- Olle Högbom.jpeg (19.45 KiB) Katsottu 12992 kertaa
Linkki korjattu, uutisen otsikko lisättyLukiolaispoika katosi lähes 40 vuotta sitten – isä Ruben Högbom on etsinyt poikaansa herkeämättä siitä lähtien
18-vuotias Olle Högbom nähtiin Sundsvallissa viimeisen kerran kello 22.15 keskiviikkona 7. syyskuuta 1983.
Ruben Högbom on 91-vuotias, ja hän etsii edelleen poikaansa. Hän etsii vastausta siihen, mitä tavalliselle koulupojalle tapahtui tavallisena keskiviikkoiltana Sundsvallissa Pohjanlahden rannikolla 1980-luvun alussa.
– Ollen katoaminen tuntui siltä kuin olisin itse kuollut. En ole ollut kuin pariprosenttinen ihminen siitä lähtien. Herään aamuisin kysymykseen, mitä Ollelle on tapahtunut ja nukahdan iltaisin samaan kysymykseen, Ruben Högbom kertoo sanomalehti Dagens Nyheterissä(siirryt toiseen palveluun).
Ruben Högbom kuvailee poikaansa keppostelijaksi ja unelmoijaksi. Pojalla oli pienenä tapana kulkea tietä puolelta toisella ja laulaa täyttä kurkkua.
Olle Högbom oli kadotessaan 18-vuotias.
Hän oli juuri muuttanut kotoaan Järstan pikkukylästä Härnösandista Sundsvalliin, reilun 50 kilometrin päähän. Sundsvallin lukiossa pystyi erikoistumaan kemiaan, ja sitä Olle halusi.
Vanhemmat ostivat pojalleen pienen kaksion kaupungista. Hän sisusti sitä innoissaan. Sängyn hän oli nikkaroinut kasaan ominkäsin, ruman sohvan hän sai lahjoituksena.
Hän ehti asua kaksiossaan kolme viikkoa.
Katosi matkalla luokkajuhlista diskoon
Olle Högbom napitti valkoisen paitansa napit ja pukeutui 1950-luvun miestenpukuun, jonka hän oli ostanut 30 kruunulla Amnestyn kaupasta. Siihen kuuluivat kapeat, mustat housut ja pitkä samanvärinen takki, sanomalehti Dagens Nyheter kuvailee.
Juhlien etkot pidettiin Högbomin luona, varsinaiset luokkajuhlat keskustan tuntumassa. Siellä hänet tapasi naapurin, jonka kanssa hän keskusteli uppotukeista ja niiden nostamisesta. Keskustelu keskeytyi, kun Högbomin luokkakaverit halusivat lähteä diskoon jatkamaan iltaa.
Olle Högbom lähti mukaan, mutta muutti mielensä kesken matkan. Hän istui maahan ja nojautui aitaa vasten. Luokkakaverit jatkoivat kohti diskoa.
Kello oli 22.15 keskiviikkona 7. syyskuuta 1983. Siitä lähtien Olle Högbom on ollut kadoksissa.
Koulukaveri hälytti vanhemmat
Äiti Kerstin Högbom soitti pojalleen ensimmäinen kerran keskiviikkoiltana.
Hän yritti uudestaan tostaina.
Kun Olle ei vastannut, hän totesi itselleen, että poika oli täysi-ikäinen ja muuttanut pois kotoa. Ehkä hänellä oli tyttöystävä.
Mutta perjantaina aamupäivällä Högbomin luokkakaveri otti yhteyttä tämän kotiin. Olle ei ollut ollut koulussa keskiviikon jälkeen. Kerstin Högbom pyysi häntä menemään poikansa asunnolle ja tarkastamaan tilanteen.
Kului tunteja. Sitten luokkakaveri soitti takaisin. Hän oli joutunut etsimään käsiinsä talonmiehen, joka oli soittanut poliisille. Yhdessä he olivat menneet sisälle. Siellä oli näyttänyt täsmälleen samalta kuin keskiviikkoiltana. Pöydällä oli kaksi kymmenen kruunun seteliä, jotka Olle oli varannut bussilippua varten kotimatkaan Järstaan.
Vanhemmat odottivat turhaan
Kerstin ja Ruben Högbom lähtivät Sundsvalliin, ilmoittivat poikansa kadonneeksi ja kuvailivat hänen ulkonäköään: ruskea, kihara tukka, pyöreät silmälasit, vahvat hampaat, pitkä.
Ollen asunnon eteisen lattialla olivat hänen arkikenkänsä. Lauantaiaamun valjussa valossa Ruben Högbom katsoi kenkiä, joihin kukaan ei ollut koskenut kolmeen päivään, ja yritti taistella paniikkia vastaan.
Päivä tuli ja meni, mutta Olle ei antanut itsestään elonmerkkejä.
Illalla talon pihalle ajoi auto. Vanhemmat pidättelivät hengitystään, kuuntelivat, miten hissi lähti liikkeelle ja toivoivat, että se pysähtyisi heidän kerroksessaan. Se ei pysähtynyt. Avainten kilinää, oven aukeaminen.
Vihjeitä eri puolilta Ruotsia
Seuraavalla viikolla alkoivat soitot: Olle oli nähty Härnösandissa, Lortvikenissä, Sandöbronissa, Örnsköldsvikissä. Hän oli ollut konfirmaatiovaatteissa ja vaikuttanut sekavalta.
Ruben Högbom tarkasti jokaisen vihjeen. Hänen sydämessään ei ollut sijaa epäilylle. Olle oli Örnsköldvikissä ja ilmeisesti sekava, hän tarvitsi apua.
– Etsimme Ollea elossa Tukholmasta Luulajaan, mutta neljän viikon kuluttua ajattelin: "Ei Ollea ole voitu nähdä kaikissa näissä kaupungeissa. Minun pitää aloittaa alusta", Ruben Högbom sanoo Dagens Nyheterissä.
Lokakuun 3. päivänä hän palasi paikkaan, jossa Olle oli kadonnut 26 päivää aiemmin. Ollen silmälasit oli aiemmin löydetty paikan läheisyydestä. Sangat olivat vääntyneet, toinen linsseistä oli irronnut.
Isä-Ruben tutkii katoamispaikan
Poliisi kertoi tutkineensa paikan tarkkaan, mutta Ruben Högbom halusi tutkia sen omalla tavallaan. Hän piirsi puukolla maahan ruudun, jonka kävisi läpi millimetri millimetriltä.
Puolen tunnin etsimisen jälkeen puukko osui johonkin kovaan. Avaimenperä ja avain. Se oli Olle Högbomin polkupyörän avain. Kaksi valtavaa, väkivaltaista tunnetta kulki Ruben Högbomin läpi: suru ja viha.
Ruben Högbom veti johtopäätöksen, että hänen nuorin poikansa oli todennäköisesti joutunut väkivaltarikoksen uhriksi. Sen jälkeen hän alkoi etsiä joko elävää poikaa tai kuollutta ruumista.
Vanhempien ja poliisin välinen yhteistyö ei sujunut. Poliisi halusi tutkintarauhan, vanhemmat halusivat tietää kaiken. Poliisin tutkinnanjohtaja tapasi kuitenkin Högbomit marraskuun alussa.
Poliisi uskoi, että Olle Högbom oli ollut kadotessaan voimakkaasti humaltunut. Neljä poliisi konttasi poliisitalon lattialla näyttääkseen vanhemmille, kuinka humalassa Olle oli ollut kadottaessaan silmälasinsa ja pyöränavaimensa.
Ruben Högbom lähti huoneesta ja jatkoi poikansa etsintää.
Poliisi uskoi, että Olle oli hukkunut
Poliisi uskoi Ollen hukkuneen, joko tahtoen tai tahtomattaan. Poliisin hypoteesin mukaan hän oli mennyt humalassa joenrantaan, ehkä virtsatakseen, ja pudonnut veteen.
Ruben Högbom ei uskonut poikansa vahvaan humalatilaan. Hän etsi käsiinsä naapurin, jonka kanssa Olle oli puhunut luokkajuhlissa, ja tämän välittämä kuva oli toinen.
Naapuri nosti työkseen uppotukkeja. Olle oli kysynyt häneltä, kuinka monta tukkia hän pystyi nostamaan yhden työvuoron aikana. Saatuaan tiedon Olle laski, kuinka monta kubiikkimetriä puuta mies pystyi nostamaan kesän aikana ja kuinka paljon metsää se säästi.
Miten Olle olisi voinut olla niin humalassa, että hän konttasi, hukkasi silmälasinsa ja pyöränavaimensa ja putosi 300 metrin päässä virtaavaan jokeen – vain kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun hän oli keskustellut tukkien nostosta ja tilastoista? Ruben Högbom pohti.
Sarjamurhaaja tunnusti
Kymmenen vuotta Olle Högbomin katoamisen jälkeen epäilty sarjamurhaaja Tomas Quick tunnusti murhanneensa pojan. Quickin tapaus on Ruotsissa hyvin tunnettu. Sitä on kutsuttu maan pahimmaksi oikeusskandaaliksi.
Quick tuomittiin oikeuspsykiatriseen hoitoon ensimmäisen kerran 20-vuotiaana vuonna 1970(siirryt toiseen palveluun). Hän oli ahdistellut neljää poikaa seksuaalisesti ja kuristanut yhtä heistä. Myöhemmin hän syyllistyi muun muassa ryöstön- ja taponyrityksiin.
Vuonna 1993 hän alkoi oikeuspsykiatrisen hoidon terapiassa tunnustaa murhia. Olle Högbomin murha oli ensimmäisiä, jotka hän tunnusti. Kaikkiaan Quick kertoi syyllistyneensä noin 30 murhaan. Hänet tuomittiin kahdeksasta.
Ruben Högbom alkoi tarkastaa epäillyn sarjamurhaajan tunnustusta. Hän oli tässä vaiheessa lopettanut työnsä, myynyt talonsa ja keskittynyt täysin poikansa etsimiseen.
Hän totesi pian, että tiedot eivät voineet pitää paikkaansa ja alkoi tutkia myös muita Quickin tunnustamia murhia. Kun poliisi ei halunnut kuunnella hänen löytöjään, hän luovutti ne Ruotsin television toimittajalle.
Ruotsin televisio lähetti vuonna 2008 dokumenttielokuvan(siirryt toiseen palveluun), jossa Quickin tunnustukset kyseenalaistettin. Quick perui vähitellen kaikki tunnustuksena, ja hänet vapautettiin vuonna 2014.
Quickin tunnustukset keskeyttivät Olle Högbomin katoamisen tutkinnan vuosikymmeneksi.
Toimittaja avuksi tutkintaan
Toimittaja Martin Ezpeletas tutustui Olle Högbomin tapaukseen kuusi vuotta sitten, ja siitä on tullut hänelle pakkomielle.
Hän on jutellut omaisten, ystävien, poliisien, toimittajien, vihjeenantajien ja rikollisten kanssa. Hän on lukenut tuhansia sivuja poliisitutkintaa, käräjäoikeudentuomioita, satoja artikkeleita ja Ruben Högbomin kaikki päiväkirjat 36 vuoden ajalta
– Olen käynyt neljässä eri paikassa etsimässä Ollea, ja kahdessa niistä käytin lapiota, Ezpelates sanoo sanomalehti Dagens Nyheterille.
Aluksi hänen tavoitteenaan oli auttaa Ruben Högbomia, jotta tämä tietäisi, että kaikki mahdollinen oli tehty pojan löytämiseksi. Nyt tavoite on muuttunut. Hän haluaa maaliin.
– Ymmärrän, että olen ottanut itselleni lähes epäinhimillisen tehtävän: löytää Olle, ennen kuin Ruben kuolee. Haluan, että isä voi haudata poikansa.
Espelatas on tehnyt etsinnästä dokumenttielokuvan(siirryt toiseen palveluun) Var är Olle, joka saa ensi-iltansa huomenna maanantaina.
Isän ja toimittajan itsepintainen tutkinta on saanut myös Sundsvallin poliisin avaamaan tutkinnan Olle Högbomin katoamisesta uudelleen.
-NILS-
