Aili Sarpio katosi sairaalasta Heinolassa 1988

[Caracalla]

Jos huonetoveri on lukenut pitkään, niin tuskin on ollut silloin mikään muissa maailmoissa elävä dementikko. Voisi hyvällä syyllä olettaa, että huonetoveri on ollut sen verran selväpäinen, että olisi havahtunut, mikäli Sarpiolle olisi tapahtunut hänen huoneessaan jotain epätavallista tai yöhoitaja olisi saapunut häärimään huoneeseen Sarpion ympärille.

Voi siten uskoa, että Sarpio on lähnyt huoneesta yksin ja hiljaa.

[jarmo.janis]

Jos huonetoveri on lukenut pitkään, niin tuskin on ollut silloin mikään muissa maailmoissa elävä dementikko. Voisi hyvällä syyllä olettaa, että huonetoveri on ollut sen verran selväpäinen, että olisi havahtunut, mikäli Sarpiolle olisi tapahtunut hänen huoneessaan jotain epätavallista tai yöhoitaja olisi saapunut häärimään huoneeseen Sarpion ympärille.

Voi siten uskoa, että Sarpio on lähnyt huoneesta yksin ja hiljaa.

Jollei sitten ole niin, että toinen potilas on nopeasti nukahtamaan kykenevää sorttia ja hänen mahdollisuuksiaan havaita jotain on saattanut vaikutta mahdollisen kuulolaitteen ottaminen pois yöksi. Jos kyseessä on henkilö joka ei vähästä häiriinny ja ei ole kuulolaitetta yöllä. Uskottavampi versio se kuitenkin on että Sarpio on poistunut huoneestaan äänettä omin jaloin. Mulla itselläni esimerkiksi on ollut sairaalassa parikin sellaista kämmppistä, jotka nukkuessaan ei ole pätkääkään välittäneet mitä huoneesa tapahtuu, ja kuinka siellä hästätään. Toisena ääripäänä on kämppis, joka häiriintyi pienimästäkin itselleen ei toivotusta äänestä. Täytyy vielä keran katsoa se jakso, mutta mielestäni siinä ei millään lailla viitattu Sarpion kämppiksen havaintoihin katoamisesta.
En sano että oon sata varmasti oikeassa, mutta halusin vain tuoda esille seikkoja, jotka on voineet aiheuttaa sen, miksi kämppis ei mitään havaintoja ole tehnyt.

No nyt mä kävin sitten miettimään osastolta pois vievän oven teknistä toteutustapaa, ja sitä millaisia ääniä siitä tulee. Jos se on sellainen oikein vanha pataraudasta kasattu lasillinen pumppumekaniosmi (palo) ovi, syntyy siitä ääni, jonka täytyy kuulua yö hiljaisella osastolla huomattavan hyvin. Tällöin tämä tarkoittaa näkemykseni mukaan sitä että, jos poistuminen on tapahtunut ovesta, on sen täytynyt tapahtua hoitajan/hoitajien ollessa suljetun oven takana toisessa potilashuoneessa.

Oma muokkaus. Täydennän tätä 17.12.2012 mieleeni tullleella ajatuksella.

Havaintojeni mukaan tapajahoitsut on tappaneet pääsääntöisesti hankalia ja suuritöisiä potilaita (esim Wienin valtionsairaalan tappajahoitsunelikko featuring Waltraud Wagner, lehtimäen tapaus ja K.P.). Potilas Aili Sarpio ei ollut suuritöinen tai hankala potilas.
Tätä taustaa vasten pidän äärimmäisen epätodennäköisenä sitä, että hoitajalla olisi pinnan palamiseen perustuva motiivi tappaa hänet. Aili Sarpio ei myöskään ollut niin heikossa kunnossa, että jonkinsortin armeliaisuusmotiivilla toiminut kuolemanenkeli olisi (norjalaisen vanhainkotitapauksen mallin mukaan) hänen kuolemaansa nopeuttanut.

[Minsku]

Hei, olen uusi palstalla. Olen kyllä paljon lueskellut näitä keskusteluja, erityisesti kadonneet kiinnostaa. Muunmuassa Karoliina Kestin ja Arttu Ollilan tapauksen keskusteluista olen aikanaan lukenut jokaikisen viestin. Myös tämän Aili-keskustelun olen lukenut kokonaan, hyvin kiinnostava ja erikoinen tapaus.

Kyselin vähän tietoja 1980-luvun lopun sairaalakäytännöistä anopiltani, joka on perushoitaja ja sitä työtä tehnyt kymmeniä vuosia. Erityisesti kysyin semmoisia asioita, joita on mietitty tässä Ailin tapauksessa. En tiedä millainen käytäntö oli reumasairaalassa, mutta luulisin että suunnilleen samalla tavalla olivat asiat jokaisessa sairaalassa Lääkekaappiin oli avaimet vain yhdellä hoitajalla (sairaanhoitaja). Mutta kuka tahansa muukin hoitaja pystyi pyytämään avaimia tältä avainten haltijalta, joten käytännössä kuka tahansa hoitaja pääsi lääkekaapille. Siihen aikaan hoitajia saattoi olla yövuorossa hyvinkin enemmän kuin nykyään, eli jopa 3 hoitajaa yöllä per osasto. Lisäksi myös laitosapulainen saattoi olla yöllä auttamassa. Yövartijoita ei siihen aikaan ollut oikeastaan missään sairaalassa, joten on epätodennäköistä, että Reumasairaalassa oli vartija. Ovista pääsi ulos ihan normaalisti, mutta ei sisälle (paitsi päivystyksen ovesta ja sitähän ei Reumasairaalassa ollut). Hoitovirheitäkin, ja lääkeannosteluvirheitä sattui todennäköisesti enemmän kuin nykypäivänä. Anoppini on ollut töissä pienemmissä sairaaloissa kuin Reumasairaala, ja pienissäkin sairaaloissa on tiloja ja huoneita, joissa ei koskaan käydä. Lisäksi isommissa sairaaloissa on todellakin ollut roskien polttouuni, niin iso, että sinne ihminenkin mahtuisi hyvin. Ja tuo aika, jonka hoitajat etsivät, ennen kuin ilmoittivat poliisille (noin 2 tuntia) on ihan normaali etsintäaika, ottaen huomioon että sairaala on iso ja yleensä kai kadonneet vanhukset löytyvät vessasta tms. tai ainakin hyvin läheltä sairaalaa ulkona. Esimerkiksi yksi papparainen oli mennyt pää edellä lumipenkkaan sairaalan pihassa ja sieltä kutsui apua. Itse pitäisin ehkä mahdollisena että Aili on edelleen sairaalan sisätiloissa.

[Täysi Purenta]

Olen viettänyt vuosien saatossa lukuisia aikoja Reumasäätiön sairaalassa, ja pari faktaa voin varmistaa. Yksi on, että tuollaisena erikoissairaalana ovet suljettiin ja lukittiin jo hyvin ajoissa. Sisälle pääsi jollain ovikellosysteemillä ja sama aulavaksi päästi jollain summerilla ulos. Pääovista tapahtui liki kaikki kulku. Tämä oli hirveä kiusa niille, jotka oli majoitettu pihan kerrostaloon tutkimusten ajaksi. Sitä en muista miten tuohon aikaan tupakoivien asukkaiden tarpeet oli hoidettu, mutta kyllä ovista varmaan kulkua oli pitkälle iltayöhön ja kova ralli heti aamuvarhaisista. Toki oli muitakin ovia.
Sairaalat on yleensä luotu turvaamaan heikompikuntoisten harhautuminen ulos, ei vankiloiksi joista ei pääsisi pihalle jos niin tahtoo. Sivuovia ja alakerroksen ikkunoitahan tuollaisessa isossa talossa riittää.
Reumahan on jo lopetettu sairaala, mutta se oli ihan äärettömän ruuhkainen ja kiireinen ihan loppuun asti. Se piti sisällään valtavan määrän tutkijoita ja dosentteja joita oli majoitettu kaikkialle kellaria myöten. En usko että siellä sellaista loukkoa olisi johon ruumis voisi rauhassa maatua. Eteenkään nyt kun koko paikka on kaiketi tyhjä.
Täytyy myös muistaa, että Reuma oli erikoissairaala monella muullakin tavalla. Kyllä siellä toki oli lääkkeitä ja kirurgiaa, mutta monta kokonaista kerrosta oli varattuna myös ihan muuhun. Tyypillistä oli myös potilaat jotka olivat hoidoissa pidempiä aikajaksoja kuin normisairaalassa. Oma ennätykseni on täyden kuukauden jakso. Tosin olin vasta kaksivuotias silloin, joten muistikuvat ovat hataraa sorttia.
Maasto on sairaalan ympärillä pahaa. Silloin Reuma oli ihan erillään, kaukana lähimmästä asutuksesta ja myöhemmin siellä ollessamme meitä teinejä kiellettiin lähtemästä kävelylle lähimetsiin sillä maasto oli soista ja lammikkoista. Tiedä sitten mikä on nykytilanne? Sen ajan muistikuvilla maasto olisi juuri sellaista, missä öiselle harhailijalle voisi tapahtua onnettomuus.

[Kötti]

Olen viettänyt vuosien saatossa lukuisia aikoja Reumasäätiön sairaalassa, ja pari faktaa voin varmistaa. Yksi on, että tuollaisena erikoissairaalana ovet suljettiin ja lukittiin jo hyvin ajoissa.

Onko ko. käytäntö ollut käytössä myös silloin, kun Aili Sarpio katosi? Täysi Purenta, olitko potilaana Reumasairaalassa jo ennen Aili Sarpion katoamista?

[Täysi Purenta]

Ensimmäinen pidempi kertani oli kaiketi loppuvuodesta-79. Sen jälkeen joitakin jaksoja 80-luvulla ja ainakin viikko joskus 90-luvun alussa. Jossakin vaiheessa aula muuttui ja vastaanottosysteemi myös mutta minulle menevät muistikuvat sekaisin. Mutta ovet ovat minusta aina menneet ajoissa kiinni. Hoitsut varmaan kulkivat omilla avaimilla enkä tiedä käyttivätkö he pääovea vai jotakin sivuovista. Viimeisinä aikoina pihan kerrostalo oli tosi heikkokuntoinen ja siellä tuskin asui ketään vakituiseen.

[ANDYROM]

Lueskelin pikaisesti keskustelut läpi. Olen katsonut muutamia vuosia sitten tätä asiaa koskevan Kadonnet-dokumentin. Eniten minua muistaakseni jäi ihmetyttämään sairaalan vitkuttelu selvityksen antamisessa omaisille ja oliko se niin, että yhteydenpito ei vaikuttanut oikein asialliseltakaan.
Eihän tämä juttu tällä keskustelulla selviä, mutta spekulaatiot eivät ole kiellettyjäkään.
Jos olette lukeneet Robin Cookin kirjoja, voitte ymmärtää, että isoissa sairaaloissa voi tapahtua mitä vaan. Cook on itse lääkäri ja tuskin on kaikkia juttuja keksinyt aivan tyhjästä.
Jos etsinnät ovat olleet kattavat, kuten on kerrottu, A.S. ei ole kadonnut ulos, joten ainoa mahdollisuus on...

½Imovanea on aika vähän. En usko sekavuustilaan. A.S:n tapainen vanhus ei lähtisi kotiinsa tosta noin. Vain palvelukotiin puolipakosta jääneet voivat aloittaa tuollaisen manööverin. Sellaista olen saanut olla todistamassa omaiseni kohdalla. Tosin yritys jäi siihen, että oli ehtinyt sulloa vaatteensa vasta jätesäkkiin "kotimatkaa" varten. Se, mitä sairaalassa on sitten tapahtunut, on sinsänsä oma sepitelmänsä.

[hannu hanhi]

Kyllä puolikaskin Imovane pistää siihen tottumattoman vanhuksen sekaisin. Kuten olen kirjoittanut monta kertaa tässä ketjussa, Imovane voi vanhuksilla nostaa vierystilaa pään ollessa sekaisin. Lääketieteessä tätä ilmiötä kutsutaan paradoksaaliseksi reaktioksi. Imovanea voi syyttää siitä, että Sarpio häipyi omille teilleen.

Kannattaa muistaa, että Sarpion poika toimi alueella poliisina (tästä muistaakseni oli Kadonneissakin maininta). Se tuskin vähensi painetta selvittää tapaus juuriaan myöten. On sanomattakin selvää, että tällaisen tapauksen jälkeen omaiset eivät voi olla tyytyväisiä sairaalan toimintaan. Jos lähiomainen on pysyvästi menetetty, on turha selitellä tapahtunutta mitenkään.

Mutta jotakin tavanomaisesta katoamisesta poikkeavaa on jossakin kohtaa tapahtunut. Yhtenä vaihtoehtona edelleen pidän sitä, että Sarpio on eksynyt sairaalan sokkeloissa johonkin käsittämättömään paikkaan. Edelleen myös kehotan vertaamaan tähän savupiipussa 20 vuotta ruumiina viettäneeseen vantaalaismieheen.

Yksi vaihtoehto on, että joku todellinen sekopää on yöllä törmännyt ulkona liikkuvaan ja sekavaan vanhukseen. Huonolla tuurilla tällainen psykopaatti voi tulla vastaan. Kyseinen sekopää on saattanut fantasioida ihmisen tappamisesta ja on yhtäkkiä tajunnut tilaisuuden koittaneen. Jos näin on käynyt, Sarpion ruumis on todennäköisesti jossakin ihan muualla kuin on oletettu.

Jos Reumasairaala joskus puretaan maan tasalle, uskon Sarpion löytyvän. Eksymistä johonkin kummalliseen paikkaan sairaalassa pidän siis kaikkein todennäköisimpänä selityksenä tälle mysteerille.

[ANDYROM]

Tämä Imovanen vaikutus riippu myös siitä, onko lääkettä käytetty aiemmin.
Itse väitän, että ½ imovanea on aika vähän, mutta vanhuksella käytön alussa sekoileminen on mahdollista. Sekoilemisen aste on sitten eri juttu.

Kun ei ole mitään, mitä käyttää johtolankana, voi kaikenlaisia tarinoita sepittää ja arvailla. Keskustelijat näyttäisivät jakautuvan "sisätilateoreetikkoihin" "tai ulkotilatarinaniskijöihin".

Veteen joutumiseen en alkuunkaan usko. En liioin sairaalaan eksymiseen. Mieluummin voisin pitää mahdollisena johonkin erikoiseen maakätköön tupsahtamista. Joku laiska varusmieskin saattaa vain todeta, että "joo, toi alue käveltiin moneen kertaan läpi jne". Muistaakohan joku muutama vuosi sitten ( voi olla 10:nkin v), eräs naislääkäri ( itsari ) löytyi kotinsa läheltä kuolleena vuoden vai kahden päästä,vaikka paikkaa oli haravoitu ja kadonnutta oli etsitty moneen kertaan.

Lisäys: Jos on ollut Dormicum ( ei Imovane ), unissakävely on herätessä enemmän kuin todennäköistä.
Väärä lääkitys on tietenkin mahdollista. Niskakipuihin varmaan saanut särkylääkettä. On voinut lääkkeen antaja sekoittaa lääkkeet tai antaa väärää lääkettä. On kertomuksia kohtalokkaista virheistä.

[jarmo.janis]

Hei, olen uusi palstalla. Olen kyllä paljon lueskellut näitä keskusteluja, erityisesti kadonneet kiinnostaa. Muunmuassa Karoliina Kestin ja Arttu Ollilan tapauksen keskusteluista olen aikanaan lukenut jokaikisen viestin. Myös tämän Aili-keskustelun olen lukenut kokonaan, hyvin kiinnostava ja erikoinen tapaus.

Kyselin vähän tietoja 1980-luvun lopun sairaalakäytännöistä anopiltani, joka on perushoitaja ja sitä työtä tehnyt kymmeniä vuosia. Erityisesti kysyin semmoisia asioita, joita on mietitty tässä Ailin tapauksessa. En tiedä millainen käytäntö oli reumasairaalassa, mutta luulisin että suunnilleen samalla tavalla olivat asiat jokaisessa sairaalassa Lääkekaappiin oli avaimet vain yhdellä hoitajalla (sairaanhoitaja). Mutta kuka tahansa muukin hoitaja pystyi pyytämään avaimia tältä avainten haltijalta, joten käytännössä kuka tahansa hoitaja pääsi lääkekaapille. Siihen aikaan hoitajia saattoi olla yövuorossa hyvinkin enemmän kuin nykyään, eli jopa 3 hoitajaa yöllä per osasto. Lisäksi myös laitosapulainen saattoi olla yöllä auttamassa. Yövartijoita ei siihen aikaan ollut oikeastaan missään sairaalassa, joten on epätodennäköistä, että Reumasairaalassa oli vartija. Ovista pääsi ulos ihan normaalisti, mutta ei sisälle (paitsi päivystyksen ovesta ja sitähän ei Reumasairaalassa ollut). Hoitovirheitäkin, ja lääkeannosteluvirheitä sattui todennäköisesti enemmän kuin nykypäivänä. Anoppini on ollut töissä pienemmissä sairaaloissa kuin Reumasairaala, ja pienissäkin sairaaloissa on tiloja ja huoneita, joissa ei koskaan käydä. Lisäksi isommissa sairaaloissa on todellakin ollut roskien polttouuni, niin iso, että sinne ihminenkin mahtuisi hyvin. Ja tuo aika, jonka hoitajat etsivät, ennen kuin ilmoittivat poliisille (noin 2 tuntia) on ihan normaali etsintäaika, ottaen huomioon että sairaala on iso ja yleensä kai kadonneet vanhukset löytyvät vessasta tms. tai ainakin hyvin läheltä sairaalaa ulkona. Esimerkiksi yksi papparainen oli mennyt pää edellä lumipenkkaan sairaalan pihassa ja sieltä kutsui apua. Itse pitäisin ehkä mahdollisena että Aili on edelleen sairaalan sisätiloissa.

Minskulla hyviä pointteja.
Seikka mikä tulee mieleeni on se, että voidakseen kuolla rakennuksen sisään, ilman että kukaan tekee vainajan pilaantumiseen liittyviä hajuhavaintoja, on potilaan täytynyt päästä joko hyvin ilmatiiviin oven kautta (ja yleensä sellaiset on aika painavia pumppukoneistoineen kaikkineen), tai vaihtoehtoisesti vain yhteen suuntaan ja mielummin ulos päin ilmaa kierrättävään tilaan. Jos potilas Aili Sarpio olisi ollut tilassa josta on joko normaali tai pumpuin tehostettu ilmakierto sisään päin, oltaisiin hänet hajun perusteella löydetty.
Kun sitten puhutaan ovista, jotka on sellaisia että ne pitää kaiken hajun ja ilman ja lämmön, puhutaan ovista jotka on painavia. Olisiko Aili Sarpion kunto, huomioiden ikä ja sairaus, mahdollisesti lääketokkurassa riittänyt tällaisen oven avaamisen.

Eräs mahdollisuus tietenkin on se, että ovi on ollut alussa auki ja Sarpio on siitä kuljettuaan vahingossa tai tahallaan saanut oven menemään kiinni. Oven on voinut sulkea tietämättä Aili Sarpion poistumisesta melkein kuka vaan jolla on ollut pääsy ovelle. En kai mä mitään maailmanhistorian suurinta salaisuutta paljasta jos sanon, että huolellisuus tuollaisten raskaiden palo-ovien kanssa ei aina ole ihan tapissaan.
Myös eräässä toisessa viestissä esitetty tieto sitä, että lähes kaikki tilat jotka vähänkään sopi työhuoneiksi oli miehitetty, vahvistaa entisestään näkemystä siitä, että Sarpio ei ole voinut huomaamatta kuolla rakennuksen sisään.

[hannu hanhi]

Katsoin pitkästä aikaa tuon Sarpiota koskevan Kadonneiden jakson. Sen mukaan todellakin kyseessä oli puolikas Imovane. Nukahtamislääkettä annettiin, koska Sarpio oli vieraassa ympäristössä nukkunut ensimmäisen yönsä huonosti. Ohjelmasta saa sellaisen käsityksen, että Sarpio oli ikäisekseen hyväkuntoinen vanhus. Hän kaikesta päätellen ei ollut tottunut käyttämään nukahtamislääkkeitä. Siksi pidän käytännössä varmana, että Imovanen aiheuttama sekavuustila on ollut Sarpion poistumisen taustalla. Sarpio oli aluksi nukahtanut, mutta parin tunnin jälkeen kadonnut. Tässä ajassa Imovanen vaikutus ei häviä.

Dormicumista ei ainakaan Kadonneiden perusteella ollut kysymys. Se on Imovanea lyhytvaikutteisempi ja siihen todellakin liittyy vielä suurempi riski siitä, että vanhus sekavana teloo itsensä. Nykyisinhän Dormicumia ei enää käytetä nukahtamislääkkeenä. Lähinnä sitä käytetään suoneen annettuna pieninä määrinä niin sanotuissa "humautusnukutuksissa" (esim. kivuliaan olkapään vääntö takaisin paikalleen).

Sarpion poika todellakin työskenteli alueella poliisina, nimeltään hän oli Jorma Sarpio. Jorma Sarpio sai ensimmäisten joukossa tiedon äitinsä katoamisesta ja meni tarkistamaan, onko äiti haahuillut palvelutaloon, jossa asui. Sieltä ei Aili Sarpiota löytynyt eikä muualtakaan.

Sairaalan ja omaisten välillä oli todella suuri epäluottamus. Poliisin toimintaa omaiset eivät kritisoineet, ehkä Jorma Sarpion olemassa olo vaikutti asiaan (ehkä se myös varmisti, että poliisi teki työnsä kunnolla). Sairaalan henkilökunta ei ollut halukas keskutelemaan asiasta. Itse tulkitsen tämän siten, että henkilökunta halusi unohtaa Sarpion tapauksen, koska se oli kokemuksena liian traumaattinen.

Nykyisin vastaavassa tilanteessa toimitaan varmasti eri tavalla. Omaisille järjestetään jälkipuinti eli debriefing. Heidän kanssaan myös keskustellaan. Tuolloin aikanaan Mikkelin lääninhallitus ei todennut sairaalan toiminnassa mitään kritisoitavaa. Olen varma, että tänä päivänä vastaavasta tapauksesta sairaala saisi jonkinlaisia sanktioita. Lievimmillään ylilääkäri saisi tiedoksiannon, joka edellyttäisi toimintojen muuttamista siten, että tällainen katoaminen ei enää ole käytännössä mahdollinen. Myös yövuorossa ollut vastuuhoitaja saattaisi hyvnkin saada huomautuksen.

Sen toistakymmentä vuotta mitä olen sairaalamaailmassa työskennelleyt, valvonta on huomattavasti tiukentunut ja sanktioita on tullut entistä herkemmin. Toisaalta henkilökunnan kesken nykyisin keskustellaan virheistä pyrkien ottamaan opiksi, kun vielä 10 vuotta sitten oltiin hiljaa kuin pissa sukassa, jos työkaveri oli mokannut.

[jarmo.janis]

Toi unilääkkeen vaikutus on vähän henkilökohtainen juttu. Mulle kävi juurikin 3, 75 (seiska puolikkaan puolikas) millisen imovanen kanssa siten, että kolmena - neljänä yönä makasin kun härski silli, niin kauan kun annettiin nukkua, sitemmin vaikutus laimeni. Pitkään käyttöönhän sitä ei ole edes tarkoitettu (viikko tai kaksi enintään muistini mukaan).
Eräs havainto perustuen henkilökohtaisiin kokemuksiini.
Imovanen vaikutus ainakin minun tapauksessa on ollut suurimmillaan 0, 75 - 3, 0 tuntia ottamisen jälkeen, jos olen jonkun (herra yksin ties minkä) syyn tähden ollut tilanteessa jossa joku raju häiriötekijä on estänyt unen tulon.

Eräs asia.
Katsoiko hoitaja että Aili Sarpio todella otti lääkkeen ?

[ANDYROM]

Lainaus:"Sairaalan henkilökunta ei ollut halukas keskutelemaan asiasta. Itse tulkitsen tämän siten, että henkilökunta halusi unohtaa Sarpion tapauksen, koska se oli kokemuksena liian traumaattinen."

Sory, voiko sairaalassa minkään odottaa olevan liian traumaattista? Kaikkeahan siellä eteen tulee!!
Luulisi, että poliisi on kuulustellut kaikkia mahdollisia Sarpion hoitajia ja vastuuhenkilöitä.
Heittona vaan : eihän sairaalasta noin vaan yleensä kadota, kai henkilökunnalla jokin vastuu on?

[hannu hanhi]

Sairaalassa näkee kaikenlaista. Siihenkin tottuu, että ihmiset sairastuvat vakavasti eikä jokaista pysty auttamaan. Esimerkiksi lääkärinä joutuu joskus tyytymään siihen, että on tehnyt parhaansa, kun potilas kuolee eikä ole enää autettavissa. Mutta jos potilas kuolee työntekijän (oli sitten kyseessä lääkäri tai hoitaja) huolimattomuuden tai mokan vuoksi, kyseessä on kokeneellekin työntekijälle traumaattinen kokemus. Osa ei pääse noista kokemuksistaan koskaan yli.

Kuten kirjoitin aikaisemmin, Sarpion tapauksen aikoihin valvonta on kaikesta päätellen ollut löysempää kuin nyt. Mikkelin lääninhallitus siis totesi, että sairaalan toiminnassa ei ollut mitään moitittavaa. Jos potilas häviää ikuisiksi ajoiksi tultuaan sairaalaan rutiinitutkimuksiin, sairaalan toiminnassa todellakin on moitittavaa. Jos nyt tapahtuisi samanlainen katoaminen, Valvira tai Aluehallintovirasto varmasti reagoisivat voimakkaammin. Monenlaisia kysymyksiä voitaisiin esittää. Oliko osaston hoitajamiehitys riittävä? Kävikö vastuuvuorossa ollut hoitaja riittävän usein tarkastamassa huoneet? Olisiko ovien pitänyt olla lukossa?

[ANDYROM]

"Mutta jos potilas kuolee työntekijän (oli sitten kyseessä lääkäri tai hoitaja) huolimattomuuden tai mokan vuoksi, kyseessä on kokeneellekin työntekijälle traumaattinen kokemus. Osa ei pääse noista kokemuksistaan koskaan yli."

Niin varmasti on varsinkin, jos on kaikkensa tehnyt. Mutta,kaikille sattuu virheitä ja se on tunustettava, tämän sanoi huippuaivokirurgi jokin aika sitten TV:n dokumenttiohjelmassa. Elämä on sellaista, ihminen ei ole kone ja ihmisen hoitajat tekevät virheitä. Hoitohenkilökunnalla tuskin olisi varaa olla perfektionisteja. Tietysti ajatus on se, että tehdään mahdollisimman vähän virheitä - Mutta Sarpioon: hän ei siis ollut kuollut, vaan kadonnut.Tosin nyt kai jo julistettu kuolleeksi.