19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
vapaaehtoinen
Armas Tammelin
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Heinä 13, 2022 2:16 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja vapaaehtoinen »

terbmis kirjoitti:
Ke Elo 03, 2022 7:52 am
Joo, kun pohtii jatkuvasti vain niitä kaikkein epätodennäköisempiä vaihtoehtoja, kuten ettei se lasittunein katsein tuijottanut nainen siinä palaneen auton luona ollutkaan Riina, niin kyllähän ketju elää vuosikausia. Riina kuitenkin tallentunut valvontakameraan aamupäivällä, ja auto ollut tulessa jo 14.30 aikoihin. Siinä jossain välissä olisi Riina pitänyt poistaa muonavahvuudesta. Poliisi on vahvistanut että Nuorala ollut tuolloin töissä, joten herää kysymys kuka se nainen on sitten ollut, jos ei Riina, eikä Nuorala?

Jos ihan järkeväsi ajatellaan, niin ei siellä ole voinut samaan aikaan pyöriä kolmea Riinan näköistä naista, kaikki vielä silminnäkijöiden mukaan sekaisin. Pidän jokseenkin selvänä, että jompikumpi näistä naisista, louhosnainen, tai liftari, on täytynyt olla Riina. Kiinnitin huomiota siihen että louhosmiehen mukaan hänen näkemänsä nainen kantoi pientä laukkua mukanaan. Liftari taasen silminnäkijän mukaan kaivoi pussistaan sen puhelinnumeron. Pussi, vai laukku, kumpi on mielestänne Riinan kädessä siinä valvontakameran kuvassa?
Molemmat. Se voi olla jonkun miehen mielestä pussukka, mutta naisen mielestä laukku.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

damfin kirjoitti:
Pe Elo 05, 2022 8:06 pm


Ja se kuvassa näkyvä "keppi" on kyllä mielestäni melko varmasti sen repun/kassin olkahihna joka kiertää niskan taakse, tarkemmassa kuvassa siinä kuultaa samat väritkin kuin siinä kassissa.
riina-makinen.jpg
Nyt vasta loysin sen "kepin" jonka kaikki muut ovat nahneet, paitsi mina :oops:! Se keppi on sen avonaisen mustan takin metallinen vetoketju, joka heijastaa vihertavaa epatarkassa kuvassa. Siita kepista, katsojan oikealle puolelle alkaa musta huppari. Takki on kiiltavampaa kangasta. Vari on sinertavampaa mustaa (omalla ruudullani) kun mattapintainen hupparin puuvilla, joka nakyy harmaampana mustana.

Hupparissa on mahdollisesti valkoinen kanttinauhasta tehty niskasauman vahvike, joka nakyy Riinan leuan alla. Tai hupparissa on leveat valkoiset nauhat hupun nauhakujassa. Selittaisi sen toisen valkoisen pystysuoran viivan. Se toinen viiva tosin voisi myos olla valkoinen muovivetskari, jos huppari on vetoketjullista "takkimallia" eika perinteellinen "pull over" huppari.

Kaikki tama tietysti vaan omaa spekulaatiotani.

Itse naen mustan takin, jonka alla musta huppari ja jalassa mustat housut. Jos on maastoon omatoimisesti tuupertunut, ei helpoin loydettava. Tosin tuo iso valkoinen huivi ja tuo Peru/Inka -vaikutteinen reppu olisi varmasti jo loydetty.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja damfin »

aivoriihi kirjoitti:
La Elo 06, 2022 8:03 am
Se keppi on sen avonaisen mustan takin metallinen vetoketju, joka heijastaa vihertavaa epatarkassa kuvassa.
Pakko myöntää että itsekin ensimmäisillä vilkaisuilla pidin sitä vetoketjuna, kunnes huomasin että takissa on selkeitä ryppyjä/painumia sen alla jonka jälkeen tarkemmin katselemalla tulin siihen päätelmään että ei se voi mikään vetoketju olla.
Toki sen voi kukin nähdä omalla tavallaan, kuva on kuitenkin melko epätarkka ja menee zoomatessa rakeiseksi.

Rahapuu
Remington Steele
Viestit: 226
Liittynyt: La Helmi 15, 2014 8:20 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Rahapuu »

Jos olisin poliisi ja pyytäisin näköhavainnosta tuntomerkkejä, kysyisin kyllä aika tarkkaan että ”tarkoitatko huppari, vai muu hupullinen vaate - oliko se kiinni, auki, ehjä…? Jne” Uskon että poliisilla on tietty protokolla yleisesti äärimmäisen herkästi ’pilaantuvien’ silminnäkijähavaintojen kirjaamiseen, vaikka itse havaitsija olisikin metsässä kasvanut muotiummikko.

Itse en pidä louhoshavaintoa mihinkään suuntaan kovin merkityksellisenä, mutta Riinan päällä olevat kuteet kiinnostaisi metsästä löytymisen suhteen ja tietysti alueen ulkopuolisten havaintojen suhteen, vaikkei niitä kyllä ole sadellutkaan.
Jos liftarihavainto varmistuisi todeksi ja naisen päällä olisi kuvatun pinkki urheilupaita, pitäisin häntä silti Riina-ehdokkaana kaiken muun yhtäläisyyden takia.
Ei puu rahassa kasva.

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1961
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

https://www.leatherheaven.com/naisten-huppari/p/CU544/

Jotenkin kummastuttaa, kun ei Riinan päällä olevaa takkia voi kutsua joidenkin mielestä huppariksi.
Kuten kuvastani näkyy, myös vaaate valmistajat käyttää sitä sanaa mainostaessaan tuollaisia vaatteitaan.
Tämän mallisia huppareita löytyy googlettamalla, vaikka kuinka.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

damfin kirjoitti:
La Elo 06, 2022 8:43 am
aivoriihi kirjoitti:
La Elo 06, 2022 8:03 am
Se keppi on sen avonaisen mustan takin metallinen vetoketju, joka heijastaa vihertavaa epatarkassa kuvassa.
Pakko myöntää että itsekin ensimmäisillä vilkaisuilla pidin sitä vetoketjuna, kunnes huomasin että takissa on selkeitä ryppyjä/painumia sen alla jonka jälkeen tarkemmin katselemalla tulin siihen päätelmään että ei se voi mikään vetoketju olla.
Toki sen voi kukin nähdä omalla tavallaan, kuva on kuitenkin melko epätarkka ja menee zoomatessa rakeiseksi.
Olen nyt tiiraillut useamman kerran sitä samaa kuvaa ja eniten liputtaisin sen puolesta, että sinivihertävä "keppi" olisi vetoketju. Eikö metallinen vetoketju voisi heijastaa valoa erilailla riippuen kuvakulmasta? Takin alla voisi minusta olla musta huppari, joka on yläosastaan hieman auki, mutta Riinan hiukset peittävät niiltä kohdin paremman näkyvyyden. Itselläni on sellainen musta huppari, jossa on vähän leveämmät valkoiset nauhat. Välillä tulee käännettyä nauhoja hupparin sisään, kun niiden vapaana liehuminen tietyissä tilanteissä häiritsee. Uskoisin, että MTV Uutisten kuvassa Riinallakin saattaisi näkyä valkoinen hupparin nauha käännettynä sisäänpäin. Voisiko vaaleana loistava kohta Riinan kaulasta alaspäin kohti oikeaa kättä olla peräisin takin mahdollisen metallivetskarin toisesta puolesta?

Täällä viestiketjussa on varmaan käyty jossain kohtaa keskustelua Riinan käsissä Tokmannin valvontakameran kuvassa näkyvistä tavaroista. Oletteko päätyneet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, mitä hän kantaa käsissään? Hiplaako kännykän kuoria ja onko kainalossa tabletti?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Olisiko Riina käynyt peseytymässä ABC:n vessassa ja vaihtanut samalla ylleen vaalean paidan, joka näkyy toisessa valvontakameran kuvassa? Ainakin invavessoissa on hyvä mahdollisuus pikkupesuihin ja vaatteiden vaihtamiseen.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja damfin »

Hurjimus kirjoitti:
La Elo 06, 2022 9:06 am
https://www.leatherheaven.com/naisten-huppari/p/CU544/

Jotenkin kummastuttaa, kun ei Riinan päällä olevaa takkia voi kutsua joidenkin mielestä huppariksi.
Kuten kuvastani näkyy, myös vaaate valmistajat käyttää sitä sanaa mainostaessaan tuollaisia vaatteitaan.
Tämän mallisia huppareita löytyy googlettamalla, vaikka kuinka.
Melko yleinen palstan tyyli joissain asioissa, kun on kerran päätetty että louhosmiehen havainto ja rekkahavainto eivät voi olla Riina koska havainnoissa on puhuttu hupparista, niin eihän se Riinan päällä oleva takki voi hitto vieköön olla huppari vaikka siinä huppu voisi ollakin.

Asiaa sivuten niin sitä en ymmärrä miksi poliisi ei halua julkaista Riinaa esittäviä pätkiä siitä valvontanauhasta, nuo kamerathan kuvaavat videota joten eiköhän sieltä sellainenkin kohta löytynyt jossa Riina kävelee ulos tokmannilta jolloin hänen takkinsa selkäpuoli näkyy, muutenkin jos olisi julkaistu pieni pätkä valvontakameran videota niin se ehkä kertoisi enemmän kuin pelkkä pysäytyskuva.

Vai onko totuus se mitä pelkään, poliisi ei ole vaivautunut tallettamaan sitä valvontakameran videota, vaan on tyypilliseen tapaan käynyt sen tokmannin takahuoneessa näytöltä katsomassa ja ottanut kameralla kuvan näytöltä tuossa kohdalla jossa Riina näkyy ja itse video on sitten ajastaan pyyhkiytynyt yli joten sitä ei ole enää tallessa.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Pieni liekki kirjoitti:
La Elo 06, 2022 9:20 am
Olisiko Riina käynyt peseytymässä ABC:n vessassa ja vaihtanut samalla ylleen vaalean paidan, joka näkyy toisessa valvontakameran kuvassa? Ainakin invavessoissa on hyvä mahdollisuus pikkupesuihin ja vaatteiden vaihtamiseen.
Jos poliisin ilmoittama viimeinen todistettava kuva Riinasta on tuo sisakuva, homma olisi tapahtunut painvastaisessa jarjestyksessa. Ulkokuvassa on vaalea paita, sisakuvassa sita ei enaa nay, ainoastaan mustaa vaatetusta, jota jokainen meista saa tulkita ihan oman nakokykynsa puitteissa. (Ovatko kuvat varmasti samalta paivalta)?

Uskon, etta vessassa on kayty, peseydytty ja vaihdettu vaatteita, ehka useamman kerran koko taman jarjettoman retken aikana.
Viimeksi muokannut aivoriihi, La Elo 06, 2022 10:12 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Rahapuu
Remington Steele
Viestit: 226
Liittynyt: La Helmi 15, 2014 8:20 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Rahapuu »

Mielestäni on helppo erehtyä sanomaan hupullista takkia huppariksi monenlaisissa näköhavaintotilanteissa, mutta virallisesti huppari lasketaan paidaksi (huppupaita nimeltään), joka on usein college-materiaalista, kuten tuo Hurjimuksen esimerkkituote.

Kuvissa Riinalla on selvästi takki, hupullinen tai huputon, minkä alla toki voi olla hupparikin. Tai hän on voinut kantaa mukanaan hupparia.

Nyt on pakko mennä arvioimaan vihreää keppiä uudestaan, voisiko se tosiaan olla vetskari.
Ei puu rahassa kasva.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Rahapuu kirjoitti:
La Elo 06, 2022 9:58 am
Mielestäni on helppo erehtyä sanomaan hupullista takkia huppariksi monenlaisissa näköhavaintotilanteissa, mutta virallisesti huppari lasketaan paidaksi (huppupaita nimeltään), joka on usein college-materiaalista, kuten tuo Hurjimuksen esimerkkituote.

Kuvissa Riinalla on selvästi takki, hupullinen tai huputon, minkä alla toki voi olla hupparikin. Tai hän on voinut kantaa mukanaan hupparia.

Nyt on pakko mennä arvioimaan vihreää keppiä uudestaan, voisiko se tosiaan olla vetskari.
Olet aivan oikeassa: virallisesti huppari (hoodie) on sweatshirt jossa on huppu ja kengurutasku.

Vetskarillisiakin versioita on.

Hupulliset ulkotakit eivat ole huppareita, vaan hupputakkeja.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1961
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Virallisesti tai ei, huppareita näkyy olevan myös ulkoiluvaatteen materiaalilla valmistettuja. Näyttävät käyttävän usein nimeä tekninen huppari.
Kaiketi meidän kannattaisi uskoa valmistajien ja myyjien tekstiä.
Harmi, ettei louhosmies osannut sanoa tekninen hupparin eteen.😁 Ja näkyy noita mainostettavan ihan pelkkänä hupparina.

aivoriihi
Axel Foley
Viestit: 2206
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Hurjimus kirjoitti:
La Elo 06, 2022 10:41 am
Virallisesti tai ei, huppareita näkyy olevan myös ulkoiluvaatteen materiaalilla valmistettuja. Näyttävät käyttävän nimeä tekninen huppari.
Kaiketi meidän kannattaisi uskoa valmistajien ja myyjien tekstiä.
Harmi, ettei louhosmies osannut sanoa tekninen hupparin eteen.😁
Oikeassa olet. Myydaanhan Suomessa kolitsipaitojakin :lol:.
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

aivoriihi kirjoitti:
La Elo 06, 2022 10:50 am
Hurjimus kirjoitti:
La Elo 06, 2022 10:41 am
Virallisesti tai ei, huppareita näkyy olevan myös ulkoiluvaatteen materiaalilla valmistettuja. Näyttävät käyttävän nimeä tekninen huppari.
Kaiketi meidän kannattaisi uskoa valmistajien ja myyjien tekstiä.
Harmi, ettei louhosmies osannut sanoa tekninen hupparin eteen.😁
Oikeassa olet. Myydaanhan Suomessa kolitsipaitojakin :lol:.
Ja mustia maiharitakkejakin, tosin Riinan mustassa takissa näyttäisi olevan vähän toppatäytettä. Olisiko kyseessä sittenkin hupullinen kevyttoppatakki?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Hurjimus
Vic Mackey
Viestit: 1961
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: 19-vuotias Riina Mäkinen - kadonnut Loviisan Gammelbyssä 5/2017

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Vielä täytettä, harmi ettei louhosmies kerennyt tuota havainnoida, eikä tutkia päällyskankaan laatua,olisi taas asun määritelmä saattanut muuttua.😁 Itse asiassa emme tiedä, miten hän on toimittajalle asun ilmaissut, vaikka olisi sanonut hupullinen takki, jonka toimittaja oikonut ?
Itse olisin asujen termistöä huonosti tuntevana hyvinkin voinut sanoa myös huppari. Tärkein viesti tässä silminnäkijän havainnossa kumminkin on, että pää oli hupun peittämä, mikä Riinan määrittelemättömässä asussa todennäköisesti on.

Vastaa Viestiin