Suomen Vastarintaliike

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja putsari »

”Ammutaan juutalaiset”

USA:n tunnustettua Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi eri puolilla maailmaa on esiintynyt muslimien järjestämiä juutalaisvastaisia mielenosoituksia. Jihadistisen terroristijärjestöt ovat yllyttäneet jäseniään iskuihin.

Malmön maahanmuuttajarikkaassa kaupungissa etelä-Ruotsissa kokoontui perjantaina noin 200 henkilöä juutalaisvastaiseen mielenosoitukseen, jossa uhattiin muun muassa ampua juutalaiset. Poliisi tutkii tapausta kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

– On tuttu kuvio, että Lähi-idän tapahtumat aiheuttavat juutalaisvastaisia hyökkäyksiä myös Ruotsissa. Tämä on nähty jo aiempien intifadojen aikana, kertoo Ruotsin antisemitismin vastaisen komitean puheenjohtaja Svante Weyler.

Synagogien vartiointia on lisätty useissa kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingin juutalainen seurakunta nosti turvatoimiaan Göteborgin iskun seurauksena.

SUOMEN UUTISET
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

putsari kirjoitti:
To Marras 14, 2019 5:49 pm
Kastelija kirjoitti:
To Marras 14, 2019 4:14 pm
Noin muutenkin kannattaisi keskittyä lähinnä oman maan tapahtumiin: Montako terrori-iskua Suomessa on neekereiden yms. taholta tehty? Pyöreä nolla, kun ei huomioida yhtä skitsofrenistä puukkujunkkaria, samalla unohtaen sen, että tässä maassa tapetaan puukolla joka vuosi moninkertainen määrä ihmisiä.
Se on ainoa Suomen itsenäisyyden aikana suoritettu terrori-isku. Ei ketään hippinarkkia ole tapettu hyppypotkulla, narkki narkkasi itsensä hengiltä. Pysytään totuudessa,vaikka ehkä psykoosi painaisi päälle.
Jep ja on sitä perseilyä muutakin kuin terrori-iskut. Jo pelkät kulut hyödyttömyydestä on sitä ja olisi hyvä syy potkia suurin osa vittuun mistä kait ovat tulleetkin.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Näin suomalaiset uusnatsit kehuskelivat toimiaan ulkomaisella keskustelufoorumilla: Osaamme vetää huumeita ja marssia soihtukulkueissa

Seura tutki, miten Suomen äärioikeistolaiset verkostoituivat ulkomaisten aateveljien kanssa kansainvälisellä Iron March -keskustelufoorumilla: uhoamalla ja kehuskelemalla.
Yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten äärioikeistolaisten käyttämän kansainvälisen Iron March -keskustelufoorumin sisältö vuodettiin verkkoon marraskuun alussa. Vuodon tekijöitä ei varmuudella tunneta.
Sivusto toimi vuosina 2011–2017, ja siellä värvättiin jäseniä useisiin väkivaltaisiin äärioikeistoryhmiin. Sivuston perustajana pidetään venäläistaustaista uusnatsia Alexander Mukhitdinovia.


Vice uutisoi Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaan houkutelleen sivustolla ihmisiä mukaan rotusotaan valmistautuvaan liikkeeseen. Iron Marchin keskusteluketjuissa on myös käyty asekauppaa.

Seura tutki foorumiaineistosta löytyneitä keskusteluita. Suomalaisväriä niihin tuovat Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen (PVL) kytkeytyvät henkilöt, jotka verkostoituivat eri keskusteluketjuissa toisten järjestöjen ja käyttäjien kanssa.
Suomessa Korkein oikeus kielsi keväällä PVL:n toiminnan toistaiseksi.

Suomalaisiksi esittäytyneet ihmiset viestittelivät sekä suomeksi että englanniksi muun muassa etnonationalismista, historiasta, rankasta ryyppäämisestä, itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueeseen osallistumisesta sekä propagandan kääntämisestä ja levittämisestä.

PVL:n jäsen moderoi foorumia
Useimpia suomalaiskäyttäjiä on heidän tietojensa ja tekstien pohjalta hankalaa liittää tunnettuihin täkäläisiin alan ihmisiin. Monet käyttäjät kertovat viesteissään kytköksistä PVL:ään.

Foorumin aktiivinen moderaattori, nykyisin noin 25-vuotias Myrrysmies sanoi olevansa PVL:n jäsen. Hän kuvaili useissa keskusteluissa runsasta huumeiden- ja alkoholinkäyttöään. Vastarintaliike on kuitenkin väittänyt, että se erottaa huumeita käyttävät jäsenet järjestöstä.

Myrrysmies viestitteli useiden muiden suomea puhuvien käyttäjien kanssa.
Aiheina ovat olleet esimerkiksi National Action -uusnatsijärjestön englantilaisen johtajan Benjamin Raymondin haastattelun kääntäminen sekä itsenäisyyspäivän 612-marssille osallistuminen.
Raymond on vieraillut Suomessa ja tehnyt yhteistyötä PVL:n kanssa.

Takinkääntö Putinin puolustajaksi
Vuonna 2016 Myrrysmies suostui PVL:n edustajana puolalaisen äärioikeistoryhmän sivuston Xportalin haastatteluun.
Vastauksissa hän haluaa Suomen olevan ”neutraali puskurivaltio” ja väittää, että ”geopoliittisesti Ukrainan konflikti on NATOn laajentumisen syytä.”

Takinkääntö on kohtalainen, sillä vielä pari vuotta aiemmin Myrrysmies kutsui foorumilla putinisteja hulluiksi. Vuonna 2015 Myrrysmies pilkkasi Johan Bäckmania, nosti esiin hänen muutoksensa äärioikeiston äänitorveksi ja kirjoitti, ettei tämä ole heidän puolellaan, vaan ajaa Venäjän etua.

Suomea puhuva mies antoi vinkkejä palkkasotilaaksi haluavalle
Nimimerkki Sammy toteutti Benjamin Raymondin haastattelun. Hän kertoi Myrrysmiehelle menevänsä turvallisuusalan pääsykokeisiin 612-marssia edeltävänä päivänä vuonna 2014.

Sammy on ahkera PVL:n tekstien suomentaja ja levittäjä. Hän on myös pitänyt yhteyttä äärioikeistolaisia meemejä jakavaan Poliittisen korrektiuden parhaat -Facebook-sivuun sekä hallinnoinut omaa Vitsakimppu-sivuaan.

Yksi suomea puhuvista henkilöistä kertoi Legioona-ketjussa vuonna 2014 nimimerkki Palmerille, millaisiin pääsykokeisiin Ranskan Muukalaislegioonaan palkkasotilaaksi haluavat joutuvat. Palmerin tausta on hänen oman kertomansa mukaan ”kaksi vuotta harjoittelua Yhdysvaltain merijalkaväessä.”

Nimettömäksi jäävä käyttäjä vihjasi palaavansa palkkasotilaaksi seuraavan vuoden alussa, ellei ”sotkeudu naisiin” ennen sitä. Hänen tilistään ei ole vuodossa mitään yksilöivää tietoa.

Palmer ohjeisti toisessa ketjussa vuonna 2015 ukrainalaiseen Azov-pataljoonaan haluavia käyttäjiä ottamaan yhteyttä Olena Semenyakaan, jolle hän oli viestitellyt. Palmer ei päässyt mukaan Azoviin.
Semenyaka vieraili Suomessa äärioikeiston Awakening 2 -tapahtumassa kuluvana vuonna.

Yhden Palmerin pyörittämän äärioikeistosivuston rekisteröintitiedot olivat samat kuin useilla PVL:ään liittyvillä verkkosivuilla.

Suomalaiskeskustelijoiden ikä ja tausta vaihtelevat suuresti: reservin pioneerista kirjastovirkailijaan
Yksi aktiivisista käyttäjistä, 18-vuotiaana vuonna 2011 foorumille liittynyt talonrakentaja Henkkz jakoi usein Azov-pataljoonan materiaalia ja kommentoi rotuoppiin liittyviä keskusteluja. Hän kehui saaneensa asevelvollisena Suomen puolustusvoimissa pioneerikoulutuksen.

Nimimerkki Sinimusta on PVL:n jäsen, joka rekisteröityi foorumille vuonna 2015 nimensä paljastavalla sähköpostilla. Tuolloin 17-vuotias mies haaveili foorumilla mahdollisuudesta saada puolisotilaallista toimintaa Suomeen.

Nimimerkki Askesis on vuonna 2017 foorumille liittynyt PVL:n aktivisti, joka häiriköi sekä Oulun Pride-tapahtumaa että helsinkiläistä koulua vuonna 2018. Hän kertoo olevansa taustaltaan ohjelmoija, ja hankkineensa järjestyksenvalvojakortin saadakseen rahaa ilman toimistotöitä.

Vuonna 2017 foorumille liittyneiden suomalaisten joukossa olivat myös 23-vuotias kirjastotyöntekijänä esittäytynyt Teufel, 17-vuotias RustyRose, joka haaveili PVL:ään liittymisestä sekä 33-vuotias ”konsultti” RamblinRambo.

Vuotta heitä aiemmin keskustelijoihin liittyi Kitty, suomenruotsalaiseksi esittäytyvä, eugeniikkaan vakaasti uskova nainen. Saman vuoden liittyjissä oli 47-vuotias, Suomessa asuvana hollantilaismiehenä esiintyvä mhoogkamer.

Mhoogkamer työskentelee kertomansa mukaan suunnittelijana mobiiliteknologian parissa. Hänelle ”lohtua tuovat sankarit” ovat Adolf Hitler ja Rudolf Hess. Hän rekisteröityi työssä käyttämällään sähköpostilla ja toisissa yhteyksissä kuvaa itseään survivalistiksi. Sosiaalisen median tilinsä mhoogkamer on nyttemmin piilottanut.

Ip-osoitteiden perusteella Iron March -foorumilla on ollut yli 20 suomalaista tai ainakin suomea puhuvia käyttäjiä. Viestien sisällön, sähköpostiosoitteiden ja nimimerkkien perusteella heistä osa on todennäköisesti myös asunut – ja asuu edelleen – Suomessa.

Todennäköisesti suomalaiskäyttäjiä on ollut muitakin, sillä Iron March -foorumin tietovuodossa julkaistiin runsaasti suomenkielisiä ja Suomeen viittaavia nimettömiä viestejä.

Nimimerkki ”Myrrysmies” iloitsee uusnatsien pahoinpitelemänä Helsingissä kuolleen suomalaismiehen kohtalosta.
Nimimerkki ”Myrrysmies” iloitsee uusnatsien pahoinpitelemänä Helsingissä kuolleen suomalaismiehen kohtalosta.
PVL myrrysmies.jpg (28.39 KiB) Katsottu 7910 kertaa
Suomalaiset kuvailivat usein maamme tilannetta aateveljilleen. KUVAKAAPPAUS IRON MARCH -SIVUSTOLTA
Suomalaiset kuvailivat usein maamme tilannetta aateveljilleen. KUVAKAAPPAUS IRON MARCH -SIVUSTOLTA
natsiviesti.jpg (69.8 KiB) Katsottu 7910 kertaa
Seura
11.11.2019 19.15 (Päivitetty12.11.2019 14.26)
Osaamme vetää huumeita ja marssia soihtukulkueissa
Jopas on meriitit. Ovatko he aidosti ylpeitä osaamisestaan?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Seura kirjoitti:Takinkääntö Putinin puolustajaksi
Vuonna 2016 Myrrysmies suostui PVL:n edustajana puolalaisen äärioikeistoryhmän sivuston Xportalin haastatteluun.
Vastauksissa hän haluaa Suomen olevan ”neutraali puskurivaltio” ja väittää, että ”geopoliittisesti Ukrainan konflikti on NATOn laajentumisen syytä.”

Takinkääntö on kohtalainen, sillä vielä pari vuotta aiemmin Myrrysmies kutsui foorumilla putinisteja hulluiksi. Vuonna 2015 Myrrysmies pilkkasi Johan Bäckmania, nosti esiin hänen muutoksensa äärioikeiston äänitorveksi ja kirjoitti, ettei tämä ole heidän puolellaan, vaan ajaa Venäjän etua.
Tuo ensimmäinen kappale on käsittääkseni totta (Ukrainan eu-pyrkyryys ja jopa nato-haikailut!). Tuota toisessa kappaleessa mainittua "kohtalaista takinkääntöä' en sitten ymmärräkään, mutta ei kait tarvitsekaan? Pääasia, että Seura kertoo.
Suomalaiskeskustelijoiden ikä ja tausta vaihtelevat suuresti: reservin pioneerista kirjastovirkailijaan
Mitä!? Eikö kirjastovirkailija voi olla muka reservin pioneeri (tavallinen sotamies pioneeri-aselajista)? Ei ne kaikki kirjastossakaan mitään totaalikieltäytyjiä tai homo-sivareita ole! Haluaisin kyllä nähdä tuon vastarinnan kirjastovirkailijan...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kastelija
Nikke Knakkertton
Viestit: 165
Liittynyt: Su Huhti 08, 2018 11:26 am

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja Kastelija »

putsari kirjoitti:
To Marras 14, 2019 5:49 pm
Kastelija kirjoitti:
To Marras 14, 2019 4:14 pm


Noin muutenkin kannattaisi keskittyä lähinnä oman maan tapahtumiin: Montako terrori-iskua Suomessa on neekereiden yms. taholta tehty? Pyöreä nolla, kun ei huomioida yhtä skitsofrenistä puukkujunkkaria, samalla unohtaen sen, että tässä maassa tapetaan puukolla joka vuosi moninkertainen määrä ihmisiä.

Se on ainoa Suomen itsenäisyyden aikana suoritettu terrori-isku. Ei ketään hippinarkkia ole tapettu hyppypotkulla, narkki narkkasi itsensä hengiltä. Pysytään totuudessa,vaikka ehkä psykoosi painaisi päälle.
Voit tietysti pitäytyä omissa harhoissasi, ei se minulta mitenkään pois ole, mutta jos nyt yhtään tosiasiat kiinnostavat, niin Suomessa paitsi on tapahtunut terrori-iskuja niin myös majaillut niiden tekijöitä ihan just sieltä itsenäisyyden alkuajoilta asti... Ihan googlella löytää.

Tämä yksittäinen tapaus, johon selvästi viittaat, oli kuitenkin mielenterveysongelmaisen hörhöilyä, eikä terrorismia - terroristit noin ylipäätään luokitellaan sellaisiksi juuri siksi, koska ovat täysissä järjissään teot tehdessään/niitä suunnitellessaan. Se, että poliittisen tapahtuman yhteydessä potkitaan joku kuoliaaksi (nisteydellä ei tässä mitään tekemistä) on paljon enemmän terroria kuin joku harhainen marokolainen puukon kanssa. Vastaanottokeskuksiin tehdyt polttopullo-iskutkin ovat sitä, vaikka luultavasti silloin aineissa ollaan oltukin.

Symppaan toki siitä, että faktat ovat kaltaisillesi ikäviä :(

annaanna

Tampere. Valtuuston perussuomalaiset ja muut ääriväärät

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Liittyy lukittuun ja Kaatopaikalle "niskalaukauksella" Ajankohtaisista siirrettyyn natsi&persut -ketjuun.
Erittäin vaikeaa varmaan lukijoilla hahmottaa mistä on kysymys, mutta näillä täällä mennään. :roll:

https://murha.info/rikosfoorumi/viewforum.php?f=32

Tuo viikonlopun valtuuston joulujuhlan sekä perussuomalaisten ja paikalle viedyn natsipaskeen eli PVL-puheenjohtaja Antti Niemen asian käsittely tietysti jatkuu reaalimaailmassa näin maanantain koittaessa.

Ilta-Sanomat:

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 44560.html
....
....
....
Tampereen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Aila Dündar-Järvinen (sd) vahvisti sunnuntai-iltana olevansa tietoinen tapauksesta ja sanoi sen herättäneen huolta tilaisuudessa.

– En itse tunnista kyseistä henkilöä ulkonäöltä, mutta monet valtuutetut tulivat kertomaan asiasta, Dündar-Järvinen kertoo.

Dündar-Järvisen mukaan valtuuston puheenjohtajisto ei ole vielä käsitellyt aihetta tai päättänyt, miten tapaukseen reagoidaan. Hän aikoo nostaa asian esiin maanantaina, jolloin kokoustavat sekä valtuusto että kaupunginhallitus.

– Aion ehdottomasti ottaa asian esille. Kyllä tähän täytyy jollain tapaa ehdottomasti reagoida. En itse hyväksy tällaista, vakava keskustelu tästä on käytävä, Dündar-Järvinen linjaa.

– Uskoisin, että tämä aiheuttaa keskustelua. Huomenna sitten selviää, mitä tästä mietitään ja mitä mieltä pormestari on asiasta.

Aila Dündar-Järvinen aikoo ottaa asian esille valtuuston puheenjohtajiston kanssa maanantaina.

Varapuheenjohtaja ei kuitenkaan toivo tapauksen johtavan siihen, että avecin tuominen pikkujouluun kiellettäisiin. Hänen mukaansa kirjoittamaton sääntö on ollut, että avecin tulisi olla puoliso, avopuoliso tai hyvin läheinen ystävä.

– Se olisi ikävää, jos avecia ei saisi tuoda ollenkaan. Tämä on niitä harvoja kertoja, jolloin puolisot saa ottaa mukaan ja hekin pääsevät näkemään, millaisten ihmisten kanssa teemme töitä viikoittain, hän pohtii.

– Tämmöinen ei saa toistua. Paheksun tällaista toimintaa suunnattomasti, eikä se ole hyväksi valtuuston arvovallalle. Hyvä pelisääntö tällaisen ehkäisemiseksi voisi olla, että avecin nimi pitäisi kertoa ennakkoon.
________________________________


Tuo natsipaskeen sisäänujuttaja on ollut Terhi Kiemunki, jonka käytöstavat ovat mitä ovat.
Pätkä edelle linkatusta lehtijutusta:

"Tammikuussa 2018 hovioikeus tuomitsi Kiemungin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."

Kardemumma

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Kiemungista sen verran, että hänen vartalotyyppinsä on klassinen Gambian naispuolisille seksimatkaajille. Vihansa varmaan johtuukin pääosin turhautumisesta, kun Migri antaa liian helposti turvapaikkoja, eikä tp-ukkelit joudu näin ollen hänenlaisilleen seksiorjiksi Suomen passin saadakseen.

Mitä tulee tähän pilottitakkijengiin, maaseudulla on paljon tyhjiä maatiloja. Perustaisivat semmoiseen oman Hitler Campin kaasukammioineen. Siellä saisivat ihan rauhassa ammuskella ilmakiväärillä ja tehdä kotipolttoista. Tuskin viranomaiset edes kauheasti kiinnostuisivat vaikkei autokaan olisi katsastettu. Saisivat edes hiukan uskottavuutta.

annaanna

Re: Tampere. Valtuuston perussuomalaiset ja muut ääriväärät

Viesti Kirjoittaja annaanna »

annaanna kirjoitti:
Ma Joulu 16, 2019 7:23 am
Liittyy lukittuun ja Kaatopaikalle "niskalaukauksella" Ajankohtaisista siirrettyyn natsi&persut -ketjuun.
Persona non grata.

Parhaillaan on käynnissä Tampereen kaupunginhallituksen kokous, mahtavatko natsipaskeet miehittää yleisölehtereitä.
Linkin takana livestriimi: https://www.aamulehti.fi/a/0f6c82ee-657 ... e551591bc8

ja natsifanituksesta on päivän mittaan uutisoitu muun muassa seuraavaa:

Ilta-Sanomat:
....
....
Asiaa puidaan valtuustoryhmissä. Puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen toivoo kontrollin sijaan luottamusta.

Juuri nyt Tampereen kuntapolitiikan keskiössä on suurten päätösten sijaan kaupunginvaltuuston pikkujouluihin perjantaina ilmestynyt henkilö. Kyse on perussuomalaisista erotetun Terhi Kiemungin mukana tulleesta seuralaisesta, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtajasta Antti Niemestä.

Valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on pahoillaan tapahtuneesta. Ikosen maanantain Niemi pisti pitkälti uusiksi.

– Asiasta on tarve käydä keskustelua. Tarkoitukseni on tänään keskustella kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa ja miettiä, millaisia johtopäätöksiä asiasta pitää vetää, Ikonen sanoo.

Tampereen linja on ollut jo pitkään, ettei kaupunki anna tilojaan ääriliikkeiden käyttöön. Toisaalta Niemen ei tiedetä suinkaan tuoneen aatettaan esille pikkujouluissa, saatika, että hänet olisi kutsuttu paikalle liikkeensä edustajana.

Niinpä Ikonen ei tarttunut asiallisesti käyttäytynyttä Niemeä niskasta kiinni ja nakannut pihalle. Mutta hyvällä hän ei silti uusnatsijohtajan läsnäoloa katsonut.

– Emme halua kaupunkina edistää tämän tyyppistä ajattelua. Haluamme kunnioittaa kaikkien ihmisten ihmisarvoa. Sellainen symbolinen merkitys tällä on.

– Tässä puhutaan vahvoja tunteita herättävistä asioista kuten natsien hirmuteoista, joita ei voi pitää hyväksyttävinä.

Ikonen korostaa, ettei vastaavaan ongelmaan ole aiemmin törmätty. Tähän saakka vuotuiset pikkujoulut ovat voineet perustua valtuutettujen keskeiseen luottamukseen. Valtuutetut ovat aina saaneet tuoda mukanaan avecin, jolla on lähtökohtaisesti tarkoitettu puolisoa tai elämänkumppania. Ikonen uskoo, että asia nostetaan esille Kiemungin kanssa henkilökohtaisesti.
...
...

annaanna

Re: Tampere. Valtuuston perussuomalaiset ja muut ääriväärät

Viesti Kirjoittaja annaanna »

annaanna kirjoitti:
Ma Joulu 16, 2019 7:23 am
Liittyy lukittuun ja Kaatopaikalle "niskalaukauksella" Ajankohtaisista siirrettyyn natsi&persut -ketjuun.
Erittäin vaikeaa varmaan lukijoilla hahmottaa mistä on kysymys, mutta näillä täällä mennään. :roll:

https://murha.info/rikosfoorumi/viewforum.php?f=32
Asia on eilen kokouksessa puitu ja Ilta-Sanomat hoitaa uutisoinnin.

Minkähän skandaalin Lassi Kalevan luotsaama äärioikeistomielinen perussuomalaisten edustajien joukko aiheuttaa ensi vuoden pikkujouluissa, ne kun tunnetusti ovat persuille kovin hankalia juhlia vietettäväksi. Vrt. Hakkaraisen toilailut.
Toivottavasti saadaan taas kuvamateriaalia :D.


https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... ml?ref=rss

Väki vähenee, pidot paranee? Asiaa puitiin yhteisymmärryksessä.

Varavaltuutettu Terhi Kiemungin toiminta on tuomassa säästöjä Tampereen kaupungille. Näin tapahtuu, jos kaupungin johtajien luottamusmiesten maanantaina aikaansaama yhteisymmärrys realisoituu vuoden päästä joulukuussa.

Sekä kaupunginhallitus että valtuuston johtoryhmä päätyi keskusteluissaan siihen, ettei valtuuston pikkujouluihin kutsuta enää ensi vuonna varavaltuutettuja.

Viime perjantaina kutsuttiin – kuten aina ennenkin. Asiasta nousi kohu, kun Kiemunki toi juhliin muassaan kiellettynä uusnatsijärjestönä tunnetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtajan Antti Niemen. Kielletyn ääriliikkeen edustajan esiintyminen kaupungin juhlissa on vastoin Tampereen periaatelinjaa.

Valtuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen (kok) kertoo, että pikkujoulujen kutsukäytännöistä käytiin vakava keskustelu. Yhtenä vaihtoehtona oli valtuutettujen mukanaan tuomien vieraiden tarkempi ennakkokontrolli.

– Päädyimme siihen, että lähtökohtaisesti luotamme ihmisten harkintaan, Ikonen kertoo.

– Jatkossa rajaamme valtuuston jouluillallisen osallistujakuntaa kutsumalla mahdollisesti paikalle vain varsinaiset valtuutetut. Lisäksi aiomme korostaa sitä, että avec merkitsee omaa puolisoa tai elämänkumppania. Lähtökohtaisesti tätä menettelyä on noudatettukin.

Ikonen korostaa, ettei tiedä tarkemmin Kiemungin ja Niemen suhteesta.

Asiasta keskusteltiin Ikosen mukaan hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä. Lopullinen ratkaisu asiasta tehdään myöhemmin.

– Pikkujoulut on kuitenkin ainoa tilaisuus mihin kutsutaan puolisoita. Kutsuttujen määrää rajaamalla saamme tilanteen paremmin hallintaan, Ikonen uskoo.

Artikkelia korjattu 16.12.2019 kello 21.21: Jutussa kerrottiin aiemmin, että Terhi Kiemunki olisi perussuomalaisten varavaltuutettu Tampereella. Kiemunki kuitenkin erotettiin perussuomalaisten valtuustoryhmästä heinäkuussa.

Terho Vuorinen

Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Pahoittelen linkkiä mutta joku jäsen pahoinpidelty Itsenäisyyspäivänä jossakin parkkialueella.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uus ... #gs.mf5p1p

Kardemumma

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Takkulaiset piesseet Jessen. Voi kamala. Ja vielä itsenäisyyspäivänä. Väkivaltaisen yksilön tulisi nauttia myös itseensä ja läheisiinsä kohdistuvasta väkivallasta.

Nyt kaljaveikot voisivat tapella oikein kunnolla keskenään. Squat kattilasta katkaistiin sähköt ja häätö uhkaa Takkuja, joten älkää sitä rakennusta polttako Pvl.

Sopikaa keskenänne tapaamispaikaksi vaikka Kuusijärven parkkipaikka yöaikaan ja siellä tapelkaa oikein kunnolla. Jättäkää puhelimet kotiin, ettette saa supon kautta partoita paikalle ja turhaan rasita terveydenhuoltoa. Mononen joutaa hakemaan aamulla ruumiit pois.

Tämä on minun joululahjatoive!

annaanna

Etsintäkuulutus

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Koska palsta vilisee erilaisia äärioikeistolaisia ja muita änkyröitä, niin varmasti poliisi saa täältä tarvitsemaansa tunnistusapua. Auttakaa ylityöllistettyä poliisia ja kerrokaa tietonne.

Kyseessä voi tietenkin olla myös jonkinlainen desantti, ainakin palstalaisten mielestä. Joku eläinsuojeluaktivisti, antifasisti, venäläisvihollinen tai ilmeinen nisti ynnä mielenterveysongelmainen. Mutta ei perussuomalaisia fanittava ukonräähkä :D

Linkin takaa löytyy, vihdoinkin, valvontakamerakuvaa aidosta tarranatsista, joka terrorisoi ja sottaa julkisivuja. Kyseessä taitaa olla vieläpä moninkertainen rikoksensa uusija, oikea Vitun Urpo.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006406709.html

Tunnistatko? Poliisi julkaisi Helsingin Kampissa useita kiinteistöjä sotkeneen miehen kuvan

Epäilty liimaili lakkautetun liikkeen tarroja Israelin suurlähetystön sekä juutalaisen seurakunnan lähistölle.

Helsingin poliisi etsii ja pyytää havaintoja sekä tunnistusta miehestä, jonka epäillään sotkeneen kiinteistöjä Kampissa perjantain ja lauantain välisenä yönä 31.1.–1.2.

Epäilty on tukevavartaloinen ja vaaleaihoinen mies, jolla on pitkä tukka sekä parta. Tapahtumahetkellä miehellä oli päällään musta lippalakki, musta takki sekä siniset farkut.

Poliisi pyytää henkilön tunnistavia tai tapauksesta tietäviä ottamaan yhteyttä osoitteeseen [email protected].

tarrjoen liimaaja.jpg
tarrjoen liimaaja.jpg (49.75 KiB) Katsottu 3899 kertaa
Epäilty tallentui valvontakameran kuviin. Kuva: Poliisi.

tarrojen liimaaja iso kuva.jpg
tarrojen liimaaja iso kuva.jpg (30.5 KiB) Katsottu 3899 kertaa
Epäillyn keskeisimpiä tuntomerkkejä ovat pitkä tukka, pitkä parta ja tukeva vartalo. Kuva: Poliisi.

ILTA-SANOMAT uutisoi jo helmikuun alussa Helsingin Kampissa sijaitsevien kiinteistöjen joutumisesta ilkivallan kohteeksi. Ilkivaltaa oli kohdistettu Israelin suurlähetystöön sekä Helsingin juutalaisen seurakunnan alueelle.

Turvakamerat tallensivat, kuinka Israelin lähetystön oven edustalla sijaitsevaan kylttiin käytiin liimaamassa lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tarroja. Samoja tarroja päätyi myös juutalaisen seurakunnan aitaan.

Tuolloin Israelin suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg kertoi, että ilkivallanteko ollut ainutkertainen, vaan viimeisten kahden vuoden aikana vastaavia tapauksia on todettu yli 20.

Kuvat lisätty.
-NILS-
Viimeksi muokannut annaanna, Pe Helmi 14, 2020 9:41 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

annaanna

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Nimitiedon välittäminen viranomaisille varmaan riittää, sillä Vitun Urpo näyttäisi kuvan mukaan operoivan paljain käsin. Alibin esittäminen siis melko hyödytöntä :D

Kardemumma

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Kyllä oli juutalaisen näköinen hampuusi. Tarrat oli varmaankin tulostettu Israelin suurlähetystöstä?

annaanna

Re: Suomen Vastarintaliike

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Kardemumma kirjoitti:
Pe Helmi 14, 2020 9:57 am
Kyllä oli juutalaisen näköinen hampuusi. Tarrat oli varmaankin tulostettu Israelin suurlähetystöstä?
Kerro ihmeessä nuo "naamasta katsomistietosi" poliisille ja saatat antaa korvaamatonta apua.

Vastaa Viestiin