Moottoripyöräkerhot ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa.
29.3.2009 00:01
Kuva: Petri Puromies / Lehtikuva
Kesäkuussa 1996 Helsingin oikeustalossa nähtiin pystypäisiä helvetin enkeleitä, jotka näyttivät ennemmin syyttäjiltä kuin syytetyiltä.
JUHANA LEPOLUOTO
MIKA MÖLSÄ Prosenttijengit. Moottoripyöräkerhot ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa.
Johnny Kniga 2009. 330 s. Hell's Angels, Bandidos, Cannonballs, Natural Born Killers, Roques Gallery... Rikosuutisissa vilahteli vuosituhannen vaihteen tienoilla moottoripyöräjengien nimiä, jotka hetkahduttivat iltapäivälehtien tavallisia lukijoita vähän. Kiinnostus kohosi, kun nahkaliiviset karvaturvat alkoivat tappaa toisiaan.
Nykyään Ilta-Sanomissa työskentelevä erikoistoimittaja Mika Mölsä seurasi prosenttijengien kasvua, tekoja, rikoksia ja yhteiskunnan vastaiskuja ilmiön alusta alkaen.
Hän toteaa kirjassaan, jota voi lukea lähihistoriana, sosiologiana ja rikostarinoina, että pohjoisamerikkalaiseen tapaan järjestäytyneiden moottoripyöräjengien synty Suomessa oli 1990-luvun taitetta seuranneen taloudellisen myllerryksen ja laman seurausta.
Yhdysvalloissa Harley Davidsonilla ajelevien vapaiden kaverien yhteisö syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Toinen kova porukka, Bandidos, oli Vietnamin sodan seuraus. Kun turhautuneet, vielä voimakkaat nuoret miehet valitsivat elämäntavakseen vapauden yhteiskunnan ulkopuolella, he joutuivat rahoittamaan aatteen toteuttamisen rikosten avulla.
Suomessa samanlainen joukkoilmiö oli nähty 1800-luvun Pohjanmaalla, kun maata ei riittänyt kaikille. Aivoitus surkean yhteiskunnan almujen korvaamisesta vapauden lauluilla oli historiallinen taantuma, regressio, paluu klaanien ja heimojen yhteisöihin.
Mutta sama ratkaisu kelpasi itseään muita parempina pitäville, yhteiskunnasta ja valtiovallasta tarpeekseen saaneille nuorukaisille vielä sata vuotta myöhemmin.
Häjyt palasivat vinkkeli- ja pannupäämoottoreiden jytistessä suurikokoisten Harley Davidson -moottoripyörien satuloiden alla. Pian paukkuivat sitten aseetkin.
Rikosjournalismia
Prosenttijengi-nimityksellä on historiallinen taustansa. Alkuperäiset Helvetin enkelit julistivat kuuluvansa siihen yhden prosentin joukkoon, joka ei sääntöjä kunnioita.
Suomalaisten moottoripyöräjengiläisten historian keskeisimmäksi hahmoksi nousee Mika Mölsän kirjassa Marko Hirsma (1965-2001), voimamies ja kärsijä, ensin helvetin enkeli ja sitten bandiittien johtaja, joka käynnisti verisen jengisodan entisiä veljiään vastaan. Hänen kuolemansa oli väkivaltainen, tietenkin.
Mölsän teksti on oikeaa rikosjournalismia, jossa tietoa etsitään viranomaisten lisäksi rikosten tekijöiltä ja uhreilta. Harrikkajengit ovat outo ilmiö, joka muuttuu kokeneen rikosreportterin käsissä ymmärrettäväksi.
Rikolliset ovat ihmisiä, joiden harhojakin kannattaa kuunnella. Tekojen seuraamusten punnitseminen on sitä käytännöllistä sosiologiaa, jonka avulla meidän lälläreiden yhteiskunta voi punnita päätöksiään.
Entä poliisin toiminta?
Poliisin Karhu-ryhmän näyttävä isku Helsingin Suutarilassa 1993 toi moottoripyöräjengit julkisuuteen vaarallisina järjestäytyneen rikollisuuden ilmiöinä. Näin ainakin poliisit perustelivat toimintaansa, kun moottoripyöräkerho Overkill MC:n tiloihin tunkeuduttiin panssariajoneuvojen avulla.
Poliisille liikeni uusia aseita ja määrärahoja niukkoina lamavuosinakin, kun yhteiskunnan oli kyettävä suojelemaan itseään järjestäytyneiden rikollisten hyökkäykseltä. Hurjan näköiset motoristit sopivat uhkakuvan symboleiksi hyvin. Kiistämättä he tekivät rikoksia, välittivät amfetamiinia ja harjoittivat laitonta kiskontaa, mutta tappoivat lähinnä kilpailevia jengiläisiä.
Loppujen lopuksi moottoripyöräroistojen liikevaihto oli pikkurahoja verrattuna niihin voittoihin, joita samoina vuosina hankittiin laajamittaisella savukkeiden, alkoholin ja huumeiden salakuljetuksella hissun kissun, vailla näkyviä tunnuksia.