Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

11-vuotias Johan katosi Ruotsissa 34 vuotta sitten - löytyykö pojan ruumis vihdoin?

Ruotsin poliisi on saanut uuden yksityiskohtaisen vihjeen vanhasta murhamysteeristä.

Elettiin marraskuista aamua Ruotsin Sundsvallissa vuonna 1980. 11-vuotiaan Johan Asplundin äiti hyvästeli poikansa joka-aamuisen tapaan lähtiessään töihin. Johanin oli tarkoitus lähteä kouluun hetkeä myöhemmin.

Kun Johanin äiti palasi kotiin, puuttuivat hänen poikansa ulkovaatteet naulakosta - kuten niiden kuuluikin. Päivä vaihtui illaksi, mutta Johania ei kuulunut kotiin. Jotain oli tapahtunut pojan kodin ja koulun välisellä matkalla, eikä poika palannut kotiinsa enää koskaan.

Myös Johanin ruumis on ollut kateissa tähän päivään saakka.

Vuosien varrella poliisi on epäillyt ja jopa tuominnut ihmisiä Johanin murhasta, mutta todisteiden puuttuessa syytteet ja tuomiot on kumottu. Tapaus on siis yhä ratkaisematta vaikka rikos onkin jo ehtinyt vanhentua.

Löytyykö pojan ruumis vihdoin?

Vain muutamia päiviä sitten Sundsvallin poliisi sai uuden ja kiinnostavan vihjeen tapaukseen liittyen. Aftonbladet kertoo yksityiskohtaisen vihjeen sisältävän tietoa Johanin kaapanneesta, tappaneesta ja haudanneesta henkilöstä.

Västernorrlandin rikosyksikön johtaja Veronica Andersson kertoo poliisin tutkivan uusia tietoja, vaikka murhasta ei enää voidakaan tuomita ketään.

- Johanin ruumis on yhä kateissa ja haluamme tuoda rauhan hänen omaisilleen, hän sanoo.

Andersson ei kuitenkaan suostu avaamaan tarkemmin vinkin sisältämiä tietoja, mutta hän myöntää poliisin kuulustelleen vinkin antanutta henkilöä. Västernorrlandin poliisi myös tutkii aluetta, jonne Johan olisi vihjeen mukaan haudattu.

Lähde: Iltalehti
Kuva

Sarjatunnustaja Thomas Quick on tunnustanut murhanneensa Johan Asplundin, mutta siitä ei ole nostettu koskaan syytettä.

Kala-Alpertti
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 118
Liittynyt: Ke Elo 19, 2009 12:37 am

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa vuonna 1980

Viesti Kirjoittaja Kala-Alpertti »

NancyDrew kirjoitti: Vuosien varrella poliisi on epäillyt ja jopa tuominnut ihmisiä Johanin murhasta, mutta todisteiden puuttuessa syytteet ja tuomiot on kumottu.
Jo on Ruotsin poliisilla valtaa.

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Eikö tästä ole ennestään täällä ketjua? Mielenkiintoinen tapaus. Vielä voisi olla toivoa saada tekijä selville, kuinkahan prosessi aikoinaan on edennyt? Tässäkin on varmasti käyty tarkasti läpi esim. vanhempien mahdollisuus?
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Näyttää siltä, että Johanin katoamisaikaan hänen vanhempansa olivat jo eronneet. Pojan äidin tuttavapiirissä oli mies, jota epäiltiin jostain syystä katoamisesta, ja jolla oli mökki järven rannassa. Rantaa ja järveä tutkittiin, mitään ei löytynyt. Äidin osuuskin tutkittiin, mutta ei tullut ilmi mitään siihen viittaavaa, että hänellä tai miesystävällä olisi osuutta.

Kaikesta päättäen sekava tutkimus ollut, ruotsalaisella palstalla verrataan sitä tutkineita poliisimiehiä Peppi Pitkätossussa esiintyneeseen toheloon poliisiparivaljakkoon "Kling ja Klang".
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

LAWoman kirjoitti:Eikö tästä ole ennestään täällä ketjua?
Ei ole. Ainoan viittauksen löysin aiemmin mainitusta Thomas Quickin ketjusta.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Aftonbladetin tietoja:
Viisi vuotta Johanin katoamisen jälkeen Johanin äidin 41-vuotiasta ex-avomiestä syytettiin pojan poisviemisestä. Kävi selville, että mies oli mm.seuraillut pojan äitiä ja kartoittanut Johanin päivittäisiä rutiineja ja touhuiluja ulkosalla. Samalla viikolla, jolloin poika katosi, miehen oli nähty istuskelevan autossaan pojan koulutien varrella.Tingsrätten (käräjäoikeus) tuomitsi miehen laittomasta vapaudenriistosta. Tuomiosta valitettiin,(ja hovioikeus kumosi tuomion näytön puutteessa.)
Fem år senare åtalas en 41-årig man, mammans ex-sambo, för att ha rövat bort Johan.
Under utredningen framkom att mannen, som kom att kallas "Johan-mannen", bland annat att han bevakat Johans mamma och kartlagt Johans rutiner och utomhusaktiviteter.

Samma vecka som Johan försvann hade 41-åringen setts sitta i sin bil längs Johans skolväg.
Tingsrätten dömde 41-åringen för olaga frihetsberövande.
Men domen överklagades.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Aika pahasti tuo kyllä antaa viitteitä ex-avopuolison suuntaan. Tämä henkilö ei ilmeisesti siis ollut pojan isä eikä katoamishetken avopuoliso vaan nimenomaan jo sillä hetkellä ex-avopuoliso? Olisiko tullut ero sen takia, että mies oli turhan kiinnostunut naisen pojasta :roll:
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Juuri näin, katoamishetkellä jo ex-avo, ei myöskään ollut Johanin isä. Ero avopuolisoiden välillä oli ilmeisesti (ajanmääreet vaihtelevat kovasti eri lähteissä) tapahtunut jo puolitoista vuotta ennen katoamista. Avomies oli uhkaillut Johanin äitiä mm.pojan nappaamisella ja tappamisella. Katoamispäivänä poika ei siis ollut ilmestynyt kouluun lainkaan. Pojan oikean isän oli määrä noutaa hänet koulusta ja heidän oli tarkoitus mennä yhdessä isän asuntoon Sollefteåssa (samalla seudulla katosi v.-48 17-vuotias Viola Widegren, josta juttu toisaalla näillä sivuilla).

Kaiken kaikkiaan todisteet jäivät indision asteelle. Ei voitu todistaa ex-avomiehen olleen lähistölläkään pojan kadotessa, mahdollista murha-asetta tai ruumista ei koskaan löytynyt eikä muutakaan merkkiä, että mies olisi mitenkään sekaantunut juttuun. Toisaalta häneltä puuttui alibi katoamisajalle. Taitava asianajaja pelasi jutun syytetyn eduksi.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

kallesanteri
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 5:11 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja kallesanteri »

Kala-Alpertti kirjoitti:
NancyDrew kirjoitti: Vuosien varrella poliisi on epäillyt ja jopa tuominnut ihmisiä Johanin murhasta, mutta todisteiden puuttuessa syytteet ja tuomiot on kumottu.
Jo on Ruotsin poliisilla valtaa.
Poliisi tutkii, ei tuomitse. Oikeuslaitos tuomitsee.
Joo, oikeen tuntuu joo, kyllä, hjyvää on.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Odotellaans nyt Ruotsin poliisin läpimurtoa jutussa ensin. Nythän asiat ovat edelleen puheiden asteella, eikä mitään kongreettista ole tapahtunut. Hyvähän tietenkin aina uusi vinkki on, mutta sen todenmukaisuus voi olla aika epäluotettava. Jos olisi ruumiin sijainti selvillä niin kaiketi se olisi käyty noutamassa, eikä vain heitetty lehtiin juttuja?
Piilohomot on in.

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Valitettavan moneen juttuun Suomessakin on huudeltu läpimurtoa tapahtuvan ja silti niin on jäänyt käymättä. Toivotaan että Ruotsissa on tämänkin suhteen asiat paremmin :wink:
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Ruotsin teeveessä kerrotaan, että konkretiaa olisi siinä mielessä, että ruumista tosiaan etsitään...
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article19877299.ab

Aftonbladet kertoo saaneensa tiedon, että poliisin saama vihje olisi yksityiskohtainen ja sisältäisi tietoja sekä Johanin sieppaajasta ja tappajasta että ruumiin hautapaikasta. Siinähän sitä jo olisikin, jos pitää paikkansa.
Enligt uppgift till Aftonbladet var tipset detaljerat och innehöll uppgifter om såväl vem som rövat bort och dödat Johan, som var kroppen begravts.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö

Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Äiti Anna-Clara Asplundin ex-miehen Lennart Anderssonin syyllisyys on käytännössä varmaa, ja sieppauksesta hänet käräjäoikeus tuomitsikin, mutta hovioikeus kumosi tuomion näytön puutteen vuoksi.

Naapurit ovat nähneet Anderssonin auton aamulla Asplundien talon edessä. Hän oli aiemmin uhannut poikaa, jos Anna-Clara eroaisi hänestä. Eron jälkeen Anna-Clara oli tapaillut useita miehiä. Hän oli käynyt välillä Lennartin kanssa tansseissa, jossa Lennart oli suuttunut, koska Anna-Clara oli tanssinut pitkään toisen miehen kanssa. Hän alkoi tapailla tätä miestä ja myöhemmin lastentarhan opettaja Thomas Wallinia, jota hän tapaili Johanin katoamisen aikaan.

Äiti Anna-Clara Asplundin ex-miehen Lennart Anderssonin syyllisyys on käytännössä varmaa, ja sieppauksesta hänet käräjäoikeus tuomitsikin, mutta hovioikeus kumosi tuomion näytön puutteen vuoksi.

Naapurit ovat nähneet Anderssonin auton aamulla Asplundien talon edessä. Hän oli aiemmin uhannut poikaa, jos Anna-Clara eroaisi hänestä. Eron jälkeen Anna-Clara oli tapaillut useita miehiä. Hän oli käynyt välillä Lennartin kanssa tansseissa, jossa Lennart oli suuttunut, koska Anna-Clara oli tanssinut pitkään toisen miehen kanssa. Hän alkoi tapailla tätä miestä ja myöhemmin lastentarhan opettaja Thomas Wallinia, jota hän tapaili Johanin katoamisen aikaan.

Anna-Clara ja Wallin poistuivat katoamisaamuna ennen klo 8 asunnosta ja menivät töihin. Anna-Clara työskenteli sairaanhoitajana kuten Lennart Anderssonkin, joka oli töissä paikallisessa sairaalassa. Johanin kaveri näki Johanin aamulla. Pian tämän jälkeen naapurin tytöt löysivät Johanin kissan ulkoa ja menivät viemään tätä Johanin asuntoon, mutta kukaan ei avannut ovea. Johanin kuvausta vastaava poika oli nähty Anderssonin autossa myöhemmin. Andersson oli nähty myöhemmin postissa. Takapenkillä ollut poika oli kysynyt joltakin mieheltä kelloa, kun Andersson oli postissa. Tämän jälkeen Johanista ei ole havaintoja. Anderssonin auto on nähty sairaalan ongelmajätehävityspaikan ulkopuolella myöhemmin iltapäivällä. Paikan lukko oli rikki tuolloin, ja sinne pääsi kuka tahansa. Siellä oli jätepolttimo, jossa oli myös murskain.

Anderssonin auton takapenkiltä löytyi coca colaa ja muffinsinpalasia. Pidetään todennäköisenä, että sairaanhoitajana työskennellyt Andersson on houkutellut Johanin autoon, tarjonnut unilääkettä ja makeisia, jonka jälkeen Johan on nukahtanut. Hän on kuitenkin herännyt surmaajan kannalta liian aikaisin. Anderssonin on mahdollisesti ollut tarkoitus mennä vanhempiensa luo, jotta hän saisi alibin katoamispäivälle, mutta uhri on herännyt liian aikaisin. Surma on tehty postissa käymisen jälkeen ja todisteista hankkiuduttu eroon polttimossa.

Uuden vihjeen antaja voi olla Andersson tai hänen tuttavansa, mutta jos kyse on jostakin muusta, vihje tuskin auttaa selvittämään tapausta. Ruumis ei välttämättä myöskään säily luonnossa näin pitkän ajan jälkeen. Toivottavasti kuitenkin selviää.

matamimimmi
Neuvoja-Jack
Viestit: 530
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Re: Johan Asplund, 11, katosi Ruotsin Sundsvallissa v. 1980

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Tästä casesta youtubessa podcast video

https://www.youtube.com/watch?v=M6F6l3Z10D
KUKA VEI JOHANIN? | RUOTSIN SUURIN RIKOSMYSTEERI

11-vuotias Johan Asplund katosi marraskuun alussa 34 vuotta sitten Pohjanlahden rannalla sijaitsevassa Sundsvallissa. Asplundin äiti lähti katoamispäivänä töihin, ja pojan oli määrä mennä tapansa mukaan kouluun. Kun äiti tuli iltapäivällä takaisin kotiin, poika ei kuitenkaan ollut odottamassa häntä. Poika katosi matkalla kouluun, mutta muuta tapauksesta ei tiedetä.
Murhainfolainen 8) 8)

Vastaa Viestiin