Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Suurin osa raiskatuista on nuoria

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Olen pitkään seurannut Savon Sanomien rikosjuttuja, vaikka en siellä suunnalla asustelekaan. Pidän tämän toimittajan jutuista, harrastaa yleensä tavallista linjaa suorempaa kirjoittamistyyliä ikävistä uutisista.

On ikävää, että nuoret joutuvat näin usein raiskatuiksi, iso tekijä on kokemattomuus. Itselleni oli jostain syystä päivän selvää, että väkisin ei ketään oteta, jo siitä asti ku pippeli eka kertoja alkoi jöpöttämään ja sai karvareunuksen ympärilleen.

Ulkomaalaisten osuus on tässäkin tilastossa huomattavan suuri, vaikka uusia lukuja ei olekaan vielä saatavilla. Arabisyksy tullee näkymään selvästi vuoden 2016 luvuissa.
Kotimaa 16.10.2016 05:00
Suurin osa raiskausten uhreista on nuoria

Kuva
Kuva: Mikko Pitkänen.

Nuoret ja nuoret aikuiset joutuvat raiskausrikosten uhreiksi huomattavasti useammin kuin yli 25-vuotiaat.

Viime vuosina uhreista suurin yksittäinen ikäryhmä olivat 15–17-vuotiaat nuoret. Heistä vakavan seksuaalirikoksen uhriksi joutui 140–180 nuorta vuodessa.

Määrä ei ole viime vuosina kasvanut, vaan nuorten osuus on vaihdellut samoissa isoissa luvuissa nyt jo vuosia.

Luvuissa mukana ovat poliisin tietoon tulleet törkeät raiskaukset, raiskaukset sekä niiden yritykset. Aiemmin rikosnimikkeenä oli myös pakottaminen sukupuoliyhteyteen, mutta se muuttui raiskaukseksi syksystä 2014 alkaen.

Etenkin törkeissä raiskauksissa nuorten osuus korostuu vielä enemmän: viime vuonna uhreista lähes 40 prosenttia oli 15–17-vuotiaita ja 25 prosenttia 10–14-vuotiaita.

Törkeissä raiskauksissa lasten korkeaan määrään vaikuttaa sekin, että teko voidaan ylipäätään katsoa törkeäksi sillä perusteella, että uhri on alle 18-vuotias.

Yhä useampi ilmoitus johtaa tuomioon

Uhritutkimusten mukaan uhriksi joutumisen riski ei ole viime vuosina kasvanut: Viime vuonna 1,1 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa vastoin tahtoaan sukupuoliyhteyteen, muuhun pakotettuun seksuaaliseen käyttäytymiseen tai sellaisen yrityksen kohteeksi.

Poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on kuitenkin kasvanut paljon verrattuna esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen.

Poliisille ilmoitetuista raiskauksista myös entistä useampi johtaa nykyään syytteeseen ja edelleen tuomioon. Viime vuonna käräjäoikeudessa annettiin jokin syyksi lukeva tuomio 37 prosentissa tapauksista. 63 prosenttia ilmoituksista johti siis poliisin tutkinnan lopettamisen, syyttämättä jättämiseen tai oikeudessa hylättyyn syytteeseen.

Tiedot asiasta perustuvat Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin laajaan seurantatutkimukseen.

Sen sijaan tutkimustietoa ei löydy siitä, miksi juuri nuorten osuus raiskauksen uhreina on niin iso. Se tiedetään, että suurin osa tapauksista liittyy seurustelu- tai kaverisuhteeseen eli osapuolet eivät ole toisilleen täysin vieraita.

Osa tapauksista liittyy ensimmäisiin seurustelusuhteisiin sekä toisaalta osa ensimmäisiin alkoholikokeiluihin.

Ilmoita nopeasti

Poliisin mukaan raiskauksista ilmoitetaan poliisille nykyään melko nopeasti teon jälkeen.

– Osa ilmoituksista tulee hätäkeskuksen kautta. Osassa asianomistaja ottaa itse yhteyttä muuten poliisiin, rikoskomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista kertoo.

– Lisäksi ilmoituksia raiskausrikoksista tulee asianomistajien läheisiltä. Asiasta on keskusteltu muiden kanssa ja sitten joku muu kuten äiti tai kaveri tekee ilmoituksen poliisille.

– Rikosepäilyjä tulee poliisin tietoon myös esimerkiksi terveyskeskusten kautta.

Poliisin mukaan seksuaalirikoksista kannattaisi ilmoittaa poliisille mahdollisimman nopeasti.

– Kun soittaa heti hätänumeroon, asia tulee poliisin tietoon ja sitä päästään heti tutkimaan. Poliisi ohjeistaa, miten asia etenee. Yleisohjeena voi sanoa, ettei vaatteita tulisi vaihtaa eikä käydä pesulla.

Poliisi neuvoo asiassa eteenpäin. Yleensä asiaan kuuluvat sairaalatutkimukset pian. Myöhemmin on kuulustelujen vuoro.

– Poliisille pitää kertoa ja voi kertoa luottamuksellisesti kaikki asiaan liittyvät tiedot. Poliisi ei ihmettele mitään, mitä voi tulla ilmi.

Esimerkiksi Savon alueella useimpiin raiskaustutkintoihin on liittynyt osapuolten alkoholin käyttö. Se voi vaikeuttaa esimerkiksi sitä, miten tarkasti tapahtumista osaa kertoa, mutta ei estä poliisin tutkimuksia.

Poliisin vinkki

Poliisille kannattaa kertoa myös tapahtumien kulusta. Esimerkiksi nuoriin kohdistuvissa rikoksissa taustalla voi olla esimerkiksi nettikeskusteluja. Poliisin mukaan rikostutkinnassa tällaisetkin tiedot tulee kertoa.

– Ennalta estävänä neuvona voi sanoa, etteivät netissä kaikki ole heitä kenenä esiintyvät.

– Siksi ensitapaaminen kannattaisi sopia aina yleiselle paikalle. Lisäksi etenkin nuorten kannattaisi aina kertoa jollekin, missä on ja mitä tekee eikä lähteä kenellekään ilmoittamatta tuntemattoman nettitutun mukaan.

Tilastot epäillyistä

Poliisin tietoon tulleista raiskausrikoksista ulkomaalainen mies oli epäiltynä 24 prosentissa tapauksista viime vuonna. Määrä on kaksi prosenttia isompi kuin edellisvuonna.

Tuomioistuimissa tuomituista 76 prosenttia oli suomalaisia ja 24 prosenttia ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia vuonna 2012. Sen uudempaa tilastoa ei ole valmiina. Jakauma on sama kuin 15 vuotta aiemmin.

Kaikkiaan joka kolmas oikeuteen johtaneista raiskauksista on sellainen, että osapuolet olivat puolisoita tai seurustelivat keskenään. Noin neljäsosassa osapuolet olivat ystäviä ja vajaa viidesosa satunnaistuttavia.

Vain reilussa kuudesosassa oikeudessa käsitellyistä raiskauksista osapuolet eivät tunteneet toisiaan ennalta ennen tekoa.

Poliisin tietoon viime vuonna ilmoitetuista raiskausrikoksista 79 prosenttia tapahtui yksityisessä sisätilassa. Lopuissa tekopaikat olivat festareilla, ravintolassa, ulkona tai muussa yleisessä paikassa.

Asta Tenhunen

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Suur ... 58b06271bb
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
janita
Jane Marple
Viestit: 1008
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Suurin osa raiskatuista on nuoria

Viesti Kirjoittaja janita »

Olen pohtinut tätä asiaa joskus lähinnä juuri siltä kantilta, mikä saa tuttavien ollessa kyseessä tapahtumat etenemään siihen pisteeseen, että koskemattomuutta loukataan ja tapahtuu rikos.

Tuntuu juurikin, että kokemattomuudella voi olla iso rooli tässä. Tarkoitan sitä, että tilanteiden- ja ihmistenlukutaidot eivät ole nuorella vielä niin hyvät, että nuori aina osaisi ilmaista rajansa riittävän selkeästi ja riittävän ajoissa. Flirtistä ja fyysisestä läheisyydestä saattaa syntyä sellainen "annetaan ymmärtää"-tunnelma ja tilanne etenee liian pitkälle.

Tästä ei ole pitkä kun luin netistä jonkun tinder-prinssin blogikirjoituksen, jossa tämä oli sitä mieltä että kutsu kotiin on lupaus seksistä. Tämä sankari vaikutti olevan suorastaan raivoissaan, kun tuo ei sitten toteutunutkaan. Tässä tuo blogiteksti: https://www.kerron.fi/tinder-prinssi/su ... nuksen#ath
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1549 ... 2f9a9c885e

”Nämä tuomarit ansaitsevat koko kansan halveksunnan”, julkisuudesta tuttu tutkija haukkui suomalaista oikeuslaitosta – liitto tyrmistyi
Tänään klo 16:10

Kuva
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija roimi suomalaisen oikeuslaitoksen tuomareiden päätöksiä sosiaalisessa mediassa ja herätti runsaasti kummastelevia reaktioita.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak tviittasi korkeimman oikeuden päätöksestä kitkerään sävyyn. Lakimiesliitosta kuitenkin todetaan, että tuomioistuimen rooli on soveltaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, muuta se ei voi tehdä.
. ISMO PEKKARINEN / ULKOPOLIITTINEN INSTITUUTTI

– Nämä tuomarit eivät ansaitse mitään muuta kun koko Suomen kansan halveksunnan, tviittasi ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak maanantaina.

Tviitin yhteydessä Salonius-Pasternak jakoi uutisen, jossa kerrottiin 10-vuotiaan raiskanneen seksuaalirikollisen tuomion pysyneen ennallaan korkeimmassa oikeudessa, jonne saakka siitä oli valitettu.

Seksuaalirikollisen saama kolmen vuoden ehdoton vankeustuomio ei kaikesta päätellen ollut Salonius-Pasternakin mielestä riittävä. Tviitti herätti kummastusta monissa siihen vastanneissa, mutta sitä myös jaettiin runsaasti.

Kuva
KUVAKAAPPAUS TWITTERISTÄ

Suomessa tuomari ei kuitenkaan voi antaa sen pidempää tuomiota kuin mitä seksuaalirikoslaissa on säädetty.

Yle uutisoi vastikään siitä, millaista palautetta ja postia työtään tekevät oikeuden tuomarit saavat. Heille huudetaan, heitä huoritellaan, he saavat kotiinsa postitettuna ulostetta ja tuhkaa. Etenkin suurissa käräjäoikeuksissa työskentelevät tuomarit saavat runsaasti vihaista palautetta.

Tuomariliiton maanantaina julkistamasta kyselystä käy ilmi, että kaksi kolmesta tuomarista on työtehtävissään kohdannut epäasiallista käytöstä ja vaikuttamisyrityksiä. Lakimiesliitto julkaisi asiasta oman kannanottonsa tiistaina.

– Pahimmillaan kyse on järjestäytyneestä ja aggressiivisesta vainoamisesta. Lakimiesliitto pitää tuomareihin kohdistuvaa häirintää erittäin huolestuttavana uhkana oikeusvaltiolle. Häirintä ulottuu myös muihin oikeudenhoidon ammattilaisiin, kerrotaan Lakimiesliiton verkkosivuilla julkaistussa kannanotossa.

Kannanotossa Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Antero Rytkölä toteaa, että tuomareiden ja oikeudenhoidon toimijoiden vainoaminen on uhka oikeusvaltion toimintakyvylle ja sen nauttimalle luottamukselle.

– Vainoamisella pyritään vaikuttamaan siihen, miten rikosten tai muiden asioiden käsittely etenee oikeuskoneistossamme ja ketkä tuomarit, syyttäjät tai asianajajat suostuvat minkäkinlaisia juttuja hoitamaan, Rytkölä kertoo Lakimiesliiton kannanotossa.

Myös Suomen Poliisijärjestöjen liitto ilmaisi huolensa asiasta Twitterissä. Liiton mukaan virkamiesten maalittaminen horjuttaa pahimmillaan demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita.

SPJL vaatii rikoslain 16 lukuun lisäystä. Virkamiesten #maalittaminen horjuttaa pahimmillaan demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita #oikeus #poliisi #hallitusneuvottelut https://www.spjl.fi/liitto/ajankohtaist ... .4494.news

11.24 - 22. toukok. 2019

Iltalehdelle Rytkölä kertoo, ettei Lakimiesliitto missään tapauksessa hyväksy tuomareiden maalittamista sosiaalisessa mediassa.

– Tässä on kohtuutonta vetää yksittäisiä tuomareita tällä tavalla julkisuuden keilaan. Kysymys on kuitenkin siitä, että tuomioistuimen rooli on soveltaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, muuta ei tuomioistuin voi tehdä, Rytkölä sanoo.

Rytkölän mukaan arvostelussa käydään kiinni henkilöön – eli esimerkiksi päätöksentekijään – kun oikeampaa olisi arvostella tuomiota, jos siihen on aihetta.

– Silloinkin on kysymys siitä, että tuomioistuin on meidän oikeuskäytäntömme mukaan sidottu lainsäädäntöön, jolloin monesti on kysymys siitä, mitä eduskunnassa on säädetty, Rytkölä toteaa.

Tuomareita moittivassa keskustelussa on Rytkölän näkemyksen mukaan viittauksia siitä, että lait kaipaavat viilaamista.

– Keskustelu osoittaa myös sen, että seksuaalirikoslainsäädäntö kaipaa kokonaisuudistuksia ja siinä mukana sitä, että muun muassa rikosten nimistä käytettäisiin yleiskieltä. Silloin näiden asioiden käsittely olisi helpompaa.

”Oikeusvaltio on erittäin tärkeä asia, mutta...”
Pääasiallisesti eduskunnan – eli Suomen lakeja säätävän tahon – rahoittamassa ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevän tutkijan kärkevä tviitti herättää siis syystäkin kummastusta. Salonius-Pasternakille todettiin Twitterissä, että tviitti olisi ehkä syytä poistaa. Sille hän ei kuitenkaan nähnyt syytä.

– Oikeusvaltio on erittäin tärkeä asia, mutta liian usein oikeuslaitoksessa töissä olevat (hyvin eri asia) ovat esimerkiksi raiskauksiin liittyvissä asioissa menettäneet kyvyn nähdä mikä on oikeutta. He Tulkitsevat lakia, vastasi Salonius-Pasternak.

Kuva
KUVAKAAPPAUS TWITTERISTÄ
Kun Iltalehti viimein tavoitti vaikeasti tavoitettavan Salonius-Pasternakin kommentoimaan asiaa, oli hänen vastauksensa ristiriitainen.

– Toimiva oikeusjärjestelmä ja oikeuslaitos ovat demokratian kulmakivi. Suomen oikeusjärjestelmä on yksi maailman parhaista ja arvostan sitä erittäin paljon, kirjoitti Salonius-Pasternak eleettömässä sähköpostiviestissään.

Toimittajan lähettämiin tarkentaviin kysymyksiin Salonius-Pasternak ei vastannut.

Salonius-Pasternakin esimiehen, ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan Salonius-Pasternakin tviitti ei ole ongelmallinen.

– Puheenaihe ei liity sillä tavalla Salonius-Pasternakin toimenkuvaan, joten vedän johtopäätöksen, että hän on puheenvuoron käyttänyt yksityishenkilönä, Tiilikainen toteaa.

– Aihe liittyy aivan muuhun kuin hänen toimenkuvaansa täällä ulkopoliittisessa instituutissa. Ihmisten toimenkuvan hoitamiseen liittyy tietyt säännöt ja periaatteet. Keskustelunaihe ei niihin liity, niin tulkitsen tämän yksityishenkilön sanomaksi, Tiilikainen jatkaa.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tuo Palsternakan tviitti koski siis tätä tapausta:
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=22379
Raiskaussyyte taisi tuossa kaatua muotoseikkoihin.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6668
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000667 ... ad0bee5e18

Seksuaali­rikoslain uudistusta kuvataan taantumukselliseksi, lapsiuhrien aseman pelätään heikentyvän: ”Viimeksi tämän tyyppisiä kannanottoja esiintyi noin 100 vuotta sitten”

Kriitikoiden mukaan suojaikäraja laskisi käytännössä 16 vuodesta 12 vuoteen. ”Tämä on merkittävä lapsiuhrin asemaa ja oikeusturvaa heikentävä ehdotus – suorastaan taantumuksellinen ”, muotoilee raiskauskriisikeskus Tukinainen.

Oikeusministeriön työryhmä ehdotti heinäkuussa, että alle 12-vuotiaaseen kohdistunut seksuaalinen teko tuomittaisiin aina lapsenraiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena lapseen. Taustalla on tapaus, jossa oikeus ei tuominnut sukupuoliyhteyttä 10-vuotiaan kanssa raiskauksena.


16.10.2020 6:55

SEKSUAALIRIKOSTEN uhreiksi joutuneiden lasten asema heikkenee, jos oikeusministeriössä valmistellut muutosehdotukset tulevat voimaan. Näin arvioivat useat tahot laajalla lausuntokierroksella.

Ehdotukset ovat herättäneet huolta ja jopa tyrmistystä. Uudistuksen jälkeen rangaistukset erityisesti 12–15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvista vakavista seksuaalirikoksista lievenisivät.

Moni tulkitsee, että nykyinen 16 vuoden suojaikäraja heitetään käytännössä romukoppaan ja ikäraja laskee 12 vuoteen.

Oikeusministeriön työryhmä ehdotti heinäkuussa, että alle 12-vuotiaaseen kohdistunut seksuaalinen teko tuomittaisiin aina lapsenraiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena lapseen.

Lapsen vapaaehtoisuutta ei tällöin arvioitaisi.

Taustalla on paljon keskustelua herättänyt tapaus, jossa oikeus ei tuominnut sukupuoliyhteyttä 10-vuotiaan kanssa raiskauksena.

Tekijä tuomittiin kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta syyte törkeästä raiskauksesta ei menestynyt. Tämä johtui siitä, että pikkutyttö ei vastustanut hyväksikäyttäjäänsä.

LAINMUUTOS veisi lausuntojen mukaan uusiin ongelmiin. Käytännössä se tarkoittaisi, että käräjäsaleissa arvioitaisiin jo 12-vuotiaiden lasten vapaaehtoisuutta seksuaalisiin tekoihin.

Syyttäjät ovat keränneet esimerkkejä tilanteista, jotka uusien pykälien myötä tuomittaisiin nykyistä lievemmin.

”Jos 12-vuotias tyttö haluaa omasta tahdostaan seurustella ja olla sukupuoliyhteydessä keski-ikäisen miehen kanssa, joka ei kehota, taivuttele tai houkuttele lasta, teko ei olisi säännösten mukaan rangaistava lapsenraiskauksena”, Pohjois-Suomen syyttäjäalue toteaa.

Teko tuomittaisiin todennäköisesti sukupuoliyhteytenä lapsen kanssa. Vankeusrangaistus voisi vaihdella neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.

Nykyisen lain mukaan teko tuomittaisiin todennäköisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, jolloin rangaistus olisi yhdestä vankeusvuodesta kymmeneen vuoteen.

”Yleisesti huolestuttaa, että uudistus heikentää huomattavasti 12–15-vuotiaiden lasten asemaa, jos lapsi on itse aktiivinen ja suostuva osallistumaan sukupuoliyhteyteen. Tämän ikäisen kyky päättää seksuaalisesta toiminnasta ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisella”, Pohjois-Suomen syyttäjäalue jatkaa.

ITÄ-SUOMEN syyttäjäalue on samoilla linjoilla ja huomauttaa, että uudistus näyttää lieventävän rangaistuksia myös lapsiin kohdistuvissa raiskauksissa.

Se antaa esimerkin. Jos 15-vuotias lapsi raiskataan pitämällä hänestä kiinni, teko täyttää nykyisin törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön ja minimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Uudistuksen jälkeen sama teko täyttäisi lapsenraiskauksen tunnusmerkistön ja minimirangaistus olisikin vain kaksi vuotta.

”Onko tämä uudistuksen tarkoitus?”

Itä-Suomen syyttäjäalue huomauttaa, että uudistuksen jälkeen lasta syyllistettäisiin hänen omasta toiminnastaan. Käräjäsalissa keskityttäisiin selvittämään, halusiko lapsi seksiä ja lähtikö hän mukaan vapaaehtoisesti.

”12–15 vuotiaita vastuutetaan varsin pitkälle seksuaalisista ratkaisuista ja asioista, joilta heitä on tähän saakka katsottu tarpeelliseksi suojata iän ja kehitystason vuoksi.”

SYYTTÄJÄT tulkitsevat, että sääntely tehdään vain yhden tavoitteen saavuttamiseksi: tarkoitus on estää seurustelevia nuoria joutumasta turhaan rikosprosessin kohteeksi.

”Mietinnön perusteella jää epäselväksi, millainen taustaselvitys tämän huolen takana on.”

Nykyisinkään rangaistusta ei tuomita tilanteissa, joissa kyse on suunnilleen samanikäisen nuorten keskinäisistä suhteista, vaikka toinen osapuoli olisi alle 16-vuotias.

Professori Johanna Niemi Turun yliopistosta esittää, että vastuuta rajoittava säännös rakennettaisiin sen varaan, onko nuorten kesken ollut tasavertainen seurustelusuhde.

”Tiedossani on, että suhteesta 15-vuotiaan kanssa on jätetty syyttämättä, vaikka ikäero on ollut varsin selvä, jos kysymys on ollut ’vanhanaikaisesta’ seurustelusta, jossa on ensin tutustuttu, sitten seurusteltu, halailtu, huolehdittu ehkäisystä ja jossain vaiheessa päädytty seksiin. On ymmärrettävää, että ei tällöin ole mitään syytä ryhtyä rikosoikeudellisiin toimiin.”

MYÖS OULUN käräjäoikeus varoittaa, että tutkinnan ja oikeudenkäynnin painopiste on muutoksen takia siirtymässä lapsen käytöksen selvittelyyn. Nykyisin poliisitutkinnan ydin on vain se, tapahtuiko yhdyntää vai ei. Mitään merkitystä ei ole sillä, oliko lapsi ”vapaaehtoinen”, oikeus toteaa.

”Käsityksemme mukaan 0–14-vuotiaat lapset eivät voi pätevästi antaa suostumusta itseensä kohdistuvaan rikokseen.”

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen mukaan ehdotuksessa otetaan reipas loikka sadan vuoden taakse.

”Viimeksi tämän tyyppisiä kannanottoja esiintyi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella eli siis noin 100 vuotta sitten, kun vuoden 1889 rikoslain mukaan kysyttiin 12-vuotiailta, ’ovatko he haureuteen antautuneet?’ Tämä on merkittävä lapsiuhrin asemaa ja oikeusturvaa heikentävä ehdotus – suorastaan taantumuksellinen. ”

Helsingin käräjäoikeus kysyy, antaako ehdotus liian suoran viestin, että 12-vuotiaan sukupuoliyhteydet ovat hyväksyttäviä.

”Tämän ikäisillä harvoin on pitkiä seurustelusuhteitakaan, jotka puoltaisivat ikärajan laskemista näin alas. Käräjäoikeus ei pidä ikärajan laskemista 12 vuoteen perusteltuna.”

MINISTERIÖN työryhmä päätyi ehdotukseensa tietoisesti, sillä työryhmässä edustettuna ollut ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kiinnitti eriävässä mielipiteessään huomiota lasten aseman heikkenemiseen.

Amnesty painotti, että vastuu lapsen häiriöttömästä kehityksestä on vanhemmalla osapuolella, erityisesti aikuisella. Kun kyse on lapsen kehitystä vahingoittavista teoista, lapsen aloitteellisuudelle ei tulisi antaa näin suurta painoarvoa.

Monet jakavat lausuntokierroksen perusteella Amnestyn huolen uudistuksen vaikutuksista lapsiin. Lausunnoissa 12 vuoden ikärajaa pidettiin aivan liian alhaisena. Tätä mieltä oli esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto.

”Ruotsissa lapsenraiskauksen ikäraja on 15 vuotta, ja tämä ikäraja tulisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Naisjärjestöjen keskusliiton mielestä ikärajan tulee olla ehdoton, jolloin vapaaehtoisuutta ei käytännössä arvioida, vaikka kyse olisi vain hieman alle ikärajan olevasta lapsesta.”

Liitto myös vaatii, että ikärajaa tulee soveltaa riippumatta siitä, tiesikö vastaaja uhrin ikää. Samaa esittävät monet muut.

SYYTTÄJÄT esimerkiksi pelkäävät, että jopa 10-vuotiaiden lasten vapaaehtoisuutta jouduttaisiin arvioimaan, kun vastaaja kiistää tienneensä lapsen todellisen iän.

Siksi moni esittää, että vastuu olisi ankara. Tuomio siis voisi tulla, jos ei ole vaivautunut selvittämään lapsen ikää.

Lapsia koskevat säännökset saavat arvostelua sekavuudesta. Esimerkiksi syyttäjät huomauttavat, että lapsi tarkoittaa milloin mitäkin.

”Lapsi voi tarkoittaa alle 16-vuotiasta, alle 12-vuotiasta, 12–15-vuotiasta, 16–18-vuotiasta tai henkilöä, jonka on perusteltua syytä olettaa olevan alle 18-vuotias”, syyttäjät listaavat.

Monien lausunnonantajien mielestä myöskään keinot 16–17-vuotiaiden lasten suojelemiseksi eivät ole riittäviä. Muun muassa ulkoministeriö korostaa, että kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Suomella on velvollisuus suojella heitä seksuaaliselta riistolta.

16–17-vuotiaiden asema liittyy ehdotukseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Myös se herätti paljon arvostelua.

Ehdotuksen mukaan seksuaalisena hyväksikäyttönä tuomittaisiin muun muassa tilanne, jossa tämän ikäinen taivutellaan esimerkiksi töissä tai vapaa-ajantoiminnassa yhdyntään.

”16–17-vuotiaiden lasten suojelemiseksi ei ole riittävää, että valta-aseman väärinkäytön avulla tehdyt raiskaukset tuomitaan seksuaalisena hyväksikäyttönä”, tiivisti Naisjärjestöjen keskusliitto.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6454
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Toihan on juurikin sitä mitä viherkommunistit ovat ajaneet, siis suojaikärajan poistoa, kumoamista.
Sairasta yhteiskunnassa jos pitäisi pedofiilit hyväksyä normi yhteiskuntaan.
Ei muuta kuin nimet esiin ketkä ovat olleet tämän lakimuutoksen takana.
Nyt se on saatu pimitettyä tähän lakiuudistuksen piikkiin.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Paikalliset 16.10.2020 9:11

HS: Uusi laki käytännössä laskisi suojaikärajan 12 vuoteen – Käräjillä arvioitaisiin jo 12-vuotiaiden lasten vapaaehtoisuutta seksuaaliseen tekoon

Seksuaalirikoslain uudistusehdotus on muun muassa käräjäoikeuksissa ja naisjärjestöissä otettu jopa tyrmistyneenä vastaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Seksuaalirikoslain uudistus uhkaa heikentää nuorten uhrien asemaa, kertoo Helsingin Sanomat. Näin pelkäävät useat tahot, muun muassa Raiskauskriisikeskus Tukinainen, lain lausuntokierroksella.

Lakimuutoksen jälkeen rangaistukset erityisesti 12–15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvista vakavista seksuaalirikoksista lievenisivät.

Moni tulkitsee HS:n mukaan, että nykyinen 16 vuoden suojaikäraja laskee jatkossa 12 vuoteen.

Oikeusministeriön työryhmä ehdotti heinäkuussa, että alle 12-vuotiaaseen kohdistunut seksuaalinen teko tuomittaisiin aina lapsenraiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena lapseen. Lapsen vapaaehtoisuutta ei tällöin arvioitaisi.

Tämä aiheuttaa ongelman kuitenkin 12–15-vuotiaisiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla, sillä asiantuntijoiden mukaan käräjäsaleissa alettaisiin arvioida jo 12-vuotiaiden lasten vapaaehtoisuutta seksuaalisiin tekoihin ja huomio kohdistuisi tekijän sijasta uhriin.

– Yleisesti huolestuttaa, että uudistus heikentää huomattavasti 12–15-vuotiaiden lasten asemaa, jos lapsi on itse aktiivinen ja suostuva osallistumaan sukupuoliyhteyteen. Tämän ikäisen kyky päättää seksuaalisesta toiminnasta ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisella, Pohjois-Suomen syyttäjäalue toteaa lausunnossaan HS:n mukaan.

Asiantuntijat katsovat, että lakiehdotus todennäköisesti pitää sisällään ajatuksen, että seurustelevat nuoret eivät joutuisi rikostutkintaan, mutta nykylainkaan mukaan samanikäisten ja kehitystasoltaan samanlaisten nuorten seurustelusuhteista ei anneta tuomioita.

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3136456

Linkki HS uutiseen:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006671029.html

Mitä mieltä minfolaiset tästä uutisesta on? Itse koen asian pöyristyttävänä. alle 16 vuotias on vielä lapsi, jolta puuttuu aikuisen elämänkokemus, minkä vuoksi sellaista asiaa, kuin vapaaehtoisuus, ei tulisi alkaa arvioimaan oikeusasteista SERI-asioiden yhteydessä. Tämä tosiaan kääntää huomion tekijästä uhriin ja hyvin nöyryyttävällä tavalla.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Hermione kirjoitti: Ma Loka 19, 2020 9:46 am

Mitä mieltä minfolaiset tästä uutisesta on? Itse koen asian pöyristyttävänä. alle 16 vuotias on vielä lapsi, jolta puuttuu aikuisen elämänkokemus, minkä vuoksi sellaista asiaa, kuin vapaaehtoisuus, ei tulisi alkaa arvioimaan oikeusasteista SERI-asioiden yhteydessä. Tämä tosiaan kääntää huomion tekijästä uhriin ja hyvin nöyryyttävällä tavalla.
Toivottavasti tämä vielä muuttuu ja lopullinen laki ja sen myöhempi tulkinta ja soveltaminen on sitten jotain muuta.

Raja pitäisi olla yksiselitteinen ilman mitään arviointia suostumuksesta ja erityisesti suuremmalla syyllä sellaisissa tapauksissa joissa kyse on lähes yksinomaan jostain seksuaalisesta toiminnasta.

Sitä voi vain miettiä millaisia tilanteita on edessä ja millaisia tuomiot ovat kun jonkun aikuisen taivuttelemalta teiniltä tivataan oliko hän tilanteessa vapaaehtoisesti.

Usein vaan tuntuu seksuaalirikosten kohdalla että liikaa pidetään tekijän puolta ja annetaan kuvaa että tekijä olisi jotenkin vahingossa tai puolihuolimattomasti ajautunut tilanteeseen ja uhrit olisivat saaneet toisen ansaan huikeiden korvausten tai kiristyksen toivossa.
Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Niinpä. Seksuaalirikos on kauhea asia minkä ikäiselle uhrille tahansa. Mutta minun oikeustajuni ei hyväksy sitä, että lapsia seksualisoidaan aikuisten ihmisten toimesta oikeusasteissa. Sehän on kuin uusi hyväksikäyttö.

Aikuisten pitää kyetä ymmärtämään, että lapsilta puuttuu aikuisten elämänkokemus ja heitä pitää suojella muun muassa juuri tämän takia. Alle 16 vuotias on vielä niin fyysisesti kuin psyykkisesti kehitysvaiheessa. Tämä on mielestäni itsestäänselvyys mutta äärimmäisen kieroa on, jos aikuiset lainoppineet eivät tällaista kykene ymmärtämään.

Minulle tulee mieleen tästä suojaikärajan laskemisesta pari hyvin huolestuttavaa skenaariota: ollaan
1) siirtymässä kohti pedofilian hyväksymistä tai
2) alistumassa pohjoismaiselle oikeuskäsitykselle vieraalle lainsäädännölle (esim. sharia)
blindpedestrian
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

Jotku tainneet varoitellakki, että kohta ne alkaa ajamaan pedofiliaaki lailliseksi. Noh eiköhän tähän maailmaan joskus jotain järkeä saada
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Analysoin monesti asioita miettimällä sitä kuka jostain hyötyy. Tuo kaava johtaa tässä kyllä kiistämättä sekä seksuaalirikoksia tekevän porukan kannoille, että myös heidän, joka ei halua näiden joutuvan kantamaan seksuaalirikollisen leimaa sikäli, kun sellaista Suomessa näissäkään oloissa edes on ja kun suunnitteilla on myös tekijöiden nimienkin hautaaminen, niin kovin sairaalle kuulostaa tämän hallituksen toimet. Melkein laittaa toivomaan, että kopsahtaisi omaan nilkkaan, kun joku uhriksi kuitenkin joutuu. Ja tahti on valitettavasti ollut kiihtyvä.

Toki tällä muutoksella saadaan myös seksuaalirikostilastoja siistittyä. Ei vaan voi ymmärtää, että tämä voisi hyödyttää lapsia.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3045
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Onko uuden lakiuudistusehdotuksen takana 1) arviointivirhe jolla koetettiin varmistaa ettei enää jatkossa käy kuten 10-vuotiaan seksuaalirikostapauksessa vai onko ehdotuksen takana 2) jotakin ideologiaa ja suunnitelmallista lasten seksuaalisen valmiuden hyväksyttämistä osaksi järjestelmää. Ei pysty sanomaan, ihmettelen kyllä suuresti, että jos lähdetään 1) mukaan ajattelemaan, niin miten he eivät olisi asioita pohtiessaan ja tutkiessaan huomanneet sen menemistä päinvastoin huonompaan suuntaan nykyisestä.

Ratkaisu varmaan olisi se, mitä HS:n artikkelissa ehdotettiin, että lastenraiskaamiseen menevä ikäraja voitaisiin laittaa menemään 15-rajapyykiltä. Silloin se suojaisi lapsia niin, ettei heidän valmiuksiaan alettaisi puolustelemaan vaan lasten koskemattomuutta kunnioitettaisiin lain tasolla. Jos ikäraja menisi 12 -vuoden tasolla, se ei riitä ja jättää nimenomaan 12-16 vuotiaat kohderyhmäksi.

Asioita ei saisi huonontaa vaan parantaa.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

En tiedä mitä lakimuutos tuo tullessaan, mutta yleinen ilmapiiri on se, että lapset altistetaan tarkoituksella seksille, eikä pelkästään sille kauniille seksille, mikä on yhteiskuntia ylläpitävä asia, vaan jollekin aivan muulle. Muistetaan Oulun seksikoulu lapsukaisille, joita koulutetaan ilmeisesti niiden kaikista hädänalaisimpien lapsukaisten varalta seksin erikoisuuksiin, jotka on omasta mielestäni varattu meille aikuisille ja niitä voidaan harrastaa vapaasta tahdosta ja iloiten. Lapset eivät tarvitse tuollaista tietoa, vaan heidät tulee opettaa miten toimia, jos joutuu seksuaalisen ahdistelun uhriksi.

Mielenkiintoista, mutta erittäin ikävä aihe tutkia, koska pian on itse tutkittavien listoilla.
Olen lukenut ja itsekin havainnut merkkejä siitä, että "seksuaalisen vapauden aikakautena", jolloin kuka tahansa saa päättää vaikkapa sukupuolensa, seuraavana listalla on lasten saaminen vapaaksi riistaksi himokkaille ja limaisille pedofiileille. Toki joissain kulttuureissa tämä edistyneisyyys on ollut tavallista elämää jo vuosikaudet ja se aiheuttaa nyt hieman kitkaa heidän tunkeuduttua loisimaan jopa maailman rasististimpaan Suomeen, missä jo lapset ovat valkoisen ylivallan sotureita, kuten palstan aktiivit tietävätkin. Tähän on kuitenkin alettu ajamaan muutosta ihan ylhäältä lähtien, kun erilaisia perversion muotoja on sisällytetty opetussuunnitelmaan, eikä moni vanhempi varmaan edes tiedä, että heidän lapsilleen saatetaan ylistää transsukupuolisuuden ihanuudesta tai vaikkapa kuinka on ihan tavallista, että Abdi rakastelee Markun kanssa.

Paitsi EII noin, anteeksi, eihän noin voi todellakaan sanoa tai tulee raippaa, eihän Abdi voi rakastella vapaasti Markun kanssa, sillä se on sharian mukaan ankarasti Haram, mutta jollain helvetin konstilla nämä al-Zubaidit oikeuttavat itselleen ja muille miehille, kun en ole kuullut ikinä missään islamilaisen kulttuurin ihmisten tuomitsevan, saati yrittävän lopettaa lapsiin kohdistuvan kovan seksitoiminnan! Nythän lapset ovat islamilaisten miesten seksuaalisen hätätilan purkuputkina joka päivä, koska esiin näistä tulee vain jäävuoren huippu. Huppuakat taas kyyhöttävät omasta tahdostaan huppunsa sisällä turpakii piilossa, eivät kuule, eivät näe mitään. Kyseessä hieman sama ilmiö kuin siinä, ettei islamilaisissa maissa ole tilastojen mukaan mitään ongelmaa naisiin tai lapsiin kohdistuvassa seksuaalisessa väkivallassa?

Sitten vielä päälle nämä länsimaiset perverssit, jotka jakavat niin lapsia kuin mitä sairaimpia seksivideoita ja joiden toimintaa pyritääm Tässä NAMBLA-järjestössä ei ole kuitenkaan islamilaisia vaikuttimia, vaikka en lainkaan epäile, etteivätkö he olisi touhussa kuitenkin mukana, ainakin ne "länsimaistuneet maltilliset". Järjestöstä pian lisää.
Yhtenä esimerkkinä lapsiseksin normalisoinnista ja lapsen seksuaalisesta esineellistämisestä oli sen nuoren Turon tms. valinta vuoden homomieheksi oliko vuonna 2017, kun lapsi oli vasta 16-vuotias hinttarin alku. Hän oli kuitenkin äitinsä tukemana täysin varma, että homona elely ja sillä rahastaminen on ihan jees, kun tämä Turohan oli joka helvetin paikassa useamman vuoden haastatteluissa, missä kertoi lähinnä seksuaalisuudestaan. En tosin tiedä miksi, koska ei tuon ikäinen sellaisesta vielä mitään tiedä, mutta mikäs siinä jos sillä saa massia ja seuraajia, ihan fanejakin ja varmaan moloa, imuutusta tai pebaakin, riippuu mieltymyksistä?

Seksuaalisuuden ääripäistä ja erikoisuuksista, poikkeavuuksista pyritään tekemään normaalia ja ajatus takana onkin ihan hyvä eli mielisairauksien vähentäminen, kun ei tarvitse "piilotella". Tällä vaikuttaa kuitenkin olevan myös ei-toivottuja seurauksia, eli muuten heteroiksi kasvavien nuorten muuntuminen joksikin muuksi, USAssa on jo räjähdymäinen ja ennennäkemätön ilmiö, missä tyttölapset alkavat miehiksi, hormonihoídot lähtee päälle, eikä vanhemmat voi sitä estää. Luoja tietää, mikä heidän seksikokemuksensa sitten on, kun on tyttö, mutta hormonit tekevät fyysisesti miehekkäiksi ja muuttavat myös luonnetta. Tämä on seurausta normalisoinnista ja somevaikuttajista, jotka ovat transsukupuolisuuden yksisilmäisellä

Lisäksi propagandaan on valjastettu valtion taholta yle, mikä pyrkii normalisoimaan oikeastaan kaikkea muuta kuin tavallista miehen ja naisen välistä rakkautta, näissä tuodaan ylen tuotannossa usein esiin ongelmia, mitä toki normaalielämässäkin on, mutta tuoko yle esiin ongelmia, mitä liittyy vaikkapa sukupuolenvaihtoon vuosien päästä tai homosuhteiden hirvittävän yleisiin ongelmiin, ne ovat ylen propagandassa tabu. Oletan, että tällä kaikella on vaikutus niin ihmisten seksuaalisuuden tuntemuksiin, kuin pariutumisviettiin ja lisäytymiseen.
*) Homoparien onnea taas nostatellaan, eikös se yksi entinen kansanedustajakin hommannut jotain kiihotusväylää pitkin lapsen, kun tuskin se sitä sai kumppaniinsa itämään, mutta nyt on sitten taksiajelut eduskunnan luottokortilla ohi, mutta kun miehen täytyy säilyttää elintasonsa, niin sitten otetaan lainoja, joita ei makseta takaisin ja ihan pian olla tilassa PA, eikä vippejä enää heru?

Voi lapsiraukkaa, missä myllerryksessä lieneekään ja voi vain toivoa, että hän kasvaa suoraan toisin kuin kasvattajansa, kun kohta ollaan paitsi vähän sekaisin myös varattomia, ellei sitten joku anna palkintovirkaa, koska onhan hänellä melko hyvät intersektionaalisen feminismin pojot eli uhripisteet. Varmaan ne laikut päässäkin jo nostavat arvoa yksistään, orvaskedestä, yksinhuoltajuudesta tai seksuaalisuudesta nyt puhumattakaan. Toivotaan, että yleensä useita seksisuhteita lyhyessä ajassa läpikäyvä homous ei ole tämän herran juttu, vaan hän keskittyy oleelliseen, sillä jatkuvassa jyystökaverin vaihtelussa ei lapsi varmaan koe oloaan turvalliseksi ja siinä saattaa riski kasvaa, että jonkun hätätila on niin suuri, että iskän sijasta töräytetäänkin lasta?
No tuskin vastuullinen yh-mies lasta paikalla silloin pitää, kun tällainen kumppani on talossa, mutta siitä vastuullisuudesta ei enää juuri paljon näyttöjä ole. Toki tilanne on sellainen, että huostaanotto ei tulisi kysymykseen, sillä silloin razismikirkuna olisi varmaan suhteessa sama kuin huumeukko Floydin överit pahantahtoisesti leikatun videon jälkeen.


Lapsista tehdään yhä enemmän seksiobjekteja ja nyt, kun hmoseksuaalisuus on täysin ok, transuilu on in ja sitä ollaa ajamassa valtavirtaan monelta taholta, jopa lapsien itsensä transsukupuolisuuteen, kun nämä kipuilevat teiniongelmiensa kanssa ja joku vaikutusvaltainen taho (=somejulkkkis, jolla helvetisti seuraajia) sitä ratkaisuksi ahdistukseen suosittelee, niin kohta ollaankin jo lääkärillä muutosprosessia vaatimassa. Sukupuoltenmuutoksen tulevat taatusti lisääntymään myös Suomessa, koska lapset seuraavat samoja somevaikuttajia, joilla voi olla ikäviä vaikutuksia vaikeassa vaiheessa oleville murkkuikäisille. Siinä ei ole mitään pahaa jos mies Lumijoelta haluaa olla nätti nainen, mutta lapsille sukupuolenvaihdokset eivät kuulu. Dave Rubinin* ohjelmassa on vieraana ihanan kaunis Nainen, Abigail Shrier, joka kirjoitti kirjan ‘Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters’ eli "Peruuttamaton vahinko: Transsukupuolinen mania/hulluuss, joka viettelee tyttäriämme.
Mistä ihmeestä johtuu ennennäkemätön nuorten tyttöjen, jopa tyttöporukoiden muuntuminen transmiehiksi tms.jpg
Mistä ihmeestä johtuu ennennäkemätön nuorten tyttöjen, jopa tyttöporukoiden muuntuminen transmiehiksi tms.jpg (35.12 KiB) Katsottu 1655 kertaa
https://youtu.be/YIFdWhRwfFg
(videoon saa englanninkieliset tekstit, mikä auttaa vähemmän enkkua jankanneita)

Kirjassa kerrotaan uudesta ilmiöstä, missä tavallisten perheiden tytöt oireilevat ja päätyvät muuntumaan miehiksi (ilmiö nelinkertaistunut vuosien 2016-2017 välillä). Tällaista ei olla aiemmin nähty, vaan kirjassa etsitäänkin syytä muutokselle. Syy johtuu pääosin somesta, mikä on aika yllättävää itselleni ainakin, että somevaikuttajilla on tuollainen valta. Toki asiaan liittyy murrosikä ja ahdistusta poistavat mieshormonit, jotka johtavat tyttöjä kuvittelemaan, että he tekevät oikein, kun olo hetkellisesti paranee. Mutta entäs loppuelämä?

Erikoinen ilmiö oli myös, että kirjan tullessa myyntiin woke-silakat aloittivat raivonsa ja kirja vedettiin kertaalleen markkinoilta "transfobiaan" vedoten, vaikka kirjassa ei todellakaan ole sellaisesti kysymys, mutta onhan se nähty, mikä tuon porukan kyky on lukea ja käsitellä tietoa. Kaikki on jotain fobiaa tai valkoista ylivaltaa, ellei siinä ylistetä tiettyjä asioita. Tämä oli todella mielenkiintoinen pätkä ja suosittelen ainakin tyttölasten vanhemmille, niin tietää vähän edes mitä on kysymys, jos ongelma hyppäisi yhtäkkiä silmille.

Olen törmännyt vastaväitteisiin, että ei, ei mitään tällaista suunnitelmaa ole ja että olen vaan itse kateellinen, kun en saa alaikäisiltä pojilta seksiä. Omalla kateellisuudellani ei ole merkitystä, enkä ole sellaista tuntenut, koska tykkään oikean ikäisestä naisesta, mutta tällainen lapsiseksin normalisointiin pyrkivä ryhmä on todellakin olemassa! Lue itse:
Kuva
"NAMBLA (North American Man/Boy Love Association) on yhdysvaltalainen järjestö, joka ajaa pederastian, aikuisten miesten ja nuorten poikien välisten seksisuhteiden sallimista. Järjestö on perustettu vuonna 1978. NAMBLA:n tavoite on saada hyväksyntä (vanhempien) miesten ja (nuorempien) poikien välisille suhteille korostamalla tällaisten suhteiden vapaaehtoista luonnetta. Lisäksi NAMBLA julistaa ”kaikenikäisten oikeutta nauttia omista ruumiistaan kenen ja minkä ikäisen henkilön tahansa kanssa”.
https://fi.wikipedia.org/wiki/NAMBLA

Lapsiseksijärjestön historiikista kertoo Vice:
Kuva
NAMBLAN lehdistökonferenssi 1982.
https://www.vice.com/en/article/7bd37e/ ... -to-nambla (pidempi englanninkielinen juttu, missä kerrotaan näiden historiaa.)

NAMBLASTA on myös vanha ja omiin silmiini kovin erikoinen, aika häiriintynyt video, missä kerrotaan että pedofilian puolesta ollaan taisteltu Euroopassa jo 50-luvulta lähtien esimerkiksi Hollanissa. On se touhua, mutta sinällään kyllä hienoja miehiä, etteivät ole sentään valkoisen ylivallan uhkaa rakentamassa, vaan ihanaa rakkautta!
Jopa South Park otti lapsiseksijärjestön hampaisiinsa - mallia näyttää Cartman.jpg
Jopa South Park otti lapsiseksijärjestön hampaisiinsa - mallia näyttää Cartman.jpg (27.49 KiB) Katsottu 1655 kertaa
https://www.youtube.com/watch?v=Ygrd29-_O3I

Lapsiseksistä pyritään tekemään kaunista. Tämän kuvan löysin porukan toiminnan estämiseen pyrkivän addressin sivulta:
Kuva
Tällaista mainosta maailmalla - järjestön tavoitteet lapsiseksin normalisoinniksi pyritään eliminoimaan, vaikka LGBTQA-porukka onkin lapsirakkaita ollut tukemassa.
https://www.change.org/p/city-goverment ... rect=false (Sava Our Children - pelastakaa lapsemme, tällaista otetta toivoisi myös Suomessa, kun täällä haudataan ongelmat ja suojellaan pedoja!)

Loppuun kevennys:
Jopa South Park otti lapsiseksijärjestön hampaisiinsa - mallia näyttää Cartman.jpg
Jopa South Park otti lapsiseksijärjestön hampaisiinsa - mallia näyttää Cartman.jpg (27.49 KiB) Katsottu 1655 kertaa
https://youtu.be/iQRBvuwt1XA
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
utelias77
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Elo 21, 2019 8:59 am

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja utelias77 »

37-vuotias ystäväni kertoi hänen joutuneen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi alaikäisenä. Asialle ei varmaan enää näin monen vuoden jälkeen voi tehdä mitään? Tarkoitan siis oikeudellisesta näkökulmasta.
pavlin
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: To Huhti 02, 2015 6:53 pm

Re: Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista

Viesti Kirjoittaja pavlin »

Vuodesta 2005 alkaen rikos on vanhentunut, kun uhri täyttää 27 v. Tätä ennen vanhenemisaika oli käsittääkseni 10 vuotta. Ei siis oikeudellisesti ole juurikaan tehtävissä. Olen lukenut parista tapauksesta, joissa syyte on nostettu ja tuomiokin tullut normaalin vanhenemisajan jälkeen. Syy on ollut jotain, että asialla on ollut painava yhteiskunnallinen merkitys.
Vastaa Viestiin