Sivu 2/12

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 9:09 pm
Kirjoittaja Kissankello
Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

Kuva

Julkaistu: 22.1. 19:25

Poliisi on tarkkaillut Karhulassa olevaa kiinteistöä lauantaista lähtien.
Kotkan Karhulassa on käynnissä salaperäinen poliisioperaatio. Poliisi on tarkkaillut Sammonaukiolla sijaitsevaa liiketaloa lauantaista lähtien.

Kaakkois-Suomen poliisi on vaitonainen tapauksesta eikä halua kertoa, mistä on kyse.

– Se on peruspoliisitoimintaa ja ihan poliisin omia tutkintajuttuja, ei sen ihmeempää, vanhempi konstaapeli Jouni Lötjönen toppuuttelee.

Lötjönen sanoo, että operaatio on käynnissä poliisin oman tutkinnan turvaamiseksi. Operaatio käynnistyi lauantaina illansuussa.

– Siellä ei ole mitään henkeen eikä terveyteen liittyvää. Kenellekään ei ole ollut minkäänlaista vaaraa missään vaiheessa, Lötjönen rauhoittelee.

Kuva

Silminnäkijät ovat nähneet alueella siviiliasuisia poliiseja ja myös poliisin tutkinnan auton.

– Tutkinnan turvaamiseksi siellä on näkynyt normaalia enemmän poliisiautoja, Lötjönen sanoo.

Lukkosepän on nähty tulevan paikalle, mitä hän siellä tekee?

– Joskus saattaa joutua ovia avaamaan, Lötjönen vastaa.

Lötjösen mukaan asiasta ei tänään tiedoteta sen enempää. Tutkinnanjohtaja voi tiedottaa operaatiosta maanantaina.

Heidi Vaalisto
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 56530.html

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Su Tammi 22, 2017 11:31 pm
Kirjoittaja Totuuden Puolesta
Mitäs porukaa tuolla asuu? Tulee mieleen Saksassa juuri tapahtunut vastaavantapainen operaatio.

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 12:01 am
Kirjoittaja SYLWAR
Liikekiinteistö se tosiaan ainakin ennen on ollut samoin ne viereiset ja ihan normi putiikkeja siinä on ollut, jotain kodinkoneliikettä, Ärrä ja niinpoispäin. Tuskin halvimmasta päästä Karhulan liiketiloja tuossa talossa. Aika outo kuvio kertakaikkiaan.

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 12:09 am
Kirjoittaja Koppakuoriainen
Onkohan syytä epäillä että joku tulisi paikalle tuhoamaan todistusaineistoa?

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 11:02 am
Kirjoittaja Beetu
Viljelypalstasta kyse:

https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... atio_56029

Poliisilla viikonloppuna Kotkan Karhulassa huume-etsintäoperaatio

23.01.2017
Kaakkois-Suomi
Poliisille ilmoitettiin lauantaina, että Karhulassa sijaitsevasta liike- ja asuinkiinteistöstä leviää voimakas huumausaineiden haju. Poliisi aloitti lauantaina kiinteistöön kohdistuvat etsintätoimenpiteet. Kiinteistöstä löytyi suuri kannabiskasvattamo ja noin kilo amfetamiinia.

Etsintätoimenpiteet ovat edelleen kesken ja etsintä on tämänhetkisen arvion mukaan valmis tänään. Kiinteistön suuren pinta-alan ja siellä olevien lukitusten takia etsintään on kulunut tavanomaista enemmän aikaa.
Poliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt törkeistä huumausainerikoksista epäiltyinä kolme kotkalaista miestä.
Poliisi tiedottaa tutkinnasta seuraavan kerran loppuviikosta.

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 11:31 am
Kirjoittaja Jukka Siintonen
Saisko kuvia paikalta? Mikä kiinteistö on kyseessä? Nuo iltalehden kuvat näyttävät vain palan seinää ja muutaman poliisin siviiliauton niin vahvalla tasolla on tutkiva journalismi Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivänä. Ja miten huumekasvattamo voi olla r-kioskin, kodinkoneliikkeen ja mitä niitä nyt olikaan vieressä? Millainen kiinteistö siis kyseessä paikalliset?

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 1:28 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Jukka Siintonen kirjoitti:Saisko kuvia paikalta? Mikä kiinteistö on kyseessä? Nuo iltalehden kuvat näyttävät vain palan seinää ja muutaman poliisin siviiliauton niin vahvalla tasolla on tutkiva journalismi Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivänä. Ja miten huumekasvattamo voi olla r-kioskin, kodinkoneliikkeen ja mitä niitä nyt olikaan vieressä? Millainen kiinteistö siis kyseessä paikalliset?
Liikekiinteistö, minun tietääkseni siinä talossa ei ole asuntoja, ellei sitten josain nurkasta löydy joku kiinteistönhoitajalle tms. alunperin tarkoitettu luukku. Niin ainakin itse muistelen, mutta siitä on jo tovi aikaa, kun on tullut edes käytyä syntymäkaupungissa. Tuossa guugelista parit kaappaukset, mistä näkee tuon rakennuksen perusmallin. Ei tuossa juuri asuntoja näy. Eikä taida olla viereisessä Sammonaukio 4:ssäkään.

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 2:41 pm
Kirjoittaja Jukka Siintonen
Miten pitkään tuollaisessa julkisessa tilassa on annettu huumekauppiaiden häärätä ja olla siihen puuttumatta? :shock: Luulisi tuon kokoisessa liikekiinteistössä, joka on metri metriltä kameravalvottua aluetta herättävän huomiota ilman, että sivulliset tekevät haittailmoituksen pahasta lemusta..

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 3:26 pm
Kirjoittaja Officer Crabtree
"Kolme kotkalaista miestä"... Hmm. Miten on mahdollista, että kukaan ei ole vielä keksinyt heidän olevan "kotkalaisia"? :mrgreen:

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 3:32 pm
Kirjoittaja Muppe
Officer Crabtree kirjoitti:"Kolme kotkalaista miestä"... Hmm. Miten on mahdollista, että kukaan ei ole vielä keksinyt heidän olevan "kotkalaisia"? :mrgreen:
Taidat olla..Vähän simppelimpi kaveri ajatuksen juoksulta?

Eikö Kotkassa voi muut rötöstellä kuin paikalliset? Ei siis mitään mahdollisuutta että kiinniotetut vois olla muualtakin?

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 4:06 pm
Kirjoittaja URSA
Rakennuksessa ei näytä olevan edes pitseriaa. Onko kannabiskasvattamo ollut jonkun päällepäin tavallisen liikkeen varastotiloissa? Sivubisnestä? Kodinkoneita ja kannabista?

Venäläisen huumeliigan sivukonttori?

Ammattimaista rikollisuutta mutta silti töpätty kunnolla, kun haju on päässyt leviämään?

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 4:23 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Mikä saatanan vatipääryssä hoitelee pirikiloja ja kukkaa tollasessa kiinteistössä? Mitälie kuleja nuo kiinniotetut?

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 6:27 pm
Kirjoittaja NeitiEtsivä
Ei siinä enää ole kodinkoneliikettä, Googlen kuvat on vähän vanhoja. Kirpputori on sen tilalla ja tosiaan R-kioski vieressä. Kuntosali on joskus ollut, en tiedä tarkalleen missä se siinä oli. Yläkerrassa ilmeisesti.
Ja ei oo juu pizzeriaakaan, vieressä kylläkin. En kyllä edes ymmärrä miten sellainen voisi liittyä tuohon vaikka olisikin samassa rakennuksessa vai onko yleistäkin, että niiden pitäjillä on jotain kasvattamoita...

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 6:54 pm
Kirjoittaja kanlaya
Amatööreillä unohtu hiilet vaihtaa :lol:

Re: Kotka: Poliisioperaatio jatkuu Karhulassa toista päivää

Lähetetty: Ma Tammi 23, 2017 10:48 pm
Kirjoittaja Kissankello
Poliisin huumeoperaatio Kotkassa ohi – kesti kaksi vuorokautta, kolme miestä pidätettiin

Kuva

Julkaistu: 23.1. 19:56

Operaatio kesti tavallista kauemmin.

Poliisin etsintäoperaatio Kotkan Karhulassa saatiin päätökseen maanantaina illansuussa.

Operaation kohteena oli Sammonaukiolla sijaitseva liiketalo, jonka uumenista poliisi löysi suuren kannabiskasvattamon ja noin kilon amfetamiinia.

Operaatioon kului tavallista enemmän aikaa kiinteistön lukitusten ja sen suuren koon takia.

Virkavalta sai vihiä rikoksesta lauantaina. Liike- ja asuinkiinteistöstä levisi voimakas huumausaineiden haju, josta ilmoitettiin poliisille.

Poliisi aloitti operaation tarkkailemalla rakennusta ja tiedotti löydöksistään maanantaina aamupäivällä.

Poliisi on ottanut kiinni ja pidättänyt törkeistä huumausainerikoksista epäiltyinä kolme kotkalaista miestä.

Erika Åkman
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 57920.html