Lestadiolaiset

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Lestadiolaisuudesta on viime aikoina eronnut ennätysmäärä porukkaa. Ovat syytelleet pandemiaa: Kun ihmiset eivät rajoitusten vuoksi päässeet säännöllisesti seuroihin, sielunvihollinen pääsi tekemään tuhojaan ihmisten sieluissa, mikä erotti heidät ainoasta pelastukseen johtavasta tiestä eli vanhoillislestadiolaisuudesta.

Yllä mainittu asia on jo aiheuttanut hallaa rauhanyhdistysten taloudelle, koska maksajia on vähemmän. Vanhoillislestoilla on vähän päälle 100 kirkkomaista rakennusta pitkin poikin Suomea, esimerkiksi pikkukunta Sievissä muistaakseni peräti kolme kappaletta. Vaikka päättäisivät myydä kiinteistöjä, kuka tai mikä taho niitä ostaisi. Lisäksi lestoilla on muutamia leirikeskuksia ja pari kansanopistoa, joten kiinteistötaakkaa riittää.

Jäsenmäärään vaikuttaa myös merkillinen ilmiö lestadiolaisten syntyvyydessä. Vaikka muuten Suomessa syntyvyys on jopa hieman kääntynyt kasvuun, lestadiolaisten keskuudessa syntyvyys on laskenut. Oulun seudullakin kuulemma edelleen tehdään lapsia, mutta lapsia syntyy entistä enemmän ei-lestadiolaisille samaan aikaan kun lestadiolaisperheiden lapsiluku on ns. maltillistunut.

https://yle.fi/uutiset/3-10814381

https://yle.fi/uutiset/3-11431662

Lestafirmoja on mennyt nurin ja toistaiseksi pystyssä pysyneilläkin firmoilla menee entistä huonommin. Tämä tarkoittaa, että myös moni lestadiolainen on menettänyt työpaikkansa. Media ei ole parin viime vuoden aikana kohdellut lestafirmoja erityisen hyvin, kun on kaikenlaisia kupruja tuotu väkisin päivänvaloon. Toki osa lestafirmoista porskuttaa edelleen ihan kivasti tai jopa oikein hyvin.

Moni palkollinen lesta on alkanut pelätä oman työpaikkansa puolesta ja ehkä muutenkin. Ollaan ahkerampia ja saadaan enemmän tulosta aikaan. Julkisen sektorin lestapomotkin sallivat enemmän tulosten aikaansaamista eli jarruttelu on hieman vähentynyt.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja poikani »

Kysymys oli lasten seksuaalisen hyväksikäytön voimakkaasta kasvusta, tietysti vain ilmi tulleista tapauksista. Miten lestadiolaisten syntyvyys, firmojen nurin meno, ymv. liittyvät tähän?
????? ?? ??????.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

poikani kirjoitti:
Su Marras 21, 2021 4:30 pm
Kysymys oli lasten seksuaalisen hyväksikäytön voimakkaasta kasvusta (tätä ei muuten lue aloitusviestissä!), tietysti vain ilmi tulleista tapauksista. Miten lestadiolaisten syntyvyys, firmojen nurin meno, ymv. liittyvät tähän?
Löytyy viestini viimeisestä kappaleesta. Ainakin kylänmiesten mukaan moni Oulun seudun poliisi tekee nyt enemmän tulosta kuin koskaan ennen. Oulun poliisilaitoksella on lestajohto ja runsaasti lestadiolaisia rivipoliiseina. Viestini alkuosa toimii johdantona sille, mistä lestapoliisien reipastuminen saattaisi johtua. Toki tämä kaikki on pelkkää spekulaatiota.

Epäilen, että reipastumista on saattanut tapahtua muillakin saroilla. Esimerkiksi lemmenkipeät henkilöt ovat saattaneet reipastua...
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Painetussa Kalevassa oli eilen sunnuntaina iso juttu, jossa harjattiin puhtaaksi Oulun seudun ympäristön vanhoillislestadiolaiset. Jutun mukaan 'Uskonto ei aina ole koronakriittisyyden taustalla'.

Ro­ko­te­kriit­ti­set jäävät mar­gi­naa­liin Oulun seudun us­kon­nol­li­sis­sa yh­tei­söis­sä – Li­min­gas­sa les­ta­dio­lais­joh­to kan­nus­taa ro­ko­tuk­siin, mutta kriit­ti­siä­kin ääniä kuuluu

Kaleva kysyi Oulun seudun vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta ja Jehovan todistajilta, onko niiden piirissä havaittavissa rokotekriittisyyttä. Tutkijan mukaan uskonnolliset perusteet eivät selitä läheskään kaikkea kriittisyyttä.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Epäeettisyyshän kulkee lestadiolaisessa yritystoimminnassa käsi kädessä sen yritystoiminnan kanssa.
Toki Tahkolan napamiehet kieltää, vaikka kaikilla on tiedossa kuinka lestadiolainen bisnesmalli toimii.

https://yle.fi/uutiset/3-12235724

Iso isännöitsijätoimisto sai jo toisen varoituksen epäeettisestä toiminnasta – seurauksia ei kuitenkaan luvassa

Isännöintiala vahtii alan yritysten toimintaa. Pelisääntöjen rikkomisesta ei kuitenkaan seuraa käytännössä mitään seurauksia ja varoitusten saaneiden yritysten nimet salataan.

Oululainen isännöintiyritys Kiinteistötahkola on saanut alan valvontaelimeltä varoituksen. Kyse on jo toisesta varoituksesta, jonka yhtiö on saanut kahden vuoden sisään.

Molemmissa tapauksissa isännöintiyrityksen työntekijöitä oli valittu taloyhtiön hallitukseen valtakirjoilla.

Hallituksessa työntekijät olivat estäneet taloyhtiötä vaihtamasta isännöintitoimistoa, vaikka tarjolla oli edullisempi sopimus Kiinteistötahkolan kilpailijalta.

Näin työntekijät ajoivat taloyhtiön etujen sijaan työnantajansa taloudellista etua.

Kiinteistötahkolan toimitusjohtaja Seppo Tahkola tunnustaa, että molempiin tapauksiin liittyy epäonnistumisia.

– Olemme korostaneet isännöitsijöillemme useasti, että jääväämme itsemme, jos asia koskee hallituksen jäsentä itseään tai hänen työnantajansa asiaa, toimitusjohtaja Seppo Tahkola sanoo MOT-toimitukselle.

Hänen mukaansa molemmat tapaukset ovat yksittäisen työntekijän virheitä.

– Jo ensimmäisen varoituksen jälkeen käsittelimme asian työntekijöidemme kanssa ja muistutimme, että tässä asiassa pitää olla erityisen tarkkana. Kesällä 2021 Kiinteistötahkola tilasi ulkopuolisen juristin, joka koulutti kaikki yrityksen työntekijät ympäri Suomen.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Woke-uskovaiset tiedotusvälineet kuten Yle ja Hesari vihaavat lestadiolaisia ja näkevät hirveän ison työn tehdäkseen kielteisiä uutisia. Sen sijaan samat tiedotusvälineet vaikenevat täysin Islamiin liittyvistä kielteisistä ilmiöistä. Mutta eihän tuossa wokessa ole tarkoituskaan olla johdonmukainen.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
Ma Marras 29, 2021 5:39 pm
Kaleva kysyi Oulun seudun vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta ja Jehovan todistajilta, onko niiden piirissä havaittavissa rokotekriittisyyttä. Tutkijan mukaan uskonnolliset perusteet eivät selitä läheskään kaikkea kriittisyyttä.
Miksei kysytty myös Oulun seudun islamisteilta ja muslimeilta? Ai niin... ei sovi Lännen Median agendaan.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

John Kimble kirjoitti:
La Joulu 18, 2021 7:23 pm

No jaa. Kalevan entinen päätoimittaja oli lestadiolainen ja rekrytoi kuulemma taloon paljon lestoja sekä lestaystävällisiä toimittajia. Kalevan lukijoiden kannattaisikin aina lukea lehteä tietynlaisten lasien läpi. Mitä taas tulee noiden uskonnollisten ryhmien edustajien puheenvuoroihin, niin tottakai he kieltävät rokotekriittisyyden omissa yhteisöissään. Aiemminkin Pohjanmaan lestat kielsivät, että heidän yhteisönsä olisi rokotekriittinen, vaikka moni yhteisön suurperhe oli jättänyt lapsensa rokottamatta. Lestat ovat toistuvasti kieltäneet myös hyväksikäyttötapaukset ja kaikki muutkin mahdolliset ongelmat, vaikka heidän oman yhteisön jäsenet olisivat tuoneet niitä esiin. Jehovilla ja hellareilla on ihan samoja taipumuksia.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

H.Moilanen kirjoitti:
La Joulu 18, 2021 8:34 pm

Olisi mielenkiintoista nähdä jotain tilastoa kuinka paljon mitäkin uskovaisryhmää on edustettuna Oulun seudulla. Veikkaan kuitenkin että nykyään muslimeja ja islamisteja on enemmän kuin helluntailaisia, jehovan todistajia ja vanhoillislestadiolaisia. Siihen katsoen olisi ollut hyödyllisempää sisällyttää tutkimukseen myös muslimit ja islamistit. Oulussa on myös mm. katolilainen kirkko ja muistaakseni joku vapaakirkko.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Puutatakovaseppä
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Joulu 20, 2021 3:39 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja Puutatakovaseppä »

Olen seurannut tätä ketjua jo pitkään mielenkkiinnolla. Olen saannut omakohtaista kokemusta useamman vuoden ajalta lestaadiolaisista. On paljon mistä haluaisin keskustella niin hyvässä kuin pahassa, mutta nyt kun pääsimme keskustelussa lastenhyväksikäytön äärelle haluan mielipiteeni ilmaista erääseen seikkaan.

Olen ihmetellyt perus helvettiin menijöiden taipumuksista käyttää hyväksi lesta lapsia/teinejä. Kukin kuitenkin ymmärtää miten seksuaalisesti suljetussa ympäristössä kasvatus näissä piireissä tapahtuu ja kun Pena-Pertti 40v tarjoaa synnin huumaa, voi kukin miettiä mitä tapahtuu. Nuoren normaali kiinnostus seksuaalisiin asioihin syttyy ja Pena-Martti saa uhrikseen lapsen joka ei hiisku tai pikahda asiasta ikinä helvetinliekkien pelossa. Ei ole perustelu mitäs kasvattavat noin, vaan saisimme kyllä jokainen peiliin katsoa kuinka toisia kohtelemme.

En usko tämän olevan mikään pieni porukka joka tälläista tekee vaan kyseessä on ihan systemaattista lestojen uhreiksi hakemista. Kuitenkin yleinen mielipide on että lestat on pahoja ja mikä tahansa syy jolla nuori/lapsi porukasta eroaa on hyväksyttävä.

En itse usko, mutta sympatisoin lestoja kuitenkin. Siinä ne kusettaa niinku Stubbilaisetkin ja osa sitten on todella rehtiä.

Gaikowski
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 10:01 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja Gaikowski »

En ole asiantuntija mutta missään muussa porukassa ei saa syntejä anteeksi vaikka teko toistuisi.Lestadiolaismies saa periaatteessa tehdä mitä tahansa ja on silti arvostettu yhteisössään.

hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2204
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

H.Moilanen kirjoitti:
La Joulu 18, 2021 8:34 pm
John Kimble kirjoitti:
La Joulu 18, 2021 7:23 pm
Tarkastaja Levisi kirjoitti:
Ma Marras 29, 2021 5:39 pm
Kaleva kysyi Oulun seudun vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta ja Jehovan todistajilta, onko niiden piirissä havaittavissa rokotekriittisyyttä. Tutkijan mukaan uskonnolliset perusteet eivät selitä läheskään kaikkea kriittisyyttä.
Miksei kysytty myös Oulun seudun islamisteilta ja muslimeilta? Ai niin... ei sovi Lännen Median agendaan.
No jaa. Kalevan entinen päätoimittaja oli lestadiolainen ja rekrytoi kuulemma taloon paljon lestoja sekä lestaystävällisiä toimittajia. Kalevan lukijoiden kannattaisikin aina lukea lehteä tietynlaisten lasien läpi. Mitä taas tulee noiden uskonnollisten ryhmien edustajien puheenvuoroihin, niin tottakai he kieltävät rokotekriittisyyden omissa yhteisöissään. Aiemminkin Pohjanmaan lestat kielsivät, että heidän yhteisönsä olisi rokotekriittinen, vaikka moni yhteisön suurperhe oli jättänyt lapsensa rokottamatta. Lestat ovat toistuvasti kieltäneet myös hyväksikäyttötapaukset ja kaikki muutkin mahdolliset ongelmat, vaikka heidän oman yhteisön jäsenet olisivat tuoneet niitä esiin. Jehovilla ja hellareilla on ihan samoja taipumuksia.
Kalevassa ei ole koskaan ollut lestadiolaista päätoimittajaa.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Iltasanomissa pitkä juttu tästä narsistijohtajien lahkosta eronneesta. Silmiin pistää se että pätkä, jossa puhutaan lasten järjestelmällisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä on saksittu aika lyhyeksi, joten Joonatanilla ollut siitä liene enemmänkin sanottavaa. Vanhoillislestadiolaiset itse suhtautuvat virallisesti esimerkiksi allaolevaan Joonatanin haastatteluun ihan samalla tavalla, kuin Turtiainen poliittisiin päättäjiin korona-aikana, eli siellä nähdään lahkosta eronneen puheessa pedon merkkiä ja tuomiopäivää, eikä varmasti anneta anteeksi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008476188.html

Pako vanhoillis­lestadiolaisesta liikkeestä

Syntyi traumoja, päihdehelvetti ja painajainen, joka päättyi poliisipiiritykseen. Lopulta Joonatan Luoto löysi itsensä – ja pelastui.

KESKI-SUOMESSA pääasiassa asuneella Joonatanilla on kaikkiaan 12 sisarusta.

Joonatanin mukaan vanhoillislestadiolaisliikkeen jäsenten kontrollointi alkaa varhain.

– En lähtökohtaisesti tuomitse vanhoillislestadiolaisliikkeeseen kuuluvia ihmisiä, mutta se lähes kaikkea mahdollista kontrolloiva yhteisö on sairaalloinen. Se on kollektiivinen narsisti, joka pyrkii varastamaan yksilön identiteetin omaan käyttöönsä, Joonatan näkee.

– Erityisesti lasten ja nuorten tekemisiä kontrolloidaan jatkuvasti. Ei saa tehdä sitä eikä tätä, ja jos ”sortuu” tekemään samaa kuin yhteisön ulkopuoliset nuoret, vaikkapa urheilemaan kilpaa, yhteisö tuomitsee sinut syntiseksi. Kun lasta pidetään näin herkästi pahana ihmisenä, hän tuntee pian sietämätöntä pelkoa.

Erilaisilla määräyksillä, kuten television kieltämisellä, herätysliike on Joonatanin mielestä yrittänyt hallita ja rajoittaa jäsenten tiedonsaantia. Joonatanin nuoruudessa sosiaalinen media ei vielä kukoistanut.

– Kun eletään pitkälti liikkeen sääntöjen kahleissa, niistä saarnoista muodostuu helposti mielikuvallinen totuus. Omalla kohdallani pahinta oli, että tiedostin jo lapsena oman totuuteni elämästä, mutta sitä ei voinut sanoa ääneen, Joonatan sanoo.

– Arvelen menneeni jo lapsena tietynlaiseen psykoosiin kuunneltuani pelottavia seurasaarnoja, joiden mukaan palan helvetin tulessa ”syntiin” sortuessani. Itkin usein öisin, vaikka en mielestäni ollut tehnyt mitään pahaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

JammuSetä

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Nyt Tampereella kuohuu. Tampereen Vuokra-asunnit on myynyt yli 100 asuntoa kaikessa hiljaisuudessa Sijoitusasunnot.com Group Oy:lle. Tämä firma on yllättäen kirjoilla Jyväskylässä, kuten kaikki muutkin kiinteistö/remppafirmat.

Firman taustalta löytyy sukunimi Neuvonen. Tunnettu Lestadiolaissuku..

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Lestadiolaiset

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

hannu hanhi kirjoitti:
Pe Joulu 24, 2021 12:09 pm
Kalevassa ei ole koskaan ollut lestadiolaista päätoimittajaa.
Hmmm... Saatat olla faktisesti oikeassa, mutta käytännössä rajat ovat usein luonteeltaan ennemminkin veteen piirrettyjä. Kalevan ex-päätoimittaja Kyösti Karvosta on monissa yhteyksissä kutsuttu lestadiolaiseksi. Miksi niin, jos hän ei kerran lestadiolainen ole? Voisiko lesta-titteli tulla kansan suusta esimerkiksi sen vuoksi, että Karvonen on toistuvasti nähty lestaseurueessa ja Karvosen on havaittu myötäilevän lestadiolaisia?
Kalevan nettiversiosta löytyy lestadiolaisuuteen liittyvillä hakusanoilla vain vähän artikkeleita viime vuosilta. Yksi sellainen on tässä käsitellyn kirjan kirjoittajan Aini Linjakummun haastattelu 11.5.2018. Siinä Kaleva yrittää vakuuttaa Linjakummun sanoin, että lestamafiaa ei ole olemassa.

Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen on niin sanotusti lestamafian taskussa. Karvonen on korvannut lehdessään lestadiolaisuuteen liittyvän kritiikkivajeen voimakkaalla Venäjä-kritiikillä, joka tyydyttänee myös lestamafian tarpeita.

Lähde: https://vastavalkea.fi/2019/02/22/lesta ... ittisesti/#
Ja kyllähän Kalevan palveluksessa on lestadiolaisia ollut ja on myös tällä hetkellä. Kalevassa työskenteli aikoinaan myös Afganistanissa taksin takapenkille ammuttu avustustyöntekijä Kaija Martin.
Kaija Martin oli kasvanut kuusilapsisessa perheessä Oulussa. Vanhemmat kuuluivat Rauhan sana -lähetysyhdistykseen. Se on osa lestadiolaista herätysliikettä, mutta lapset eivät pitäneet vanhempiaan lestadiolaisina. Perheessä ei oltu jyrkkiä.

Kesäisin Kaija kävi Rauhan sanan järjestämillä lasten ja nuorten leireillä. Kaija oli Martinin perheen kuopus. Sisaruksista seuraava oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi. Kun Kaija oli 15-vuotias, perhe muutti Oulusta parinkymmenen kilometrin päähän Kiiminkiin. Vanhemmilla oli perheyritys, ja Kaija oppi ymmärtämään, mistä elanto tuli. Lapset kasvatettiin kantamaan vastuuta.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Kaija Martin kävi Oulussa kauppaoppilaitoksen, kuten kaksi hänen vanhemmista sisaruksistaan. Sitten hän sai sihteerin paikan sanomalehti Kalevassa ja jäi synnyinkaupunkiinsa Ouluun. Yhden vuoden hän hoiti lapsia Sveitsissä.

Joskus Martin ajatteli, että ottaisi Kalevasta palkatonta vapaata ja lähtisi lastenhoitajaksi jonkun lähetystyöntekijän perheeseen. Hän oli kiinnostunut muista maista ja kulttuureista.

Lähde: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002782664.html
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että ihmiset tekevät työtä, mutta osa lestadiolaisista ei selvästikään kykene tunnistamaan esteellisyyksiään eikä sidonnaisuuksiaan. Se taito kuuluu toimittajien perusosaamiseen - tosin on se monilta muiltakin suomalaistoimittajilta pahasti hukassa. Eli todella ammattitaidottomia toimittajia meillä Suomessa :roll:

PS. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilla (RKP) on muuten myös vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoittaa esteellinen, jäävi (ruotsi. jävig). Mahtaako ongelma johtua Anna-Majan lestadiolaisesta sukutaustasta? Hänen molemmat isoisät olivat nimittäin lestadiolaisia saarnamiehiä.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Vastaa Viestiin