SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
llhata
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 2:54 pm

SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja llhata »

Yle uutisoi 18.9:

SM-tasolla luistellut Kati on yksi tunnetun taitoluisteluvalmentajan uhreista. Katin tietojen mukaan seksuaalisen ahdistelun kohteeksi on joutunut ainakin kaksi muuta alaikäistä valmennettavaa.

Kati siirtyi keski-ikäisen miehen valmennukseen yhdeksänvuotiaana. Hän kertoi Yle Urheilulle entisen valmentajansa toiminnasta. Kati haluaa kertoa kokemuksensa, jotta epäkohtiin puututtaisiin.

– On vaikea sanoa, milloin epäasiallinen käytös alkoi. Rajatapauksia oli useita näin jälkikäteen mietittynä, Kati sanoo.

Valmentaja ja hänen puolisonsa olivat minulle siihen aikaan ainoat läheiset ihmiset, ja pidin heitä kuin varavanhempinani.

Valmennussuhde kesti kahdeksan vuotta. Sinä aikana perheellisestä miehestä ja hänen puolisostaan tuli Katille läheisiä. Hän kävi miehen kanssa esimerkiksi lukuisilla kisareissuilla tämän asuntoautolla, ja valmentaja puolisoineen vieraili Katin rippijuhlissa.

– Valmentaja ja hänen puolisonsa olivat minulle siihen aikaan ainoat läheiset ihmiset, ja pidin heitä kuin varavanhempinani. He olivat minulle todella tärkeitä, Kati kertoo.

Luisteluseurassa vallitsi armoton kilpailu siitä, kuka pääsi arvostetun valmentajan suosioon. Jos kiukutteli, jäi täydelliseen paitsioon. Valmentajalla oli aina yksi suosikkiluistelija, joka sai erityiskohtelua.

Kati kertoo, että jäähallilla oli esimerkiksi pukuhuone, jota vain ykkösryhmä sai käyttää. Valmentaja seurasi vierestä, kun tytöt vaihtoivat vaatteitaan.

Ahdistelusta arkipäivää

Vuosien aikana Kati ja muut nuoret tytöt tottuivat siihen, että valmentaja piti heitä usein sylissä, puhui kaksimielisesti ja vihjaili. Hän uteli mahdollisista poikaystävistä ja esiintyi usein pukukopissa tyttöjen edessä pelkissä alushousuissa. Välillä valmentaja hieroi tyttöjen selkiä silloin kun heillä oli pelkät rintaliivit päällä. Hän piti kättään luistelijoiden reidellä ja kommentoi heidän alusvaatteitaan.

– Aloimme pitää normaalina valmentajan aina yhtä luistelijaa suosivaa ja ajoittain tunkeilevaa käytöstä, emme koskaan puhuneet keskenämme asioista suoraan tai uskaltaneet kyseenalaistaa hänen toimintaansa valmennussuhteessa, Kati sanoo.

Kati lopetti miehen valmennuksessa 17-vuotiaana, mutta jatkoi samassa seurassa valmentajana. Katin elämässä tapahtui myöhemmin suuria muutoksia, sillä hän muutti pois lapsuudenkodistaan. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä hän sairastui vakavaan syömishäiriöön.

Päästin hänet asuntooni ja hän ryhtyi vannomaan rakkautta ja ehdotti seurustelua. Hän otti minut syliinsä istumaan ja yritti saada minut harrastamaan kanssaan seksiä.

Entinen valmentaja oli jälleen tukena ja turvana, kunnes eräänä yönä pari vuotta myöhemmin kaikki muuttui.

– Valmentaja soitti ovisummeria ja luulin, että hän halusi varmistaa, että minulla on kaikki hyvin. Päästin hänet asuntooni ja hän ryhtyi vannomaan rakkautta ja ehdotti seurustelua. Hän otti minut syliinsä istumaan ja yritti saada minut harrastamaan kanssaan seksiä, Kati kertoo.

Kati lamaantui lähentely-yrityksistä täysin, mutta sai suostuteltua valmentajan pois asunnosta.

Tapauksen jälkeen valmentaja jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Katin luottamus mieheen oli sen sijaan mennyt. Hän ei uskaltanut pitää viikkoihin valoja päällä, koska pelkäsi, että valmentaja tarkkailee häntä talon ulkopuolella.

Kati ei kertonut tapahtumasta kenellekään.

– Minua ahdisti olla hänen kanssaan samassa tilassa, mutta en kyennyt kertomaan tapauksesta kenellekään. Pelkäsin rikkovani valmentajan perheen, jos kerron siitä, mitä hän oli tehnyt. Kärsin ahdistelun jälkeen pelkotiloista.

Naisen kokemukset eivät yllätä entistä huippuluistelijaa Kiira Korpea, joka on kuullut miehen toiminnasta ja tietää hänet.

– Onhan se tosi järkyttävä tapaus ja ehkä sellainen jäävuoren huippu tässä kaikessa kulttuurissa olevassa mädässä. Todella ikävä, kauhea tapaus. On kuitenkin tosi hyvä, että tällainen tapaus tulee ulos ja näistä aletaan puhumaan, Korpi sanoo.

Tapauksista kerrottu eteenpäin

Kati ei ole ollut taitoluistelun kanssa missään tekemisissä moneen vuoteen. Viime syksynä entinen taitoluistelija otti Katiin yhteyttä ja kertoi, että oli joutunut alaikäisenä valmentajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

– Muistan silloin epäilleeni, että valmentajan ja tytön välillä oli jotain sellaista, mitä ei pitäisi tapahtua. Hänenkin elämässään oli ollut vaikeaa ja hänkin oli tukeutunut valmentajaan. Valmentaja oli jopa lähettänyt samanlaisia tekstiviestejä meille molemmille, Kati sanoo.

Katin mukaan toinen luistelija kertoi kokemuksistaan lajiliitolle, joka ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

– Liitosta sanottiin silloin, että kyseessä on sana sanaa vastaan. Hänen olisi pitänyt olla valmis kertomaan tapauksesta omalla nimellään, jotta asia olisi voitu viedä eteenpäin. Siihen emme kumpikaan olleet valmiita, Kati kertoo.

Minua ahdisti olla hänen kanssaan samassa tilassa, mutta en kyennyt kertomaan tapauksesta kenellekään.

Toisen luistelijan rohkaisemana myös Kati kertoi omat kokemuksensa viime syksynä Suomen urheilun eettiselle keskukselle, mutta häneen ei ole otettu yhteyttä asiasta sen jälkeen. Yhdistyksen tehtävänä on edistää eettisesti kestävää urheilua Suomessa yhdessä liikuntajärjestöjen kanssa.

SUEK vahvistaa Yle Urheilulle, että kyseiset kaksi tapausta ovat heidän tiedossaan. SUEK ei ole kuitenkaan vienyt asiaa eteenpäin, koska luistelijat eivät ole olleet valmiita tulemaan esiin omilla nimillään.

Taitoluisteluliitto ei halunnut kommentoida yksittäiseen henkilöön liittyviä asioita, mutta kommentoi aihetta tekstiviestitse yleisellä tasolla.

– Jos kyseessä on seksuaalinen ahdistelu tai epäily sellaisesta ja kyseessä olisi alle 18-vuotias lapsi, asia viedään aina eteenpäin, vaikka henkilö ei itse haluaisi. Tämä tarkoittaa käytännössä yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Jos kyseessä olisi täysi-ikäinen henkilö, ainoa, joka voi tehdä päätöksen viranomaisen lähestymisestä on asianomainen itse. Tällöin voimme auttaa esimerkiksi viranomaisten kontaktoinnissa tai järjestämään tarvittaessa keskusteluapua, liiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo viestittää.

Tunnettu taitoluisteluvalmentaja kiisti Yle Urheilulle ahdistelleensa valmennettaviaan. Mies on yhä valmentajana.

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Enpä haluaisi olla tyypin housuissa. Sen verran vähän miespuolisia tunnettuja taitoluisteluvalmentsajia, että hallilla voi olla aika hyytävä tunnelma....
Pasilan mies.

beone
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Syys 26, 2019 5:00 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja beone »

Tää juttu on saanut aika vähän huomiota. Minusta on pelottavaa että keski-ikäisen miehen annetaan edelleen työskennellä nuorten tyttöjen kanssa, vaikka tällaisia juttuja on...

beone
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Syys 26, 2019 5:00 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja beone »

no nyt on saanut lähteä siitä seurasta missä oli, koska on nimitetty uusi päävalmentaja. hyvä niin.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Tämän nimeä tuskin kannattaa pantata tai ei ole syytä pimittää. Uusija joka tulee vielä jatkamaan. Rohkeasti nimi vaan tänne.

BlackAdder
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Marras 04, 2019 10:24 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja BlackAdder »

Uutisista voikin taas lukea miten kyseinen tapaus oli Kooveen valmentajana aikaisemmin toiminut aivan samoin. Koska tässä vaiheessa ei ole vaikeata googlen avulla etsiä kaverin tietoja lienee paikallaan kertoa että kyseessä on Stefan S, saksalainen valmentaja joka on toiminut Suomessa jo useita vuosia usean nykyisinkin vielä luistelevan valmentajana.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

BlackAdder kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:25 pm
... kyseessä on Stefan S, saksalainen valmentaja joka on toiminut Suomessa jo useita vuosia usean nykyisinkin vielä luistelevan valmentajana.
Tarkoittanet Stefan Zinsia, piirit ovat niin pienet ja miesvalmentajia muutenkin vähän, että pakko olla näin? Entinen kisaaja itsekkäistä lehden mukaan ja kova hehkutus valmennuksesta:
https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/ ... aytoksesta

Vuonna 2016 ollaan oltu kovasti tyytyväisiä valmennuksesta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1463114 ... 7-tulokset

Näissä varmaan mennään pahimmanlaatuisen groomingin ja auktoriteettiaseman hyväksikäytön kautta, joten puhuminen varmasti vaikeaa? Asia täytyy kuitenkin pystyä toki jotenkin todistamaankin, kun noissa piireissä voidaan olla melko ikäviäkin, jos asiat eivät mene kuten olisi itse halunnut ja tällöin on hyvä kostaa. Korostan, että mikään ei viittaa valehteluun, mutta tässä vaiheessa myöskään epäiltyä lienee turha syyllistää tai itse en aio ainakaan.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4192
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Aamulehti kertoi just eilen jo neljän ex-voimistelijatytön syyttävän miestä. Eli kyllä tämä vähän enemmältä kuin sana sanaa vastaan kiistalta vaikuttaisi, mutta kun nimettöminä toimivat, mikä sinänsä on ymmärrettävää, niin varmaa ei toki ole mikään.

https://www.aamulehti.fi/a/05346ac6-8b8 ... 2737894164

phonyjoker
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Aivan uskomatonta! Kai miehestä on sentään rikosilmoitukset jo tehty? Kaikissa seksuaalisen häirinnän tapauksissa suosittelen ensimmäiseksi kääntymään poliisiviranomaisten puoleen ja tekemään RIKOSILMOITUKSEN. Sen lisäksi on tottakai hyvä kertoa kokemastaan ahdistelusta muille, etenkin niille, jotka on vaarassa joutua ahdistelijan väkivallan/häiriökäyttäytymisen kohteeksi. Tähän ryhmään kuuluu tietenkin urheiluseuralle ilmoittaminen, mikäli henkilö työskentelee sellaisessa tai on joskus työskennellyt. Suomalaiset me ollaan kyllä todella TEKOPYHIÄ monessa suhteessa. On helppoo arvostella lestadiolaisia, kun ne lakasee hyväksikäyttöepäilyt maton alle. Sitten, kun siinä omassa järjestössä kärähtää niin valitettavan usein tätä lakasemista näytetään harrastavan myös "paremmissakin" piireissä. Tämä tapaus muistuttaa paljon kansallisbaletin keissiä, jossa miespuolinen valmentaja oli ahdistellut oppilaitaan.

phonyjoker
Harjunpää
Viestit: 345
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: SM-tason taitoluistelija väittää valmentajan ahdistelleen seksuaalisesti

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Entinen pääjohtaja kiistää, että Kenneth Greven harjoittamasta seksuaalisesta häirinnästä olisi valitettu: "En käytä sitä termiä"
Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve on vapautettu päällikkötehtävistään epäasiallisen käytöksen vuoksi. Grevestä valitettiin myös edellisen pääjohtajan Päivi Kärkkäisen aikana. Silloin tapaukset käsiteltiin prosessin mukaan, Kärkkäinen sanoo.
Lähde: https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/enti ... -200838548

Kopion tähän pelkän otsikon yhdestä kansallisbaletin ahdisteluskandaalia koskevasta artikkelista, kun nyt kuitenkin käsitellään eri tapausta. Nopealla Googlettamisella kävi selväksi, että Stefan Z. on valmentanut viime vuosina Myllypuron taitoluisteluklubilla.

Suomi 24 keskustelupalstalla tuntemattomaksi jäävä henkilö kirjoittaa seuraavaa:
Myllypuron Klubia täytyy ihailla sinnikkyydestä, sillä muilta klubeilta ja heidän valmentajilta on kait kuulunut MTK:n valmenmuksesta jotain 'epäselvää' kritiikkiä. Tulokset kertovat kuitenkin että kyse saattaa olla suomalaisten perisynnistä - kateudesta.
Lähde: https://keskustelu.suomi24.fi/t/1463114 ... 7-tulokset

Kyllä mahtaa olla varsin erilaiset valmennusmetodit tosiaan!

Vastaa Viestiin