Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3997
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Hyvän ruoan hakeminen ja hyvät rahavarat mainittiin MTV:n erikoisraportissa 2016:
Millainen Piia sitten oli? Paimiolainen läheinen ystävä kuvaili Piiaa poliisille. Puhuttelusta on kirjattu seuraava kuvaus.

”Isäänsä sietää, mutta ei veljeään, joka on 14-vuotias. Höpöttäjä, häärää ja juttelee. Hakee aina hyvää ruokaa.”

Piikkiöläisen yläastekaverin mukaan Piialla oli aina rahaa. Pankkitilillä hänellä oli katoamishetkellä 2600 markkaa.

”Käytti rahaa melkoisesti yhdessä ollessaan.”
Kyseessä voi olla myös pikkusumman takia tehty ryöstö, joka muuttunut ryöstömurhaksi. Tekijä on yrittänyt vihjekirjeen avulla harhauttaa tutkinnan luulemaan, että kyse on seksuaalirikoksesta. Tekijöillö on tuntemusta sikäläisistä rikollispiireistä, ovat kouluja käymättömiä, ja kuuluvat etniseen vähemmistöön. Heillä on sukulaisia Ruotsissa. Yhteisöllisyys ja pelko kostosta on estänyt rikoksen paljastumisen. Siis mielestäni.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Salomonin Tuoma
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: To Elo 09, 2018 9:03 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Salomonin Tuoma »

Ylen sivuilla oli kuvia, mm. meikkipussista ja kirjeistään tuttavaperheen kaverilleen.
Pisti silmään kun ymmärsin hän kirjoittaa luokkalaisista jotka polttaa ja "joo olen mäkin maistanut ja se oli tosi pahaa".
Kyllä tuosta tulee seurakunnan vanhinten komiteakäsittely. Jos tämä ystävä on kertonut isälleen, joka lienee ollut seurakunnassa vanhin. Eli seurakunnassa on "vanhimmisto" joka käy sääntörikkeitä läpi.
Piia ei liene ollut kastettu, mutta kova paine siihen suuntaan on varmasti ollut- sekä seurakunnan että oman vanhemman taholta.
Päiväkirjasta revityt sivut kertoisivat paljon lahkoelämästä ymmärtävälle. Tupakka oli ja on sellainen juttu joka tuon ajan nuorelle merkitsi vakavaa puhuttelua, ja tupakoinnin jatkaminen johtaa kastetun jehovantodistajan erottamiseen.
Tupakki ei tietenkään ollut Piian tapauksessa mikään ongelma-
Mutta on se merkki siitä että oma tahto on kokeilla juttuja mitkä ovat yhteisölle jyrkkä ei. Se voi merkitä omille vanhemmille häpeää yhteisössä, seurakunnassa. Omat lapset ovat ikäänkuin "todiste" omasta hyvyydestä ja lapset pidetään hyvinkin tiukasti yhteisön piirissä.

Perheelle tuottaa häpeää, jos nuori osoittaa vähänkin ulospäin seurakunnasta tai lahkon normeista.

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja persearska »

Mahdollinen tekijähän voi olla myös mustasukkainen nainen.
Matka paimioon oli jo sovittu, mutta kyytinä olikin henkilöauto ja kuskina nainen joka oli käymässä muutenkin piikkiössä tai kävi töissä siellä.
Matkan aikana piian kertoessa lähtevänsä lahkosta tai kuskin saadessaan mustasukkaisuus kohtauksen kuski kimpaantui piian ja tappoi tämän vahingossa tai tahalleen.
Dumppasi kropan levikkeen vieressä olevaan vesistöön.

Tämä on siis aivan hatusta vedetty.

agee
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Su Heinä 07, 2019 7:30 pm
Paikkakunta: Lounaisrannikko

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja agee »

Vanhakansa kirjoitti:
Pe Marras 19, 2021 10:34 am
Hatkat kirjoitti:
Pe Marras 19, 2021 10:04 am
Metallinpaljastimella voisi joku käydä läpi keskeisimmät paikat.

Käsittääkseni Piian farkkujen napit hälyttäisivät ja mahdollisesti laukun joku osa.

Nämä on mainittu olleen kadonneella.

Oliko Piialla korvikset?
Ruumiskoira sinne pitäisi saada, alue on niin laaja, että metallinpaljastimelle pelkästään epätoivoinen homma, vaikka voisi siitä apua olla. Nappien lisäksi voisi olla jäänyt haltuun esim lompakko, jossa kolikkoja.
Mistä hiekkakuopasta nyt oli kyse? En jaksanut selata keskustelun viime vaiheita läpi...

Irvikissa
Remington Steele
Viestit: 241
Liittynyt: Ti Huhti 24, 2007 9:42 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Irvikissa »

Mitenhän paljon eroa eri jehovaseurakuntien ankaruuden välillä on? Tupakointi on kielletty, mutta meidän paikkakunnalla on todistaja, joka polttaa julkisesti. Olen usein nähnyt hänet röökillä kadulla, eikä vaikuta pelkäävän uskonveljiään. Lapsuudesta taas muistan, kuinka eräs todistaja makasi kesälomallaan umpikännissä pihanurmikolla. Hän ei ollut kotipaikkakunnallaan, vaan vierailulla naapurin jehovilla, joiden lapsen kanssa leikin pienenä. Mitä yritän sanoa on, että suhtautuisin varauksella kuvauksiin siitä, millainen kukakin ihminen on, jos perustelu on ainoastaan harjoitettu uskonto.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Vanha sanonta, Pappa betalar och mamma passar!
Näin se vaan menee tässäkin kasessa.

Polaris
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:57 am

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Polaris »

agee kirjoitti:
Mistä hiekkakuopasta nyt oli kyse? En jaksanut selata keskustelun viime vaiheita läpi...
Paimion hiekkakuopat. Sauvontien ja entisen Paimion motellin välissä, vanhan ykköstien eteläpuolella.
Ovat tosiaan laajat hiekkakuopat ja tuon ajan jälkeen vielä osittain umpeenkasvaneet. Muistan että 90-luvulla tuolla oli muutamia reittejä, joista ajettiin autoilla, mutta ovat nyt niin ummessa, että hyvä kun kävelemään mahtuu. Karkeasti kartasta arvioituna on hiekkakuopat noin 500m x 1000m kokoinen alue + ympäröivät metsät siihen päälle, joten metallinpaljastimen kanssa menisi neulan etsimiseksi heinäsuovasta.

sossikran
Harjunpää
Viestit: 343
Liittynyt: Ma Loka 01, 2018 10:50 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja sossikran »

Looginen ruumiin dumppauspaikka olisi mielestäni valtatien sillalta Paimionjokeen.

Mariangel
Neuvoja-Jack
Viestit: 588
Liittynyt: Ma Marras 03, 2008 2:00 am

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Mariangel »

LexVeritas kirjoitti:
To Marras 18, 2021 1:56 am
Kovin olet kiivaan oloinen keskustelija.
Minun mielestäni sinun tulisi jotenkin perustella ilmeisen vihjaava näkemyksesi, että Heikki Ristikankare on aiheuttanut Piian kuoleman asuntovaunussa tai asuntovaunulla.
Omasta mielestäni näkemyksesi perusteluiden kyseleminen ei heijasta minkäänlaista kiivautta, vaan pikemminkin päinvastoin.
Asuntovaunussa/asuntovaunulla? Mitä tarkoitat?

Avatar
LexVeritas
Perry Mason
Viestit: 3997
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja LexVeritas »

Mariangel kirjoitti:
Ma Marras 22, 2021 12:55 am
LexVeritas kirjoitti:
To Marras 18, 2021 1:56 am
Kovin olet kiivaan oloinen keskustelija.
Minun mielestäni sinun tulisi jotenkin perustella ilmeisen vihjaava näkemyksesi, että Heikki Ristikankare on aiheuttanut Piian kuoleman asuntovaunussa tai asuntovaunulla.
Omasta mielestäni näkemyksesi perusteluiden kyseleminen ei heijasta minkäänlaista kiivautta, vaan pikemminkin päinvastoin.
Asuntovaunussa/asuntovaunulla? Mitä tarkoitat?
Tarkoitan taannoin kirjoittamaasi postausta:
Ikävä kyllä, pysyn kannassani.

Isä ja asuntovaunu.
Tulkitsin sen niin, että vihjasit Piian isällä ja asuntovaunulla olevan mielestäsi jotain merkityksellistä osuutta Piian katoamiseen.
5 no viisia Perhettä
Puu elohim jahvella
-Ai, sä oot. Mä en, veli.
Jopi ja genesis
‏אלהים‎ Sten näin Isä
ykseydellä 2 aikaa
Sepä Elia Me ts. Kaa
naassa ja
Luminol-Lennard

In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Paimion hiekkakuopat on iso alue, joskus huhuttiin jopa että Saloran myrkkyjä olisi sinne kätketty. Ihan potenttiaalinen paikka rikoksille autoja poltettu ym. Toki joku innokkaampi voisi kokeilla metallin paljastimella, voisi löytyä vaikka mitä, kannattaa vaikka ryhmässä tehä. Myös Mäntyrinteen paikka kannattais tutkia.

Vanhakansa
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Heinä 02, 2018 12:05 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Vanhakansa »

Polaris kirjoitti:
Su Marras 21, 2021 11:49 pm
agee kirjoitti:
Mistä hiekkakuopasta nyt oli kyse? En jaksanut selata keskustelun viime vaiheita läpi...
Paimion hiekkakuopat. Sauvontien ja entisen Paimion motellin välissä, vanhan ykköstien eteläpuolella.
Ovat tosiaan laajat hiekkakuopat ja tuon ajan jälkeen vielä osittain umpeenkasvaneet. Muistan että 90-luvulla tuolla oli muutamia reittejä, joista ajettiin autoilla, mutta ovat nyt niin ummessa, että hyvä kun kävelemään mahtuu. Karkeasti kartasta arvioituna on hiekkakuopat noin 500m x 1000m kokoinen alue + ympäröivät metsät siihen päälle, joten metallinpaljastimen kanssa menisi neulan etsimiseksi heinäsuovasta.
Ghost Hunting kirjoitti:

Paimion hiekkakuopat on iso alue, joskus huhuttiin jopa että Saloran myrkkyjä olisi sinne kätketty. Ihan potenttiaalinen paikka rikoksille autoja poltettu ym. Toki joku innokkaampi voisi kokeilla metallin paljastimella, voisi löytyä vaikka mitä, kannattaa vaikka ryhmässä tehä. Myös Mäntyrinteen paikka kannattais tutkia.
... ja noita hiekkakuoppiahan on vaikka kuinka monta tosta etelään, Rajalahdentiellä ja Sarapistossa esimerkiksi. Osa niin umpeenkasvaneita jo, että kartalta vaikea tunnistaa. Ja monta siinä välissä.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tuolla seudulla kyllä hiekkakuoppia riittää, kiitos pitkän perinteen betonin valmistajien, mutta en tiedä että onko Harvaluodossa ollut mitään edes pienempää monttua?

Paketissa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 118
Liittynyt: Ke Loka 20, 2021 4:41 pm

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja Paketissa »

skoone kirjoitti:
Pe Marras 19, 2021 12:17 pm
Eki-setä kirjoitti:
Pe Marras 19, 2021 12:05 pm
..
Näyttää olevan juttuja, joita ei ole tarkoitus ratkaista. Piia-tutkinnan tavassa toimia on paljon samaa kuin Antti Hanhivaaran kohdalla.
Oletteko huomanneet, että Antti Hanhivaara -ketjuun tulee päivittäin kirjoituksia, vaikka asiaa ei näy tutkittavan kuitenkaan. On jotenkin tunne, että toisia Kadonneet-osiossa olevia tapauksia pidetään jotenkin "piilossa" en osaa selittää mitä tarkoitan tällä. Lopputulema tästä on kuitenkin se: Miksi Antti-ketju on niin aktiivinen?
Olen samaa mieltä ja näissä tapauksissa on monta samankaltaisuutta taustoissa: kadonneen vanhemmat ovat tavallisia duunareita, ympärillä olleiden ihmisten puhumattomuus, pieni paikkakunta, epäilys poliisin sukulaisen tai tuttavan sotkeutuminen rikokseen, pelko jostakin tai jopa pelätään jotakin henkilöä/henkilöitä.

agee
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Su Heinä 07, 2019 7:30 pm
Paikkakunta: Lounaisrannikko

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Viesti Kirjoittaja agee »

Jotenkin alkaa tuntua, että selviääkö tämä juttu ikinä, koska aika monta potentiaalista jälkeä on kylmennyt vuosien varrella.

Lueskelin tämän vuoden tammikuussa heittämääni Eurooppa 3 -vaihtoehtoa Tule Tyttö -kappaleen tiimoilta ja niitä viestejä. Valitettavasti sekin jälki on Riihiluoman kuoleman jälkeen loppuun kuljettu. Harmi.
Lisäksi Ylen dokkarin mukaan muutamakin potentiaalinen syyllinen on heittänyt lusikan nurkkaan. Siksi poliisikin on varmaan aika rauhallinen asian tiimoilta, koska uskovat jäljen loppuvan hautakiveen.

Itse en jaksa uskoa mihinkään joukkoraiskaukseen tai vekkipöksyjen veritekoihin.

Vastaa Viestiin