Urbaanilegendat

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Näin on uutisoitu vuonna 2009:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2009071 ... 6_tr.shtml

Tutkimus ei murtanut mätäkuun myyttiä

Vanhan kansan kammoama mätäkuu on saanut tieteellistä tukea. Lääketieteellisessä Duodecim-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan leikkaushaavan merkittävän tulehduksen riski on mätäkuussa kaksi kertaa suurempi kuin muulloin.

Tutkimustuloksia selittävät useat tekijät. Mätäkuu sijoittuu vuoden kuumimpaan aikaan, jolloin haavat hautuvat herkemmin. Kesäilmoilla ihmiset myös liikkuvat enemmän kuin talvella, ja onnettomuuksia sattuu enemmän. Lisäksi kesäinen vaatetus on usein niin kevyt, että haavaan pääsee herkästi pöpöjä.

Mätäkuulla on perinteisesti tarkoitettu 23. 7-23. 8 välistä ajanjaksoa.
---------
Ennen muuten mätäkuu oli merkitty oikein almanakkaan. Taisi olla vasta 1996, kun merkintä poistettiin.
Valdovas
Axel Foley
Viestit: 2433
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Valdovas »

Ailar kirjoitti:Näin on uutisoitu vuonna 2009:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2009071 ... 6_tr.shtml

Tutkimus ei murtanut mätäkuun myyttiä

Vanhan kansan kammoama mätäkuu on saanut tieteellistä tukea. Lääketieteellisessä Duodecim-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan leikkaushaavan merkittävän tulehduksen riski on mätäkuussa kaksi kertaa suurempi kuin muulloin.

Tutkimustuloksia selittävät useat tekijät. Mätäkuu sijoittuu vuoden kuumimpaan aikaan, jolloin haavat hautuvat herkemmin. Kesäilmoilla ihmiset myös liikkuvat enemmän kuin talvella, ja onnettomuuksia sattuu enemmän. Lisäksi kesäinen vaatetus on usein niin kevyt, että haavaan pääsee herkästi pöpöjä.

Mätäkuulla on perinteisesti tarkoitettu 23. 7-23. 8 välistä ajanjaksoa.
---------
Ennen muuten mätäkuu oli merkitty oikein almanakkaan. Taisi olla vasta 1996, kun merkintä poistettiin.
Kyllähän vanhan kansan uskomuksissa on usein vinha perä erityisesti oireiden ja muiden havaittavien ilmiöiden osalta. Niiden takana olevien prosessien ja syyseuraussuhteiden kanssa voikin sitten olla jo vähän heikommin... 8)
Michaelm
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Pe Heinä 06, 2007 9:45 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Michaelm »

Olen monesti kuullut, että kaikki harrastajalentäjät sanovat, että jos Suomalaiset tietäisivät kuinka paljon karhuja liikkuu ihan asutusalueiden lähellä, niin kaikki pysyisivät visusti sisätiloissa. Olen asiaa kysynyt useilta lentäjiltä. Karhua ei ollut nähnyt kukaan, mutta ahman oli nähnyt yksi ja sekin todella kaukana lähimmistä asutusalueista.
Ressu>>
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Elo 12, 2010 4:01 am
Paikkakunta: Alaska

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Ressu>> »

Tämmönen juttu parin vuosikymmenen takaa: Perhe on mökillä ja vanhemmat nautiskelevat viinaksia. Kuinka ollakkaan perheen kolmevuotias poika pääsee ottamaan jommankumman vanhemman lasista reilut ryypyt. Vanhemmat hätääntyvät, että mitäs nyt tehdään? Molemmat hyvässä nousussa ja poikaa pitäisi lähteä viemään ensiapuun kaiken varalta. No isä päättää ottaa riskin ja lähteä viemään poikaa sairaalaan. Matkalla onkin puhallusratsia jossa tietenkin isä puhaltaa yli sallitun. Hän alkaa kuitenkin tiukasti inttää poliisille, että heidän mittarinsa on rikki ja kehottaa puhalluttamaan samalla mittarilla takana turvaistuimessa istuvan poikansakin. Poliisi toimii näin ja hämmästyy, kun pikkupojan puhalluskin nostaa viisaria selvästi. Nolona poliisi myöntää mittarissa olevan jotain vikaa ja päästää isän ja pojan jatkamaan matkaansa.

Toinen yhtä vanha juttu: Mies ajaa kaupunkialueella huomattavaa ylinopeutta poliisin tutkaan. Poliisi tivaa syytä moiseen kiireeseen, uhaten samalla ajo-oikeuden menetyksellä. Mies vastaa: "Tämä vieressäni istuva nainen on anoppini ja olisi kiire viedä hänet asemalle sillä hänen junansa lähtee aivan näillä näppäimillä".
Tähän poliisi vastaa: "No pitäkäähän sitten kiirettä, eihän anopin sovi junasta myöhästyä".

Nämä on kerrottu myös tekijöitä ja tapahtumapaikkoja myöten "todella" tapahtuneiksi vaikka vitseiltä vaikuttavatkin. Voitaneen siis pitää legendana.

Tuohon ruotsinlaivalla tapahtuneeseen caccajuttuun senverran, että se on täysin totta. Tunnen hyvin tuon kaverin ja tuota tapahtumaa muistellaan aina sillointällöin työporukassa. Tapahtui 90-2000 luvun taitteessa ja tuon wc-pöntön huuhtelun suoritti tuo siivooja, koska tuo kaveri ei ollut löytänyt pöntön huuhteluvipua ja oli sen takia etsinyt siivoojan käsiinsä. Eräs niistä harvoista hänen osaamistaan ruotsin kielen sanoista oli "titta". Voin kuvitella mitä siivoojan mielessä liikkui.
kadummies
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Ma Heinä 05, 2010 8:23 am

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja kadummies »

Mä olen tätä miettinyt kun parikin kaveria on ollut vastaanottokeskuksissa töissä, ja kertoneet kuulleensa että lähinnä Afrikasta tulevat maahanmuuttajat olisivat lämmittäneet asuntojaan jotenkin erikoisella tavalla. Yhdeltä kuulin että olisi uuni laitettu täysille ja kansi auki ja toinen sanoi että lämmintä vettä olis juoksutettu 24/7. Sitten netistä luin että joku olisi laittanut paistolevyjä päälle tiloja lämmittääkseen. Mietin vain, että onko tässä kuitenkin kyseessä joku urbaani leganda, kun kellään ei tunnu ns. henkilökohtaista kokemusta näistä tapauksista olevan?
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2646
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

kadummies kirjoitti:Mä olen tätä miettinyt kun parikin kaveria on ollut vastaanottokeskuksissa töissä, ja kertoneet kuulleensa että lähinnä Afrikasta tulevat maahanmuuttajat olisivat lämmittäneet asuntojaan jotenkin erikoisella tavalla. Yhdeltä kuulin että olisi uuni laitettu täysille ja kansi auki ja toinen sanoi että lämmintä vettä olis juoksutettu 24/7. Sitten netistä luin että joku olisi laittanut paistolevyjä päälle tiloja lämmittääkseen. Mietin vain, että onko tässä kuitenkin kyseessä joku urbaani leganda, kun kellään ei tunnu ns. henkilökohtaista kokemusta näistä tapauksista olevan?
Juu ja somalit oli tehneet olohuoneen lattialle nuotion ja grillasivat siinä kokonaista lammasta. Ei ollut sopeuttamisvalmennuksessa tullut mieleen opastaa sähköuunin käyttöä. Lisäksi parvekkeelta löytyi eläviä lampaita. No asiaa tutkineille poliiseille tuli nälkä ja kävivät läheisessä Itä-Helsinkiläisessä kebab-pzzeriassa hakemassa pizzat. Naispoliisin kurkku kipeytyi pian ja lääkäri otti bakteerinäytteen ja klamydiahan siellä kurkussa. Nainen ei ollut harrastanut "huilunsoittoa" lähiaikoina eikä muutakaan ja jäljet osoittivat tietenkin sylttytehtaalle ja pizzanjämätkin oli vielä kyttiksen jääkaapissa ja sieltä löytyi USEAMMAN miehen spermaa....No sitten sairauslomallaan naispoliisi ihmetteli kun keskellä päivää oli hiljaista ja vastaostamastaan yucca-palmusta kuului outoa rapinaa ja iso karvainen tarantellahan sieltä kuoriutui ja lähti vipeltämään lattioita pitkin...yhtäkkiä vessan oven raosta tuli iso 3-metrinen boa-käärme ja hotkaisi hämähäkin suihinsa. Sit samantien naisen puhelin soi ja siellä oli hänen kaveri hätäkeskuksesta joka sanoi että "OMG just tuli puhelu teidän talosta että 3-metrinen KILTTI kuristajakäärme on päässyt viemärin kautta pakoon..."
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Hairahtelija
Remington Steele
Viestit: 210
Liittynyt: Ti Maalis 22, 2011 8:00 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Hairahtelija »

Michaelm kirjoitti:Olen monesti kuullut, että kaikki harrastajalentäjät sanovat, että jos Suomalaiset tietäisivät kuinka paljon karhuja liikkuu ihan asutusalueiden lähellä, niin kaikki pysyisivät visusti sisätiloissa. Olen asiaa kysynyt useilta lentäjiltä. Karhua ei ollut nähnyt kukaan, mutta ahman oli nähnyt yksi ja sekin todella kaukana lähimmistä asutusalueista.
(Anteeksi vanhan viestin lainaus)

Mä oon kuullu tän saman jutun niin, että nämä lentäjät näkevät joka kerta metsässä mummon, ja seuraavan mäen takana karhun! Ja tässä jutussa nämä lentäjät ovat tarkastamassa sähkölinjoja :mrgreen:
Tuulitukka84
Poliisikoira Rex
Viestit: 265
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 9:11 pm
Paikkakunta: In the middle of nowhere

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Tuulitukka84 »

Asunnon lämmittäminen sähköuunilla ei liene urbaanilegendaa, sillä ihan suomalaisetkin tekevät tätä kun kunnan vuokra-asunnoissa on kylmä eikä patterit lämpeä. Nopea keino saada ainakin keittiö lämpimäksi.
Avatar
vivy
Martin Beck
Viestit: 822
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 1:11 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja vivy »

Hyvä ystäväni on talonmiehenä AMK:n vuokra-asunnoissa, joissa asuu paljon ulkomaalaisia. Voi niitä juttuja, mitä tekevätkään.. Mm. todella likaisten astioiden tiskausta suihkussa -> jatkuvasti ummessa, erinäisten sinne kuulumattomien asioiden työntäminen wc-pyttyyn, kasvien kasvattaminen kaatamalla multaa lattialle ja kastelemalla lattia pilalle, jääkaapin käyttäminen vaatekaappina ja toisinpäin, roskien ja ruoantähteiden heittäminen ikkunasta.. Ja ovat kuitenkin ihan AMMATTIKORKEAKOULUSSA opiskelemassa. :lol:

Ihan totta voi siis olla hellajutut yms.

Aika hassua, että tuo ruotsinlaivajuttu on tapahtunut 1990-2000 -taitteessa, kun sillä vitsailtiin jo minun opiskeluaikoinani, jotka olivat kuitenkin hieman aikaisemmin. :wink: Muistan elävästi muutaman viinanhuuruisen laivareissun, jossa porukka yritti pokka pitäen tehdä samaa. :D
Waakku
Sabrina Duncan
Viestit: 375
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 3:32 am

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Waakku »

vivy kirjoitti:Mm. todella likaisten astioiden tiskausta suihkussa -> jatkuvasti ummessa,
Miten eroaa jos likaisen astian tiskaa keittiön altaassa? Suihku ummessa vai mikä? Vesilukko voisi ehkä joo urbaanilegendassa tukkeutua suihkussa helpommin kuin keittiössä. Ihme ettei kotosuomalaisten hiukset tuki suihkuja... eli aika urbaanilegendaksi menee tuo.
Avatar
vivy
Martin Beck
Viestit: 822
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 1:11 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja vivy »

Waakku kirjoitti:
vivy kirjoitti:Mm. todella likaisten astioiden tiskausta suihkussa -> jatkuvasti ummessa,
Miten eroaa jos likaisen astian tiskaa keittiön altaassa? Suihku ummessa vai mikä? Vesilukko voisi ehkä joo urbaanilegendassa tukkeutua suihkussa helpommin kuin keittiössä. Ihme ettei kotosuomalaisten hiukset tuki suihkuja... eli aika urbaanilegendaksi menee tuo.
Vuokra-asunnoissa on suurimmaksi osaksi ammeet, joita ei edes itse saa auki. Kyse tässä olikin nyt siitä, että tiskaavat tosiaan perunan palasia yms. sinne. Samanlailla tukkiutuisi se keittiön viemärikin, mutta sen nyt saa vielä normaali, maalaisjärjellä varustettu ihminen auki. Nämä ulkomaalaiset jättävät vielä tukoksen lillumaan sinne vesineen kaikkineen useiksi päiviksi. Ammeen kanssa ei ole niin helppoa. Olen itsekin ihan koiran karvoilla ja hiuksillani onnistunut sellaisen tukkimaan useasti opiskeluaikoinani, eikä talonmies todellakaan iloinnut.

Ei ole urbaanilegenda.
Amelie

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Amelie »

Ressu>> kirjoitti:Tuohon ruotsinlaivalla tapahtuneeseen caccajuttuun senverran, että se on täysin totta. Tunnen hyvin tuon kaverin ja tuota tapahtumaa muistellaan aina sillointällöin työporukassa.
Mun isäkin tuppaa iltamissa kertomaan näitä kaupunkitarinoita hälle tapahtuneena - ja naurattaa aina kuinka osa sukulaisista ottaa ne tosissaan ja myöhemmin puhuu "isäshän muuten silloin..." Joopa joo, uskokoot ken tahtoo.

Kotikulmilla oli joskus aikanaan asunut joku parantaja (en nyt muista oliko, lääkäri), kuoltuaan siitä kodista tehtiin museo ja haudan ympärillä on jykevät kettingit. Meille kerrottiin juttua että oli noita joka vihasi lapsia ja jos sinne kettinkien sisäpuolelle menee niin sekoaa pahasti - näin oli myös käynyt niille siinä yhdessä talossa asuville kun ovat olleet lapsia (hullujenhuone)...
...No eiköhän jokainen kylän lapsi ole jo siellä käynyt kokeilemassa.
Kampamaneetti
Poliisikoira Rex
Viestit: 282
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 9:11 am

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Kampamaneetti »

Kuulin takavasemmalta aikamoisen Urbaanilegendan joka kenties tapahtuu tulevaisuudessa! Tämä ääni väitti että Murha.Infon etusivulla tapahtuu päivitys ihan tämän vuosikymmenen aikana... Pelottavaa, tiedä sitten onko toi väite totta :shock:
Jag har talat :)
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2207
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Tämä on agraarilegenda, jota aikanaan kerrottiin ihan tositapahtumana. Pari pikkupoikaa oli löytänyt sodan jäljiltä käsikranaatin erään maalaistalon läheltä. Pojat heittivät kranaatin talon ulkohuussiin, joka lensi taivaan tuulliin. Kun savu alkoi laskeutua, palasiksi lentäneen huussin kohdalla seisoi talon isäntä, joka sanoi helpottuneena, että "olipa hyvä, etten pirtissä pierassu".
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Urbaanilegendat

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Nuo toisista kulttuureista tulevien ruuanlaittojutut eivät ole pelkkää legendaa. Opiskelija-asuntosäätiön asunnoissa joudutaan ihan säännönmukaisesti tekemään isoja siivousurakoita esim. kauko-idästä tulleiden opiskelijoiden muutettua pois, kun rasvakeittimissä ja avopadoissa ruuan valmistamaan tottuneiden jäljiltä on rasvaa pinttynyt seiniin, kattoon ja ilmanvaihtohormeihin. Tyypillistä vielä on, ettei liesituuletin ole tuttu juttu ensinkään. Niinkin urbaanissa maassa kuin Japanissa ei keittiö suinkaan kuulu joka kodin varusteisiin ja moni on tottunut tekemään ruokaa erilaisin keittimin. Eikä tämä koske vain nuoria. Ihan aikuiset insinööritkin saattavat jättää kämppänsä huikeaan kuntoon kokkailuittensa jäljiltä vaikka muuten olisivat siistejä ja moitteettomia vuokralaisia. Pahimmillaan rasvainen höyry tekee käytävänkin liukkaaksi ja rappuset vaarallisiksi.
Lukittu