Oulun pizzeriamafia

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Avatar
Scruffy
Martin Riggs
Viestit: 648
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2013 8:19 pm

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Scruffy »

Oulussa joukkotappelu: Kolmella teräaseella aiheutettuja vammoja, yksi otettu kiinni

Maanantai 18.1.2016 klo 15.52 (päivitetty klo 16.18)

Useampi henkilö on loukkaantunut yhteenotoissa Oulun Toppilan kaupunginosassa.

Poliisi sai hälytyksen Oulun Toppilan kaupunginosaan kello 14.50.

Satamatielle hälytettiin useampia poliisipartioita ja ambulansseja.

Paikalta tavattiin useita henkilöitä, joista kolmella oli ilmeisesti teräaseella aiheutettuja vammoja. Heidät toimitettiin ambulanssilla sairaalaan saamaan hoitoa. Tiettävästi kenenkään vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

- Poliisi selvittää vielä tapahtumapaikalla tapahtumien kulkua, joten toistaiseksi emme osaa kertoa asiasta tarkemmin, vanhempi konstaapeli Sami Hurme Oulun poliisista kertoo.

Poliisi otti yhden mieshenkilön kiinni poliisilaitokselle kuulusteluja varten. Häntä epäillään törkeistä pahoinpitelyistä.

Useassa paikassa?

Poliisin mukaan tappelut ovat mahdollisesti tapahtuneet useammassa eri paikassa Toppilassa.

Poliisi lupaa tiedottaa tappelusta tarkemmin, kunhan lisätietoja saadaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011 ... 8_uu.shtml
Jail's not so bad. You can make sangria in the toilet. Course, it's shank or be shanked.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Ei kai tästä tule muita seurauksia kuin pitsan hinnan nousu Oulussa. Ennen vitosen ja kohta 5.5e. Teräaseetkin varmaan palautetaan koska nehän oli työvälineitä.
Oulun poliisi kertoo asiasta tarkemmin vuonna 2034.
Piilohomot on in.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Pitsaporukan kekkerit. Ulos oli tullut pitsapeku, itselläänkin veitsi kädessä(lärvi veressä).
T. Minä - Täysmulkku joka väkivaltaa käyttää harkiten ja harvoin.

Ylen veronkäyttäjäuutisointia odottaen.
Edit. Pitsapeku eikä -pate
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
Scruffy
Martin Riggs
Viestit: 648
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2013 8:19 pm

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Scruffy »

"Mies makasi lattialla pää veressä" - silminnäkijät kertovat Oulun tapahtumista

Maanantai 18.1.2016 klo 18.40

Oululaisnainen ihmetteli Oulun Toppilan Teboilille tankkaamaan mennessään poliisien suurta määrää.

- Poliiseja oli todella monta partiota sekä siviilipukuisia että univormuissa. Ambulanssejakin oli vähintään viisi. Myös pelastushelikopteri kävi paikan päällä. Hälytysajoneuvoja meni ristiin rastiin. En tiennyt, mikä ihmeen hässäkkä siinä on menossa.

Nainen meni vaihtamaan rahaa huoltamoon saadakseen automaatista bensaa. Huoltamossa oli siviilipukuisia poliiseja ja kaksi miestä, jotka keskustelivat suomeksi murtaen. Toinen miehistä makasi lattialla pää veressä ja kyljessä haava. Toisella oli takissa reikä.

- Silloin pelotti. Menin ulos, tankkasin nopeasti autoni ja jatkoin matkaa.

Toppilan kauppakeskuksessa töissä oleva toinen silminnäkijä kertoi kolmen miehen menneen sisälle kauppakeskuksen yhteydessä olevaan ravintolaan. Hetken kuluttua he tulivat ulos ja heidän perässään tuli neljäs mies puukko kädessään.

Hänen mukaansa ravintolan asiakkaat kertoivat myöhemmin, että sisällä kolmikko oli käynyt neljännen miehen kimppuun, mistä yhteenotto oli saanut alkunsa.

- Katselin ikkunassa, kun ne tuossa pihalla juoksentelivat edes takaisin. Aivan hirvittävä tilanne. Ei ole mukava, että täällä tapellaan verissä päin kaikkien muiden keskellä.

IL-TYÖRYHMÄ
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011 ... 1_uu.shtml
Jail's not so bad. You can make sangria in the toilet. Course, it's shank or be shanked.

Avatar
Scruffy
Martin Riggs
Viestit: 648
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2013 8:19 pm

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Scruffy »

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/aina ... ni/717764/
Ainakin kolme henkilöä sai teräaseesta Toppilassa – useita miehiä otettu kiinni

OULU 18.1.2016 16:17 | PÄIVITETTY 18.1.2016 18:31 KALEVA

Hätäkeskus sai kymmentä vaille kolme maanantai-iltapäivänä ilmoituksen Oulun Toppilassa Satamatiellä tapahtuneesta joukkotappelusta.

Poliisi tapasi paikalta useita henkilöitä, joista kolmella oli ilmeisesti teräaseella aiheutettuja vammoja. Sairaankuljetus vei heidät sairaalaan.

Operaatio on tältä erää poliisin osalta ohi. Poliisi otti heti iltapäivästä yhden mieshenkilön kiinni poliisilaitokselle kuulusteluja varten. Kiinniotettua miestä epäillään törkeistä pahoinpitelyistä.

Poliisi kertoo, että osallisten ja todistajien alustavien puhuttelujen perusteella on todennäköistä, että pahoinpitelyä on tapahtunut sekä paikallisessa pizzeriassa että kadulla.

Kolme henkilöä otettu kiinni
Osallisia tässä tapauksessa on ilmeisesti ainakin neljä. Heitä kaikkia epäillään eriasteisista pahoinpitelyrikoksista.

Sairaalaan viedyistä kolmesta miehestä kaksi on päässyt tarkastuksen ja ensiavun jälkeen pois. Heidätkin poliisi otti kiinni kuulusteluja varten. Näin ollen poliisilla on rikoksesta epäiltyinä kiinniotettuna kolme noin nelikymppistä miestä.

Yksi miehistä on yhä sairaalassa hoidettavana, mutta hänellä ei tiettävästi ole hengenvaaraa.

Tapahtumien tarkkaa kulkua ja teon motiiveja selvitetään tutkinnassa, jota poliisi jatkaa jo maanantai-iltana.

Silminnäkijä: Yhdellä naama veressä
Kalevan haastatteleman silminnäkijän mukaan yhdellä henkilöllä oli naama veressä ja puukko kourassa. Tämä mies oli juossut liikerakennuksen pizzeriasta K-kaupan aulaan ja sieltä ulos.

Silminnäkijän mukaan ulkona useita miehiä juoksi tietä pitkin. Osa miehistä vaikutti jahtaavan muita. Sivullisille ei silminnäkijän arvion mukaan aiheutunut vaaraa tilanteesta.

Tapahtumapaikalla oli useita poliisiautoja. Lisäksi paikalla oli ambulansseja, paloauto ja pelastushelikopteri.
Jail's not so bad. You can make sangria in the toilet. Course, it's shank or be shanked.

HP OG
Alibin satunnaislukija
Viestit: 62
Liittynyt: La Loka 08, 2011 8:31 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja HP OG »

OULU 21.1.2016 18:14 | PÄIVITETTY 21.1.2016 18:38 STT, KALEVA


Käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä epäiltynä maanantaisesta joukkotappelusta Toppilassa. Asiasta kertoo tutkinnanjohtaja Jukka Nurmenniemi.

Toista miehistä epäillään muun muassa kahdesta tapon yrityksestä. Toista miehistä epäillään yhdestä tapon yrityksestä.

Maanantain joukkotappeluun osallistui kuusi ihmistä. Pahoinpitelyjä tapahtui sekä paikallisessa pitseriassa että kadulla. Teoissa käytettiin teräasetta ja autoa.

Kolme tappeluun osallistunutta vietiin sairaalaan.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Keskusrikospoliisilla on myös selvityksen alla, liittyvätkö maanantaina Oulun Toppilassa tapahtuneet pahoinpitelyrikokset niin sanottuihin "pitseriamafia"-juttuihin.

Kyseessä on rikosvyyhti, jossa turkkilaistaustaisen pitseriasuvun on epäilty uhkailleen vuosien ajan vakavalla väkivallalla alueelle pyrkineitä uusia maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä, jotta nämä eivät avaisi kilpailevaa pitseriaa lähelle heidän "reviiriään".

Nurmenniemellä ei ollut torstaina mahdollisesta yhteydestä uutta kerrottavaa.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Krp kaipaa havaintoja Oulun Toppilan joukkotappelusta

Keskusrikospoliisi jatkaa Oulussa 18. tammikuuta tapahtuneen usean henkilön väkivaltaisen yhteenoton tutkintaa.

Rikosnimikkeinä tutkinnassa on muun muassa kaksi tapon yritystä.

Teko tapahtui viikko sitten maanantaina Oulussa Toppilan kaupunginosassa sijaitsevassa liikekeskuksessa, jossa on muun muassa pizzeria ja kauppa.

Poliisi kaipaa tapahtumaan silminnäkijöitä, joilla on havaintoja pizzerian sisältä lähteneestä alkutilanteesta ja erityisesti kaupan edustalla pysäköintialueella sekä Satamatiellä tapahtuneesta välienselvittelystä.

Silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä Keskusrikospoliisin Oulun yksikön puhelinnumeroon 0295 485 024.

Keskusrikospoliisi on aiemmin tutkinut laajempaa rikosvyyhtiä, jossa epäillään useita pizzerioita pyörittävää ulkomaalaistaustaista sukua uhkailusta ja kiristämisestä.

Rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan viime vuoden elokuussa. Kyse on laajasta tutkinnasta, jossa oli mukana suuri määrä tapauksia eri puolilla Suomea. Pizzeriasuvun toiminnan kuvailtiin tuolloin muistuttavan mafian toimintaa uhkailuineen.

Poliisi selvittää, liittyvätkö Oulun Toppilassa tapahtuneet pahoinpitelyrikokset mainittuun rikoskokonaisuuteen.

IL
Maanantai 25.1.2016 klo 16.59

Ostaako Oulussa muutes joku vielä pizzoja sun muita falafelejä näiltä rikollisilta? Paras tapa saada ko. ählämimafia polvilleen olisi lopettaa ostosten suorittaminen heidän omistamistaan/hallinnoimistaan yrityksistä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Dominquez
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 9:33 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Dominquez »

Niitä paikkoja kyllä mielellään boikotois, mutta mistä helvetistä ne nyt saa tietoon VARMUUDELLA että mitkä paikat!? Ei riitä että kummin kaima tai naapuri kertoo kuulleensa! Tietääkö täällä joku OIKEASTI missä vaikuttaa pizzamafia?? Ja mikäköhän on poliisilla pointti ettei näistä tiedoteta?

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kovaa peliä pitsaloisilla!
Heh heh, mitähän tässä on todellisuudessa vaadittu ja uhattu, jos on vaadittu jo 50 donaa edes suunnitelmista avata ravintola?
- Millähän taksalla oltaisiin edetty toteuttamisvaiheeseen?
- Mistä ne olisivat muka tienneet suunnitelmista?
- Kuinka vaativaa suunnittelua lättykeittiön perustaminen ylipäätänsä vaatii? Oletetaan siis että tässäkin "suunnittelijalla" olisi aiempaa kokemusta alan yrittämisestä.

Olisikohan ollut kulttuurityypillinen uhkaus "perheenjäsenesi raiskataan ja tapetaan, jos alat lättyjä täälä vääntään, vittu" lähempänä totuutta?
"Mafiatyyppistä toimintaa" – Oulun joukkotappelun motiiviksi varmistui pizzerioihin liittyvä reviirikiista
Rikos Julkaistu 27.04.2016 17:08

Kuva
Oulun tammikuinen joukkotappelu sai alkunsa Toppilassa sijaitsevasta pizzeriasta. Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi Oulun Toppilassa tammikuussa tapahtuneen joukkotappelun esitutkinnan ja epäillyt väkivaltarikokset ovat siirtyneet syyteharkintaan. KRP:n mukaan välienselvittelyssä on kyse "mafiatyyppisestä toiminnasta".

– Teoille on ollut selkeänä motiivina reviirikiista eli se, voiko pizzeriaa tai ravintolaa pitää tietyssä paikassa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Nurmenniemi sanoo MTV Uutisille.

Tapahtumat saivat alkunsa 18. tammikuuta Oulun Toppilan kaupunginosassa, kun turkkilaistaustaiset henkilöt menivät liikekeskuksessa sijaitsevaan pizzeriaan.

Pizzerian sisältä lähtenyt tilanne johti turkkilaisten ja irakilaistaustaisten väliseen joukkotappeluun, joka jatkui myös kadulla. Kolme henkilöä vietiin sairaalaan.

Välienselvittelyyn osallistui kaikkiaan kuusi henkilöä.

MTV Uutisten tietojen mukaan kahta irakilaistaustaista miestä epäillään tapon yrityksestä. Muita rikosnimikkeitä ovat törkeän pahoinpitelyn yritys ja pahoinpitely.

– Teoissa käytettiin teräasetta ja myös autoa, eli ajettiin henkilön yli, Nurmenniemi kertoo.

"Mafiatyyppistä toimintaa"
Epäillyt ovat esitutkinnassa avanneet joukkotappelun motiivia.

– Kiistoja, väitteitä ja syyttelyä on ollut puolin toisin, Nurmenniemi sanoo.

Tapaus on KRP:n mukaan poikkeuksellinen. Suomessa on elinkeinonharjoittamisen vapaus, jota yksittäiset yrittäjät eivät voi säädellä ja päättää, kuka saa tehdä ja mitä.

– Tässä on otettu oikeuksia omiin käsiin, mutta tällainen toimintamalli ei Suomessa käy päinsä. Voi puhua mafiatyyppisestä toiminnasta, Nurmenniemi sanoo.
Yhtäläisyyksiä aiempaan vyyhtiin

Keskusrikospoliisi on jo aiemmin tutkinut laajempaa rikosvyyhtiä, jossa useita pizzerioita Oulun seudulla pyörittävää turkkilaistaustaista sukua on epäilty uhkailusta ja kiristämisestä.

Epäilyjen mukaan suku olisi yrittänyt väkivallalla uhkailemalla estää uusia pizzeriayrittäjiä tulemasta lähialueelle. Vyyhti on ollut syyteharkinnassa viime syksystä.

– Toppilan välienselvittelyllä on jonkin verran yhtäläisyyksiä aiempaan vyyhtiin. Toimintatapa on sama motiivin kautta, Nurmenniemi sanoo.

Aiemman rikoskokonaisuuden tutkinnassa tuli ilmi muun muassa kymmenien tuhansien eurojen sakkoraha.

Maahanmuuttajataustainen yrittäjä halusi vuonna 2013 avata Oulun seudulle pizzerian ja oli hankkinut jo kalusteet ravintolaan.

KRP:n epäilyjen mukaan lähellä ravintolaa omaa pizzeriaansa pyörittänyt suku otti yrittäjään yhteyttä ja uhkaili tätä. Yrittäjältä vaadittiin 50 000 euron sakkorahaa edes suunnitelmista avata ravintola.

Painostuksen jälkeen yrittäjä vetäytyi aikeistaan.

KRP on epäillyt, että Oulun lisäksi pizzeriasuvun jäseniä on ollut yrittäjinä monissa muissa kaupungeissa.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/5862228
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Kymppileveli
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Su Huhti 10, 2016 3:56 am

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Kymppileveli »

Napolitana on sulkenut ovensa.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Juttu nyt oikeudessa. Syyttäjä hakee kovia tuomioita ja hyvä niin! Oikeudessa paljon yleisöä, "syyttömiä miehiä", poliiseja ja tulkkeja.
Toppilan puukotuksista syytetyt käräjillä – kolmelle miehelle vaaditaan kovia van­keus­tuo­mioi­ta

KOTIMAA 26.5.2016 11:57 Kaleva

Syyttäjä vaatii kolmelle Toppilan joukkotappeluun tammikuussa osallistuneelle miehelle kovia vankeustuomioita muun muassa kahdesta tapon yrityksestä. Asiaa käsitellään tänään Oulun käräjäoikeudessa.

Miehet pahoinpitelivät tämän vuoden tammikuussa Toppilassa kahta miestä lyömällä heitä useita kertoja puukolla. Miehet pahoinpitelivät uhreja sekä paikallisessa pitseriassa että kadulla, jossa yksi syytetyistä myös ajoi tahallaan autolla toisen uhrin jalan yli. Lisäksi yksi syytetyistä yritti lyödä kolmatta miestä puukolla, mutta tämä ehti väistää iskun.

Syyttäjä vaatii yhdelle miehistä vähintään kuuden vuoden ja kolmen kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta kahdesta tapon yrityksestä ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja kahdelle muulle miehelle vähintään kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kahdesta tapon yrityksestä.

Syyttäjä vaatii sakkorangaistuksia myös pahoinpitelyn uhreille. Syyttäjän mukaan miehet syyllistyivät pahoinpitelyyn lyömällä nyrkeillä yhtä heitä puukottaneista miehistä.

Syytetyt kiistävät

Syytetyt kiistävät heihin kohdistuvat syytteet.

Oikeudenkäynnille on varattu aikaa neljä päivää. Syytetyt pääsevät ääneen mahdollisesti iltapäivän aikana ja heidän kuulemistaan on määrä jatkaa perjantaina. Tämän jälkeen siirrytään todistajien kuulemiseen.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Oikeudenkäyntiin on saapunut runsaasti yleisöä seuraamaan käsittelyä. Myös kaksi tulkkia ja poliiseja on läsnä.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/to ... ta/728795/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Insu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2016 5:23 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Insu »

Rahoittaako ihmiset tosiaan näiden toimintaa hakemalla nuista syötävää? Kotimaisiin ketjuihin on vaihtunut vuosia sitten jo itselläni. Mielellään maksan muutaman ylimääräisen euron ja vaadin heiltäkin kuitin.

Lurkkeri
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Su Tammi 24, 2010 2:24 am

Re: Oulussa tapellaan jopa pakkasessa

Viesti Kirjoittaja Lurkkeri »

Mustalaiset ja muslimit saavat valitettavasti aina helpotusta. Jopa uhri saadaan näyttämään syylliseltä, kun Kari Eriksson on asialla.
"Luulekko ettei löyvy?"

Dominquez
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ma Loka 20, 2014 9:33 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Dominquez »

Tietäisi paikat, mitkä kuuluu tähän "mafiaan, niin ei tarvis rahoittaa kyseistä toimintaa... Mutta sitä ei muka kukaan tiedä! Helvetin outoa.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016060421656214

Pizzamafia terrorisoi yrittäjiä Oulun seudulla - Nyt puhuvat uhrit

05.06.2016 klo 6:12

Ilkivaltaa, väkivallalla ja raiskaamisella uhkailua, kyttäämistä ja jopa pahoinpitelyitä. Kaikkea tätä ovat kokeneet oululaisyrittäjät, jotka ovat uskaltaneet vastustaa turkkilaistaustaisen pizzeriasuvun liiketoimia viime vuosina.
"Oulun seudulla toimiva "pizzamafia" on saanut oululaisyrittäjät varpailleen. Kukaan ei halua puhua asiasta omalla nimellään eikä kuvien kera. Kaksi Iltalehden haastattelemaa paikallista yrittäjää kuvailee menoa uskomattomaksi mafiatoiminnaksi.

1990-luvulta asti pizzayrittäjän naapurustossa toiminut kauppias on menettänyt uskonsa Suomeen oikeusvaltiona.

- Suomi on vielä kaukana oikeusvaltiosta, jos yksi suku saa pitää muita yrittäjiä näpeissään väkivallalla uhkailemalla. Pizzamafian talousrikokset ja muut tekemiset ovat niin iso vyyhti, ettei niitä saada koskaan selvitettyä, oululaisyrittäjä arvioi.

Hän sanoo, että väkivallalla uhkaileminen ja kotipihan lähistöllä vaaniminen eivät ole vielä pelottaneet, mutta puolison huoritteleminen ja raiskaamisella uhkaileminen lasten kuullen on tehnyt vihaiseksi.

- Naapurissa on ollut kymmeniä työntekijöitä, joiden huonoa ja väkivaltaista kohtelua olemme kuulleet seinän taakse vuosien ajan.

Kiusantekoa
Toinen Iltalehden haastattelema paikallinen yrittäjä on toiminut pizzaravintoloitsijan naapurustossa useita vuosia.
- Uhkailua en ole sentään vielä kokenut, mutta sellaista päivittäistä lapsellista kiusantekoa on joka päivä. Kaipa heitä ottaa päähän, kun naapurissa käy enemmän asiakkaita.

Molemmat Oulun seudulla toimivat yrittäjät ovat sitä mieltä, että pizzeriasuvun taloudellisesti antoisimmat vuodet ovat jo takanapäin. Monet käräjäjutut ja negatiivinen julkisuus ovat tehneet tehtävänsä.

- Asiakasmäärät ovat naapurissa vähentyneet. Lisäksi työntekijöiden leuhkimmat menopelit ovat hävinneet ja tilalle on ilmestynyt keskiluokkaisia perheautoja.

Oululaisyrittäjien mukaan asiakkaiden pitäisi tiedostaa ravintola-alan tilanne ja osoittaa oma mielipiteensä asioimalla rehellisissä paikoissa.

- Maksakaa aina kortilla, pyytäkää kuitti, vaatikaa parempaa ruokaa ja välttäkää liian halpoja pizzoja, paikalliset yrittäjät kehottavat.

Useita ravintoloita
Reviirikiistojen takia julkisuuteen noussut maahanmuuttajataustainen ravintola-alan yrittäjä omistaa Oulun seudulla useita ravintoloita ja kahviloita. Valtaosa niistä on pizza- ja kebab-paikkoja.
Osa ravintoloista vaihtaa usein nimeä, osa häviää katukuvasta nopeasti. Naapuriyrittäjien mielestä liiketoimintaa hoidetaan vähintäänkin kummallisesti.

- Tunnen nuoria, jotka ovat olleet näissä paikoissa töissä ja he kertovat niin ihmeellisiä juttuja, ettei niitä tahdo uskoa todeksi. Henkilökunta käy syömässä asiakkailta saaduilla lounasseteleillä. Ulkomailta tuotuja työntekijöitä saattaa asua 15 samassa asunnossa ja heille teetätetään 12-tuntisia työpäiviä muutaman kympin käteispalkalla.

Oululaisyrittäjän mukaan yhteistyö pizzayrittäjien kanssa sujui hyvin niin kauan, kunnes suku halusi laajentaa naapuriliikkeen tiloihin.

- Olin niin naiivi ja sinisilmäinen, että autoin heitä alussa ja neuvoin jopa ostamaan liiketilat omaksi. Kun en hyväksynyt laajennusaikeita, niin ongelmat alkoivat. Viereisessä tilassa toimiva pizzerian omistaja uhkaili, huusi ja lopulta löi minua kasvoihin.

Välikohtausta on käsitelty käräjäoikeudessa ja pizzayrittäjä sai tuomion pahoinpitelystä.

Keskus ei puutu
Yrittäjien välinen kähinä on ollut tiedossa Kempeleessä toimivassa kauppakeskuksessa jo vuosikausia. Pahin tilanne oli runsaat kymmenen vuotta sitten, nyt tilanne on rauhoittunut.
- Kauppakeskus ei voi toimia sovittelijana yrittäjien välisissä kiistoissa. Asioiden on edettävä keskinäisen sopimisen kautta. Tavoitteena on tietenkin, että yritykset ja ihmiset pystyvät toimimaan hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään, kuvailee tilannetta Kauppakeskus Zeppelinin päällikkö Veli-Pekka Mäkinen."

Numb_L
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ke Loka 22, 2014 3:53 pm

Re: Oulun pizzeriamafia

Viesti Kirjoittaja Numb_L »

Iltalehden jutun perusteella "pizzamafiaan" liittyy Zeppeliinissä toimiva pizzeria. Zeppeliinissä ei ole tätä nykyä kuin yksi pizzeria, jonka toimitusjohtaja on Simsek Sahin. Näyttää olevan usean oululaisen pizzerian taustalla joku Simsek. Taustayhtiöinä toimii mm. Simsek Restorant Ky, Tmi Pizzeria Sahin Simsek, Simsekkilä Oy jne. Nämä on siis ihan julkista tietoa ja tässäkin ketjussa aiemmin mainittu.

Vastaa Viestiin