Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Seutu on erittäin rauhallista ja maaseudun omaista taajamaa. Taloja tasaisesti ja peltoja sekä hiljaisia teitä. Keskeisessä osassa varsin iso ja leveä Perhonjoki, joka siltoineen on juurikin kyseisen alueen vallitseva ominaisuus. Asutus on pääosin lähes täysin ruotsinkielistä.

Katoamistapauksesta on tihkunut tietoa erittäin suppeasti poliisin taholta. Eikä minkäänlaisia juorujakaan ole tuntunut olevan missään vaiheessa liikkeellä.

Mitään kadonneen naisen perhesuhteista tai elämästä ei ole virallisesti tiedossa. Ilmeisesti yksin asunut, mutta läheisiä kuitenkin oli olemassa. Kaikesta voi päätellä, ettei hän liikkunut juurikaan kotinsa ulkopuolella ja tarvitsi jonkinlaisia tukitoimia elämiseensä. Tähän viittaa mm. se, että häneen otettiin yhteyttä päivittäin samaan aikaan. Näin katoaminenkin tuli ilmi ja katoamisaika voitiin määritellä edellisen päivän yhteydenoton ja seuraavan päivän "kontrollihetken" välillä tapahtuneeksi, kun häntä ei enää silloin tavoitettu.

Olisiko hän sitten lähtenyt kotoaan yöaikaan, koska mitään naapurihavaintoja tai ylipäätään mitään silminnäkijähavaintoja hänen liikkeistään ei ole ollut.

On todella surullista, että ihminen pääsee katoamaan noin tyystin eikä kukaan huomaa mitään. Itse ystävineni olen etsinyt häntä kymmeniä kertoja lähimaastoista ja tienvarsilta, mutta ilman tulosta. Myös poliisin naaraustoimintaa olen pistänyt muutaman kerran merkille.

Poliisi ei ole tiedottanut kadonneen nimeä eikä myöskään julkaisut hänen kuvaansa. Jopa esitetyt tuntomerkit olivat alkuun väärät ja hyvin risriitaisia.

Aikaa on viime kevättalvesta kulunut hurjasti. Aiotaankohan mitään suuretsintää enää edes järjestää? Olisihan se erittäin tärkeää, että tämäkin henkilö löytyisi!

joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Paikallinen metsästysseura oli mukana keväällä kun jokea/maastoa harvoitiin systemaattisesti,sitä kautta kuulin naisen nimen.Nimeä en tänne rupea laittaan.Facesta löytyi elämänmyönteisiä päivityksiä, toki viimeiset 2016.Guuklella löytyi tietoa, että samanniminen pariskunta omistaa menestyvän erikoisliiken Kokkolasta.^Sarina kysymykseen itsetuhoisuudesta en pysty vastaamaan .....kuin että taloustieto sivujen mukaan 12/2019 liikevoitto on ollut tappiollinen lähes sata kertaisesti 12/2018 verrattuna!^^Musta leidi vihjaa, että asui yksin ja tietoni mukaan oli/on naimisissa..no ne on näit.

Tietenkin toivoo että henkilö löytyisi näisä kadonneissa tapauksissa omaisille raastavaa elämää elää epätietoisuudessa. Pahoin pelkään tämä keissi jää arvoituksesksi mikäli ruumis on jokea pitkin pääsyt mereen asti,toivottavasti olen väärässä.
Vainajat eivät vaikene

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Sinulla "JoonaLinna" oli selvästi tarkempaa tietoa kuin minulla. Se esittämäni, että kadonnut asuisi yksin, oli todellakin vain spekulaatiota, Päättelin näin, kun ei tunnuttu tiedetävän milloin henkilö oli kadonnut ja vaatetuskin oli ensi alkuun katoamisilmoituksessa ihan väärä. Kiitos, kun korjasit asiat.

Helpottavaa kuulla myös, että häntä on etsitty keväällä laajemminkin. Harmi vain ettei ole löytynyt. Se iso joki tuntuu kaikista todennäköisimmältä ratkaisulta tähän katoamiseen. Sitäkin on kuitenkin naarattu useaan otteeseen ja joella liikkuu jatkuvasti väkeä veneillä ja kajakeilla ja jos jonkinlaista kalastajaakin on liikkeellä.

Lisäksi rannoilla on paljon ahkerasti asutettuja kesämökkejä ja ihan ympärivuotista asutustakin, joten löytymiseen olisi ollut mielestäni ihan kohtuulliset mahdollisuudet. Mutta olisiko sitten käynyt juuri niin kuin "JoonaLinna" esiitti eli ruumis olisi ajautunut jokisuulta aina merelle saakka ja hävinnyt sinne?

Voi sitä aina toivoisi niin kovasti, että kadonneet löytyisivät varsinkin, kun ajattelee heidän kaipaamaan jääviä omaisiaan. Hätä on varmasti kauhea eikä surutyötä pääse tekemään, kun läheinen on hukassa. Toivottavasti tämä Öjankin kadonnut nainenkin löytyy vielä!

Sarina
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ti Huhti 05, 2016 11:43 pm

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja Sarina »

Tulipas nopeasti lisätietoa,ahkerat minfolaiset asiassa. Väkisin alkaa rakentua tietynlainen kuva tapahtumista, mikäli tiedot pitävät paikkansa. Mikäli firma tehnyt isosti tappiota edellisenä vuotena,ehkä tullut avioerokin samaan syssyyn ja mitä muuta lie. Jos avioliitossa elävästä yrittäjästä (?) muuttunut yksin asuvaan arkeen apua tarvitsevaan ihmiseen.. Ehkä on käynyt surullisesti ja elämä käynyt liian raskaaksi. Todella surullisia tapauksia,ja omaisille käsittämättömän vaikeita,varsinkin epätietoisuus. Ikävä kyllä Joona.linnan teoria mereen asti päätymisestä kuulostaa todennäköiseltä.
Jos olisi saanut sairauskohtauksen tms,luultavasti olisi löytynyt jo.

CAN
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 3:29 pm

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja CAN »

BlackLady kirjoitti:
To Elo 27, 2020 5:57 pm

Voi sitä aina toivoisi niin kovasti, että kadonneet löytyisivät varsinkin, kun ajattelee heidän kaipaamaan jääviä omaisiaan. Hätä on varmasti kauhea eikä surutyötä pääse tekemään, kun läheinen on hukassa. Toivottavasti tämä Öjankin kadonnut nainenkin löytyy vielä!
Mikäs nainen Öjassa on kadonnut?
-a girl from yesterday-

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Anteeksi ajatusvirheeni. Ei Öjassa vaan juurikin Rödsössä kadonnuttu naista tarkoitin.

CAN
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 3:29 pm

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja CAN »

BlackLady kirjoitti:
Pe Elo 28, 2020 1:02 pm
Anteeksi ajatusvirheeni. Ei Öjassa vaan juurikin Rödsössä kadonnuttu naista tarkoitin.
Ok, eipä mitään. Ajattelin, että joku toinenkin nainen on kadoksissa, ja mennyt itseltäni ohitse.
Rödsön naisella on kuulemma ainakin yksi aikuinen lapsi, en tiedä onko useampia.
-a girl from yesterday-

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Voi kun voisikin auttaa jotenkin, mutta tapauksesta on tihkunut tietoa todellakin erittäin vähän. Ilmeisesti hän ei ole poistunut kotoaan autolla tai pyörällä tai muullakaan kulkuvälineellä mikäli olen ymmärtänyt oikein? Ja ilmeisesti hän on lähtenyt liikkeelle jostain siitä Orreksentien koulun lähettyviltä?

Toivottavasti metsästäjät, sienestäjät, marjastajat, kalastajat ja muut luonnossa liikkujat pitävät silmänsä auki Orreksen ja Rödsön seuduilla liikkuessaan. Toivottavasti tämäkin kadonnut löytyy!

joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Tuolloin kun katoamisesta tehtiin ilmoitus poliisille ,etsinnät aloitettiin nopeasti.VaPePa;n porukka oli ammatitaitoista ja An.... etsittiin yötä myöten.Toiveet oli korkealla apuja tuli myös "yläkerrasta" taivaalta oli satannut lunta ennen katoamista, maata peitti ohut lumiharso, perhonjoen rannat olivat osittain jään peitossa, hauras lasikansi olisi jättänyt merkin kyllä kulkijasta.

Etsinnät maastossa toteutettiin jakamalla ryhmät eri lohkoihin jokaiselle annettiin alue joka ensin kierrettiin ns.mottiin etsien sisään meno jälkiä ja sen lisäksi alue käytiin läpi pienentämällä rinkiä.(Näin etsijä kertoi)

Perhonjokisuu on tietojeni mukaan matala alta metrin ja veden virtaus tyrhetyy heti lahdessa on epätodennäköistä, että ruumis kulkeutuisi mereen asti ainakaan kenenkään huomamatta. Lahdella ja rannoilla on veneilijöitä,kalastajia ym.Yksi epäilys on, että ruumis on kiinni veden alla juurakossa,kannossa,kivessä tms.

---------------
Aasinsiltana liittyen katoamis paikkaan eli Orreksentiehen rupsein muistelemaan, että siellä tapahtui ryöstö keskellä päivää 90-luvun lopussa silloinen Poliisi-TV oli paikan päällä.Muistelin, että ryöstettävän talon omistaja oli timanttikivien asiantuntija/keräilijä eli ryövärit tiesi etukäteen kohteesta.Saatiiko rosvoja koskaan kiinni... ei ole tiedossa!

Jaa löytyipä siittä maininta eli vuosi oli 1995......25v. wanha juttu silti Hesari käsiojossa mikäli koko jutun haluaa lukea.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003491862.html
Vainajat eivät vaikene

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Kiitos lisäinfosta taas. Eli lumeen ei ollut kuitenkaan jäänyt hänen jälkiään, kun häntä ei kerran voitu seurata eikä löydetty. Todella outoa. Jos tuore lumi on maassa, niin luulisi, että siihen selkeät jäljet jäävät. Ja jollei joen rannatkaan tuoneet mitään selvyyttä hänen liikkeistään, niin mihin ihmeeseen hän sitten katosi.

Mikäli ymmärsin oikein oli myös maastoa tutkittu laajalti kodin ympäristöstä, tuloksetta. Onko se mahdollisuus suljettu kokonaan pois, että hän olisi lähtenyt johonkin kauemmas? Tai lähtenyt jonkun auton matkaan?

Hänen vaatetuksekseen ilmoitettiin aluksi aamutakki ja talvikengät ja myöhemmin talvitakki, farkut ja talvikengät. Kumpikohan asu oli se katoamishetken oikea asuste? Olikohan tämä kadonnut henkilö ahkera ulkona ja luonnossa liikkuja?

Voi kunpa hänetkin löydettäisiin pian, niin saisivat läheiset rauhassa alkaa tekemään surutyötä.

AAPELINEN
Remington Steele
Viestit: 243
Liittynyt: La Heinä 11, 2020 3:51 pm

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja AAPELINEN »

Huhujen mukaan olisi löytynyt,,, Täytyy seurata uutisointia ensi viikolla... Täällä kirjoitetut tarinat naisesta ei kyllä pidä paikkaansa!

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Olisipa hyvä uutinen mikäli vain pitää paikkansa, että hänet on löydetty!
Mitään uutisointia en ole aiheesta ainakaan toistaiseksi löytänyt.

Hmmm. Jäi vaivaamaan, kun sanoit, ettei täällä minfossa kirjoitetetut asiat naiseen liittyen pidä paikkaansa. Haluaisitko oikaista mitkä seikat ovat virheellisiä?

Toivon koko sydämestäni, että kadonnut löytyisi ja omaiset saisivat rauhan näin joulun alla. Ilmoitathan tänne mikäli saat lisätietoa asiaan.

Hemuli89
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ke Joulu 30, 2020 8:49 pm

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja Hemuli89 »

Outoa, että kukaan naapuri ei ole huomannut mitään. Kuitenki asutusta melko paljon lähettyvillä. Ja aika paljon täällä naisesta kertomat jutut kyllä paikkaansa pitää. Itse tiedän hänen nimen ( etu& sukunimen) ja hieman taustaa hänestä. Enemmän luulen että on tahtonut kadota kuin että olisi perhonjokeen ajautunut

BlackLady
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Marras 27, 2014 12:38 am

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja BlackLady »

Minullekin on kadonneen nimi ja vähän taustojakin selvinnyt. Ihmisen katoaminen on aina niin pysäyttävä juttu. Väkisinkin sitä myös miettii omaisten hätää ja tuskaa.

Vaikuttaa siltä, että aiempi vihjaus hänen löytymisestään (12/20) ei valitettavasti sitten kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Ainakaan siitä ei mitään ole julkaistu eikä muutenkaan asiasta ole mitään kuulunut.

Jääköhän tämä katoaminen ikuiseksi mysteeriksi, jolloin kaikki vaihtoehtoiset syyt katoamiselle pyörivät matkassa? 🤔

Toivoisin niin koko sydämestäni, että hänet löydettäisiin ja omaiset pääsisivät tekemään surutyötään.

delila
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:38 pm
Paikkakunta: Kohtalaisen keskellä.

Re: Kokkolan Rödsössä 1.-2.4.2020 kadonnut nainen

Viesti Kirjoittaja delila »

Österbottens Tidning kertoo maksumuurin takana, että omaiset hakevat naiselle kuolleeksi julistamista. Käräjäoikeuden päätöksellä naista kuulutetaan virallisissa lehdissä vielä kerran, ja mikäli hän ei ilmoita 8.10.2021 mennessä olevansa vapaaehtoisesti kadoksissa, hänet julistetaan kuolleeksi.

Vastaa Viestiin