Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oululainen toimitusjohtaja tuomittiin hyväksikäytöistä: Puolusteli yhdyntöjä lapsen kanssa ja yritti saada lievemmän tuomion vetoamalla yritykseensä

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kolmekymppisen oululaismiehen yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Saman päivän aikana mies tuomittiin myös toisen lapsen hyväksikäytöstä.

Vuonna 1986 syntynyt Antti Johannes Krekilä tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Tuomioon johtaneet teot tapahtuivat vuoden 2016 lopulla Oulun seudulla.

Mies oli tavannut seuranhakupalvelussa 14-vuotiaan pojan, houkutellut tämän luokseen ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhteydessä kahdella eri kerralla.

Kolmannella kerralla teko oli keskeytynyt, kun lapsen isovanhempi oli nähnyt lapsen miehen auton kyydissä ja lähtenyt jahtaamaan tätä omalla autollaan. Miehen ja pojan välillä tapahtuneeksi epäillyt rikokset olivat tuolloin ilmeisesti jo poliisitutkinnassa.

Vetosi kiintymyssuhteeseen
Mies kiisti törkeän hyväksikäyttösyytteen oikeudessa, mutta kertoi tapahtuneesta avoimesti ja myönsi olleensa lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä. Miehen mukaan lapsi oli kertonut iäkseen 15 vuotta ja ollut aloitteellinen sukupuolisuhteen aloittamisen suhteen.

Miehen puolustuksen mukaan kaksikon välillä tapahtuneet asiat eivät olleet rikos, sillä ne eivät hänen mukaansa loukanneet pojan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, eikä heidän välillään ollut merkittävää eroa iässä tai ruumiillisessa kypsyydessä. Mies väitti, että kaksikon välillä oli ”oikea kiintymyssuhde”.

Oikeus teilasi selitykset

Oikeus näki asian aivan toisin.

Käräjäoikeuden mukaan mies oli nimenomaisesti viestitellyt lapselle ainoastaan päästäkseen tämän kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Oikeuden mukaan mies käytti hyväkseen 14-vuotiaan kiinnostusta päästäkseen omiin päämääriinsä. Seurustelusta ei ollut kyse.

Lapsi oli lähettänyt miehelle seksuaalissävytteisiä viestejä, mutta oikeuden mukaan asialla ei ollut rikoksen kannalta kerrassaan mitään merkitystä, sillä vastuu on aina aikuisella.

Myös kaksikon ikäero nähtiin toisin kuin mies asian katsoi. Oikeus piti 16 vuoden ikäeroa merkittävänä.

Käräjäoikeuden mukaan asianomistaja joutui seksuaalirikoksen uhriksi seksuaalisen kehityksensä herkässä vaiheessa, mikä oli omiaan aiheuttamaan tälle erityistä vahinkoa.

Vetosi yritykseensä

Mies vetosi käräjäoikeuteen myös kertomalla olevansa yrittäjä ja työllistävänsä seitsemän henkilöä. MTV Uutisten tietojen mukaan mies on toimitusjohtajana pienessä siivousalan yrityksessä Oulun alueella.

Mies toivoi, ettei häntä tuomittaisi vankeusrangaistukseen, sillä se veisi työpaikan sekä häneltä että hänen työntekijöiltään.

Oikeus piti rikosta niin vakavana, ettei työpaikkojen menetyksellä ollut väliä tuomion kannalta.

Vuonna 1986 syntynyt Antti Johannes Krekilä siis tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ja 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Lisäksi mies määrättiin maksamaan uhrille 12 500 euroa vahingonkorvauksia.

Myös toinen tuomio
Tuomio tuli eilen. Samana päivänä Krekilä tuomittiin myös toisessa hyväksikäyttötapauksessa.

Mies oli Skype-keskustelussa saanut 11-vuotiaan lapsen riisumaan itsensä. Mies oli ottanut videopuhelusta ruudunkaappauksia. Kuvat löydettiin hänen koneeltaan.

Mies ei ollut halunnut kommentoida asiaa poliisikuulusteluissa, eikä pukahtanut oikeussalissakaan. Hän kiisti rikoksen, muttei kommentoinut asiaa laisinkaan.

Lapsi kertoi viranomaisille, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan yksinäinen ja että mies oli esittänyt hänen kaveriaan. Mies oli hänelle ventovieras.

Kiistatonta oli, että mies oli ollut lapsen kanssa yhteydessä, sillä miehen omat kasvot näkyivät lapsesta otetuissa ruudunkaappauksissa. Oikeuden mukaan näyttö riitti toteamaan, että mies oli hakenut Skype-puhelulla seksuaalista tyydytystä.

Oikeus katsoi Krekilän syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomitsi hänet 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, eli niihin voi hakea muutosta hovioikeudesta.
4.12.2020 18:07
mtvuutiset.fi
...toimitusjohtajana pienessä siivousalan yrityksessä Oulun alueella.
Ninja Service

Miehen tekemisistä oli kaksi ketjua. Ne yhdistetty
-NILS-
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8229
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Antti Juhani Krekilä, 2 vuotta 4 kuukautta ehdotonta(muuna ei voi antaakkaan tuomion pituudesta johtuen), ja perään 6 kuukautta ehdollista.

Ei vittu sentään.
Voi kiitos teille paskahousuille jotka olitte tässäkin jutussa tuomareina, ja ennen kaikkea tuossa jälkimmäisessä.
Olette oikeuslaitoksen syöpiä.
Piilohomot on in.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja aga »

Tästä siivoaja-Krekilästä ei paljoa löydy netistä juttua ainakaan mitä minuutin pari etsiskelin, mutta toinen samanniminen (eri toinen nimi tosin) on ymmärrettävästi harmissaan kun sattuu vielä asumaan samalla alueella.
Heponiemie
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Marras 09, 2019 11:10 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja Heponiemie »

Löytyi tuon firman "henkilöstöjohtaja" joka myös itse seurustelee facebookin mukaan miehen kanssa. Kannattaisi poistaa omat kytkökset tuohon ninja serviceen. Kertokaahan Krekilästä hieman tietoja jos täällä on ihmisiä jotka hänet tietää, ilmeisesti homoseksuaali joka tykkää lapsista? Tai tuomion nyt saanut 14-vuotiaan hyväksikäytöstä ja pyytänyt skypessä 11-vuotiasta LASTA riisumaan. Hieno mies kerrassaan.
Heponiemie
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Marras 09, 2019 11:10 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja Heponiemie »

Löysin kuvan.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Heponiemie kirjoitti: Ti Joulu 08, 2020 12:24 pm Löytyi tuon firman "henkilöstöjohtaja" joka myös itse seurustelee facebookin mukaan miehen kanssa. Kannattaisi poistaa omat kytkökset tuohon ninja serviceen.
Ai ettei pedofiiliä löydettäs?

Olet se sinäki sankari,neuvot lapsen panijaa poistamaan netissä tietoja itsestään.
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
Heponiemie
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Marras 09, 2019 11:10 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja Heponiemie »

Tuo firman henkilöstöjohtaja ei liity tuomioon mitenkään.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja aga »

Heponiemie kirjoitti: Ti Joulu 08, 2020 2:08 pm Tuo firman henkilöstöjohtaja ei liity tuomioon mitenkään.
Otit muuten vaan hänet mukaan keskusteluun?
Heponiemie
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Marras 09, 2019 11:10 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja Heponiemie »

Aivan on julkista tietoa kun googlaa tuon lehtijutun perusteella nimen ja firman. Siellä ne nimet kuule koreilee puhelinnumeroineen että turhaa sinä siinä itket. Mene hakemaan vaikka töitä.
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

https://www.ninjaservice.fi/

antti krekilä toimitusjohtaja
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
etoleystävä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Elo 18, 2020 3:15 pm

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja etoleystävä »

Whatsappissa näkyy tuon ällötyksen naama sivun numeron perusteella. Löytyy myös snapchatista. Snäppihän on lähinnä eniten nuorison käytössä..
tokkaukko
Christopher Lorenzo
Viestit: 1694
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja tokkaukko »

Lasten nussijat pääsee aina internettiin.

6I4C7Nq.png
6I4C7Nq.png (274.85 KiB) Katsottu 10040 kertaa

Antti Krekilä, Ninjaservice,Oulu

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Jos peli on epäreilu,älä pelaa.
etoleystävä
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Elo 18, 2020 3:15 pm

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja etoleystävä »

Petoviili vaihto tietysti heti whatsapp-kuvansa :D No, ainakin on naama tiedossa.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5150
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

kakkosurpo kirjoitti: Pe Joulu 04, 2020 8:57 pm Voi kiitos teille paskahousuille jotka olitte tässäkin jutussa tuomareina, ja ennen kaikkea tuossa jälkimmäisessä.
Olette oikeuslaitoksen syöpiä.
Toisaalta ja toisaalta. Hallituksessa kaavaillaan lakimuutosta suojaikärajan laskemisesta 12 vuoteen, joten läpi mennessään täsmälleen samasta menosta ei seuraisi mitään.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Toimitusjohtajalle 2 v 4 kk vankilaa 14-vuotiaaseen poikaan yhtymisestä

Viesti Kirjoittaja aga »

meitzi kirjoitti: Ti Joulu 15, 2020 4:20 pm
kakkosurpo kirjoitti: Pe Joulu 04, 2020 8:57 pm Voi kiitos teille paskahousuille jotka olitte tässäkin jutussa tuomareina, ja ennen kaikkea tuossa jälkimmäisessä.
Olette oikeuslaitoksen syöpiä.
Toisaalta ja toisaalta. Hallituksessa kaavaillaan lakimuutosta suojaikärajan laskemisesta 12 vuoteen, joten läpi mennessään täsmälleen samasta menosta ei seuraisi mitään.
Täysin valheellinen väite.
Vastaa Viestiin