Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
JosefMengele

Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja JosefMengele »

31-vuotias mies haki koulutytön asunnolleen ja houkutteli hänet sukupuoliyhdyntään viinalla ja tupakalla.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 1987 syntyneen miehen ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kahdesta muusta seksuaalirikoksesta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan 31-vuotiaan miehen ja 13-vuotiaan tapaaminen oli alkanut internetissä tytön seuranhakuilmoituksesta.

Runsas viestittely oli käräjäoikeuden mukaan tähdännyt pelkästään sukupuoliyhteyteen ja seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Viinaa hansikaslokerossa
Asunnolla tytölle oli tarjottu alkoholia, jota oli ollut jo automatkalla hansikaslokeroon varattuna. Lisäksi tytölle oli hankittu 10 askia tupakkaa.

Oikeus katsoi, että viinalla ja tupakalla oli taivuteltu tyttöä sukupuoliyhteyteen.

Yhdynnät olivat olleet suojaamattomia, ja oikeuden mukaan mies oli suhtautunut tytön mahdolliseen raskaaksi tulemiseen ja sukupuolitautitartuntaan välinpitämättömästi.

31-vuotiaan miehen ryhtyminen seksuaaliseen tekoon 18 vuotta nuoremman lapsen kanssa on oikeuden mukaan rangaistusta koventava peruste.

Juotti humalaan
Oikeudessa ei saatu selvitystä, kuinka paljon tyttö oli juonut alkoholia, mutta häneltä "meinasi lähteä jalat alta", kuten hän itse oli kuvannut oloaan.

Sen jälkeen tyttö ei meinannut pysyä pystyssä ja oli mennyt sängylle, minne myös mies oli tullut.

Vastaajana ollut mies myönsi pääosin syytteet, mutta kiisti alkoholin ja tupakan tarjoamisen seksuaalisen kanssakäymiseen houkuttimena. Mies kiisti myös klamydian tartuttamisen.

Miehen puhelimessaan pitämä kuvamateriaali oli sisältänyt 13-vuotiaan lapsen alastonkuvia.

Tonnien korvaukset
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Jaakko Antero Kärkkäisen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä seksuaalipalveluiden ostamisesta nuorelta kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Tuomittu määrättiin maksamaan uhrilleen 10 000 euroa loukkauksen aiheuttamisesta kärsimyksestä sekä liki 4 000 euroa oikeuskuluja.

Tuomiota kovennettiin miehen aikaisemman rikollisuuden takia.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c86 ... 3357ea29bc

Hawthorne
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Elo 26, 2013 11:44 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Hawthorne »

Maailma on rikki

slk
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Loka 27, 2012 4:30 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja slk »

10 askia tupakkaa :shock: Nyt oli varauduttu panemaan oikein urakalla :evil:
"Kaikki on mulkkuja kunnes toisin todistetaan". Frank Zappa

Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

Ompas kumma juttu, että taas kerrotaan nimi, vaikka hyvin tiedetään, että tekijän nimen kertominen paljastaa uhrin nimen ja kaiken muunkin. Näin meille ainakin aina sanotaan, kun ulkomaalaisen, varsinkin muslimin nimi jätetään kertomatta.
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.

Noh kyllähän kaikki tietää, että kyse on suomalaisten mustamaalaamisesta ja ulkomaalaisten, varsinkin muslimien suojelemisesta ja valkopesusta.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Fire »

Hans-Peter Haulikko kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:24 am
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.
Myöskin vasemmistolaisen tekijän nimi paljastaa uhrin joten sitä ei saa missään nimessä mainita. Vasemmistolainen on sellainen status että jos kuulut siihen porukkaan ei media, poliitikot, poliisi eikä kukaan sano pahaa sanaa ja negatiivisia uutisia ei julkaista ja pimitetään viimeiseen asti.

JammuSetä

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Hans-Peter Haulikko kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:24 am
Ompas kumma juttu, että taas kerrotaan nimi, vaikka hyvin tiedetään, että tekijän nimen kertominen paljastaa uhrin nimen ja kaiken muunkin. Näin meille ainakin aina sanotaan, kun ulkomaalaisen, varsinkin muslimin nimi jätetään kertomatta.
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.

Noh kyllähän kaikki tietää, että kyse on suomalaisten mustamaalaamisesta ja ulkomaalaisten, varsinkin muslimien suojelemisesta ja valkopesusta.
On muuten hyvä havainto sinulta. Pistää jälleen ihmettelemään journalismin tasoa.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja damfin »

Sitäpaitsi tuossahan törkeästi leimataan kaikki päijäthämäläiset miehet kun oikein otsikossa korostetaan tuota päijäthämäläisyyttä vaikka sillä ei ole mitään merkitystä itse teon kannalta, koska raiskaahan ne uusimaalaisetkin.

Kohta varmaan aletaan laskemaan kuinka suuri osuus raiskailurikoksista on päijäthämäläisten tekemiä.

Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Hans-Peter Haulikko kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:24 am
Ompas kumma juttu, että taas kerrotaan nimi, vaikka hyvin tiedetään, että tekijän nimen kertominen paljastaa uhrin nimen ja kaiken muunkin. Näin meille ainakin aina sanotaan, kun ulkomaalaisen, varsinkin muslimin nimi jätetään kertomatta.
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.

Noh kyllähän kaikki tietää, että kyse on suomalaisten mustamaalaamisesta ja ulkomaalaisten, varsinkin muslimien suojelemisesta ja valkopesusta.
Eikös noissa kaikissa törkeissä tule tekijän nimi julki tuomion jälkeen?

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja damfin »

TavanTallaaja kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 7:33 pm
Hans-Peter Haulikko kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:24 am
Ompas kumma juttu, että taas kerrotaan nimi, vaikka hyvin tiedetään, että tekijän nimen kertominen paljastaa uhrin nimen ja kaiken muunkin. Näin meille ainakin aina sanotaan, kun ulkomaalaisen, varsinkin muslimin nimi jätetään kertomatta.
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.

Noh kyllähän kaikki tietää, että kyse on suomalaisten mustamaalaamisesta ja ulkomaalaisten, varsinkin muslimien suojelemisesta ja valkopesusta.
Eikös noissa kaikissa törkeissä tule tekijän nimi julki tuomion jälkeen?
Kyllähän ne julki tulee, tännekkin niitä julkaistaan niiden toimesta jotka jaksavat käydä nimet selvittämässä, ja hyvä niin, mutta melko harvoin mohammedien nimiä lehdistö julkaisee.

Tukulti-Ninurta I
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I »

slk kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:05 am
10 askia tupakkaa :shock: Nyt oli varauduttu panemaan oikein urakalla :evil:
On siinä varmaan sykkiny kalsareissa kun on tiennyt mikä edessä odottaa, kun on hakemut tupakkakartsan, pedofili mahtanut pysyä pöksyissään ja juottaminenkin aloitettu heti autossa että pääsee tositoimiin mahdollisimman pian, sillä kyllähän sen kaikki tietää, ettei tuollainen nuori paljoakaan viinaksia kestä. Hyi yäk sentäs, toivottavasti sa pelätä ja vilkuilla koko ajan edestä.
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "

CarlPanzram
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Elo 29, 2019 6:40 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja CarlPanzram »

Hans-Peter Haulikko kirjoitti:
Ma Loka 21, 2019 1:24 am
Ompas kumma juttu, että taas kerrotaan nimi, vaikka hyvin tiedetään, että tekijän nimen kertominen paljastaa uhrin nimen ja kaiken muunkin. Näin meille ainakin aina sanotaan, kun ulkomaalaisen, varsinkin muslimin nimi jätetään kertomatta.
Jostain syystä siis suomessa suomalaisen tekijän nimi ei paljasta uhria, mutta ulkomaalaisen, oli tällä käytössä oikea nimi tai rajalla keksitty nimi, niin se paljastaa uhrin.

Noh kyllähän kaikki tietää, että kyse on suomalaisten mustamaalaamisesta ja ulkomaalaisten, varsinkin muslimien suojelemisesta ja valkopesusta.
Hyvät on psykoosit taas. Esimerkiksi Oulun keissiin liittyen on julkaistu kyllä havaintojeni mukaan jokaisen tekijän nimi ihan valtamedioissakin tuomion julistamisen jälkeen, ja kyllä minä olen muutenkin ulkomaalaisten nimiä nähnyt näissä yhteyksissä julkaistavan ihan samalla tahdilla kuin suomalaistenkin. En sitten tiedä mitä Aku Ankkaa sinä luet jos tällainen on mennyt täysin ohi. Onhan se toki ymmärrettävää että "näin ne asiat koetaan" jos aamusta iltaan päässä pyörii pelkästään muslimit ja suvakkien masinoimat salaliitot. Tältä palstalta ei tosiaan taida löytyä yhtäkään topikkia johon ei joku elämänkoulun ylioppilas tulisi ulisemaan jotain neekeri paskaa, vaikka asia itsessään ei siihen mitenkään liittyisi.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja aga »

CarlPanzram kirjoitti:
Ke Loka 23, 2019 2:11 pm

Totta puhut, nämä kuvittelevat olevansa jotain oman elämänsä sotilaita, tai itseasiassa osa yhtenäistä prikaatia, jotka kuvittelevat olevansa jotain sankareita jauhamalla omaa neekeripaskaansa kaikkialle mihin pystyvät tai keksivät tekosyyn. Oikeasti ovat vaan mitättömiä ja säälittäviä, aika tyhmiä yksilöitä tietokoneella.

Poistettu ketjuun kuulumatonta vuodatusta pari riviä.
-NILS-

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Fire »

Miten toisista kirjoittajista alatyyliin kirjoittaminen liittyy tämän ketjun aiheeseen? Pari viimeistä kirjoitusta taisi jäädä ylläpidolta huomaamatta epähuomiossa? Vai onko tällä palstalla ylläpitoa ollenkaan?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

CarlPanzram kirjoitti:
Ke Loka 23, 2019 2:11 pm
Hyvät on psykoosit taas. Esimerkiksi Oulun keissiin liittyen on julkaistu kyllä havaintojeni mukaan jokaisen tekijän nimi ihan valtamedioissakin tuomion julistamisen jälkeen, ja kyllä minä olen muutenkin ulkomaalaisten nimiä nähnyt näissä yhteyksissä julkaistavan ihan samalla tahdilla kuin suomalaistenkin. En sitten tiedä mitä Aku Ankkaa sinä luet jos tällainen on mennyt täysin ohi. Onhan se toki ymmärrettävää että "näin ne asiat koetaan" jos aamusta iltaan päässä pyörii pelkästään muslimit ja suvakkien masinoimat salaliitot. Tältä palstalta ei tosiaan taida löytyä yhtäkään topikkia johon ei joku elämänkoulun ylioppilas tulisi ulisemaan jotain neekeri paskaa, vaikka asia itsessään ei siihen mitenkään liittyisi.
Oulun raiskaussuma alkoi elämään omaa elämäänsä kiitos Junes Lokan ja osittain myös meidän. Kansalaiset alkoivat vaatia toimia ja totuutta, niin siinä poliisin lestakin nöyrtyy.

Psykooseista kun puhut, niin vertaa vaikka tohon, samankaltainen teko ja ainakin sama rangaistus (joista istuvat sen 50%, mitä nämä uutiset eivät yleensä ikinä selvennä. Halpa on lapsi-ihmisen tuhoamisen hinta...):
viewtopic.php?f=20&t=28588
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kolmekymppinen päijäthämäläinen mies juotti 13-vuotiaan humalaan ja hyväksikäytti törkeästi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kolmekymppinen mies haki netissä tapaamansa lapsen koululta, juotti alkoholia ja vei asunnolleen – käytti törkeästi hyväkseen ja tartutti sukupuolitaudin

Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa kolmekymppiselle miehelle luetun tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta muusta seksuaalirikoksesta. Mies houkutteli tytön koulusta asunnolleen ja sukupuoliyhteyteen lupaamalla alkoholia ja tupakkaa.

Vuonna 1987 syntynyt Jaakko Antero Kärkkäinen tuomittiin alun perin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Miehen katsottiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, seksuaalipalvelujen ostamiseen nuorelta sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.

Kolmekymppinen mies oli tavannut 13-vuotiaan uhrinsa netissä. Mies oli tehnyt tuttavuutta tytön kanssa seksi mielessään. Mies oli muun muassa lähetellyt tytölle kuvan sukupuolielimestään ja myös pyytänyt tytöltä alastonkuvia.

Tyttö ei ensin halunnut tulla asunnolle
Lopulta mies oli vaatinut 13-vuotiasta tulemaan hänen asunnolleen. Tyttö ei ollut halunnut tulla, mutta mies oli taivutellut tämän tarjoamalla tälle vastineeksi tupakkaa. Mies oli hakenut tytön luokseen tämän koulupäivän jälkeen. Matkalla mies oli juottanut tytölle voimakasta alkoholia.

Asunnolla mies oli ollut lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä ja tehnyt tälle muita seksuaalisia tekoja. Oikeudessa todettiin myös, että mies oli tartuttanut tyttöön sukupuolitaudin, klamydian.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen teoista 3 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi mies määrättiin maksamaan asianomistajalle 10 000 euron kärsimyskorvaus.

Rangaistusta langetettaessa otettiin huomioon, että mies oli aiemminkin tuomittu samankaltaisista rikoksista. Miehen syyksi luettiin vuonna 2014 yhteensä 22 seksuaalirikosta. Rikosnimikkeinä oli muun muassa raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja perusmuotoinen lapsen hyväksikäyttö. Aiempi tuomio kovensi nyt annettavaa rangaistusta kuudella kuukaudella.

Valitti hoviin
Mies valitti tuomiostaan Itä-Suomen hovioikeuteen.

Hän vaati, että syytteet hylätään niiltä osin, kuin niissä kerrottiin hänen tarjonneen asianomistajalle alkoholia ja tupakkaa päästäkseen tämän kanssa sukupuoliyhteyteen. Mies ei mielestään ollut myöskään tartuttanut tyttöön klamydiaa. Niin ikään mies vaati, että hänelle tuomittua rangaistusta alennetaan ja että määrättyjä kärsimyskorvauksia kohtuullistetaan.

Hovioikeus ratkaisi asian eilen. Se piti käräjäoikeuden tuomion voimassa lähes kokonaan.

Hovioikeus teki muutoksen ainoastaan miehen maksettavaksi määrättyyn kärsimyskorvaukseen. Summaa pudotettiin 10 000 eurosta 8 000 euroon.
mtvuutiset.fi
20.5.2020 20:44
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Vastaa Viestiin