Moottoripyöräjengit

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
muk

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja muk »

Luupää kirjoitti: No voi hellanlettas tuota lapsenuskoa! Harvemmin enää näkee noin kritiikitöntä suhtautumista tietyn poliisihenkilön julkisuuteen antamiin lausuntoihin, vaikka poliisi sinänsä arvostettu instanssi edelleen onkin.

Muista poliisilähteistä on saatu muunlaista tietoa. Samoin kuin poliisin ulkopuolisista lähteistä.
Poliisi totesi, ettei ole mitään näyttöä. Harvinaisen selkeä ja rehellinen lausunto. Poliisi ei ole Seiska, tai ainakaan sen ei pitäisi olla:
Tigerin ammuskelu viisi vuotta sitten, poliisilla ja medialla lähti mopo lapasesta.
Näitä virheellisiä poliisin ja median yhteisesti laatimia lehtijuttuja on tuskin korjattu, eikä ikinä korjatakaan. Silkkaa höpöä lasketaan liikkeelle ihan joka taholta. Lähde: http://mikkoniskasaari.fi/node/148

90-luvun alussa kävin Helsingissä yhdessä baarissa. Pokella oli HA:n liivit päällä. Ja uskon, että vähintään liivijengien jäsenillä ja pokeilla on valonarkoja yhteyksiä Suomessa, tänäkin päivänä. Voi olla, että tuota lausuntoaan ohjelmassa toistanut poliisi uskoo samoin.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

loikkari kirjoitti: Ottakaas selvää kuinka ovihomma on organisoitu esim Tukholmassa, kyllä ne on jaettu rikollisjengien kesken...
Eiköhän molemmat maat ole aika suurilta osin jaettu rikollisten kesken: viranomaiset, poliitikot, vakuutuslaitokset, pankkiirit jne nylkyttäjät... ja se että ravintolasta saa päihdettä on em. joukkion sikailuun ja "lailliseen" rosvoiluun verrattuna lähes ystävällinen teko
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Rotten Ralph
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ke Syys 26, 2007 9:33 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Rotten Ralph »

Vai että oikein 20-30miljoonaa. Kyllä kannattaa! Ja toisekseen ovifirma ei todellakaan yleensä saa nykyään narikoita tai pääsymaksuja itselleen vaan ravintola, vaikka ohjelmassa näin spekuloidaan. Ovifima laskuttaa sen 27e tunti ja maksaa pokelle 12-14e h ja sillä sökö. En suosittele.

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

^Hyvin monessa paikassa saa narikkamaksut, pääsylipuistakin osan joissain paikoista. "Parhaimmilla" ovilla jv-firmat maksavat siitä että saavat narikkaa pitää...
Verottajalla oli ainakin jokin aina sitten vielä käynnissä iso harmaan talouden vastainen operaatio jv-firmojen osalta, verottajan tulkinta kun on että tipit pitää lyödä kassaan ja maksaa niistä alv ja sen jälkeen tulovero, narikkamaksusta saada kuitti jne.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Toni1987
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2011 11:02 am

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Toni1987 »

Rotten Ralph kirjoitti:. Ovifima laskuttaa sen 27e tunti ja maksaa pokelle 12-14e h ja sillä sökö. En suosittele.
reps, ilmeisesti sitten Jyväskylässä homma toimii hieman erilailla....

Ehkä niin....

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Toi 12-14€/h on maran ja vartiointialan tessien mukainen palkka järjestyksenvalvojalle. Mitä maksetaan mäkissä, hesessä tai burger kingissä notkuvalle opiskelijalle...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

Asian vierestä, mutta yllättävän hyvä palkkahan noilla jos tuo pitää paikkansa. Itse ollut 30 vuotta omalla alalla, ja tuohon haarukkaan osuu juuri. Itsellä tosin kaikki täydet ikälisät sun muut. Muuten tuollaisiin tuntipalkkoihin ei pääsisi.

Corleone18
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Tammi 20, 2018 12:36 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Corleone18 »

Kyllä näistä perkeleistä vielä monta ukkoa mukana nykyisessä ha:osastossa

Nessit kirjoitti:Pitkästä aikaa availin ATK -laitetta, ja onpas moottorikerhojen keskustelut tällä osastolla saanut reippaan sävyn. Tuolla on nyt kolmisen vitjaa samaa soopelia mitä syöttää ruotsinveli, tsekkiläinen kartelli ja osapilvi. Eipä kansakoulussa aikanaan opetettu leimanaamaisista suurmiehistä tai itäaasian hevosettomista lettipäistä mitään, mutta valtionlauteilla opin, että vastaavat olivat niitä hiljaisia reunapaikkojen poikia.

No, mutta mitä moottorimiehiin tulee, aikanaan länsinaapurissa vaikutti myös "Tukholman Perkeleet" niminen ryhmä. Koostui Suomesta Volvon, viinan tai mutkattomamman elämän perässä Ruotsiin lähteneistä. Ei kaikki mitään roistoja olleet, mutta kaikenlaista hommaa pyörittivät ja yhdessä jakoivat ongelmat jos niitä ilmeni. Joku herroista kävi myös Norjan puolella rouhimassa, ja muutti myöhemmin härmään takaisin. Tähän nykyhommaan oli selvänä erona, että ajoivat moottoripyörillä. Liekko näistäkään kukaan hengissä, joku aikamies saataa muistaa muutaman ukon nimeltä. Kovasti sahasivat lautoilla ahvenanmaan ohi, kaikenlaista mukanaan raahaten.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Jaa, että osa on vielä hengissä, no miksikäs ei ainakin raittiissa ilmassa viihtyivät kesäisin. Toisaalta olenhan minäkin vielä täällä muistoja kiillottamassa. Näitä yli 30 vuotta sitten istui samoissa kuppiloissa ja härmästä kun oltiin niin kotimaan kuulumisia vaihdeltiin. Mukava kuulla, että ainakin osalla näkö on säilynyt sen verran, että vielä harrastaa pyöräilyäkin.

Corleone18
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Tammi 20, 2018 12:36 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Corleone18 »

Juu niinpä :) Tässä jo vanhempaa juttua yhdestä jäsenestä, rupee herralla oleen ikää jo kiitettävästi noihin porukoihin. Harmi vaan teksti on ruotsiksi. http://www.frontface.se/08nr/02sid/02a.htm

Sniffaaja
Martin Riggs
Viestit: 608
Liittynyt: Ti Touko 26, 2015 6:59 am

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Sniffaaja »

Corleone18 kirjoitti:Juu niinpä :) Tässä jo vanhempaa juttua yhdestä jäsenestä, rupee herralla oleen ikää jo kiitettävästi noihin porukoihin. Harmi vaan teksti on ruotsiksi. http://www.frontface.se/08nr/02sid/02a.htm
Melko hintahtava pappa. Pitäisikö tätä kunnioittaa jostakin syystä jollakin tavalla?
http://www.osuva.com/ - joukko- ja perhesurmaajien treenipaikka vuodesta 2000. Parhaimmat aseet ja kouluttajat.

Nessit
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Pe Syys 28, 2012 6:27 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Nessit »

Itse en nostele edes omaa kauppakassia enää, mutta Sniffaajalla on jäänyt pulverit narikkaan, ei ole hintahtava, on hyvässä lihassa. Tuon naaman tunnen kyllä tosin ilman enkelikerhon liivejä. Oli aikoinaan pahapäinen ja kun voimaa oli niin yleensä voitti. Olin jotenkin lokeroinut, että herran 40-vuotis synttäreitä ei koskaan juhlita, mutta taas olin väärässä. Kiva kuulla, että vielä jaksaa rehkiä. Jore pörräsi sen Norjaan muuttaneen jannun kanssa, en muista vaan enää nimeä. Sen tapasin Hartolassa ihan muissa merkeissä 90-luvun alussa.

Almighty
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Su Heinä 14, 2013 5:36 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Almighty »

Ajattelin esittää muutaman kysymyksen MP-kerhoihin liittyen kun en ole seurannut tai kuullut kyseisten porukoiden tilanteesta mitään..
Bad Machine 81 Finland, Mongols MC Finland...mitä heille kuuluu tänä päivänä ?.
Mihin katosivat Kuulat ja Bandiitit Helsingistä ?..

Tietääkö kukaan?...

mävaanmä
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: Pe Marras 30, 2012 10:59 am

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja mävaanmä »

Bad machine 81 ja mongols taru loppui suomessa, narkkeja ja välistä vetäviä kusettajia kumpikin kerho täynnä.

Bandiitit muutivat kyläsaaresta hieman sivumalle, vanha tallitila kun puretaan pian ja uudessa kerkee hetken hötkyillä ennenku kyrvät linkittää tilan jatkuvaan tarkkauiluun, kaanunapalloista en tiedä eikä kiinnosta.

Edit bandiitit majailevat siis vieläkin helsingissä, ei lähtenyt täältä.

Raimond
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Elo 07, 2012 5:20 pm

Re: Moottoripyöräjengit

Viesti Kirjoittaja Raimond »

Almighty kirjoitti:Mihin katosivat Kuulat ja Bandiitit Helsingistä ?..

Tietääkö kukaan?...
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806 ... 1_u0.shtml

Juttu on varmaankin ollut täällä jo aiemmin joten en kopioi sitä tänne. Jos ei löydykään niin joku voi sen tehdä.

Vastaa Viestiin