Mustalaiset

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja URSA »

Parin päivän työskentelystä puolen vuoden palkka ja korvauksia? Ongelmia oli varmasti muitakin kuin hame.
Kampaamo antoi naisille potkut liian pitkien hameiden takia

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina aamulla Suomessa, mutta myös koko Euroopassa harvinainen Yhdenvertaisuuslakiin perustuva riita.

Tapauksessa kaksi alle 30-vuotiasta romaninaista kertovat yrityksen purkaneen heidän työsopimuksensa laittomasti. Naiset palkattiin hiusmuotoilijoiksi vuonna 2020 maan suurimpaan hiusalan ketjuun Hiustaloon Seinäjoelle.

Naisia kiellettiin työskentelemästä romaninaisten käyttämässä mustassa, pitkässä samettihameessa. Kyseessä oli kuitenkin kevyempi, ns. työhame.

Ketjun esimies oli tehnyt rekrytoinnin ja valvonut koetyön ennen palkkausta. Hän kuitenkin työskenteli Kauhajoella, eikä ollut paikanpäällä seuraamassa naisten työvaatetusta.

Toinen ehti olla viikon työssä ja toinen vain pari päivää ennen työsuhteen purkua. Kun päällikkö tuli liikkeeseen ja näki pitkät puvut, hän vaati työntekijöille ohuempaa kangasta olevaa hametta tai housuja työasuiksi.

Työnantaja väittää, että vaatetuksesta sovittiin rekrytoinnin yhteydessä. Hän perustaa potkut työturvallisuusnäkökantaan ja tarkasti suunniteltuihin ahtaisiin työtiloihin, missä työvaatetuksen on oltava yksinkertaisempi. Naisten mukaan vaatetuksesta ei sovittu tarkemmin.

Ei syytettä

e4b6fa58f53508dfca27b928a61713d81152862e451e4c296f7669b4e7f3a201.jpg
e4b6fa58f53508dfca27b928a61713d81152862e451e4c296f7669b4e7f3a201.jpg (74.78 KiB) Katsottu 4254 kertaa
Naiset pitävät tapausta työsyrjintänä. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu.

AVI sai selvityspyynnön asiasta ja tutkinta yli kesti vuoden. Työsuojeluviranomaiset totesivat, että kyseessä työsyrjintä. Aluesyyttäjä ei kuitenkaan nostanut syytettä.

Syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen naiset haastoivat työnantajan oikeuteen. Heidän mukaansa kyse on syrjinnästä.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu antaa tukeaan irtisanotuille.

Iltalehden tietojen mukaan kantajat vaativat kumpikin kuuden kuukauden palkkaa ja korvauksia kumpikin yli 10 000 euroa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3532 ... e28cf07ed0
Tänään klo 9:25

Sitten vielä ihmetellään miksi romaneja ei palkata töihin.

Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

Ei mitään hajua
Martin Beck
Viestit: 832
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

Raju riita romanihameista: ”Se oli nöyryyttävää kohtelua”

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi tiistaina aamulla Suomessa, mutta myös koko Euroopassa harvinainen Yhdenvertaisuuslakiin perustuva riita.
:
:
”Työturvallisuusasia”
CM Hiustalo Oy:n omistavat aviopari, toimitusjohtajana työskentelevä Marko Keski-Jyrä ja henkilöstöjohtajana toimiva, hiusalan opettajanakin toiminut hiusmuotoilija Terhi Keski-Jyrä. He kiistävät kaikenlaisen rasismin ja vetoavat työturvallisuuteen.

– Ohutta kangasta oleva hame olisi ollut asiallinen tässä työssä, ei paksu samettinen. Jo työtilat on mitoitettu niin tarkasti, että ei ole tilaa leveälle, paksua samettikangasta olevalle hameelle työnteossa.

Tässä tapauksessa on kyse työturvallisuudesta- ja ergonomiasta, Terhi Keski-Jyrä sanoo.

– Meillä on yhtiössä työntekijöitä monesta eri kulttuurista, muun muassa Venäjältä, Turkista, Irakista, Virosta ja Ruotsista. Mistään rasimista ei ole kysymys. Kaikki ohjeistetaan työvaatteiden osalta ja asioista on mustaa valkoisella, Marko Keski-Jyrä painottaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3532 ... e28cf07ed0
Tänään klo 9:25 (muokattu klo 16:39)

Uutista lyhennetty, osa jo edellisessä postauksessa
-NILS-

Ei mitään hajua
Martin Beck
Viestit: 832
Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

Taas on mustalaiset keksineet uuden tavan rahastaa. 6 kk palkka + korvaukset ilmaiseksi.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Kohta varmaan vaativat puukonkin vapaata kanto-oikeutta. Kuuluuhan se heikäläisten kansallisasuun elimellisemä osana,

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Jälleen moni työntantaja (aivan oikein) tekee riskiarviota romanin palkkaamisesta.

Jos vaikka vajaa 1% onkin kunnollisia ja ansaitsisivat tilaisuuden siihen kunnolliseen elämään, niin miten hitossa sen osan erottaa näistä.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

ManHalen
Remington Steele
Viestit: 237
Liittynyt: La Huhti 17, 2021 11:19 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja ManHalen »

En tiedä ketään muuta porukkaa kuka on hartiavoimin tehneet työtä oman maineen ylläpitämiseksi noin 500 vuoden ajan ja nyt sitten ihmettelevät aikaansaannoksiaan.
Minä olen niin vakuuttunut että en yhden poikkeustapauksen takia muuta mieltäni koska kaikki muut takulla jatkavat toilailuaan.
Kun ei ole missään tekemisissä, poistuu kaupasta samantien kun näkee näitä siellä elämä pysyy tasokkaana.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Musta, runsas ja levea, maatahipova SAMETTIHAME duunissa, jossa pestaan, kammataan ja leikataan hiuksia :lol: :lol:

Omaa oksaansa sahaavat ihan tarkoituksella, koska "syrjinta".
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Masto
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Joulu 14, 2021 11:39 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Masto »

Onko kukaan kuullut että kokki keittiöllä tai lääkäri voisi kumota työnantajan määrittelemän työasun?
Tämä 500vuotta sopeutusta saanut turhaketyhmittymä keksi -60 luvulla ”kansallispuvut” jostain helevetin leikekirjasta kuvia katsomalla ja joku tollo päätti että sehän on oikea kulttuuri.
Jotenkin huvittaa kun verrataan saamelaisiln..
niin turhaa porukkaa että toivotaan nopeaa poistumaa sukuselvittelyjen lomassa.
Ääliöt vois syödä jouluna kinkun sijaan kasapanoksia sukujuhlissaan.

Mace73
Remington Steele
Viestit: 241
Liittynyt: Ke Kesä 22, 2016 9:10 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Mace73 »

Romanihame on vitsi. Jumbomallin rikoksentekoväline on yleistynyt käytössä vasta 1950-luvulla, eikä se ole mikään satavuotinen perinne kuten mannet antavat asian ymmärtää. Se on väline alistaa nainen, aivan kuten säkitetyillä musliminaisilla. Valtion tulisi lopettaa hamerahan maksaminen pikavauhdilla.

claw
Poliisikoira Rex
Viestit: 268
Liittynyt: To Touko 28, 2020 9:20 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja claw »


satakunta
Harjunpää
Viestit: 299
Liittynyt: Ke Loka 27, 2021 10:27 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja satakunta »

Masto kirjoitti:
To Maalis 16, 2023 7:06 am
Onko kukaan kuullut että kokki keittiöllä tai lääkäri voisi kumota työnantajan määrittelemän työasun?
Tämä 500vuotta sopeutusta saanut turhaketyhmittymä keksi -60 luvulla ”kansallispuvut” jostain helevetin leikekirjasta kuvia katsomalla ja joku tollo päätti että sehän on oikea kulttuuri.
Jotenkin huvittaa kun verrataan saamelaisiln..
niin turhaa porukkaa että toivotaan nopeaa poistumaa sukuselvittelyjen lomassa.
Ääliöt vois syödä jouluna kinkun sijaan kasapanoksia sukujuhlissaan.
1969 löytyy paikallis lehden arkistosta mustalais pesueen kuva useammalla ämmällä höystettynä. Porin seutua. Ei ollut silloin vielä keksitty rosvohametta. 70 luvun alusta löytyy jo. On se hieno kulttuuri kun estää työt. Ja rasismiksi maalataan.

inka
Jane Marple
Viestit: 1030
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja inka »

^
Siihen aikaan kun ei ollut sossua maksamassa rahtihameita, hameet ei ollut samanlaisia kun nykyaikana. Ennen oli mulliturpien sääntöjen mukaan oman puolison vastuulla hankkia hame omalle eukolle.
Pää kiinni painajainen -Klamydia-

Huutaja Jaana
Vic Mackey
Viestit: 1915
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 8:54 am

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Miksei poliisi takavarikoi noita hameita valtiolle?!? Nehän on ihan selkeesti rikoksentekovälineitä?!?
soitit 112 vaa kaljarahan perässä

Kattivaara
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: Ma Heinä 28, 2008 2:43 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Kattivaara »

satakunta kirjoitti:
Ma Maalis 20, 2023 12:45 am

1969 löytyy paikallis lehden arkistosta mustalais pesueen kuva useammalla ämmällä höystettynä. Porin seutua. Ei ollut silloin vielä keksitty rosvohametta. 70 luvun alusta löytyy jo. On se hieno kulttuuri kun estää työt. Ja rasismiksi maalataan.
Museoviraston kuva-arkistosta vuodelta 1929: Romaniperhe luovutetun alueen Korpiselän Ägläjärvellä.

Romaninaisten nykyasussa on jotain samaa kuin nykyisen Thessaloniken, silloisen Salonikin varakkaiden juutalaisnaisten puvussa. Niitä näkyi pariin kertaan näytetyssä dokumenttisarjassa Kuvia kadonneesta ajasta, jaksossa kolme, Eurooppa sodan kynnyksellä. Löytyy englanninkielisenä Youtubesta, 38:50 alkaen. Juutalaisten jälkeen esitellään muslimeja.

Avatar
Ifigeneia
Theo Kojak
Viestit: 1146
Liittynyt: La Helmi 18, 2023 7:16 pm

Re: Mustalaiset

Viesti Kirjoittaja Ifigeneia »

Mace73 kirjoitti:
To Maalis 16, 2023 4:59 pm
Romanihame on vitsi. Jumbomallin rikoksentekoväline on yleistynyt käytössä vasta 1950-luvulla, eikä se ole mikään satavuotinen perinne kuten mannet antavat asian ymmärtää. Se on väline alistaa nainen, aivan kuten säkitetyillä musliminaisilla. Valtion tulisi lopettaa hamerahan maksaminen pikavauhdilla.
Sikäli vaikean näköiseltä se liikkuminen näyttää, että jotain vaivoja sen hameläjän raahaamisesta on pakko tulla. Mutta jos tästä lääkäri huomauttaisi, niin aijaijai mikä mökä nousisi.

Erään kerran oli romanikersa änkemässä vaikka väkisin auton alle (uhmaikäinen poika siis). Noissa hameen kauhtanoissa siinä oli äiteellä hommia että pysyi kersan kintereillä.

(Wannabemussuttajille tiedoksi, nimitän kaikkia lapsia kersoiksi.)

Sitä ihmettelen että kun MITÄÄN asiaa ei pystytä hoitamaan ilman että siitä tulee joku kovaääninen show, kun romaninaisesta kyse. Taannoin yksi pyrki bussiin rahalla maksaakseen, vaikkei tällä seudulla voi enää maksaa käteisellä. Lähti sentään suosiolla ulos, mutta kälätyksen jälkeen vasta.

Joku kerta Lidlissä romaninainen vaati kassalla kovaan ääneen päästä vessaan. Kassa sanoi ettei heillä ole vessaa asiakkaille. Nainen väitti että ennenkin päässyt.

Vuosia sitten olin jonkun asunnonvuokrausfirman tiloissa odottelemassa, kun puheista päätellen romani soitti. Vastaaja joutui selittämään että se, ettei soittaja saa välittömästi kämppää kaupungin keskustasta, ei johdu siitä että hän on romani. Vaan että kaikki joutuvat jonottamaan.

Vastaa Viestiin