65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 7:40 am Mutta miksi B lavastaisi katoamisensa?

Vapaa nainen lähtemään minne vaan, ilman lavastusta, joka ei liene aivan yksinkertaista.

Jos hän taas olisi vaikka jonkun vainoama ja tarvitsisi uuden henkilöllisyyden, se olisi viranomaisten tiedossa.

Silloin ei olis julistettu kuolleeksi.
Tuota, tuota, Olen tuolla vuosia aiemmin monia kertoja esittänyt semmoisen teorian, että: Vaikka BS oli tarkka ja tunnollinen työssään ja muutenkin, mutta oliko hän muistanut yksityisyrittäjänä "maksaa itselleen" eläkettään varten? Eli saattoi olla, että hänelle oli tullut yllätyksenä tieto siitä (kuten monelle muullekin eläkkeelle jääneelle on käynyt), että tuleva eläke ei ollut häävi.

Lisäksi nuori kampaaja ei pystynytkään maksamaan mitään sovittua hintaa kampaamon siirrosta Birgitalle.

Ja vielä voisi olla sekin, että ehkä Bllä oli vielä asunnostaan asuntolainaa. Käsittääkseni hän ei ollut asunut tuossa vika asunnossaan kovinkaan monta vuotta.

Ehkä BS olikin oman eläkkeensä "maksamisen" sijasta tallettanut rahaa jollekulle ulkomaalaiselle tilille. Ja suunnitellut, että muuttaa Suomesta ilmastoltaan ja kulttuuriltaan vähän sopivampaan paikkaan..

Ja hänen katoamisensa suunnittelussa saattoi olla mukana mm tuo nuori kampaaja. Suunniteltiin tapaaminen ja
BS pyysi jotakuta "lavastamaan" hänen matkansa tuohon tapaamiseen kampaamossa. Siksi ei BS näkynyt kameroissa ja korttiaan käytti joku muu.

Ehkä BS sai kyydin vaikka siltä "miesystävältään" (olen edelleen sitä mieltä, että tuo miesystäväksi mainittu olikin "vain" miespuolinen ystävä ja onhan mahdollista, että BSllä ei ollutkaan miesystävää..Kiintoisaa on myös se, että olen käsittänyt, että tuolla nuorellakaan kampaajalla ei ole miesystäviä..voi olla että olen väärässäkin...)

Siis lopputulemana BSn katoamisesta ilmoitetaan vasta sitten, että hän on varmasti päässyt poistumaan Suomesta.
En muista onko siitä tietoa, että hänen passinsa olisi löydetty kotoaan. Ja jos passia ei löydetty, BS olisi saattanut istahtaa lentokenttäbussiin ja matkustaa lentokentältä ties minne...eihän häntä silloin vielä etsitty.. Ja jos passi oli kotona, siihen aikaan pääsi vaikka laivalla Ruotsiin eikä passia tarvittu, ja ehkä passitta opääsi myös muihin maihin Euroopassa?

Tuo on minun optimistinen selitys BSn katoamiseen. Ja vielä se, että hänelle olisi pankkiin tullut asunnon kustannusten e-laskutus ja tilille olisi tullut eläkettä sen verran, että rahat riittivät maksuihin...

ps Toiset vaihtoehdot ovat ikävämpiä. Henkilökohtainen ratkaisu taikka väkivaltainen kuolema.
Muista lähdekritiikki!
tuulituu
Harjunpää
Viestit: 298
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 7:40 am Mutta miksi B lavastaisi katoamisensa?

Vapaa nainen lähtemään minne vaan, ilman lavastusta, joka ei liene aivan yksinkertaista.

Jos hän taas olisi vaikka jonkun vainoama ja tarvitsisi uuden henkilöllisyyden, se olisi viranomaisten tiedossa.

Silloin ei olis julistettu kuolleeksi.
Eihän sitä tiedä kuinka paljon läheiset on painostaneet jäämään tai kieltäneet lähtemästä, jos on joskus suunnitellut.
Ja kuinka hankala/hidas on saada lähestymiskielto, en tiedä onko uuden henkilöllisyyden saaminen helppoa. Jos hän on kokenut uuden elämänvaiheen sopivaksi hetkeksi aloittaa uusi elämä kokonaan muualla.

Ehkä jotain muuttosuunnitelmia, läheisten kertomuksia haikailusta ulkomaille tms olisi näkynyt näissä nyt salatuissa asiakirjoissa?

Harmi, ettei ole kunnollisia kuvia, esim. lasit päässä, jos käytti, tai jotain kokovartalokuvaa, missä näkyisi vähän ryhtiä/olemusta.
Nythän ulkonäkö on tässä ajassa voinut jo muuttua paljon, tai voinut muuttaa tarkoituksellisesti, mikäli on omasta tahdostaan kateissa.
Zessie
Neuvoja-Jack
Viestit: 558
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Zessie »

Mielestäni ns. noin vain huvikseen omasta tahdosta tapahtunut yht'äkkinen katoaminen ei tule kysymykseen. Sen verran olen jo selvittänyt B:n luonnetta ja taustaa. Miksi hän olisi jättänyt omaisuutensa muuttamatta sitä ensin rahaksi? Ei yhtään mitään järkeä. Jos hän joutui siis joutui katoamaan, niin se tapahtui siksi että hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ehkä joku erittäin agressiivinen ja henkeä uhkaava tyyppi oli perässä. Emmehän tiedä hänen elämänkaartaan, siellä saattoi olla pahiksiakin. Ehkä olisi silloin heti pitänyt (poliisin) yrittää selvittää mitä tapahtui bussiin nousemisen jälkeen tunnin sisällä. Joku olisi voinut nähdä ja muistaa jotakin silloin heti jonkun päivän sisällä katoamisesta. Mutta se ei liene enää mahdollista. Vaikka vaivaa tietenkin vieläkin paljon B:n tunteneiden mieltä.
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Tuo Skoonen mainitsema eläkkeen pienuus on hyvinkin mahdollista.

Birgitta oli ollut yrittäjä jo 60-luvulla, silloin ei juuri vielä tarvinnut eläkettä ajatella ja on maksanut vain pienimmän mukaan yrittäjäeläkettään.

Ja jatkanut sitä sitten koko uransa.

Mutta jos hänelle olisi vielä keskiviikkona ollut asiakkaitakin tulossa, miksi kadota juuri maanantaina? Jos siis on tarkoituksella häippässyt?
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
DeepWithinMe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: To Touko 27, 2021 3:07 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja DeepWithinMe »

Minäkään en vaan mitenkään usko omaehtoiseen katoamiseen, tai en ainakaan jos asui omistusasunnossa (tätä ei kai kukaan tiedä?). Ihan sama oikeastaan, kuinka paljon lainaa asunnosta olisi ollut, ei ole voinut olla asunnon arvoa enempää eli kyllä pk-seudulla asunnosta omansa saa pois. Ei siis olisi ollut mitään järkeä häipyä rahahuolien takia ja jättää asuntoa realisoimatta. Ja tuo vainotuksi tuleminen... kuulostaa kyllä vähän liian oudolta tähän tapaukseen. Omassa päässä vahvimmalla on tällä hetkellä henkirikos tai itsemurha. Ei tähän sen kummempaa perustetta, mielipide vain. Ikäviä vaihtoehtoja molemmat. Mua jäänyt kovin vaivaamaan tuo miesystävän uusi elämä ja toisena asiana tuo katoamisilmoituksen salassapito. Molempien suhteen alkaa mielikuvitus laukkaamaan vähän turhankin paljon. Parempi kun ei ääneen sano ajatuksiaan. ;)
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

Zessie kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 11:52 am Mielestäni ns. noin vain huvikseen omasta tahdosta tapahtunut yht'äkkinen katoaminen ei tule kysymykseen. Sen verran olen jo selvittänyt B:n luonnetta ja taustaa. Miksi hän olisi jättänyt omaisuutensa muuttamatta sitä ensin rahaksi? Ei yhtään mitään järkeä...
Zessie hyvä, montako asuntoa sinä olet myynyt Viikin alueelta silloin BSn katoamisen aikoihin? Asunnonmyynti on aika aikaavievä ja raskas prosessi. Lisäksi jos nuori kampaaja oli suunnitelmassa mukana, niin BSn paikallaolo Helsingissä olisi vaikeuttanut kampaamon "omistuksenvaihtoa".
Muista lähdekritiikki!
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 11:57 am ...

Mutta jos hänelle olisi vielä keskiviikkona ollut asiakkaitakin tulossa, miksi kadota juuri maanantaina? Jos siis on tarkoituksella häippässyt?
Tämähän olisi vaan varmistanut sitä, että kukaan ei olisi epäillyt BSn lähtöä...

ps aikoinani surffasin todella perusteellisesti tämän katoamisen tiimoilta. Ja yllättäviä sukulaissuhteita kaukomailtakin löytyi. Valitettavasti en enää muista kaikkea ja moni selville saamani asia on kadonnut rikkoutuneitten tietokoneitten osastolle ;)
Muista lähdekritiikki!
DeepWithinMe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 115
Liittynyt: To Touko 27, 2021 3:07 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja DeepWithinMe »

skoone kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 1:51 pm
Zessie kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 11:52 am Mielestäni ns. noin vain huvikseen omasta tahdosta tapahtunut yht'äkkinen katoaminen ei tule kysymykseen. Sen verran olen jo selvittänyt B:n luonnetta ja taustaa. Miksi hän olisi jättänyt omaisuutensa muuttamatta sitä ensin rahaksi? Ei yhtään mitään järkeä...
Zessie hyvä, montako asuntoa sinä olet myynyt Viikin alueelta silloin BSn katoamisen aikoihin? Asunnonmyynti on aika aikaavievä ja raskas prosessi. Lisäksi jos nuori kampaaja oli suunnitelmassa mukana, niin BSn paikallaolo Helsingissä olisi vaikeuttanut kampaamon "omistuksenvaihtoa".
Selitätkö vähän mitä tarkoitat tuolla viimeisellä lauseella? En pääse kärryille. Siis Silander itse suunnitteli muuton ulkomaille, mutta salassa kaikilta? Miksi? Ts. salassa kaikilta muilta paitsi nuoremmalta kampaajalta joka juonessa mukana? Mutta kampaamon omistusmuutos olisi vaikeuttanut jos Silander olisi jäänyt Helsinkiin vielä? Miksi?

Sanoit, että Silanderilla saattoi olla rahahuolia ja toisaalta, että on voinut kerätä itselleen rahaa ulkomaille. Eli rahaa kuitenkin oli jossain, eikä siksi tarvinnut asunnon myyntiin ryhtyä? Ei se asunnon myynti nyt niin vaikea prosessi ole, oikealla hinnalla hyvinkin nopeaa. En vaan näe järkevänä lähteä kohti uutta elämää jättäen noin iso varallisuus hyödyntämättä.

Pahoittelut kysymystulvasta, mutta haluaisin todella ymmärtää miten ajattelet tämän menneen. Etenkin siksi, kun sanot asiaa tutkineesi hyvinkin paljon. Harmi jos tietoja kadonnut matkalla, kiinnostaisi kuulla tutkimusten tuloksista. Tämä on jostain syystä itselle yksi häiritsevimmistä katoamistapauksista, olisi kiva kun selviäisi.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

DeepWithinMe kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 3:18 pm

En ihan tarkkaan tiedä miten tuo prosessi olisi mennyt BSn ja nk (nuori kampaaja) tapauksessa, mutta luulen, että jos BS ei olisi ollut kirjoittamassa jotain paperia, niin nk sai siirretyksi maksamista..olen ei-asiantuntija, mutta jotain tuontyyppistä ehkä olisi ollut.

Ja BSn oma talous. Hänellä saattoi olla jollakin (ulkomaisella) tilillä enemmänkin rahaa, joten hänen ei tarvinnut myydä asuntoa! Siis kaksi syytä 1. auttaakseen nk:ta ks. yllä 2. ehkä BS jätti asunnon varalle, että voisi / perijät voisivat myydä asunnon sitten, kun aika olisi..ja sitten myyntirahat oisivat löytäneet BSn ja hän olisi saanut lisärahaa elämiseen..
Muista lähdekritiikki!
Avatar
ruusumaa
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5302
Liittynyt: Ma Elo 31, 2020 5:47 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja ruusumaa »

Hitsi, kun mulla ei ollut minfo-tunnuksia silloin, kun B katosi.

Olen kyllä lukenut koko tämän ketjun, mut alku taas jo unohtunut.

Seurasin enemmän Nelaa ja Birgitta alkanut nyt vasta kiinnostamaan.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
edna
Neuvoja-Jack
Viestit: 516
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 11:31 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja edna »

ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 11:57 am Tuo Skoonen mainitsema eläkkeen pienuus on hyvinkin mahdollista.

Birgitta oli ollut yrittäjä jo 60-luvulla, silloin ei juuri vielä tarvinnut eläkettä ajatella ja on maksanut vain pienimmän mukaan yrittäjäeläkettään.

Ja jatkanut sitä sitten koko uransa.

Mutta jos hänelle olisi vielä keskiviikkona ollut asiakkaitakin tulossa, miksi kadota juuri maanantaina? Jos siis on tarkoituksella häippässyt?
kampaamonsa kohtalosta.
Ylös
Diego
Sofia Karppi
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Viesti Pe Heinä 29, 2016 10:14 pm

1960-lukua koskevan tiedon luotettavuudesta ei tietoa . Salon Birgitta Silander merkitty työnantajarekisteriin 1979.
tuulituu
Harjunpää
Viestit: 298
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

Zessie kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 11:52 am Mielestäni ns. noin vain huvikseen omasta tahdosta tapahtunut yht'äkkinen katoaminen ei tule kysymykseen. Sen verran olen jo selvittänyt B:n luonnetta ja taustaa. Miksi hän olisi jättänyt omaisuutensa muuttamatta sitä ensin rahaksi? Ei yhtään mitään järkeä. Jos hän joutui siis joutui katoamaan, niin se tapahtui siksi että hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Ehkä joku erittäin agressiivinen ja henkeä uhkaava tyyppi oli perässä. Emmehän tiedä hänen elämänkaartaan, siellä saattoi olla pahiksiakin. Ehkä olisi silloin heti pitänyt (poliisin) yrittää selvittää mitä tapahtui bussiin nousemisen jälkeen tunnin sisällä. Joku olisi voinut nähdä ja muistaa jotakin silloin heti jonkun päivän sisällä katoamisesta. Mutta se ei liene enää mahdollista. Vaikka vaivaa tietenkin vieläkin paljon B:n tunteneiden mieltä.
Miten, mistä ja/tai keiltä olet luonnetta ja taustoja selvittänyt? Myöhemmin kuitenkin kirjoitat, ettet tiedä hänen elämänkaartaan. Eikö se ole osa taustoja :).
Monestihan ihmisen todellinen luonne ja taustat tulee läheisillekin osin yllätyksenä, joten en mitään varmoja päätelmiä näitten perusteella tekisi. ellet nyt ole onnistunut jututtamaan läheisiä työkvareita, ystäviä, puolisoa/puolisoita ja perhettä, naapureita yms, saanut terveystitoja jne. Siltikään en olisi niin varma, että "ei tulisi kysymykseen".

Miksi jättäisi omaisuuden muuttamatta rahaksi? Jos olisi tarpeeksi varoja muualla. Tai joku muu rahoittaa.
En väitä, että näin on, mutta ihan hyvin voi olla.
Zessie
Neuvoja-Jack
Viestit: 558
Liittynyt: Ke Heinä 25, 2018 12:37 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Zessie »

65-vuotiaalla voi olla luonnollisesti monenlaisia elämänvaiheita. Minä olen tietoinen niistä vain osittain ja ehkä vain ajalta 2005-2015. Mutta mitä haastatelin häntä tunteneita niin samaa mieltä olivat viehättävä mukava kampaajaleidi, joka on pikkuhiljaa jäämässä eläkkeelle. Mistään rikkaasta varoja jossakin kaukana pitävästä henkilöstä ei ilmeisesti tiedetty. Jos te nyt tiedätte näin niin OK. Voihan ollakin niin. Outoa vain olisi miksi olisi vielä halunnut tehdä töitä kampaajana, jos runsaati varoja olisi ulkomaan pankissa. Jotenkin se vain tuntuu utopialta.
Murheli
Axel Foley
Viestit: 2006
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Murheli »

tuulituu kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 10:59 am
ruusumaa kirjoitti: Ke Syys 21, 2022 7:40 am Mutta miksi B lavastaisi katoamisensa?

Vapaa nainen lähtemään minne vaan, ilman lavastusta, joka ei liene aivan yksinkertaista.

Jos hän taas olisi vaikka jonkun vainoama ja tarvitsisi uuden henkilöllisyyden, se olisi viranomaisten tiedossa.

Silloin ei olis julistettu kuolleeksi.

Ehkä jotain muuttosuunnitelmia, läheisten kertomuksia haikailusta ulkomaille tms olisi näkynyt näissä nyt salatuissa asiakirjoissa?
.
Jos olisi vahva epäily siitä, että on HENGISSÄ ulkomailla, ei häntä tietenkään olisi oikeudessa julistettu kuolleeksi.
*pltmtxtvp*tm

Välillä ei vaan millään viitsisi lukea sivutolkulla sellaisia sepityksiä, joita ei lapsetkaan uskoisi. Ja kun jotkut yrittävät kumota näitä mielikuvituslinnoja, keksitään uusia "todisteita", mille ei kuitenkaan ole esittää mitään lähdettä.
Voi voi, kun päättyi elämän koi
tuulituu
Harjunpää
Viestit: 298
Liittynyt: Su Loka 09, 2016 11:51 am

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja tuulituu »

En kyllä kirjoittanut mitään vahvoista epäilyistä.
Ehkä vain ei ole haluttu julkaista, jos sellaisia on, esim. kertonut halustaan muuttaa ulkomaille eläkkeelle päästyään tms. jonka vuoksi olisi etsitty ulkomailta. Nämä julkaistuina asiakirjoissa ruokkisi mm murha.infon ihmisiä ajattelemaan vapaaehtoista katoamista, mitä läheiset ei halua sitä hyväksyä.
Siksi odotettu tätä kuolleeksi julistamista varalta, jos onkin elossa, mutta kun mitään elonmerkkejä ei ole saatu, on julistettu kuolleeksi.

En ole myöskään mitään "todisteita" keksinyt, vaan spekuloinut, kuten jokainen muu, kenelläkään ei taida mitään vedenpitäviä lähteitä omille spekuilleen olla.
Vastaa Viestiin