Pariskunta katosi Jämsässä v.1998, mies löytyi kuolleena

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tästä on ollut puhetta, mutta tarkennetaan vielä...

Pasilan puukotussurman tutkinta on nostanut uudelleen esiin jämsäläisen avioparin katoamismysteerin yli neljä vuotta sitten. Helsinkiläisen sauvakävelijän 27. joulukuuta puukottaneen jyväskyläläisen miehen äiti katosi vuonna 1998.

Kadonnutta jämsäläisnaista ei ole vieläkään löydetty. Hänen aviomiehensä löytyi kuolleena kesällä 1999 Lapista Pyhätunurin lähistöltä.

Rikoskomisario Ismo Yijälä Jämsän poliisista kertoo, että nyt 28-vuotiaan pojan tekemiset tutkittiin aikanaan tarkoin. Hänen osuutensa katoamiseen on poissuljettu. Poika ei asunut pariskunnan luona katoamisen aikaan.

Yijälän mukaan aviomiehen kuolemaan ei liity rikosta. Sen sijaan aviomiestä epäillään sylliseksi aviopuolisonsa katoamiseen.


Lähde HS 4.1.2003.

Eli surma ja itsemurha kyseessä, mutta mihin kummaan tämä vaimo on sitten kätketty? Oliko ehken tarkoitus lavastaa vaimo kadonneeksi, ja ajella muin miehinä kotio, mutta tunnontuskissaan sitten riisti hengen myös itseltään. Tämä aviomies siis.

Mutta miksi tuon kaiken piti tapahtua?
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, To Maalis 27, 2008 7:07 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Maxwell Smart
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja Maxwell Smart »

Entinen työkaveri tiesi tästä tapauksesta jotain, oli töissä paikassa, jossa nostettiin ns. tämän tapauksen kissa pöydälle. Helvetti, kun en nyt muista mitä se sanoi :roll: Kyllä kyllä, tästä viestistä ei ole mitään iloa kenellekkään. Yritän hieroa aivonystyröitä, jos tulisi jotain mieleen.
Mata Hari
Agentti Scully
Viestit: 655
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 10:06 pm

Viesti Kirjoittaja Mata Hari »

Kuulostaa melkomoiselta surkeiden sattumusten sarjalta :shock:
Upinen
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Pe Heinä 27, 2007 5:47 pm

Viesti Kirjoittaja Upinen »

Elijoo. Pariskunnalla oli mökki tossa sedän naapurissa.
Nainen peri siskonsa kanssa äitinsä maatilan, ja myi maatilan eli rahat puoliksi. Osti sitten mökinräyskän tosta sedän läheltä ja hakkas rahat siihen. Sitten löyti ilmeisesti jyväskylästä miehen itselleen.
Semmonen hämärä juttu on, sillä he kävivät sedälläni (jenkkiautoharrastaja oli) kysymässä jeepin etumaskia valoineen, että kun auto tulee pihaan, näyttäisi että auto tulee vastaan.
Mitään varsinaista motiivia ei ole selvinnyt. Mies oli kyllä kuulma vähän omalaatuinen.
HuHu

Viesti Kirjoittaja HuHu »

Tiina kirjoitti:Juu Jämsässä tapahtuipi muistaakseni.
Poika tappoi muutamia vuosia myöhemmin täysin viattoman sauvakävelyllä olleen naisen että pääsisi linnaan :roll:
Olikohan Riku H tämä poika? Alibissa oli juttu tästä,mutta oli vaihtanut nimensä!
Kavereita oli Rikun kanssa samaan aikaa Pohjolan poikakodissa ja kertoivat että oli aika sähäkkä kaveri nuorempana.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Suomi 24 palstalla joku kyseli tästä tapauksesta. Tähän juttuun liittyvä alkuperäinen uutinen löytyy muuten Helsingin sanomien arkistohaulla, jos joku on tapauksesta kiinnostunut enempi tietämään.

Tuossa on lainausta silloisesta HS:n uutisoinnista:

Avopari kateissa Jämsässä neljä kuukautta
HS - Kotimaa - 19.2.1999 - 875 merkkiä - 1. painos

JÄMSÄ-Jämsän poliisi tutkii jämsäläisen avoparin katoamista, joka tapahtui jo neljä kuukautta sitten. Pariskunnan valkoinen maasturi Toyota Four Runner D vuosimallia 1992 on myös hävinnyt. Auton rekisterinumero on BFX-421. Tässä vaiheessa asiaa selvitetään katoamistapauksena. Outojen piirteiden vuoksi poliisi pitää rikostakin mahdollisena. Maria Halme , 50, ja Seppo Palenius , 47, katosivat kotitalostaan Jämsän Partalan kylästä 21. lokakuuta. Sukulaiset löysivät talosta katetun. . .
Florence86
Poliisikoira Rex
Viestit: 258
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 6:14 pm

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja Florence86 »


Juttu jatkuu seuraavasti:
Sukulaiset löysivät talosta katetun aamiaispöydän ruokineen ja pöydältä avonaisen päivän lehden. Poliisille he tekivät ilmoituksen vajaa kuukausi myöhemmin.
Lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-
Clear water has no fish.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Jos en väärin muista niin mies olisi tehnyt itsemurhan ampumalla, tästä en ole aivan varma. Itsemurha kuitenkin oli. Edelleen on ihme missä on avovaimo Maria Halme, häntä ei kai ole vieläkään löytynyt, eikä voinut ukko jättää jälkeensä viestiä ja kertoa missä avopuoliso on.
On mennyt itseltäni täysin ohi että tämä sauvakävelijän surmaaja oli kadonneen Maria Halmeen tytär, aivan uusi tieto mulle, tuskin kuitenkaan liittyy tähän katoamistapaukseen.
On muuten ihme jos mies on tuonne Lappiin asti ajanut eikä kenellään ole mitään havaintoja, tosin tässäkin jutussa oli klassikko eli tiedotus vasta pitkän ajan jälkeen vaikka pitäisi jokaisen tajuta että kotona lehti avoinna, kahvitkin oli muistaakseni kupissa jne.. ja pariskunta autonsa kanssa hävinnyt eikä kuulu eikä näy, että jotain on vialla ja pahasti. Saa nähdä löytyykö nainen koskaan ja saadaanko tapauksesta koskaan täyttä varmuutta.
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Jossain lehdessä (muistaakseni 7 päivää) oli silloin juttu auton ja miehen löytymisestä. Siinä oli löytäjääkin haastateltu. Itselleni jäi mieleen se, että auton metsikon keskeltä löytänyt mies oli osannut ennakoida sen mitä auton sisältä tulee löytymään ja oli hakenut jonkun toisen tyypin mukaansa henkiseksi tueksi ennen kuin oli vilkaissut autoon sisälle. Saattoi olla, että siinäkään jutussa ei kuolintapaa kerrottu, mutta ei siinä ampumisesta ainakaan puhuttu. Itselleni jäi mielikuva (voi olla toki virheellisen oman päättelyni perusteellakin syntynyt, tai sitten jutussa se saatettiin sanoakin), että auton pakoputkessa olisi ollut letku. Jokatapauksessa löytäjä osasi jostain syystä ennakoida odottavan näyn.

Sauvakävelijän jutussa oli ymmärtääkseni kyse MH:n pojasta (ei tyttärestä)
matlockb kirjoitti:Jos en väärin muista niin mies olisi tehnyt itsemurhan ampumalla, tästä en ole aivan varma. Itsemurha kuitenkin oli. Edelleen on ihme missä on avovaimo Maria Halme, häntä ei kai ole vieläkään löytynyt, eikä voinut ukko jättää jälkeensä viestiä ja kertoa missä avopuoliso on.
On mennyt itseltäni täysin ohi että tämä sauvakävelijän surmaaja oli kadonneen Maria Halmeen tytär, aivan uusi tieto mulle, tuskin kuitenkaan liittyy tähän katoamistapaukseen.
On muuten ihme jos mies on tuonne Lappiin asti ajanut eikä kenellään ole mitään havaintoja, tosin tässäkin jutussa oli klassikko eli tiedotus vasta pitkän ajan jälkeen vaikka pitäisi jokaisen tajuta että kotona lehti avoinna, kahvitkin oli muistaakseni kupissa jne.. ja pariskunta autonsa kanssa hävinnyt eikä kuulu eikä näy, että jotain on vialla ja pahasti. Saa nähdä löytyykö nainen koskaan ja saadaanko tapauksesta koskaan täyttä varmuutta.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja matlockb »



Sauvakävelijän surmaaja tosiaan on mies

Lainaukset korvattu nuoliviittauksella
-NILS-
Petrus
Harjunpää
Viestit: 340
Liittynyt: Ma Elo 18, 2008 10:45 am

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja Petrus »

Tästä jutusta on uusimmassa Seurassa :!:
HilloSipuli
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ke Huhti 06, 2011 5:24 pm
Paikkakunta: Suomen rajojen sisäpuolella

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja HilloSipuli »

Törmäsin juttuun tänään ensimmäistä kertaa,luin Seuraa anoppilassa,ja lehdessä oli tästä iso juttu.
Mies oli löytynyt auton takakontista (jos muistan oikein),oli juonut ja sitten sammunut ja paleltunut sinne.
Marian molemmilla pojilla oli tuolle ajalle alibi,toinen intissä ja toinen linnassa.
Maria oli varakas nainen (perintö) olivat muutaneet aiemmin Jyväskylästä,asiaa ihmeteltiin jutussa,koska olivat muuttaneet keskelle ei mitään.syrjäisen tienpäähän.
Mies eli jutun mukaan Marian siivellä.
Katoaminen haluttiin pitää salassa(omaisten pyyntö),siksi juttu jäänyt vähän pimentöön,eikä lehtijuttujakaan ole kuin pari pientä ja nekin pääasiassa paikallislehdissä.
Minkä taakseen jättää,sen edestään löytää.
Serge
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Elo 16, 2011 6:51 pm

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja Serge »

Tähän tapaukseen liittyvä Toyota 4Runner maastoauto on sattumoisin juuri myytävänä raisiolaisessa RH-auto liikkeessä. Löytyy liikkeen sivuilta kuvien kera.
Petrus
Harjunpää
Viestit: 340
Liittynyt: Ma Elo 18, 2008 10:45 am

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja Petrus »

Serge kirjoitti:Tähän tapaukseen liittyvä Toyota 4Runner maastoauto on sattumoisin juuri myytävänä raisiolaisessa RH-auto liikkeessä. Löytyy liikkeen sivuilta kuvien kera.
http://www.auto1.fi/toyota/4runner/645056

Linkki on vanhentunut jo aikaa sitten. Harmi kun ei ollut kuvaa autosta tallennettu
-NILS-
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kadonneen pariskunnan arvoitus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

^ Hienoa tuo auton edelleen olemassa olo - tai mikäs ihme se nyt on, Toyota -maasturithan ovat ikilíikkujia.

Seura-lehden juttu on todella mielenkiintoinen ja ulkomuistista muutama asia;
-muuttivat Jyväskylästä ja talo remontoitiin että sisustettiin kalliisti. Rouva Halme mm. tilasi rautakaupasta valkoisen pianon ja kun kauppias sanoi, että piano ei kuulu heidän valikoimaan, niin rva vaan tokaisi että hanki sitten sellainen jostain. Ja piano sitten tuli rautakaupan kautta taloon.
-naapuri kuuli kovaa riitaa talolta 20. lokakuuta ja samana päivänä pariskunta poistui kotoaan ja heti sen jälkeen Toyota oli parkissa tiellä. Naapuri epäili että tuolloin Palenius tappoi Halmeen. Palenius oli palannut talolle ja poistunut sieltä 21. lokakuuta. Postilaatikossa olivat 22 pv ja siitä eteenpäin lehdet.
-Paleniuksen puheluja jäljittäessa tiedettiin reitti Savukoskelle, mutta autoa ei talvella löytynyt vaikka helikopterilla pörrättiin ja väijyttiin lähes puoli-Lappia. Kesäkuussa 1999 auto löytyi jänkhään ajettuna ja auton takatilassa oli ruumis - Palenius. Hän oli kuollut alkoholiin ja kylmään.
-Palenius oli soittanut toiselle pojista kahteen otteeseen - ei sauvakävelijän myöhemmin surmanneelle - vaan Halmeen omalle pojalle, surmaaja oli ottopoika - mutta puhelut menivät vastaajaan joka oli ns. vanhaa mallia ja pyyhki täyttyessään vanhat viestit pois. Ehkä niissä viesteissä olisi ollut tietoa siitä, missä Halmeen ruumis on...?
-Poika teki itsemurhan vuonna 2000. Hän oli armeijassa kun äitinsä ja Palenius katosivat. Oli käynyt talolla pariinkin otteeseen, havaiten sen tyhjäksi ja teki katoamisilmoituksen.
-Sukulaiset halusivat että katoamisesta ei uutisoida. Siksi ensimmäinen ilmoitus oli vasta 4 kk katoamisen jälkeen.

Hyvin kiehtova tapaus ja turhan vähälle huomiolle minfossa jäänyt. Katoamisen ja löytymisen ajan uutisia olisi nyt hyvä saada luettaviksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin