Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Kahdeksankymmentä-luvulla katosi Sallan Aholanvaarassa kuuromykkä Arvi Piirainen. Mistään en ole löytänyt Arvin tarkempaa katoamisvuotta, mutta muistini mukaan oli Helluntai vv 82-84.
Arvi oli ollut kyläilemäsä naapurissa ja lähti parin kilomertin päässä olevaan kotiinsa polkupyörällä.Pyörä löytyi myöhemmin tienvarresta, mutta kuurosta ikämiehestä ei löytynyt jälkeäkään.Onko Arvi kokonaan unohdettu ja mahdollinen henkirikos painumassa unhoon?

Kyläläisten ja viranomaisten voimin etsintöjä tehtiin ympäristössä tuloksetta usean viikon ajan. Arvin 'ympyrät' olivat aika pienet. Hän ei tietojeni mukaan kovi kaukana kuljeskellut, vaikka toki tunsi lähitienoot, koska oli siellä ikänsä asustanut. Eksymisestä siis tuskin oli kysymys.

Arvin pyörän löytöpaikan lähistöllä virtaa Oulankajoki. Sortuiko Arvi jostain syystä tulvivaan jokeen?. Yhtään venettä ei ollut kadoksissa ja kylän kohdalla joki laajenee useaan suvantoon, josta hukkunut olisi kyllä kesän mittaan löytynyt, kun vesi laski. Myös alavirrassa liikutaan kesäisin niin paljon, etä ruumiin olisi pitänyt kyllä löytyä, jos mies olisi veden varaan joistain syystä sortunut.

Nousiko Arvi johonkin autoon, kun jätti polkupyöränsä puolitiehen kotimatkaa? Tuttujen vai tuntemattomien?

Kuten tällaisissa tapauksissa poikkeuksetta, poiki Mykkä-Arvin katominenkin villejäkin villimpiä huhuja.Puhuttiin jopa, että kylän aikamiespojat ryyppäsivät tuolloin Helluntaipyhinä ja ajoivat kuuron miehen yli vahingossa ja ruumis päätettiin hävittää, koska kuskikin saattoi olla maistissa.
Ruumis olisi sitten hävitetty erään porukan jäsenen kettutarhalla Juukan tapauksen innoittamana.

Näitä rikosepäilyjä ruokki erään kyläläisen antama lausunto, jossa hän oli kuullut juuri Arvin pyörän löytymispaikan suunnasta kiljahduksen, huudon, tai mahdollisesti autonrenkaiden aiheuttaman ulvahduksen. Myös kettutarhalla olisi ollut ylimääräistä touhua tuona iltana.

Muutamia vuosia sitten olin Juhannuksena kalareissulla tuolla suunnalla Oulankajoessa. Juhannusyötä vietettäessä eräs kylältä kotoisin oleva asukas kertoi kuulleensa (tämä on siis kolmannen käden epäeksaktia tietoa) jonkun ihmetelleen aikoinaan erästä autonvaihtoa.
Joku näistä ryyppyporukkaan kuuluneista olisi heti Helluntain jälkeisellä viikolla vaihtanut autonsa etelä-Suomessa. Rikosepäilyt, ilmiannot, ym tapahtuivat paljon myöhemmin, kun Arvia ei löytynyt joesta, eikä maalta. Kuka tuo autonvaihtaja oli ja oliko hän tässä ryyppyporukassa varmasti mukana, ei ollut kertojalla tiedossa.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri

Ande
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: To Huhti 07, 2011 3:48 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ande »

Oliko tämä se sama mies, josta kerrottiin, että oli nähty viimeksi jossakin juhlassa, ja sieltä lähtiessä olisi kädestä pitäen hyvästellyt tuttujaan? Jälkeen päin olivat sitten ihmetelleet, että olisiko ollut siinä vaiheessa jotain omia suunnitelmia?

En muista sitä tapausta tarkemmin, mutta ei kai 1980-luvulla kovin monta vanhaa miestä ole jäljettömiin kadonnut. Kas kun tähän ketjuun ei kukaan ole keksinyt vielä ehdottaa Neuvostoliiton puolelle menemistä. Käytännössä se olisikin aika mahdotonta, mikä tiedoksi sitä ajatteleville.

Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Ande kirjoitti:Oliko tämä se sama mies, josta kerrottiin, että oli nähty viimeksi jossakin juhlassa, ja sieltä lähtiessä olisi kädestä pitäen hyvästellyt tuttujaan? Jälkeen päin olivat sitten ihmetelleet, että olisiko ollut siinä vaiheessa jotain omia suunnitelmia?
Ei Arvi minun tietojeni mukaan mistään juhlasta lähtenyt, vaan oli tavallinen kyläilyreissu, joita seuraa kaipaava mies säännöllisesti teki tuttuihin taloihin.

"Se vielä tuo Arvi jää jonain päivänä auton alle, kun vinkkuroi tuo pyöränsä kanssa kapealla kylätiellä", oli monen kyläläisen ennustus ollut vuosien varrella. Arvin pyöräily oli tosiaan vinkkurointia, kun hän kuurona tarkisti selustansa aina pienen matkan poljettuaan.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Vaikea olisi uskoa että alueen maastot ja seudun vedet hyvin tunteva ikämies lähtisi niihin hortoilemaan ja kuolemaan. Tietysti joku infarkti saattaisi saada muuten järkikuntoisen harhailemaan ties minne, mutta ennemmin uskoisin kyllä auton alle jäämiseen. Sallan miehet eivät ihan pienin perustein taida lähteä kovin etelään pelkkien autokauppojen takia. Se kuulostaa aika epäilyttävältä yksityiskohdalta kaikkeen muuhun liitettynä.
Tässä kaiketi olisi vielä toivoa että joku mahdollisista yliajajista päättäisi tunnustaa ja jutulle saataisiin selvä piste.

Killer Loop
Lauri Hanhivaara
Viestit: 138
Liittynyt: Ti Loka 25, 2011 8:48 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Killer Loop »

Ei käynyt selville, oliko pyörä ehjä vai kolarin runtelema? Ilmeisesti ehjä, eli ei ainakaan pyörällä ajaessaan auton alle jäänyt....
Sairas vääns sairas vääns, evripati nous tät sairas vääns....

Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Killer Loop kirjoitti:Ei käynyt selville, oliko pyörä ehjä vai kolarin runtelema? Ilmeisesti ehjä, eli ei ainakaan pyörällä ajaessaan auton alle jäänyt....
Pyörän kunnosta ei minulla ole tarkkaa tietoa. Pyörä löytyi ojasta, tai ojan takaa, joka tapauksessa ei aivan heti löytynyt. Ei ollut kuulemma Arvin tapaista jättää ajokkiaan heitteille.
Löytöpaikka on loivan ylämäen kohdalla ja yliajoteorian kannattajien mukaan Arvi talutti pyöräänsä tällä kohdin, kuten nähtiin monesti tekevän. Jos oli keskellä tietä, tai lähes keskellä, yrittikö viime hetkellä pelastautua löysäämällä otteen pyörästä ja väistää vasemmalle ja astui suoraan ohitusyritystä tekevän auton eteen? Huomattakoon ettei tämä ole minun teoriani, vaan kyläläisten spekuja sen pohjalta miten ovat Arvin liikkumisesta vuosikymmenin perusteella päätelleet.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Voihan sitä pyöräilijä kuolla törmäyksessä, jossa pyörä jää melko ehjäksi. Esim. jos auton kylki vastaa pyörän tankoon ja kaataa pyöräilijän, joka lyö päänsä kiveen ja kuolee.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Autohan saattoi tulla Arvin takaakin, jolloin hän kuurona ei kuullut sen lähestyvän, eikä osannut varoa. Jos siis yliajo on tapahtunut. niin yliajajat ovat heittäneet pyörän sinne, mistä löytyi, varsinkin, jos se ei ollut kovin vahingoittunut.
Arvi on otettu kyytiin ja haudattu jonnekin kauemmas.Kauemmaksi siksi, että yliajajat tiesivät, että miestä haettaisiin juuri siitä lähimaastosta.
Ruumiin hävittäminenkin on rikos. Ja rikoksella peitettiin mahdollinen toinen rikos.
Ei kuljettajan välttämättä tarvinnut olla maistissaan, mutta ei halunut teon tulevan ilmi.
Niin, tai ellei sitten joku ole hyökännyt Arvin kimppuun matkalla jostain syystä; vaikka ryöstötarkoituksessa. Vaikka ei kai hänellä mitään ryöstettävää ollutkaan. Tai mistä minä tiedän. Tai ehkä vanha kauna. Kaikkihan tiesivät miten mies liikkuu.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

elli72
Vic Mackey
Viestit: 1913
Liittynyt: Ti Elo 02, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Itä-Uusimaa

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja elli72 »

Tämähän on mielenkiintoinen. Minkä ikäisestä ihmisestä on kyse? Ensimmäinen sellainen tapaus, jossa oikeasti voisi yliajoa ajatella. Yleensähän sitä mahdollisuutta viljellään vähän jokaisessa ketjussa, mutta en ole oikein siihen koskaan uskonut. Mutta tässä Arvin tapauksessa se voisi tosiaankin olla mahdollista. Etenkin kun Arvi ei ole kuullut.

Mielenkiintoista olisi tietää miten Arvi on kommunikoinut. Jos on ollut kuuromykkä, ja kyläillyt paljon. Mitenkähän on kyläilypaikoissa "keskustellut" ihmisten kanssa. Se nyt ei tähän juttuun kyllä mitenkään liity.

Pitää myös ottaa huomioon ikäihmisten itsemurhat, jotka ovat yllättävän yleisiä.

Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 2:33 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

Aloitusviestissähän puhutaan ikämiehestä. Veikkaan, että Arvi Piirainen olisi ollut 50-80-vuotias kadotessaan. En ole koskaan kuullut tapauksesta ja siten en tunne tapausta.
Varsinaisen viittomakielen lisäksi kuurot henkilöt kommunikoivat paperilappu & kynä-menetelmällä, eleillä ja huuliltaluvulla varsinkin ummikkokuulevien kanssa.
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Löysin Iltalehdestä /30.10.1998 artikkelin tästä Arvi Piiraisen katoamisesta. Uutisessa hänen katoamistaan verrattiin Toivo Poikelan, 71 v., katoamiseen. Joten otetaan hänenkin katoamisensa tässä esille.
Poikela katosi 14.10.1998 lähdettyään n. klo 20 polkupyörällä takaisin kotiinsa oltuaan tapansa mukaan kylässä naapuritalossa, jonne oli matkaa 3 km Poikelan kotoa. Ohjaussarvessa oli muovikassi, jossa oli olutta. Tie oli miehelle tuttu.
Toista tuntia myöhemmin Poikela nähtiin vajaan kilometrin päässä kyläpaikastaan Karhujärvi-Hautajärvi -tien varressa pyörineen. Hänet näki ainakin kolme ihmistä. Viimeinen havainnoista tapahtui klo 21.30. Noin klo 23 ohikulkija siirsi Poikelan pyörän ojan penkalle, koska se oli jätetty osittain tielle. Olutkassi oli tällöin edelleen sarvessa. Miehestä ei sen jälkeen ole jälkiä.
Kuuromykkä aholanvaaralainen Arvi Piirainen katosi kuin maan nielemänä toukokuussa 1983.
Miehen nähtiin kävelevän samaa tietä, mistä siis Poikela hävisi 15 vuotta myöhemmin.
Viimeisen havainnon hänestä teki sirkkeliporukka, joka näki hänen kävelevän Hautajärven tietä. Sen jälkeen jäljet katoavat täysin.
Lähialue oli haravoitu tiheällä kammalla hänen löytämisekseen. Etsintöihin osallistui pari sataa sotilasta Sodankylästä.

Nämä katoamiset synnyttivät kylällä huhuja, mm. oli kerrottu, että Piiranen tapettiin kylmästi ja poljettiin suohon.
KRP:kin tutki tapausta ja toiveena oli, että mies löytyisi viimeistään, kun hirviporukat lähtisivät liikkeelle. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Uutisessa kerrottiin, että Etelä-Sallan asukkaita pelotti ja ahdisti miesten kohtalot.

26.10.1998 Iltalehdessä oli jälleen uutinen, jossa todettiin, että Sallan katoaminen on yhä mysteeri. Lehden ilmestymistä edeltäneellä viikolla oli Poliisi-tv esittänyt myös valokuvan Poikelasta. Muutamia vihjeitä oli tullut, mutta ei ratkaisua.
Poikelaa oli etsitty Sallan Hirvasvaaralta viikonvaihteen aikana mm. ruumiskoiran avulla. Poikelan epäiltiin nousseen autoon.
Samassa uutisessa mainittiin edelleen myös Arvi Piiraisen katoaminen. Hänen löytymisensä suhteen poliisit totesivat jälkien jo kylmenneen.
---
Toivottavasti nämä katoamiset eivät nyt mene aivan sekaisin, kun samassa uutisessa on tämä Poikelakin.
Onko nyt siis niin, että kumpikin mies on edelleen kadoksissa?

Ördög
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:49 pm
Paikkakunta: Nordsjö

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ördög »

Ovatko Piirainen ja Poikela samat miekkoset kuin tässä vanhassa keskustelussa?

PoliisiTv -98 (Ukko katosi kuin tuhka tuuleen)
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=809

Ainakin täältä Helsingin horisontilta katsottuna Salla vaikuttaa entistä kummemmalta paikalta. On nämä molemmat äijät, tuo kotkan sieppaama tyllerö sekä Matti Salla, jonka katoamisesta on huomenna kulunut kaksi vuotta. Tosi sallaperäinen paikkakunta, sano...
Nie wird so viel gelogen wie nach der Jagd, im Krieg und vor Wahlen. (Otto von Bismarck)

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Olin aikeissa ensin kirjoittaakin tuohon ördögin mainitsemaan ketjuun, koska siellä nimimerkki vasikka mainitsi nimen Ala-Poikela. Olin kuitenkin itsekin epävarma, puhutaanko nyt samasta miehestä. Päädyin sitten tänne ketjuun, koska Piiraisen tiedot ovat selkeämmät.
Tuosta "tuhka tuuleen" -jutusta sain sellaisen käsityksen aikanaan, että mies olisi kadonnut pihatiellä, mutta jos kyse on samasta hepusta, niin näinhän asia ei ole.

Konsta Apeli
Harjunpää
Viestit: 327
Liittynyt: La Syys 17, 2011 4:17 pm

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Konsta Apeli »

Mykkä-Arvi Piirainen ja Toivo Ala-Poikela ovat tosiaan eri persoonia. Niinkuin terävimmät voivat jo nimistäkin päätellä. Katoamisajankohtien välilläkin on 15 vuotta.

Ala-Poikela löytyi jo seuravaana keväänä lähijärvestä. Polkupyörän löytöpaikalta alle kilometrin etäisyydellä. Ilmeisesti sievissä olusissa ollut pappa päätti kotimatkalla käydä kokeilemasa joko Hirvasjärven jää kantaa. Eipä kantanut.

Tuo 15 vuotta varhempi Arvin katoaminen on valitetavasti sotkeutunut Toivon katoamisen kanssa. Toivo oli liikkeellä polkupyörällä, mutta Arvi apostolin kyydillä tuona kohtalokkaana Helluntaina 83. Puheet pyörästä eivät liity Arvin juttuun.
Kun hän kävi siinä talossa jossa sirkkelöitiin, piipahti hän sisälläkin kahvilla. Arvi ei viipynyt tapansa mukaan kovinkaan pitkään. Viimeisenä hänet näki talon emäntä seisomassa talon tiehaarassa, kuin harkiten menosuuntaa.
Ceterum Censeo
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella radionauhuri

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Kuuromykkä Arvi Piirainen Sallassa 80-luvulla

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Jos mykkä-Arvin juttuun ei liity polkupyörää, niin silloin ei liene mitään erityisempää syytä olettaa, että kyseessä olisi yliajo. Sen sijaan on paljon mahdollisempaa että mies on poikennut metsään ja joutunut onnettomuuteen tai saanut sairaskohtauksen.

Vastaa Viestiin