Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Helsingin käräjä­oikeus tuomitsi albumin ja singlejä julkaisseen reggae­artistin raiskauksesta yli kahden vuoden ehdottomaan vankeus­rangaistukseen.

Helsingin käräjäoikeuden tuoreen tuomion mukaan MEGA-Ertsi-nimellä esiintyvä Eero-Lauri Aleksi Korhola raiskasi suomalaisnaisen Jamaikalla muutama vuosi sitten. 31-vuotias Korhola kiisti oikeudessa raiskauksen.
Korhola on julkaissut albumin ja singlejä sekä tehnyt yhteystyötä tunnettujen suomalaismuusikkojen kanssa. Universal Music -levy-yhtiö luonnehtii nettisivuillaan miehen olevan tunnettu tanssittavista dancehall-hiteistään.

TUOMION mukaan muusikko ja nainen joivat illan aikana alkoholia ja käyttivät kannabista. Myöhemmin yöllä he makasivat samassa sängyssä ja tekivät yhteisymmärryksessä toisilleen seksuaalisia tekoja.
Jonkin ajan kuluttua nainen havahtui siihen, että Korhola piti häntä lanteista kiinni ja oli suojaamattomassa yhdynnässä naisen kanssa.
Nainen ilmoitti, että tämä ei ollut hyvä idea ja että mies ei käytä ehkäisyä. Nainen joutui toistamaan sanomansa ennen kuin mies lopetti yhdynnän.
Tämän jälkeen nainen nukahti. Hän havahtui uudelleen siihen, että Korhola raotti hänen pakaroitaan ja kysyi suostumusta yhdyntään. Nainen ei vastannut mitään, mutta mies aloitti yhdynnän pitämällä naisen lanteista kiinni. Nainen riuhtaisi itsensä irti ja huitaisi miestä.
Korhola otti oikeuden mukaan myöhemmin vielä naista hartioista kiinni ja yritti työntää hänen päänsä jalkojen väliin. Nainen riuhtaisi itsensä otteesta irti.
Aamulla Korhola oli vielä kertaalleen suojaamattomassa yhdynnässä naisen kanssa pitämällä hänen lanteistaan kiinni. Mies lopetti teon, kun nainen sanoi kahdesti, ettei se ollut hyvä idea.

KÄRÄJÄOIKEUS piti naisen kertomusta uskottavana. Miehen teot täyttivät raiskauksen tunnusmerkit oikeuden mukaan siitä lähtien, kun nainen ilmoitti ensimmäisen kerran, ettei yhdyntä ollut hyvä idea.
Syytettä tukivat oikeuden mukaan viestitViesteistä myös ilmenee, kuinka asianomistaja on syyllistänyt itseään ja kuinka häntä on kaduttanut, ettei hän ollut pistänyt vastaan vielä enemmän”, käräjäoikeus kertoo tuomiossa viesteistä.
Lisäksi syytettä tukivat oikeuden mukaan muun muassa psykoterapiassa havaitut oireet tapauksen jälkeen.

Käräjäoikeus määräsi Korholan maksamaan uhrille yhteensä noin 15 000 euroa korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä, kivusta, ansionmenetyksistä ja terapiakuluista.

Tuomio ei ole lainvoimainen., joissa nainen kertoi tapahtuneesta ystävilleen pian tapauksen jälkeen.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000909 ... =www.is.fi

Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5262
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Pitäiskö tää herra muusikko tuntea?

Mulle on ainakin aivan neverhööd. Paitsi ei nyt enää kun luin tuon jutun.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1207
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 10:20 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja Fire »

Miksi oikeutta on käyty Suomessa eikä Jamaikalla missä rikos on tapahtunut?

Porukan petturi
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Marras 05, 2021 11:59 am

Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja Porukan petturi »

Helsingin käräjäoikeuden tuoreen tuomion mukaan MEGA-Ertsi-nimellä esiintyvä Eero-Lauri Aleksi Korhola raiskasi suomalaisnaisen Jamaikalla muutama vuosi sitten. 31-vuotias Korhola kiisti oikeudessa raiskauksen.
TUOMION mukaan muusikko ja nainen joivat illan aikana alkoholia ja käyttivät kannabista. Myöhemmin yöllä he makasivat samassa sängyssä ja tekivät yhteisymmärryksessä toisilleen seksuaalisia tekoja.
Käräjäoikeus määräsi Korholan maksamaan uhrille yhteensä noin 15 000 euroa korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä, kivusta, ansionmenetyksistä ja terapiakuluista.
Vasikoin kaiken sekä kaikki

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mitä vittua suomalaisnainen tekee Jamaikalla?

Onko lähdettä uutiselle?
????? ?? ??????.

Confusius
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: Ke Joulu 15, 2021 9:46 pm

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja Confusius »

Porukan petturi kirjoitti:
Ke Syys 28, 2022 10:16 am
Helsingin käräjäoikeuden tuoreen tuomion mukaan MEGA-Ertsi-nimellä esiintyvä Eero-Lauri Aleksi Korhola raiskasi suomalaisnaisen Jamaikalla muutama vuosi sitten. 31-vuotias Korhola kiisti oikeudessa raiskauksen.
TUOMION mukaan muusikko ja nainen joivat illan aikana alkoholia ja käyttivät kannabista. Myöhemmin yöllä he makasivat samassa sängyssä ja tekivät yhteisymmärryksessä toisilleen seksuaalisia tekoja.
Käräjäoikeus määräsi Korholan maksamaan uhrille yhteensä noin 15 000 euroa korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä, kivusta, ansionmenetyksistä ja terapiakuluista.
Oli taas piikitetty kannabista ja muututtu hulluksi. Eihän kukaan raiskaa ketään selvinpäin se on ne päihteet jotka tekee ihmisistä raiskareita. :lol: (Sarkasmia)

VonBiden
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: La Touko 21, 2022 4:05 pm

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja VonBiden »


Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja poikani »

Nyt vasta huomasin tuon nimen. Eero-Lauri. Vanhemmat (isästä ei varmaan tietoa...) pitäisi tuomita loppuiäkseen vankeuteen tuollaisesta henkisestä väkivallasta.
????? ?? ??????.

VonBiden
Neuvoja-Jack
Viestit: 595
Liittynyt: La Touko 21, 2022 4:05 pm

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja VonBiden »

poikani kirjoitti:
Ke Syys 28, 2022 10:19 am
Mitä vittua suomalaisnainen tekee Jamaikalla?

Onko lähdettä uutiselle?
https://www.google.com/search?client=fi ... MEGA-Ertsi

OKG.

segregation forever
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: La Heinä 24, 2021 11:31 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja segregation forever »

Ertsi vain toteutti rastafaria kulttuuria.

Kuva

bullitt
Remington Steele
Viestit: 225
Liittynyt: Su Joulu 27, 2009 10:58 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja bullitt »

Tähän voisi sanoa että "sattuu sittä paremmissakin perheissä"
En kyllä usko että tuomio jää voimaan tuollaisenaan.

Kasetti koetuksella
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Joulu 03, 2021 3:06 pm

Re: Raiskaava laulalaja

Viesti Kirjoittaja Kasetti koetuksella »

poikani kirjoitti:
Ke Syys 28, 2022 10:21 am
Nyt vasta huomasin tuon nimen. Eero-Lauri. Vanhemmat (isästä ei varmaan tietoa...) pitäisi tuomita loppuiäkseen vankeuteen tuollaisesta henkisestä väkivallasta.
Vanhemmat ovat kyllä tiedossa, Atte ja Eija-Riitta Korhola. Lähde vaikkapa Eija-Riitan CV.

Avatar
KokenutMies
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: Pe Tammi 01, 2021 4:07 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja KokenutMies »

Nyt näitä Suostumus-pohjaisia raiskaustuomioita alkaa tippumaan suomalaismiehille. Tässäkin tapauksessa on vain sana sanaa vastaan. Eikä todisteita, koska teko on tapahtunut toisessa maassa ja rikosilmoituksen ja teo ajallinen väli on pitkä. Lienee selvä, että jotain naisen halun vastaista on tapahtunut, mutta kuten syytetty puolustautuu, niin kyse voi olla myös parisuhdekuviosta, jossa nainen ei ole jäänyt voittajaksi. On raiskaus tietenkin mahdollista, mutta on minusta on oikeuden kannalta hyvin kyseenalaista, että naisen sana voittaa miehen. Todisteina käy oikeudessa psykologin ym. puoskareiden lausunnot, joita voi hyvin tehtailla, jos vain on riittävän röyhkeä.

Suostumus-idea on periaatteessa tuhota mies, jos nainen jälkeenpäin näin päättää. Kyllä sen pitäisi järki sanoa, että jos menet sänkyyn nuoren miehen kanssa, niin kyse on käytännössä luvasta harrastaa seksiä. Jos et halua harrastaa seksiä miehen kanssa, niin et mene hänen kanssa sänkyyn.

Azaaro
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Elo 02, 2017 1:15 am

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja Azaaro »

Olisi joutanut suorittamaan Jamaikalla tuomioita, jossain oli Jamaikalla 15v. Suomessa ei kauaa mene, kun on jo vapaana.

Kasetti koetuksella
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Joulu 03, 2021 3:06 pm

Re: Suomalainen muusikko raiskasi naisen Jamaikalla

Viesti Kirjoittaja Kasetti koetuksella »

KokenutMies kirjoitti:
Pe Syys 30, 2022 10:09 am
Nyt näitä Suostumus-pohjaisia raiskaustuomioita alkaa tippumaan suomalaismiehille.
Höpöhöpö. Eihän se suostumuslaki ole edes voimassa vielä, ja muutenkin tuomiot annetaan tekohetkellä voimassaolleen lain mukaan eikä takautuvasti uuden lain.

Vastaa Viestiin