Keijo Vilhunen

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Don Salamanca
Nikke Knakkertton
Viestit: 165
Liittynyt: Pe Tammi 12, 2018 12:17 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Don Salamanca »

El Padrino kirjoitti:Keräsin vähän tietoa Janne Ranisen "Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi" kirjasta.

Tässä muutamia otoksia jossa Raninen kertoi Keijosta eli Kekestä:

Keijo oli Suomen johtajia rikollispomoja jo vuonna 2001.

Keijo oli ollut taustahahmona, kun jengi nimeltä MORE (Me Olemme Rikollisten Eliittiä) perustettiin. Istuin silloin hänen kanssaan Jokelassa vuonna 2000. Pari vuotta myöhemmin MORE ja kaksi muuta jengiä yhdistyivät United Brotherhoodiksi. Yhtenä johtohahmona istui Keijo.

Hän oli rakentanut imperiuminsa vahvan verkostonsa ja ihmissuhdetaitojensa varaan. Yleensä sellaiseen asemaan ei oääse likaamatta käsiään, mutta Keijo ei koskaan itse turvautunut väkivaltaan. Oletettavasti hän ei ollut koskaan tehnyt mitään väkivaltaista. Hän oli poliitikko, ei luunmurskaaja. Yleensä piti olla vähän molempia.

Niin sanotun väkivaltapääoman puute teki hänestä ainutlaatuisen. Hän oli yksi miljoonasta. Mutta Keke ei ollut vain hyväksytty, hän oli myös pidetty ja kunnioitettu. Hän istui pyramidin huipulla, ja alempana olevat miehet olivat valmiita mihin tahansa hänen puolestaan.

Keijo oli ollut vasikka 20 vuotta. (2016 eli vuodesta 1996, jolloin Keijo oli 36 vuotias, tai sitten vuodesta 1999, miten tuon nyt tulkitsee, jolloin hän alkoi vasikaksi 39 vuotiaana.)

Puolet siitä ajasta hän oli ollut Suomen pahimman rikollisjengin johtohahmo. Hänen oli täytynyt olla oikea kultakaivos kytille. Aarnio oli rakentanut poliisiuransa sen varaan, että onnistui nappaamaan kuuluisia rikollisia. Keijo taas oli rakentanut rikollisuransa sen varaan, että vasikoi valta-asemaansa uhkaavat tyypit.

Kun poliisi alkoi tutkia Keijon hasiksen salakuljetusta, Aarnio sai siirettyä tukinnan omalle osastolleen , jossa se lopetettiin nopeasti.

Jani oli ottanut yhteyttä Keskusrikospoliisiin ja kertonut, että Keijo oli yllyttänyt murhaan.

Kytät olivat kuulustelleet Raimoa, joka vahvisti tiedot. Heidän mukaansa Keijo oli sekaantunut palkkamurhan järjestämiseen, eikä ollut sattumaa, että hän olli antanut sen RAimon j aJanin tehtäväksi.

Siten Keijo oli noussut huipulle. Hän syrjäytti kaikki, jotka uhkasivat hänen asemaansa. Jos joku sai liikaa valtaa, Keoijo myi hänet kytille. Torpedojen mukaan Volkanin murhan kanssa oli käynyt juuri niin. Sekä Raimo että Jani olivat korkealla rikollismaailmassa. Keijo oli yksinkertaisesti hankkiutunut eroon kilpailijoista.

Keijo piti kokouksia johtavassa asemasas olevian rikollisten kanssa.

Keijo oli järjestänyt Aarnion avulla kuuntelun erääseen asuntoon, jossa rikollispomojen keskustelut menivät nauhoille ja aineissa ja humalassa kerskaillut ja paljastukset.å

Yhteen aikaan kaikki nuolivat hänen persettään. Hän tapasi muiden jengien johtajia joka viikko, piti yllä rauhaa ja laati strategioita, teki politiikkaa kuin pueluejohtaja.

Nyt hänellä ei enää ole vanhoja ystäviään. Hänen pelinsä on pelattu enkä sure sitä sekuntiakaan.

Aarnion ja Keijon yhteistyö lähetti monta tyyppiä linnaan.

Hän oli aina antelias. Lainasi omille ja antoi rahaa vuokraan, kun hänen jengiään vapautui vankilasta. Mutta Keijon puolelta kaikki oli vain laskelmointia, jotta hän voittaisi enemmän luottamusta.
Kiitos tuosta että jaksoit kirjasta poimia tiedot Keijosta! Veikkaan että aika montaa kiinnosti joka ei ole kirjaa syystä tai toisesta jaksanut hommata, kuten itseäni.

Keijo todellakin putosi huipulta pohjalle yhdessä yössä. Oli varmasti Suomen historian isoin rikollispomo ja yhden päivän jälkeen Suomen tunnetuin ja halveksituin vasikka.

Tuon listasi perusteella vaikuttaa, että Keijo nousi rikollismaailman ykkösnimeksi samoilla keinoilla kuin legendaarinen Mafia pomo James "Whitey" Bulger Amerikassa Irkku Mafian ykkösnimeksi eli vasikoimalla ne jotka uhkasivat hänen omaa valta-asemaansa. Nerokas taktiikka jos ei välitä bisneskumppaneistaan vaan oman vallan lisäys vaan kiinnostaa. Tosin kostautuu pahasti jos jää kiinni.

peikkonen
Harjunpää
Viestit: 308
Liittynyt: To Kesä 30, 2016 12:51 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja peikkonen »

Siis ihme että Keijo on vielä hengissä.. ei taida olla enää mitää n noista.
Averell kirjoitti:Kuinka niin? Kuinka paljon Vilhusella on valtaa tai voimaa? Onko edes rahaa? Poliisin polvella istuminen on Vilhusen juttu.

Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

Averell kirjoitti:Kuinka niin? Kuinka paljon Vilhusella on valtaa tai voimaa? Onko edes rahaa? Poliisin polvella istuminen on Vilhusen juttu.
No sen verran tuntus olevan valtaa ja voimaa että ukko vaan porskuttaa,ei ole niitannu entiset omat veljet eikä toisten kerhojen vesselit,mutta voihan se joskus vielä kolahtaa omaankin nilkkaan Keken osalta.eikä ihan perseaukinenkaan taida olla,sen verran korkealla jakkaralla istuskeli vuositolkulla että paljon meni varallisuutta omaan taskuun.ja sehän on tullu selväksi että Keke ei ole tyhmä,siis siinä mielessä,että varmasti osa siitä kerätystä varallisuudesta on menny jemmaan ja sitä myöden ei varmaan tarvi kelata että mistä leivän päälle sitä voita sais :mrgreen:

gixxer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: To Syys 04, 2014 12:48 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja gixxer »

Sivustamulkoilija kirjoitti:

Linnan vasikkaosastolle on varmaa helppo päästä "niittaa"..

Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

gixxer kirjoitti:

Vapailla Keke on ollu venailemassa hovin päätöstä,nii miten "vasikkaosasto" tähän liittyy?! ja kyllä liskollakin vankeja on murjottu tekemiensä mokiensa takia,ei sillä ole merkitystä missä on joku istumassa tuomiotaan jos ihan oikeesti hengiltä halutaan.että sillain :mrgreen:

vilkku99
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: La Tammi 26, 2008 3:20 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja vilkku99 »

Montakohan vasikkaa on tapettu vankilassa?

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Suomalainen rosvo on pääosin niin surkea päihdeongelmainen ettei kykene selvänä tekemään muuta kuin uhoamaan. Linnassa kun pääosin ollaan selvänä niin siellä ne hiihtävät omia polkujaan. Harvoin siellä ketään niitataan.
Aika kova rosvo saa olla että Vilhusen tappaa linnassa.

Donner
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Maalis 06, 2019 9:11 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Donner »

Eipähän nyt tule ainuttakaan vankia mieleen Suomen rikos historiassa joka olisi tapettu vankilassa vasikoinnin takia. Taitaa ylipäätään tapetut vankilassa olla ihan yhden tai kahden tapauksen verran. Yhdestä osaan varmuudella sanoa että oli vahinko. Vei väärän miehen tonnikala purkin väärään aikaan, ja lusi vielä raiskausta. Eikä varmasti ollut tarkoitus tappaa.. valurautainen paistinpannu puntti reenin jälkeen lyötynä kalloon vaan vei hengen..kekkuli saa lusia ihan rauhassa. Nää ub ja muut ukot pyytää 5 tonnia sakkoa ja sen jälkeen Keke on taas puikoissa. Nää maksaa tuomion aikana enemmän takaisin prosentteina. Näin se ikävä kyllä menee näillä prosentti kerroilla tänä päivänä. Joku unohti kertoa mitä se prosentti oikeesti tarkoittaa. Kekkuli nähdään vielä johtajana samassa
porukassa...

gixxer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: To Syys 04, 2014 12:48 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja gixxer »

Linnan vasikkaosastolle on varmaa helppo päästä "niittaa"..[/quote]
Vapailla Keke on ollu venailemassa hovin päätöstä,nii miten "vasikkaosasto" tähän liittyy?! ja kyllä liskollakin vankeja on murjottu tekemiensä mokiensa takia,ei sillä ole merkitystä missä on joku istumassa tuomiotaan jos ihan oikeesti hengiltä halutaan.että sillain :mrgreen:[/quote]
Ei ollu ku pari päivää sillon vapaalla ja poliisien suojeluksessa senki ajan.. lue tuolta vaikka jos et usko.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006155530.html

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Minkälaiset välit mahtaa Kekellä ja Jarilla olla nykyään?
"If you aim for a king, you better not miss"

Sivustamulkoilija
Jack Bauer
Viestit: 967
Liittynyt: To Kesä 21, 2018 1:57 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Sivustamulkoilija »

gixxer kirjoitti:Linnan vasikkaosastolle on varmaa helppo päästä "niittaa"..
Vapailla Keke on ollu venailemassa hovin päätöstä,nii miten "vasikkaosasto" tähän liittyy?! ja kyllä liskollakin vankeja on murjottu tekemiensä mokiensa takia,ei sillä ole merkitystä missä on joku istumassa tuomiotaan jos ihan oikeesti hengiltä halutaan.että sillain :mrgreen:[/quote]
Ei ollu ku pari päivää sillon vapaalla ja poliisien suojeluksessa senki ajan.. lue tuolta vaikka jos et usko.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006155530.html[/quote]
Niin mutta edelleenkin,ei tosta jutusta selviä koska Keke on lähteny mahdollisesti linnaan jostain muusta jutusta,se selvis että tällä hetkellä on ollu kiinni ku hovin tuomio putos pöytään.ja itse en löytäny tosta jutusta ainakaan sitä että Keke ois ollu kyttien suojeluksessa vaikka se täysin mahdollista tosin on :mrgreen:

Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Eikai nyt edes Kekellä löydy massia niin että vip suojelua sais varsinkaan kun rosvopoliisi kaverit on pidätetty virasta tai istumassa itsekin.

Liukas liikkeissään tämä Keke. Kyllä on sopiva sukunimikin kaverilla.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Avatar
Härmän häjy
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Maalis 07, 2019 8:21 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Härmän häjy »

Keijo oli valtansa huipulla Suomen vaikutusvaltaisin henkilö, jos mitataan todellista valtaa. Suurimmaksi osaksi tosin vasikoinnin ansiosta nousi siihen asemaan, joten ei voi häntä tietenkään arvostaa jälkikäteen. Yhteen aikoon jos Keijo jotain sanoi niin se tapahtui. Olipa kyseessä mitä tahansa. Keijolla oli myös poikkeuksellisen hyvät verkostot suomalaiseksi rikolliseksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Härmän häjy kirjoitti:Keijo oli valtansa huipulla Suomen vaikutusvaltaisin henkilö, jos mitataan todellista valtaa. Suurimmaksi osaksi tosin vasikoinnin ansiosta nousi siihen asemaan, joten ei voi häntä tietenkään arvostaa jälkikäteen. Yhteen aikoon jos Keijo jotain sanoi niin se tapahtui. Olipa kyseessä mitä tahansa. Keijolla oli myös poikkeuksellisen hyvät verkostot suomalaiseksi rikolliseksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Sanoo aloitteleva besserwisser :roll:
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Keijo Vilhunen

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Härmän häjy kirjoitti:Keijo oli valtansa huipulla Suomen vaikutusvaltaisin henkilö, jos mitataan todellista valtaa. Suurimmaksi osaksi tosin vasikoinnin ansiosta nousi siihen asemaan, joten ei voi häntä tietenkään arvostaa jälkikäteen. Yhteen aikoon jos Keijo jotain sanoi niin se tapahtui. Olipa kyseessä mitä tahansa. Keijolla oli myös poikkeuksellisen hyvät verkostot suomalaiseksi rikolliseksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Nyt on fantasiat kohdillaan. Voin kertoa, että Keijo ei ole koskaan ollut Suomen vaikutusvaltaisin henkilö.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Vastaa Viestiin