Kuolemanrajakokemus - NDE

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

inner circle
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Su Joulu 28, 2014 5:13 pm

Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja inner circle »

Rajakokemukset ovat jo pitkään kiehtoneet minua ja huomasin, ettei tästä aiheesta ole vielä avattu ollenkaan ketjua. Löytyykö täältä ketään kuoleman rajalla käynyttä tai tunnetko jonkun, jolla on ollut rajakokemus?

Tässä on yksi erittäin hyvä sivusto, jonne on arkistoitu tuhansittain rajakokemuksia ihmisiltä joka puolelta maailmaa.

http://www.nderf.org

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1849
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Sellaiset kokemukset säästetään kai omaelämäkertaan?!

Suvussani on ollut jotain sentapaisia juttuja. Yksikin hyvin kaukainen sukulaiseni oli kertonut tavanneensa edesmenneitä omaisiaan jossain muissa sfääreissä ja saanut kuulla ettei hänen oma aikansa ollut vielä. Hän oli kulkenut siihen paikkaan jonkin valotunnelin kautta eikä olisi halunnut palata.

Olisi jo myöhäistä tarkistaa miten se tarkkaan ottaen meni henkilön itsensä kertomana. Tai no, tekemällä treffit sinne tunnelin päähän voisi onnistua. Mutta mutta...

Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

inner circle kirjoitti: Tässä on yksi erittäin hyvä sivusto, jonne on arkistoitu tuhansittain rajakokemuksia ihmisiltä joka puolelta maailmaa.
http://www.nderf.org
Kuolemanrajakokemus kyllä minullakin on ja vähän muitakin kokemuksia, mutta en ainakaan nyt niistä sen enempää kerro.

Minua ihmetyttää suuresti, miksi joillakin on sisäinen tarve laittaa linkki johonkin englanninkieliselle sivustolle, kun samasta asiasta löytyy googlettamalla runsain määrin ihan hyviä suomenkielisiä sivustoja. Pätemisentarvetta?
Gods made heavy metal.

Johnny_B
Nikke Knakkertton
Viestit: 168
Liittynyt: Pe Tammi 23, 2009 12:05 pm
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Johnny_B »

Dr Bergmeister kirjoitti:Minua ihmetyttää suuresti, miksi joillakin on sisäinen tarve laittaa linkki johonkin englanninkieliselle sivustolle, kun samasta asiasta löytyy googlettamalla runsain määrin ihan hyviä suomenkielisiä sivustoja. Pätemisentarvetta?
Eihän tämä aiheeseen varsinaisesti liity mutta itsekin saattaisin linkittää englanninkieliselle sivustolle. Itselleni englanti on ikään kuin toinen äidinkieli ja sen lukeminen sujuu aivan yhtä sutjakkaasti kuin suomenkielisenkin tekstin. Tiedän toki, ettei homma suju kaikilta samalla tavalla mutta en välttämättä tulisi asiaa siinä kohtaa ajatelleeksi.

Heavenangel
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:03 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Heavenangel »

Kävin aloituksen sivulla, mutta en ole perehtynyt sen sisältöön.

Itselläni on eräs kokemus noin parikymmentä vuotta sitten lasteni ollessa päiväkoti-ikäisiä. Olin sairaana ja kävin tajuttomana pari kertaa. Toisella kerralla tuli ns. tunnelikokemus, josta minulla ei vielä silloin ollut tietoa. Siinä minua kuljetettiin tai minä jotenkin siirryin ahdasta, lähes mustaa käytävää pitkin avarammalle, ja tulin paikkaan, jossa oli hyvä olla.

Istuin, mutta ikäänkuin ilmassa ja vihreä ruoho allani oli puhdasta ja erityisen vihreää. Kirkkaus ympärilläni oli sanomattoman kirkasta valoa, mutta se ei satuttanut silmiäni. Minuun ei koskenut ja minun oli niin hyvä olla, että olisin halunnut jäädä siihen. Sillä hetkellä minulle kerrottiin, että pienet lapseni tarvitsevat minua ja joudun lähtemään. Olin ensin pettynyt tiedosta! Ja herätessäni ensireaktio oli, miksi jouduin lähtemään sieltä ihanasta paikasta pois.

Sitten käsitin olevani terve! Kykenin syömään ja liikkumaan.

Kasvatin yksinhuoltajana lapseni aikuisiksi. Pojillani oli 14-15-vuotiaina useita poliisijuttuja; heistä otettiin profiilikuvat ja sormenjäljet, mikä äitinä oli raskainta ikinä. En kyennyt menemään erääseen oikeudenkäyntiin, mutta paikalla oli sos.viranomainen. Koin kauan siitä syytöksiä.

Eräänä päivänä itkin ja rukoilin, etten jaksa enää. Muistan tuon hetken portaissa, kun kuulin kauniit sanat 'rakasta vain'. Ensin luulin sekoavani, kun ketään ei ollut kotona ja sitten huusin takaisin 'etten osaa rakastaa'.

Siinä oman kyvyttömyyden kynnyksellä koin, että minua rakastetaan sellaisenaan. Sain kasvatusapua ylhäältä.

Ja poliisijutut loppuivat siihen.
Etsivä löytää.

Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Yleensä ihminen, tuollaisen kokemuksen jälkeen, jonka nimim. Heavenangel on kokenut, tulee jollakin tavoin uskonnolliseksi, eli käsittää maailman/maaimankaikkeuden olevan muutakin kuin pelkkä fyysinen todellisuus.
Se ei ole "uskovaisuutta", vaan tavallaan, varma tieto. Josta on kuitenkin melko vaikea puhua sellaisille joilla ei tätä kokemusta ole.

inner circle
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Su Joulu 28, 2014 5:13 pm

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja inner circle »

Lisätään juttua rajakokemuksista suomeksi, kuten Dr Bergmeister toivoi, kun kyseessä on suomenkielinen foorumi.

Kuolemanrajakokemukset

Otteita kirjasta Kuudennen Auringon aika:

"Kuolemanrajakokemuksella viitattiin yleensä tapauksiin, joissa ihminen julistettiin kliinisesti kuolleeksi, mutta virvoitettiin sen jälkeen. Tavallisessa tällaisessa tapauksessa pulssi tai hengitys puuttui noin kymmenen tai viidentoista minuutin ajan, mutta tila voi jatkua tunninkin. Neuropsykiatri Diane Powellin mukaan monet ihmiset eivät kuolemanrajakokemuksen jälkeen kärsineet aivovaurioista, vaikka muulloin nämä lääketieteelliset olosuhteet johtivat usein vakaviin kognitiivisiin häiriöihin. Joissain tapauksissa kognitiiviset ja myös yliaistilliset kyvyt jopa paranivat. Usein ihmisillä oli kuolemanrajakokemuksen jälkeen uusia yliaistillisia kykyjä, jotka saattoivat auttaa heitä selittämään tapahtuneen. Monien lasten älykkyysosamäärän oli todettu nousseen kuolemanrajakokemuksen jälkeen.

Oli todettu, että myös kymmeniä vuosia sokeina olleet ihmiset näkivät kuolemanrajakokemuksessa. Näytti siltä, että silloin ei enää ollut ruumiin tuomia rajoitteita, joten sokeankin ihmisen oli mahdollista tarkkailla ympäristöään. Tämä osoitti, etteivät aistit lopulta toimineet ainoastaan niitä vastaavissa fyysisissä elimissä, vaan ne olivat osa kokonaisvaltaista tietoisuutta. Carl Jungin oli hänen vuonna 1944 läpikäymänsä kuolemanrajakokemus saanut vakuuttumaan että psyyke oli riippumaton ruumiista, mikä puolestaan viittasi kuolemanjälkeiseen elämään. Hänen kokemuksensa oli ollut hyvin samankaltainen kuin monien muiden ihmisten vastaava kokemus.

Arvion mukaan ainakin kolmannes lähelle kuolemaa joutuneista ihmisistä oli käynyt läpi kuolemanrajakokemuksen. U.S. News and World Report oli arvioinut vuonna 1997, että viisitoistamiljoonaa amerikkalaista oli kokenut sellaisen. Lukemattomat kliinisesti kuolleina pidetyt ihmiset, jotka oli pystytty herättämään henkiin, kertoivat tarinoita matkoista tuonpuoleiseen. Kertojan iästä, sukupuolesta, yhteiskunnallisesta asemasta tai etnisestä taustasta riippumatta koko maailmassa ja jokaisella aikakaudella kertomukset noudattivat samaa rakennetta. Esimerkiksi elvytetyt sydämenpysähdyspotilaat olivat kertoneet kokeneensa iloa, toivoa, valoa ja lämpöä sekä nähneensä kuolleita sukulaisiaan ja mystisiä olentoja. Yhdelläkään potilaista ei ollut tuolla hetkellä ollut mitattavaa aivokäyrää; kaikki havainnot siis olivat tapahtuneet ilman aivotoimintaa. Ihminen muisti kehosta irtautumisen yksityiskohtaisesti koko loppuelämänsä, ja usein tapahtumaan liittyi kuolemanpelosta vapautuminen. Monet kuolevien kanssa työskentelevät ihmiset kertoivat tuntevansa intuitiivisesti, kuinka kuoleman hetkellä tajunta vetäytyi pois kehosta. Myös Jungin kuolemanrajakokemuksen jälkeen hänen hoitajattarensa oli sanonut, että Jungia oli näyttänyt ympäröineen kirkas hohde. Se oli ilmiö, jonka tämä hoitaja oli joskus havainnut kuolevilla.

Yksi aivotutkijoiden esittämä teoria ja selitys ilmiölle oli se, etteivät aivot saaneet riittävästi happea. Kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet kuitenkin harvoin kärsivät tilanteessa hapenpuutteesta. Tällä teorialla kokemusta ei siis voitu selittää. Kuolemanrajakokemuksista oli myös tehty lukuisia tutkimuksia, ja toisinaan selostukset pystyttiin vahvistamaan. Useat lääkärit olivat esimerkiksi kertoneet olleensa täysin yllättyneitä siitä, että lääketieteellistä tietoa vailla olevat potilaat olivat pystyneet kuvaamaan elvytysmenetelmää niin yksityiskohtaisesti ja virheettömästi, vaikka lääkärit olivat tienneet kyseessä olleiden potilaiden olleen ”kuolleita”. Monissa tapauksissa ihmiset olivatkin kertoneet, miten he olivat hämmästyttäneet lääkärinsä tai muut kertomalla tapahtumista, joita he olivat seuranneet ruumiinsa ulkopuolelta. Toisinaan lääkärit olivat erittäin järkyttyneitä kuullessaan, että potilas tiesi kaiken mitä oli tapahtunut.

Tohtori Michael Sabomin tutkimuksessa kuolemanrajakokemusta oli tutkittu valvotuissa olosuhteissa laboratoriossa. Aivoleikkaukseen menevälle potilaalle oli laitettu ennen leikkausta korvatulpat ja hänen silmänsä oli peitetty. Leikkauksen aikana potilaan aivosähkökäyrä oli muuttunut EEG-laitteessa suoraksi viivaksi, ja täyttänyt siis aivokuoleman tuntomerkit. Kuitenkin hän oli leikkauksen jälkeen kyennyt kertomaan tarkkoja yksityiskohtia siitä, mitä leikkauksen aikana oli tapahtunut ja mitä henkilökunta oli sanonut ja tehnyt hänen ollessaan aivokuollut. Lisäksi hän oli kokenut juuri ne asiat, jotka klassiseen kuolemanrajakokemukseen kuuluivat: tunnelinkaltaisen pyörteen, kirkkaan valon ja kuolleet perheenjäsenet, jotka olivat tulleet tervehtimään häntä."

"Ironista kyllä, usein juuri kuolemaa pelättiin, vaikka lukemattomien ihmisten kokemuksen mukaan se oli hyvin rauhaisa ja seesteinen tila. Ihmiset pelkäsivät kuolemaa ja sen vuoksi monet joutuivat kuolemaan tuntien suurta ahdistusta ja yksinäisyyttä. Usein pelättiin tuntematonta, ja varsinkin tuntemattomista suurinta eli kuolemaa. Ja pelko vei valtavasti energiaa. Jos kuoleman pelko olisi poistunut kokonaan, maailma olisi väistämättä muuttunut hyvin paljon. Uusi tiede osoitti kaiken olevan energiaa – myös tunteiden – ja silloin pelon aiheuttaman negatiivisuuden väheneminen olisi muuttanut kollektiivista tietoisuuskenttää negatiivisesta positiivisemmaksi. Puheenaiheenakin kuolema kuitenkin oli tabu, joten sen todellisesta luonteesta länsimaisen ihmisen oli vaikea päästä selville.

Silti kuolema voitiin tuntea. Kuolemanrajakokemuksen jälkeen Carl Jung oli pettyneenä ajatellut: ”Nyt minun on jälleen palattava laatikkojärjestelmään!” Hänestä oli näyttänyt siltä kuin maailmankaikkeuden horisontin taakse olisi rakennettu keinotekoinen kolmiulotteinen maailma, jossa jokainen ihminen istui yksin omassa laatikossaan. Ja nyt hänen oli täytynyt taas uskotella itselleen että sillä oli jotakin arvoa. Elämä ja koko maailma oli tuntunut hänestä vankilalta, ja häntä oli tavattomasti ärsyttänyt kun hän oli ajatellut että kohta hän taas uskoisi sen kaiken olevan niin kuin pitikin.

Kokemuksensa jälkeen Jung oli öisin nähnyt näkyjä, joiden kauneutta ja intensiivisyyttä hänen oli ollut mahdotonta kuvailla. Ne olivat olleet kaikkein valtavinta mitä hän koskaan oli kokenut. Mutta päivisin hän oli ollut tuskainen ja hänen hermonsa olivat olleet riekaleina. Kaikki oli ärsyttänyt häntä. Kaikki oli ollut ”liian aineellista, liian karkeata ja liian kömpelöä, rajoitettua tilassa ja hengessä, kaikki oli keinotekoisesti kahlehdittu tuntemattomia tarkoituksia varten, ja kuitenkin siinä oli jonkinlaista hypnoottista voimaa joka sai ihmisen uskomaan siihen ikään kuin juuri se olisi ollut todellisuutta vaikka sen tyhjyyden olikin selvästi tajunnut.” Pohjimmiltaan hän ei ollut enää tuon ajan jälkeen kokonaan päässyt irti tunteesta, että ”elämä” oli se pieni olemassaolon osa, joka näyteltiin erityisesti sitä varten laaditussa kolmiulotteisessa maailmanjärjestelmässä. Niin kuin esimerkiksi intialaisessa kulttuurissa, myös läntisessä esoteerisessa perinteessä kuolemaa olikin vanhastaan pidetty enemmänkin ilo- kuin surujuhlana.

1970-luvulla tohtori Raymond Moody oli kuvannut kirjassaan Kokemuksia kuolemasta viisitoista kuolemanrajakokemukselle tyypillistä piirrettä, jotka olivat sanoinkuvaamattomuus, se että ihminen kuuli miten hänet todettiin kuolleeksi, rauhan ja hiljaisuuden tunteet, epätavallisten äänien kuuleminen, pimeän tunnelin näkeminen, oman ruumiin ulkopuolelle päätyminen, hengellisten olentojen kohtaaminen, erittäin kirkas valo joka koettiin ”valo-olennoksi”, koko elämän läpikäyminen nopeasti, tunne rajasta jota ei voinut ylittää, omaan ruumiiseen palaaminen, turhauttavat yritykset kertoa toisille tapahtuneesta, elämän hienovarainen ”laajeneminen ja syveneminen” kokemuksen jälkeen, kuolemanpelon katoaminen sekä ruumiista poistumisen aikana koettujen asioiden vahvistuminen todeksi. Monet kertoivat myös kokeneensa ”tason, jossa kaikki tieto on olemassa”. Fyysikko Fritz-Albert Popp oli saanut selville, että ihminen koki kuollessaan ikään kuin taajuutensa irrottamisen solujensa aineesta. Hänen mukaansa kuolemassa saattoi olla kysymys palaamisesta Nollapistekenttään.

Raymond Moodyn mukaan monet kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet ihmiset kuvasivat kokemustensa alkuvaiheista ihmeellisen miellyttäviä tunteita ja elämyksiä: ääretöntä rauhaa, mielihyvää, hyvinvointia ja hiljaisuutta. Yhdenmukaisesti he luonnehtivat kokemuksiaan sanoin kuvaamattomiksi. Monet olivat kertoneet, että sellaisia sanoja ei yksinkertaisesti ollut olemassa, jotka riittäisivät kuvaamaan kokemuksen. Samoin kuin Jung, muutkin rajalla käyneet kertoivat useista ulottuvuuksista; että seuraava maailma ei missään tapauksessa ollut kolmiulotteinen. Todellista kokonaiskuvaa kokemuksesta oli yksinkertaisesti mahdoton antaa.

Kuvauksia oli kuitenkin koottu siten kuin oli ollut mahdollista. Yleensä juuri kuolleelta henkilöltä kesti jonkin aikaa ennen kuin hän tajusi olevansa kuollut. Telepatia näytti toimivan hyvin ruumiittomassa olomuodossa: omien sanojensa mukaan kuolleet vain tiesivät tarkalleen mitä ihmiset ajattelivat. Kuoltuaan ihmiset myös alkoivat ajatella selkeämmin ja nopeammin kuin aineellisessa olomuodossa. Kuten eräs rajalla käynyt kertoi, ”tuntui ettei tällä henkisellä aistilla ollut mitään rajoituksia, aivan kuin voisin katsoa kaikkialle ja minne tahansa. Kun halusin nähdä jonkun kauempana olevan, tuntui kuin hän olisi ollut osa minua, ihan kuin jokin etsijälaite olisi löytänyt tuon henkilön. Ja silloin minusta tuntui siltä että jos jotakin tapahtuisi missä päin maailmaa tahansa, niin voisin olla siellä.” Hänen henkiseltä ruumiiltaan oli kiinteä muoto puuttunut; ympäristön aineelliset esineet olivat näyttäneet kulkevan helposti sen lävitse, eikä hän ollut voinut saada otetta mistään esineestä tai henkilöstä jota hän oli yrittänyt koskettaa. Hän oli voinut nähdä ympärillä olevat ihmiset ja kuulla heidän puheensa, mutta he eivät olleet voineet nähdä eivätkä kuulla häntä. Tällaisen henkiruumiin kerrottiin yleisesti olevan muodoltaan pyöreähkö. Sitä kuvailtiin läpikuultavaksi, henkiseksi, ei-aineelliseksi olemukseksi. Jotkut mainitsivat kuolemankuvauksissaan aineellisen ja uuden ruumiin muistuttaneen toisiaan muodoltaan, mikä muistutti kansanperinteen ikiaikaisia ja lukemattomia kertomuksia aaveista.

Jossakin vaiheessa muut tulivat auttamaan kuollutta siirtymävaiheessa; toiset henget, jotka usein olivat ihmisen kuolleita ystäviä ja sukulaisia. Joissain tapauksissa nämä henget kertoivat kuolevalle, ettei hänen kuolemansa aika ollut vielä tullut ja että hänen täytyi vielä palata aineelliseen ruumiiseensa. Joissakin tapauksissa ihmisille oli muodostunut sellainen käsitys, että heidän kohtaamansa olennot olivat olleet heidän suojelushenkiään. Kuolevat kertoivat myös, miten heidän eteensä oli ilmestynyt valo-olento – lämmin, rakastava henki, jollaista he eivät olleet aikaisemmin kohdanneet. Näistä kokemuksista kävi ilmi, että tämä olento esitti kuolevalle sanattoman kysymyksen pyytäen häntä arvioimaan elämäänsä, ja auttoi häntä siinä näyttämällä hänen elämänsä tärkeimmät tapahtumat silmänräpäyksellisenä kuvasarjana.

Hyvin kirkkaan valon kohtaaminen oli ihmeellinen yhteinen tekijä lukuisissa kuolemanrajakokemuksissa, ja yleensä se teki ihmisiin syvimmän vaikutuksen. Tyypillisessä tapauksessa tämä valo ilmestyi aluksi himmeänä, mutta kirkastui nopeasti kunnes se saavutti yliluonnollisen hohteen. Raymond Moodyn mukaan kukaan kuolemanrajakokemuksen läpikäyneistä ei ollut epäillyt lainkaan, että kysymyksessä ei olisi olento, valo-olento. Sillä näytti kaiken lisäksi olevan selvä persoonallisuus. Se lämpö ja rakkaus, mikä tästä olennosta kuolevalle säteili, oli täydellisesti sanojen saavuttamattomissa, ja se tuntui ympäröivän hänet kokonaan ja imevän hänet sisäänsä; hän tunsi itsensä täysin vapautuneeksi ja hyväksytyksi tämän olennon seurassa. Hän aisti vastustamattoman magneettisen voiman, joka veti häntä tämän valon puoleen. Tämä kuvaus valo-olennosta oli aina samanlainen, mutta olennon tunnistaminen vaihteli eri ihmisillä heidän uskonnollisesta taustastaan, kasvatuksestaan tai uskomuksistaan riippuen. Niinpä jotkut samaistivat valon Kristukseen ja toiset enkeliin. Oli vain valo. Kukin oli yrittänyt ilmaista, että he käsittivät olennon sanansaattajaksi tai opastajaksi. Kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet ihmiset kertoivat kerta kaikkiaan käsittämättömästä rakkaudesta, jota ei voinut kuvata. Olennolla myös kerrottiin olevan huumorintajua. Eräs mies oli Moodyn mukaan ilmaissut varsin painokkaasti, että ”olisin halunnut jäädä tuon olennon luo iäksi.”

Pian ilmestymisensä jälkeen tämä olento otti yhteyden kuolevaan. Tapahtui suoraa, esteetöntä ajatusten siirtoa, ja se tapahtui niin selvästi, että väärinkäsitykset tai valolle valehteleminen eivät olleet mitenkään mahdollista. Lisäksi tämä esteetön vaihto ei edes tapahtunut henkilön äidinkielellä. Kuitenkin ymmärtäminen oli välitöntä ja täydellistä. Olento kysyi ihmiseltä: ”Oletko valmis kuolemaan?”, ”Mitä elämästäsi voit näyttää minulle?”, ”Mikä elämässäsi on kelvollista?” tai ”Kannattiko se?” Moodyn mukaan jokainen kuoleman rajalla käynyt pyrki ilmaisemaan tämän saman ajatuksen, ja he kaikki tähdensivät, että vaikka kysymys olikin tunneperäiseltä merkitykseltään niin perimmäinen ja syvällinen, sitä ei suinkaan esitetty tuomitsevassa sävyssä. He tunsivat valosta säteilevän ehdottoman rakkauden ja hyväksynnän mahdollisesta vastauksesta riippumatta. Moodyn mukaan kysymyksen tarkoituksena tuntui pikemminkin olevan saada kuoleva pohtimaan elämäänsä, ikään kuin vetää se esille, ja auttaa ihmistä jolle kysymys oli esitetty etenemään totuuteen johtavaa polkua itse.

Tätä kysymystä seurasi hätkähdyttävän voimakas elämys, jonka aikana olento esitti kuolevalle silmänräpäyksellisenä kuvasarjana katsauksen tämän elämään. Olennon ainoana tarkoituksena sanottiin olevan kannustaa ihmistä pohdintaan. Jotkut haastatelluista väittivät, että vaikka he eivät pystyneet tyydyttävästi selittämään sitä, tuossa kertauksessa oli ollut kaikki, mitä he ikinä olivat tehneet – mitättömimmistä yksityiskohdista merkittävimpiin tapauksiin. Toiset selittivät nähneensä lähinnä elämänsä kohokohdat. Jotkut kertoivat muistaneensa elämänvaiheensa tavattoman yksityiskohtaisesti vielä jonkin aikaa tämän kertauskokemuksen jälkeenkin. Eräät luonnehtivat tätä valo-olennon suorittamaksi kasvatustoimenpiteeksi, sillä kertauksen aikana olento tuntui korostavan kahden asian merkityksellisyyttä elämässä: että meidän oli opittava rakastamaan toisiamme ja lisättävä tietojamme.

Eräs kuolemanrajalla käynyt henkilö kertoi, että ”kaiken aikaa valo-olento korosti rakkauden merkitystä. Hän osoitti minulle miten minun pitäisi yrittää tehdä asioita toisten ihmisten hyväksi, yrittää parhaani. Tässä ei kuitenkaan ollut mitään syytöstä. Kun tuli esiin tapauksia joissa olin ollut itsekäs, hän suhtautui niihin siten että olin oppinut niistäkin. Hän näytti olevan myös hyvin kiinnostunut asioista, jotka koskivat tietoa. Hän osoitti jatkuvasti oppimiseen liittyviä asioita, ja hän todella sanoi että jatkaisin opintoja, ja hän sanoi että silloinkin kun hän palaa hakemaan minua (koska tähän mennessä hän oli kertonut minulle että menisin takaisin), niin aina tullaan etsimään tietoa. Hän sanoi että se on jatkuva prosessi, joten minä sain sen kuvan että se jatkuu kuoleman jälkeen. Luulen että hän yritti opettaa minua kun kävimme läpi nuo takaumat. Ainoa hetki jolloin pelkäsin oli silloin kun olin huolestunut etten pystyisi päättämään elämääni täällä. Mutta nautin siitä kun ne takaumat käytiin läpi. Se oli hauskaa. Minusta oli mukavaa palata lapsuuteeni, ihan kuin olisin elänyt sen uudelleen. Tavallisesti ei voi mitenkään palata sillä tavoin ja kokea sitä.” Toivuttuaan kuolemanrajalla käyneet saattoivat kertoa muille ihmisille heidän elämänsä kaikista vaiheista hyvin yksityiskohtaisesti sen ansiosta mitä he olivat kokeneet. Kokemuksessa kaikki muistot olivat tulleet heti ja automaattisesti.

Monet pienten lasten äidit olivat kertoneet, että vaikka he omasta puolestaan olisivat mieluummin jääneet sinne missä olivat, he olivat tunteneet velvollisuudekseen yrittää palata lapsiaan kasvattamaan. Ja monissa tapauksissa ihmiset olivat maininneet, että vaikka uusi, aineeton olomuoto oli ollut miellyttävä, turvallinen ja jopa nautinnollinen, he olivat olleet iloisia päästessään takaisin fyysiseen elämään, koska heiltä oli jäänyt jokin tärkeä tehtävä suorittamatta. Muutamassa tapauksessa heillä oli ollut halu saada kesken jäänyt koulutus päätökseen. Muutamat olivat hyvin ehdottomasti sitä mieltä, että heidän oma päätöksensä palata ruumiiseensa ja maanpäälliseen elämään oli ollut vaikuttava tekijä. ”Toisella puolella oli ihastuttavaa, ja tavallaan halusin jäädä. Mutta tieto siitä, että minulla oli jotakin hyvää tehtävänä maan päällä, oli tavallaan aivan yhtä ihanaa. Niinpä ajattelin: 'Kyllä, minun on palattava elämään.'”

Jotkut olivat sitä mieltä, että Jumala tai tämä valo-olento oli sallinut heidän elää joko heidän omasta pyynnöstään – tavallisesti koska pyyntö oli ollut epäitsekäs – tai koska Jumalalla tai tällä olennolla oli ollut jokin tehtävä heidän varalleen. Muutamassa tapauksessa ihmiset olivat ilmaisseet käsityksenään, että muiden rakkaus tai rukoukset olivat vetäneet heidät takaisin kuolemasta heidän omista toiveistaan riippumatta. Myös Carl Jungin tapauksessa oli hänen omien sanojensa mukaan käynyt näin.

Eräs ihminen kertoi, että palattuaan hän oli itkenyt viikon päivät, koska hänen oli täytynyt elää tässä maailmassa sen toisen nähtyään. Hän ei ollut halunnut palata. ”Se tunne oli niin sanoin kuvaamaton. Tavallaan se on säilynyt minussa. En ole kyennyt unohtamaan sitä. Se on vieläkin usein mielessäni.” Moody totesi, että tämäntyyppisen kokemuksen omaavilla ihmisillä ei ollut vähäisintäkään epäilystä sen todellisuudesta ja merkityksestä, eikä se myöskään lainkaan muistuttanut hallusinaatiota. Kyseessä olivat terveet, tasapainoiset henkilöt, jotka kykenivät hyvin erottamaan unet ja mielikuvat todellisuudesta. He kuitenkin tajusivat, ettei nyky-yhteiskuntamme kerta kaikkiaan ollut sellainen ympäristö, jossa tämän luonteisiin kertomuksiin olisi suhtauduttu myötätuntoisesti ja ymmärtäväisesti. Monet olivat todenneet tajunneensa alun alkaen, että heitä olisi pidetty henkisesti tasapainottomina, jos he olisivat kertoneet kokemuksistaan. Niin lääkäreillä kuin papeillakin oli tapana sanoa niiden olevan harha-aistimuksia.

Yksi syy siihen, että jotkut tahtoivat vaieta kokemuksestaan, oli se että se oli niin kuvaamaton, niin kaukana ihmiskielen ja inhimillisten havainto- ja olomuotojen saavuttamattomissa, että olisi ollut turha edes yrittää. Kuultuaan että monilla muilla oli täysin samankaltaisia kokemuksia, moni tunsi helpotusta, koska silloin he tiesivät etteivät olleet hulluja. Eräs tuttavani oli kertonut minulle kuolemanrajakokemuksestaan, ja hänen tarinansa oli täysin yhtäpitävä muiden kokemusten kanssa.

Moodyn mukaan tällaisen kokemuksen vaikutukset ihmisten elämään tuntuivat olevan luonteeltaan näkymättömiä ja syvällisiä. Kokemus oli laajentanut ja syventänyt hänen haastattelemiensa ihmisten elämää ja saanut heidät pohtimaan asioita enemmän sekä kiinnostumaan laajemmin perimmäisistä filosofisista kysymyksistä. Eräs henkilö kertoi, että ”en tiennyt mitään psykologiasta tai vastaavasta. Tiesin vain että tunsin vanhentuneeni vuosia yhdessä yössä tämän tapauksen jälkeen, koska se avasi minulle kokonaan uuden maailman, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään. Pohdin jatkuvasti sitä, miten paljosta minun oli saatava selvyys. Toisin sanoen elämässä on paljon muutakin kuin perjantai-illan elokuvat ja jalkapallo-ottelu. Ja minussakin on sellaista, mistä en ole tietoinen. Ja sitten aloin miettiä: 'Mitkä ovat ihmisen ja ihmismielen rajat?' Se totisesti avasi minulle aivan uuden maailman.”

Joissain tapauksissa ihmiset olivat kertoneet, että kokemuksen jälkeen he näyttivät saaneen tai huomanneen itsessään intuitiivisia kykyjä, jotka lähentelivät yliluonnollista. Eräs kuoleman rajalla käynyt kertoi, että ”tuntui kuin uusi henki olisi täyttänyt minut tämän kokemuksen jälkeen. Monet ovat sittemmin huomauttaneet minulle, että minulla näyttää olevan suorastaan rauhoittava vaikutus heihin heti kun heillä on huolia. Ja näytän saavan paremmin yhteyden ihmisiin nykyisin, opin tuntemaan heidät nopeammin.” Joillain oli kokemuksen jälkeen sellainen tunne, että he ottivat vastaan toisten ajatuksia ja värähtelyjä ja pystyivät vaistoamaan muiden tarpeita ja tunteita.

Miltei jokainen oli ilmaissut muodossa tai toisessa ettei enää pelännyt kuolemaa. Kuten eräs henkilö kertoi, ”en pelkää kuolla koska tiedän minne olen matkalla kun lähden täältä. Olenhan jo käynyt siellä.” He kaikki olivat sitä mieltä, että heillä oli kullakin tehtävänsä niin kauan kuin olivat fyysisesti elossa. Eräskin kuolleena ollut mies oli todennut, että ”minun on vielä muututtava aika tavalla ennen kuin olen valmis lähtemään täältä.” Nämä kuoleman kokeneet ihmiset olivat täysin vakuuttuneita, että kuoleman jälkeen oli elämää. Yksikin heistä oli kertonut, etteivät hautajaiset enää olleet hänelle vaikeita. ”Tavallaan niissä on hyvä olla. Tiedän mitä vainajalle tapahtuu.” Moody totesi että kaikki se, millä kuoleman luonnetta voitiin valaista, oli hyväksi.

Länsimaissa oli tapana puhua kuolemasta vertaamalla sitä uneen ja unohdukseen, ja usein ajateltiin, että kuolema oli ihmisen loppu. Henkilöt, jotka olivat kuolleet, torjuivat tällaiset ajatustavat. He valitsivat analogioita, joissa kuolema esitettiin siirtymisenä yhdestä tilasta toiseen tai pääsynä korkeamman tietoisuuden tilaan tai olentoon. Kokemuksen rintaäänellä eräs henkilö totesi, että ”elämä on kuin vankeus. Tässä tilassa emme pysty mitenkään tajuamaan millaisia vankiloita nämä ruumiit ovat. Kuolema on niin suuri helpotus – kuin pako vankilasta. Parempaa vertailukohtaa en voi sille keksiä.” Myös Jung käytti vankilaa vertauskuvana ruumiilliselle olomuodolle.

Nekin ihmiset, joilla alun perin oli ollut jokin perinteellinen uskonnollinen vakaumus tuonpuoleisesta, näyttivät vieraantuneensa siitä jonkin verran kuoleman käytyä lähellä. Heidän sanojensa mukaan heidän kohtaamallaan olennolla oli persoonallisuus, vaikka mitään fyysistä hahmoa ei oltukaan nähty, ja sillä oli myös ääni, joka esitti kysymyksen ja josta virtasi ohjeita. Eräs henkilö oli kertonut, että ”minulle tuo valo merkitsi Kristus-tietoisuutta, ykseyttä kaiken kanssa, täydellistä rakkautta.” Kristinusko korosti anteeksiantoa, ja anteeksianto läpäisikin koko raamatullisen perinteen. Kuolleet ihmiset olivat havainneet suureksi hämmästyksekseen, että silloinkin kun heidän näennäisesti kauheimmat ja synnillisimmät tekonsa olivat avoimesti olleet valo-olennon nähtävissä, sen suhtautumiseen ei ollut sisältynyt vihaa tai raivoa, vaan pikemminkin ymmärtämystä ja jopa huumoria. Kun eräs nainen oli kerrannut elämäänsä tämän olennon kanssa, hän oli nähnyt jaksoja, joissa hän ei ollut osoittanut rakkautta vaan itsekkyyttä. Hän oli kertonut, että ”kun tulimme näihin jaksoihin hän suhtautui siten että olin silloinkin oppinut jotakin.” Kuoleman kokeneiden ihmisten näkemyksen mukaan sielun kehitys, erityisesti rakkauden ja tiedon, ei päättynyt kuolemaan. Pikemminkin se jatkui tuolla puolen.

Tällaisilla kuolemankokemuksilla oli lukuisia rinnastuksia muinaisissa ja esoteerisissa teoksissa, jotka olivat peräisin useista hyvin erilaisista sivilisaatioista, kulttuureista ja eri aikakausilta. Esimerkiksi Tiibetiläinen kuolleiden kirja oli koottu esihistoriallisen Tiibetin viisaiden vuosisataisista opetuksista, ja se oli kulkenut suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Lopulta se oli merkitty muistiin. Sen kirjoittajat olivat pitäneet kuolemista eräänlaisena taitona. Tiibetissä kirjaa luettiin hautajaismenojen osana tai kuolevalle hänen elämänsä päätöshetkillä. Kirjassa kuvatut kuoleman alkuvaiheet vastasivat tarkoin niitä kertomuksia, joita lähellä kuolemaa käyneet kerta toisensa jälkeen antoivat. Kirjassa tiibetiläiset neuvoivat kuolevaa ihmistä tuntemaan vain rakkautta ja myötätuntoa muita kohtaan lähestyessään kirkasta ja puhdasta valoa. Kirja kuvasi myös kuolevan kokemaa suurta rauhan ja tyytyväisyyden tunnetta sekä eräänlaista peiliä, josta heijastui elävästi koko hänen elämänsä, sekä hyvät että pahat teot. Tiibetiläisten kuolleiden kirja sisälsi myös runsaasti myöhempiä kuoleman vaiheita, joihin kuolemanrajakokemuksen läpikäyneet eivät olleet kokemuksissaan päässeet.

Alkuperäiskansat kautta historian olivat siis olleet oikeassa: kuolema merkitsi hengen irtoamista ruumiista, ja siinä vaiheessa henki todella siirtyi toiseen olotilaan. Tohtori Raymond Moody kertoi, että miltei poikkeuksetta kuolemanrajalla käyneet ihmiset vakuuttivat etteivät heidän kokemuksensa olleet unia, vaan ehdottoman, korostuneen todellisia. Hän oli ollut läsnä kun kypsät, tunne-elämältään tasapainoiset aikuiset ihmiset olivat murtuneet itkuun asti kertoessaan tapauksista, jotka olivat sattuneet yli kolme vuosikymmentä sitten. Niiden ihmisten kuvaukset, joita oltiin haastateltu hyvin pian kokemuksen jälkeen, olivat samantyyppisiä kuin vuosikymmenien takaisten kokemusten selostukset.

Tällaisen kokemuksen jälkeen joissakin ihmisissä oli herännyt uskonnollisia tunteita, joissa oli uutta syvyyttä. Moody huomautti, että jos oli olemassa viitteitä siitä että sielunelämä oli mahdollista ruumiista erillään ja että se oli jotakin minkä olemassaolo oli itsenäistä ja riippumatonta, niin henkisten häiriöiden hoidon olisi oltava täysin toisenlaista kuin se länsimaissa nykyisellään oli – yhä myrkyllisempien lääkeaineiden lisäämistä yhä lukuisampien ihmisten kehoihin."



"Kuolemanrajakokemukset kertoivat elämän tarkoituksesta omaa tarinaansa. Kuten eräs rajalla käynyt henkilö oli sanonut, ”siitä lähtien mielessäni on jatkuvasti ollut se, mitä olen tehnyt elämälläni ja mitä tulen tekemään elämälläni.” Monet tällaisen kokemuksen läpikäyneet kertoivatkin muuttuneesta asenteesta tai suhtautumisesta siihen aineelliseen elämään, johon he olivat palanneet. Muuan nainen oli sanonut esimerkiksi, että ”se teki elämästä arvokkaamman minulle”. Ja toinen henkilö oli kertonut, että ”se oli tavallaan siunaus, sillä ennen sydänkohtausta olin koko ajan suunnittelemassa lasteni tulevaisuutta ja murehtimassa eilispäivää, niin että aloin menettää kykyni nauttia nykyhetkestä. Asenteeni on nyt aivan erilainen.”

Jotkut olivat todenneet, että heidän kuolemanrajakokemuksensa oli muuttanut heidän käsityksensä sielunelämästä ja aineellisen ruumiin suhteellisesta merkityksestä sielunelämään nähden. Eräs lähellä kuolemaa käynyt nainen kertoi: ”Olin silloin tietoisempi sielunelämästäni kuin fyysisestä ruumiista. Mieli oli tärkein, eikä tuo hahmo joka oli ruumis. Ja aikaisemmin, koko elämäni ajan, oli ollut täysin päinvastoin. Ruumis oli tärkein mielenkiintoni kohde, ja se mitä mielessäni tapahtui, niin, se vain tapahtui, siinä kaikki. Mutta tämän tapauksen jälkeen sielunelämäni on ollut huomioni keskipiste, ja ruumis on tullut vasta sen jälkeen – se on ollut vain jotakin mikä on mieleni verhona. On ollut samantekevää onko sitä vai ei. Se menetti merkityksensä koska vain sielunelämälläni on minulle merkitystä.”

Kuolemassa ihmiset usein myös ymmärsivät kaiken ykseyden, mikä johti itsekkyyden vähenemiseen: ”Kuoltuani, heti kokemukseni jälkeen, aloin yhtäkkiä miettiä olinko tehnyt tekoni siksi, että ne olivat hyviä vai siksi että ne olivat hyväksi minulle. Aikaisemmin toimin suoraan mielijohteesta, nyt annan asioiden rauhassa kypsyä mielessäni. Yritän tehdä asioita joilla on enemmän merkitystä, ja se tekee hyvää mielelleni ja sielulleni. Ja yritän välttää asenteellisuutta ja ihmisten tuomitsemista. Haluan tehdä asioita siksi että ne ovat hyviä, en siksi että ne ovat hyväksi minulle. Ja minä tunnen ymmärtäväni asioita paljon paremmin nykyisin. Tunnen että tämä johtuu siitä mitä minulle tapahtui, niistä paikoista joissa kävin ja niistä asioista joita näin tämän kokemuksen aikana.”

Kuolemanrajakokemuksia tutkinut tohtori Raymond Moody totesi, että nämä eräänlaiset opetukset, joita ihmiset olivat saaneet lähellä kuolemaa ollessaan, olivat harvinaisen yhdenmukaisia. Melkein kaikki olivat korostaneet pyrkimystä lähimmäisenrakkauteen tässä elämässä, syvällistä, ainutlaatuista rakkautta. Ihmiset lähes poikkeuksetta kertoivat myös kohtaamastaan sanoinkuvaamattomasta valo-olennosta. Eräs tämän valo-olennon kuolemassa kohdannut mies oli tuntenut itsensä varauksettoman rakastetuksi ja hyväksytyksi silloinkin, kun hänen koko elämänsä oli levittäytynyt olennon nähtäväksi. Hänestä oli tuntunut, että olennon tarkoituksena oli ollut kysyä häneltä, kykenikö hän rakastamaan toisia samalla tavalla. Nyt hän tunsi, että pyrkimys tällaisen rakkauden oppimiseen oli hänen tehtävänsä maan päällä.

Monet rajalla käyneet olivat lisäksi korostaneet tiedon etsimisen merkitystä. Kokemuksensa aikana heidän oli annettu ymmärtää, että tiedon hankkiminen jatkui kuoleman jälkeenkin. Eräs nainen oli esimerkiksi tarttunut jokaiseen koulutusmahdollisuuteen kuoleman koettuaan. Ja muuan mies oli antanut neuvon: ”Älkää lakatko oppimasta vaikka olisitte kuinka vanhoja. Sillä se on ilmeisesti prosessi joka jatkuu iäisyyden.” Kuolemanrajakokemuksen seurauksena monille oli tullut selväksi, että meidän täytyi saada tietoa elämästä paljon enemmän kuin yleensä tulimme ajatelleeksi.

Kukaan haastatelluista ei ollut ilmoittanut tunteneensa kokemuksen puhdistaneen hänet moraalisesti tai saaneen hänet tuntemaan itsensä täydelliseksi. Kukaan ei ollut millään tavoin osoittanut olevansa muita parempi. Useimmat olivat nimenomaan korostaneet, että he yrittivät edelleen ja etsivät yhä. Heidän edessään ollut näkymä oli viitoittanut heille uusia päämääriä, uusia moraalisia periaatteita ja antanut heille uutta päättäväisyyttä pyrkimyksessä elää niiden mukaisesti.

Itsemurhayrityksen seurauksena läpikäytyä kuolemanrajakokemusta luonnehdittiin poikkeuksetta epämiellyttäväksi. Kertomuksista kävi ilmi että ne ristiriidat, joita itsemurhayrityksen avulla oli yritetty paeta, olivat kuollessa yhä jäljellä uusien vaikeuksien lisäksi. Aineettomassa tilassa itsemurhaa yrittäneet eivät olleet voineet tehdä mitään ongelmiensa ratkaisemiseksi, ja lisäksi heidän oli ollut seurattava tekonsa ikäviä seurauksia. Monet itsemurhaa yrittäneet olivat joutuneet ”kauheaan välitilaan”, ja kertoneet heillä olleen sellainen tunne, että he tulisivat viipymään siellä pitkään. Tämän he käsittivät olevan rangaistus siitä, että he olivat rikkoneet sääntöjä yrittämällä vapautua ennenaikaisesti siitä, mikä itse asiassa oli tehtävä: tietyn tarkoituksen täyttäminen elämässä.

Mies, jolla oli ollut rajakokemus onnettomuuden jälkeen, oli kertonut, että ”ollessani toisella puolella minusta tuntui että ne kaksi asiaa, jotka minulta oli ehdottomasti kielletty, oli itseni tai toisen ihmisen tappaminen... Jos tekisin itsemurhan, heittäisin Jumalan antaman lahjan vasten hänen kasvojaan... Tappamalla jonkun toisen puuttuisin Jumalan tälle ihmiselle antamaan tarkoitukseen.”


http://www.kuudennenauringonaika.fi/199955764

Rebdomine
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Syys 28, 2014 10:15 am
Paikkakunta: 7878km Columbine High Schoolista

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Rebdomine »

Jaaha. No mikäs sitten on se oikea uskonto? Pääseekö esimerkiksi Juutalainen ja Kristitty samaan "taivaaseen"? Näkeekö "taivaassa" muitakin kuin omia sukulaisiaan/ystäviään?
“Fine, I’ll start shooting anyway!”
-Eric Harris 20.4.1999
Pätemistä Minfossa vuodesta 2011

mr58
Remington Steele
Viestit: 232
Liittynyt: Ke Syys 09, 2015 8:14 pm

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja mr58 »

Olen kokenut kaksi tuohon luettavaa kokemusta. Toinen tapahtui silloin kun pieni lapseni kuoli parin kuukauden ikäisenä. Pitkän päivän jälkeen kun koitin saada unta niin nukahdin viimein. Yhtäkkiä heräsin siihen kun pieni lapsemme nousi sängyn päädystä leijumaan ylös katon läpi. Hänellä oli kirkkaan valkoinen kaapu yllään ja en voinut muuta kuin katsoa kuinka hän lopulta nousi katon läpi ylös ja katosi. Vannon vielä yli 25 vuoden jälkeenkin että olin hereillä enkä nähnyt unta.
Toinen kokemus sattui itselleni, elin silloin vaikeita aikoja avioeron vuoksi ja alkoholi näytteli isoa osaa elämässäni. Lopulta otin purkillisen vahvoja lääkkeitä ja alkoholia sekaisin. En tiedä miten olin joutunut sairaalaan mutta kokemus jossa kävin oli jossain rajan häilyvillä. Makasin niin pehmeiden värien keskellä etten ole tuollaista sittemmin kokenut. Se värimaailma oli jotain niin kaunista ja pehmeää että halusin jäädä sinne. Minulla oli niin hyvä ja rauhallinen olo että kun viimein tulin tajuihini olin pettynyt koska kaikki oli ollut sellaista mitä ei vaan voi kokea. Tässäkin tapauksessa vannon etten ollut pillerihumalassa vaan kyse oli jostain muusta. Myöhemmin minulle kerrottiin että verenpaineeni ja pulssini olivat olleet hälyttävän alhaalla sekä muutkin arvot aika metsässä. Makasin tehon heräämöllä tarkkailussa ja olin ollut niin tajuton ettei vatsahuuhtelua voitu tehdä. No tällaisia on ollut minulla. Onneksi olen saanut elämäni kuntoon näistä ajoista.

Vaakalintu
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: To Syys 17, 2015 5:29 pm

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Vaakalintu »

Rebdomine kirjoitti:Jaaha. No mikäs sitten on se oikea uskonto? Pääseekö esimerkiksi Juutalainen ja Kristitty samaan "taivaaseen"? Näkeekö "taivaassa" muitakin kuin omia sukulaisiaan/ystäviään?
Tässä oma näkemykseni. Olen niin sanotusti käynyt rajan takana useita kertoja.

Se mitä ihminen kohtaa kuoleman jälkeen on objektiivisesti tarkasteltuna totta. Se miten hän tämän kokee on subjektiivista; se värittyy ja saa muodon hänen tajunnassaan ihmisen elämän aikaisen maailmankuvan, kokemusten ja aiemman inkarnaatiohistorian (kyllä, synnymme tänne maan päälle monta kertaa joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) kautta.

Näin vaikkapa kristitty ja muslimi voivat kohdata samat elämänvoimat ja elämää ylläpitävät, säätelevät ja ohjaavat voimarakenteet, mutta ne värittyvät ja muotoutuvat hänen tajunnassaan hänen kokemuskenttäänsä sopiviksi muodoiksi. Tästä syystä NDE-kokemuksen saanut kristitty kokee pääsevänsä sellaiseen taivaaseen, minkä käsityksen on oppinut elämänsä (tai elämiensä) aikana ja esim. muslimilla kokemus voi vastata koraanin käsitystä samasta. Vaihtoehtoisesti se voi olla jotain muuta - riippuen ihmisen itsensä muodostamasta kuvasta elämästä, kuolemasta, kuolemanjälkeisestä elämästä, maailmasta ja niin edespäin. Tähän muotoutumiseen vaikuttavat tietoisen mielen lisäksi syvemmät tajunnan kerrostumat ja niiden sisältö. Niitä voi vaikka kutsua ali- ja piilotajunnaksi. Nämä kerrostumat sisältävät ajatusmuotoja, -rakenteita ja tunnemuotoja, jotka ohjaavat voimakkaasti elämänaikaisia kokemuksiamme, mutta ovat usein luonteeltaan sellaisia, että ihminen ei tietoisessa mielessään kykene niiden sisältöä hahmottamaan.

Tietoisuus ei häviä kuolemassa karkeimpia henkisiä rakenteita lukuunottamatta - sellaisia, jotka eivät kerrytä pysyvän, aineettoman osan ymmärrystä elämän perimmäisestä luonteesta ja joita ei tarvita elämien kiertokulussa kehittyvän henkisen ja pysyvämmän olemuksemme rakennusaineiksi. Ne vapautuvat kuoleman yhteydessä energiana, kun muu aineeton olemuksemme jatkaa olemassaolaan hienovärähteisimmillä tasoilla, joita tieteemme ei mittalaitteidensa rajallisuuden vuoksi juurikaan pysty rekisteröimään.

Jos ihminen elää täysin materialistisen elämän, jonka aikana hän ei kehity tai kasva ihmisyydessä, voi käydä niin, että kyseisestä elämästä ei jää mitään kirjausta ajattomaan olemukseen.

Fyysinen keho on tietoisuudelle väliaikainen käyttöväline, astia, johon tietoisuus laskeutuu fyysisen elämän ajalksi. Eliön fyysisen kuoleman yhteydessä tapahtuva prosessi tapahtuu myös sen taivaankappaleen aineettomien rakenteiden läpikulkuna, johon eliö on inkarnoitunut/fyysistynyt.

Tässä fyysisessä kuolemassa orgaaninen aines vapautuu jäleen kiertoon uuden fyysisen elämän rakennusaineeksi ja niin kutsuttu vitaalinen osa, kyseisen eliön tai elämänmuodon keräämät kokemukset kyseisessä elämässä yhdistyvät maaplaneetan (kyllä, se on yksi elämä organismi ja tietoisuus) kokemuskenttään, joka osaa hyödyntää tämän informaation uutta maanpäällistä elämää luodessaan. Evoluution näkökulmasta tämä tarkoittaa mutaatioita ja organismien muuntumista elinolosuhteille suotuisaan suuntaan. Tämän taustalla primus motorina on ajatus fyysisen organismin luomisesta, joka parhaalla mahdollisella tavalla voi kukoistaa ja säilyä fyysisesti elossa mahdollisimman pitkään.

Sekä tiede (evoluutioteoria) ja uskonnot ovat osin oikeassa. Tai pikemminkin ne ovat kapeahkoja näkökulmia samasta asiasta. Todellisuus on paljon enemmän.

Nykytieteen ja tieteiden yksi merkittävä ongelma on se, että se ei ainakaan toistaiseksi kykene hahmottamaan esim. maapalloa yhtenä elävänä ja tietoisena organismina, jonka toimintaa ohjaa luonnonlaki, joka tähtää suurimman mahdollisen kokonaisharmonian luomiseen kaikessa mitä se tekee, vaan tiede mittaa ja havainnoi tätä kaikkea niin pieninä pirstaleina ja pieneltä osin elämän ja olemassaolon kokonaisspektriä, että kokonaiskuva jää hahmottumatta

Kaikki on energiaa, liikettä, värähtelyä. Tästä vain karkeimmat muodot, mitättömän pieni osa on fyysisten mittalaitteidemme ja aistiemme ulottuvilla havainnoitavina ja mitattavina muotoina.

Luonto ei tee mitään turhaa ja kaikki mitä se tekee tapahtuu kokonaisuuden näkökulmasta suurimman tasapainon mahdollistamiseksi. Tämän ymmärtämiseen kollektiivisesti ihmiskunnalla on vielä työtä ja matkaa taitettavana.

ile
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:49 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja ile »

Vaakalintu, mitä sanoisit tällaisesta kokemuksesta:

Muutama vuosi sitten ollessani iltakävelyllä tuntui, että voimat lähtivät jäsenistä, ja jouduin kyykistymään minuutiksi-pariksi. Ihan yllättäen, eikä tällaista muuten koskaan tapahdu.

No, sitten muutaman viikon/kuukauden päästä selvisi, että eräs nettituttu (voisi sanoa ystäväksikin, joskaan en ollut häntä koskaan tavannut, mutta yrittänyt mm. auttaa eri tavoin) oli tehnyt itsemurhan, ja vaikka en ihan tarkkaa ajankohtaa tälle tiennyt, se tapahtui suurinpiirtein samoihin aikoihin kun tuo yllättävä kohtaus kävelyllä.

Itse olen yhdistänyt nuo aika voimakkaasti toisiinsa. Kuvittelisin, että hän kävi jättämässä jonkinlaiset jäähyväiset minulle.

Tapahtuma oli muutenkin aika traaginen, johon pidän itseäni jossain määrin osallisena, koska olisin voinut tuon itsemurhan luultavasti estää olemalla itse aktiivisempi. Harmittaa ja kaduttaa etten tehnyt enemmän. Häneltä jäi mm. kaksi lasta.

Onkohan tällainen tavallista; osaatko yhdistää tuon "voimien katoamisen" esim. siihen, että kuoleva kä jättämässä hyvästit? Mihin kuollut menee, onko hän edelleen "tavoitettavissa"? Tulenko hänet joskus vielä näkemään?

(Kiitoksia etukäteen jos näihin vastaaminen kiinnostaa.)

Vaakalintu
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: To Syys 17, 2015 5:29 pm

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Vaakalintu »

ile kirjoitti:Vaakalintu, mitä sanoisit tällaisesta kokemuksesta:

Muutama vuosi sitten ollessani iltakävelyllä tuntui, että voimat lähtivät jäsenistä, ja jouduin kyykistymään minuutiksi-pariksi. Ihan yllättäen, eikä tällaista muuten koskaan tapahdu.

No, sitten muutaman viikon/kuukauden päästä selvisi, että eräs nettituttu (voisi sanoa ystäväksikin, joskaan en ollut häntä koskaan tavannut, mutta yrittänyt mm. auttaa eri tavoin) oli tehnyt itsemurhan, ja vaikka en ihan tarkkaa ajankohtaa tälle tiennyt, se tapahtui suurinpiirtein samoihin aikoihin kun tuo yllättävä kohtaus kävelyllä.

Itse olen yhdistänyt nuo aika voimakkaasti toisiinsa. Kuvittelisin, että hän kävi jättämässä jonkinlaiset jäähyväiset minulle.

Tapahtuma oli muutenkin aika traaginen, johon pidän itseäni jossain määrin osallisena, koska olisin voinut tuon itsemurhan luultavasti estää olemalla itse aktiivisempi. Harmittaa ja kaduttaa etten tehnyt enemmän. Häneltä jäi mm. kaksi lasta.

Onkohan tällainen tavallista; osaatko yhdistää tuon "voimien katoamisen" esim. siihen, että kuoleva kä jättämässä hyvästit? Mihin kuollut menee, onko hän edelleen "tavoitettavissa"? Tulenko hänet joskus vielä näkemään?

(Kiitoksia etukäteen jos näihin vastaaminen kiinnostaa.)
Kiitos ile kokemuksesi jakamisesta ja kysymyksistä.

Minulle aukeaa kirjoittamastasi se, että tuo kuvailemasi kokemus liittyy siihen, että teidän välillä oli merkittävässä määrin symbioottisia hienoenergisiä sidoksia ja olitte (ei-fyysisissä) energiakehoissanne joiltain osin kasvaneet yhteen ja nämä siteet purkautuivat toisen ottaessa hengen itseltään. Tällaista energiakehojen rakenteiden yhdistymistä voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos ihmiset ovat läheisiä tai heidän välillään on voimakas riippuvuussuhde suuntaan tai toiseen.

Nämä sidokset siis purkautuivat toisen fyysisen elämän loppuessa ja tämä vaikutti niin paljon omiin kehojärjestelmiisi, että ne lyhyeksi ajaksi osin "sakkasivat". Lehdistä saa aika ajoin lukea iäkkäiden pariskuntien osapuolten kuolemisesta hyvin nopeasti peräkkäin; osassa tapauksista käy niin, että symbioottinen suhde on ollut energiakehojen tasolla niin merkittävä, että tänne jääneen osapuolen iän myötä jo rappeutunut kehojärjestelmä ei sidoksen purkauduttua kykene jatkamaan itsenäisesti toimintaansa. Tähän toki usein vaikuttavat muutkin asiat, kuten henkilön itsensä tahto jatkaa omaa elämää.

Meillä on siis fyysisen kehomme lisäksi sen ympärillä sisäkkäisiä hienoenergisiä kehoja, joilla on eri tehtäviä ja jotka ovat fyysisten aistien ulottumattomissa. Ne ohjaavat ja ylläpitävät fyysisen kehon toimintaa ja toimivat yhdessä myös ajattoman olemuksemme (sieluksi ja hengeksi niitä voi myös kutsua), maailmankaikkeuden, maapallon tietoisuuden ja fyysisen kehon yhdistäjänä.

Esimerkiksi tiede käsittää vielä virheellisesti, että muisti sijaitsee fyysisissä aivoissa, vaikka se todellisuudessa on enemmän suoritin ja sisältää vain lyhytkestoisen muistin. Pidempiaikaiset muistot ja muistimerkinnät ovat näissä hienoenergisissä kehoissamme, joita myös yhteisnimellä auraksi kutsutaan.

Monella ihmisellä on kokemus siitä, että jos hakee muististaan jotain vanhempaa asiaa, mutta ei muista samantien, niin se tulee vähän ajan päästä viiveellä. Tällaisessa tilanteessa aivot käyvät ensiksi läpi lyhytkestoisen muistin ja jos ei sieltä löydy vastausta, niin ne antavat käskyn eteenpäin, jolloin alkaa näiden korkeampivärähteisten aineettomien muistijärjestelmien skannaus, josta informaatio löytymisen jälkeen välitetään edelleen aivoihin ja mielen käytettäväksi. Edellä kirjoittamassani paljastui myös se, että kommunikaatio on kaksisuuntaista; myös fyysinen kehomme lähettää jatkuvasti informaatiota energiakehojen suuntaan.

Näen myös sen, että henkilö, josta kerroit, on käynyt tavoittelemassa tai jättämässä sinulle terveisiä, mutta nämä ovat tapahtuneet vasta myöhemmin kuolemansa jälkeen. Onko sinulla näistä havaintoa, vai ovatko menneet ohi?

Kaikki tämän maailman jättäneet ja rajan yli kulkeneet ovat kuolemanjälkeiset prosessit läpikäytyään vain sydämen matkan päässä. Kun ajattelet kiitollisuudella, lämmöllä, kunnioituksella, arvostuksella tai rakkaudella jotain edeltä mennyttä, niin yhteys muodostuu yleensä samantien. Jos sinulla on sisäisesti todellinen tarve nähdä tämä ihminen uudelleen kuolemasi jälkeen, niin näin myös varmasti käy. Kuoleman tuolla puolen kaikki elämä on välittömässä yhteydessä muuhun elämään ja tämä yhteys ylittää tuntemamme fysikaaliset lainalaisuudet.

Hätä ja kärsimys liittyy vain tähän maanpäälliseen kärsimysten ja kiusausten kouluun ja toiselle puolelle kuoleman eri vaiheiden läpi matkanneet kokevat elämän merkityksellisyyden ilman rajoituksia ja ovat vailla huolta ja tuskaa.

Näin kärsimys ja suru rajoittuu niihin ihmisiin, jotka tänne jäävät ja jotka poismenneestä joutuvat luopumaan ja jäävät häntä kaipaamaan. Edellä kirjoittamani ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suosittelen kenellekään itsemurhaa; siitä voi seurata suuri epätasapaino, jonka saa korjata tulevissa elämissään opettelemalla asian merkitystä siihen soveltuvien kokemusten ja elämän tarjoamien oppien muodossa.

Karma ei kuitenkaan ole mikään rankaisujärjestelmä vaan toimii samaan tapaan kuin luonto; jos aiheutamme toimillamme elämässämme laajemmin universaalin elämän ja sielunkehityksemme näkökulmasta epätasapainoa, niin pääsemme sen jossain toisessa kohtaa korvaamaan ja oppimaan asian merkityksen. Tämän kaiken tarkoitus on opettaa meitä kehittymään ja kasvamaan ihmisyydessä elämään elämää, joka on harmoniassa kaiken elämän kanssa. Epätasapainoa aiheuttaessaan pääsee tämän synnyttämänsä epäsuhdan myöhemmin korjaamaan ja samaan tapaan hyveellinen elämä ja maanpäälliset arvokkaat opitut taidot rakentuvat osaksi ajatonta olemustamme ja näkyvät hyvinä asioina ja taitoina tulevissa elämissä.

Välillä kuolema voi olla luonteeltaan voimakkaasti traumaattinen ja saattaa käydä niin, että ihminen jää kuoleman jälkeisiin välitiloihin pidemmäksikin aikaa jumiin. Eräs toinen syy on se, että joku tänne jäänyt ei päästä surustaan tai kaipauksestaan irti, vaan jää niin voimakkaasti kiinni kuolleeseen, että tämä ei pääse eteenpäin.

Itse olen opastanut määrällisesti paljon tällaisia jo fyysisen kehonsa jättäneitä ihmisiä eteenpäin, auttamalla heitä ymmärtämään mitä on tapahtunut ja ohjaamalla eteenpäin, jotta prosessi pääsee päätökseen ja ihminen voi vapautua kyseiseen elämään liittyvistä siteistä.

Ymmärrän itsekin rakkaita ihmisiä menettäneenä, että harmittaa kertomasi, mutta menneitä ei kannata jäädä murehtimaan. Jos arvostat tätä ihmistä, jonka sait kohdata, niin paras tapa kiittää siitä on elää itse hyvä elämä ja opetella avautumaan sille suunnitelmalle, joka meidän jokaisen elämää varten on laadittu. Mitä enemmän ihminen tälle elämänsuunnitelmalleen avautuu ja sen mukaan elää, sitä suurempaa täyttymystä hän täällä maan päällä voi kokea.

Itse ajattelen myös, että elämä tarjoaa meille ainoastaan sellaisia kokemuksia, jotka tarjoavat meille mahdollisuuden kasvaa ihmisinä. Ja saamme aina tavalla tai toisella uuden mahdollisuuden, jos olemme valmiit tämän ymmärtämään.

Elämä on suuri lahja.

Tuli pitkä vastaus, mutta tämä kaikki halusi nyt virrata sanoiksi. Toivottavasti tästä oli apua.

ile
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:49 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja ile »

Kiitos vastauksesta, vaakalintu. Tuosta riittää pidemmäksikin aikaa pohdittavaa (tai tiedonhakua varten hyvää lähtömateriaalia).

Tuo kuvailemasi sidos tuntuu kyllä todelliselta. Tai itseasiassa minusta tuntuu, että tuttuni oli kiinnittynyt enemmän minuun ja kaipasi apua (jota sitten en kuitenkaan tullut riittävästi antaneeksi), kuin että itse olisin kiinnittynyt niin paljon häneen (- tähän vaikutti mm. se, että suhteemme ei ollut ihan normaali ystävyyssuhde, vaan alkoi ns. liikesuhteesta, ja sellaisena yritin sitä pitääkin, mitä ei olisi ehkä kannattanut yrittää). No, joka tapauksessa tuo kiinnittyminen tuntui todelliselta, oli suhde mikä hyvänsä. Ja tosiaan, en ollut häntä koskaan tavannut, ja hän asuikin eri maassa kuin Suomessa. Silti tällaista kiinnittymistä voi ilmeisesti tapahtua.

En ole huomannut sitä, että hän olisi käynyt jättämässä terveisiä, vaikka itse olenkin niitä yrittänyt jättää. En tiedä, ovatko menneet perille, toivottavasti ovat.

Kiitoksi vielä. Enemmän tekisi mieli lukea näistä asioista, olisiko jotain mitä voisit suositella? Kirjoja tai nettilähteitä? Jos on jotain, joiden sanomasta olet samaa mieltä.

Vaakalintu
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: To Syys 17, 2015 5:29 pm

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Vaakalintu »

ile kirjoitti:Kiitos vastauksesta, vaakalintu. Tuosta riittää pidemmäksikin aikaa pohdittavaa (tai tiedonhakua varten hyvää lähtömateriaalia).

Tuo kuvailemasi sidos tuntuu kyllä todelliselta. Tai itseasiassa minusta tuntuu, että tuttuni oli kiinnittynyt enemmän minuun ja kaipasi apua (jota sitten en kuitenkaan tullut riittävästi antaneeksi), kuin että itse olisin kiinnittynyt niin paljon häneen (- tähän vaikutti mm. se, että suhteemme ei ollut ihan normaali ystävyyssuhde, vaan alkoi ns. liikesuhteesta, ja sellaisena yritin sitä pitääkin, mitä ei olisi ehkä kannattanut yrittää). No, joka tapauksessa tuo kiinnittyminen tuntui todelliselta, oli suhde mikä hyvänsä. Ja tosiaan, en ollut häntä koskaan tavannut, ja hän asuikin eri maassa kuin Suomessa. Silti tällaista kiinnittymistä voi ilmeisesti tapahtua.

En ole huomannut sitä, että hän olisi käynyt jättämässä terveisiä, vaikka itse olenkin niitä yrittänyt jättää. En tiedä, ovatko menneet perille, toivottavasti ovat.

Kiitoksi vielä. Enemmän tekisi mieli lukea näistä asioista, olisiko jotain mitä voisit suositella? Kirjoja tai nettilähteitä? Jos on jotain, joiden sanomasta olet samaa mieltä.
Kiinnittyminen ja sidosten rakentumiseen ei tarvita fyysistä kohtaamista ja välimatkalla ei ole käytännössä merkitystä. Ja havaintosi vaikuttaa ihan oikealta.

Sain sen tiedon, että terveisesi ovat menneet perille. Tämä ihminen tuntee sen mitä tunnet sydämessäsi ja ulostulosi asian kanssa on monella tapaa merkityksellinen. Kyseinen ihminen ilmaisi myös halunsa auttaa toiselta puolelta käsin, jos et itse tahdo sitä kieltää.

Tässä kohtaa on hyvä nähdä, että se joka sinua tahtoo auttaa, on käytännössä valosta rakentunut olento, joka tahtoo vilpittömästi sinulle hyvää ja on jo vapautunut persoonansa rajoituksista ja keskeneräisyyksistä. Tällainen auttaminen on yleistä ja usein esimerkiksi sukulaiset auttavat tällä puolen eläviä ihmisiä esimerkiksi siunauksillaan (ajatusenergiaa, joka rakentuu toiveeseen ja tahdonilmaisuun siitä, että kohteena olevalla ihmisellä kaikki sujuu parhain päin), auttavat järjestämään elämämme olosuhteita ja tapahtumia suotuisampaan suuntaan sekä auttavat meitä tulemaan tietoisiksi niistä asioista, jotka elämämme oikeanlaisen rakentumisen kannalta ovat kulloinkin olennaisia.

Kirjoista tai lähteistä kysyisin vielä sen verran tarkennusta, että onko jotain tiettyä osa-aluetta mistä kaipaat lisätietoa vai yleisesti maailmankuvan avartamiseen?

Tuossa ensimmäisessä vastauksessani sinulle tuli jo hieman sellaista tietoa, mitä ei omaan tietooni ole ennen tuota viestiä ollut missäänpäin saatavilla kirjoitetussa muodossa. Siitä syystä kiitän vielä sinua kysymyksistäsi, jotka sen mahdollistivat.

Minua on koulutettu ja valmisteltu yli kymmenen viime vuoden ajan tehtävääni opastamaan suomalaisia kohti henkistä sivistystä ja auttamaan heitä avautumaan oman sisimpänsä viisaudelle. Tämä liittyy suureen henkiseen heräämiseen, mikä täällä Suomessa on nyt alkanut. Tähän liittyvät myös ulkoiset muutokset ja jännitteet parhaillaan maassamme.

Suomelle on tässä kohtaa historian kulkua tarjolla niin sanottu erityistehtävä; potentiaali olla lähitulevaisuudessa erittäin merkittävä esimerkinnäyttäjä ja valonkantaja maailmalle, mutta sen edellytys on se, että uskallamme luopua monista vanhoista kaavoista, tavoista ja tottumuksista ja avautua rohkeasti toteuttamaan sitä, mitä meille kansana on nyt tarjolla. Ulkoisista olosuhteista riippumatta.

Siihen omalla tavallaan liittyy tämä katoamistapauskin; vaikka se on läheisille ja monille tragedia ja tuottanut kärsimystä, on se samaan aikaan tuonut suuren joukon ihmisiä yhteen ja irrottanut heidät enemmän ja vähemmän omista arkisista rutiineista ja ajattelusta, jolloin ihmisissä voi vapautua tilaa uudelle syntyä. Siitä kertoo myös se kuinka laajasti tämä on ihmisiä koskettanut ja heihin kommenttien perusteella vaikuttanut. Samaa asiaa laajemmasta mittakaavasta palveli myös hiljattainen suurmielenosoitus - enkä tarkoita, että olisin sitä vastaan tai sen puolella. MItään ei elämässä tapahdu sattumalta.

Itseäni varten oli suunnitelma aloittaa julkinen tehtäväni tämän kaiken tiimoilta hieman myöhemmin, mutta näemmä se ainakin jollain tasolla alkoi jo tämän sivuston ja katoamistapauksen myötä. Se on sitä elämän huumorintajua - ettei vaan pääse luulemaan, että ymmärtää tarpeeksi.

Rehti
Armas Tammelin
Viestit: 75
Liittynyt: Pe Loka 16, 2015 9:26 am

Re: Kuolemanrajakokemus - NDE

Viesti Kirjoittaja Rehti »

Anita Moorjani, jonka 38.5 kiloinen keho oli täynnä isoja syöpäkasvaimia, eli elämänsä viimeisiä tunteja ja vaipui koomaan. Lääkärin mukaan hän ei enää palaisi koomasta, vaan kuolisi vuorokauden sisällä, mutta toisin kävi.

Videolla Anita kertoo, kuinka hän kuolemanrajakokemuksessaan sai tietää, että hän tulee paranemaan. Hän siis päätti palata fyysiseen kehoonsa ja kaikkien ihmeeksi parani täysin.

Suomeksi tekstitetyllä videolla hän kertoo, miksi elämä on lahja ja miksi on niin tärkeää rakastaa itseään + monia muita tärkeitä asioita.

Hän puhuu hyvin selkeää englantia, joten moni varmaan voi kuunnellakin videon, jos ei sitä jaksa katsoa. Videon kesto on n. 1:34 h.

Vaikka me ihmiset nykyään olemme niin kiireisiä, tuo aika videon parissa todella kannattaa! :)

https://www.youtube.com/watch?v=60VhVlJD7ik

Vastaa Viestiin