Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Jukka50
Sabrina Duncan
Viestit: 363
Liittynyt: Ke Helmi 24, 2016 6:46 pm
Viesti:

Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Jukka50 »

Kumpikaan ei ole tällä hetkellä vangittuna.

25-vuotiasta naista ja 31-vuotiasta miestä syytetään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa poikkeuksellisen suuresta määrästä rikoksia, joista suurin osa on epäiltyjä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia.

Erillisiä syytteitä kaksikkoa vastaan on nostettu pitkälti toista sataa. Käräjäoikeuden tiedoista selviää, että he ovat syytteessä yhteensä ainakin 136:sta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 12 salakatselusta, neljästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan lasta esittävään kuvaan liittyvästä rikoksesta, joista kaksi koskee törkeää levittämistä ja kaksi hallussapitoa, sekä kahdesta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Edellä mainitut syytteet jakautuvat tasan miehen ja naisen kesken. Miestä yksinään syytetään lisäksi raiskauksesta, vainoamisesta, kahdesta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja törkeästä dopingrikoksesta.

IS:n tietojen mukaan epäillyt rikokset ovat tapahtuneet ainakin vuosien 2018 ja 2019 välisenä aikana. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet ainakin Tuusulassa, Vantaalla, Keravalla ja Järvenpäässä.

Syytteiden määrästä ei voi päätellä uhrien määrää. Asianomistajien tiedot ovat seksuaalirikosjutuissa salassa pidettäviä.

Valtaosassa epäiltyjä rikoksia mies ja nainen ovat saaneet samassa jutussa kumpikin syytteen samalla rikosnimikkeellä. Kyse saattaa silloin olla samoista teoista, joihin molemmat ovat osallistuneet.

Jutun syyttäjä ei kommentoinut syytteitä IS:lle mitenkään.

Syytteet on nostettu kolmisen viikkoa sitten. Jutulle ei ole vielä määrätty käsittelypäivää.

Nainen oli tutkintavankeudessa viime vuoden elokuun ja joulukuun välisenä aikana. Mies vangittiin puolestaan heinäkuussa ja naisen tavoin hänet vapautettiin samana päivänä joulukuussa.

Kumpikaan epäillyistä ei ole tällä hetkellä vangittuna.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006528576.html

Otsikko päivitetty. Aiheesta oli avattu tuomionluvun jälkeen kaksi ketjua. Ne yhdistetty tähän aitoon ja alkuperäiseen ketjuun.
-NILS-
Lause "tapan aikaa" on ironista, koska oikeasti aika tappaa sinua.

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: 25-vuotias nainen ja 31-vuotias mies syytteessä yli 140:stä lapsiin kohdistuneesta seksuaali­rikoksesta

Viesti Kirjoittaja aga »

Chattailua ja sopimattomia kuvia alaikäisistä? Ei kumpikaan tällä hetkellä vangittuna.

Pax
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Syys 14, 2012 5:23 pm

Re: 25-vuotias nainen ja 31-vuotias mies syytteessä yli 140:stä lapsiin kohdistuneesta seksuaali­rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pax »

Kuvia alle kouluikäisistä, lasten kuvaamista uimahallin suihkussa, törkeä hyväksikäyttö saattaa olla jopa omaan lapseen kohdistuva. Mies on ilmeisesti manipuloinut naisen matkaansa, sekoittanut tämän pään ja saanut siitä itselleen kaverin toteuttamaan sairaita hupeja.
On myös salakatselua, salakuvaamista, raakaa väkivaltaa; pahoinpidellyt naisystäviään sairaalaan. Tämä kyseinen naisystävä on pysynyt matkassa mukana, vaikka miehellä ollut myös muita suhteita samaan aikaan.
Huhut kertovat myös miehen mieltymyksestä eläinpornoon.

Niin sairas case, ettei oikein pysty edes ymmärtämään. Valitettavasti toivoisin, että kuvat alaikäisistä olisi 17-vuotiaista, mutta tässä on otettu kuvia lapsista mm. uimahallissa.

Itse epäilen sitä, auttaako vankila ihmistä, joka on psyykkisesti näin sairas?

Ehkä eivät ole vangittuna, jottei tutkintavankeus vähennä varsinaisesta tuomiosta? Teot varmasti jatkuvat tälläkin hetkellä. Puhutaan ihmisistä, joilla on todella harhainen käsitys, mikä on moraalisesti oikein ja missä menee ihmisen koskemattomuuden raja. Lapset, eläimet, ihmiset ovat näille vain välineitä omien seksuaalisesti pakottavien tarpeiden toteuttamiseen.

En tiedä miten pakkohoito toimii, mutta tässä se olisi paikallaan. Tietääkö joku mitä se vaatii? Voiko olla, että viranomaiset odottavat näyttöä tekojen jatkumisesta ja hakevat näitä pakkohoitoon?

Miki77
Nikke Knakkertton
Viestit: 194
Liittynyt: Ti Touko 05, 2020 8:32 pm

Re: 25-vuotias nainen ja 31-vuotias mies syytteessä yli 140:stä lapsiin kohdistuneesta seksuaali­rikoksesta

Viesti Kirjoittaja Miki77 »

Kai se pakkohoito vaatii että on potentiaalisesti vaarallinen ympäristölleen tai itselleen. Harmi vaan kun seksuaalinen vietti on vieteistä voimakkain niin muutama vuosi linnaa tai lässytys jossain terapiassa tuskin näitä parantaa. Käytännössä mekaaninen tai kemiallinen kastraatio eunukiksi on ainoa varma keino.

Jenkeissä ainakin joissain osavaltioissa on kemiallista kuohintaa käytetty, johon suostuminen on voinut olla myös portti aiempaan vapautumiseen.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7178
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Pedofiilipariskunnalle vuosia vankeutta: Kuvasivat lapsia uimahalleissa ja hyväksikäyttivät 15-vuotiasta lasta
Tuomion mukaan pariskunnalla oli yhteinen suunnitelma uimahallin pukuhuoneiden salakuvaamisista.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi pariskunnan pitkiin vankeusrangaistuksiin valtavassa seksuaalirikosvyyhdissä. Syytekohtia oli yhteensä 167.
Käräjäoikeus kertoo tiedotteessa tuominneensa Micke Johannes Markkasen seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja Iida Miina Maria Markkasen viideksi vuodeksi vankeuteen. Pariskunta määrättiin heti vangittavaksi.

Käräjäoikeuden tiedotteen mukaan Markkaset olivat yhteisen suunnitelman mukaisesti noin yhdeksän kuukauden aikana kuvanneet uimahallien pukuhuoneissa 42 tallenteelle eri henkilöitä kännykän videokameralla. Kaikkiaan tällaisia kuvauskertoja oli 19.
Kuvaamisen tarkoitus on tuomion mukaan ollut seksuaalinen. Uhrien joukossa oli lukuisia alaikäisiä.
Kuvatuista henkilöistä yhteensä 103 on ollut alle 16-vuotiaita lapsia ja kuvatuista 46 on ollut 6–15- vuotiaita lapsia. Nuorin tunnistamatta jääneistä asianomistajista on ollut käräjäoikeuden mukaan arviolta 3-vuotias.
Kuvaamisten osalta pariskunta katsottiin syylliseksi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, salakatseluun ja lukuisiin törkeisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisiin.

Lähes pari tuhatta kuvaa
Osaltaan tuomio perustuu myös siihen, että pariskunnan hallussa oli yli 1 800 kuvaa, joissa lapsia esitettiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti.
Lisäksi pariskunnan katsottiin syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. He olivat olleet sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan lapsen kanssa. Mies oli ollut lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä, kun lapsi oli vasta 14-vuotias. Mies tuomittiin myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta.
Hänen rikoslistansa ei pääty tähän. Lisäksi mies tuomittiin kahdesta lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä, joista toiseen liittyi niin ikään seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta.
Mies yritti pyrkiä sukupuoliyhteyteen muun muassa 13-vuotiaan kanssa.

Vainosi 14-vuotiasta

Mies oli myös viestitellyt seksuaalissävytteisesti 14-vuotiaan lapsen kanssa. Tähän tekoon liittyen hänet tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vapaudenriistosta, kahdesta pahoinpitelystä, kolmesta laittomasta uhkauksesta sekä vainoamisesta.
Lukuisten seksuaalirikosten lisäksi mies sai tuomion törkeästä dopingrikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta.
Pariskunnan maksettavaksi määrätyt uhrien korvaussummat nousevat rutkasti yli 100 000 euron. Lisäksi heidät määrättiin maksamaan uhrien oikeuskuluja noin 162 000 euroa ja omia oikeuskulujaan noin 65 00 euroa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ped ... #gs.3ym16b

Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4188
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Mies ja nainen käyttivät myös lasta törkeästi seksuaalisesti hyväksi. Mies oli sukupuoliyhteydessä tapahtuma-aikana 14-vuotiaan lapsen kanssa ja kaksikko myöhemmin yhdessä saman uhrin kanssa tämän ollessa 15 vuotta. Arveluttavia kuvia tältä kanta pariskunnalta löytyi 1800.

Monien pettymykseksi ovat ihan Markkasia, Iida ja Micke.

Loput tuolla https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/09af ... b775d10fd9

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Skloddi kirjoitti:
La Kesä 26, 2021 4:51 am
...
Monien pettymykseksi ovat ihan Markkasia, Iida ja Micke.
*poistettu lautamiestekstiä*t:mode
Viimeksi muokannut On Anoi Kaa, La Kesä 26, 2021 9:11 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mikäköhän Micke-hiiren aiempi rikoshistoria on?

Toivottavasti pariskunta ei levittänyt kuvamateriaalia, vaan se saatiin nyt kerättyä pois. Luultavasti turha toive.

Dopingia ja lapsia. Olisiko niin, että tällä minnillä on vähän itsetunto-ongelmia jostakin syystä...
????? ?? ??????.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Onko näistä kahdesta kusipäästä saatavilla kuvia?

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: IL: Kaksikko salakuvaili uimahallissa ja hyväksikäytti lapsia Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Onko näistä kahdesta häiriintyneestä kusipäästä kuvia saatavilla?

Staff Meeting
Hetty Wainthropp
Viestit: 476
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 8:51 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Staff Meeting »

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Täytynee etsiä. Nopeasti en Mickeä fb:stä löytänyt. Tarkentavana tietona se, että M
pedomicke vuosimallia -89 ja pedoiida vm. -94, on mahdollisesti myös työskennellyt lasten parissa (päiväkoti tms, mutta suhtautukaa tähän huhuna tässä vaiheessa).

Myös Iltalehti kirjoitti tästä eilen, pari poimintaa alle, loput linkistä:
ILTALEHTI kirjoitti:Markkaset (=veronmaksaja) maksavat korvauksia 46:lle uhrille lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2000 euroa ja salakatselusta 1000 euroa. He (=veronmaksaja) maksavat näiden päälle myös muita korvauksia.
Sarjapedoja ovat Iida ja Micke.
Kaksikko (=veronmaksaja) tuomittiin lisäksi maksamaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä korvauksia, Micke Markkanen 22 000 euroa ja Iida Markkanen 7000 euroa. Yhteensä summa (veronmaksajalle) nousee yli 138 000 euroon.

Parivaljakko (=veronmaksaja) maksaa asianomistajien oikeudenkäyntikulut, joiden kokonaissumma on noin 62 000 euroa. Micke Markkanen (=veronmaksaja) on tuomittu maksamaan vahingonkorvausmaksuja noin 14 000 euroa.

Käräjäoikeuden tuomiossa oli yhteensä 167 eri syytekohtaa. Tuomio annettiin 85 eri asiasta.
Valtio maksaa syytettyjen asianajajien palkkiot kaksikon taloudelliseen tilanteeseen vedoten.
Iida Miina Maria Markkasen, 26, viideksi vuodeksi vankeuteen
Miehensä Micke saattaa entisyyden vuoksi olla epäkelpo 50% "ensikertalaisalennukseen", mutta Iida Miina Maria saanee istua 1/2-tuomion, kun entisyydestä ei ole mainittu.

Näitä alennuksia ei ikinä mainita, tavan lukijoita tietoisesti harhaanjohtaen, jotta nämä uskoisivat Suomen oikeusjärjestelmän tuottavan oikeutta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Itkun kanssa hoviin, koska voi ja on mahdollisuudet saada "black friday"-alennus, vaikka Markkasilla onkin tähän tiettyjä esteitä.
  • Viime aikoina ihan käräjäoikeudestakin on saanut alaikäiseen kohdistuvasta törkyrikoksesta tulleen kiinteän vankeuden muutettua ehdolliseksi, siis vapaudeksi, jos tietyt ominaisuudet läsnä.
    Esim. tällaisesta alla, kuvakaappaus tuomiosta:
Erään espoolaismiehen yksittäistapaus oikeudesta, kun alaikäisen raiskasi.jpg
Erään espoolaismiehen yksittäistapaus oikeudesta, kun alaikäisen raiskasi.jpg (22.11 KiB) Katsottu 5673 kertaa
Täysin kohtuutonta hra ALBADRILLE, arvioi tuomari.jpg
Täysin kohtuutonta hra ALBADRILLE, arvioi tuomari.jpg (84.29 KiB) Katsottu 5673 kertaa
Lähde: J. Lokka VK: https://m.vk.com/jlokka
  • Raiskaat lapsen, mutta sinut armahdetaan vankilalta ainakin hovikäsittelyn ajaksi, koska korona ja olet saamassa kotiisi lapsen —järkeenkäypää.
  • Miksikähän tästäKÄÄN lapsen raiskanneen espoolaismiehen tapauksesta ja tapauksen erikoisesta "oikeudenkäynnin" ratkaisusta EI kirjoitettu uutisjuttuja? Mitä kaikkea kansalaisilta oikein salataan? :roll:
Suomi ja koko
Suomi ja koko
Maailma tuli hulluksi.jpg (52.53 KiB) Katsottu 5673 kertaa
Lisätty syntymävuodet.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

BrittanyMur
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: Su Joulu 16, 2018 6:26 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja BrittanyMur »

Pariskunta kuvasi salaa yli sataa lasta uimahallin pukuhuoneissa

Mies ja nainen videoivat yhdeksän kuukauden ajan suunnitelmallisesti pieniä lapsia seksuaalisin tarkoituksin uimahallin pukuhuoneissa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa laajassa pedofiilivyyhdissä. Mies ja nainen videokuvasivat systemaattisesti ja suunnitelmallisesti uimahallin pukuhuoneissa olleita lapsia useina eri kertoina.

Kaksikko on tuomittu vuosien vankeusrangaistukseen sekä tuntuviin korvausmaksuihin. Käräjätuomion julkisesta selosteesta ei käy ilmi, millainen suhde tekijöillä on toisiinsa. Heillä kuitenkin on sama sukunimi. Naisella on aiemmin ollut toinen sukunimi.

Motiivi kuvaamiselle on ollut seksuaalinen. Tämän lisäksi kaksikko oli syyllistynyt moniin vakaviin seksuaalirikoksiin. Kaksikko on määrätty heti vangittavaksi.

Kuvaamiset ovat tapahtuneet noin yhdeksän kuukauden aikavälillä, jolloin alle 16-vuotiaita uhreja on ollut yhteensä ainakin 103. Nuorin uhreista oli noin kolmevuotias, ja suurin osa uhreista on ollut ikäjakaumaltaan 6–15-vuotiaita. Kuvatuista lapsista 50 on tunnistettu.

Taustalla muita rikoksia

Kumpikin osapuoli oli muun muassa levittänyt lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvastoa. Kuvamateriaali oli parin itse ottamaa ja tuottamaa. Kaksikko piti hallussaan yhteensä yli 1 800 kuvaa, joissa lapsen sukupuolisiveellisyyttä esitetään loukkaavasti.

Mies ja nainen käyttivät myös lasta törkeästi seksuaalisesti hyväksi. Mies oli sukupuoliyhteydessä tapahtuma-aikana 14-vuotiaan lapsen kanssa ja kaksikko myöhemmin yhdessä saman uhrin kanssa tämän ollessa 15 vuotta. Mies on käräjäoikeuden tuomion mukaan syyllistynyt myös seksipalvelujen ostamiseen tältä lapselta.

Mies myös hyväksikäytti kahta muuta lasta törkeästi, yritti päästä sukupuoliyhteyteen heidän kanssaan ja osti toiselta uhrilta seksipalveluita. Hän oli myös lähetellyt seksuaalissävytteisiä viestejä toisen lapsista kanssa.

Mies tuomittiin lisäksi vapaudenriistosta, kahdesta pahoinpitelystä, kolmesta laittomasta uhkauksesta sekä vainoamisesta, jotka kaikki liittyivät samaan asianomistajaan. Sen lisäksi hänet tuomittiin ampuma-ase- ja dopingrikoksesta.

Vankeutta ja korvausmaksuja

Käräjäoikeus tuomitsi Micke Johannes Markkasen, 32, seitsemän vuoden vankeuteen ja Iida Miina Maria Markkasen, 26, viideksi vuodeksi vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, salakatselusta ja -kuvaamisesta. Micke Markkasen osalla hänen aikaisemmat tuomionsa otetaan huomioon rangaistusta alentavana tekijänä.

Micke ja Iida Markkanen joutuvat kumpikin maksamaan vahingonkorvausmaksuja kärsimyksestä sekä lapsen törkeästä hyväksikäytöstä että uimahallissa kuvaamiseen liittyen uhreille.

Valtio maksaa syytettyjen asianajajien palkkiot kaksikon taloudelliseen tilanteeseen vedoten. Sen lisäksi rikosvälineet, eli parin matkapuhelimet, on tuomittu valtiolle laittoman sisällön takia.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/09af ... b775d10fd9

Eilen klo 23:03

BrittanyMur
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: Su Joulu 16, 2018 6:26 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja BrittanyMur »

poikani kirjoitti:
La Kesä 26, 2021 9:05 am
Mikäköhän Micke-hiiren aiempi rikoshistoria on?

Toivottavasti pariskunta ei levittänyt kuvamateriaalia, vaan se saatiin nyt kerättyä pois. Luultavasti turha toive.

Dopingia ja lapsia. Olisiko niin, että tällä minnillä on vähän itsetunto-ongelmia jostakin syystä...
Kumpikin osapuoli oli muun muassa levittänyt lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa kuvastoa. Kuvamateriaali oli parin itse ottamaa ja tuottamaa. Kaksikko piti hallussaan yhteensä yli 1 800 kuvaa, joissa lapsen sukupuolisiveellisyyttä esitetään loukkaavasti.
Eli valitettavasti ainakin osaa kuvista oli keretty levittää eteenpäin.🙄

Mattoapina
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 6:10 pm

Re: Mies ja nainen salakuvailivat uimahallissa ja sekaantuivat lapsiin - vuosiksi vankilaan

Viesti Kirjoittaja Mattoapina »

Voi että mua kuvotti lukea tämä juttu.

Valitettavasti miespuolinen saattaa (huom!!) olla entinen työkaverini. Veikkaan vahvasti, että tuskin kovin montaa Micke Markkasta olemassa on..

Vastaa Viestiin