Red River MC

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Poeka
Harjunpää
Viestit: 300
Liittynyt: Pe Kesä 01, 2012 2:53 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja Poeka »

Tikkewtz kirjoitti:Nyt rupesi kiinnostamaan. Olen asunut nimittäin nuoruusvuoteni Äänekoskella. Onko tämä ko.Hämäläinen sellainen iso tumma kaveri?? hirveän tuttu nimi nimittäin. Asui aikanaan Likolahdessa. Täysin hullu kaveri, olen ollut paikalla Markus pubissa kun Hämäläinen iski sellaisen kahvallisen oluttuopin hajalle pyödän kulmaan ja junttasi yhtä heeboa kaulaan. Henkikulta säästyi, mutta vaati lääkärinhoitoa. Kaitsu käveli teon jälkeen suoraan vieressä olevalle poliisiasemalle. Istunut kaiketi useita kertoja väkivalta jutuista. Tappeli aikoinaan kovasti toisen Äänekosken suuruden Illun kanssa
Kerran näin kun yksi laitapuolenkulkija joi lasolia hakaniemen metroasemalla. Lisäksi hän tönäisi toista samanlaista kulkijaa jolla oli kakat housussa. Vartijat saattoivat molemmat herrasmiehet ulos ja kehoitti heitä jatkamaan matkaansa pintaliikenteellä. Että kyllä niitä hurjia löytyy muualtakin.
Jos poliisit olisivat piirittäneet hänet, hän olisi voinut liittää sauvat propellipipoonsa ja lentää pois salaisen luolaansa, kiroten Lepakkomiehen Keskusrikospoliisille antamaa apua jolla paha suunnitelma kukistettiin.

corppi
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:14 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja corppi »

Siis jos kyseessä nyt sama Kaitsu,niin tämähän jo pyrki ainakin CMC;liiveihin uimaan ja lenti sieltä sitten pitkässä kaaressa pellolle... Levitteli aikansa paskajuttuja CMC;n tyypeistä,sai koteloon ja nytkö siis on vaihtanut maisemaa Kotkaan ja puna-valkoiseentiimiin??? Vaikka järin suuria empatioita ei ko.väreihin olekkaan,niin miettikää nyt oikeesti siellä hetki ennen ku tolle pölvästille ne liivit annatte!

Outo Enkeli
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 12:21 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja Outo Enkeli »

wertyco kirjoitti:Ei saatana tässä jengissä on ihan pelle porukkaa mm .Kai Hämäläinen Äänekoskelta joka keinolla millä hyvänsä hankkii liivit päälleen sekopää akkansa painostuksesta ..sälittävää :D
Millainen LAPATOSSU mies voi olla, että akkansa painostuksesta pitää liivit hommata. Oliko akallaan itsellään hinku piireihin, mutta naisena ei päässyt kuin Womens MC:hen???
el músculo pierde su significado cuando la pólvora se inventó. Así que en lugar de hormonas, comprar un arma buena. por lo que no engañan a nadie que no comprende esto, pero al darse cuenta de esto debe ser un poco desordenado

3kanta
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Loka 07, 2011 9:58 am

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja 3kanta »

Outo Enkeli kirjoitti:
wertyco kirjoitti:Ei saatana tässä jengissä on ihan pelle porukkaa mm .Kai Hämäläinen Äänekoskelta joka keinolla millä hyvänsä hankkii liivit päälleen sekopää akkansa painostuksesta ..sälittävää :D
Millainen LAPATOSSU mies voi olla, että akkansa painostuksesta pitää liivit hommata. Oliko akallaan itsellään hinku piireihin, mutta naisena ei päässyt kuin Womens MC:hen???
Oisko liikaa SOA:aa katottu
Roadkill, Roadkill
Jeffrey Used To Bring Home
Roadkill, Roadkill
Young Jeffrey Loved To Play With
Roadkill, Roadkill, Roadkill
Jeffrey Bleached The Bones Of
Roadkill, Roadkill

tuhti
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 5:02 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja tuhti »

viikonloppuna tuli ensimmäinen pyörä liikenteessä bongattua!

seitsaar
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Huhti 22, 2013 8:52 am

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja seitsaar »

tuhti kirjoitti:viikonloppuna tuli ensimmäinen pyörä liikenteessä bongattua!
Oliko täydet värit?

tuhti
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 5:02 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja tuhti »

seitsaar kirjoitti:
tuhti kirjoitti:viikonloppuna tuli ensimmäinen pyörä liikenteessä bongattua!
Oliko täydet värit?

eipä ollut ainakaan bongatulla kaverilla!

Syylä-Moilanen
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: La Syys 08, 2012 11:04 am

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja Syylä-Moilanen »

Mukava kuulla, että jotkut moottoripyöräkerhojen jäsenistä jaksaa vielä ajaa moottoripyörälläkin. Respect!

overdose
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Tammi 12, 2012 7:23 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja overdose »

HA:lla on pidetty siitä asiasta kyllä kansainvälisestikkin kiinni. Pyöriä rakennetaan ja niillä myös ajetaan. Valitettavan moni MC ei niinkään olellisesti enää liity moottoripyöräilyyn. Ainakaan Suomessa, puhun nyt siis näistä prosenttiporukoista.
Kaikki aika tuntuu menevän rosvoillessa, eikä sillä pyörällä jos sellainen on edes saatu hankittua, tule sitten paljoa ajeltua.
"Weak men threaten, real men act"
- Varg Vikernes

INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Ja se mitä rosvoamisesta jää omaan kukkaroon, eikä tiimille, menee päihteisiin ja (kama-)päissään ei pyörää kannata ajellakaan, niin mitäpä sillä tekiskään.

Tietysti jokunen satanen viihdykerahastakin täytyy lohkoa myös itsensä ulkoiseen koristeluun.

tuhti
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Su Joulu 02, 2012 5:02 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja tuhti »

Syylä-Moilanen kirjoitti:Mukava kuulla, että jotkut moottoripyöräkerhojen jäsenistä jaksaa vielä ajaa moottoripyörälläkin. Respect!
ja uskon et jokainen ketä kerhossa on tulee kesällä ajamaan moottoripyörällään!

juuseri69
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Tammi 09, 2013 8:52 am

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja juuseri69 »

INES 7 kirjoitti:Ja se mitä rosvoamisesta jää omaan kukkaroon, eikä tiimille, menee päihteisiin ja (kama-)päissään ei pyörää kannata ajellakaan, niin mitäpä sillä tekiskään.

Tietysti jokunen satanen viihdykerahastakin täytyy lohkoa myös itsensä ulkoiseen koristeluun.
Eli et tunne kyseisestä porukasta ketään. On aina mukava huomata kanssaihmisten älyllinen taso, voi loistavilla mielin ruveta viikonloppuvapaan viettoon 8) .

INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

juuseri69 kirjoitti:
INES 7 kirjoitti:Ja se mitä rosvoamisesta jää omaan kukkaroon, eikä tiimille, menee päihteisiin ja (kama-)päissään ei pyörää kannata ajellakaan, niin mitäpä sillä tekiskään.

Tietysti jokunen satanen viihdykerahastakin täytyy lohkoa myös itsensä ulkoiseen koristeluun.
Eli et tunne kyseisestä porukasta ketään. On aina mukava huomata kanssaihmisten älyllinen taso, voi loistavilla mielin ruveta viikonloppuvapaan viettoon 8) .
No joo, en tunne, mutta vastasin(kin) tähän:
overdose kirjoitti:HA:lla on pidetty siitä asiasta kyllä kansainvälisestikkin kiinni. Pyöriä rakennetaan ja niillä myös ajetaan. Valitettavan moni MC ei niinkään olellisesti enää liity moottoripyöräilyyn. Ainakaan Suomessa, puhun nyt siis näistä prosenttiporukoista.
Kaikki aika tuntuu menevän rosvoillessa, eikä sillä pyörällä jos sellainen on edes saatu hankittua, tule sitten paljoa ajeltua.
Vaihtui sivu ja asia irrottautui yhteydestään. Pahoittelut/onnittelut älykkyyden loukkauksesta tai jostakin, mistä lie viikonlopun viettoon liittyvästä rituaalista.

Olisi pitänyt osata lainata, mutta nyt asia korjattu.

Äpärä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: La Maalis 24, 2012 1:36 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja Äpärä »


overdose
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Tammi 12, 2012 7:23 pm

Re: Red River MC

Viesti Kirjoittaja overdose »

R.I.P Joni.
"Weak men threaten, real men act"
- Varg Vikernes

Vastaa Viestiin