Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Olle Högbom.jpeg
Olle Högbom.jpeg (19.45 KiB) Katsottu 12992 kertaa
https://yle.fi/a/3-11257798
Lukiolaispoika katosi lähes 40 vuotta sitten – isä Ruben Högbom on etsinyt poikaansa herkeämättä siitä lähtien

18-vuotias Olle Högbom nähtiin Sundsvallissa viimeisen kerran kello 22.15 keskiviikkona 7. syyskuuta 1983.

Ruben Högbom on 91-vuotias, ja hän etsii edelleen poikaansa. Hän etsii vastausta siihen, mitä tavalliselle koulupojalle tapahtui tavallisena keskiviikkoiltana Sundsvallissa Pohjanlahden rannikolla 1980-luvun alussa.

– Ollen katoaminen tuntui siltä kuin olisin itse kuollut. En ole ollut kuin pariprosenttinen ihminen siitä lähtien. Herään aamuisin kysymykseen, mitä Ollelle on tapahtunut ja nukahdan iltaisin samaan kysymykseen, Ruben Högbom kertoo sanomalehti Dagens Nyheterissä(siirryt toiseen palveluun).

Ruben Högbom kuvailee poikaansa keppostelijaksi ja unelmoijaksi. Pojalla oli pienenä tapana kulkea tietä puolelta toisella ja laulaa täyttä kurkkua.

Olle Högbom oli kadotessaan 18-vuotias.

Hän oli juuri muuttanut kotoaan Järstan pikkukylästä Härnösandista Sundsvalliin, reilun 50 kilometrin päähän. Sundsvallin lukiossa pystyi erikoistumaan kemiaan, ja sitä Olle halusi.

Vanhemmat ostivat pojalleen pienen kaksion kaupungista. Hän sisusti sitä innoissaan. Sängyn hän oli nikkaroinut kasaan ominkäsin, ruman sohvan hän sai lahjoituksena.

Hän ehti asua kaksiossaan kolme viikkoa.

Katosi matkalla luokkajuhlista diskoon

Olle Högbom napitti valkoisen paitansa napit ja pukeutui 1950-luvun miestenpukuun, jonka hän oli ostanut 30 kruunulla Amnestyn kaupasta. Siihen kuuluivat kapeat, mustat housut ja pitkä samanvärinen takki, sanomalehti Dagens Nyheter kuvailee.

Juhlien etkot pidettiin Högbomin luona, varsinaiset luokkajuhlat keskustan tuntumassa. Siellä hänet tapasi naapurin, jonka kanssa hän keskusteli uppotukeista ja niiden nostamisesta. Keskustelu keskeytyi, kun Högbomin luokkakaverit halusivat lähteä diskoon jatkamaan iltaa.

Olle Högbom lähti mukaan, mutta muutti mielensä kesken matkan. Hän istui maahan ja nojautui aitaa vasten. Luokkakaverit jatkoivat kohti diskoa.

Kello oli 22.15 keskiviikkona 7. syyskuuta 1983. Siitä lähtien Olle Högbom on ollut kadoksissa.

Koulukaveri hälytti vanhemmat

Äiti Kerstin Högbom soitti pojalleen ensimmäinen kerran keskiviikkoiltana.

Hän yritti uudestaan tostaina.

Kun Olle ei vastannut, hän totesi itselleen, että poika oli täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Ehkä hänellä oli tyttöystävä.

Mutta perjantaina aamupäivällä Högbomin luokkakaveri otti yhteyttä tämän kotiin. Olle ei ollut ollut koulussa keskiviikon jälkeen. Kerstin Högbom pyysi häntä menemään poikansa asunnolle ja tarkastamaan tilanteen.

Kului tunteja. Sitten luokkakaveri soitti takaisin. Hän oli joutunut etsimään käsiinsä talonmiehen, joka oli soittanut poliisille. Yhdessä he olivat menneet sisälle. Siellä oli näyttänyt täsmälleen samalta kuin keskiviikkoiltana. Pöydällä oli kaksi kymmenen kruunun seteliä, jotka Olle oli varannut bussilippua varten kotimatkaan Järstaan.

Vanhemmat odottivat turhaan

Kerstin ja Ruben Högbom lähtivät Sundsvalliin, ilmoittivat poikansa kadonneeksi ja kuvailivat hänen ulkonäköään: ruskea, kihara tukka, pyöreät silmälasit, vahvat hampaat, pitkä.

Ollen asunnon eteisen lattialla olivat hänen arkikenkänsä. Lauantaiaamun valjussa valossa Ruben Högbom katsoi kenkiä, joihin kukaan ei ollut koskenut kolmeen päivään, ja yritti taistella paniikkia vastaan.

Päivä tuli ja meni, mutta Olle ei antanut itsestään elonmerkkejä.

Illalla talon pihalle ajoi auto. Vanhemmat pidättelivät hengitystään, kuuntelivat, miten hissi lähti liikkeelle ja toivoivat, että se pysähtyisi heidän kerroksessaan. Se ei pysähtynyt. Avainten kilinää, oven aukeaminen.

Vihjeitä eri puolilta Ruotsia

Seuraavalla viikolla alkoivat soitot: Olle oli nähty Härnösandissa, Lortvikenissä, Sandöbronissa, Örnsköldsvikissä. Hän oli ollut konfirmaatiovaatteissa ja vaikuttanut sekavalta.

Ruben Högbom tarkasti jokaisen vihjeen. Hänen sydämessään ei ollut sijaa epäilylle. Olle oli Örnsköldvikissä ja ilmeisesti sekava, hän tarvitsi apua.

– Etsimme Ollea elossa Tukholmasta Luulajaan, mutta neljän viikon kuluttua ajattelin: "Ei Ollea ole voitu nähdä kaikissa näissä kaupungeissa. Minun pitää aloittaa alusta", Ruben Högbom sanoo Dagens Nyheterissä.

Lokakuun 3. päivänä hän palasi paikkaan, jossa Olle oli kadonnut 26 päivää aiemmin. Ollen silmälasit oli aiemmin löydetty paikan läheisyydestä. Sangat olivat vääntyneet, toinen linsseistä oli irronnut.

Isä-Ruben tutkii katoamispaikan
Poliisi kertoi tutkineensa paikan tarkkaan, mutta Ruben Högbom halusi tutkia sen omalla tavallaan. Hän piirsi puukolla maahan ruudun, jonka kävisi läpi millimetri millimetriltä.

Puolen tunnin etsimisen jälkeen puukko osui johonkin kovaan. Avaimenperä ja avain. Se oli Olle Högbomin polkupyörän avain. Kaksi valtavaa, väkivaltaista tunnetta kulki Ruben Högbomin läpi: suru ja viha.

Ruben Högbom veti johtopäätöksen, että hänen nuorin poikansa oli todennäköisesti joutunut väkivaltarikoksen uhriksi. Sen jälkeen hän alkoi etsiä joko elävää poikaa tai kuollutta ruumista.

Vanhempien ja poliisin välinen yhteistyö ei sujunut. Poliisi halusi tutkintarauhan, vanhemmat halusivat tietää kaiken. Poliisin tutkinnanjohtaja tapasi kuitenkin Högbomit marraskuun alussa.

Poliisi uskoi, että Olle Högbom oli ollut kadotessaan voimakkaasti humaltunut. Neljä poliisi konttasi poliisitalon lattialla näyttääkseen vanhemmille, kuinka humalassa Olle oli ollut kadottaessaan silmälasinsa ja pyöränavaimensa.

Ruben Högbom lähti huoneesta ja jatkoi poikansa etsintää.

Poliisi uskoi, että Olle oli hukkunut

Poliisi uskoi Ollen hukkuneen, joko tahtoen tai tahtomattaan. Poliisin hypoteesin mukaan hän oli mennyt humalassa joenrantaan, ehkä virtsatakseen, ja pudonnut veteen.

Ruben Högbom ei uskonut poikansa vahvaan humalatilaan. Hän etsi käsiinsä naapurin, jonka kanssa Olle oli puhunut luokkajuhlissa, ja tämän välittämä kuva oli toinen.

Naapuri nosti työkseen uppotukkeja. Olle oli kysynyt häneltä, kuinka monta tukkia hän pystyi nostamaan yhden työvuoron aikana. Saatuaan tiedon Olle laski, kuinka monta kubiikkimetriä puuta mies pystyi nostamaan kesän aikana ja kuinka paljon metsää se säästi.

Miten Olle olisi voinut olla niin humalassa, että hän konttasi, hukkasi silmälasinsa ja pyöränavaimensa ja putosi 300 metrin päässä virtaavaan jokeen – vain kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun hän oli keskustellut tukkien nostosta ja tilastoista? Ruben Högbom pohti.

Sarjamurhaaja tunnusti

Kymmenen vuotta Olle Högbomin katoamisen jälkeen epäilty sarjamurhaaja Tomas Quick tunnusti murhanneensa pojan. Quickin tapaus on Ruotsissa hyvin tunnettu. Sitä on kutsuttu maan pahimmaksi oikeusskandaaliksi.

Quick tuomittiin oikeuspsykiatriseen hoitoon ensimmäisen kerran 20-vuotiaana vuonna 1970(siirryt toiseen palveluun). Hän oli ahdistellut neljää poikaa seksuaalisesti ja kuristanut yhtä heistä. Myöhemmin hän syyllistyi muun muassa ryöstön- ja taponyrityksiin.

Vuonna 1993 hän alkoi oikeuspsykiatrisen hoidon terapiassa tunnustaa murhia. Olle Högbomin murha oli ensimmäisiä, jotka hän tunnusti. Kaikkiaan Quick kertoi syyllistyneensä noin 30 murhaan. Hänet tuomittiin kahdeksasta.

Ruben Högbom alkoi tarkastaa epäillyn sarjamurhaajan tunnustusta. Hän oli tässä vaiheessa lopettanut työnsä, myynyt talonsa ja keskittynyt täysin poikansa etsimiseen.

Hän totesi pian, että tiedot eivät voineet pitää paikkaansa ja alkoi tutkia myös muita Quickin tunnustamia murhia. Kun poliisi ei halunnut kuunnella hänen löytöjään, hän luovutti ne Ruotsin television toimittajalle.

Ruotsin televisio lähetti vuonna 2008 dokumenttielokuvan(siirryt toiseen palveluun), jossa Quickin tunnustukset kyseenalaistettin. Quick perui vähitellen kaikki tunnustuksena, ja hänet vapautettiin vuonna 2014.

Quickin tunnustukset keskeyttivät Olle Högbomin katoamisen tutkinnan vuosikymmeneksi.

Toimittaja avuksi tutkintaan

Toimittaja Martin Ezpeletas tutustui Olle Högbomin tapaukseen kuusi vuotta sitten, ja siitä on tullut hänelle pakkomielle.

Hän on jutellut omaisten, ystävien, poliisien, toimittajien, vihjeenantajien ja rikollisten kanssa. Hän on lukenut tuhansia sivuja poliisitutkintaa, käräjäoikeudentuomioita, satoja artikkeleita ja Ruben Högbomin kaikki päiväkirjat 36 vuoden ajalta

– Olen käynyt neljässä eri paikassa etsimässä Ollea, ja kahdessa niistä käytin lapiota, Ezpelates sanoo sanomalehti Dagens Nyheterille.

Aluksi hänen tavoitteenaan oli auttaa Ruben Högbomia, jotta tämä tietäisi, että kaikki mahdollinen oli tehty pojan löytämiseksi. Nyt tavoite on muuttunut. Hän haluaa maaliin.

– Ymmärrän, että olen ottanut itselleni lähes epäinhimillisen tehtävän: löytää Olle, ennen kuin Ruben kuolee. Haluan, että isä voi haudata poikansa.

Espelatas on tehnyt etsinnästä dokumenttielokuvan(siirryt toiseen palveluun) Var är Olle, joka saa ensi-iltansa huomenna maanantaina.

Isän ja toimittajan itsepintainen tutkinta on saanut myös Sundsvallin poliisin avaamaan tutkinnan Olle Högbomin katoamisesta uudelleen.
Linkki korjattu, uutisen otsikko lisätty
-NILS-
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Helmie
Adrian Monk
Viestit: 2883
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 5:55 pm

Re: Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja Helmie »

Tuo toimittaja Martin Ezpeleta on tehnyt kirjan Ollen katoamisesta. Kirjan nimi on "Missä olet, poikani?".

Tässä vielä MTV:n sivuilla oleva uutinen aiheesta. Ei tosin oikein mitään uutta tuohon tämän keskustelun ensimmäiseen viestiin:
91-vuotias Ruben Högbom on etsinyt kadonnutta poikaansa 40 vuoden ajan – lukiolaispojan katoamisesta kertova äänikirja avaa tapauksen yksityiskohtia myöten

JULKAISTU 16.11.2021 09:12
Olle Högbom katosi Sundvallissa 7. syyskuuta 1983. Tuolloin 18-vuotias lukiolainen väsähti kesken juhlinnan ja istahti kadun varteen, minkä jälkeen häntä ei enää nähty.

91-vuotias isä Ruben Högbom ei ole luovuttanut. Hän on jo 40 vuotta etsinyt poikaansa, joka katosi tavallisena keskiviikkoiltana vuonna 1983. Toimittaja Martin Ezpeleta perehtyi tapaukseen usean vuoden aikana perinpohjaisesti. Koskettava tarina on nyt kuunneltavissa Storytel Original -äänikirjana Storytel-palvelussa.

18-vuotias Olle Högbom oli juuri muuttanut kotoaan Härnösandista Sundsvalliin. Sundsvallin lukio tarjosi mahdollisuuden erikoistua kemiaan. Ruben Högbom vaimoineen osti kemiasta innostuneelle pojalleen kaksion Sundsvallin kaupungista.

Uudessa asunnossa Olle sai asua vain kolmen viikon ajan ennen katoamistaan.

Kohtalokas matka luokiolaisjuhliin
Kohtalokkaana keskiviikkona 7. syyskuuta 1983 Olle Högbomin asunnolla järjestettiin lukiolaisjuhlien etkot. Varsinaiset lukiolaisjuhlat järjestettiin lähellä Sundsvallin keskustaa, jonne luokkakaverusten oli tarkoitus suunnata etkojen jälkeen.

Ennen lähtöä Högbom tapasi naapurinsa. Naapurin kanssa hän keskusteli uppotukeista ja niiden nostamisesta. Keskustelu jäi kuitenkin kesken, sillä kaverit halusivat jo keskustan suuntaan juhlimaan.

Olle Högbom lähti kavereineen matkaan. Kello oli 22.15, kun lukiolaisnuorukainen kuitenkin muutti mielensä ja istuutui maahan nojautuen aitaa vasten. Kaverit jatkoivat matkaansa kohti keskustaa, ja siitä lähtien Olle Högbom on katsottu kadonneeksi.

Huoli herää
Ollen äiti, Kerstin Högbom, soitti pojalleen keskiviikkona, mutta Olle ei vastannut. Uudelleen äiti tavoitteli poikaansa torstaina. Puhelimeen ei vastannut kukaan.

Perjantaina luokkakaveri otti yhteyttä vanhempiin, sillä Ollea ei ollut näkynyt keskiviikon jälkeen. Äiti pyysi luokkakaveria tarkistamaan tilanteen Olle Högbomin asunnolla.

Luokkakaveri kävi talonmiehen kanssa tarkastamassa asunnon, mutta siellä ei ollut merkkiäkään elämästä keskiviikon jälkeen. Kerstin ja Ruben Högbom ilmoittivat poikansa kadonneeksi. He lähtivät Sundsvalliin välittömästi.

Päivä vaihtui seuraavaan, eikä Ollesta enää kuultu.

Isä tarkastaa jokaisen vihjeen
Kun Ollen katoamisilmoitus lähti leviämään laajemmalle, alkoivat myös vinkkisoitot. Vinkkien perusteella Ruben Högbom etsi poikaansa Härnösandista, Sändöbronista ja Örnsköldvikistä.

Örnsköldvikissä Olle oli väitetysti nähty sekavana, joten Ruben Högbom päätteli poikansa olevan avun tarpeessa. Vihjeet eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten lokakuun 3. päivänä Ruben palasi Sundsvalliin. Ollen silmälasit oli löydetty sangat vääntyneinä katoamispaikan läheisyydestä. Myös toinen linsseistä oli irronnut paikoiltaan. Ruben Högbom löysi katoamispaikalta poikansa polkupyörän avaimen.

Isä päätteli, että poika on joutunut rikoksen uhriksi. Poliisi kuitenkin uskoi Ollen hukkuneen ehkä tahallisesti. Toinen mahdollinen teoria oli, että Olle oli mennyt humalassa joenrantaan ja pudonnut veteen.

Ruben Högbom ei uskonut poikansa olleen kovassa humalassa. Uppotukkeja työkseen nostavan naapurin kanssa käydyn keskustelun aikana Olle oli ollut valppaana ja laskenut, että kuinka monta kuutiometriä puuta mies pystyi nostamaan yhden kesän aikana.

Kymmenen vuoden kuluttua katoamisesta sarjamurhaajaksi epäilty Tomas Quick tunnustaa Olle Högbomin murhan. Quick oli aiemmin ahdistellut poikia seksuaalisesti kuristaen yhtä uhreistaan.

Kaikkiaan Quick tunnusti 30 murhaa ja hänet tuomittiin kahdeksasta. Olle Högbomin tapauksen tutkinta keskeytyi vuosikymmeneksi. Ruben Högbomin alkaessa tarkastaa Quickin tunnustusta kävi kuitenkin ilmi, että tiedot eivät täsmänneet. Poliisi ei kuitenkaan kuunnellut. Ruben luovutti tiedot Ruotsin television toimittajalle.

Tiedoista koottiin vuonna 2008 lähetetty dokumenttielokuva. Quick perui kaikki tunnustuksensa. Hänet vapautettiin vuonna 2014, mutta Ruben Högbomin etsintä jatkui. Isä omisti koko elämänsä poikansa kohtalon selvittämiselle.


Toimittaja avuksi


Storytel Original -äänikirjan takana oleva Martin Ezpeleta tutustui Olle Högbomin tapaukseen seitsemän vuotta sitten. Aluksi tavoitteena oli tutkia, millaisen jäljen läheisen katoaminen voi perheenjäseniin jättää, mutta tutustuttuaan Rubeniin tarkemmin Ezpeleta päätti auttaa häntä. Hän halusi antaa Rubenille vielä yhden mahdollisuuden selvittää mitä tapahtui ja haudata poikansa ennen kuolemaansa.

Storytel Original -äänikirja Missä olet poikani? (Var är Olle?) julkaistiin ruotsin kielellä maaliskuussa 2020. Suomeksi kirja julkaistiin lokakuussa. Äänikirjassa on hyödynnetty äänisuunnittelua sekä Ollen läheisten autenttisia haastatteluja.

Ruben Högbomin haastatteluista välittyy elämänsä poikansa kohtalon selvittämiselle omistaneen isän epätietoisuus ja suru. Kenelle tahansa olisi raastavaa elää suurin osa elämästään tietämättä, mitä kadonneelle lapselle on tapahtunut.

Storytel Original -sisällöt ja Missä olet poikani? -äänikirja ovat kuunneltavissa vain Storytel-palvelussa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/91- ... #gs.gcj1nz
kissafani2
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: Su Loka 21, 2018 11:04 am

Re: Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja kissafani2 »

Äkkiseltään tulee mieleen 80-luvulta suomalaisen nuoren miehen murhannut Anders Carlsson. Olisiko yhteyksiä Sundsvalliin, muutakuin kuolinpaikkana. Muistaakseni liikkuvaa sorttia oliko jopa suomen/ruotsin väliä. Tuolloin saattoi olla vielä laivaliikenne Sundsvall-Vaasa välillä.
Ulkonäöllisesti kadonnut Andersin makuun ja ruumiin häviäminen voisi viitata häneen. Voisiko olla huumattu jo ravintolassa ellei ollut kovin humalassa ja huonovointinen.
Kuvauksen perusteella ei vaikuta itsetuhoiselta eikä ruumis häviä känniriidan/ryöstön ym päätteeksi.
Toki onnettomuuskin mahdollinen mutta silmälasit/avain?
Olisiko Hannu ollut ensimmäinen uhri? Epäilen.

Wikipedia:
Anders Carlsson (rikollinen)

Tämä artikkeli käsittelee rikollista. Anders Carlsson on myös ruotsalainen jääkiekkoilija.
Anders Carlsson (20. tammikuuta 1942 Värnamo – 15. heinäkuuta 2007 Sundsvall[1][2] oli ruotsalainen rikollinen.

Carlsson ryhtyi vuonna 1987 suomalaisen Shock Tilt -yhtyeen manageriksi. Yhtyeen jäsenet olivat muuttaneet Vaasasta Tukholmaan ja päättivät lähteä Carlssonin kanssa Berliiniin, jossa managerin oli määrä auttaa heitä saamaan levytyssopimus. Yhtyeen kitaristin, Hannu Rajalan havaittiin kuitenkin salaperäisesti kadonneen.

Carlsson oli murhannut Hannu Rajalan. Hän oli houkutellut miehen Tukholman-asuntoonsa sekä tainnuttanut, raiskannut, kuristanut ja lopuksi paloitellut tämän. Kitaristin kohtalo ratkesi vasta joulukuussa, kun tämän ruumiin osia oli löytynyt joesta Keski-Ruotsissa. Carlsson todettiin syylliseksi ja lähetettiin tahdosta riippumattomaan hoitoon. Hän oli psykiatrisessa hoidossa loppuikänsä.

Carlsson pääsi ajoittain lomille sairaalasta, ja kahteen otteeseen hänen onnistui paeta. Hän kuoli laitoksessa sairauteen heinäkuun puolessavälissä 2007, jolloin hän oli 65 vuoden ikäinen.[1][3]
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja poikani »

Helmie kirjoitti: Pe Marras 19, 2021 10:04 am Tuo toimittaja Martin Ezpeleta on tehnyt kirjan Ollen katoamisesta. Kirjan nimi on "Missä olet, poikani?".
Tässähän minä.

Silmälasien hajoaminen tuohon malliin viittaa minusta siihen, että joku on vähän muksauttanut Högbomia. Sen jälkeen onkin sitten voinut tapahtua melkein mitä vain. Päällekävijä on voinut ottaa lompakon ja juosta karkuun - ja Olle perässä. Jossakin veden äärellä on tapeltu, ja hakattu ja hukutettu Olle on ajautunut virran mukana kadoksiin. Esimerkiksi.
????? ?? ??????.
VR_90
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: Ke Helmi 23, 2022 2:09 pm

Re: Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja VR_90 »

Onkohan tästä kuulunut mitään uutta? Ei oikein tahdo tuo toinen kotimainen taipua. :/
kattimattinen
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: To Syys 26, 2013 9:08 pm

Re: Olle Högbom, katosi Sundsvallissa 7.9.1983

Viesti Kirjoittaja kattimattinen »

Ruben isä kuoli ilman vastausta joulukuussa 2020 etsittyään poikaansa melkein 40 -vuotta.

https://www.femina.se/livsberattelser/r ... ar/8987045
Vastaa Viestiin