vuoden 2019 aikana, ja ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus oli merkittävästi edellisvuotta suurempi.

Erilaisia seksuaalirikoksia Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 382 kappaletta kun edellisvuonna määrä oli 305. Prosentuaalisesti kyse on yli neljänneksen kasvusta (+25,3 %). Oulun kaupungin alueella kehitys oli samansuuntainen mutta hieman lievempi, seksuaalirikosten kokonaismäärä kasvoi noin 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Oulun poliisilaitos tiedotti alkuvuonna 2019 tutkinnassa olleista, alaikäisiin 10-15 -vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneista epäillyistä seksuaalirikoksista pääasiassa Oulussa. Teot ajoittuivat kesään ja syksyyn 2018 ja epäillyt henkilöt olivat Suomeen kiintiöpakolaisina tai turvapaikanhakijoina tulleita nuoria miehiä.

Suurimpaan osaan tapauksista liittyi yhteydenottaminen sosiaalisessa mediassa. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta korostaa edelleen erityisesti nuoria ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen ja pelisäännöistä sopimiseen sosiaalisessa mediassa. Tuntemattomien henkilöiden kaveri- ja seuraamispyyntöjä ei tule hyväksyä. Profiilit kannattaa laittaa yksityisiksi. Suuressa osassa edellä mainituista epäillyissä rikoksissa nuoriin on oltu ensin yhteydessä sosiaalisen median kautta, minkä jälkeen on ollut muutakin kanssakäymistä ja yhteydenpitoa.

Raiskausrikoksia kaikkiaan koko Oulun poliisilaitosalueella tuli poliisin tietoon 45 tapausta enemmän kuin vuonna 2018 (+45,9 %). Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin 27 kappaletta enemmän kuin edellisvuonna (+20,8 %). Seksuaalisia ahdisteluja Oulun poliisin tietoon tuli puolestaan huomattavasti vähemmän kuin edellisvuonna – ahdisteluista tehtiin vuonna 2019 yhteensä 33 rikosilmoitusta kun vuotta aiemmin määrä oli 53 (-37,7 %).

Yhteensä 283 seksuaalirikoksessa rikoksesta epäilty oli poliisin tiedossa – näistä 82 oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus kaikissa seksuaalirikoksissa oli Oulun poliisilaitoksen alueella vuonna 2019 noin 29 prosenttia. Edellisvuonna osuus oli 25 prosenttia. Vuonna 2019 raiskausrikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia oli 54 ja edellisenä vuonna 21. Raiskauksesta epäillyistä viime vuonna oli ulkomaalaisia 45 prosenttia, kun osuus edellisenä vuonna oli noin 29 prosenttia. Kasvua raiskauksista epäiltyjen ulkomaalaisten määrässä oli 157 prosenttia. Seksuaalisissa ahdisteluissa tehdyissä ilmoituksissa tekijä oli joko tiedossa tai saatiin selville 20 tapauksessa – näistä viime vuonna ulkomaalaisia oli kolme ja vuonna 2018 yhdeksän.

https://www.kansalainen.fi/oulussa-ulko ... rosenttia/
Ja sitten perään pieni ylen taidonnäyte taas:
yle kirjoitti:Pieni huone täyttyy välittömästi puheensorinasta ja musiikista. Osa teineistä alkaa tanssia, osa lösähtää sohvalle, joku kaivaa kynän esiin ja ryhtyy piirtämään.
Olen varmaan polttanut jo käämini ja turhautunut, kun nämä "välittömät puheensorinat ja tanssimiset" alkaa vituttamaan niin kovaa, että ihan sattuu. Kaikki on aina niin helvetin ihanaa, kun yle kultamunistaan kirjoittaa.

Lisätty meemi.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Oulussa on aiemminkin kuohuttanut ulkomaalaisten tekemät raiskaukset, löysin videon vuodelta 2007:
https://youtu.be/6MSeL-sMLeI

Mikään ei ole muuttunut noiden tapahtumien jälkeen.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Tämän takia en kyllä rupea TikTokkiin liittymään, mutta oikeasti, onko tämä porukka tosissaan!?!
Videota on kommentoitu somessa reippaasti.
Lainaus facebookista:
Ulkomaalaistaustaisten turvapaikanhakijoiden masinoiman grooming-rikollisuuden paljastuttua Oulussa kesällä ja syksyllä 2018, koko normaali Suomi putosi polvilleen. Järkytys oli valtava; uhrit olivat lapsia ja yksi heistä jopa päätti elämänsä oman käden kautta. Emme ole toipuneet vieläkään.

Suvaitsevainen Suomi Oulun kaupunginjohtaja keulakuvanaan esitti tragedian tapahduttua hämmästynyttä ja totesi, että "netti yllätti meidät". Oulu sai rahaa 2,5 milj. euroa torjuakseen nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia.

Oulun sivistys-ja kulttuuripalveluissa on käynnistetty "Turvallinen Oulu"-hanke ja sen sisällä toimii viisihenkinen, moniammatillinen "Psykososiaalisen tuen tiimi", jonka vastuualueeseen kuuluvat nuoriin kohdistuvat seksuaalirikokset.

En väheksy tippaakaan ns. "Nopsa tiimin" ammattitaitoa sinänsä, mutta kysyn, oliko pakko tehdä selvästi huonoa makua osoittava ja omasta mielestäni jopa seksuaalirikosten uhrien kärsimyksiä vähättelevä tanssivideo. 2,5 miljoonaa on paljon rahaa, ei tämä pelleilyn asia ole.
https://www.facebook.com/sannapaasikivips/

https://www.tiktok.com/@sannanopsa?
Pidä omat rajat! #turvallinenoulu #nopsatiimi #seksuaalinenhäirintä #oulu #nuortenoulu
original sound - marcoesparza

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3688
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Iivis kirjoitti:
La Helmi 29, 2020 2:07 pm
Tämän takia en kyllä rupea TikTokkiin liittymään, mutta oikeasti, onko tämä porukka tosissaan!?!
Videota on kommentoitu somessa reippaasti.
Lainaus facebookista:

Nämä idiootit on keränneet jo kansainvälistä kuuluisuutta.
James Woodsilla on yli 2 miljoonaa seuraajaa:

https://twitter.com/RealJamesWoods/stat ... 5298209792

2.5 miljoonaa euroa meni tuon videon tekemiseen?
Sillä rahalla olisi lennättänyt kaikki matut Oulusta kotiin, ja problem solved.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^^&^
Kuvakaappaus raiskauksenestovideosta: NÄYTTÄÄKÖ TEISTÄKIN KUVA KOVIN TUTULTA?
Kuvakaappaus raiskauksenestovideosta: NÄYTTÄÄKÖ TEISTÄKIN KUVA KOVIN TUTULTA?
STOP - don't touch me there - this is - my no-no square.png (83.7 KiB) Katsottu 6137 kertaa
Tohon mm. Woodsin jakamaan "my personal space" -videoon oli pari ytimekästä vastausta, kuten tämä:
https://twitter.com/CashMon67699448/sta ... 78976?s=20
tai
https://twitter.com/CBroseph/status/123 ... 09569?s=20

Tuo "älä matu mua nyt raiskaa" -video oli muuten kuin sen ylen taikalapas-kampanjan keksijän päästä, vain avaimenkilistelyt puuttuivat? (Ks. liite)
Liitteet
Kyllä YLE tietää nämä hommat!
Kyllä YLE tietää nämä hommat!
Taikalapanen! ja tuima tuijotus.jpg (40.87 KiB) Katsottu 6137 kertaa
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Iivis »

On se ny hienoo, Oulu meidän kulttuurikaupunki :D
Larrykin innostui tekemään oman videon omasta no-no alueestaan!

https://twitter.com/larrydaliberal/stat ... 5684127744

Liberal Larry Munakoiso model, travel and fashion vlogger
@larrydaliberal
Vastauksena käyttäjälle
@SwanOfTuonela
Useita nuotteja Stop don’t touch me there this is my no-no square

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Marokon Kauhu kirjoitti:
La Helmi 29, 2020 8:51 pm

Nämä idiootit on keränneet jo kansainvälistä kuuluisuutta.
James Woodsilla on yli 2 miljoonaa seuraajaa:

https://twitter.com/RealJamesWoods/stat ... 5298209792

2.5 miljoonaa euroa meni tuon videon tekemiseen?
Sillä rahalla olisi lennättänyt kaikki matut Oulusta kotiin, ja problem solved.
Jamesin ensimmäinen twiitti videosta:
https://twitter.com/RealJamesWoods/stat ... 4203208704

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Oulu hyppäsi taas kertaheitolla maailmankartalle. Yli miljoona katsomiskertaa, Suomen Twitterin kuumin aihe ja maailmalle levinnyt. Ainoastaan Suomen Uutiset uutisoi suosiosta.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rikosylikomisario Suomea ravisuttaneesta seksuaalirikosvyyhdistä: "Semmoinen olettama on, että iso osa tapauksista jäi pimentoon"

Oulun seksuaalirikosten sarja puhutti ja ravisteli koko Suomea vuosina 2018 ja 2019. Poliisi kirjasi tuolloin lähes 30 rikosilmoitusta seksuaalirikoksista, jotka kohdistuivat alaikäisiin tyttöihin Oulun seudulla.

Kaksi kolmasosaa epäillyistä ja suurin osa myös tuomion saaneista oli ulkomaalaistaustaisia miehiä, jotka olivat saapuneet maahan turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina. Uhrit olivat 12–17 -vuotiaita.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoi ilmiöksi paisuneesta vyyhdistä ja sen tutkinnasta Rikospaikan haastattelussa.
– Semmoinen olettama on, että iso osa tapauksista jäi pimentoon, Kiiskinen sanoo.

Lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus on piilorikollisuutta, jossa läheskään kaikki tapaukset eivät tule poliisin tietoon, koska uhrit tuntevat usein häpeää ja pelkoa.

Oulun vyyhdissä seksuaalisia tekoja oli laidasta laitaan.
– Törkeimmillä nimikkeillä mentiin useammassa tapauksessa, erityisesti vyyhdin laajimmassa kokonaisuudessa, Kiiskinen kertoo.

"Volyymi tuli yllätyksenä"
Kyseisessä kokonaisuudessa kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä käytti vuorotellen hyväkseen 12–13 -vuotiasta suomalaista tyttöä. Tekijöitä tuomittiin muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pisin tuomio oli neljä ja puoli vuotta vankeutta.

Poliisille oli syksyn 2018 alkanut tihkua vihjeitä rikollisesta toiminnasta ja poliisi myös varoitti asiasta tiedotteella.

Kiiskinen kertoo ohjelmassa, missä tekijät ja uhrit kohtasivat ja millä tavoilla tekijät houkuttelivat uhreja. Tähän kuuluivat muun muassa alkoholin ja tupakan hankinta sekä jossain määrin myös huumaavien lääkkeiden hankinta.
– Riskit olivat isot, Kiiskinen sanoo.

Kiiskinen avaa Rikospaikan haastattelussa syitä, jotka ainakin osin johtivat vaaralliseen ilmiöön.
– Heidän erilainen kulttuurinsa ja sen aiheuttamat lieveilmiöt. Volyymi tuli kuitenkin yllätyksenä, Kiiskinen sanoo.

Kiiskinen kertoo haastattelussa, mitä kotouttamisessa olisi pitänyt tehdä toisin, jotta ilmiön laajuudelta olisi voitu välttyä.

Nyt seksuaalirikokset ovat Oulun alueella vähentyneet selvästi ja ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus niissä on pudonnut lähes 40 prosenttia viime vuodesta.
mtvuutiset.fi
27.9.2020 08:29
Heidän erilainen kulttuurinsa ja sen aiheuttamat lieveilmiöt. Volyymi tuli kuitenkin yllätyksenä, Kiiskinen sanoo.
Kulttuurin (ja uskonnon) aiheuttamat ongelmat olisivat pitäneet olla tiedossa jo vuosien ajalta, esim. Ruotsin tilanne, sekä se, että tilastojen mukaan eniten raiskauksia tekevät juurikin he, joita Ouluun oli innolla ja vimmalla, "suurin odotuksin", otettu.
- Volyymi ei sekään voi olla yllätys, sillä jos heitä otetaan vaikka vaan muutama, niin alkaa ostoparatiiseissa kyttääminen ja tuijottelu. Yksi syy valtakunnan tasolla on kuten SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma sanoi tv-haastattelussa, että "yllätys, sillä emme voineet ajatella, että turvapaikanhakijat voisivat syyllistyä moiseen". Heinäluoma oli ollut sokea sekä kuuro, eikä kukaan kertonut hänelle uutisista eikä tilastoista.
- Oletti saapujista vain pelkkää hyvää.

Käännetään tämä lause suomeksi:
Nyt seksuaalirikokset ovat Oulun alueella vähentyneet selvästi
Eivät seksuaalirikokset ole vähentyneet. Niistä vain ilmoitetaan vähemmän. (Versus siihen, että raiskausten määrän lisääntyminen johtuu vain siitä, että niistä ilmoitetaan herkemmin).

Tämä oli kuitenkin se kaikista pahin ja on suoranainen ihme, etti sitä paljon puhuttua ja kohuttua valtion rahaa annettu sen todellisen vihan estämiseen. Toisesta uutisesta:
Epäillyt lapsiseksirikokset kuumentavat tunteita Oulussa: Vihapuheet ja väkivaltainen käytös lisääntyneet, ulkomaalaisten turvallisuus uhattuna – jopa lastenvaunuja työntäneitä tönitty
Kansalaisten olisi pitänyt tyytyä olemaan ja hyväksyä varauksetta erilainen kulttuuri ja että turvapaikanhakijat "voivat vapaasti tutustua prinsessoihimme". Kuten sanoi eräskin poliisi ja ihan julkisesti.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

devil_doll kirjoitti:
Ma Marras 02, 2020 5:16 am
Oulun raiskauskriisi (Avoin kirje Oulun päättäjille ja Maria Ohisalolle)

TIINA WIIK

Koska puolisoni ja minä olemme kansallismielisinä profiloituneita aktivisteja ja kuntapoliitikkoja, kaupunkilaiset lähestyvät meitä usein koskevien huoltensa kanssa. Jotkut puhuvat asioista yleisellä tasolla, mutta toisten kertomukset ovat omakohtaisuudessaan traagisen mieleenpainuvia.

Vuoden 2017 kuntavaalien alla teini-ikäinen poika tuli kysymään minulta Rotuaarin vaalikylässä, olenko vielä myöhemmin päivällä tavattavissa. Sanoin, että tottahan toki, ja poika palasikin myöhemmin piskuinen tyttö vanavedessään. Poika esitteli ujon oloisen tytön siskokseen ja kertoi, miten tyttö oli joutunut raiskausyrityksen kohteeksi kauppakeskus Valkeassa. Oli ollut ilta, ja tytön ollessa kotimatkalla oli kesäkadun sisäänkäynnin luona hyvin pitkäksi, laihaksi ja mustaihoiseksi kuvailtu mies käynyt tyttöön käsiksi ja painanut hänet seinää vasten. Tyttö oli yrittänyt paeta siinä onnistumatta, mutta ohikulkijan osuminen paikalle oli saanut hyökkääjän pakenemaan. Vasta tarinan alettua huomasin katsoa tyttöä tarkemmin. Olin ensivilkaisulla luullut häntä korkeintaan 9-vuotiaaksi, koska hän oli hyvin lyhyt ja siro, mutta tarkemmin katsoessa huomasin, että hän oli kai noin 13-vuotias. Tämä teki tarinasta entistäkin karumpaa kuultavaa, enkä voinut olla ajattelematta, olisiko tyttö edes selvinnyt hengissä, mikäli raiskausyritys ei olisi keskeytynyt.

Näitä tarinoita on paljon, ja omalla tavallaan järkyttävintä niissä on huomata, kuinka tottuneita tytöt ovat ahdisteluun. Edes vakavista teoista ei jakseta ilmoittaa poliisille, koska ne ovat niin arkipäiväisiä – puhumattakaan lievemmistä teoista, kuten seksuaalissävytteisistä lähestymisistä somessa tai julkisissa tiloissa. Kun grooming-skandaalin tultua julki haastattelimme teinityttöjä Valkean kesäkadulla ja kysyimme, ovatko he joutuneet lähestymisten kohteeksi, vastaukset olivat samanlaisia: ”Koko ajan. Joka päivä tulee viestejä. Aina englanniksi.” Löysin vain yhden tytön, joka sanoi, että häntä ei ole ahdisteltu.

Tämän takia Oulun karua kieltään kertovat rikostilastot hirvittävät minua. Luvutkin ovat kammottavia – vuoden 2019 aikana ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrä nousi edelliseen vuoteen nähden 157% – mutta tämä on vain jäävuoren huippu. Tytöille häirinnästä on tullut jo niin arkista, etteivät he siitä ilmoita, ellei kyseessä ole todella vakava tapaus, eivätkä aina silloinkaan. Siksi ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia raportoitiin Oulussa 54 mutta seksuaalisia ahdisteluja vain 3. Kun ahdistelluksi joutuu useita kertoja viikossa, ei sitä enää katso ilmoituksen väärtiksi asiaksi.

Myös grooming-skandaali lähti purkautumaan kaupunkilaisen omakohtaisesta kertomuksesta, kun paikallinen mies kertoi tyttärensä joutuneen raiskatuksi. Tämän tapauksen taustoja selvittäessämme törmäsimme tietoon, että kahden päivän aikana Oulussa oli vangittu kymmenkunta muslimimiestä vakavista seksuaalirikoksista. Poliisi ja media olivat vaienneet tilanteesta. Ryhdyimme vaatimaan tietoa asiasta somessa, ja koska asia meni viraaliksi, se myös tuotti tulosta: poliisin oli pakko tiedottaa asiasta kesken viikonlopun, koska somessa tieto oli jo levinnyt. Valehtelu ja pimitys tosin jatkui senkin jälkeen. Valtamedian kysellessä poliisilta, pitävätkö huhut itsemurhan tehneestä teini-ikäisestä raiskausuhrista paikkansa, Markus Kiiskinen Oulun poliisista väitti, että he eivät tiedä mitään sellaisesta. Kyllä he tiesivät: tapaus oli tutkittu jo kuukausia sitten. Junes Lokka soitti Kiiskiselle ja sanoi, että ellei tämä lakkaa valehtelemasta, Junes paljastaa jutun seuraavassa valtuuston kokouksessa. Se tepsi, ja Kiiskinen tunnusti lopulta medialle, että yksi uhri on todella riistänyt henkensä.

Kohun noustua kaupunginvaltuustossa ja virkamieskunnassa voivoteltiin ja pyöriteltiin päätä. Harmillisia juttuja, todella harmillisia. Mutta ei nyt tietenkään niin harmillisia, että niiden vuoksi mihinkään varsinaisiin toimiin ryhdyttäisiin – saati tehtäisiin muutoksia kaupungin monikulttuurifantasiaa tavoittelevaan politiikkaan, joka tämän tuhon oli tuottanut.

Valtio antoi Oululle ylimääräisen 2 miljoonan euron määrärahan seksuaalirikosten torjuntaan, ja sillä saatiin aikaan Turvallinen Oulu -hanke. Ja mitä tämä hanke pitää sisällään? Ei mitään, mikä todella torjuisi rikoksia. Valistusta nuorille ja vanhemmille asioista, jotka he jo tietävät. Voin kuvitella, miltä tuntuu ahdistelua jo vuosia arkipäiväisesti sietämään joutuneilta tytöiltä, kun kunnan kukkahatut tulevat heille kertomaan, että hei, tiesittekö, että pitää sanoa ei jos joku yrittää koskea. Tai miltä tuntuu vanhemmista, joita on vuosikaudet haukuttu rasisteiksi ja pelonlietsojiksi, jos he ovat uskaltautuneet vastustamaan aikuisten turvapaikanhakijamiesten väkisin tutustuttamista lapsiinsa koulussa ja harrastuksissa, kun kaupunki ylimalkaisesti toteaa heille, että olisitte ottaneet vastuun lastenne turvallisuudesta.

Turvallinen Oulu -hanke on märkä rätti kaupunkilaisten kasvoille – varsinkin heidän, joita raiskauskriisi on omakohtaisesti koskettanut. Hankkeeseen sisältyy mm. ”hassunhauskoja” TikTok -videoita, joissa nuorisotyöntekijät eli Nopsa-tiimi tanssivat jonkinlaisen raiskaus-macarenan ja laulavat: ”Ei, älä koske minua sinne, tämä on minun ei-ei-neliöni” sekä video, jossa ”Nopsa-Sanna” laulaa ilveillen, että ei saa koskea vieraaseen hanuriin.

Ymmärrettävästi ihmiset ovat raivoissaan. Puhumme sanoinkuvaamattoman kammottavista rikoksista, ja kaupunkilaisille luvattiin toimia. Jotkut ehtivät jo luulla, että heidän hätänsä otetaan vakavasti. Sitten kaupunki käytännössä nauraa päin heidän kasvojaan ja heittää heille tällaista pelleilyä, että siinä on teidän turvallisuustoimenne. Hähä. Voitteko kuvitellakaan, että hanketta ylistävät feministitädit pitäisivät oman hankkeensa tuotantoa hyväksyttävänä tapana toimia esim. työpaikoilla tapahtuvaa seksuaalista häirintää vastaan? Kelpaisiko heille, että metoota valittaville näyttelijöille annetaan pari tanssivideota ja hieman kurssitusta siihen, että ei tarvi antaa miesten koskea jalkoväliin? He eivät koskaan hyväksyisi tällaista ratkaisuksi tilanteeseen, jossa raiskaajina ja ahdistelijoina ovat valkoiset miehet.

Olen vilpittömästi niin vihainen, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Olen niin monta kertaa joutunut puremaan hammasta itkua pidätelläkseni kuunnellessani ihmisten kertomuksia seksuaalirikollisten käsissä koetuista hirveyksistä, koska minun itkuni ei auta. Eivät ihmiset kerro näitä asioita minulle saadakseen teetä ja sympatiaa. He haluavat, että asioille tehdään jotain. Ja kun he ovat kysyneet, että kai päättäjien on nyt pakko tehdä jotain, kun asia on noussut uutisiinkin, olisin niin mielelläni halunnut sanoa, että kyllä – nyt asioille tehdään jotain eikä suomalaisten tarvitse enää murehtia tästä. Mutta koska se ei ole totta, en voi niin sanoa.

Tiesin koko ajan, mitä tulee tapahtumaan: ensimmäiset julkisuuteen nousevat grooming-tapaukset nostattavat kohun, sitten kiinnostus aiheeseen hälvenee. Raiskauskriisistä tulee raiskausarkea. Niin kävi Ruotsissakin. Enää poikkeuksellisen törkeät ja raa’at teot ylittävät uutiskynnyksen siellä, vaikka Ruotsin kaupungeissa eletään paljon Suomen tilannetta vakavampaa raiskauskriisiä joka päivä, ja rikosten selvitysprosentit ovat surkeat. Päättäjät eivät tee mitään. Tytöt ja naiset muuttavat omaa käytöstään. Ei liikuta enää yksin. Ei liikuta iltaisin. Ei käytetä paljastavia vaatteita kesälläkään. Peitellään itseä. Peitellään vaaleita hiuksia. Ja miehet kääntävät katseen pois. Ei tullut poliittisia toimia. Ei tullut kansannousua. Kansa alistui hiljaa eläimelliselle hirmuvallalle.

Joten Oulun päättäjät, virkamiehet, Nopsa-tiimi ja Turvallinen Oulu -hanketta jo valmiiksi ylistänyt Maria Ohisalo: kehtaisitteko oikeasti esitellä hankkeenne kriisin uhreille kasvotusten? Näyttäisittekö heille ”älä koske vieraaseen hanuriin” -videon ja sanoisitte kirkkain silmin, että olkaa hyvät, tässä on se, mihin olemme valmiit vaivautumaan sinun tähtesi? Joo-o, aha, ikäviä juttujahan nämä. Todella traagista. Surullinen case. Mutta ei nyt tietenkään niin kauheaa, että lakkaisimme vaikkapa noita raiskaajia tänne tuomasta. Tietenkään ei. Älä nyt ole naurettava.

Olen täysin väsynyt selittämään teidän tekemisiänne suomalaisille. Selittäkää ja oikeuttakaa te tämä heille. Näyttäkää saatanan hanurivideonne 10-vuotiaalle joukkoraiskauksen uhrille ja muistuttakaa häntä, että jatkossa pitää vain sanoa ei jos hänen ei-ei-neliöönsä kosketaan. Minä en jaksa enää selitellä teidän paskaanne hätääntyneille ihmisille.
https://sarastuslehti.com/2020/02/29/ou ... hisalolle/

Postaan tänne tämän ja pari muuta aihetta käsittelevää juttua siltä varalta, että ne häviävät muualta. Ja joka tapauksessa, useampi lukee Minfoa kuin näitä mediasa oikeisto/valemedioiksi leimattuja lähteitä.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

devil_doll kirjoitti:
Ma Marras 02, 2020 5:19 am
Erään raiskatun tytön itsemurha Oulussa
1.4.2019 16:06

Lukijan Kirje

”Moikka, on se totta että yksi 14-vuotias tyttö hirtti itsensä omassa kotonaan vyöllä parvisänkyyn. Se oli raiskattu Tuirassa asunnolla jonne mamut houkutteli tyttöjä. (Nimi poistettu) oli yksi uhreista ja tämä itsemurhan tehnyt tyttö sen paras kaveri.”

Facebookissa saamani yksityisviesti on lähetetty alkuillasta perjantaina 4.1.2019. Viestin lähettäjä on oululainen perhetuttu, eli tavallinen työssäkäyvä teini-ikäisen tytön vanhempi. Olen ollut hänen kanssaan viimeksi tekemisissä kolmisen vuotta siten. Viestihistoriastamme selviää, että vaihdoimme tuolloin ajatuksia ikääntyvien lemmikkikoirien lääkityksestä.

Tuttavani viesti tulee pian sen jälkeen, kun olen osallistunut julkiseen keskusteluun ”Puskaradio Oulu” –nimisessä Facebook -ryhmässä, koskien turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten tekemiä alaikäisiin kohdistuneita seksirikoksia. Keskustelussa on sivuttu nuoren raiskausuhrin itsemurhaa, josta on tihkunut tietoa parin viikon ajan.

Nyt osa keskustelijoista väittää, ettei itsemurhaa ole voinut tapahtua, koska aamun Kalevassa toimittajat Susanna Kemppainen ja Anna Leinonen kirjoittavat perjantaina 4.1.2019: ”Sosiaalisessa mediassa levisi joulun aikaan väite siitä, että yksi vyyhden uhreista olisi tehnyt itsemurhan. Poliisin mukaan tämä ei pidä paikkaansa.”

Vaikka en asukaan tällä hetkellä vanhassa kotikaupungissani Oulussa, osaan etsiä sieltä tietoa ja tuoda sen myös julki. Tuttavani on päättänyt kertoa nämä järkyttävät asiat minulle, koska hän haluaa tuoda ne kauttani julkisuuteen. Lupaan auttaa häntä parhaani mukaan.

Saamani nimen perusteella löydän nopeasti tytön kuolinilmoituksen ja hänen edelleen avoinna olevan Facebook-profiilin. Valokuvissa hän ei näytä ainakaan ikäistään vanhemmalta. Vaikka en epäillyt hetkeäkään tuttavani sanoja, huomaan hätkähtäväni kaiken sen kärsimyksen ja tiedon edessä, mitä minulla on nyt käsissäni.

Joulun alla Oulussa paljastuneet alaikäisiin suomalaistyttöihin kohdistuneet seksirikokset herättivät aluksi valtaisan kohun, joka kuitenkin alkoi laantua yllättävän nopeasti. Esimerkiksi tuona samaisena perjantaiaamuna 4.1.2019 oululaisen sanomalehti Kalevan pääkirjoitus valittelee puolueiden laimeaa vaali-intoa otsikolla “Herätys, vaalit ovat tuota pikaa”. Pääkirjoittaja muistuttaa puolueita sote-uudistuksen loppuun saattamisesta ja ilmastonmuutoksen huomioimisesta vaaleissa. Oulun lapsiraiskausepidemiasta ei enää puhuta mitään.

Näyttää selvältä, että sanomalehti Kaleva jatkaa ennestään tutulla linjallaan, jossa humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvää väkivaltaa ja seksuaalirikollisuutta vähätellään tai siitä vaietaan aktiivisesti. En edes mieti, kannattaisiko saamani tiedot toimittaa Kalevan toimitukselle. Tiedän entuudestaan, että siitä lehdestä ei löydy ainuttakaan toimittajaa, joka alkaisi selvittää sellaista tapausta, jonka seurauksena monikulttuuri voisi näyttäytyä jotenkin kelmeässä valossa. Sama asenne pätee toki muihinkin oululaisiin uutismedioihin.

Toimittajat ovat Oulussakin unohtaneet, että oikea journalismi ei tarkoita olennaisen tiedon pimittämistä. Yhteiskunnallisesti merkittävä tieto tulee aina saattaa yleisön saataville ja arvioitavaksi – varsinkin silloin, kun tietoa ilmiselvästi pimitetään. Moni raiskaus ja väkivallanteko olisi jäänyt Oulussakin tapahtumatta, jos toimittajat olisivat noudattaneet journalistisesti kestäviä toimintatapoja.

Päätän kertoa tietoni kaupunginvaltuutettu Junes Lokalle, joka on kunnostautunut haittamaahanmuuttoon liittyvän rikollisuuden julkituojana. Juuri samainen valtuutettu Lokka toi ensimmäisenä julki Oulun lapsiraiskausepidemian, löydettyään toistakymmentä seksuaalirikoksista epäiltyä musliminimeä Oulun käräjäoikeuden juttuluettelosta, jotka oli kirjattu sinne vangitsemisasioina. Lokka löysi nimet sattumalta tutkiessaan kahden Tuirassa raiskatun tytön tapausta. Tieto Tuiran tapauksista tuli puolestaan Lokalle suoraan tytön omaisilta, jotka myös ottivat itse kiinni tyttäriensä raiskaajat. Oulun poliisia noiden turvapaikanhakijoiden kiinniottaminen ei tuntunut ihmeemmin kiinnostavan.

Tavoitan Lokan saman päivän iltana Oulusta. Välitän hänelle kaikki saamani tiedot, sekä tuttavani yhteystiedot. Lokka aloittaa välittömästi tapauksen selvittämisen kumppaninsa Tiina Wiikin kanssa.

Otan yhteyttä myös eteläisessä Suomessa asuvaan, toimittajan töitäkin tehneeseen ystävääni. Hänen kauttaan saan yhteyden yhteen niistä harvoista suomalaistoimittajista, jotka pystyvät tutkimaan tällaista aihetta. Kerron tietoni heille molemmille ja alamme yhdessä kartoittaa erilaisia mahdollisuuksia lisätiedon keräämiseksi ja julkistamiseksi.

Otan yhteyttä erääseen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuun Oulusta. Hän aloittaa oman selvitystyönsä tahollaan. Toimimme yhdessä lakeja kunnioittaen ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin suojaamaan tutkinnassamme esiin tulevien rikosuhrien ja heidän omaistensa yksityisyyttä. Emme halua lisätä enää heidän kärsimystään.

Junes Lokka soittaa maanantaina 7.1. rikosylikomisario Markus Kiiskiselle ja kysyy häneltä suoraan kyseisen raiskausuhrin itsemurhasta. Rikosylikomisario Kiiskinen ei suostu enää kommentoimaan asiaa ja lyö luurin valtuutettu Lokan korvaan. Alkaa näyttää vahvasti siltä, että kokoomuslaisten ministerien alaiset poliisi- ja oikeuslaitokset ovat kaikessa hiljaisuudessa pyrkineet valtamedian avustuksella siirtämään Oulun lapsiraiskausepidemian käsittelyn yli vaalien.

Keskiviikkona 9.1. verkkouutismedia PT-media julkaisee jutun, jossa kirjoitetaan: ”Nuori 14-vuotias tyttö menehtyi oman käden kautta jo lokakuun lopussa. Tyttö ja hänen kaverinsa houkuteltiin Oulun kauppakeskus Valkeasta useamman arabin joukolla mukaan Tuiraan. Raiskaus tapahtui asunnolla. Tässä tapahtumasarjassa raiskattiin siis kaksi tyttöä. Miehet olivat käyttäneet mm. alkoholia houkutellakseen tyttöjä. Tytöt olivat tehneet rikosilmoituksen vasta useiden päivien jälkeen itse raiskauksesta, luultavasti raiskaajat olivat uhanneet tyttöjä pitämään suut kiinni. Tietenkin häpeä tapahtumasta oli osasyynä alun vaikenemiseen. Oulun poliisi, valtamedian säestyksellä, valehteli taannoin siis päin naamaa yleisölle kertoessaan, että tällaista olisi poliisin tiedossa. Viranomaisilla ja valtamedialla paletti on nyt todella pahasti sekaisin. Viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta tekosarjojen vakavuus jäisi suurelta yleisöltä ymmärtämättä ja valtamedia säestää tätä.”

Perjantaina 11.1., eli tasan viikko siitä kun minulle kerrottiin faktat 14-vuotiaan raiskausuhrin itsemurhasta, uutisoi Yle Oulun uusista raiskaustutkinnoista: “Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on käyty viime aikoina runsasta keskustelua seksuaalirikosten uhreihin liittyen. Tähän liittyen poliisi vahvistaa yhden uhrin menehtyneen viime syksyn aikana. Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi ei kerro asiasta enempää, koska kyse on kuolemansyyn selvittämisestä.”

Sen luettuani laitan saman tien viestin tuttavalleni Ouluun:”Kiitos vielä kerran. Ilman meitä tämä ei olisi tullut julki. Hyvä me!”
”Tosi hyvä!! Toivottavasti asioille tehdään oikeasti jotain”, tuttavani vastaa.

J.T.
https://blogit.kansalainen.fi/eraan-rai ... a-oulussa/
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Poliisi siis kiisti vielä 1.3.2019 tietävänsä mitään raiskatusta itsemurhan tehneestä tytöstä. Kiistäminen on ymmärrettävissä yksityisyydensuojan kannalta, mutta koska ahdistelut ovat jatkuneet tähän päivään asti, olisi asiasta kertominen tähän suurempaan rikoskokonaisuuteen liittyvänä voinut pelastaa joitain uusia uhreja. Nythän tämän jutun kanssa kävi niin, että puskaradio on vienyt varoituksia eteenpäin ja viranomaiset eivät ole tehneet mitään. Viime vaalien jälkeen tietyn porukan rikosten pimittäminen on vielä pahentunut, joten on tuskin syytä olettaa että Oulussa on juuri mikään muuttunut muun kuin koronan ansiosta. :roll:

Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että jos uusi lakiehdotus raiskausten uhreista menee läpi, on 12-16 vuotiaiden jatkossa itse todisteltava oikeudessa että he eivät halunneet tekoa. Tuskin kukaan uhri lähtee rikosprosessiin tuon jälkeen. Näin kätevästi saataisiin häivytettyä useita tuhansia maahanmuuttajien tekemiä alaikäisiin kohdistuneita raiskauksia!
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oulun raiskaukset 2018 - 2019, kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Semmoinen huomio etteivät linkit m.infon ketjuihin toimi enää.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
murha.infon tiimi
Frank Drebin
Viestit: 398
Liittynyt: Ti Tammi 31, 2017 6:32 pm

Re: Oulun raiskaukset 2018 alkaen - kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja murha.infon tiimi »

Otsikko päivitetty.
Vanhojen linkkien "pitäisi" uudelleenohjautua automaattisesti, mutta ei tietenkään toimi.
Korjattiin käsin.
Take one for the team!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun raiskaukset 2018 alkaen - kokoomaketju

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oulua ravistellut seksuaalirikoskohu poisti laput silmiltä, mutta onko kaupunki nyt turvallisempi? Poliisin mielestä on, nuorten mielestä ei

Laajan seksuaalirikosvyyhden paljastuttua vuosina 2018 ja 2019 Oulussa tehtiin paljon uusien rikosten ehkäisemiseksi. Muutos näkyy katukuvassa, mutta nuorten mielestä ahdistelu on silti yhä arkipäiväistä.

Vuosien 2018 ja 2019 vaihteessa koko Suomi kohahti Oulusta kantautuvia uutisia. Kaupungissa oli paljastunut useita alaikäisiin tyttöihin kohdistuneita seksuaalirikoksia, joista yli 20 tapauksessa epäilty oli ulkomaalaistaustainen mies.

Koko Suomea ravistelleet Oulun seksuaalirikokset tulivat julki vuosi sitten – näin niistä kerrottiin lähes vuoden ajan

Tilanteen poikkeuksellisuudesta kertoo se, että Oulun poliisi varoitti somessa tyttöjä ulkomaalaisista miehistä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) tuomitsivat rikokset, eikä turvapaikanhakijoita enää päästetty vierailuille esimerkiksi Oulun päiväkoteihin.

Kaupunki haki valtiolta yli kahta miljoonaa euroa rahoitusta, jolla perustettiin Turvallinen Oulu -hanke. Kolmen ja puolen vuoden aikana on tehty monia toimia seksuaalirikosten ehkäisemiseksi.

Onko Oulu siis nyt turvallisempi tytöille ja nuorille naisille? Ei oikeastaan, sanovat nuoret.

Päivittäistä häirintää, huutelua ja kourimista

18-vuotiaan Marie Olamban silmissä Oulun turvallisuustilanne ei näytä kaksiselta. Sen vuoksi varsinkin iltaisin kaupungilla liikkuessaan hän turvautuu kaveriporukkaansa.
– Siellä on tosi paljon ahdistelua ja huutelua, aika paljon huumeiden myyntiä, alkoholisteja, nistejä ja vaikka mitä. Ei siellä kenenkään nuoren lapsen pitäisi liikkua.

Vaarallisimmiksi alueiksi Olamba nimeää keskustassa sijaitsevan kauppakeskus Valkean lähistöineen, baarialueet ja torinrannan kesäisin. Siellä hän kertoo kohtaavansa häirintää lähes päivittäin.
– Siellä tullaan jopa kourimaan ilman lupaa.

20-vuotias Miki Kivimäki kertoo kohtaavansa seksuaalista häirintää etenkin baari-iltoina, kun ihmiset ovat humalassa.
– Jos öisin lähtee baarista ja kävelee ulkona itsekseen, niin ihmiset alkavat huutelemaan ja sanovat tosi ällöttäviä asioita.

Kesäisin Kivimäki pitää huolen siitä, että hänellä on baarissa mukana peittävä vaate, jonka voi laittaa ylleen lähtiessään ulos.
– Huonolla tavalla siihen huuteluun on tottunut ja siihen varautuu peittelemällä itseään.

Kivimäen mukaan häntä ahdistelevat lähinnä kantasuomalaiset aikuiset miehet.

Olamba puolestaan sanoo kokevansa häirintää enimmäkseen ulkomaalaistaustaisilta miehiltä. Sen hän arvelee johtuvan omasta ulkonäöstään. Olamban isä on kotoisin Afrikasta.

Nyt nuoret uskaltavat puhua ongelmista
Nuorten kohtaamispaikka Walkersin nuorisotyöntekijä Perttu Kemppainen tekee ruohonjuurityötä nuoren parissa ja tietää, mitä kaupungilla tapahtuu.

Hänen mukaansa tilanne rauhoittui ainakin jossakin määrin seksuaalirikosvyyhdin tultua ilmi, mutta sen jälkeen asiat näyttävät muuttuneen taas huonompaan suuntaan.
– Osa ei uskalla kulkea, koska ahdistaa että aikuiset miehet heittelevät törkeitä seksuaalissävytteisiä kommentteja heille.

Kemppaisen mukaan positiivista on kuitenkin se, että nyt nuoret tietävät oikeutensa paremmin, uskaltavat sanoa vastaan ja kertovat kohtaamistaan asioista enemmän nuorisotyöntekijöille, koulukuraattoreille ja sosiaalityöntekijöille.

Marie Olamban mukaan nuoret puhuvat asioista myös keskenään.
– Kun tunnistaa tietyn ihmisen, niin heti kerrotaan, että mistä on kyse ja mitä hän on tehnyt. Pidetään toisemme ajan tasalla, niin osataan varautua.

Poliisi: "Silloin olimme laput silmillä"
Myös Oulun poliisissa on tulkittu, että seksuaalirikosten ilmoituskynnys on alentunut, sanoo rikosylitarkastaja Markus Kiiskinen. Siitä kertovat tilastot.

Kiiskisen mukaan Oulu on nyt turvallisempi paikka nuorille naisille kuin viitisen vuotta sitten. Ennen seksuaalirikosvyyhdin paljastumista asiasta ei juuri puhuttu.
– Silloin olimme laput silmillä.

Hän arvelee, että vaikka tapauksia tuli tuolloin ilmi paljon, iso osa jäi paljastumatta.
– Edelleenkin oletamme olevan paljon piilorikollisuutta seksuaalirikoksissa.

Viime vuonna poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä Oulussa kasvoi hieman, mutta törkeimpien nimikkeiden osalta kasvua ei tullut.

Kiiskisen mukaan tänä keväänä kokonaisuutena tilanne on samankaltainen edelleen, mutta tilastoissa näkyy piikkinä aiemmin keväällä uutisoitu iso seksuaalirikoskokonaisuus.
...

Eikö ponnisteluista ole ollut mitään hyötyä?

Marie Olamban mukaan on. Esimerkiksi poliiseja liikkuu enemmän keskustan alueella, samoin nuorisotyöntekijöitä ja vartijoita. Mutta ahdistelua se ei pysty poistamaan.
– Edelleen kaupungilla pyörii päivittäin samoja tyyppejä, jotka ovat sitä tehneet, ja he eivät muuta käytöstään millään tavalla, vaikka heille on siitä varmasti sanottu monta kertaa.

Myös Miki Kivimäki on pettynyt, sillä ahdistelulle ei näy loppua.
– Kampanjat ovat hyvä asia ja edistävät asioista puhumista, mutta eivät ne silti sitä lopeta.

Uusi sukupolvi ei muista tapahtumia
Neljä ja puoli vuotta on nuoren ihmisen elämässä ikuisuus. Perttu Kemppainen muistuttaa, että he jotka olivat nuoria seksuaalirikosvyyhdin tullessa ilmi, ovat nyt jo täysi-ikäisiä. Vastaavasti nykyiset teinit olivat tuolloin vielä lapsia.
– Asia ei koskettanut heitä, ellei lähipiirissä ollut isosisko tai joku muu, joka oli kokenut jotakin ikävää.

Marie Olamban mukaan varsinkin viikonloppuisin kaupungilla näkee paljon arviolta noin 13-vuotiaita vielä kymmenen aikaan illalla.
– Itse osaan jo jollain tasolla suojautua, mutta 13-vuotiaista olen huolissani. Siellä voi tapahtua vaikka mitä. Voi joutua ahdistelun uhriksi tai nähdä huumeiden myyntiä.

Markus Kiiskinen muistuttaa, ettei seksuaalirikollisuus poistu koskaan kokonaan, ja esimerkiksi grooming netissä jatkuu. Kohteet ovat uusia, mutta niin ovat pääosin tekijätkin.
– Meillä on edessä peruuttamaton haaste. Joka päivä olemme saman asian äärellä.

Siksi seksuaalirikollisuuden torjunta ei saisi olla hankkeiden varassa, vaan ennaltaehkäisevä työ pitäisi saada rakenteisiin, Kiiskinen sanoo. Isoa osaa Turvallinen Oulu -hankkeen toimista ollaankin jatkamassa kaupungin omalla rahoituksella.

Millaisen jäljen seksuaalirikosvyyhti jätti oululaisiin nuoriin naisiin?

Miki Kivimäki oli seksuaalirikosvyyhdin tullessa ilmi 15–16-vuotias. Hän ei itse joutunut uhriksi, mutta tietää kaverin kaverin, jolle kävi huonosti.

Kivimäki kertoo, että tapahtumista alkoi pelko, joka jatkuu edelleen. Se saa vilkuilemaan kaduilla taakseen ja pelkäämään pimeitä kulmia. Sen vuoksi yöllä kotiin kävellessä soitetaan kaverille ja varmistetaan, ettei kukaan pääse samalla oven avauksella rappukäytävään.
Enemmän täällä: YLE
17.5.2022 18:44
...eikä turvapaikanhakijoita enää päästetty vierailuille esimerkiksi Oulun päiväkoteihin.
Miksi alunperinkään piti päästää? Kenen idea? Myös Kangasalla (ainakin siellä) oltiin yhtä hölmöjä.

Oulu_ei_vaaraa.jpg
Oulu_ei_vaaraa.jpg (61.03 KiB) Katsottu 2097 kertaa
Ketjusta https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=26556&start=690, sivu 47.
Ketjusta https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=26556&start=690, sivu 47.
Oulu_lukiolaistyttöjä_vonkaamassa_ei_vaaraa.jpg (82.81 KiB) Katsottu 2097 kertaa
Poliisi: "Silloin olimme laput silmillä"
Juu...u ja silloin mm. kaupunginvaltuustossa oleva poliisi sanoi, notta...

Ketjusta https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=26556&start=1110, sivu 75.
Ketjusta https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=26556&start=1110, sivu 75.
Oulu_nettipoliisi_ei_vaaraa.jpg (82.11 KiB) Katsottu 2097 kertaa
Lauri Nikula - tuo Oulun oma Jari Taponen.
Olamba puolestaan sanoo kokevansa häirintää enimmäkseen ulkomaalaistaustaisilta miehiltä. Sen hän arvelee johtuvan omasta ulkonäöstään. Olamban isä on kotoisin Afrikasta.
Tämä yllätti. Sekin, että Olamba nivouttaa kaikki ulkomaalaistaustaiset miehet yhteen nippuun ja kokee heidät uhaksi. Olamba on kuitenkin jo 18-vuotias, joten ne ns. päiväkoteihin "tutustumaan päässeet", eivät ole hänestä kiinnostuneita "sillai" ja onkin ehkä niin niin, että Olamba koetaan tiettyjen ulkomaalaismiesten (lähinnä afrikaanojen ja lähi-itäläisten) taholta joko prostituoiduksi tai hyvänä kauppatavarana.
- Sekin, että Olamba (kuva YLE:n jutussa) liikkuu ilman huivia, joten "ulkomaalaismiehet" kokevat tälläisen naisen länsimaalaistuneena ja paheksuvat jyrkästi olemustaan.
Kivimäen mukaan häntä ahdistelevat lähinnä kantasuomalaiset aikuiset miehet.
Kivimäki taasen ei halua leimautua rasistiksi, joten hän menee sitä yli mistä aita on matalin ja maalittaa aikuiset suomalaismiehet.
- Mutta kuten ex-pääministeri Juha Sipilä (kesk) tokaisi, että "mikä meihin suomalaismiehiin on mennyt"

Outoa, että YLE ei kysellyt ala-ikäisiltä, että mitä he ovat kokeneet "Valakian aulassa". Olivathan tuolloiset (ja nykyisetkin) uhrit lapsia.

Aamutelkkarissa oli tästä joskus 2018-2019 ikimuistoinen keskustelutilaisuus kun joka paikkaan ehtivä SDP:n Eero Heinäluoma oli muka-huolissaan ja sanoi, että "emme uskoneet, että turvapaikanhakijat voisivat tehdä jotain tälläistä". tjsp äärimmäisen naiivia.
- Ja tälläisestä... tälläisestä ihmisestä ollaan puuhaamassa Suomeen presidenttiä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin